Jansson, Anna: Amorin kiehkurat

Anna Jansson: Amorin kiehkurat

Ödesgudinnan på Salong d'Amour, 2014

Suom. Vappu Vähälummukka

Gummerus, 2014

Luin ~ 28.1.2015

Kuvaus Salong d’Amour sijaitsee Visbyn keskustassa Gotlannissa. ”Miten voin auttaa?” kampaaja Angelika kysyy tuoliinsa istahtavalta asiakkaaltaan ja tarkoittaa: miten voin auttaa sinua elämässäsi? Hän koettaa saada ihmiset näkemään ympärillään rakkautta, ja moni löytääkin hänen avullaan uuden hiustyylin lisäksi uuden suunnan. Kampaamossa on kaksi tuolia, eikä koskaan ole sattumaa se, kuka viereen istuu – siitä Angelika ja hänen nuori kuriton apulaisensa Ricky pitävät huolen!

Miehensä menettäneen Angelikan omassa elämässä alkaa tapahtua, kun hän tapaa naamiaisissa salaperäisen mestarivarkaaksi pukeutuneen miehen ja rakastuu. Pian joku kaappaa Angelikan talon ja tapahtuu muutakin outoa. Onko Angelika rakastunut väärään mieheen? Entä kuka on merenkävijä Sinbad, jonka kanssa Angelika viestittelee internetissä?

Pirskahteleva huumori ja tarttuminen hetkeen tempaavat lukijan Angelikan seikkailuihin mukaan. Mikään inhimilliseen elämään kuuluva ei ole hänelle vierasta: murtautuminen asuntoon, samppanjan tarjoaminen kuolemansairaalle, teesihtikeskustelut tai yöllinen pyöräajelu uuden kullan kanssa. Lopussa on bonuksena ruokareseptejä!


Oma kommentti
No jaa. En ole ennen lukenut Anna Janssonia, joten ihan nollasta lähdettiin. Kirja tempasi kyllä hyvin mukaansa. Välillä meno kyllä yltyi niinkin vauhdikkaaksi, ettei meinannut perässä pysyä. Loppuratkaisu (-ratkaisut) oli kuitenkin oikein hyvä. Kevythän tämä oli.
Kirjan taisi tehdä vähän levottomaksi melkoisen laaja henkilökaarti. Kun pidin välillä taukoa lukemisessa (koska elämä!), olin jo vähän unohtanut, kuka kukakin sivuhenkilöistä oli. Se taas häiritsi hiukan seuraamista, koska tässä nyt oli tätä parien yhteensaattamistarkoitusta mukana. Siis aina ei oikein tiennyt, kenen piti ihastua kehenkin ja miksi : ). Mutta kyllä siis tykkäsin, oli kiva välipala jotenkin hitaasti etenevien ja raskassoutuisten kirjojen väliin.

Kummu, Essi: Lasteni tarina

Essi Kummu: Lasteni tarina

Tammi, 2014

Luin ~ 22.1.2015

Kuvaus:
Uskallanko rakastaa omaa lastani?

Miksei jokaisella pikkulapsella olisi oikeus kuulla syntymänsä tarina? Äidin rohkea kertomus kivuliaasta rakkaudesta keskoskaksosiin.

Kun tytär kipuaa syliin ja kyselee vauva-ajastaan, äiti mykistyy, aihe on liian kipeä. Essi Kummun kaksoset syntyivät keskosina. Tämä kirja on omaelämäkerrallisiin kokemuksiin perustuva avoin kuvaus Ainon ja Kallen syntymän jälkeisestä ajasta sekä kuoleman läsnäolosta perheessä silloinkin, kun todelliset vaikeudet on jo voitettu. Teos on vaikeasta aiheestaan huolimatta lämmin ja solmun avaava kertomus rakkauden musertavasta voimasta.

Oma kommentti: Kirja oli alkuun aika rankkaa tekstiä, kertojan oma ahdistus on niin käsinkosketeltavaa.
Sitten hieman hämmennyin, sillä kirjahan on enemmänkin kirjoittajan itsensä ja hänen perheensä ja sukunsa tarina kuin niinkään näiden pienten keskoskaksosten. Toki lasten syntymän jälkeinen aika keskososastoineen ja hätätilanteineen käydään läpi, mutta läpi tunkee ennen kaikkea suvun puhumattomuuden perinne (perintö), jonka käsittelystä loppujen lopuksi on kysymys.
Hieman minua häiritsi kirjan esittelytekstin "jokaisen lapsen oikeus kuulla syntymänsä tarina", sillä eihän tämä mitään lasten luettavaa ole. Mutta tärkeä kirja kirjoittajan itsensä prosessoidessa tapahtumaa ja selkeästi iso askel toipumisen tiellä. Kyllähän tällaisista traumoista tokenemiseen menee vuosia, mutta ihmeellistä on myöskin kirjoittamisen ja läpikäymisen teho.
Joskus aikanaan lapsillekin voi tästä asiasta varmaankin kertoa, eikä kaikkea rankinta ehkä tarvitse enää käydä läpikään... antaahan ajallinen etäisyyskin lopulta paljon anteeksi, kun toipuminen on alkanut. (Juttelen tässä nyt näin ympäripyöreästi, kun en halua liikaa paljastaakaan.)
Suosittelen.

Kyrö, Tuomas: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

WSOY, 2014

Luin ~ 17.1.2015

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -romaani pysyy sysisuomalaisten perusasioiden äärellä.
Elämän, kuoleman ja elementtirakentamisen. Mielensäpahoittaja kirjoittaa oman muistokirjoituksensa, koska kuka muu hänen elämänsä ja tekonsa tuntee?

Hautakivi hankitaan ajoissa, kun halvalla saa. Testamenttiinsa Mielensäpahoittaja kirjaa aineellisen ja henkisen perintönsä, joka ei ole sen pienempi kuin kokonaisen sukupolven kokoinen. Mielensäpahoittaja haluaa itse päättää kuka saa talon, kuka Voortti Eskortin ja kummalle miniälle kumpi emännän koruista.

Mutta samalla kun peräseinä lähestyy, vanha mies kurkistaa myös lähtöviivoille, syntymään ja lapsuuteen.
Mielensäpahoittaja myöntää jopa tehneensä virheitä elämässään. Laskutavasta riippuen yhden tai kaksi.