Kaari Utrio: Hupsu rakkaus
Amanita, 2017
Luin ~ 5.10.2017
Kuvaus:
Kylmänä maaliskuun päivänä vuonna 1832 nuori merikapteenin leski Hedda Becke saapuu raskaan matkan jälkeen Helsinkiin. Tarkoitus on asettua serkku Nora Wernerin seuraneidiksi varakkaan sedän perheeseen. Jännittävää kaupunkielämää, säkenöiviä seurapiirejä. Niistä vaatimaton kotiopettajatar voi vain unelmoida.
Mutta perillä odottaa katastrofi. Sen yksi syy on jykevä tykistön kapteeni, kovaluontoinen mies ja ankara velkoja Harry Lindmarck. Velat muuttuvat saataviksi, kun Kaukasian sodan veteraani kohtaa elämänsä hurmaavimman naisen. Herrasmies ei jätä kaunotarta pulaan.
Alkaa arvaamaton matka Kymenlaakson kartanoihin. Koskien ja sahojen pauhussa paljastuvat vanhat synnit ja syttyvät uudet rakkaudet. Hedda Becken neuvokkuutta tarvitaan. Vielä kovemmalla koetuksella on leskirouvan syvästi rakastunut sydän.
Kaari Utrion epookkiromaanissa lukija saa nauttia romantiikasta ja huumorista suuriruhtinaan Suomessa, joka Utrion luotettuun tapaan on taidolla ja lämmöllä kuvattu.
Kommentti:
Yksi pisimmistä "lukusuhteista" minulla on Kaari Utrion kirjojen kanssa. Kaukaisilta ajoilta tulee mieleen vaikkapa Aatelisneito, porvaristyttö. Se ei ehkä ollut ihka ensimmäinen, mutta lähes ensimmäisiä lukemiani Kaari Utrion kirjoja kuitenkin.
Voi, monta tarinaa, monta historiaan sijoittuvaa seikkailua on koettu sen jälkeen.
Kaikkein vaikuttavin on ollut Vaskilintu ja sen jatko-osat (Tuulihaukka ja Yksisarvinen, muistaakseni).
Näistä olen täälläkin raportoinut, ja sen kirjan (ne kirjat) ja lukukokemuksen muistan vieläkin. Osasyynsä ehkä siinäkin, että luimme kirjaa miehen kanssa yhdessä eli hän luki kirjaa minulle ääneen. Vaskilinnusta tulee mieleen kesä, loma, Ahvenanmaa, matka Uppsalaan, Pyhä Olavi jne. Minulla on Kalevalan Vaskilintu-korukin muistona tuosta ajasta!
Osa Kaari Utrion kirjoista on enemmän historiaa, osa enemmän vihdettä. Tämä kirja kuuluu varmaan jälkimmäisiin. En tiedä, johtuiko elämäntilanteesta, eli varsin nopeista käänteistä omalla työrintamalla, mutta lukukokemus jäi hieman etäiseksi. Henkilöitä oli aika paljon ja mulla oli vaikeuksia muistaa, keitä he kaikki oikein olivatkaan.
Samasta syystä kirjan henkilöt jäivät myös hieman vieraiksi, suurta tunnesidettä ei oikein kehenkään syntynyt, vaikka toki sympatiat leski Hedda Becken puolella olivatkin :).
Parissa kohdassa tuntui, että juonta oli vähän oikaistu, mutta toisaalta loppuun oli saatu kyllä mukavasti vähän lisää kiemuroita. Joku pieni yksityiskohta, kuten morsiamen suuteleminen vihkimisen jälkeen, jäi myös hämmentämään. Tämä tapa lienee tullut ameriikoista aika vastikään, vai luulenko vain :).
Tykkäsin, oli oikein kiva palata tutun kirjailijan tekstille - mutta ei tämä kirja suurimmaksi suosikikseni nouse. No, se nyt ei kovin helppoa olisikaan, siellä on juuri nuo Vaskilinnut ja monta muutakin Kaari Utrion kirjaa.
Surullinen uutinen oli Utrion puolison Kai Linnilän kuolema todella pian tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Osanottoni.
