Juntunen, Laura: Tyttö joka en

Laura Juntunen: Tyttö joka en
Into Kustannus Oy, 2024
Luin ~ 7.1.2026

Kuvaus:

Tyttö joka en on Laura Juntusen oma tarina.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Tyttö joka en on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja siitä, miten vaikeaa on olla tyttö. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Samalla hän tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpileikkaa tyttöjen elämää lapsesta aikuisuuteen saakka.
Suorasanainen teos antaa äänen elämänpiirille, joka tavallisesti vaiennetaan. Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja.

Sitaatti:

S. 231: Lääkäri piirtää 2 kaarta. Toinen on syömishäiriöisen kaari. Kaari nousee jyrkästi ja romahtaa pian huippukohdan saavutettuaan.
"Tyttö on onnellinen ennen sairastumista, siinä on hänen elämänsä paras kohta. Mutta jos ihminen pitää kiinni anoreksiasta, hänestä tulee väistämättä onneton ja sairas. Elämänlaatu laskee ja laskee, mitä kauemmin sairastaa."
Toinen kaari on erilainen. Viiva nousee ylös, eikä laske lainkaan.
"Tämä tässä on terveen, ei-anorektisen naisen elämänlaatu. Se voi olla vielä tyttönä ja parikymppisenä vähän sinnepäin, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen paremmaksi elämä muuttuu. Naisesta tulee vahvempi ja varmempi, hän oppii tuntemaan itsensä ja omat tarpeensa. Asiat, jotka nuorena tuntuivat suurilta, eivät ole enää tärkeitä. Nainen oppii nauttimaan elämästä ja kunnioittamaan itseään ja nousu vain jatkuu. Usko minua, minähän olen sentään oikeasti vanha."
Kommentti:
Häirintä ja väkivalta ovat tyttöjen elämää läpileikkaavia kokemuksia aina lapsuudesta aikuisuuteen asti. Seksuaalinen häirintä on edelleen lisääntynyt, vaikka kaikille pitäisi jo olla tiedossa, ettei sellainen ole ok.
Nuoret tytöt saavat #ppelinkuvia puhelimeensa milloin luokkakavereilta, milloin aikuisilta miehiltä. Ja aina häpeä tuntuu olevan naisen!
Eikö tälle asialle tosiaankaan voi mitään.
(251 sivua.)

Ahern, Cecelia: Tuhansin eri tavoin

Cecelia Ahern: Tuhansin eri tavoin
In a Thousand Different Ways, 2023
Suom. Maija Heikinheimo
Gummerus Kustannus Oy, 2025
Luin ~ 3.9.2025

Kuvaus:

Kahdeksanvuotias Alice alkaa nähdä ihmisten ympärillä värillistä hehkua, jonka sävyt vaihtelevat ihmisen luonteen ja tunteiden mukaan. Alicen manipuloivan äidin ominaissävyt ovat pelottavan sinisiä, suojelevan isoveljen Hugh’n vaaleanpunaisia, aggressiivisen pikkuveljen Ollien värit puolestaan vaihtelevat kiivaasti.
Alice pitää ominaisuuttaan ennemmin kirouksena kuin lahjana. Koulunkäynti takkuaa, ja kun hänen äitinsä sairastuu, joutuu aikuistumassa oleva Alice ottamaan harteilleen myös omaishoitajan vastuut. Milloin hän oikein pääsee aloittamaan oman elämänsä – ja kenen kanssa?

Kommentti:

Tästä tarinasta pidin. Olipa mielenkiintoinen näkökulma! Olen lukenut Cecelia Ahernia ennenkin, ja taas yllätyin. Todella luotettava tarinankertoja, joka löytää (näköjään!) yhä uusia näkökulmia.
Alicen elämä ei todellakaan ole helppoa. Kotiolot ovat vaikeat, isä on lähtenyt eikä äiti ole vastuullinen aikuinen. Isoveli Hugh kyllä suojelee nuorempia sisaruksia, mutta omalla kohdallaan tähtää koko ajan siihen, miten päästä elämään omaa elämäänsä ilman manipuloivan äidin vaikutuspiiriin jäämistä. Pikkuveli Ollie imee itseensä äidin arvaamattomat mielentilat ja päätyy pienestä pitäen hankaluuksiin. Alice ottaa vastuuta pikkuveljestään aivan liian varhain, ja sillä on hintansa.
Erikoinen kyky (Alicen omasta mielestä lähinnä kirous) nähdä ihmiset ja heidän mielentilansa väreinä ei ainakaan helpota Alicen elämää, ja se vaikuttaa ihan kaikkeen. Alice päätyy vuosiksi välttelemään ihmiskontakteja, mutta sehän ei auta hänen sopeutumistaan. Äidin omaishoitajaksi jääminen aiheuttaa omat ongelmansa, mutta on siinä elämänvaiheessa valonpilkahduksensakin.
Vähitellen Alice löytää oman polkunsa ja hänen tielleen osuu myös ihmisiä, jotka ymmärtävät ja pystyvät häntä auttamaan ja rakastamaan.
Tämä tarina teki vaikutuksen, ja jätti paljon pohdittavaa.
P.S. Minulta jäi mainitsematta termi synestesia, joka avaa varsin mielenkiintoisia näkymiä moniin tämän ajan ilmiöihin ja ihmisten ongelmiin. Entä jos..

(380 sivua.)

Nugent, Liz: Särmikäs Sally Diamond

Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond
Strange Sally Diamond, 2023
Suom. Veli-Matti Murtovaara
Sitruuna Kustannus Oy, 2025
Luin ~ 21.6.2025

Kuvaus:

”Heitä minut ulos roskien kanssa”, hän sanoi säännöllisesti. ”Kun kuolen, heitä minut roskiin. Olen kuollut, joten ei sillä ole minulle mitään merkitystä. Sinä itket silmät päästäsi.” Ja hän nauroi ja minä nauroin myös, koska molemmat tiesimme, etten itkisi silmiäni päästäni. En koskaan itke.
Sally Diamond ei ymmärrä, miksi se, mitä hän teki, oli niin kummallista. Hänhän vain teki, kuten hänen isänsä oli pyytänyt – heitti hänet ulos roskien mukana, kun hän kuoli. Nyt Sally on yllättäen kaikkien huomion keskipisteenä, eikä kyse ole vain verenhimoisista toimittajista ja huolestuneista poliiseista, vaan myös uhkaavasta varjosta menneisyydestä, jota hän ei muista. Samalla kun Sally joutuu kohtaamaan synkän menneisyytensä, hän astuu ensimmäistä kertaa todelliseen maailmaan, tapaa uusia ystäviä ja oppii, etteivät ihmiset aina tarkoita sitä, mitä sanovat. Mutta kuka on mies, joka tarkkailee Sallya, ja miksi hän kutsuu häntä Maryksi?
Särmikäs Sally Diamond on synkkä psykologinen trilleri, jota et helposti unohda.

Kommentti:

No olipa kerrassaan erikoinen tarina, varmasti ei Sally Diamond unohdu kovin äkkiä. Koskaan ei voi kirjaa aloittaessan tietää, mihin oikein sotkeutuukaan.
Tarina oli kyllä taitavasti rakennettu, monenlaisia palasia avautui lukijalle vähitellen, ja aikatasoista huolimatta ainakin itse pysyin kärryillä koko ajan. Tämä on muuten yllättävän tärkeää, eikä ollenkaan itsestäänselvää, siksi mainitsen sen tosi usein.
Tässä olisi myös oiva jatko-osan mahdollisuus, vieläköhän Sallysta ja häneen liittyvistä henkilöistä kuullaan lisää?

(419 sivua.)

Aro-Heinilä, Irja : Kun emme mitään muuta voi

Irja Aro-Heinilä: Kun emme mitään muuta voi
Warelia, 2023
Luin ~ 28.5.2023

Kuvaus:

Kuuma aurinko lyö lentokentällä vastaan tuttuna ja tukahduttavana. Hartiat ovat kummallisen keveät, paluu Morogoroon tuntuu hyvältä ja oikealta. Ympärillä Tansania tuoksuu ja hehkuu. Swahili soi. Valo ja rikkaat aistimukset tulvivat jokaiseen soluun, ihmisten kiireettömyys ja toiminnan näennäinen kaoottisuus tekevät olon kotoisaksi. Mutta on muutakin. Vaikka eletään 2000-luvun alkua, tohara-juhlissa tytöiltä edelleen silvotaan sukupuolielimiä. On teini-ikäisten tyttöjen ja aikuisten miesten välille sovittuja avioliittoja, joita morsianten on lähes mahdotonta välttää. Tyttöjen ympärileikkauksista tutkimusta tekevä suomalaisnainen muuttaa aiemmasta elämästään tuttuun Morogoroon ja tutustuu masai-heimoon kuuluvaan nuoreen naiseen. Vaikeiden ihmissuhdesolmujen pakoileminen yhdistää näitä kahta, suuria ratkaisuja on tehtävä.

Kommentti:

Kävi niin, että aloin lukea tätä kirjaa ensisijaisesti mielessäni tutkimus tyttöjen rituaalisesta silpomisesta. Kuitenkin tässä oli vielä enemmän kyse päähenkilön oman elämän solmukohdasta.
Maija haluaa eron aviomiehestä, vaikka se samalla merkitsee lapsista luopumista. Kova halu ja tarve vihdoin, vuosien perheelle omistautumisen jälkeen tehdä jotain aivan omaa. Paluu aiempiin ympyröihin Afrikkaan, jossa hänet edelleen muistetaan "poikansa äitinä" (mama Jussi) ja "aviomiehensä vaimona" (Mama Maziwa) ei tosin välttämättä ole helpoin tapa selvitellä ajatuksia.
Lopulta toteutuu vanhojen tuttujen ja uusienkin afrikkalaisnaisten kanssa pieni kiertue, jolla käsitellään naisten alämää, myös toharaa, jolloin Maijan tutkimustyö etenee. Samalla tulee mahdollisuus käsitellä niitä omankin elämän solmukohtia, ja ehkä lopulta etäisyys koti-Suomeen tuo sopivaa perpektiiviä, jotta ratkaisun tekeminen alkaa onnistua.
Tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkuun, joten tyttöjen ympärileikkausasioista ei tule tuoretta tietoa.

Plussaa: hieno kansi ja kirjan lopussa oleva sanasto.

(312 sivua.)

Smirnoff, Karin: Sitten menin kotiin

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin
Sen for jag hem, 2020
Suom. Outi Menna
Tammi (WSOY), 2022
Luin ~ 8.12.2022

Kuvaus:

Karin Smirnoffin kuohuttavan romaanisarjan ihmiskuvaus on yhtä armotonta kuin pohjoisen karu luonto. Sarjan päätösosa solmii Jana Kipon elämän langat yhteen.
Jana Kippo on jäänyt yksin. Hän päättää vaihtaa kotiseutunsa Tukholmaan, mutta hyytävä pohjoinen ei ole valmis päästämään tytärtään pakoon. Noutaako routa omansa? Vai löytääkö Jana kotiin? Sisukkaan naisen taistelu läpi väkivallan, vähättelyn ja villin luonnon saavuttaa vihdoin päätepisteensä edellisten osien Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen huipennuksessa.
Smirnoffin niukka ja laadukas kieli sekä omaperäinen tyyli ovat keränneet laajalti kiitosta.

Kommentti:
En osaa ihan tarkkaan sanoa, mikä minua erityisesti viehättää tässä Karin Smirnoffin trilogiassa. Janakipon tarina ja tajunnanvirtamainen, omintakeinen kerronta kylläkin sopivat yhteen saumattomasti ja suorastaan herkullisesti. Jotenkin viehättää tämä lakoninen tyyli kertoa aika järisyttäviäkin asioita.
Isot tunteet eivät aina tarvitse suuria sanoja.
Janakippoa jokatapauksessa jää vähän ikävä.
Osuvia oivalluksia tipahtelee tekstissä lähes huomaamatta.
Tähän nyt yksi sitaatti, jotta muistan, s. 192:
"Täällä kylällä näyttää olevan paljon kesämökkejä sanoin stigin päätettyä tarinansa.
Niinhän se menee hän sanoi. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Ja tulevat takaisin kun aurinko paistaa. "

(320 sivua.)

Smirnoff, Karin: Viedään äiti pohjoiseen

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen
Vi for upp med mor, 2019
Suom. Outi Menna
Tammi (WSOY), 2022
Luin ~ 8.3.2022

Kuvaus: (takakansi)

Muori kuoli ja veli vaikeni. Veljestä tuli mölli joka ei jaksanut käydä töissä eikä juuri puhua.
Muori muuttui äidiksi. Kunnioituksesta. Myönnytys ei ollut suuren suuri mutta silti.

Jana Kippo-trilogian toinen osa jatkuu siitä, mihin Lähdin veljen luo jäi.
Janan äiti on kuollut ja kaksosveli jäänyt aataminaikaisen uskonyhteisön pauloihin. Janan on saatava veljensä takaisin kotiin, vaikkei hän itsekään tiedä, missä tai mikä koti on.
Mustelmilla, vereslihalla Jana rämpii läpi sukupolvien ytimeen leiriytyneen kaltoinkohtelun, syrjinnän ja tekopyhyyden. Äidin ja uskonyhteisön salaisuudet paljastuvat samalla, kun periksiantamaton päähenkilö pyristelee kaikin voimin irti omistaan.

"Siinä missä Lähdin veljen luo avasi pirullisen, sadistisen isän haudan ja perinnön, Viedään äiti pohjoiseen yrittää ymmärtää pelkurimaista, lannistunutta, silmänsä kaikelta ummistanutta äitiä." (Aftonbladet)

Kommentti:

Huikea jatko janakipon tarinaan. Tykkään niin paljon Karin Smirnoffin kirjoitustyylistä ja myös tästä tarinasta, niin karu kuin se onkin. Nyt saattoi olla hippunen huumoriakin mukana, vaikka aiheet eivät yhtään edellisestä osasta keventyneetkään. Odotan todella innolla sarjan seuraavaa osaa. Toivottavasti karinsmirnoffin tekstiä tulee vielä lisää muutenkin.
(Anneli on kirjoittanut todella hyvän arvion tästä kirjasta.)

(332 sivua.)

Toivio, Marja: Lapsilta kielletty

Marja Toivio: Lapsilta kielletty

Arktinen Banaani, 2018

Luin ~ 7.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kolmevitonen Taija Hurme elää lapsiperhearkea eikä aavista, että hänen kansanedustajamiehensä on ajautunut kyseenalaisille nettisivustoille. Asianajaja Mirja Paananen puolestaan järkyttyy kuullessaan 14-vuotiaan tyttärensä Essin lähettäneen paljastavia kuvia itsestään netin deittisivustolle ja chattailleen intiimisti aikuisten miesten kanssa. Essi myös seurustelee netistä löytämänsä itseään vanhemman opiskelijapojan kanssa. Äitinä Mirja joutuu pohtimaan, ovatko suojaikärajat kohdallaan. Itsekin hän on löytänyt netin seuranhakupalveluista uuden ajanvietteen.
Mihin nettikontaktit pahimmillaan ja parhaimmillaan voivat johtaa? Rikosilmoitukset niistä ovat lisääntyneet, silti moni löytää verkosta kumppanin. Entä mikä on aikuisen vastuu, jos lapsi valehtelee ikänsä?
Lapsilta kielletty on asianajajana työskennelleen Marja Toivion viides romaani. Häneltä aiemmin ilmestyneet, kiitosta saaneet Lastani et tapaa, Lain yläpuolella ja Kuka lasta varjelee -teokset sijoittuvat nekin kaunokirjallisuudessa harvoin kuvattuun suomalaiseen asianajajamaailmaan ja käsittelevät kipeitä päivänpolttavia teemoja.

Kommentti:

Todella ajankohtaisesta aiheesta hyvin kirjoitettu kirja. Aihetta käsiteltiin monen eri henkilön kannalta ja henkilöhahmot olivat mielestäni uskottavia. Ei oikeastaan haitannut sekään, että henkilöiden tiet ristesivät niinkin (lähes epäuskottavan) läheltä, se sopi tämän tarinan sanomaan mielestäni varsin hyvin. En haluaisi spoilata juonta, mutta Taijan kirjoittama juttu ja miten sille käy, on hyvä esimerkki siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Joitakin pieniä korvaan särähtäviä juttuja oli repliikeissä ja inssikaveri tarkoitti ehkä inttikaveria - mutta ei mitään olennaista.
Flunssapäivän kirjana hyvä, koska teksti oli sujuvaa, mukaansatempaavaa ja riittävän kevyttä, eikä rankoilla asioilla mässäilty.
Tämä oli myös toiveikas kirja.
Vaikkei tämä nuortenkirja olekaan, voisin kyllä suositella omalle 15-vuotiaallenikin luettavaksi.
(304 sivua.)

Samartin, Cecilia: Kirottu kauneus

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus

Beauty for Ashes, 2017

Suom. Kristiina Vaara

Bazarkustannus Oy, 2018

Luin ~ 17.10.2018

Kuvaus: (kustantajan)
Riistetty nuoruus
19-vuotiaan moldovalaisen Inesan vankila on lasvegasilainen loistohotelli. Hän on pomonsa ykköstyttö ja ostettavissa tärkeimpien asiakkaiden käyttöön. 15-vuotias meksikolainen Karla kerää asiakkaita kuin hunaja kärpäsiä; hänen kauneutensa on ”tähdistä ja kuusta”, niin kuin äidillä oli tapana sanoa. Turistisäihkeen ulkopuolella, hylätyssä asuntovaunussa monen kymmenen kulkukissan kanssa majailee 9-vuotias, saparopäinen Sammy. Hän on karannut kotoaan Ohiosta ja piileksii poliisia.
Armottomassa aavikkokaupungissa tyttöjen välille syntyy liittolaisuus ja toive vapaudesta. Pakoa voi yrittää kuitenkin vain kerran, ja kintereillä huohottavat orjamarkkinoiden pahimmat pedot.
Cecilia Samartinin Kirottu kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä. Se pakottaa ahmimaan sivuja kuin hyytävä jännäri ja johdattaa syvälle ihmiskaupan syövereihin kuin terävä dokumentti.

Oma kommentti:

Oli hieman hämmentävä lukukokemus. Olen lukenut (ja kuunnellut ääneenluettuna) kirjailijan teoksia ja pitänyt niistä todella paljon. Samartin on mielestäni tasokas kirjoittaja. Mutta tätä kirjaa lukiessa kieli tuntui välillä notkahtelevan tyylistään. Jotenkin tuntui, kuin kääntäjä ei olisi oikein osannut muotoilla kaikkea (tai kuin käännös olisi jäänyt vähän raakileeksi joistain kohdista).
En oikein osaa kuvailla, mistä tuo hämmennys tuli, mutta kyllähän tarina veti silti. Raskas on aihe ja kovin surullinen. Mutta voisiko tämä asia joskus muuttua, kun näistä kirjoitetaan? En tiedä, vaikka sitä kovasti toivon.
ps. Täällä on vallan hieno arvio kirjasta. Itse pelkään paljastavani liikaa juonesta, siksi kommentoin näin vain (varovaisesti) omia tuntemuksiani.


(316 sivua.)

ps. Tämä kirja on 59. tänä vuonna loppuun luettu kirja ja sivuaa ennätystä. Vuosina 2014 ja 2015 olen koko vuonna lukenut yhteensä 59 kirjaa. :)

Meretmaa, Anne: Kosketettu

Anne Meretmaa: Kosketettu

BoD - Books on Demand Helsinki, 2017

Luin ~ 18.6.2018

Kuvaus:
Kosketettu kertoo yhtäältä parikymppisen Elinan kipeän kasvutarinan, joka alkaa, kun hän lähtee tapaamaan delhiläistä Facebook-kaveriaan Alohaa.
Toisaalta se on myös samassa koneessa samaan kaupunkiin lentävien viisikymppisten Meritin ja Garryn tarina.
Se on tarina rohkeudesta ja rakkaudesta. Siitä, miten tyttökauppa ravistelee Aasiaa.
Romaani väläyttää esiin delhiläisen turvatalon ja nepalilaisen kuntoutuskeskuksen naiset, joiden sareissa liehuvat aistikkaat sävyt ja ikiaikaisten uskontojen, kulttuurien ja kohtalonuskon ristiriitaiset kuviot.

Kommentti:

Hyvä kirja tärkeästä ja vakavasta aiheesta. Hyvin kirjoitettu, koska antoi monipuolisen kuvan ja osuvasti myös nosti esiin suomalaisen (länsimaisen) ja intialaisen tai nepalilaisen taustan vaikutukset juuri naisten ja tyttöjen elämään. Myös siihen, miten ihmiset taustansa vuoksi suhtautuvat naisten kohteluun ja yleensäkin kohtaloonsa niin eri tavoin.
Paikoitellen kirjassa hieman häiritsi lievä opettajamaisuus. Hetkittäin tuli tunne, että kirjoittaja ei ehkä aina uskonut lukijan itsekin ymmärtävän asiayhteyksiä, vaan päähenkilöiden johtopäätökset tai ajatukset kirjoitettiin kovin seikkaperäisesti auki.
Tästä syystä ja ehkä vähän juonen ennalta-arvattavuudenkin takia luokittelisin kirjan nuortenkirjaksi - kylläkin oikein hyväksi sellaiseksi.

Suosittelen lukemaan.

(298 sivua.)

Oksanen, Kimmo: Ohikuljetut

Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen: Ohikuljetut: erään kerjäläisperheen tarina

WSOY, 2018

Luin ~ 21.3.2018

Kuvaus

Ohikuljetut kertoo unohdetun tarinan romanikerjäläisistä Romanian syrjäloukoissa, Euroopan jalkakäytävillä ja uuden elämän alussa Suomessa. Se on myös kertomus siitä, miten katkaista tulevaisuudettomuuden kierre.

Mihaela oli 16-vuotias tyttö, kun hän saapui Romaniasta Suomeen. Tavoitteena oli paitsi löytää elanto myös hankkia rahaa kotikylän olojen parantamiseksi. Haave töistä kariutui, ja käteen oli otettava kerjuukuppi.
Ohikuljetut on tarina Mihaelasta ja hänen suvustaan. Se kertoo historian kulun uhreiksi joutuneista, hetkessä elävistä ihmisistä, jotka yrittävät parantaa asemaansa niin kuin suinkin vain voivat. Kirjassa tavataan matriarkkoja, mahtava mustalaisten kuningas (ja kuullaan kuinka eräs mummo sanoo hänestä suorat sanat), poliiseja, virkamiehiä, tarinankertojia, hevosmiehiä, nuoria ja vanhoja ihmisiä omine iloineen ja murheineen.
Kirjan tekijät ovat seuranneet Mihaelan ja hänen sukunsa elämää 10 vuoden ajan Suomessa, Romaniassa, Kreikassa ja Virossa.
Kimmo Oksanen (s. 1960) on Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja, jonka edellinen kirja Kasvonsa menettänyt mies palkittiin vuoden parhaana kirjana Bonnierin suuressa journalistikilpailussa.
Heidi Piiroinen (s. 1978) on useasti Vuoden lehtikuva -kilpailussa palkittu Helsingin Sanomien valokuvaaja ja dokumenttiohjaaja.
Kommentti:

Vahvasti suosittelen tätä kirjaa kaikille. Tämä sai kyllä miettimään omaakin suhtautumista Helsingin rautatieaseman romanikerjäläisiin.
Itselleni kolahti tietysti vuoden 1988 Romanian vierailulta tuttujen paikannimien esiintyminen. Kirjassa kerrottiin sekä yksittäisten romaniperheiden taustasta ja kohtalosta mutta myös Romanian valtion kuvioista viimeisen vuosisadan ajalta ja eri Euroopan maiden suhtautumisesta kerjääviin romaneihin.
Mieleen jäi erityisesti Saksan malli, jollaista toivoisi sovellettavan myös muualla. Saksassa perhe saa tietyn rahasumman käyttöön, mikäli perheen lapset käyvät koulua. Tämä avustus tulee toki aluksi kalliiksi, mutta kuinka mahtaakaan maksaa itsensä takaisin, jos ja kun lapset saavat edes peruskoulutasoisen opetuksen. Niin kauan kuin lapset jäävät luku- ja kirjoitustaitoa vaille, heillä ei paljon mahdollisuuksia köyhyyden kierteestä irrottautumiseen ole.

Murad, Nadia: Viimeinen tyttö

Nadia Murad ja Jenna Krajeski: Viimeinen tyttö: olin Isisin vankina

The Last Girl - My Story ...., 2017

Suom. Sami Heino

Otava, 2018

Luin ~ 13.2.2018

Kuvaus:

Rankka selviytymistarina naisesta, joka pakeni terroristien seksiorjuudesta.
Irakilaisen 21-vuotiaan Nadian rauhaisa elämä muuttui täysin, kun Isis valloitti kotikylän, tappoi hänen perheensä ja myi hänet seksiorjaksi. Sama kohtalo on ollut tuhansilla muilla jesiditytöillä. Harvinainen Isisin sisäpiirin kuvaus paljastaa, millaista on elää terroristien hirmuhallinnon vankina.
Kommentti:

Eihän tällaista haluaisi olevan olemassa. Mutta kun joku ryhtyy ihmisoikeusaktivistiksi ja kertoo oman karun tarinansa, niin täytyy tällaiset tarinat myös lukea. Ei voi olla miettimättä, mitä kirjan henkilöille nyt kuuluu. Ketkä heistä ovat joutuneet vaikeuksiin vaikkapa tämän kirjan kirjoittamisen takia.

(318 sivua.)

Wassmo, Herbjörg: Lasi maitoa, kiitos

Herbjörg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos

Alkuteos: Et glass melk takk, 2006

Suom. Katriina Huttunen

Otava, 2008

Luin ~ 21.11.2017

Kuvaus:
Viisitoistavuotias Dorte asuu liettualaisessa syrjäkylässä äitinsä ja siskonsa kanssa, ja hänen haaveensa ovat hyvin pieniä. Siksi hänestä tuntuu uskomattomalta, että häntä pyydetään lähtemään salaa Tukholmaan kahvilan tarjoilijaksi. Ja että hän suostuu. Että se on todella hän joka matkaa Audin takapenkillä halki Liettuan.
Todellisuus on karumpi: Dorte kuljetetaan seksiorjaksi Norjaan.
Kirjailija kuvaa yksinäisen ja kielitaidottoman tytön kauhukokemuksia vieraassa maassa ja kulttuurissa ja kysyy, miksi tällaista tapahtuu juuri meillä, vauraissa Pohjoismaissa. Mutta kaiken julmuuden keskellä romaanissa on myös nuoren ihmisen optimismia.

Kommentti:
Voi, kunpa tällaisia kirjoja ei tarvitsisi kirjoittaa.
Voi, kunpa tällaisia tarinoita ei tarvitsisi lukea tietäen, että juuri tällainen voi olla ja onkin totta. Surullinen aihe ja kammottavaa luettavaa.

van Alkemade, Kim: Lapsi nro 8

Kim van Alkemade: Lapsi nro 8
Orphan #8, 2015
Suom. Päivi Paju
HarperCollinsNordic , 2016

Luin ~ 2.12.2016

Kuvaus:

On vuosi 1919 ja Rachel Rabinowitz on eläväinen ja iloinen nelivuotias, joka asuu New Yorkissa yhdessä perheensä kanssa. Tragedia hajottaa perheen ja Rachel lähetetään veljensä kanssa lastenkotiin. Siellä Rachel tapaa lääkäri Mildred Solomonin ensimmäistä kertaa. Tohtori Solomon suorittaa lapsilla lääketieteellisiä kokeita ja altistaa Rachelin toistuvasti röntgenhoidoille. Rachel saa hoidoista epämuodostumia, minkä vuoksi muut lastenkodin lapset kiusaavat häntä ulkonäön vuoksi.
Viisitoistavuotiaana Rachelin onnistuu paeta. Rachel luulee jättäneensä kauhistuttavan lapsuuden taakseen, kunnes hän vuosia myöhemmin joutuu kasvokkain pimeän menneisyytensä kanssa. Rachel työskentelee sairaanhoitajana ja tapaa jälleen tohtori Solomonin, joka on nyt syöpäpotilas. Rachelia riivaa ajatus siitä, että tohtori Solomon on saatava ymmärtämään aiemman elämänsä kauhistuttavien tekojen seuraukset ja maksamaan teoistaan. Rachel muuttaa tohtori Solomonin lääkitystä ja altistaa tämän omalle kokeelleen. Ennen yövuoron päättymistä Rachelin pitää valita koston ja anteeksiannon välillä.
Lapsi nro 8 on historiallinen romaani, joka on saanut innoituksen Hebrew Orphan Asylum -lastenkodin tapahtumista New Yorkissa 1900- luvun alussa. Kim van Alkemade on kirjoittanut kiehtovan kertomuksen naisesta, joka joutuu ratkaisun eteen tavatessaan uudestaan lääkärin, joka teki hänellä lääketieteellisiä kokeita vuosia aiemmin.