Strout, Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
My Name Is Lucy Barton, 2016
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2018
Luin ~ 20.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton osuu äidin ja tyttären suhteen ytimeen alicemunromaisella tarkkuudella.
Romaanin päähenkilö Lucy Barton toipuu newyorkilaisessa sairaalassa pitkään. Vakava ja mietteliäs Lucy kaipaa perhettään, mutta aviomies ei pidä sairaaloista eikä ehdi viikkoihin paikalle. Sen sijaan eräänä päivänä sairaalasängyn vieressä istuu Lucyn äiti.
He eivät ole tavanneet vuosiin, ja menneisyydessä on paljon sellaista, mitä ei voi sanoa ääneen. Niinpä he puhuvat muista asioista, ja niiden tarinoiden välistä lukija näkee Lucyn ankeaan lapsuuteen köyhässä ohiolaisessa kylässä. Äidin ja aikuisen tyttären välillä on jännitteitä mutta myös rakkautta, jota ei voi tavallisin keinoin ilmaista.
Elizabeth Strout kertoo Lucy Bartonin tarinan vaatimattomista oloista newyorkilaiseksi kirjailijaksi kirkkaalla, niukalla tyylillä, joka paljastaa enemmän kuin peittää.

Kommentti

Vihdoin sain luettua tämän paljon mainostetun kirjan. Joskus on ihan mahtavaa, kun voi lukea lähes keskeytyksettä kirjan alusta loppuun. Tämä kirja olisi toki kestänyt hitaammankin lukemisen.
Pidin oikein paljon. Samallahan sitä tulee pohtineeksi niin omaa äitisuhdettaan kuin suhdetta omiin lapsiin ja erityisesti tyttäriin.
Niin paljon on asioita, joita ei oikein voi lasten kanssa jakaa ennen kuin he ovat riittävän vanhoja. Sitten he jo ovatkin paljon poissa, eikä asioita enää tule otettua puheeksi.
Puheeksiottaminen kyllä kannattaa. Molemmin puolin. Eiväthän lapset voi tietää vanhemmistaan paljoakaan, jos heille ei kerrota. Eikä aikuinen voi tietää, mitä kysymyksiä lapsilla on, tai mitä he ajattelevat joistain lapsuuden olosuhteista tai tapahtumista, jos ei kysy.


Tammen Kultainen kirjasto nro. 490
(163 sivua.)

Velling, Hanna: Kirjosieppo

Hanna Velling: Kirjosieppo
Bazar Kustannus Oy, 2018
Luin ~ 19.6.2020

Kuvaus (kustantajan)

Parisuhteissa eläneille ja muuten suhteisiin sotkeutuneille.
Hanna Vellingin esikoisromaani Kirjosieppo kuvaa lämpimän realistisesti selviytymistä sokkierosta.
Make tarjoaa Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen, joka muuttaa Annan koko elämän: ”Mä muutan tästä pois.”
Jäljelle jäävät Anna, taaperoikäinen lapsi, koira, vuokra-asunto, putkiremppa, hyvää tarkoittavat ystävät, työpaikka Sirkun kauneushoitolassa, yt-neuvottelut ja äiti, joka vaihtaa huulipunan sävyä vuodenaikojen mukaan. Ruhjoutunut sydän, eikä minkäänlaista varasuunnitelmaa. Silmänräpäyksessä Annan on kasvettava elämän moniottelijaksi, jonka on selätettävä tuhat vastustajaa sisäisistä demoneista besserwisserneuvojiin.
Hanna Vellingin Kirjosieppo kuvaa lämpimän realistisesti selviytymistä sokkierosta. Kaikki tunteet, myös kipeät ja rumat, ovat mukana ihastuttavan noloina, anteeksi anelematta. Annan raiteiltaan suistunut elämä herättää myötätuntoa mutta ei jätä murehtimaan, sillä Velling kuvaa arjesta selviytymistä ja ahdistavia tilanteita niin raikkaan suorin sanakääntein, ettei turhalle synkistelylle jää tilaa.

Anna-lehden kirjailijahaastattelu Hanna Vellingistä täällä.

Kommentti:

Huippukirja! Lämmin, realistinen, huumorilla höystetty selviytymistarina. Tavallaan tämä on kevyttäkin, mutta harkitusti ja tummiakin sävyjä sisältäen.
Ihminen voi oppia kaikenlaista elämänsä aikana, eikä säröt ja suoraankulkeminen vain aina onnistu. Joskus - usein - vastoinkäymisten kautta oppii itsestäänkin paljon uutta. Uskon niin vahvasti siihen, että monet vastoinkäymisetkin on tarkoitettu tapahtumaan - jopa niin, että ilman noita vastoinkäymisiä emme olisi samoja ihmisiä, joiksi niiden myötä kasvamme.
Ja sitten tämä on surullinen, sydäntäsärkevä kirja, koska tämä kertoo siitä, miten kauheata on tulla jätetyksi. Kenellekään ei toivoisi vastaavaa tilannetta, ja silti tätä tapahtuu.
Tällaisen kirjan (vieläpä huumorilla höystettynä) pystyy kirjoittamaan vasta, kun shokkierosta on riittävän pitkä aika.
(252 sivua.)

Suomela, Laura: Silmänkääntötemppu

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Karisto, 2018
Luin ~ 19.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

16-vuotiaat Alma ja Sofia ovat parhaat ystävät. He ovat tunteneet toisensa alakoulusta asti ja tietävät jo katseesta, mitä toinen ajattelee. Ystävät jakavat toisilleen kaiken, kunnes Alma eräänä iltana kuntosalilta tullessaan näkee jotain, mitä ei todellakaan olisi halunnut. Ei tällaista voi salata parhaalta ystävältä, mutta jos Alma kertoo, mitä näki, hajoaako lukiosta jo valmiiksi stressaantunut Sofia aivan palasiksi? Missä menee toisen suojelemisen ja rehellisyyden raja?
Silmänkääntötemppu on koukuttava nuortenromaani salaisuuden kantamisesta, omien ääriviivojen löytymisestä sekä perhe-elämän tsunameista. Elämässä kaikki ei ole mustavalkoista, ja oikean ja väärän erottaminen on joskus vaikeaa. Samalla kirja kuvaa koskettavasti sitä, miltä ystävyyden katkeaminen tuntuu.

Kommentti:

Nuorten aikuisten (ja nuorten!) tasokas kirja. Hienosti kuvattu nykynuorten ystävyyttä ja ystävyyteen tulevia säröjä. Aluksi kyllä ajattelin, että lähteekö tarina vähän lapasesta, kun päähenkilön reaktio salaisuuden paljastumiseen tuntui jopa hieman epäuskottavalta.
Mutta ei se sitten haitannut, kun luki eteenpäin. Tykkäsin siitä, ettei ilmaan jätetty erityisiä roikkuvia juonenpätkiä. Joskus nimittäin tuntuu siltä, että kun kirja on nuorten (tai nuorten aikuisten) kirja, tapahtumia tai henkilöitä on niin paljon, ettei kaikkea ehdikään johdatella sivumäärän puitteissa kunnialla loppuun asti ja siinä sitten vedetään vähän (juonellisia) mutkia suoriksi. Toki se on sitten kirjailijan oma ratkaisu, mutta tässä nyt tosiaan tykkäsin siitä, että moneen eri suuntaan lähteneet ihmissuhdekiemurat hoidettiin ihan uskottavasti jonkinlaisiin ratkaisuihin, tai niille näytettiin suuntaa. (Pyrin välttämään spoilausta, siksi tällaisia kiertoilmaisuja. :D )
Tykkään aina, kun kirjasta voi oppia jotain joko suoraan tai vaikka rivien välistäkin, ja tässä nyt tuli hyviä ratkaisumalleja mutkikkaille ihmissuhteille, etenkin nuorten näkökulmasta.
Kirjan miljöö oli mukavasti Tampere!


(208 sivua.)

Seethaler, Robert: Kokonainen elämä

Robert Seethaler: Kokonainen elämä
Ein ganzes Leben, 2014
Suom. Raimo Salminen
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2020
Luin ~ 16.6.2020

Kuvaus: (takakansi, kustantaja)

Hienosyinen ja elegantti romaani, jossa yhden miehen elämä avaa näkymän koko Eurooppaa muuttaneeseen vuosisataan. Vähäeleinen kertomus piirtää lukijan silmiin Alppien laaksot ja jyrkänteet ja koskettaa syvältä.
Saapuessaan syrjäisään laaksoon Andreas Egger on vasta nelivuotias – tai niin arvellaan, sillä kukaan ei tiedä hänen tarkkaa ikäänsä. Laaksosta tulee hänen kotinsa loppuelämän ajaksi. Andreas on vahva ja neuvokas ja hänestä kasvaa arvostettu sekatyöläinen, joka sodan jälkeen raivaa laaksoon tietä junaradalle, sähkölle, valolle ja äänelle. Laakson suojissa koittaa myös päivä, jona Egger seisoo ensi kertaa Marien, elämänsä rakkauden, edessä. Ja se jona Marie onkin poissa.
Eggerin kautta lukija todistaa siirtymän maatalousyhteiskunnasta sodan kautta nykyaikaan.

Kommentti:

Yhden miehen elämä kerrottuna 130 sivulla, mutta silti hyvin koskettava. Samalla kirja kuvaa koko 1900-lukua, sillä mullistukset maailmalla koskettavat myös päähenkilön elämää, niin syrjäisellä paikalla kuin hän elääkin.
Tykkäsin, hieno, tavallaan vähäeleinen kertomus, joka sanoo paljon myös rivien väleissä.
(130 sivua.)

Kesken jäi tätä ennen Rosa Clay.
En saanut ensimmäisten sivukymmenien aikana selvää kirjan tapahtuma-ajankohdasta. Kielen perusteella kuvittelin sen olevan hyvin lähellä 1900-luvun loppua. Kiinnostuin sen verran, että googlasin henkilöitä, joista löytyi kyllä tietoa. Sen jälkeen minua häiritsi liikaa fiktio oikeasti eläneistä henkilöistä, ja siirsin kirjan mahdollisesti myöhemmin luettavaksi.

Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Otava, 2007
Luin ~ 14.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)
Sodan sattumanvaraisuuteen pakotetut naiset pyrkivät lakanasiivin nousemaan arkensa yläpuolelle, irti sodan kahleista.
Heinäkuun ensimmäisen päivän helteisenä aamuna tunnelma Kuopiossa on epätodellinen. Yöt ovat ilmahälytysten ja kuumuuden takia pirstoutuneet eikä epätietoisuus miesten kohtaloista jätä rauhaan. Keskipäivällä sireenit alkavat vonkua. Vihollisen pommikoneet sytyttävät Mertasen lautatarhan palamaan ja kaupunkilaiset pyrkivät maalle.
Annan lapset ja Helvin Mari ovat sotaa paossa maalla, ja Anna on suunnitellut lasten hakemista kotiin, mutta pommitus sotkee kaiken. Helviin ihastunut poliisi on edennyt riiauksessa niin pitkälle, että haaveilee kihloista ja ostaa Helville lahjaksi hirvittävän kalliin tomaatin. Mutta Helvi haaveilee yhä Karjalasta.
Juuri kaupunkiin saapunut tanssijatar Mizzi ja hänen pieni tyttärensä jäävät kaaoksen jalkoihin. Rouva Lehtivaaran sotakasvatti Juho Tiihonen tekee oman ratkaisunsa ja päättää karata. Mukaansa karkumatkalle hän saa Mizzin pikku tyttären. Sirpa Kähkönen kuvaa romaanissaan sitä ainoaa päivää sotakesänä 1941, jolloin Kuopiota jatkosodan aikana pommitettiin.


Kommentti:

Ällistyttävää. En ole koskaan ymmärtänyt, miten kirjailija voi kirjoittaa 400-sivuisen kirjan yhdestä ainoasta päivästä. Hieno ratkaisu, joka toimi! Tuli monta näkökulmaa niin sotaan, pommitukseen kuin ihmiseloonkin. Koska suurin osa henkilöistä oli jo tuttuja, heidän taustojensa tietäminen auttoi näkökulman ymmärtämisessä. Mukaan tuli myös uusia henkilöitä, mikä toi tietysti uusiakin näkökulmia. Ihmiset myös muuttuvat, monin eri tavoin. Poikkeusoloissa vielä enemmän.

(398 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Jään ja tulen kevät

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Otava, 2004
Luin ~ 8.6.2020

(ei löytynyt samaa kantta, vaihdan, jos löydän )

Kuvaus:

Sirpa Kähkönen kertoo eläytyvästi ja herkästi pienen työläisperheen elämänehdoista.
Talvella 1940–1941 ja sitä seuraavana keväänä Saksa näyttää voittamattomalta ja Suomessa ajatellaan, että on yksimielisesti mentävä uuteen Eurooppaan.
Tuomen pihapiirissä tapahtuu: Anna pääsee töihin ravintola Tatraan, sotapainajaisistaan tointunut Lassi yrittää osansa perheen eteen, Hilda etsii paikkaansa. Karjalan-siirtolainen Helvi Martiskainen palaa tyttärensä Marin kanssa.
Äkkiä kaikki on toisin. Saksa rynnistää kohti itää, ja Suomi liittyy rintamaan. Uskotaan, että kaikki on selvää muutamassa viikossa ja miehet pääsevät kotiin satoa korjaamaan. Mutta talvi tekee jo tuloaan kesän alla.


Kommentti:

Kuopio-sarja jatkuu. Todella mielenkiintoinen ja lämmin kuvaus 40-luvun talvisista olosuhteista ja ihmisistä. Murretta ei käytetty tässä kirjassa niin paljon kuin aiemmissa, mutta huomasin sen oikeastaan vasta nyt jälkeenpäin.
On mielenkiintoista lukea nämä kirjat näin peräkkäin, vaikka kirjat ovat alun perin ilmestyneet hyvin pitkän ajan kuluessa.

(382 sivua.)

Saraspää, Seppo: Ministerivierailu

Seppo Saraspää: Ministerivierailu
Karisto, 2014
Luin ~ 2.6.2020

Kuvaus: (takakansi)

80-vuotias Kuuno Kopra, entinen rajavartija, joutuu vanhainkotiin. Hän on muistamattomuuttaan ollut vähällä polttaa rivitaloasuntonsa. Lähiomaisia Kuunolla ei ole - joissain kaukana vain pojanrenttu Marko, johon Kuunolla on tulehtuneet välit. Kun isä ja poika tapaavat, sovinnonteko on kaukana, mutta silti Marko toteuttaa isänsä omituisen toiveen. Tutun sairaanhoitajan teinipoikaan, Juriin, sen sijaan rakentuu yllättävä, ikäerot ylittävä ystävyyssuhde.
Vanhustenhuoltolaitos on Kuunolle pahempi kuin vankila. Päivät ovat pitkiä, ja kauna kasvaa kasvamistaan. Kun pitkään valmisteltu sosiaali- ja terveysministerin vanhainkotivierailu on vihdoin käsillä, Kuuno on valmis sanomaan vielä kerran viimeisen sanan - tavalla, jolla saa virkavallan kimppuunsa.

Kommentti:

Mukavaa humoristista sanailua ja tilannehuumoria. Tykkään, kun suomen kieltä käytetään luovasti ja kuvailevasti, kuten tässä.
Kirjahan on melko lyhyt, joten juonenkehittelyn ja henkilöiden esittelyn jälkeen toimintaosuus oli aika nopea ja loppuhuipennus tuli ehkä vähän yllättäen.
Loppuratkaisun vuoksi jäi tunne, että tässä oli jotain nuortenkirjamaisuutta hyvin vahvasti, vaikka kuitenkin sen verran tymäkkää aikuisten asiaa, etten tätä kuitenkaan kovin nuorille lukijoille suosittelisi.
Oikeastaan tästä jäi vähän sellainen olo, että paitsi vanhainkotiherrojen, myös Markon ja Jurin tarinoita olisi voinut lukea vähän enemmänkin.

(144 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Rautayöt

Sirpa Kähkönen: Rautayöt
Otava, 2002
Luin ~ 30.05.2020

Kuvaus: (kustantajan)

"Oli tulossa kirkas päivä huomiseksi. Lentosää. Se ajatus istui tiukassa, se välähti mieleen vaikka rauha oli jo tullut. Anna silitti lapsensa päätä. Rauha, mukamas."
Kuopiolaisen pihapiirin ihmiskohtaloissa kuvastuvat vuoden 1940 kuuman kesän tapahtumat. Talvisota on tuoreessa muistissa ja uudesta sodasta huhutaan. Anna on kaksosvauvojen äitinä sidottu kotiin, vaikka apuna onkin käly Hilda. Aviomies Lassi ei tahdo kestää sotamuistojaan, eikä hänestä ole perheen elättäjäksi. Lapset on silti ruokittava joka päivä, vanhasta anopista huolehdittava. Osuusliikkeen ravintolan tarjoilijatar Helvi tuo Annan elämään uusia tuulia. Mutta onko hänellä vaihtoehtoja?
Sirpa Kähkönen kertoo lämpimästi, tarkasti ja myötäeläen historian suurista käänteistä sellaisina kuin ne näkyvät pienten ihmisten kuvastimessa. "Sujuva kieli, tärkeä historiallinen aihe, kyky herättää suuria tunteita... Kellään ei pitäisi olla valittamista!" - Demari kirjoitti Kähkösen romaanista Mustat morsiamet.

Kommentti:

Sujuvasti jatkui Annan tarina. Tässä oli murretta vähän vähemmän kuin edellisessä osassa, mutta ripaus siellä täällä kuitenkin.
Tämä kirja on siis jatkoa Kähkösen Mustat morisamet -kirjalle ja toinen osa hänen Kuopio-sarjassaan.
Taitavasti ja jälleen hyvin lempeästi on tässä kerrottu naisen arjesta pienten lasten äitinä ja sukuun naituna miniänä.
Miten monenlaisia ajatuksia siinä arjen pyörityksessä äidillä onkaan. Miten tuntuu, että se oma itse hukkuu kaikkien niiden roolien alle, joita äitinä, kälynä, miniänä, vaimona toteutat. Ja toisaalta se suuri rakkaus lapsia kohtaan, vaikka juuri ne imeväiset imevät (siltä joskus tuntuu) sinusta kaiken muunkin kuin maidon.
Kirjaaa lukiessa sitä ei edes ajatellut, mutta näin jälkikäteen ei voi olla ihailematta sitä luontevuutta, millä Kähkönen kuvaa aika syviäkin tuntoja, vaikka näennäisesti kuvaileekin "vain sitä tavallista arkipäivää".
Miiten ajattomia nuo tuntemukset ovatkaan.

(280 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Otava, 1998
Luin ~ 27.5.2020

Kuvaus:

Anna muuttaa maalta suureen ja kiehtovaan Kuopion kaupunkiin töihin ja suunnittelee itselleen tyytyväistä pientä elämää. Rakastuminen ja avioliitto tummasilmäisen Lassin kanssa siirtävät hänet kuitenkin outoon, hallitsemattomaan maailmaan.
Mustat morsiamet on ensimmäinen, itsenäinen osa Sirpa Kähkösen kiitetyssä Kuopio-romaanisarjassa.

Kirjasta on hyvä esittely täällä.

Kommentti:

En ole aiemmin lukenut Sirpa Kähköstä, mutta tämä Kuopio-sarja on ollut tiedossa ja arvelin sen sopivan ns. kesälukemiseksi. Yhtäkkiä tajusin, että nythän tässä on kesä käsillä (olen koko toukokuun ollutkin jo kesälomalla), joten olisiko aika aloitella, kun kirjastoonkin taas pääsi tekemään ja hakemaan varauksia.
Tästä minä tykkään. Pienen ihmisen tarina jotenkin ystävällisesti kerrottuna, mielenkiintoista ajankuvaa 20- ja 30-luvun Suomesta vielä kaupan päälle.
Murteen käyttäminen sopivassa määrin tuo oman mukavan särmänsä ja toisaalta myös lempeytensä kerrontaan. On lauseita, jotka eivät kerta kaikkiaan kuulosta samalta kirjakielellä. Murre on aivan mahtava tehokeino, kun sitä osaa käyttää!!
Vaikka olen suunnitellut tämän sarjan lukemista jo jonkin aikaa, ei oikeastaan haittaa, että alan lukea tätä sarjaa vasta nyt. Eipä ainakaan tarvitse odotella sarjan seuraavaa osaa pitkiä aikoja.

(288 sivua?)

Klingberg, Eeva: Syvän maan juuret

Eeva Klingberg: Syvän maan juuret
Gummerus, 2020
Luin ~ 24.5.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Kirjoittamisen kanssa kamppaileva newyorkilaiskirjailija Ernest Gray palaa isänsä kuoleman jälkeen synnyinseudulleen Alabamaan. Paahteisen auringon alla pienen kaupungin pinnan alle lakaistut salaisuudet palaavat vainoamaan hänen mieltään. Mitä kaupungissa tapahtui neljä vuosikymmentä sitten? Mihin päättyivät nuoruuden viattomuuden päivät?
Syvän maan juuret vie lukijan menneiden vuosikymmenten Yhdysvaltoihin. Se on kertomus kirjailijasta, joka etsii suurta tarinaa, ja perheestä, jota valheet pitävät kasassa. Romaani, jonka lukemista ei voi lopettaa kesken.
Hyvä esittely täällä:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/syvan-maan-juuret/

Kommentti:

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Lukujaksot ovat aika lyhyitä ja tämä hyppely häiritsi omaa lukemista. Olen niitä lukijoita, jotka eivät vaan tykkää aikatasoissa pomppimisesta, joten eihän se kirjailijan vika ole. (Tosin juuri edellisessä lukemassani kirjassa tämä toimi!)
Tuntui, ettei ehtinyt kunnolla tutustua kirjan henkilöihin, kun taas hypättiin toiseen aikaan. Menin myöskin henkilöissä välissä sekaisin enkä lopulta jaksanut kauheasti painaa niitä mieleenkään. Olisi pitänyt suorastaan tehdä muistiinpanoja.
Ymmärrän toki kirjailijan ratkaisun, näin saatiin tarinaa vähä vähältä avattua ja olihan se jännittävää, kun aina uusia kuvioita paljastui tapahtumista ja ihmisistä.
Kirja myös käsitteli tärkeitä, isojakin asioita, mutta jotenkin en tästä mitään kovin uutta sanottavaa löytänyt. Harper Leen "Kuin surmaisin satakielen" tuli vahvimmin mieleen.

Omaa lukukokemustani latistivat melko yllättävät kirjoitusvirheet. Tiedän toki olevani niistä liiankin tarkka.
Jotenkin minulle jäi vaikutelma, että kirjassa oli valtavasti aineksia ja juoni ja sen paljastukset oli hiottu niin taitavasti, että tulos jäi vähän liiankin puhtaaksi.
Lopulta kaikkein hämmentävintä oli ehkä se, miten aikoinaan tapahtuneita murhia selvittävän päähenkilön oma osuus menneisyydessä ohitettiin lopulta aika kevyesti.
Tätä voisi käsitellä vähän lisääkin, mutta en halua tehdä taaskaan juonipaljastuksia, koska sellaiset kyllä vesittäisivät kirjan idean aika pahasti.
Jos en olisi jo lukenut tämäntyyppisiä kirjoja jo monia aiemmin, olisin ollut ehkä vaikuttuneempi.
(Edit. muokkasin kommenttiosiota vähäsen 28.5.-20)

(472 sivua.)

Lähteenmäki, Laura: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade
WSOY, 2020
Luin ~ 17.5.2020

Kuvaus: (kustantajan)


Olemme osallisia toistemme tarinoissa – halusimme tai emme.
Psykologisesti nerokas romaani perhesuhteista, ystävyydestä ja luopumisesta.
Terapeutti Paula kuuntelee asiakkaiden suruja, vaikka hänellä olisi jo omissaan tarpeeksi: puoliso on kuollut ja välit parhaaseen ystävään poikki. Eikä Paula ymmärrä tytärtään, joka erosi pitkästä, hyvästä liitostaan. Rakkaat katoavat ympäriltä.
Nuori nainen Ojo joutuu luopumaan paitsi perheestään myös kotimaastaan. Hän lähtee pitkälle, vaaralliselle matkalle ja päätyy espanjalaiseen turistikaupunkiin. Siellä hän tapaa ystävällisen, kalpean rouvan, joka ottaa hänet luokseen asumaan. Heillä molemmilla on menneisyys, josta on parempi vaieta.

Kommentti:

Uusi lempikirjailijani. Oivaltavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä.
Teksti sujuu ja kertoo paljon ja mielenkiintoisesti. Myös se, mitä ei kerrota, kertoo jotakin. Mielenkiinto säilyy tarinassa koko ajan, vaikka kertoja vaihtuukin. Lukijana arvostan suuresti sitä, että kertojanvaihdokset ovat selkeitä. Joskus harmittaa se, miten kertojan ja tapahtumapaikan vaihdos katkaisee hyvän uppoutumisen, mutta tässä mielenkiinto todellakin säilyi koko ajan. Vaihdokset myös lisäsivät kiinnostusta siihen, milloin ja miten tarinat limittyvät toisiinsa. Lukijan annettiin toki arvata yhteys vähitellen, eikä se ollut liian osoittelevaa. (Toisinaan kömpelöt vihjaukset tuntuvat lukijan aliarvioimiselta, tässä viitteet pikemminkin vaikuttivat lukijan arvostamiselta.)
Pääkertojia ovat Paula ja Ojo, mutta kaikki kirjan naiset saavat oman huomionsa. Tarina on siis monikerroksisempi kuin miltä se päällepäin vaikuttaa. Hieno tarina!

(317 sivua.)

Nousiainen, Lasse: Itärajatapaus

Lasse Nousiainen: Itärajatapaus
Aula & Co, 2019
Luin ~ 13.5.2020

Kuvaus: (takakansi)

Suomalaiset eivät todellakaan ole sukua keskenään.
Helsinkiläisperhe lähtee automatkalle iloiseen Itä-Suomeen, jossa lämpenevät sekasaunat ja sukukaunat. Paikallisradio raikaa ja takapenkillä kommelluksia havainnoi Sami, joka näkee ja kuulee ihan kaiken, eikä ole itsekään aivan viaton.
Lasse Nousiaisen romaanissa itäsuomalainen naapuriviha ja sukukateus iskevät yhteen helsinkiläisen ulkokultaisuuden kanssa hulvattomalla tavalla.


Kommentti:

Ehkä vähän hitaasti käynnistyvä, mutta toisaalta myös mukavan leppoisa kuvaus tapahtumarikkaalta sukulaisvierailulta. Kertojan "henkilöllisyyden" paljastuminen oli tietysti kiva lisämauste. Itse tajusin jipon aika aikaisessa vaiheessa ja mietinkin, miten kirjan sytyttävyyteen mahtaa vaikuttaa se, miten ehkä vähän eri vaiheissa lukijalle kuvio paljastuu. Tykkäsin tästä kyllä.
(188 sivua.)

Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti

JOanne Harris: Pieni suklaapuoti
Chocolat, 1999
Suom. Arja Gothoni
Otava, Seven (pokkari), 2001
Luin ~ 10.5.2020

- KUVA -
(ei löytynyt vielä pokkarin kannessa ollutta kuvaa)

Kuvaus: (kustantajan)

Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä.
Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo saavat monet purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaa-festivaali on kylän papille sentään liikaa!
Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.


Kommentti:

Tykkäsin kirjasta, vielä paljon enemmän kuin elokuvasta. Aikoinaan elokuva teki jo vaikutuksen ja katsottiin se viime talvena pitkästä aikaa uudestaan. Muistan, että keskusteltiin elokuvan jälkeen aika paljon sen nostamista aiheista.
No, kirjassahan on tietysti ihan omia taustoja ja tarinoita paljon laveammin, joten kyseessä on melkein kuin eri tarina.
Taidan jatkaa tarinan seuraavilla osilla, oli jotenkin tämän kevään fiilikseen sopivaa luettavaa.
Tänä keväänä olen ollut kauhean hidas lukija. Nytkin, kun olen lomalla ja lukuaikaa on aika runsaasti, lukeminen edistyy todella hitaasti. Mutta tämän kirjan kanssa se ei haitannut, tarina pysyi hyvin mielessä.
(413 sivua / pokkari)

Kinsella, Sophie: Varsinainen talousihme

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

The Undomestic Goddess, 2005
Suom. Ulla Selkälä
WSOY / BON-sarja, 2007
Luin ~ 30.4.2020

(Pokkarissa oli erilainen kuva kannessa, mutta tämän löysin.)

Kuvaus:

Vaahtokarkin kepeä komedia Himoshoppaaja-kirjojen tekijältä!
Ylikireä uraohjus Samantha Sweeting ei erota vispilää munankeittimestä, mutta kuinka ollakaan, tästä huippujuristista tulee niiata niksauttava taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi. Kodin hengettäremme ryhtyy hommiin - ja käryttää, roiskii ja rikkoo. Pinteestä voi selvitä vain yhdellä tavalla: pitopalvelu paikalle ja äkkiä!
Samantha päättää kuitenkin oikeasti oppia keittämään, puunaamaan ja puleeraamaan, jotta saisi jäädä taloon. Sen väkeen kuuluu näet hyvännäköinen puutarhuri, jonka kanssa olisi mukava järjestää pientä sutinaa.
Miksi sitten älykäs lakinainen on päätynyt vessaharjan valtiattareksi? Syynä on niljakas petos, jonka jäljille Samantha pääsee kesken muusin ja moussen laiton. Varokaa siis Cityn pukuherrat! Samantha on terävämpi kuin koskaan ja vaatii oikeutta vaikka kädet taikinassa.

Kommentti:
Kepeää, tosiaan, mutta sitä tässä nyt tarvitaankin. Loppuratkaisun kieputtelu pyöri omaan makuuni vähän liiankin pitkään, mutta reipasta menoa joka tapauksessa.
Keveydestään huolimatta tämäkin laittoi miettimään nykyistä työelämää ja naisten työn vaativuutta.
Lainaan vielä yhtä ihanaa kohtaa, joka tuli omassakin perheessä hyvään tarpeeseen.
"Ei se mitään. Älä piinaa itseäsi, koska et tiedä kaikkia vastauksia. Ei ihmisen aina tarvitse tietää kuka on. Ei tarvitse nähdä koko kuvaa tai olla selvillä siitä, minne on menossa. Toisinaan riittää, kun tietää, mitä tekee seuraavaksi."
(pokkari, 424 sivua.)
Muuta:
Kirja löytyi lähikaupan kirjanvaihtohyllystä. Kirjastosta ennen koronarajoituksia lainatut kirjat eivät nyt oikein nappaa, mutta onneksi luettavaa löytyi muualta. Vein vaihtohyllyyn jo pari kirjaa itsekin ja palautan tämänkin kiertoon.

Koivukari, Tapio: Pirtumiehet

Tapio Koivukari: Pirtumiehet
Johnny Kniga Kustannus, 2020
Luin ~ 25.4.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Veijariromaani viinan salakuljettajista kieltolain aikana.
Ruohosen Viku on Laihosen mamman kasvattipoika. Isää hänellä ei ole eikä ole äidistäkään aina niin tietoa. Eletään itsenäisyyden alkua Suomen länsirannikolla. Viku on oppinut puotia pitäneen mammansa luona kaupantekoon ja välttänyt viekkaudella punakaartin väenoton. Kun nuoressa tasavallassa tulee voimaan kieltolaki, Viku tajuaa tilaisuutensa tulleen. Hän ostaa Saksassa käyneeltä kaljaasilta pirtua, pullottaa sen pienempiin annoksiin ja aloittaa liiketoiminnan.

Voitot ovat suuret, vauraus näkyvää, eikä aikaakaan kun Viku vie vihille suuren perheen tyttären ja pääsee parempiin piireihin. Luokkarajat ovat kuitenkin vahvat ja trokarin leima tiukassa. Kaksinaismoralismi on kaikkialla sillä lain rikkominen on kieltolain aikaan yleistä kuin parkkisakon saaminen. Veijariromaanista kasvaakin kertomus identiteetistä, luokkarajoista ja täyttymättömästä hyväksynnän kaipuusta.

Perustuu Jarmo Impolan tarinoihin.

Kommentti:

Hyvin perusteelliseti kirjoitettu tarina. Aihe itsessäänkin kiinnosti toki, mutta etenkin kirjan miljöö herätti kiinnostuksen. Heti sivulla 9 mainittiin Leppkari, jossa itsekin pikkutyttönä kävin sukulaisten mökillä. Mummun siskon perhe asui Voiluodolla ja paljon muitakin lapsuudesta tuttuja paikannimiä kirjassa vilisi.
Omaan makuuni pirtukaupustelun kuvaus oli kyllä hieman liiankin perusteellista, kun muutenkin käyn vähän hitaalla tämän koronahämmingin vuoksi.
(348 sivua.)

Vanhatalo, Pauliina: Tuulesta temmattu elämä

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Tammi, 2019
Luin ~ 8.4.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Parhaat esitykset tapahtuvat näyttämön ulkopuolella.
Hienovireinen romaani nähdyksi tulemisen tarpeesta ja elämän sattumanvaraisuudesta.
Ilmo kasvaa teatterisuvussa, jossa naiset uppoutuvat rooleihinsa ja miehet vaietaan olemattomiin. Titi elää lapsuutensa vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä, yhteisössä jonka varmuuteen olisi hyvä nojata, jos väärät kysymykset vain jättäisivät rauhaan.Kun Ilmo ja Titi kohtaavat nuorina aikuisina, syntyy odottamaton yhteys. Heitä kuljettavat tuulet ovat kuitenkin virinneet kauan sitten. Ovatko ne keränneet jo liikaa voimaa?
Tuulesta temmattu elämä tutkii tarkkanäköisesti uskonnon ja taiteen risteäviä todellisuuksia. Korkeat pyrkimykset vetävät ihmistä puoleensa, mutta niiden tavoittelusta maksaa joskus kovan hinnan.
Raahelainen Pauliina Vanhatalo (s.1979) oli edellisellä romaanillaan Pitkä valotusaika (2015) Runeberg-ehdokkaana. Hän kirjoittaa salanimellä Veera Vaahtera chick lit -romaaneja ja on julkaissut myös kaksi omaelämäkerrallista teosta.

Kommentti:

(383 sivua.)

Louis, Édouard: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy
En finir avec Eddy Bellegueule, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Tammi, 2019
Luin ~ 31.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Henkeäsalpaava omaelämäkerrallinen romaani, joka järkytti Ranskaa.
Ei enää Eddy on Ranskan viime vuosien kohutuin ja puhutuin romaani, joka nousee lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi unohdetusta Ranskasta, köyhyydestä, tuomitsemisesta ja näköalattomuudesta.
Kaikki tietävät, että Eddy Bellegueulessä on jotain vialla: vanhemmat, sisarukset, kyläläiset, ystävät, Eddy itse. Ja vaikka hän yrittää kaikkensa, hän ei muutu. Toiset tunnistavat erilaisuuden ja vainoavat Eddyä, toiset hylkivät häntä. Unohdetulla pohjoisranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla sovinismi, köyhyys ja näköalattomuus pitävät valtaa: se Ranska, jonka tunnemme, on unohtanut heidät kaikki. Heitä ei ole olemassa kirjallisuudessa eikä mediassa, heillä on vain tämä hetki, eikä kukaan kuule heitä. Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan.


Kommentti:

Olihan tämä aivan ainutlaatuinen ja erikoinen kokemus lukea peräkkäin omaelämäkerralliset kirjat suunnilleen samanikäisten poikien elämästä. Toinen oli juutalainen poika Puolassa toisen maailmansodan aikana (Leon Leyson: Poika joka pelastui) ja tässä kirjassa toinen, homoseksuaalinen poika, joka on elänyt nuoruutensa ranskalaisessa pikkukaupungissa tällä vuosituhannella.
Kirja antoi varsin erilaisen kuvan ranskalaisesta köyhästä (jopa syrjäytyneestä) työläisperheestä ja ranskalaisesta elämänmenosta yleensäkin kuin mitä ehkä yleensä kirjallisuudessa ja elokuvissakaan esitetään.
Kirja tietysti käsitteli myös koulukiusaamista ja avasi myös sitä, miksi kiusaamiseen on niin vaikea puuttua. Häpeä estää kertomasta. On niin äärimmäisen häpeällistä olla se, jota kiusataan, joten kiusattu pyrkii viimeiseen asti salaamaan sen ja ainakin vähättelemään sitä.
Ajattelen, että kiusaamisesta tulee ajan myötä tavallaan normaalitila, jolloin siitä on myös vaikea edes kuvitella irtautuvansa. Eddykään ei oikein koskaan tullut ajatelleeksi, että voisi vaikka lähteä pois. Kunnes.
Hyvä kirja, koska ajattelutti!
(184 sivua.)

Leyson, Leon: Poika joka pelastui

Leon Leyson: Poika joka pelastui - Schindlerin listan kuopus
The Boy on the Wooden Box, 2013
Suom. Annika Eräpuro
Tammi, 2014
Luin ~ 30.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Koskettava, maailmalla huikeaa kiinnostusta herättänyt tarina pienestä puolalaispojasta, joka selviytyi holokaustista Oskar Schindlerin avulla. Väkevä lukukokemus avaa pienen pojan näkökulman toisen maailmansodan aikaisiin juutalaisvainoihin.
Leon Leyson oli vain kymmenvuotias, kun natsit valtasivat Puolan ja hänen perheensä pakotettiin Krakovan gettoon. Uskomattoman tuurin, sinnikkyyden ja rohkeuden avulla poika selvisi natsien vainoista. Leysonin seitsenhenkisestä juutalaisperheestä viisi pelastui Oskar Schindlerin avulla. Poika joka pelastui on ainoa Schindlerin pelastaman lapsen kirjoittama muistelma. Kertomus vangitsee ainutlaatuisella tavalla pienen pojan viattomuuden äärimmäisessä ahdingossa.
Tämä Steven Spielbergin henkilökohtaisesti suosittelema muistelmateos julkaistaan suomeksi Vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2014.

Kommentti:
Nyt on kyllä vaikea keskittyä yhtään mihinkään lukemiseen. Monta aloitin, tämän hitaasti kahlasin, mutta eipä oikein syventymisestä voi puhua. Korona ja karanteeniasiat vievät ajatukset aika hitaiksi.

(246 s.)

Ng, Celeste: Olisi jotain kerrottavaa

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa
Everything I Never Told You, 2014
Suom. Sari Karhulahti
Gummerus, 2020
Luin ~ 23.3.2020

Kuvaus:

Leet ovat naapurustonsa ainoa kiinalaisamerikkalainen perhe 1970-luvun Ohiossa. Kolmen lapsen joukosta Lydia on vanhempiensa suosikki. Hänen vanhempansa ovat varmoja, että Lydia saavuttaa kaiken, mitä he itse eivät ole voineet tavoitella.
Kun Lydia löytyy hukkuneena, perhe särkyy. On kuin Lydia olisi ollut haurasta perhettä koossapitävä voima. Mikä johti Lydian kuolemaan, ja mitä sinä yönä oikeastaan tapahtui?
Olisi jotain kerrottavaa on romaani siitä, miten ääneen lausumattomat toiveet voivat luoda kuilun ihmisten välille ja miten pienistä asioista kasvaa hiljaisuudessa isoja. Se on riipaiseva kuvaus kahden kulttuurin välillä elämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista.


Kommentti:

Tässä kirjassa kirjailija onnistui kyllä todella hyvin avaamaan eri henkilöiden kautta Lydian kuolemaan johtaneet syyt. Hyvä mysteeri.
Miten helppoa onkaan olettaa asioita toisista ihmisistä ja muodostaa mielipiteensä näiden oletusten perusteella. Vaikka sen näkee toisten kohdalla niin selvästi ja vaikka niin palavasti itse toivoisi, etteivät muut tekisi niin omalla kohdalla. Tai miten toisen sanomiset voikaan ymmärtää väärin, etenkin kun ne osuvat joihinkin omiin kipupisteisiin. Ja miten valtavia, traagisia tapahtumasarjoja voi pienistä väärinkäsityksistä seuratakaan.

(285 sivua.)

Aalto, Marja-Sisko: Timantti

Marja-Sisko Aalto: Timantti
Icasos, 2019
Luin ~ 16.3.2020

Kuvaus:

ESITTELYTEKSTI:
Voiko ihminen olla erilainen sisältä ja ulkoa? Mikä tekee meistä sen, mitä lopulta olemme?
Vanhempi konstaapeli Annette Savolainen kohtaa äärimmäisiä kysymyksiä niin työssään kuin yksityisessä elämässäänkin.
Viides Annette Savolainen -dekkari pureutuu maahanmuuttajateemaan. Kuopion poliisia askarruttaa Balderin sotureiden ja aseistautuneiden maahanmuuttajien välinen raju yhteenotto.
Parantumaton kahvilalli ja Annetten rakas työpari Aatu Heiskanen väsää autoonsa kahvinkeitintä, saa oudon kirjeen ja päätyy selvittämään kuusikymmentäluvun lopulla tapahtunutta henkirikosta. Tapaukseen liittyvät arvoitukselliset, mustat timantit.
Nelli järjestää Annettelle ja Jarille harmaita hiuksia saatuaan kiusallisen tartunnan mopoautokiemuroiden päätteeksi. Koko perhe kokoontuu puhumaan saman pöydän ympärille. Tunteet läikähtelevät yli, kun ratkotaan itse kunkin kiperiä ongelmia.
Marja-Sisko Aallon tapa kuljettaa rinnakkain menneisyyden ja nykypäivän tapahtumia sekä henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia aiheita pitää lukijan tiukasti otteessaan.


Kommentti:

Sympaattisella tavalla jotenkin vähän vanhanaikaisen oloinen kirja ja tarina, vaikka aiheet ovatkin hyvin tätä päivää. Kunnianhimoisesti juonikäänteitä oli useitakin, mutta jotenkin ne jäivät vähän toisistaan etäisiksi. Mukava ja kiltti kirja. Siis kun tarinassa oli mukana muukalaisvihaa ja aikamoisia väkivaltatapauksia, niin kirja oli silti jotenkin pehmeä.
Eikä se välttämättä ole huono asia, mutta jotain särmää jäin ehkä vähäsen vielä kaipaamaan uskottavuuden kannalta.

(214 sivua.)

Vaahtera, Veera: Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
Luin ~ 10.3.2020

Kuvaus:

Pihla on kuvitellut tehneensä rakkaudessa varmoja valintoja. Avomies Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta kun Pihla alkaa odottaa lasta, Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Onneksi on Torniojokilaakson mummola, jonne Pihla suuntaa kokoamaan voimiaan. Pohjoisen tyynnyttävä rauha paljastuu matkailumainosten kliseeksi. Miehiä pyörii Pihlan piilopirtin lähimaastossa vaivaksi asti.
Mutta onko heistä sen luotettavammaksi turvaverkoksi yksinäiselle äidille kuin masentuneiden äitien tukiryhmästä?

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon chick litin suvereenisti hallitseva toinen minä. Hänen esikoisteoksessaan Onnellisesti eksyksissä ikiopiskelija ottaa äärimmäiset keinot käyttöön kasvaakseen vihdoinkin aikuiseksi.

Kommentti:

Etuliepeen määrittely: Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, jonka suojissa V. kirjoittaa komediallisia lemmentarinoita mm. Hilja Valtosen, Jane Austenin ja Helen Fieldingin jalanjäljissä.

- Ja kyllä tästä tulikin nuoruudessa ahmitut Anni Polvat ja (Aino?) Räsäset mieleen. Juuri sopivan kevyttä ja jokseenkin odotettu loppu kaupan päälle.
(239 sivua.)

Morris, Heather: Cilkan tarina

Heather Morris: Cilkan tarina
Cilka´s Journey, 2019
suom. Pekka Tuomisto
AULA & CO, 2020
Luin ~ 5.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Auschwitzin tatuoijan tekijän sydäntäsärkevä uutuus
Cilka Klein on vasta kuusitoistavuotias, kun hänet viedään Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirille. Siellä Birkenaun komentaja Schwarzhuber huomaa hänen kauniit pitkät hiuksensa ja erottaa Cilkan muista vangeista. Cilka ymmärtää nopeasti, että valta on ainoa reitti selviytymiseen, vaikka sen vuoksi joutuisi uhraamaan osan itsestään.
Kun Auschwitz vapautetaan, neuvostojoukot syyttävät Cilkaa yhteistoiminnasta, ja hän päätyy jälleen vankileirille. Jokainen päivä on taistelua elämästä ja kuolemasta. Hän ystävystyy leirin naislääkärin kanssa ja oppii hoitamaan sairaita vankeja kurjimmissa mahdollisissa olosuhteissa. Kun hänen hoidettavakseen tulee mies, Alexander, Cilka huomaa että kaikista kauheuksista huolimatta hänen sydämessään on yhä tilaa rakkaudelle.
Cilkan tarina on löyhästi tositapahtumiin perustuva romaani. Se on kunnianosoitus ihmisen tahdonvoimalle ja kyvylle selviytyä mahdottomissa olosuhteissa.


Kommentti:

(Päivitin kirjan nyt heti tänne blogiin, vaikka en ehdikään nyt kommentoida enempää. Haluan palauttaa kirjan mahdollisimman äkkiä kirjastoon seuraavalle luettavaksi.)
( 405 sivua.)

O´Leary, Beth: Kimppakämppä

Beth O´Leary: Kimppakämppä
The Flatshare, 2019
Suom. Taina Wallin
WSOY, 2020
Luin ~ 26.2.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Tiffy ja Leon nukkuvat samassa sängyssä. He eivät ole koskaan tavanneet. Hauska, suloinen romaani rakkaudesta, ystävyydestä ja elämän yllätyksellisyydestä.
Hätä kämppiksen keksii! Kustannustoimittaja Tiffy on vailla asuntoa sikamaisen kalliissa Lontoossa. Yöhoitaja Leonilla on yhden makuuhuoneen asunto ja kova tarve rahalle. He päätyvät loistavaan ratkaisuun, jota heidän ystävänsä pitävät hulluna: Tiffy nukkuu sängyssä yöt ja Leon päivät, eikä heidän tarvitse edes tavata toisiaan.
Mutta kun yhteiseloon sotkeutuu romanttisia tunteita, menneisyyden traumoja ja vankilassa väärin perustein istuvia veljiä, kämppikset kohtaavat hankalampia haasteita kuin toisen pesemättömät tiskit keittiön altaassa.

Kommentti:

No, tämä taas osui ja upposi ihan täydellisesti. Joku kommentoi, että tässä on uusi Jojo Moyes ja miksipäs ei!
Tämä on kyllä ihan oma päähenkilölajinsa tämä lontoolainen nuori naisihminen, värikäs persoona, jolla sotkuinen elämäntilanne, mihin kuuluvat vielä värikkäämpi kokoelma ystäviä, taustalla kummitteleva karmiva eksä ja sitten se sopivasti "mahdoton" uusi kaveri, jonka tapaamisiin liittyy toinen toistaan uskomattomampia kommelluksia, vastoinkäymisiä, väärinymmärryksiä ja mitä näitä nyt on.
Ei siis tavallaan mitään uutta ja mullistavaa, mutta kun se on tarjoillaan tällaisessa paketissa sopivan nasevilla repliikeillä ja sympatialla kuorrutettuna, niin se vain uppoaa.
Tämä oli täydellistä lomalukemista, jonka jälkeen jaksaa taas pari astetta raskaampaakin lukemistoa. Ja omaa arkea.
Tekstissä oli jonkin verran joko painovirheitä ja muutama kohta käännöksestä tuntui vähän keskeneräiseltä. Alkuun luulin, että Leonin osuuden kääntäminen oli jäänyt pahemminkin puolitiehen, mutta ainakin osittain oli (ilmeisesti) kysymys myös tyylikeinosta, jolla erotettiin Leonin ja Tiffyn repliikit ja osuudet toisistaan.

(447 sivua.)

Mero, Niina: Englantilainen romanssi

Niina Mero: Englantilainen romanssi
Gummerus, 2019
Luin ~ 22.2.2020

Kuvaus:

Englantilaisia romantikkoja rakastava Nora saa siskoltaan kutsun häihin Oxfordiin. Höttöisiä häähaaveita karsastava Nora suostuu vastahakoisesti kutsuun, mutta perillä sulhasperheen kartanon goottilainen viehätys ja vehreät puutarhat sekä yliopistokaupungin vanhoilta kirjoilta tuoksuva tunnelma pyyhkäisevät hänet jaloiltaan.
Idylli kuitenkin rakoilee, kun uteliaalle Noralle selviää, että aatelissuvun vanhempi poika on kadonnut jäljettömiin vuosia sitten. Kaiken lisäksi Noran viisasteleva sydän muljahtelee vastusteluista huolimatta englantilaisille herrasmiehille ja verhotuille salaisuuksille. Brittiläinen kohteliaisuus kätkeekin taakseen totuuksia, joiden seuraukset voivat olla kohtalokkaat.


Kommentti:
Kirja, joka sisälsi paljon kaikkea sellaista, mistä tykkään. Kaipasin kyllä vähän kevyempää välipalakirjaa, enkä arvannut, että tässä olikin kyseessä tuhti paketti Englantia ja englantilaista kirjallisuushistoriaa sekä lisäksi romantiikkaa ja kaiken kukkuraksi vielä murhamysteerikin.
Tykkäsin kyllä siitä, että päähenkilö ei ollut ihan tavanomainen ja alussa esim. lähdettiin liikkeelle tatuointistudiolta. Mutta päähenkilö ei kuitenkaan oikein henkilöitynyt riittävästi ja hänestä jäi vähän epämääräinen mielikuva.

Tätä ennen jätin kesken n. sadan sivun jälkeen Lilium regalen, mikä kyllä harmittaa, mutta en vaan jaksanut lukea sitä enempää. Nyt en kaipaa hienoja kiemuroita vaan suoraa tarinaa.

Ehkä tää nyt on vaan jonkinlainen lukuähky, kun tammikuussa onnistuin lukemaan niin monta tosi hyvää kirjaa!?
Kirjaston kirjoja on tuossa vino pino odottamassa, mutta jos niistä ei löydy sopivaa seuraavaa teosta, pitäisikin ehkä välillä kaivella omista lukemattomista joku helmi.

(383 sivua.)

Aminoff, Pauliina: Äiti meidän

Pauliina Aminoff: Äiti meidän: tosielämän selviytymistarina
Tammi, 2019
Luin ~ 10.2.2020

Kuvaus:(kustantajan)

Kuinka selvitään turvattomasta lapsuudesta
”Siinä minä seisoin keittiön ovenkarmiin nojaten ja katselin isäni määräyksestä, kuinka koko perhe söi, paitsi minä. Minä en saanut syödä, sain vain katsoa, kun muut söivät. Se oli rangaistus. Mistä – en tiedä sitä tänäkään päivänä.”
Äiti meidän on tositarina 13-vuotiaasta tytöstä, joka äitinsä kuoltua menettää turvallisen lapsuutensa, kun ongelmia ratkaisemaan kykenemättömät uusperheen vanhemmat luisuvat rankasti yli rajojen. Kirja kertoo myös, miten tällaisesta tilanteesta selvitään ja miten luotettavien aikuisten tuki auttaa nuorta eheytymään ja kasvamaan kohti hyvää ja onnellista elämää.

Kommentti:

Tässä kirjassa on kyllä hurja tarina ja paljon aineksia selviytymisoppaaksi.
Aluksi kerrottiin ajoista päähenkilön äidin kuoleman jälkeen, kun perheeseen tulee äitipuoli ja etenkin perheen tyttären elämä muuttuu karmaisevalla tavalla, kun hänet otetaan silmätikuksi ja häneen kohdistetaan kaikkea mahdollista kiusaamista. Tytön oma isä lähtee mukaan äitipuolen vainoamiseen, mikä tuntuu kyllä aivan käsittämättömältä.
Loppuosassa pohditaan tuon lapsuuden ja nuoruuden kokemuksen vaikutuksia henkilön koko persoonallisuuteen ja myöhempään elämään, ja kerrotaan myös terapien avulla saavutetusta edistyksestä asioiden käsittelyssä.
Kirja oli loppuosaltaan tavallaan kuin selviytymisopas tai tietokirja, mutta kaipasin kyllä tiiviimpää otetta.
Ajattelisin, että jos kaipaa vertaistukea ja eväitä vastaavanlaiseen tilanteeseen, vinkkejä ei ole kovin helppoa poimia näistä pohdinnoista.

(248 sivua.)

Rönkä, Antti ja Tamminen, Petri: Silloin tällöin onnellinen

Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen
Gummerus, 2020
Luin ~ 29.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

”Kyllä pojalla on oikeus vihata isäänsä. Ainakin viisikymmentä vuotta. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua.”
Isän ja pojan kirjeenvaihto alkaa, kun poika rohkaistuu antamaan romaanikäsikirjoituksensa kirjailijaisälle luettavaksi. Se, mitä poika on kirjoittanut, avaa keskustelun isän ja pojan suhteesta kaikkinensa – peloista, häpeästä ja hyväksytyksi tulemisen kaipuusta.
Silloin tällöin onnellinen on rohkea vuoropuhelu, joka arkailematta puntaroi, millainen on isä, millainen on poika ja millaisia asioita on heidän välissään. Viisas ja rehellinen keskustelu saa lukijan pohtimaan: Mitä jos sen kaiken pukisikin sanoiksi ja uskaltaisi?


Kommentti:

Huikea kirja.
Etukäteen pidin, pakko myöntää, vähän jopa tylsänä ideana sitä, että isän ja pojan kirjeenvaihdosta on tehty kirja! Pohtivat siis isäpoikasuhdettaan ja kirjoittamisen vaikeutta, no just!
Mutta sainpa yllättyä todella positiivisesti. Arvostan todella korkealle molempien kirjoittajien rohkeutta julkaista näin henkilökohtaista tekstiä.
Tämä kirja täydentää huikealla tavalla Antti Röngän omakohtaisen kirjan Jalat ilmassa.
Täällä arvio Jalat ilmassa-kirjasta.
Minä tosiaankin hihittelin lukiessani. Tässähän ei mitään erityisen hilpeitä aiheita käsitelty, mutta on aina suuri nautinto lukea herkullista ja tarkkanäköistä tekstiä.
Vuoropuhelun osapuolet täydentävät toisiaan ja toistensa tekstejä suorastaan hulvattomasti.
Vaan eihän olisi Antti Rönkä niin hyvä kirjailija, jos ei hänellä olisi lahjojen lisäksi juuri sitä taustaa, mikä hänellä perimiensä ominaisuuksien ja kasvatuksensa (siis se hiljainen mummo sekä neuroottisen pelokas ja ankara täydellisyyteen pyrkivä kirjailijaisä jne.) sekä lapsuuden ja nuoruuden kokemusten kautta on!
A.R. itsekin sanoo jotenkin niin, että jos kirjailijaksi tullakseen on täytynyt se tie kulkea, niin sitten on!
(tarkistan lainauksen, jos muistan, ennen kuin palautan kirjan kirjastoon, jotta seuraava pääsisi pian lukemaan tämän.)
Toivon, että saan lukea lisää Antti Rönkää taas pian, vaikka uusi kirja onkin tietysti uusien paniikkien paikka.
Toisaalta, yllättävän monessakin hommassa on ne omat paniikinpaikkansa.
Itsekin olen taas parin päivän päästä työpaikalla tiukassa paikassa - ja kieroutuneella tavalla tiedän siitä nauttivanikin. Ainakin jälkeenpäin.
(ps. tulipa muokattua tekstiä moneen kertaan, täytyy vielä huomenna lukea uudellee, nyt on vaan painuttava pehkuihin.)
(218 sivua.)

Hiraide, Takashi: Kissavieras

Takashi Hiraide: Kissavieras
Japaninkiel. alkuteos Neko no Kyaku, 2001
Suom. Raisa Porrasmaa
Kustantamo Schildts & Söderströms, 2016
Luin ~ 28.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen pariskunta. He ovat kirjailijoita ja työskentelevät kotoa käsin. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kissa, vastaansanomattoman kiehtova olento, joka saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Kissa kyläilee seuraavanakin päivänä, ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana. Eläin ilahduttaa, ja arki muuttuu uuden tuttavuuden myötä. Elämä tuntuu toiveikkaalta, sillä kissa tuo siihen uutta eloa: pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken.
Kissavieras on kaunis ja viisas mutta eleetön romaani, joka saa katsomaan elämää uusin silmin. Se on ollut myyntimenestys Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, ja maailmanvalloitus jatkuu.

Kommentti:

Kirjasta tulee mieleen sellaisia sanoja kuin viehättävä, ilmava, jopa herkkä.
Jostain syystä luulin tämän kirjan kertovan Chibi-kissan edesottamuksista enemmänkin, ja niitä odotellessa en oikein päässyt kirjan tarinaan ja tunnelmaan kunnolla sisälle. Tämä kirja olisi ansainnut vähän rauhallisemman hetken lukea, mutta olin itse sellaisessa mielentilassa, etten vain voinut riittävästi laskeutua kirjan tunnelmiin ja antaa sille sen ansaitsemaa aikaa. Hieno kirja.

Hauska sattuma: tämä kirja mainittiin Minäpäivät -kirjassa, jonka luin vähän aikaa sitten.


(152 sivua.)

Snellman, Anja: Paratiisin kartta

Anja Snellman: Paratiisin kartta
Seven, 2001
Ens. painos Otava, 1999
Luin ~ 25.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)
Oletko jo hankkinut vastuuvakuutuksen? Kai olet varannut opettajanpöydän laatikkoon ensiapupakkauksen? Näin Raakelia evästettiin, kun hän kaksitoista vuotta sitten aloitti koulun kaikkien aikojen petomaisimman ekaluokan kanssa.
Villiminkkejä, niitä oppilaat muistuttavat vielä nytkin, abeina. Joitakuita heistä Raakel uskoo tavanneensa näinä vuosina enemmän kuin heidän vanhempansa. Mutta tuntevatko opettaja ja hänen luokkansa sittenkään toisiaan?
Raakel päättää kutsua luokan kotiinsa. Hän haluaa kertoa oppilailleen omasta historiastaan, rakkauksista, joita on salaillut yli kaksikymmentä vuotta.

Kommentti:

Olipa jännä lukea tällainen yhdenpäivänkirja.
Opettaja Raakel on kutsunut 12 vuotta opettamansa luokan kotiinsa vierailulle ennen koulun päättymistä. Odotellessaan oppilaiden saapumista hän kertaa yhteistä taivalta vuosien ajalta, mutta myös omaa elämäänsä sekä kuluneilta 12 vuodelta että sitä ennen.
Opettajan oma menneisyys ja elämä nivoutuu kyllä mielenkiintoisesti luokan kanssa vietettyyn aikaan, hän on esimerkiksi tuonut vuosien mittaan tekemiltään matkoilta aina jotain tuliaisia oppilaille, päämääränä yleensä jonkin tärkeäksi näkemänsä asian esilletuominen. Nuoruusvuosien vasemmistolaisajat kulkevat myös mukana itäblokkilaisten ystävien terveisinä aikojen ja ajanjaksojen takaakin.
Keskustelut ovat varmaan olleet antoisia ja kun sama luokka on ollut opetettavana (ja lukiovaiheessa ainakin valvottavana) noinkin pitkän ajan, hän on varmaan ollut lasten ja nuorten elämässä pysyvin aikuinen kautta elämän.
Eihän tällainen voi olla jättämättä jälkiä niin opettajaan kuin oppilaisiinkin. Oppilaiden puolelta asiaa ei tosin valoteta, sillä kyseessä on todellakin opettajan yksinpuhelu ja muistelu.
Itse ajattelen, että on sentään hyvä, että opettajat vaihtuvat. Mutta onhan tämä mielenkiintoinen ajatusleikki siitä, että sama opettaja ottaa vastaan harvahampaiset ekaluokkalaiset ja saattelee samat nuoret 12 vuoden jälkeen ylioppilaina maailmalle.
Monet asiat ovat toki viimeisinä 20 vuotena taas koulumaailmassa muuttuneet, mutta oli mielenkiintoista huomata, ettei kaikki kuitenkaan niin paljon ole muuttunut, kuin ensin luulisi.

(252 sivua.)

Linna-Aho, Anna-Kaisa: Paperijoutsen

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen
Otava, 2019
Luin ~ 20.1.2020

Kuvaus:

Herkkä ikä ja kaipaus sytyttävät tunteet roihuun, joka kärventää. Esikoisromaani pienen kylän ihmissuhteista jatkosodan aikaan.
Kokematon helsinkiläistyttö Lydia tulee pulaa pakoon sukulaisiin maalle kesällä -43. Täti Gunhild on Korpivuoren matriarkka, joka näkee kaiken. Hänen upseeripoikansa ovat sodassa, ja on tultava toimeen Annan, ei-toivotun morsiamen kanssa. Lydia saa Annan asuintoverikseen, ja tytöt ystävystyvät. Anna on hyvä työihminen, jonka kauneus avaa ovet kaikkialle paitsi Gunhildin sydämeen. Pian upseeripojat ystävineen pääsevät lomalle, ja eläväinen Anna järjestää Lydialle yllätyksen.
Nuoria naisia ja miehiä iässä, jossa sydämet särkyvät. Voiko omaa kohtaloaan paeta?


Kommentti:

Tykkään lukea sota-ajan kuvauksia, mutta tällä kertaa oli kirjan alkuvaiheessa jostain syystä vähän sellainen fiilis, että noinkohan mitään uutta siitä aiheesta on kerrottavana. Todellakin pääsin yllättymään, sillä kyllä tässä oli useitakin uusia näkökantoja.
Kirjassa kuvattiin kotirintaman kokemuksia ja rintamalta lomalle tulleiden tuntemuksia, ei niinkään rintamaoloja. Mutta kyllähän sota kosketti kaikkia suomalaisia, ja kokemuksia on niin monenlaisia.
Tykkäsin todella paljon kirjoitustyylistä, se oli selkeää ja kuvailevaa, nautittavaa - ja sitten vielä kaunista ja sopivalla tavalla lähes runollistakin, kun tilanteeseen sopi.
Henkilökuvaus oli jotenkin lämmintä, tykkään kun kirjan henkilöt tuodaan tällä tavalla lähelle ja läheisiksi. Kaikilla oli omat särönsä ja surunsa, kuten meillä ihmisillä - ja sota-aikana ja sen jälkeen erityisesti.
Ja sitten kirjan yllätykset. Wau! Enpä olisi arvannut!

(edit. muokkasin tekstiä vähäsen 25.1.)

(315 sivua.)

Saha, Kristiina: Minäpäivät

Kristiina Saha: Minäpäivät
Otava, 2019
Luin ~ 17.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Ärhäkästi pureva esikoisromaani repii kappaleiksi konsulttikielen, onnellisuusteollisuuden ja selfhelpin.
Hellevi on pikkupomo keskisuuressa ohjelmistosuunnitteluyrityksessä. Yyteet paukahtavat päälle. Hellevi antaa päivisin potkuja ja käy iltaisin hoitamassa äksyä sairasta äitiään. Kiitokseksi 20 palvelusvuodesta firma patistaa Hellevin muutosseminaariin.
Muutos vai häviö? Mitkä ovat vaihtoehdot? Rohkea ja suorasanainen Minäpäivät istuttaa lukijan sohvaan ja puhuu sydäntäsärkevästi jatkuvasta syyllisyydentunnosta ja yksinäisyydestä. Se kysyy, mikä on ihmisen mitta ja kuka sen täyttää.

Kommentti:

Kevyt, mutta aika naseva tarina, joka sopi hyvin kevennykseksi edellisten vakavampien kirjojen jälkeen. Olin kyllä melko pitkään vielä edellisen kirjan tunnelmissa.
Tykkään, kun ajankohtaisia asioita nostetaan näin esiin huumorin keinoin. Tykkäsin Hellevistä.

(255 sivua.)

Schlink, Bernhard: Lukija

Bernhard Schlink: Lukija
Der Vorleser, 1995
Suom. Oili Suominen
WSOY, 1998
Luin ~ 11.1.2020

Kuvaus: (takakansi)

Reinin tasangolla nuori koulupoika jättää hyvästit lapsuudelle rakastumalla keski-ikäiseen, tuntemattomaan naiseen. Seksuaalisen himon lisäksi poikaa ja naista yhdistää lukeminen, mutta ei tavanomaisessa merkityksessä.
Kiihkeä rakkaustarina syvenee kuvaukseksi kokonaisen sukupolven traumasta. Kaipaus ja häpeä, hellyys ja vastuu ovat tämän surumielisen romaanin teemoja.
Älykkäästi pohdiskeleva teos on juoneltaan yllätyksellinen ja jännittävä.


Kommentti:

Pienestä koostaan huolimatta tämä kirja on niin "painava", että ei oikein tiedä, mitä sanoisi. Paljon pohdittavaa.
Olen nähnyt tämän elokuvan muutama vuosi sitten ja ajattelin katsoa sen uudelleen, perheen kanssa.
Halusin kuitenkin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista, koska muistan elokuvan jälkeen miettineeni, mitähän kaikkea sellaista kirjassa kerrotaan, mikä elokuvassa teknisistä syistä ja rajaamisen pakottamana on jätetty pois.
Koska muistin tarinan pääkohtia riittävän hyvin, kirjan lukeminen kyllä taustoitti asioita todella paljon.
Mielestäni kirja on hyvä juuri siksi, että itse keskitysleirejä ei tällä kertaa kuvata. Niitä kirjoja ja elokuvia löytyy todella paljon, mutta toisaalta kirjan tapahtumien ajankohtana sellaisia ei paljonkaan (sattuneista syistä) ollut. Tämän kirjan julkaisun aikaankin kirjoja oli vielä paljon vähemmän kuin nykyään. Mielestäni on ymmärrettävää, että niin suurien tragedioiden sanoittaminen on vienyt oman aikansa. On täytynyt saada etäisyyttä asioihin, ennen kuin niistä on pystytty kirjoittamaan. Toki on surullista, että osa tarinoista on saattanut siksi jäädä kertomattakin.
Nyt huomio kiinnittyy varsinaisten keskitysleirikuvausten sijasta muihin asioihin.
Tässä kirjassa tulee esiin monta näkökulmaa, vaikka kertojana onkin koko ajan sama henkilö, nuori saksalaispoika. Keskitysleirin vartijan osuus, mutta myös keskitysleirivangin anteeksiantamattomuus mietityttivät myös elokuvaa katsoessa.
Spoilausvaroitus!! Nyt siis tulee juonipaljastuksia, koska muuten ei näitä teemoja pysty tässä avaamaan.
Kirjan kipeitä teemoja ovat syyllisyys, syyttömyys ja erilaiset häpeät.
Voi olla vaikea käsittää, miten syvää häpeää voi aiheuttaa vaikkapa luku- ja kirjoitustaidottomuus, joka ei edes ole henkilön omaa syytä.
Miten joutuu piileskelemään, vaihtamaan työpaikkaa ja asuinpaikkaa aina, kun asia uhkaa tulla ilmi. Ihminen ei voi ihmissuhteissakaan olla täysin avoin.
Mielestäni kirjailija tuntuu syvästi ymmärtävän tämän pohtiessaan, miten paljon voimia asian salaaminen vie eri tilanteissa ja miten kohtalokasta se lopulta on.
Ratkaisu, jonka hän tekee päättäessään olla kertomatta huomiostaan, on samalla kunnioitettava ja tietenkin raivostuttava. Sitä en meinaa voida hyväksyä, että hän ei ota asiaa edes puheeksi asianomaisen henkilön kanssa vaan päättää asiasta itse. Hänellä kuitenkin olisi ainoana voinut olla mahdollisuus paitsi kertoa asiasta, myös mahdollisesti vakuuttaa asianomainen siitä, onko asialla niin suuri merkitys kuin tämä uskoo - vai ei.

Lukija on hyvin surumielinen ja ajatuksia herättävä kirja. Jos en olisi nähnyt tätä elokuvana, olisi tarinassa myös ollut todella vahvoja yllätyksiä, nyt toki osasin niitä odottaa, mutta se toi vain syvyyttä tarinaan. Tämä on todella mieleenpainuva lukukokemus ja saa ajattelemaan asioista hieman eri kantilta. Siis loistava kirja, jota voi suositella lämpimästi!
Odotan jo kovasti keskusteluja, joita tämän elokuvan katsominen aikaansaa perheen kesken.
Tästä elokuvasta Kate Winslet on saanut pääosa-Oscarin. ***** (227 sivua.)

Marttinen, Annamari: Korsetti

Annamari Marttinen: Korsetti
Tammi, 2018
Luin ~ 9.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Tarina miehestä, jonka sisällä asuu myös nainen.
Pauli on ihan tavallinen mies, joka etsii elämänsä naista. Miksei hän saisi itsekin haluta pukeutua naiseksi? Kaunis romaani transvestiitin elämästä.
Pauli suostuu tyttöystävänsä pelleilyyn, antaa pukea itsensä naiseksi. Lopputulos yllättää molemmat. Pauli katsoo peiliin ja näkee itsensä ensi kertaa sellaisena kuin todella on. Meijukin alkaa aavistaa, että leikistä on tullut liian totta. Mutta kestää vuosia, ennen kuin Pauli uskaltautuu olemaan oma itsensä muiden edessä.
Suomessa elää noin 50 000 transvestiittia. Millaista on elää heteroseksuaalina miehenä, kun syvällä sisimmässä on myös vahva ja elintilaa vaativa nainen? Uskalla avata Korsetti, niin tiedät.



Kommentti:

Suosittelen tätä kirjaa.
Kirjan lukeminen sai aikaan todella mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta. Tämä olisi oikein hyvä lukupiirikirja.

(339 sivua.)

Swärd, Anne: Vera

Anne Swärd: Vera
ruots. Vera, 2017
Suom. Jaana Nikula
Otava, 2018
Otavan kirjasto nro 266
Luin ~ 7.1.2020

Kuvaus: (kustantajan)

17-vuotias ranskalaistyttö Sandrine pakenee sodan kauhuja Ruotsiin 1945. Raskas salaisuus on sekoittaa hänen järkensä. Sandrine menee naimisiin yläluokkaisen lääkäri Ivan Cederin kanssa, ja korskeat häät vietetään saaristossa hyytävässä talvisäässä. Skandaali on valmis kun kureliiveihin nyöritetty morsian synnyttää hääyönä tyttären.
Kuka on lapsen isä? Vauvan siniset silmät herättävät Sandrinessa kauhua, ja hän kavahtaa tämän koskettamista. Hän elää ylellisessä tukholmalaishuoneistossa nukkevaimona, eikä voi paljastaa taustaansa kenellekään. Mutta Cederin tunnekylmän perheen muillakin jäsenillä on salaisuutensa. Pystyykö Sandrine lopulta voittamaan pelkonsa, kohtaamaan menneisyytensä?


Kommentti:

Vuoden ensimmäinen luettu kirja ja hyvä kirja olikin! Tämä kirja yllätti kyllä montakin kertaa.
Lomasta huolimatta lukemiseen meni aika paljon aikaa, johtuen osittain vuodenvaihteen muista aktiviteeteista, mutta kirjaa myös teki mieli lukea rauhassa.
Vaikka yllättäviä käänteitä tapahtui, ne eivät olleet mitenkään tekemällä tehtyjä, vaan sopivasti luontevan yllättäviä.
Taas kerran saa miettiä sitä, miten ihmisen elämän kulku ja käänteet voivat olla (ja usein ovatkin) todella pienestä kiinni.
Joko yhteiskunnassa tai koko maailmassa tapahtuu jotain, joka laittaa liikkeelle erilaisia, hyvinkin mullistavia tapahtumaketjuja. Tai jokin sattumus, jopa väärinkäsitys ihmisten välillä voi aiheuttaa reaktion, joka vaikuttaa veden renkaiden tavoin lukemattomiin ihmisiin peruuttamattomilla tavoilla.
Mielenkiintoinen kirja, kerrassaan!

(373 sivua.)

Vaarla, Suvi: Westend

Suvi Vaarla: Westend
WSOY, 2019
Luin ~ 30.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Suuri romaani 1990-luvun lamasta ja sen pitkästä varjosta.
Westend on elävästi kirjoitettu sukupolviromaani suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hajoavasta perheestä ja ystävyydestä. Samalla se on kuvaus talouskasvun mahdista ja yhden aikakauden lopusta.
Eletään 1980-luvun nousukautta, kaiken yllä vahva luottamus tulevaisuuteen. Kasvun aika kannattelee myös Elinan perhettä: tulee muutto Westendiin, uudet ystävät ja yhä tuottoisammat rakennushankkeet.
Kun maan talous romahtaa 1990-luvun alussa, kaikki murtuu.
Aikuisena Elina kysyy itseltään, mitä hänen perheelleen oikein tapahtui.
Westend saa miettimään ihmisiä, jotka ovat paremmin turvassa sattuman iskulta kuin toiset, ja sitten heitä, joita mikään turvaverkko ei suojaa. Se kertoo sukupolvesta, joka ei uskalla kiintyä liikaa, koska kaikki mikä ihmiselle annetaan, voidaan myös ottaa pois.
Suvi Vaarla luo terävin piirroin vahvan romaanin keskiluokan unelmista, toivosta ja talouden armottomasta mahdista.

Kommentti:

Olipa tämä aikamoinen sukellus omaankin menneisyyteen. Olen niin itsekin elänyt tuon aikakauden, hyvinkin läheltä on liipannut moni asia.
Satuinpa olemaan lukion jälkeen paikallisessa Säästöpankissa kesätöissä. Monilla sukulaisilla oli isoja lainoja senaikaisilla karmeilla koroilla. Takasin itsekin yhden kaverin luottotilin ja jäin ainoana sitä maksamaan korkojen kera. Kyllä kysyin jälkeenpäin monta kertaa, miten ihmeessä pankki (ei sentään sama kuin kesäduunipankkini) saattoi hyväksyä meikäläisen sellaisessa elämäntilanteessa takaamaan kenenkään lainaa?!
Monenlaisia yrityksiä kaatui ihmisten niskaan ja moni kaatui niiden taakkojen alle. Myöhemmin tulivat velkajärjestelyt, mutta kaikki eivät jaksaneet sinne asti. Muistan tuon ajan.
Tämä kirja sai ajattelemaan myös sitä, miten pitkään edellisen ja edellisten sukupolvien karut kokemukset periytyvät seuraaville. Keskuudessamme elää ihmisiä, joiden elämää (lapsuutta, nuoruutta) 80-luvun lama kosketti syvältä. Uusiakin huonoja aikoja on ollut, joillekin asiat ovat kasaantuneet.
Jotkut osuvat sellaiseen saumaan, että huonoista ajoista tulee kierre. Toiset pääsevät elämässä eteenpäin, mutta epävarmuus seuraa ehkä läpi elämän ja vaikuttaa kaikkeen.
(344 sivua.)

Kallioniemi, Tuula: Verkot

Tuula Kallioniemi: Verkot
Otava, 2019
Luin ~ 29.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Puhutteleva romaani kuudesluokkalaisen koulukiusaajan näkökulmasta.
Sere on todettu kiusaajien pääpukariksi. Hän joutuu vaihtamaan koulua ja muuttamaan isovaarin luo pikkukaupunkiin. Serellä ja isovaarilla synkkaa, ja koti järven rannalla on Seren unelmapaikka. Kalastus on sekä tytön että papan mielipuuhaa.
Sana kiirii entisestä koulusta, jossa Sere oli iso kiho. Uudet luokkakaverit antavat Serelle tylyn opetuksen, mitä hän ei kerro aikuisille. Kohta isovaarin talon ikkuna tuhritaan kananmunilla. Sere tunnistaa kyllä kuvion. Hän ajattelee tahtomattaan Näätää, jota itse kiusasi. Noinko kaikki oli vanhassa koulussa tapahtunut? Riittääkö nyt kiusaamisen syyksi se, että Sere on uusi oppilas?

Kommentti:

Puhutteleva, sopivasti vähäeleinenkin kirja. Suosittelin myös talouden nuorisolle. (104 sivua.)

Moyes, Jojo: Pariisi yhdelle

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle - ja muita kertomuksia
Paris for One and Other Stories, 2016
Gummerus, 2019
Suom. Heli Naski
Luin ~ 28.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

11 romanttista tarinaa, jotka lämmittävät sydäntä ja mieltä.
Jojo Moyesin kertomuskokoelman nimitarinassa Pariisi yhdelle Nelliä odottaa romanttinen viikonloppu Pariisissa. Vain minuutteja ennen junan lähtöä Lontoosta hänelle selviää, ettei hänen poikaystävänsä olekaan tulossa mukaan. Tästä pitäisi seurata katastrofi, sillä kuten hänen ystävänsä hyvin tietävät, arka Nell on kaikkea muuta kuin vahva itsenäinen nainen, joka pärjää omillaan ja ottaa maailman haltuun. Mutta Pariisissa ja sen ihmisissä on sitä jotain, ”je ne sais quoi”… Saako kaupungin taika Nellin unohtamaan kelvottoman poikaystävänsä ja löytämään ehkä sen sijaan itsensä?
Jojo Moyes maalaa inspiroivassa ja nostattavassa tarinakokoelmassaan oivaltavia kuvia ihmissuhteista ja naisista niiden rakoilemispisteissä. Toiset löytävät kadonneen kipinän, toiset itsensä ja voimansa.
”Auvoisaa eskapismia, kirja jonka voi käpertyä lukemaan helposti viikonlopun aikana, viinilasillisen kanssa tai ilman.” – Miami Herald


Kommentti:
Paha lukujumi päättyi. Aloitin tätä ennen enemmän kuin puoli tusinaa kirjaa, mutta mikään niistä ei oikein jaksanut kiinnostaa. Aloin jo vähän hieman huolestua, kun pienet lukutuokiot olisivat jo olleet varsin tarpeellisia.
Onneksi kirjastosta sattui (!) olemaan lainassa myös tämä Jojo Moyesin uusin suomennos. Ja olihan se sitten tuttua ja taattua luettavaa. Kevyenoloisia novelleja, joissa kuitenkin aina joku oivallus mukana.
Oli niin ihana kääriytyä fleecepeittoon ja loikoilla lukemassa tämä joululoman kunniaksi yksin kotona!

(288 sivua.)

Honkasalo, Laura: Kaapin henki

Laura Honkasalo: Kaapin henki: tavaravaivaisen tunnustuksia
Kirjapaja, 2019
Luin ~ 17.12.2019

Kuvaus:

Tavara ei ole pelkkää materiaa. Luomme tunnesiteitä tavaroihimme, emmekä edes aina huomaa sitä.
Kirjailija Laura Honkasalo on keräillyt aarteita lapsesta asti, kunnes hän alkoi miettiä, miten paljon tavarat sitovat. Kohdatessaan vinttiin arkistoidun käytetyn raskaustestin Honkasalo päätti tehdä tavarasuhteelleen jotain.
Auttaisiko Konmari tai kuolinsiivous, vai löytyisikö avain onneen minimalismista? Voiko kirppiskuumeesta parantua? Onko kirjojen keräilyssä järkeä, kun asuintila maksaa maltaita? Tarvitaanko muisteluun todella oma muistokirstu? Kaapeista kaivettujen tavaroiden läpikäyminen pakottaa kohtaamaan oman menneisyyden ja turvattomuuden tunteen. Kuinka paljon on tarpeeksi?
Kirjassa pengotaan kaappien syvyyksiä, pohditaan rakkaiden esineiden olemusta - ja pyritään karsimaan epäoleellinen. Minkä kaiken todella haluamme kuljettaa mukanamme?

Kommentti:

Tämä oli yllättävän mielenkiintoinen kirja. Kirjailija on toki hieman itseäni nuorempi, mutta sen verran lähes samaa ikäluokkaa olemme, että muistan ja tunnistin paljon tuttua.. Siksi varmaan oli helppo samaistua kirjailijan pohdintoihin tavaroiden olemuksesta.
Samalla tuli ikään kuin selailtua nuoruuden aikojen muistialbumia ja pohdittua vaikkapa ajan arvokkuutta.
Mitä kaikkea sitä tekikään, kun aikaa oli vaikka kuinka paljon ja sitä luuli myös olevan "olemassa" melkeinpä loputtomasti!
(248 sivua.)

O'Farrell, Maggie: Varoitus tukalasta helteestä

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä
Instructions for a Heathwave, 2013
Schildts & Söderströms, 2014
Suom. Maija Kauhanen
Luin ~ 15.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Heinäkuinen Lontoo on helleaallon lamauttama. Sadetta ei ole kuulunut kuukausiin, kirvat ovat vallanneet puutarhat, vettä säännöstellään. Vuosi on 1976, ja Robert Riordan kertoo vaimolleen Grettalle piipahtavansa ulkona ostamassa sanomalehden. Robert Riordan ei palaa aamuostoksiltaan.
Tapahtuma kerää Grettan lapset saman katon alle, takaisin kotiin kaksi toisistaan vieraantunutta siskoa ja yhden veljen joka taiteilee avioeron partaalla ja heistä jokaisella on omat aavistuksensa isän katoamisesta.
Heiltä jää huomaamatta, että äidillä saattaisi hyvinkin olla kaikkeen selitys.
Sitä hän ei tosin ole vieläkään valmis jakamaan.
OFarrellin romaani on syvä ja tarkka muotokuva perheen kriisistä ja samalla osoitus siitä, että mestari­kirjailija on viimeistään nyt löytänyt oman erityisen äänensä. Ilmiömäisellä kirjallisella otteella hän yhdistää runollisen kielen juoneen, joka on kuin mysteerinäytelmä.


Kommentti:

Riordanin perheen vanhan isän katoaminen kulkee toki punaisena lankana taustalla ja saa aikaan perheen kokoontumisen yhteen ja keskinäiset välienselvittelyt perheenjäsenten kesken. Keskiöön nousevat kuitenkin enemmänkin perheenjäsenten nykyiset elämäntilanteet sekä heidän yhteiset ja erilliset salaisuutensa.
Esiin nousee hyvin mielenkiintoisia asioita, joiden avautuminen teki kirjasta kiinnostavan ja nosti sen kevyestä kioskikirjasta vähän vakavampaan kastiin.
Ehkä lankesin vähän tuohon kannen keltaiseen ja pinkkiin värimaailmaan; se sai olettamaan kirjan paljon kevyemmäksi kuin se oli, mutta ei tämä silti erityisen syvällinenkään ollut. Hyvä lukukokemus.

(286 sivua.)

Vaara, Sanna: Maa kutsuu

Sanna Vaara: Maa kutsuu
Sammakko, 2016
Luin ~7.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Mitä tapahtuu kun luontosuhteeltaan luonnoton henkinen kulkija päättää muuttua kerrasta eränkävijäksi ja mieluiten valaistuneeksi sellaiseksi?
Maa kutsuu! -teoksessa elämänsä ensimmäiselle vaellukselle osallistuva perheenäiti kohtaa Lapissa pahimmat pelkonsa. Sekopäiset hetket ja selkeät oivallukset vuorottelevat, kun vaeltaja kompuroi mielensä maisemissa.
Mukaan viikon vaellusretriitille lähtee vaeltajan entinen terapeutti, 17 muuta hiljaisuuden ystävää, kasa tarkkaan mietittyjä lainavarusteita ja ruumisarkun mallinen teltta. Tarkoituksena on meditoida taivasalla ja selvittää luonnon sekä ihmisluonnon salat.
Kirjan lopussa vaeltaja paljastaa omat vinkkinsä mielen keventämiseen.


Kommentti:

Hauska, vaikkakin välillä aika hörhöilevä mun makuuni. Mutta mä oonkin melko tosikko.

(172 sivua.)

Hirvonen, Elina: Punainen myrsky

Elina Hirvonen: Punainen myrsky
WSOY, 2019
Luin ~ 3.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Tämän tiedän: kaikkialla maailmassa yksinäisimpiä ovat lapset, jotka kantavat raskaimpia salaisuuksia.
Punainen myrsky on ajankohtainen ja universaali romaani maailmasta, jossa lapset tekevät mitä vain saadakseen aikuisen hyväksynnän.
”Äiti”, sanon, kun myrsky on ohi.”Mitä kulta?”
”Tietääkö kukaan, että me olemme täällä?” ”Missä?” ”Täällä aavikolla. Tällä leirillä.” ”Miksi sinä sitä mietit?”
”Jos myrsky vie meidät, tietääkö kukaan, että me olimme olemassa?”
Maailma, 2015. Isiksen nousu horjuttaa maailmaa Irakista ja Syyriasta Eurooppaan. Kolme ihmistä matkustaa Suomesta Irakiin etsimään ratkaisuja. Yhdelle heistä matka merkitsee myös matkaa maailmaan, jonka on kerran joutunut jättämään taakseen.
Poika syntyy Irakissa perheeseen, jossa on paljon rakkautta ja suuri salaisuus. Hänen isänsä toimii Saddam Husseinin hirmuhallintoa vastustavassa vastarintaliikkeessä ja on jatkuvassa vaarassa. Väkivallan, pelon ja pakenemisen keskellä äiti luo lapsilleen tilan, jossa kaiken läpäisee rakkaus.
Perhe pakenee Irakista Saudi-Arabian kautta Suomeen. Kasvaessaan poika etsii tapaa kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi ympäristöissä, joissa hän on aina erilainen kuin muut, ja jossa tärkeimmistä asioista ei koskaan uskalla puhua.
Kommentti:

Hyvä!
(276 sivua.)