sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lundberg, Ulla-Lena: Sade

Ulla-Lena Lundberg: Sade

Regn
Gummerus 1997
Luin ~ 17.2. 2013

Lue vaikkapa täältä.
Myös täällä Ulla-Lena Lundbergista mielenkiintoinen teksti.
Tykkään niin lukea Lundbergia. Tarinat sinänsä ovat jo mielenkiintoisia, mutta juonen ohessa kulkevat syvemmät oivallukset. Niiden löytäminen on suuri asia. Lisää tästä kirjasta varmaankin myöhemmin..

perjantai 15. helmikuuta 2013

Köngäs, Heidi: Luvattu

Heidi Köngäs: Luvattu
Otava 2000
Luin ~ 15.2.2013

"Tyttö odottaa sulhastaan saapuvaksi kaukaiselta työmaalta. Mutta vastoin tahtoaan hänen sisällään palaa tuli, jota muut eivät näe: toisen miehen silmät ovat tulleet uniin, toisen miehen kosketus ei unohdu.
Kuulas ja kiihkeä romaani nuoren naisen luvattomasta rakkaudesta, syyllisyydestä, intohimon autuudesta. Ikiaikainen tarina, joka soi kuin suomalainen kansanlaulu, väkevänä ja kaipausta täynnä. "
Kirjan takakannesta.
Kuulosti kivalta, kevyehköltä tarinalta, mutta pääsi yllättämään. Ei mitään kevyttä ja tarinassa riitti yllätyksiä, vaikkei paksu kirja ollutkaan. Onpahan mielenkiintoinen kirjailijatuttavuus, eka lukemani Köngäksen kirja oli Finlandiaehdokas Dora, Dora.
Haluan ehdottomasti lukea lisää.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Nousiainen, Inka: Karkkiautomaatti

Inka Nousiainen: Karkkiautomaatti
Otava 2003

Luin ~13.2.2013

------
"Lapsena Vilja kuvitteli, että onni olisi lupa syödä niin monta Susette-vanukasta kuin haluaa. Mutta eihän niitä sitten myöhemmin enää tehnyt mieli. Mitä tehdä, kun asiat ovat vain melkein, kun Oikea Elämä tuntuu olevan jossain toisaalla.
Inka Nousiainen kertoo elävästi ja ironisesti tämän päivän (2003) nuorten aikuisten hapuilevasta arjesta ja rakkaudesta.

Tykkäsin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mankell, Henning: Likainen enkeli

Henning Mankell: Likainen enkeli

alkup. Minnet av en smutsig ängel
Otava 2011

Luin ~10.2.2013

Tositapahtumiin perustuva romaani salaperäisestä ruotsalaisnaisesta, joka piti ilotaloa 1900-luvun alun Afrikassa.

Ensivaikutelma on, että loppu oli ihan tyylikäs, mutta tarina sinänsä jotenkin aika ohut. Tuntui, että mahdollisuuksia olisi ollut jotensakin vähän värikkäämpään ja elävämpään tarinaan, kuin mitä kirjaan oli syntynyt. Pitkään mua häiritsi etenkin tunne siitä, että naispäähenkilön takana oli mieskirjoittaja. En oikein tiedä, mistä se häiritsevä tunne johtui, mutta onneksi tunne sentään laimeni loppua kohti. Tavallaan hyvä tarina, valkoinen nainen siirtomaavalta-ajan Afrikassa - huomioi rotusorron, mutta ratkoo asioita vain rahalla. Tarina olisi voinut olla hyvinkin koskettava, mutta silti se jostain syystä jäi kovin etäiseksi.
Ehkä minä vain odotin Mankellilta enemmän.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Drakulic, Slavenka: Aivan kuin minua ei olisi

Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi
alkup. Kao da me nema
Suom. Seija Uusikoski
Otava 1999
Luin ~5.2.2013
"Kaunistelematon kertomus sodan raakuuden musertaman naisen valinnasta. S.:n tarina Balkanin sodan vankileiriltä antaa kielen sotien nimettömien naisten kokemuksille, ihmisarvon riistolle ja ruumiin häpäisylle. Mutta mistä uneksii lapsi, joka hamuaa maitoa S.:n rinnoilta? Vain S. voi päättää, määräävätkö senkin kohtalon isien julmuudet."
----- Mitäpä tällaisesta kirjasta voi sanoa. Ihminen voi olla toiselle niin paha.
Balkanin tilanne on kummallinen. Muistan vielä, että oli Jugoslavia. Ihmiset elivät yhdessä. Sitten naapurit olivatkin toistensa vihollisia. Raakuus oli käsittämätöntä. Mistä se kumpusi? Joku varmaan tietää, mutta silti.., miksi?!
Mielessä pyörii, miten tuollaista kokeneet ihmiset voivat koskaan unohtaa. Kumpikaan osapuoli. Monet eivät haluakaan unohtaa, tai jos haluavat, eivät silti voi. Monet ehkä näennäisesti unohtavat ja jatkavat elämäänsä, mutta mitä on kuitenkin rikki heidän sisällään. Epätietoisuus sukulaisista? Koskaan ei ehkä varmistu, minne lähimmätkin omaiset ovat päätyneet.
Keskuudessamme elää näiden tapahtumien jäljiltä rikkinäisiä ihmisiä. Mahtaa tämä meidän elämämme tuntua heistä joskus suorastaan kornilta. Mitä kaikkea he ovat kokeneet? Kertoisivatko he, jos joku kysyisi? Tahtoisivatko he palata? Voisivatko he palata? Onko siellä mitään, minne tai miksi palata? Kokonainen suuri alue, kansat, perinteet. Kaikki hajallaan ympäri maailmaa ja osa toisaalta palanneena, mutta entinen ei kuitenkaan koskaan enää palaa.
Tietysti kammottavinta tämän kirjan aihepiiriin liittyen on se, miten naisia (ihmisiä) nöyryytetään raiskaamalla. Mitä ovat ne lapset, jotka syntyvät raiskausten seurauksena? Millaisina he kasvavat? Olisiko parempi lapselle päästä aloittamaan "puhtaalta pöydältä", vaikkapa adoptoituna, mutta omasta perinnöstään ja kulttuuristaan poissa?
Kyllä, kirja herätti kysymyksiä. Mutta ei se silti ollut liian ahdistava, vaikka sitä etukäteen vähän pelkäsinkin.
Kirjailija käytti henkilöistä vain isoa alkukirjainta. Mielenkiintoinen, uskottavuutta vahvistava valinta mielestäni.

Ainoa, mitä voi toivoa, ettei koskaan syttyisi sotaa. Ja että ne loputkin lakkaisivat. Silti se tuntuu niin toivottomalta.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Mustonen, Enni: Kultarikko

Enni Mustonen: Kultarikko

Otava 2012

Luin ~1.2.2013

Trilogian Pohjatuulen tarinoita kolmas osa. Ensimmäisen osan tulin ostaneeksi vähän vahingossa kirjakerhosta, mutta tykkäsin siitä kovasti. Toinen osa (Jääleinikki) ei ihan niin hyvä ollut, jotenkin hyppäsi paljon kevyempään suuntaan kuin alkuosa tarinaa. Tämäkin oli sitä kevyttä Enni Mustosta. Lainasin kirjan VIPpinä (= vain viikon laina-aika kirjastosta), joten tuli luettua vähän semmoisena nopeana välipalana. Kiva on lukea välillä jotain kevyempääkin. - Ensimmäisen osan päähenkilön sveitsiläissyntyinen tyttärentytär Heidi palaa isoäitinsä ja äitinsä kotiseudulle Suomen Lappiin ja hotellialan koulutuksesta onkin kovasti apua pienen aloittelevan, vaikeuksiin joutuneen mökkikylän vauhtiin saattamisessa. Romantiikkaa unohtamatta ;).