tiistai 28. joulukuuta 2010

Pirjo Rissanen: Posliinihäät

Pirjo Rissanen: Posliinihäät

Luettu 28.12.2010.

Hyvä kirja, nopealukuinen ja tavallaan kevyt, mutta paljon asiaa sisältävä. Antoi miettimisen aihetta runsaasti ihmisten (sukulaisten) välisistä (voima)suhteista, itsestäänselvyyksistä jne.

OOn taas kipeä, joten tarkempi arvio tullee toiste.

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Luettu yhdessä 11-12/2010.
Kuvaus ristiretkestä.

Tiiliskivi, joka käynnistyi jotenkin hitaasti. Olihan jo parituhatta (?) sivua luettu tätä tarinaa (Vaskilintu ja Tuulihaukka), joten ehkäpä liian pian aloitimme uuden kirjan. Odotin kuitenkin innolla kuvausta ristiretkestä, siksi emme malttaneet odottaa.
Tarinaa aloiteltiin ja valmisteltiin sinänsä mielenkiintoisesti satoja sivuja (joka ääneen luettuna tuntui kestävän ikuisuuksia) ennen kuin todelliset päähenkilöt kohtasivat niin, että varsinainen päätarina pääsi alkamaan. Kerronta oli toki miellyttävää ja kiinnostavaa, muttei enää antanut samalla tavalla elämyksiä kuin esim. Vaskilintu. Lisäksi päähenkilöt eivät oikein enää liittyneet mitenkään Suomen historiaan, joten oma mielenkiinto kärsi vähän siitäkin. Kirja sinänsä oli ihan hyvä, mutta johtuen omista (liian?) suurista odotuksista sen anti jäi vähän vaisuksi.

Viihdyttävää luettavaa ja itsenäisenä tarinana olisi saattanut kolahtaa kovemminkin?

(2.1.2011)

tiistai 14. joulukuuta 2010

Markus Nummi: Karkkipäivä

Markus Nummi: Karkkipäivä

Luettu 13.-14.12.2010

Tämän vuoden Finlandiaehdokaskirja. Tämänkin varasin kirjastosta heti, kun ehdokkaat oli julkaistu.

Onpas karua kerrottavaa. Alku oli hieman sekava, en oikein meinannut saada henkilöistä ja tapahtumien yhteyksistä selvää, mutta kun sitten palaset alkoivat loksahdella, oli todella kiinnostavaa luettavaa. Surullinen kirja, mutta kääntyi kuitenkin hiukkasen valoisuuden puolell.
Hyvä, että lastensuojeluasioista kirjoitetaan ja asioista niiden ihkaoikeilla nimillä.

Poden nyt nielurisatulhedusta ja kuume alkaa taas kohta nousta, joten ei tällä kertaa tämän enempää. Toivottavasti jaksan analysoida tätä vielä myöhemmin.

Mietin tässä, että annanko kirjan edelleen luettavaksi 15-vuotialleni..

perjantai 10. joulukuuta 2010

Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna

Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna


Gummerus, 2003
Luettu 10.12.2010.




Kommentti:
Hieno lukukokemus. Elämää, naisen elämää muinaisessa Suomessa. Loitsujen, metsänhenkien ja varhaisen kristinuskon ristiriitaiselta aikakaudelta.
Antoi todella hienon, elävän, todentuntuisen kuvauksen elämästä syrjäseudulla, nälänhädän ja totisen leivän eteen uurastuksen keskellä.

Tarinasta teki hyvän se, että se tuntui kokonaiselta. Annan elämä kuvataan niin kokonaisena, käydään kaikki vaiheet äpäränä syntymisestä, hyljätystä lapsuudesta naimisiinmenoon, perhe-elämään kaikkine lieveilmiöineen.
Annan elämä on todella yksinäistä, miehen ollessa pitkiä aikoja poissa, lapsetkin syntyvät vailla apua kotiaskareiden lomassa. Annalla onneksi on Ämmiltään perityt ja opitut tiedot ja taidot yrttien ja loitsujen käyttöön, muuten kuolema korjaisi koko joukon. Toki hankaluuksia aiheuttaa aviomiehen karsas suhtautuminen moisiin loitsuihin, Ulvar (?) kun on mustan papin oppien seuraaja, alkeellinen kristitty.
Äitiys tuo Annalle kaikessa arkisuudessa monta onnea.

Anna kokee vielä vanhuuden kynnyksellä uuden onnen pilkahduksen ja lopulta kuolemakin tulee ajallaan ja omanlaisena onnena.
(2.1.2011)

(391 sivua.)

perjantai 26. marraskuuta 2010

Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava

Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava

Luettu 26.11.2010

Tosi hyvä kirja. Täytyy sanoa, että kyllä mulla oli ennakkoluuloja Kata Kärkkäisen kirjaa kohtaan, mutta onneksi otin tämän kirjan lainaan ja sain myös luettua.

Todella, todella hyvä kirja. Jotenkin rakennettu niin, että tuntuu, kuin olisi saanut bonuksena toisenkin kirjan. Juoni kääntyi uuteen tapahtumaketjuun ja tekee sen vakuuttavasti. JOpa loppu on hyvä. Sitä jännitin aika paljon, kun silloin tällöin hyvä kirja menee tärviölle kehnon, puolitiehen jätetyn tai suorastaan vääränlaisen lopun vuoksi. Mutta tässä oli kyllä tyylikäs loppu.
Tykkäsin myöskin kirjan sanamuodoista, sanoilla herkuttelusta. Suomen kieli on hieno kieli, kun sen oikein oivaltaa!

Kyseessä on siis naisen ja persoonallisuushäiriöisen miehen suhteesta toiseen potenssiin. Oikein ei voi paljon kertoa, ettei paljasta kirjan juonta. Juonen yllätyksellisyys on yksi kirjan vahvuus, siksi en ainakaan itse olisi halunnut sitä tietää etukäteen.
Suosittelen kirjaa todella!!

perjantai 19. marraskuuta 2010

Riikka Pulkkinen: Totta

Riikka Pulkkinen: Totta

Luettu 18.11. 2010

Kirja on yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Tämä olisi ollut myös Sskk:n kuukaudenkirja.
Heti, kun kuulin Finlandia-ehdokkuudesta, yritin varata kirjan kirjastosta. Jono oli pitkä, mutta sattui niin hauskasti, että sain sittenkin kirjan VIPpinä. Laina- ja lukuaikaa siis vain viikko ja vähän viime tinkaan se jäikin.

Tykkäsin kirjasta. Analyysi tulee toiv. myöhemmin, jos vaan ehdin ajatella.

torstai 11. marraskuuta 2010

Anna Gavalda: Karkumatka

Anna Gavalda: Karkumatka

Luettu 11.11.2010.

Jo toinen kirja kahdessa päivässä!
Varasin kirjan kirjastossa, kun näin sen jo monennen kerran, tällä kertaa kirjakerhon tarjouksessa. Aina halvempaa maksaa 1 e varausmaksua kuin ostaa itselle. Eipä moni kirja kuitenkaan niin kolahda, että itselle haluaisikaan.

Tämä oli vähän sellainen läpihuutojuttu. Ehkä odotin kirjalta liikaa, kun olen törmännyt siihen niin useasti.

Kolme aikuista sisarusta on matkalla jonkun sukulaisen häihin ja kun he kuulevat, ettei nuorin veli olekaan tulossa häihin, he karkaavat. He siis ajavat veljen luokse jonnekin rapistuvaan ranskalaiseen linnaan, jossa tämä toimii huuhaata puhuvana oppaana.
Sisarukset viettävät yhdessä iltaa, päätyvät jopa jonkun tuntemattoman häihin, muistelevat menneitä ja vaihtavat kuulumisiaan. Tältä yhdessäololta olisi kai jotenkin odottanut enemmän, mutta ei siitä kovin kummoista ajatuksenravintoa lopulta syntynyt.

Kosketuspintaa tulee vanhimman veljen vaimoon, joka on ikävä nalkuttaja. Hän saa jonkinlaisen synninpäästön, kun aviomies kertoo, ettei vaimo kotioloissa olekaan niin ikävä. Kaikki johtuu ulkopuolisuuden tunteesta, jota tämä kokee sisarusten keskuudessa. Sisarusten välinen sielunkumppanuus (?) mainitaan kyllä muutenkin, mutta se ei oikein muutu todeksi. Tai ainakaan minä en sitä pystynyt tuntemaan ja kokemaan.

Kirjassa väläytetään kunkin elämän senhetkisiä kynnyskysymyksiä ja ehkä pientä tulevaisuuden suuntaviivaakin vilautetaan. Ei mitään kovin mullistavaa kuitenkaan, eikä oikein mitään, mikä jäisi mieleen.

Karkaaminen häistä kuulostaa aluksi aika raflaavalta, muttei se sitten lopulta niin katastrofaalista ollutkaan.

11.11.2010

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Milan Kundera: Tietämättömyys

Milan Kundera: Tietämättömyys

Luettu 10.11.2010

Joku ilo flunssasta on; maltoin loikoa sohvalla ja lukea kirjaa, kirjan.
Esikoinen (kohta 15 v.) oli lainannut ja lukenut tämän kirjan ja kirja osui palautuskassista silmääni. Kirja piti silloin jo palauttaa, mutta esikoinen lainasi sen uusiksi mua varten. Vautsi! Nyt päätin lukea kirjan, kun se kerran oli mua varten lainattu.

Tykkään Milan Kunderasta, vaikken olekaan aikoihin lukenut hänen kirjojaan. Olemisen sietämätön keveys jo aikoinaan kolahti ja niin tämäkin. Joskus lukiessa tulee sellainen olo, että sielu saa ravintoa. Tämä oli nyt juuri sellainen kirja.

Kirjassa Irena ja Josef, toisilleen vieraat ihmiset palaavat kumpikin tahoiltaan Prahaan 20 vuoden poissaolon jälkeen. Palaamista, Euroopan ja Tsekin 1900-luvun historiaa ja politiikkaa pohditaan, muttei ollenkaan liian raskassoutuisesti.

Voiko ihminen palata sinne, mistä hän on kauan sitten lähtenyt. Kaikki on kuitenkin niin toisin. Entiset tutut ja ystävät eivät olekaan kiinnostuneita emigrantin vaiheista ja ainakin Irenasta tuntuu, kuin hänen pitäisi amputoida elämästään 20 vuotta pois. Entiset ystävät eivät olekaan kiinnostuneita hänen vaiheistaan, vaan omista kuulumisistaan.
Odysseuksen seikkailut olivat mielenkiintoinen vertailukohta. Miten Odysseuksenkin tarinoista, seikkailusta olivat kiinnostuneita ne, joille hän oli mielenkiintoinen vieras, muukalainen.
Tutut eivät pyydä kertomaan. Tutut haluavat kertoa itsestään.


Vrt. Odysseus. Pitäisi lukea!

Kyllä, tämä on hyvä kirja!

pika-arvio 10.11.2010

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Annika Thor: Totuus vai tehtävä

Annika Thor: Totuus vai tehtävä


Väliin yksi nuortenkirja. Tai oikeastaan varhaisnuortenkirja, kun ei tätä ihan lastenkirjaksikaan voi luonnehtia, vaikka kerrotaankin 11-12-vuotiaista rutsalaiskoululaisista.

Kurja tarina siitä, miten ikävät yhteensattumat, kilpailu ystävyydestä ja joukkoonkuulumisen pakko ajaa varhaisnuoretkin tekemään typeriä asioita. Onneksi ei sentään peruuttamattomia, eikä hengenlähtökään ole lähellä tässä tapauksessa.

Välillä oli vaikea tajuta, miten nuorista oikeasti oli kysymys.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Anita Korhonen: Elossa jälleen

Anita Korhonen: Elossa jälleen, erään äidin huumeraportin uudet sivut
Kirjapaja 2010


Luettu 16.10.2010

Jatkoa kirjalle Kirjeitä Tiinalle.

Palaan asiaan..

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle

Anita Korhonen: Kirjeitä Tiinalle, erään äidin huumeraportti

Luettu 12.10.10.

Lainasin kirjastosta kirjan jatko-osan, joten varasin sitten tämän edellisen kirjan, jotta pääsin tarinaan mukaan heti alusta.

Kirjassa on suomalaisen, Yhdysvaltoihin muuttaneen äidin kirjeitä tyttärelleen Tiinalle, joka on huumeriippuvainen. Tyttö on mukana parannusohjelmissa, mutta sortuu aikojen kuluessa yhä uudelleen huumeisiin. Tarina etenee jotensakin järkyttävästi, Tiina synnyttää yhteensä 4 lasta parinkin eri isän kanssa, mutta ei todellakaan kykene huolehtimaan lapsistaan, kun ei itsestäänkään.
Kirja on aika vaikea lukea, kun siinä tunnutaan jumiutuneen niin samaan tilanteeseen vuosikausiksi.
Suomalainen äiti kirjoittaa tyttärelleen, pyrkii antamaan hyviä ja kannustavia elämänohjeita tilanteeseen. Tytär ilmeisesti vastaa äidilleen ja soitteleekin kuulumisiaan.
Välillä äiti on todella kyllästynyt kaikkiin valheisiin ja välinpitämättömyyteen, jota tytär osoittaa. Mutta ei saa sanotuksi sitä. Tai sanoo, muttei sillä ole mitään vaikutusta.

Kyseessä tuntuu olevan molemminpuolinen riippuvuussuhde äidin ja (sentään) aikuisen tyttären välillä. Helppohan se on sivusta sanoa, että äidin olisi selvemmin pitänyt irrottautua tyttärestään ja hänen vastuuttomuudestaan. Kyllähän hän yritti ja sai sille tukea vertaisryhmissä - mutta minkäs teet, kun lapsi soittaa epätoivoisena Amsterdamista tai mistä milloinkin ja pyytää, anoo apua. Vielä pahempaa on, kun hän ei kuukausiin ota yhteyttä. Eihän äiti edes tiedä, onko tytär elossa.

Itselleni ainakin tuli sellainen vaikutelma, että tyttö käytti järjestelmällisesti hyväkseen äidin kiltteyttä. Hän saattoi aina turvata siihen, että äiti kyllä hänet pelastaa lopuksi.
Äiti maksoi maltaita parantolamaksuista (jotka hoidot jäivät aina kesken) ja antoi lisäksi rahaa, maksoi vuokria, osti auton, lentolippuja ym. aina kun tyttö ajautui vaikeaan tilanteeseen. Minusta se ylläpiti tytön vastuuttomuutta.
Toisaalta laskujen maksaminen ehkä poaremmin oikeutti hänet (yrittämään ainakin) antamaan näissä pitkissä kirjeissä neuvoja ja ohjeita tyttären ongelmiin.

Äiti uskoi vahvasti sukurasitukseen ja päätteli "huumegeenin" vaikuttavan tytön riippuvuuteen. Tämä ajatus jotenkin vähän hyssytteli tilannetta ja tavallaan laimensi selvää lopettamiseen tarvittavaa omaa päätöstä. Tyttö on ikään kuin kohtalon uhri, joka ei oikein voi mitään tilanteelleen. Itse olisin kannattanut tiukempaa linjaa ja vielä selvempää irtiottoa tyttären auttamisesta. Niin, helppohan se on sanoa!




Kirjoitustyyli ei ollut ammattikirjailijan ja siinä ehkä vaikutti kirjoittajan suomen kielen kankeus. SElvästi hän on käyttänyt enemmän englanninkieltä (olikohan kirjeet alun perin kirjoitettukin englanniksi). Tyyli ja kirjoitustapa mielestäni antoi hieman yksinkertaisen kuvan äidistä ja lisäsi tilanteen pitkittymisen tunnetta.
Kirjeiden välissä oli kursiivilla lisäyksiä äidin ajatuksista, joita hän ei tohtinut kirjeisiin laittaa. Nämä tekstien vaihtelut sekoittivat hieman alussa, ennen kuin tajusin toisten tekstien olevan kirjettä, toisten niitä väliajatuksia.

Tärkeä kirja autenttisuudessaan, sillä niinhän se elämä varmaan jumittuukin kiertämään yhtä ja samaa rinkiä sekä huumeriippuvaisen että hänen läheistensä elämässä.


Käsittääkseni toinen kirja kertoo lopulta tyttären kuivillepääsemisestä ja kustantajan (Kirjapaja) perusteella päättelen, että tämä on kristillinen kirja.
Ilmeisesti niin vain on, että ilman Jumalaa ja uskoontuloa ihminen ei huumeriippuvuudesta ikinä pääse.

KIrj. niopeasti 13.10.10. Palaan ehkä asiaan.. ja ainakin seuraavan osan luettuani. Nyt jotain muuta välillä!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja


Luettu yhdessä lokak. 2010 (4.10.)
Hullunhervoton kirja. Osa jutuista nauratti ihan tikahtuakseen. Osa ei sitten niin ääneen naurattanutkaan, mutta helppo oli nyökytellä mukana.

Lopputuloksena jäi mieleen hiukan haikea olo vanhasta setämiehestä, joka ymmärrettävästi hieman sivusta seuraa nykymaailman menoa, ei kaikkea oikein ymmärrä, mutta ei ole kovin pahantahtoinenkaan.
Jäärä. Ei silti ihan toivoton tapaus, sillä saa välillä ihan yllättäviäkin ideoita, vaikkapa kännykän käyttöön, naapurin metsän marjojenpoimintaan yms. liittyen.

Kuuntelin kirjan miehen ääneen lukemana, joten se vastasi jonkin verran alkuperäistä kuunnelma/pakinaversiota. Jos olisi malttanut lukea vähän pienempiä pätkiä, olisi pakinanomaisuus ehkä paremmin ilmennyt meillekin, mutta toisaalta kirjaan kehittyi kyllä löyhä juonikin.

Kirjan jälkivaikutelma: Ensin ihan hervottoman herkullinen huomioija. Sitten vähän ärsyttävä. Mokomakin valittaja. Lopuksi hellyyttävä vanha ukko, joka on kerta kaikkiaan menneen maailman miehiä - mutta niin oikeassa!


Hyvä kirja, ehdottomasti!

p.s.
Tytär 14 v. innostui lukemaan kirjaa ääneen, joten mennään nyt vielä uusiksi. Kyllä ei haittaa yhtään, vaikka menisi vielä kolmannenkin kerran. Hah.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Kaari Utrio: Tuulihaukka

Kaari Utrio: Tuulihaukka

Toinen osa kolmiosaisesta 1000-lukuun sijoittuvasta sarjasta.
Ei ihan niin koukuttava kuin ensimmäinen osa. Se olikin aivan yliveto. Mutta hyvin tarina jatkui, kirja oli sopivasti itsenäinen ja kuitenkin jatkoa edelliseen.
Tässä kirjassa pääosissa Vaskilintu-teoksen päähenkilöiden poika Olof Tuulihaukka ja suomalainen Aure Nukuttaja.

Yllättävää ehkä hieman, että tarina sijoittui pääasiassa Eurooppaan, ja etenkin Italiaan. Olisi ehkä toivonut paluuta Suomeen?

Luettu yhdessä syyskuun aikana :).

Seuraava osa, Yksisarvinen on varattu ja juuri tuli noutoilmoitus. Pitää poiketa hakemaan se illalla, jotta päästään jatkamaan.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Doris Lessing: Viides lapsi

Doris Lessing: Viides lapsi

luettu syysk. 2010

??

Harhaa vaiko totta. En oikein päässyt jyvälle kirjan sanomasta. Aika kammottavakin kirja.
Oliko viides lapsi oikea lapsi vaiko äidin mielen harhainen demoni? JOka tapauksessa Ben tuhosi perheen.
Kamalasti kysymysmerkkejä eikä oikein ratkaisua. Ratkaisu se on sekin, tietty. Ei mun suosikkini todellakaan.
Ehkä mä tajuan tän kirjan idean joskus myöhemmin.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar

Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar

Luettu elok. 2010

torstai 19. elokuuta 2010

Kaari Utrio: Vaskilintu

Luettu heinäkuu-elokuu 2010.

Tapahtuma-aika: 1000-luku.
Tapahtumapaikkoina ainakin muinainen Suomi, Ruotsi, Novgorod, Bysantti, Unkari, Ranska, Englanti, Norja. Lopuksi palataan Suomeen.

Upea kirja 1000-luvusta. Kun on hiukankin taustatietoa - ja sitä teki mieli hankkia lisää kirjan lukemisen lomassa - kirjasta saa todella paljon ajankuvaa irti!
Oikeat historialliset henklöt tuovat oman mausteensa juoneen.
Seikkailutarina piti kiinnostuksen yllä joka luvussa.
Oli mielenkiintoista sukeltaa aikakauteen, jolloin kristinusko oli jo tulossa ja leviämässä, mutta esimerkiksi Suomessa vielä palvottiin vainajia ja manalan väkeä. Muuallakin taistelu pakanuuden ja kristinuskon välillä oli varsin veristä.

Kaari Utrion kerronta on niin sujuvaa ja historiantuntemus ja -kuvailu niin vakuuttavaa laatua, että ihan ällistyttää! Olen lukenut monia Utrion kirjoja (melkein ehkä kaikki?) itsekseni, mutta näin ääneen ja yhdessä luettuna kirjoista saa vielä tuplasti iloa ja nautintoa. Vaude.
Sopii siis miehenkin luettavaksi, etenkin, jos mies on historiasta kiinnostunut.


Erityistä: Kävimme kirjan luvun aikana Ahvenanmaalta päivän reissulla Ruotsissa, Uppsalassa ja olipa aika "järkytys" nähdä itsensä Olavi Paksun patsas kirkossa!! Tämä henkilö nimittäin esiintyy myöskin kirjassa.

Tämän (yli 700-sivuisen?) kirjan luimme yhdessä; mies luki ja minä neuloin kesähametta ynnä muuta. Melkein harmitti, kun kirja loppui, olisi sitä tarinaa jaksanut vieläkin seurata.

Kaari Utrio: Uhritulet (?)

1300-luku, Turku
Judit Mikhof

On muuten tosi vaikea muistaa kirjan henkilöidenkään nimiä, kun ei itse lue kirjaa, vaan kuuntelee luettua tekstiä
Muuten luettuna kirjoista saa kyllä tosi paljon irti :).

Tämä luettu ennen Ahvenanmaan matkaa, heinäkuun puolessa välissä.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina, Leevi K. Laitisen tarina


Luettu: 4.6. 2010

+++

Karua kerrontaa, mutta päähenkilön valoisa elämänasenne kantaa läpi tapahtumien. Hieno ja tärkeä kirja.
Leevi Laitinen päätyy erikoisen uskonlahkon, "kartanolaisten" lapsisaarnaajaksi vain 4-vuotiaana kun hänen vanhempansa liittyvät lahkon jäseniksi. Leevi muutaa pois kotoaan lahkon johtajanaisten kasvatettavaksi, vain se pelastaa hänet helvetin tulesta - näin ainakin vanhemmille kerrotaan.

Kummajaiset uskonjohtajat, vahvat naiset, kiusaavat lapsia ja aikuisia. Lahkon erityispiirteenä on monenlaisesta huoruudesta epäileminen ja syyttäminen sekä pelkästä kuvitellustakin huorinteosta rankaiseminen.
Avioliittokin on huoruutta, joten paljon riitaa ja pahuutta seuraa perheille, jotka tämän lahkon vaikutuspiiriin joutuvat.
Leevi pakenee lahkosta sisarensa kanssa olessaan 17-vuotias. Helppoa se ei ole, lahkolaiset seuraavat, uhkailevat ja nostavat jopa oikeusjuttuja häntä vastaan.
Lapsuuden kokemuksista huolimatta tai ehkä juuri niiden ansiosta Leevin elämästä tulee kuitenkin myöhemmin melkoinen menestystarina.

Hyvin kirjoitettu kirja. Vaikka kerrottin karuja asioita, ei pahuudella silti erityisesti mässäilty ja päähenkilön optimistinen elämänasenne ja anteeksianto nostaa tarinan kantavaksi.
Oma mielenkiintonsa tietysti tulee sitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat melko lähelle ainakin osittain, sillä siinä liikutaan välillä Huittisissa.

Näitä vahvoja ja tiukkoja herätysliikkeitähän meillä Suomessa on riittänyt..
.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Anne Tyler: Nooan kompassi

Anne Tyler: Nooan kompassi

Luettu 1.6. 2010

++

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Nina Petander: Pläts!

Nina Petander: Pläts!

Luettu: 18.5.2010

Arvosana 19.5. 2010: 8-

Kuvaavia sanoja:

Arvio tulossa..sillä en ihan tavoittanut kirjan kuvaamaa aikakautta. Aihe on tärkeä ja siitä plussat, mutta jotenkin ei sittenkään ihan kolahtanut.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(luettu 10.5.2010)

Hyvä kirja jälleen. Erikoinen lukukokemus jo siksi, että koko kirja on koottu kirjeistä, joita kolumnisti (kirjailijanuraa hamuava ja hyvää kirjan aihetta etsiskelevä) Juliet Ashton kirjoittaa ja vastaanottaa lähes lukemattomalle määrälle ihmisiä.
Osa kirjeenvaihtoystävistä on sekalainen "seurakunta" guernseyläisiä (Guernsey on Brittisaari Englannin kanaalissa) henkilöitä, jotka ovat kokoontuneet 2. maailmansodan aikana pitämään kirjallista piiriä aluksi ja osaksi peitetarinana ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. (Tulipas monimutkainen lause.)
Saarelaisten lisäksi Juliet kirjoittaa ystävälleen Sophielle, kustantajalleen & ystävälleen Sidney Starkille ja jokunen pikainen viesti lähtee ja saapuu häntä liehittelevälle amerikkalaismiljonääri hra Reynoldsillekin.
Lopulta Juliet päättää matkustaa itse saarelle paitsi tapaamaan kirjapiirin henkilöitä ja tutustumaan itse saareen, myös päästäkseen etäämmäs em. kosiskelusta.

Taka-ajatuksena on myös Julietin toive saada mahdollisesti jotain aikaan saaresta ja tästä sattuman oikusta alkaneesta kirjeenvaihdosta kirjailijana.

Kirjassa on viehättävä ilmapiiri, sivistynyt, kieli on kaunista. Kirja on surullisista tapahtumista huolimatta hyväntuulinen. Erityisesti mieleen jää lämmittämään saaren henki, luonto ja jonkinlainen leppoisa (?) elämänmeno saarella sen moninaisista tapahtumista huolimatta.
Henkilöt on kuvattu kirjeiden välityksellä hyvin ja he ovat todella monenkirjavia tyyppejä. Kirjallisuuspiiri on heitä yhdistävä tekijä, paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Kirjaa kokoava tarina ovat kertomukset sota-ajasta ja silloisista oloista saarella sekä etenkin tarina Elizabethistä, joka on viety pois ja jonka sodan aikana syntynyt vauva on jäänyt piiriläisten hoidettavaksi. Elizabeth tuntuu olevan läsnä, vaikka häntä ei enää ole. Hän on yksi päähenkilöistä.

Jossain vaiheessa ehdin jo hetken pelätä, että jos vielä muutamakin henkilö tulee lisää siihen kirjeenvaihdon sekameteliin, niin sitten tarina alkaa pian hajota. Mutta ei onneksi hajonnut :).

Lisäjuonteena mukana on toki myös romantiikkaa, mutta enpäs paljasta siitä enempää :).

Suosittelen kirjaa lämpimästi!

Arvosana: 10-
(- kirjeenvaihtajien määrä hipoi maksimia, 19.5.)


* Kirjaa kuvaavia sanoja: viehättävä, hyväntuulinen,
(kirj. 17.5.2010, tarkisteltu ja editoitu 19.5.)


----

linkit: Leena Lumi ja Ritan huone -

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Siirilä, Jussi: Juoksija

Jussi Siirilä: Juoksija

Olipahan hervoton kirja. Hulvaton, suorastaan posketon tarina.

Alkuosa oli ehkä ennakko-odotuksiin nähden hiukkasen hitaasti lämpiävä, vaikka kuvasikin päähenkilön lopulta varsin kattavasti ja antoi sopivasti taustaa myöhemmille tapahtumille.

Kun sitten varsinainen irrottelu alkoi, meno yltyi aika hulvattomaksi. Aluksi asetelma aikuisesta, lapsia yhtään ymmärtämättömästä miehestä reissussa pienen kuusivuotiaan kanssa tuntui vähän epäilyttävältä, mutta tarina kohosi sittemmin jotensakin riittävästi satu-asteelle.

Kirjassa hyödynnettiin välillä suorastaan herkullisen osuvasti ennakkoluuloisen ihmisen asenteellisuutta (etenkin kansallisuuksiin liittyviä ennakkoluuloja ja yleistyksiä) ja seikkailu nostettiin sen avulla uusiin, hykerryttäviin ulottuvuuksiin.

Kun kaksikko eteni matkallaan yhä edemmäksi ja lopulta "maitojunalla" paluumatkalle, nauroin vedet silmissä ja hyrskin välillä holtittomasti.

Loppukin oli aika sujuvan tyylinmukainen eikä ihan se kaikkein tavanomaisin. Hyvä tarina, hyvä kirja.

Muistiin: Lue vielä lisää J. Siirilää.

Yritän muuten olla kertomatta juonikuvioista tai henkilöistä liikaa, koska en itse tykkää, jos esittelijä kertoo liikaa kirjan sisällöstä.



Arvosana (19.5.): 9½

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Lehtinen, Tuija: Ihan pihalla/ Huhtikuu 2010

Tuija Lehtinen: Ihan pihalla

Välipalana yksi nuortenkirja.
Hyvä kirja. Tekee hyvää puikahtaa välillä nuortenkirjamaailmaan :).

Kirjassa toteutettiin minusta toimivasti eri kertojien näkökulmia. Tapahtumapaikkana oli perhekoti Tuulikannel, johon viimeisimmäksi saapui puhumattomaksi mennyt, lupaavan jääkiekkoilijauransa menettänyt Jiri. Paikalla oli useampi lähes samanikäinen aikuistuva nuori, joten säpinäähän siitä syntyi. Säpinä taisi lopulta edesauttaa toipumisprosessia yhdellä jos toisella. Onnellinen loppu, paras loppu :).

Tietysti tällaista kirjaa lukiessa tulee myös mietittyä, miten esim. meidän 14v tämän kirjan kokee/kokisi.

Kovin kummajaisia nuorten (fantasia)kirjoja en saa edes luettua :P.

Barbery Muriel: Siilin eleganssi / Huhtikuu 2010

Muriel Barbery: Siilin eleganssi.

Kirja osui sattumalta käteen kirjaston uutuushyllystä ja aika pian sen jälkeen luin suosittelun jostain. Kirjakerhosta varmaan ja Facebookista.

Hyvä kirja! Lukeminen oli nautittavaa, koska se pani ajattelemaan paljon ja sisälsi hauskasti tilannehuumoria.

Ainoa, mitä pitää vielä sulatella, on loppuratkaisu päähenkilö Renéen kohdalla.
Jotenkin mua häiritsee aika paljon nykyään se, miten "helppo" ratkaisu kuolema tuntuu olevan monissa kirjoissa.
Vaikeampi olis saada hyvä loppuratkaisu ilman kuolemaa..
Mutta oli se silti aika tyylikkästi toteutettu, eikä jäänyt kirjasta päällimmäiseksi mieleen, koska kirja antoi muuten niin paljon.

Päähenkilöistä nuorin oli mielenkiintoinen, joskis hetkittäin hänen ajatuksensa ehkä keikkuivat uskottavuuden rajamailla. Itsellä kun on lähs samanikäisiä lapsia . Mutta ei se loppujen lopuksi häirinnyt, hänellähän oli hyvin ongelmallinen perhetausta (selityksenä). Neuroottisen perheen keskellä ei kai oikein muuta voinut kuin kehittää itselleen syvät pahat angstit. Tämä henkilähän kokee kirjan onnellisen lopun, kun elämän ilo ja tarkoitus aukeaa..

Kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus.
Pitkitin kirjan lukemista tahallani, ettei se olis loppunut liian aikaisin. Itse lukeminen olin niin mielenkiintoista, antoi oivalluksen iloa ja tyydytti ns. älyllisesti, ettei loppuratkaisu sinänsä tuntunut oleelliselta.

(edit. Luin toisaalta (netistä) tästä kirjasta hyvän arvioinnin, joka antoi vielä uusia ajatuksia kirjasta. Editoinkin alkuperäistä tekstiäni aika rankasti 20.4.)

Kutkuttaisi ryhtyä oikein aktiivisesti kirjoittamaan lukupäiväkirjaa, mutta sitä pitää vielä miettiä. Aika ei riitä!?
- edit - edit -

Mustonen, Enni: Morsiuskesä / maaliskuu 2010

Enni Mustonen: Morsiuskesä

Joo, kuten arvata saattaa; kevyttä, huumoria, romanssia.
Ihan peruskiva kirja, mukavasti vähän nykyaikaistetut kuviot kuitenkin, kun "Maajussille etsittiin morsianta".

Ainakin muhun upposi kuvausryhmän henkilögalleria. Kirjassa oli mielestäni hyvin uskottava miljöö sekä henkilöhahmot, mikä onkin mulle tosi tärkeää nykyään. Tai luulen, että oon tullut vanhemmiten kriittisemmäksi näiden asioiden suhteen. Tästä johtuen mulla välillä jää kirjoja kesken, kun en vaan pysty pitämään sitä uskottavana.
Fantasiakirjat on eri asia, mutta niitäpä en paljon luekaan.

Tiilikka, Elina: Punainen mekko / Maaliskuu 2010

Elina Tiilikka: Punainen mekko

No, aika hurjaa tekstiä. Mutta ei liian roisia, ei mennyt överiksi. Tai se, mikä meni, oli perusteltua - ja uskottavaa.
Äititeema kulkee jännästi mukana. Jotenkin yllättäen, laittoi miettimään, piilikö siinä joku viesti?

Tykkäsin kirjasta.