maanantai 30. joulukuuta 2019

Vaarla, Suvi: Westend

Suvi Vaarla: Westend
WSOY, 2019
Luin ~ 30.12.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Suuri romaani 1990-luvun lamasta ja sen pitkästä varjosta.
Westend on elävästi kirjoitettu sukupolviromaani suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hajoavasta perheestä ja ystävyydestä. Samalla se on kuvaus talouskasvun mahdista ja yhden aikakauden lopusta.
Eletään 1980-luvun nousukautta, kaiken yllä vahva luottamus tulevaisuuteen. Kasvun aika kannattelee myös Elinan perhettä: tulee muutto Westendiin, uudet ystävät ja yhä tuottoisammat rakennushankkeet.
Kun maan talous romahtaa 1990-luvun alussa, kaikki murtuu.
Aikuisena Elina kysyy itseltään, mitä hänen perheelleen oikein tapahtui.
Westend saa miettimään ihmisiä, jotka ovat paremmin turvassa sattuman iskulta kuin toiset, ja sitten heitä, joita mikään turvaverkko ei suojaa. Se kertoo sukupolvesta, joka ei uskalla kiintyä liikaa, koska kaikki mikä ihmiselle annetaan, voidaan myös ottaa pois.
Suvi Vaarla luo terävin piirroin vahvan romaanin keskiluokan unelmista, toivosta ja talouden armottomasta mahdista.


Kommentti:

Olipa tämä aikamoinen sukellus omaankin menneisyyteen. Olen niin itsekin elänyt tuon aikakauden, hyvinkin läheltä on liipannut moni asia.
Satuinpa olemaan lukion jälkeen paikallisessa Säästöpankissa kesätöissä. Monilla sukulaisilla oli isoja lainoja senaikaisilla karmeilla koroilla. Takasin itsekin yhden kaverin luottotilin ja jäin ainoana sitä maksamaan korkojen kera. Kyllä kysyin jälkeenpäin monta kertaa, miten ihmeessä pankki (ei sentään sama kuin kesäduunipankkini) saattoi hyväksyä meikäläisen sellaisessa elämäntilanteessa takaamaan kenenkään lainaa?!
Monenlaisia yrityksiä kaatui ihmisten niskaan ja moni kaatui niiden taakkojen alle. Myöhemmin tulivat velkajärjestelyt, mutta kaikki eivät jaksaneet sinne asti. Muistan tuon ajan.
Tämä kirja sai ajattelemaan myös sitä, miten pitkään edellisen ja edellisten sukupolvien karut kokemukset periytyvät seuraaville. Keskuudessamme elää ihmisiä, joiden elämää (lapsuutta, nuoruutta) 80-luvun lama kosketti syvältä. Uusiakin huonoja aikoja on ollut, joillekin asiat ovat kasaantuneet.
Jotkut osuvat sellaiseen saumaan, että huonoista ajoista tulee kierre. Toiset pääsevät elämässä eteenpäin, mutta epävarmuus seuraa ehkä läpi elämän ja vaikuttaa kaikkeen.
(344 sivua.)

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Kallioniemi, Tuula: Verkot

Tuula Kallioniemi: Verkot
Otava, 2019
Luin ~ 29.12.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Puhutteleva romaani kuudesluokkalaisen koulukiusaajan näkökulmasta.
Sere on todettu kiusaajien pääpukariksi. Hän joutuu vaihtamaan koulua ja muuttamaan isovaarin luo pikkukaupunkiin. Serellä ja isovaarilla synkkaa, ja koti järven rannalla on Seren unelmapaikka. Kalastus on sekä tytön että papan mielipuuhaa.
Sana kiirii entisestä koulusta, jossa Sere oli iso kiho. Uudet luokkakaverit antavat Serelle tylyn opetuksen, mitä hän ei kerro aikuisille. Kohta isovaarin talon ikkuna tuhritaan kananmunilla. Sere tunnistaa kyllä kuvion. Hän ajattelee tahtomattaan Näätää, jota itse kiusasi. Noinko kaikki oli vanhassa koulussa tapahtunut? Riittääkö nyt kiusaamisen syyksi se, että Sere on uusi oppilas?


Kommentti:

Puhutteleva, sopivasti vähäeleinenkin kirja. Suosittelin myös talouden nuorisolle. (104 sivua.)

lauantai 28. joulukuuta 2019

Moyes, Jojo: Pariisi yhdelle

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle - ja muita kertomuksia
Paris for One and Other Stories, 2016
Gummerus, 2019
Suom. Heli Naski
Luin ~ 28.12.2019


Kuvaus: (kustantajan)

11 romanttista tarinaa, jotka lämmittävät sydäntä ja mieltä.
Jojo Moyesin kertomuskokoelman nimitarinassa Pariisi yhdelle Nelliä odottaa romanttinen viikonloppu Pariisissa. Vain minuutteja ennen junan lähtöä Lontoosta hänelle selviää, ettei hänen poikaystävänsä olekaan tulossa mukaan. Tästä pitäisi seurata katastrofi, sillä kuten hänen ystävänsä hyvin tietävät, arka Nell on kaikkea muuta kuin vahva itsenäinen nainen, joka pärjää omillaan ja ottaa maailman haltuun. Mutta Pariisissa ja sen ihmisissä on sitä jotain, ”je ne sais quoi”… Saako kaupungin taika Nellin unohtamaan kelvottoman poikaystävänsä ja löytämään ehkä sen sijaan itsensä?
Jojo Moyes maalaa inspiroivassa ja nostattavassa tarinakokoelmassaan oivaltavia kuvia ihmissuhteista ja naisista niiden rakoilemispisteissä. Toiset löytävät kadonneen kipinän, toiset itsensä ja voimansa.
”Auvoisaa eskapismia, kirja jonka voi käpertyä lukemaan helposti viikonlopun aikana, viinilasillisen kanssa tai ilman.” – Miami Herald



Kommentti:
Paha lukujumi päättyi. Aloitin tätä ennen enemmän kuin puoli tusinaa kirjaa, mutta mikään niistä ei oikein jaksanut kiinnostaa. Aloin jo vähän hieman huolestua, kun pienet lukutuokiot olisivat jo olleet varsin tarpeellisia.
Onneksi kirjastosta sattui (!) olemaan lainassa myös tämä Jojo Moyesin uusin suomennos. Ja olihan se sitten tuttua ja taattua luettavaa. Kevyenoloisia novelleja, joissa kuitenkin aina joku oivallus mukana.
Oli niin ihana kääriytyä fleecepeittoon ja loikoilla lukemassa tämä joululoman kunniaksi yksin kotona!

(288 sivua.)

tiistai 17. joulukuuta 2019

Honkasalo, Laura: Kaapin henki

Laura Honkasalo: Kaapin henki: tavaravaivaisen tunnustuksia
Kirjapaja, 2019
Luin ~ 17.12.2019



Kuvaus:

Tavara ei ole pelkkää materiaa. Luomme tunnesiteitä tavaroihimme, emmekä edes aina huomaa sitä.
Kirjailija Laura Honkasalo on keräillyt aarteita lapsesta asti, kunnes hän alkoi miettiä, miten paljon tavarat sitovat. Kohdatessaan vinttiin arkistoidun käytetyn raskaustestin Honkasalo päätti tehdä tavarasuhteelleen jotain.
Auttaisiko Konmari tai kuolinsiivous, vai löytyisikö avain onneen minimalismista? Voiko kirppiskuumeesta parantua? Onko kirjojen keräilyssä järkeä, kun asuintila maksaa maltaita? Tarvitaanko muisteluun todella oma muistokirstu? Kaapeista kaivettujen tavaroiden läpikäyminen pakottaa kohtaamaan oman menneisyyden ja turvattomuuden tunteen. Kuinka paljon on tarpeeksi?
Kirjassa pengotaan kaappien syvyyksiä, pohditaan rakkaiden esineiden olemusta - ja pyritään karsimaan epäoleellinen. Minkä kaiken todella haluamme kuljettaa mukanamme?


Kommentti:

Tämä oli yllättävän mielenkiintoinen kirja. Kirjailija on toki hieman itseäni nuorempi, mutta sen verran lähes samaa ikäluokkaa olemme, että muistan ja tunnistin paljon tuttua.. Siksi varmaan oli helppo samaistua kirjailijan pohdintoihin tavaroiden olemuksesta.
Samalla tuli ikään kuin selailtua nuoruuden aikojen muistialbumia ja pohdittua vaikkapa ajan arvokkuutta.
Mitä kaikkea sitä tekikään, kun aikaa oli vaikka kuinka paljon ja sitä luuli myös olevan "olemassa" melkeinpä loputtomasti!
(248 sivua.)

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

O'Farrell, Maggie: Varoitus tukalasta helteestä

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä
Instructions for a Heathwave, 2013
Schildts & Söderströms, 2014
Suom. Maija Kauhanen
Luin ~ 15.12.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Heinäkuinen Lontoo on helleaallon lamauttama. Sadetta ei ole kuulunut kuukausiin, kirvat ovat vallanneet puutarhat, vettä säännöstellään. Vuosi on 1976, ja Robert Riordan kertoo vaimolleen Grettalle piipahtavansa ulkona ostamassa sanomalehden. Robert Riordan ei palaa aamuostoksiltaan.
Tapahtuma kerää Grettan lapset saman katon alle, takaisin kotiin kaksi toisistaan vieraantunutta siskoa ja yhden veljen joka taiteilee avioeron partaalla ja heistä jokaisella on omat aavistuksensa isän katoamisesta.
Heiltä jää huomaamatta, että äidillä saattaisi hyvinkin olla kaikkeen selitys.
Sitä hän ei tosin ole vieläkään valmis jakamaan.
OFarrellin romaani on syvä ja tarkka muotokuva perheen kriisistä ja samalla osoitus siitä, että mestari­kirjailija on viimeistään nyt löytänyt oman erityisen äänensä. Ilmiömäisellä kirjallisella otteella hän yhdistää runollisen kielen juoneen, joka on kuin mysteerinäytelmä.



Kommentti:

Riordanin perheen vanhan isän katoaminen kulkee toki punaisena lankana taustalla ja saa aikaan perheen kokoontumisen yhteen ja keskinäiset välienselvittelyt perheenjäsenten kesken. Keskiöön nousevat kuitenkin enemmänkin perheenjäsenten nykyiset elämäntilanteet sekä heidän yhteiset ja erilliset salaisuutensa.
Esiin nousee hyvin mielenkiintoisia asioita, joiden avautuminen teki kirjasta kiinnostavan ja nosti sen kevyestä kioskikirjasta vähän vakavampaan kastiin.
Ehkä lankesin vähän tuohon kannen keltaiseen ja pinkkiin värimaailmaan; se sai olettamaan kirjan paljon kevyemmäksi kuin se oli, mutta ei tämä silti erityisen syvällinenkään ollut. Hyvä lukukokemus.

(286 sivua.)

lauantai 7. joulukuuta 2019

Vaara, Sanna: Maa kutsuu

Sanna Vaara: Maa kutsuu
Sammakko, 2016
Luin ~7.12.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Mitä tapahtuu kun luontosuhteeltaan luonnoton henkinen kulkija päättää muuttua kerrasta eränkävijäksi ja mieluiten valaistuneeksi sellaiseksi?
Maa kutsuu! -teoksessa elämänsä ensimmäiselle vaellukselle osallistuva perheenäiti kohtaa Lapissa pahimmat pelkonsa. Sekopäiset hetket ja selkeät oivallukset vuorottelevat, kun vaeltaja kompuroi mielensä maisemissa.
Mukaan viikon vaellusretriitille lähtee vaeltajan entinen terapeutti, 17 muuta hiljaisuuden ystävää, kasa tarkkaan mietittyjä lainavarusteita ja ruumisarkun mallinen teltta. Tarkoituksena on meditoida taivasalla ja selvittää luonnon sekä ihmisluonnon salat.
Kirjan lopussa vaeltaja paljastaa omat vinkkinsä mielen keventämiseen.



Kommentti:

Hauska, vaikkakin välillä aika hörhöilevä mun makuuni. Mutta mä oonkin melko tosikko.

(172 sivua.)

tiistai 3. joulukuuta 2019

Hirvonen, Elina: Punainen myrsky

Elina Hirvonen: Punainen myrsky
WSOY, 2019
Luin ~ 3.12.2019




Kuvaus: (kustantajan)

Tämän tiedän: kaikkialla maailmassa yksinäisimpiä ovat lapset, jotka kantavat raskaimpia salaisuuksia.
Punainen myrsky on ajankohtainen ja universaali romaani maailmasta, jossa lapset tekevät mitä vain saadakseen aikuisen hyväksynnän.
”Äiti”, sanon, kun myrsky on ohi.”Mitä kulta?”
”Tietääkö kukaan, että me olemme täällä?” ”Missä?” ”Täällä aavikolla. Tällä leirillä.” ”Miksi sinä sitä mietit?”
”Jos myrsky vie meidät, tietääkö kukaan, että me olimme olemassa?”
Maailma, 2015. Isiksen nousu horjuttaa maailmaa Irakista ja Syyriasta Eurooppaan. Kolme ihmistä matkustaa Suomesta Irakiin etsimään ratkaisuja. Yhdelle heistä matka merkitsee myös matkaa maailmaan, jonka on kerran joutunut jättämään taakseen.
Poika syntyy Irakissa perheeseen, jossa on paljon rakkautta ja suuri salaisuus. Hänen isänsä toimii Saddam Husseinin hirmuhallintoa vastustavassa vastarintaliikkeessä ja on jatkuvassa vaarassa. Väkivallan, pelon ja pakenemisen keskellä äiti luo lapsilleen tilan, jossa kaiken läpäisee rakkaus.
Perhe pakenee Irakista Saudi-Arabian kautta Suomeen. Kasvaessaan poika etsii tapaa kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi ympäristöissä, joissa hän on aina erilainen kuin muut, ja jossa tärkeimmistä asioista ei koskaan uskalla puhua.

Kommentti:

Hyvä!
(276 sivua.)

tiistai 26. marraskuuta 2019

Mackintosh, Clare: Lopun jälkeen

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen
After the End, 2019
Suom. Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus, 2019
Luin ~ 26.11.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Elämässä joutuu väistämättä joskus tienhaaraan, jossa ei osaa valita oikeaa polkua vaan toivoo, että voisi kulkea useampaa, nähdä mihin ne vievät. Tässä kirjassa voi.
Max ja Pip ovat vahva pari. He rakastavat toisiaan valtavasti mutta pientä poikaansa Dylania vieläkin enemmän. Dylanin sairastuttua vakavasti Max ja Pip joutuvat tekemään yhdessä elämänsä isoimman ja vaikeimman päätöksen. He ovat eri mieltä. Mahdottoman valinnan seuraukset uhkaavat tuhota heidät molemmat, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.
Mutta mitä vain voi tapahtua lopun jälkeen…


Kommentti:

Pidin kirjan alkuosasta todella paljon, vaikka se olikin rankka. Loppuosan ratkaisu oli toki mielenkiintoinen, kun kerrankin voi miettiä, mitä olisi tapahtunut jos ratkaisu olisi ollut tämä tai jos se olisi ollut se toinen.
Jotenkin nuo erilaiset polut tienhaaran jälkeen eivät tuntuneet oikein uskottavilta, ja tietenkin menin myös tapani mukaan sekaisin, kun vuorotellen tarina siirtyi ratkaisusta toiseen.
Aihe on toki niin vaikea ja perustuu vieläpä kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin, joten sitä ei kovin paljon tohdi kritisoida. Ihme, että kirjailija on ylipäätään pystynyt aiheesta kirjoittamaan! Minä vain en satu yleensäkään pitämään siitä, että ajassa ja tarinassa hypellään eikä vaihtoja ole useinkaan riittävän selkeästi osoitettu.
Ja se toinen loppuratkaisu jätti vähän hämmentyneen olon, ihan luulin siellä olevan kirjoitusvirheen.. sen verran odottamatta se tuli.
(426 sivua.)

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Marttinen, Annamari: Tässä meillä on kaikki nyt

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt
Tammi, 2019
Luin ~ 17.11.2019



Kuvaus:

"Haluan pakottaa sen pois hänestä, taikoa kuin sadussa."
Miten käy, kun rakkaus syttyy rajoista piittaamatta? Annamari Marttisen eläytyvä romaani ei jätä kylmäksi ketään.
Amanda näkee miehen heti, ja sydän jättää lyönnin väliin. Siisti puku, viehättävä käytös, salkku aina mukana. Amanda ei välittäisi tietää miehestä mitään, riittää olla rakastunut, häkellyttävästi, käsittämättömästi, sokeasti kuin teini. Valentin kertoo paenneensa Venäjältä, ja kun Amanda kuulee syyn, häntä alkaa paleltaa: mies on Jehovan todistaja. Kumpi voittaa, miehen usko vai Amandan rakkaus?


Kommentti:

Vaikuttava kirja. Mielestäni tämä onnistuu hienosti kuvaamaan ristiriitoja, joita eri uskot voivat aiheuttaa. Me saatiin tästä tosi pitkä ja mielenkiintoinen (arvo)keskustelu puolison kanssa lenkillä. Suosittelen lukemaan.
(313 sivua.)

maanantai 11. marraskuuta 2019

Ng, Celeste: Tulenarkoja asioita

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Little Fires Everywhere, 2017
Suom. Sari Karhulahti
Gummerus, 2019
Luin ~ 9.11.2019




Kuvaus: (kustantajan)

Shaker Heights on menestyvien ihmisten lähiö, jossa jopa talojen väritys on soinnutettu kauniisti yhteen. Parhaiten täydellisyyden tavoittelu kilpistyy Elena Richardsonissa.
Sitten idylliseen lähiöön saapuu kiehtovan salamyhkäinen Mia Warren – taiteilija ja yksinhuoltajaäiti – teinityttärensä Pearlin kanssa ja vuokraa talonpuolikkaan Richardsoneilta. Richardsonin perheen lapset tuntevat heti vetoa säännöistä piittaamatonta kaksikkoa kohtaan.
Mia ja Elena huomaavat joutuneensa vastakkain, kun koko kaupunkia jakaa huoltajuuskiista. Elena päättää selvittää, mitä Mia menneisyydessään salaa. Hänen pakkomielteestään eivät kuitenkaan maksa vain Mia ja Pearl – vaan myös hänen oma perheensä.
Tulenarkoja asioita tarkastelee eri tapoja olla äiti ja osoittaa, mikä vaara piilee uskomuksessa, että sääntöjä noudattamalla voi hallita elämää.


Kommentti:

Ensiksi tekee mieli sanoa, että olipas onnistunut kirjan nimen käännös!
Kuten kuvauksessakin todetaan, kirja käsittelee erilaisia tapoja olla äiti. Samalla kirja kuvaa myös sitä, miten toisiinsa varsinaisesti liittymättömät asiat voivatkin johtaa toisiinsa. Yksi teema tietenkin on se, miten henkilön (vihapäissään tai ainakin harmissaan) tekemät äkkinäiset johtopäätökset voivat aiheuttaa suunnattoman suuren tapahtumavyöryn, koskea niin montaa ihmistä, ehkäpä vaikuttaa heihin heidän loppuelämänsä ajan. Ja vieläpä, vaikka nämä johtopäätökset voivat olla aivan vääriä!
Eli kyllähän tämä oli aika hienosti rakennettu psykologinen draama, joka kannatti kyllä lukea. Toisaalta kevyehkö kirja ja toisaalta ei kuitenkaan.

(384 sivua.)

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Salmi, Hyppe: Aaltoja ja asiattomuuksia

Hyppe Salmi: Aaltoja ja asiattomuuksia
Tammi, 2019
Luin ~ 30.10.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Viiskyt voi olla uusi kolkyt, mutta perseestä se silti on.
Riehakas esikoisromaani elämänvaiheesta, joka naista itseään harvoin naurattaa. Lukijaa kyllä!
Kahvi maistuu kuralta, ihmiset ovat tyhmiä ja koko ajan on hiki. Ei voi olla totta: vaihde-vitun-vuodet? Rimmahan on nainen parhaassa iässä, vasta päässyt exästä ja alkanut pettyä Tinderissä! Parasta ennen -päiväys saattaa olla ohi, mutta viimeiseen käyttöpäivään on onneksi vielä aikaa. Itsenäisen naisen unelmat vaativat toteutuakseen kompurointia ja noloja tilanteita, joita soisi tapahtuvan vain jollekulle toiselle. Lukijalle ne ovat silkkaa herkkua.


Kommentti:

Kolmas suomalainen esikoisteos peräkkäin, ihan sattumalta.
Tämän kirjan aiheena on vaihdevuodet ja kyllähän siitä aiheesta saikin revittyä aika kasan huumoria. Kun tässä on itsekin 50 ja risat, niin moni asia upposi kyllä tai meni ainakin aika läheltä.
Toisaalta urbaanin eronneen naisen elämä tuntuu aika kaukaiselta tällaisesta maalaisjuntista, joka äskettäin sai viettää hopeahääpäivää eikä ole näillä näkymin eroamassa edelleenkään siipastaan. Mutta oli silti hauska lukea railakasta ja reipasta analyysiä vaihdevuosien ja keski-iän ajan elämästä. Koska vetäähän se välillä myös aika vakavaksi.
(257 sivua.)

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Luoma, Emma: Vain huonoja vaihtoehtoja

Emma Luoma: Vain huonoja vaihtoehtoja
Myllylahti Oy, 2019
Luin ~ 27.10.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Täydellinen paketti jännityksen, sairaalasarjojen ja chick lit -vivahteiden ystäville. Esikoiskirjailija ja lääkäri Emma Luoma kuorruttaa epäilyttävät onnettomuudet ja uhkaavan vainoamisen herkullisilla huomioilla niin sairauslomaa himoitsevista asiakkaista kuin pienen työyhteisön romanttisista jännitteistä.
Vastavalmistunut lääkäri Junita Laine palaa lapsuutensa kotikaupunkiin auttamaan veljeään Jeroa, joka on halvaantunut onnettomuudessa. Työ paikallisessa terveyskeskuksessa panee Junitan heti koville, potilaat eivät hoidu yhtä helposti kuin oppikirjoissa. Kotona murjottava Jerokin tuntuu ventovieraalta.
Kaupungissa alkaa tapahtua outoja onnettomuuksia, ja Junitan ja Jeron kynnykselle ilmestyy nimettömiä uhkauksia. Junita purkaa ahdistustaan juoksemiseen, punaviiniin sekä vertaistukeen, jota hän saa työkavereiltaan - erityisesti kollegalta, johon hän ihastuu vastoin suunnitelmiaan.
Kun viimeisin onnettomuus osuu liian lähelle, on Junitan selvitettävä, mitä kaupungissa oikeastaan tapahtuu ja kuka on nimettömien uhkauksien takana. Jerokin tuntuu salailevan jotakin. Voiko Junita luottaa enää edes omaan veljeensä?


Kommentti:

Jo kuvaus kertoo, että onhan tässä aikamoinen/ kunnianhimoinen paketti; jännitystä, sairaalasarjaa ja chic lit-vivahteita. Yllätyin kyllä postiivisesti siitä, miten vetävä tarina oli. Kyllä totisesti teki mieli tämän aamun töihinlähdöstä huolimatta lukea illalla loppuun.
Juonenkehittely oli ehkä hitusen kömpelöä välillä ja jäin kyllä kaipaamaan henkilöihin vähän enemmän lämpöä. Teksti ja henkilöiden kuvaus oli ehkä vähäsen kliinistä (toisaalta, ihmekös tuo :). No, mä kyllä tykkäisin kiintyä päähenkilöihin, mutta jäivät nyt vähän etäisiksi.

Ihan mielenkiinnolla odotan kyllä kirjailijan mahdollisia muita teoksia.
(349 sivua.)

tiistai 22. lokakuuta 2019

Rönkä, Antti: Jalat ilmassa

Antti Rönkä: Jalat ilmassa
Gummerus, 2019
Luin ~ 22.10.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Uusi kaupunki, uudet ystävät, uusi alku. Aaro aloittaa opinnot yliopistossa. Hän haluaisi mennä mukaan porukoihin, lounaalle ja baariin, mutta häntä raastaa piinaava tunne, ettei häntä kaivata eikä haluta.
Vaikka kouluvuodet kiusaajineen ovat mennyttä elämää, häpeä kulkee kuin piru harteilla. Kiusaajien äänet eivät anna hetkeksikään unohtaa, miten huono, mitätön ja ruma Aaro on muiden silmissä.
On vaihtoehtona sulkea ovet ja paeta maailmaa tai mennä kohti pelkojaan ja paljastaa toiselle itsensä pohjiaan myöten.
Jalat ilmassa on riipaisevan rehellinen, omakohtainen kertomus siitä, miten kiusaaminen jättää kiusattuun arvet, jotka eivät parane koulun päätyttyä. Vahva kaunokirjallinen debyytti kuvaa viiltävän kirkkaasti, millaista on kantaa häpeän taakkaa, ja miten toisen ihmisen hyväksyvä katse voi keventää raskaita kantamuksia.


Kommentti:

Aika karu tarina, mutta upeasti kirjoitettu. Riipaisevaa, kun ajattelee, miten ainutkertainen on ihmisen lapsuus. Miten se meneekin, takaisin sitä ei saa, eikä kukaan korvaa pilattua lapsuutta tai nuoruutta. Jos pilaa elämänsä aikuisena, se voi jo olla omaakin syytä, mutta lapsuuden pilaavat kyllä ihan muut ihmiset.
Kummallisinta on ehkä se, miten tavallisissa perheissä ihan tavalliset ihmiset ovat osapuolia tällaiseen. Tavalliset pikkupojat tai tytöt, jotka omaksi huvikseen kiusaavat kiusaamisen perästä toisia. Tai opettajat, jotka eivät näe tai puutu, vaikka ehkä aavistavat jotain.
"Se on vain leikkiä!" Olen itsekin kuullut tällaisen tokaisun, kun menin sijaisena välitunnilla poikien härnäämisen väliin. Jälkeenpäin kuulin kuiskauksen "Kiitos, ope!", enkä koskaan unohda sen pojan ilmettä (vaikken muistakaan enää hänen nimeään).
Tai vanhemmat, jotka eivät näe eivätkä kuule, mitä oikeasti tapahtuu. (Pisto sydämeen, olen itsekin äitinä nähnyt vain sen minkä olen nähnyt.) Tai se kiusattu, joka kerta toisensa jälkeen sanoo, että asiat on ok. Koska ei halua aiheuttaa harmia (itselleen tai toisille?).
Miten ihmeessä tiedon voisi silloin kaivaa toisesta ulos?!
Olen toki itsekin kokenut kiusaamista koulussa, mutta se ei ollut kovin pahaa eikä toistuvaa. Itse olen käsitellyt asiaa kertomalla siitä jälkeenpäin.
Tämä on hyvä kirja, koska kirjoittaja ei todellakaan sortunut mihinkään oikotieratkaisuihin. Tämä kuvaa hyvin uskottavasti juuri hyvin sitä, miten pitkään jatkunut kiusaaminen kaivautuu niin syvälle ihmiseen, että se vaikuttaa todennäköisesti hänen koko loppuelämänsä. Luottamus toisiin ihmisiin ja usko omaan itseen pitää kasata ihan kokonaan ja uusista aineksista.
Eivät asiat muutu taikaiskusta edes uudessa ympäristössä, jos ja kun itsetunto on jo valmiiksi suunnilleen nollassa.
Jotenkin ajattelee, että tämä elämä on tarpeeksi rankkaa ja vaativaa muutenkin, miksi pitää vielä toisten saada lisätaakka kantaakseen.

Tämän kirjan kielestä tykkäsin ihan älyttömän paljon. Se oli älykästä enkä ainakaan itse tunnistanut päälleliimattua sanakikkailua (jolle olen vähän allerginen). Kirjan mustahko huumori upposi meikäläiseen myös.
Lopuksi lainaus, jonkinlainen tiivistelmä:
"Vanhus. Kunpa olisin vanhus. Elämä on kuin rankka työpäivä, kasa loputtomia tunteja joista pitää vielä selvitä jotenkin. Vanhus on selvinnyt niistä kaikista."

(224 sivua.)

maanantai 21. lokakuuta 2019

Larsen, Britt Karin: Finnskogen, taivaankarhun metsä

Britt Karin Larsen: Finnskogen, taivaankarhun metsä
Himmelbjörnens skog, 2010
Suom. Jänis Louhivuori
Minerva Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 21.10.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Vaikuttava jatko-osa menestysromaanille Finnskogen – Elämän kehto.
Britt Karin Larsenin vangitseva historiallinen romaanisarja kertoo Norjan ja Ruotsin rajametsien etnisestä vähemmistöstä, metsäsuomalaisista. Elämä Suomalaismetsissä 1800-luvulla on kovaa, leipä tiukassa ja koettelemukset määrättömiä.
Mustamäen torppa on palanut. Verityöstä etsitty Mustamäen Taneli antautuu virkavallalle ja joutuu Kristianiaan istumaan tuomiotaan. Linan on selvittävä yksin lasten kanssa. Torpparit kamppailevat tulevaisuudestaan olosuhteissa, jotka harvoin ovat heidän puolellaan.
Britt Karin Larsen kuvaa kaikkea tätä vangitsevasti, herättäen henkilöhahmot ja historiallisen ajanjakson eloon lähes maagisella tavalla.


Kommentti:
Tarina alkoi vetää paremmin, kun aloin muistaa henkilöt ja heidän keskinäiset suhteensa jo paljon paremmin. Ehkä vain aloitin sen ekan osan liian pian edellisen kirjan jälkeen.
Nyt tähän pitää sitten odottaa lisää suomennoksia, muistaakseni sarjassa on seitsemän osaa. Jos tarina pysyy yhtä mielenkiintoisena, niin pitäähän tätä seurata.
(320 sivua.)

perjantai 18. lokakuuta 2019

Larsen, Britt Karin: Finnskogen, elämän kehto

Britt Karin Larsen: Finnskogen, elämän kehto
Det vokser et tre i Mostamägg, 2009
Suom. Jänis Louhivuori Minerva Kustannus Oy, 2019
Luin ~18.10.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Finnskogen, elämän kehto on vangitseva historiallinen romaani Norjan ja Ruotsin rajametsien etnisestä vähemmistöstä, metsäsuomalaisista, ja heidän elämästään Suomalaismetsissä 1800-luvun puolivälissä.
Liina asuu ihmisiltä piilossa metsässä vastasyntyneen tyttölapsen kanssa. Lapsi on hänen, isän nimeä ei kukaan saa uhkaamallakaan tietää. Kun talvi on tulossa, Liina lähtee vaeltamaan lapsi selässään Norjan puolelle etsimään ruokaa ja mahdollisia sukulaisia. Matkalla vastaan osuu Mustamäen Taneli, villimies, karhunkaataja ja hevostrokari, jolla huhutaan olevan miestappo tunnollaan. Liina ja Taneli kiintyvät vähitellen toisiinsa.
Muut alueen asukkaat ylenkatsovat suomalaisia ja huhut kertovat, että metsäkansa on pakanoita, jotka kainostelematta kylpevät yhdessä alasti niissä taloissa, joita he kutsuvat saunoiksi.
Jotta tämä villi kansa saataisiin kuriin ja Herran nuhteeseen, asetetaan Suomalaismetsiin nuori norjalainen pappi. Nuhdesaarnoja pitävällä hengenpaimenella on kuitenkin omat heikkoutensa.
Metsäsuomalaisten eloonjäämiskamppailu, omaleimaiset elämäntavat, taikausko, noituus ja ennen kaikkea siteet luontoon on tuotu esiin elävin kuvin, mutta kunnioituksella ja lämmöllä. Luonto on metsäsuomalaisille pyhä ja loukkaamaton.
Finnskogen, elämän kehto on metsäsuomalaisista kertovan kirjasarjan aloitusosa. Sarja herättää eloon lähes unohdetun kappaleen suomalaisten historiaa. Samalla se valaisee oivasti suomalaista identiteettiä.


Kommentti:
Oli suuret odotukset tähän metsäsuomalaisista kertovaan kirjaan ja vähäsen petyin. Tuntui aika kevyeltä, etenkin edelliseen painavaan tekstiin verrattuna. (Jalosen Merenpeitto)
En tiedä, johtuiko vielä osittain siitä, että kirjaston kirja on pokkari, mutta jotenkin tämä oli vähän kömpelö, kioskimainenkin tarina. Kirja ei ollut kovin paksu ja silti se oli vähän sekava eikä henkilöihin oikein päässyt kunnolla tutustumaan eikä kiintymään.
Tietysti lopussa oli kunnon cliffhanger (mikäs sen suomennos mahtaa olla, juonikoukkuko?), joten mun täytyy nyt kuitenkin varmaan lukea vielä seuraava osa, kun se nyt sattuu olemaan jo kirjastosta lainassa. Annan tälle sarjalle siis uuden mahdollisuuden vielä. (pokkari, 235 sivua.)

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Jalonen, Olli: Merenpeitto

Olli Jalonen: Merenpeitto
Otava, 2019
Luin ~ 15.10.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Finlandia-palkittu kasvutarina jatkuu – uudet eksperimentit vievät Anguksen pinnan alle, ennen näkemättömiin ja pelottaviin syvyyksiin.
16-vuotias Angus on tiedemies Edmond Halleyn suojatti ja oppipoika Lontoossa. Tiedonhaluinen nuorukainen saa elää Halleyn perhepiirissä ja osallistua erikoisiin ja vaarallisiin kokeisiin. Aikuistumisen myötä Angus oppii paljon uutta maailmasta, ja alkaa haaveilla suuresta tulevaisuudesta. Englantia ympäröi sota, ja uutiset lapsuuden saarelta St. Helenalta huolestuttavat.
Väsymättömän Halleyn tähtäimessä on kokonainen merenalainen huone. Hänen meritutkimuksensa johtavat pitkälle matkalle. Mutta kuinka veden alla voisi elää?


Kommentti:

Oli taas todella hidas kirja lukea. Kaksi viikkoa urakoin eikä tämä olisi vieläkään ehkä valmis, jos en olisi ottanut kirjaa syyslomareissuun mukaan. Kirjaston sakkojen uhallakin.
Mutta tykkäsin kuitenkin, Angus on hyvin sympaattinen hahmo ja omalla ympäripyöreän pohdiskelevalla tavalla oivaltelee maailmasta ja sen ilmiöistä monenlaisia asioita.

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Leppänen, Aino: Positiivinen yllätys

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys
Docendo Oy, 2019
Luin ~ 25.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Tavallinen koulupäivä keskeytyy, kun lukiolaistyttö Ainon raskaustestin tulos on positiivinen. Tilanne yllättää perheen ja lähipiirin täydellisesti, varsinkin poikaystävän. Edessä on päätös, jossa punnitaan elämä ja kuolema. Asian moraalista puolta Aino ei ole koskaan ehtinyt edes miettiä.
Miten istuvat sanat raskausviikko, synnytysvalmennus ja ultraäänitutkimus 17-vuotiaan lukiolaisen maailmaan? Miten onnistuu itsenäistyminen muutaman kuukauden varoitusajalla? Miten selvitä hormonien epätasapainosta, jos ei edes tiedä kärsivänsä sellaisista?
Aino saa vertaistukea tädiltään, samaan aikaan raskaana olevalta aikuiselta naiselta. Elämän ennakoimattomuus häkellyttää, ja yllättävä tragedia asettaa tytön valinnan aivan uuteen valoon.
Kirjailijan omaan elämään pohjautuvassa esikoisromaanissa vakava aihe on silattu lempeällä ja ironisella huumorilla. Kirja on tärkeä näkökulma viime vuosina puhuttaneeseen teiniäitiyteen. Äidinrakkaus ei ole iästä kiinni, ja vaippoja oppii vaihtamaan nuorikin. Silti vauvaperheen arki voi uuvuttaa myös nuoren äidin, vaikkei olisi odottanutkaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkiunelmia. Ei ole helppoa jäädä kotiin imettämään, kun muut lähtevät lauantai-iltana juhlimaan nuoruuttaan.
Mutta jos on valmis harrastamaan aikuisten leikkejä, pitäisikö olla myös valmis kantamaan aikuisen vastuu?


Kommentti:

Kirjan kieli oli jännä kontrasti edelliseen lukemaani (Nopeasti piirretyt pilvet), sillä tässä oli todellakin nuoren, 17-vuotiaan tytön kertojaääni hyvin vahvana, jopa kömpelönä.
Ajattelinkin, että tämä kuuluisi nuorten tai nuorten aikuisten kirjojen kategoriaan, mutta taitaa ihan aikuisten kirjana olla hyllyssä.
Hyvin omakohtainen ja siksi myös puhutteleva tarina. Kirja muistutti jännällä tavalla ajasta tuolta 2000-luvun alussa, jolloin some ei ollut vielä niin vahvasti läsnä kuin nykyään. Teiniäidin ja vähän myös yh-äidin tarina. Kannattaa lukea ja antaa luettavaksi myös teineille.
(195 sivua.)

maanantai 23. syyskuuta 2019

Nivukoski, Paula: Nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Otava, 2019
Luin ~ 23.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Vahvatunnelmainen esikoisteos sinnikkäästä 1920-luvun pohjalaisnaisesta, jota elämä taivuttaa muttei murra. Isälle annettu lupaus joutuu koetukselle, kun aviomies pakenee merten taa.
Kun Liisa menee naimisiin Kallen kanssa, edessä siintävät onnelliset vuodet täynnä hellyyttä. Mutta avioliitto onkin rahapussin nyörien kiristämistä, laskiämpärin tyhjentämistä ja valittava vanha äiti tuvan nurkassa.
Kalle lähtee paremman elämän perässä Amerikkaan, ja Liisa jää lastensa kanssa Isoonkyröön. Häntä painaa lupaus, jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella: talo on pidettävä suvussa. Mutta kuinka paljon nuori nainen jaksaa harteillaan kantaa?


Kommentti:

Mielenkiintoinen näkökulma Amerikan siirtolaisuuteen, sillä nyt ei kerrota reissuun lähtijästä ja hänen seikkailuistaan, vaan siitä, miltä vaimosta tuntuu jäädä kotiin lasten ja hylkäämisen kanssa kyläläisten puheenaiheeksi.
Tykkäsin ihan valtavasti tästä tarinasta sekä kirjan kerronnasta. Tämä oli niitä kirjoja, joita lukee jarrutellen, jotta lukuilo ei loppuisi liian pian.
Olen aika kriittinen kielikuvien viljelyn suhteen, ja melkeinpä allerginen päälleliimatun tuntuisille uusiosanoille, mutta tämän kirjan teksti soljui sujuvasti ja kielikuvat viehättivät, koska ne veivät tarinaa eteenpäin ja antoivat asioille merkitystä.

Miten pitkää voikaan kevään tulo olla, kun: "Päivät olivat laihoja kuin kaksi kertaa jatkettu velli."
Uuden merkityksen tarina saa tosipohjaisuudestaan.
(334 sivua.)

tiistai 17. syyskuuta 2019

Bourne, Holly: Katsokaa miten onnellinen olen

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
How Do You Like Me Now?, 2018
Suom. Kristiina Vaara
Gummerus, 2019
Luin ~ 17.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Tori Bailey on totuuksia laukova menestyskirjailija, joka on innoittanut miljoonia naisia ympäri maailmaa elämään juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat. Nyt hän kiertää pitämässä motivointiluentoja ja jakaa somessa inspiroivia viestejä faneilleen. Kaiken lisäksi hänellä on täydellinen, kadehdittava parisuhde.
Mutta Tori on elänyt suuressa valheessa.
Hän ei ole harrastanut pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa seksiä puoleen vuoteen. Tämä ei halua edes keskustella avioliitosta, kun taas kaikki Torin ympärillä tuntuvat menevän kihloihin ja saavan vauvoja. Kun Torin paras ystävä Dee – hänen luottoihmisensä, ainoa joka ymmärtää tätä hulluutta – sitten rakastuu, Tori pelkää jäävänsä yksin jälkeen.
Kun maailma tunkee ennaltamäärättyyn muottiin ja 30-vuotisuuden rajapyykki saa kellon tikittämään kovaa, vaatii kanttia kulkea omaa polkua. Mutta onko Tori tarpeeksi rohkea noudattamaan omia oppejaan?


Kommentti:

Tässäpä meille oikein täyslaidallinen chic litiä. Mutta ei pelkästään sitä, vaan aika paljon asiaakin!
Hämmästelen näitä brittikirjailijoita, joita riittää joka oksalle. Kevyttä ja nopeastiluettavaa tarinointia, mutta niin usein asioita pintaa syvemmältä. Melkoisen naulan kantaan, joskin kirjailijan vapaudella karrikoiden kuvattiin nuorten naisten ulkonäkö- ja muita vaatimuksia nykymaailmassa. Kyllähän tämä somemaailma kaikeassa sosiaalisuudessaan tuntuu ihmisiä myös vahvasti yksinäistävän. Ja mielikuva, joka luodaan ja on luotu somepäivitysten avulla voi olla melkoinen vankila, etenkin, jos julkisuus on samalla ammatti.
On vaikea elää omaa elämäänsä, jos sitä koko ajan vertaa muiden elämään. Ihmiset päätyvät esittämään omaa elämäänsä, ja silti kaikki ajattelevat, että muiden elämä on juuri sellaista miltä se näyttää somen päivitysten perusteella. Päivitysten tykkäysten seuraaminen vie huomion nykyhetkestä, mutta kukapa meistä ei nauttisi siitä, kun syntymäpäivänä tulee paljon onnitteluja tai tykkäyksiä facebookissa. :)
Mitä kaikki tämä sometus tekee meidän lähimmille ihmissuhteillemme, kas siinä iso kysymys.
Viimeiseen asti sai jännittää, tapahtuuko Torin elämän umpikujalle jotain, mutta enpäs kerrokaan siitä sen enempää...

(396 sivua.)

lauantai 14. syyskuuta 2019

Ellilä, Kirsti: Lepra

Kirsti Ellilä: Lepra
Arktinen Banaani, 2019
Luin ~ 14.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Ajurin hevonenkin kieltäytyi lähestymästä leprasairaalaa. Köyhien ihmisten rujouttavaa sairautta kavahdettiin, vaikka se ei tarttunut helposti ja parannuskeinon löytymiseen suhtauduttiin toiveikkaasti. Mutta sairaala ei ollut paha paikka, päinvastoin: luonnonkauniin ympäristön keskellä kasvimaa ja ruusutarha kukoistivat potilaiden osallistuessa talon töihin kukin kykyjensä mukaan.
Toimelias diakonissasisar Matilda saapuu kiireellä ja kyselemättä Orivedelle auttamaan Helmi-siskoaan, niinikään diakonissaa ja laitoksen johtajatarta, tämän saatua outoja oireita. Matildan otettua ohjat käsiinsä alkavat myös salaisuudet paljastua.
Lepra on romaaneistaan ja nuortenkirjoistaan tunnetun Kirsti Ellilän (s. 1958) asiantunteva, yllätyksellinen ja jännittävä kertomus Oriveden leprasairaalan elämästä 1930-luvulla. Romaani pohjautuu todellisten henkilöiden väliseen kirjeenvaihtoon.


Kommentti:

Olipa mielenkiintoista taas hypätä aivan uuteen maailmaan. 1920-luku, kun sota on vielä aivan kulman takana ja etenkin päähenkilö Matildalla todella tuoreessa muistissa vankileirityön jäljiltä.
Diakonissalaitos taustalla ja työnantajana kuuliaisuuslupauksineen, sairaanhoito ja elämä yleensäkin viime vuosisadan alussa. Valtavaa sairaalalaitosta lämmitettiin kakluuneilla ja puut piti hankkia ja saattaa kakluunissapolttokuntoon ihan itse. Ruuankin suhteen pyrittiin olemaan mahdollisimman omavaraisia, joten eläimiä ja (ilmeisen valtavaa) vihannesmaata hoidettiin työntekijöiden ja potilaiden voimin. Hurjalta tuntuu ajatella sitä kokkauksen ja leipomisen määrää, kun isoa laitosta ruokittiin, väkeä oli paljon ja säilytysmahdollisuudet melkoisen rajalliset. Eipä tuotu noutokeittiöstä rasioita mikrossa lämmitettäväksi!
Paljon asiaa ja mietittävää sisälsi tämä kirja. Kyllä mua viehättää nämä entisaikojen kuvaukset. Kirja oli samalla hyvin rauhallinen ja kertoi aika eleettömästi asioista, niin että tuntuu kuin ei mitään kauhean suuria tapahtumia olisi ollutkaan. Isoja asioita tapahtui, mutta ihmisten käytännöllinen suhtautuminen asioihin piti ne jotenkin raameissaan.
Asioita ratkottiin ja suunniteltiin kirjoittamalla kirjeitä. Silloin asioihin väistämättä kuluu aikaa, ehkä se myös rauhoittaa. Etenkin kun vertaa nykyaikaan, kun sähköposteja ja tekstiviestejä vilisee ja kaikkeen pitää (pitäisi) aina reagoida ihan heti. Huh.
Kirjassa oli erinomaisesti tavoitettu tuo ajan henki, ainakin minusta tuntuu kuin olisin tehnyt pienen vierailun viime vuosisadan alun Orivedelle..
(304 sivua.)

tiistai 10. syyskuuta 2019

Khemiri, Jonas Hassen: Isän säännöt

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt
Pappaklausulen, 2018
Suom. Tarja Lipponen
Johnny Kniga Kustannus, 2019
Luin ~ 9.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)
Rakastamisen vaikeudesta syntyi Khemirin paras romaani.
Mestarillinen tulkinta modernin isyyden haasteista. Raadollisen humoristinen romaani nuoren isän elämästä ruotsalaislähiössä, joka voisi yhtä hyvin sijaita Suomessa.
Romaanihenkilöillä ei ole nimiä, he ovat vain mies joka on isä, mies joka on isoisä, nainen joka on äiti, tyttöystävä josta tulee äiti, nelivuotias tytär, yksivuotias poika, siskon miesystävä josta ei tule poikaystävää eikä isää.
Isoisä on aikanaan hylännyt perheensä, koska hän on miehinen mies ja sellaisella miehellä on aivan eri oikeudet kuin vaikkapa hänen uupumusta vastaan taistelevalla perheellisellä pojallaan. Puhumattakaan pojan siskosta, joka on menettänyt lapsensa huoltajuuden ja hankkiutunut raskaaksi - väärälle miehelle, tietenkin.


Kommentti:

Oli erikoinen lukukokemus, kun henkilöillä ei ollut ollenkaan nimiä. He olivat, isä, isoisiä, siskoja, tyttäriä, lapsenlapsia jne. eli heitä kuvattiin vain heidän keskinäisten suhteidensa nimillä. Kirjan puolessavälissä se jotenkin alkoi jo outoudessaan vähän häiritä. Mutta ymmärrän pointin, se teki kirjasta enemmän yleisluonteisen isyyden ja perheen kuvauksen, kun tarina ei liittynyt nimien kauttaa esim. johonkin tiettyyn kansalaisuuteen. Maahanmuuttajataustan kuulee kyllä rivien välistä, mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä kuitenkaan.
Tämä on tavallaan aika karu kuvaus nykyperheistä, mutta sittenkin myös sympaattinen. Näkökulman vaihdot olivat välillä aika hätkähdyttäviä, kun tarinaa jatkoikin toinen osapuoli.
Lopulta tykkäsin kirjasta todella paljon ja onhan se terveellistä vähän hämmentyäkin välillä.
Hieno uusi kirjailijatuttavuus.

(333 sivua.)

maanantai 2. syyskuuta 2019

Hannah, Kristin: Satakieli

Kristin Hannah: Satakieli
The Nightingale, 2015
Suom. Kaisa Kattelus
WSOY, 2019
Luin ~ 2.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

"Rakkaus paljastaa millaisia haluamme olla, sota taas sen, millaisia olemme".
Miksi asettaisin itseni vaaraan toisen takia? Kaksi sisarta, kaksi erilaista selviytymistarinaa - unohtumaton kuvaus kotirintaman sodasta.
Elämä natsien miehittämässä Ranskassa on kovaa. Vianne, jonka mies on rintamalla, on valmis mihin tahansa pitääkseen perheensä hengissä - jopa yhteistyöhön miehittäjien kanssa. Pikkusisko Isabelle on Viannea kapinallisempi ja uhkarohkeampi. Hän rakastuu partisaaniin, liittyy vastarintaliikkeeseen eikä epäröi panna henkeään alttiiksi toisten puolesta. Kumpikin sisarista luovii sota-ajan melskeissä parhaan kykynsä ja omantuntonsa mukaan. Näennäisen erilaisia luonteita yhdistää sitkeys, ja vaikka elämänarvot ja toimintatavat eivät kohtaa, ovat tavoitteet samat: vapaus ja rakkaus.


Kommentti:

Tätä kirjaa on vaikea kommentoida olematta tosi kliseinen. Hieno romaani, lukekaa ihmeessä!

(568 sivua.)

torstai 29. elokuuta 2019

Luukkonen, Ilkka: Kongolainen kampa

Ilkka Luukkonen: Kongolainen kampa

Otava, 2018
Luin ~ 29.8.2019



Kuvaus:

Insinöörinsieluinen suomalaistoimittaja seuraa afrikkalaismuusikkojen jälkiä ja ajautuu kasvotusten myös oman taustansa kanssa.
Antti Kahanpää on talouslehden Brysselin-kirjeenvaihtaja, insinöörinsieluinen mies, jolle Euroopan kiihtyvä pakolaiskriisi on ensin vain turhauttava uutisaihe muiden joukossa. Mutta sitten sisarentytär Kaislan katoaminen heittää Antin keskelle kriisin käytännön seurauksia. Hän tapaa joukon pakolaisleiriltä pelastettuja kongolaisia, jotka etsivät paikkaansa Euroopassa eivätkä suostu numeroiksi tilastoihin.
Räväkän ja pelottoman Kaislan kautta Antti joutuu kohtaamaan myös lapsuudenperheensä valta-asetelmat, joita hän tähän mennessä on käsitellyt lähinnä vaikenemalla.


Kommentti:

Oikeastaan aika raivostuttava tyyppi tämä Antti. Aluksi Antin kerronta upposi aika normaalina. Pitemmän päälle lähes autistiset insinööripiirteet alkavat korostua ja ainakaan itse en aina tiennyt, olisiko niille pitänyt nauraa vai ärsyyntyä.
Antti on alkuun pitkään kertojana, mutta hänen perusteellinen ja yksityiskohtiin jumiutuva kerrontansa saa sittemmin oivalliseksi vastaparikseen sukulaistyttö Kaislan sitäkin suoraviivaisemman ja suorapuheisen kommentoinnin.
Tämä toimi kyllä kirjassa älyttömän hyvin, molemmat valottivat omasta näkökulmastaan samojakin asioita hyvin eri tavoin. Yhdessä nämä näkökulmat avaavat lukijalle suvussa jatkuneen ja jo periytyneenkin toisia alistavan tavan käsitellä asioita sekä sen, miten kukakin reagoi tähän asioihin puuttumiseen. Miksi välit ovatkaan menneet niin huonoiksi.
Lopulta hitaasti (tunneasioita) tajuava Anttikin havahtuu ja reagoi tilanteeseen, joten kehitystäkin tapahtuu.
Oma tärkeä juonteensa kirjassa on pakolaisaihe, jota sitäkin tarkastellaan sekä Antin että Kaislan näkökulmasta. Mutta tykkäsin siitä, miten luontevasti pakolaisaihe upposi osaksi tarinaa.
Tämä oli ainakin itselleni oikein ilahduttava uusi kirjailijatuttavuus, tykkäsin tarinasta ja kirjoitustyylistä. Antissa oli kyllä jotain hyvin tuttua, vaikka ihan lähipiiristä ei vastaavaa löydykään eikä hän nyt mitään tyypillistä suomalaismiestä (kai) edustakaan.
(411 sivua.)

tiistai 20. elokuuta 2019

Guillou, Jan: Pohjoinen valtakunta

Jan Guillou: Pohjoinen valtakunta
Alkuteos: Riket vid vägens slut, 2000
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
LIKE Kustannus Oy, 2002
Luin ~ 20.8.2019



Kuvaus:
Ristiretki-trilogian päätösosa.
Eletään vuotta 1192 ja Arn Magnusson palaa läntiselle Göötanmaalle kahdenkymmenen vuoden komennukseltaan Pyhälle Maalle. Hänen rakastettunsa Cecilia puolestaan on hyvittänyt syntinsä luostarissa, mutta on poliittisista syistä ajautumassa luostarin abbedissaksi. Luostarilupaus olisi sitova, sitä ei voisi enää perua.


Kommentti:
Toisin kuin olin ajatellut, en sittenkään malttanut olla tarttumatta tähän kolmanteen osaan. Yksi aloitettu kirja jäi vieläpä kesken, kun sittenkin halusin palata lukemaan Arnin tarinan loppuun. Toki sekin vaikutti, että mies sai toisen osan luettua ja odotti malttamattomana tämän kirjan vapautumista.
Mielenkiintoista pääparin tarinan lisäksi se, mitä Arn tuo Pyhältä Maalta tullessaan temppeliritarin taistelutaidon ja sotastrategisen viisautensa lisäksi. Tuliaisina on myös monet käytännön taidot ja paljon uudenaikaisia suunnitelmia, joita hän alkaa toteuttaa kotikartanoissaan. Uudet tuulet puhaltavat pohjolassa monessakin asiassa.
Puoleen väliin asti tämä kirja oli paikoin suorastaan hauska, tilannekomiikkaa riitti ja esim. saraseenitapojen vertaaminen pohjoisiin oli aika herkullista.
Taustalla odotettavissa oleva sota ja sen valmistelut vievät sittemmin kirjan kovin synkkiin ja verisiin tunnelmiin.

Olemme aikaisemmin lukeneet kirjoja yhdessä miehen kanssa niin, että hän on lukenut minulle ääneen, mutta oli tämäkin aika hauska tapa lukea samaa kirjasarjaa peräkkäin. :) Suosittelen! (511 sivua.)

tiistai 13. elokuuta 2019

Seppänen, Liisa: Poika joka unohtui

Liisa Seppänen: Poika joka unohtui
Otava, 2019
Luin ~ 13.8.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Toisenlaisen sotaorvon tarina
Sota-ajan lapset – sotaorvot, evakot, sotalapset – olivat sopeutumisen mestareita. Sekavissa oloissa myös särkyi paljon perheitä. Lasten suru ja kysymykset jäivät kuulematta.
Mikkelissä 1941 syntynyt Reijo ei jäänyt orvoksi vaan unohtui lastenkotiin. Hänen tarinansa kantaa sota-ajan tunneperintöä, joka näkyy yhä Suomessa. Sylin puute on hukutettu sisuun, tunneköyhyys työhön. Yksin pärjääminen on hyve, riippuvuus toisista heikkous.
Unohdettuja lapsia on tänäänkin. Vaikka lapsi torjuisi surunsa, sen vaikutus ei katoa. Reijosta tuli häpeän kantaja. Lopulta hän päätti hylätä häpeän ja ottaa selvää lapsuudestaan. Unohdetullekin kuuluu oikeus elämäntarinaan.


Kommentti:

Tämä oli mielenkiintoinen kuvaus lastenkotiin jätetystä pojasta ja hänen elämästään. Lastenkotiin jättäminen sinänsähän ei ole kovin erikoista, mutta olihan se outoa, että Reijon molemmat vanhemmat olivat elossa, eikä häntä silti koskaan haettu pois lastenkodista, vaan hän varttui siellä aikuisuuteen asti. No, aikuisuus alkoi tässä tapauksessa 16-vuotiaana, kun Reijo sai luvan siirtyä eteenpäin, omilleen.
Kirjassa selvitettiin mielenkiintoisesti ja loogisesti taustoittaen se, miten Reijo vasta eläkeiässä alkaa ottaa ja myös saada selvää taustastaan. Pala palalta kuva kirkastuu, lopulta yllättävänkin kattavasti.
Kirjoittaja selventää sekä silloista että nykyistä lastensuojelua hyvinkin perusteellisesti ja vertaa niitä myös toisiinsa. Jossain vaiheessa tosin alkoi jo toistua melkein liikaa se ajatus, miten huonoilta Reijon lastenkotitaustaiset lähtökohdat näyttivät muihin lapsiin verrattuina.
Toki kirjassakin viitattiin siihen, miten samaan aikaan oli paljon myös sotaorpoja ja muuten surullisia kohtaloita sekä lapsilla että aikuisilla. Eivätkä perheiden asiat tänäkään päivänä niin kauhean hyvin ole. Vanhemmat eroavat, tapahtuu katastrofeja, monien on vaikea kantaa vanhemmuuden vastuuta.
Kyllä tämä kirja pisti omaakin taustaa miettimään, sekä sitä, minkälainen vanhempi sitä itse on ollut omille lapsilleen.
Ovatko kaikki sisarukset saaneet turvaa ja huomiota yhtä paljon ja juuri heidän tarvitsemallaan tavalla. Onko joku lapsista (pojat?) jäänyt muiden varjoon tai onko meiltä jäänyt jotain tärkeää huomaamatta lasten keskinäisissä suhteissa. Olisiko joku tarvinnut enemmän ohjausta, rakkautta, syliä, kuria, lämpöä....?
Olenko ollut liian tiukka vai liian lepsu vai liian epäoikeudenmukainen tai epätasapuolinen. Nyt kun lapset aikuistuvat ja etsivät suuntaansa, ovatko he saaneet riittävän perusturvan evääksi lapsuudestaan, entä kykyä hoitaa ihmissuhteitaan? Voi näitä kaikkia kysymyksiä.
Yleensä pidän hyvän kirjan tunnuksena sitä, että se saa pohtimaan omiakin elämänarvoja ja ratkaisuja tai elämää muuten vähän tavallista laajemmin. Sillä mittapuulla tämä oli kyllä erittäin hyvä ja tärkeä kirja luettavaksi. Osui.
(202 sivua.)

perjantai 9. elokuuta 2019

Guillou, Jan: Temppeliherra

Jan Guillou: Temppeliherra
Tempelriddare, 1999
Like Kustannus Oy, 2001
Suom. Tapio Koivukari
Luin ~ 9.8.2019



Kuvaus: (takakansi)

Armon vuonna 1177 tapahtuu ihme, josta profeetta Muhammedin seuraajat puhuvat pitkään. Jerusalemin vapauttaja Saladdin on joutumassa rosvojen tappamaksi, mutta saa viime hetkellä apua. Hänet pelastaa temppeliherra Arn de Goth, joka muistetaan Tie Jerusalemiin -kirjasta Arn Magnussonina.
Arn on jo 27-vuotias ja veteraani ristiretkeläiseksi. Hän on ehtinyt oppia paljon niinä kymmenenä vuonna, jotka ovat kuluneet siitä, kun hänet lähetettiin Arnäsistä Roomaan. Hän toimii linnanherrana Gazassa vastaten alueen järjestyksestä ja lainvalvonnasta.
Kotona Ruotsissa Arnin luostariin suljettu rakastettu Cecilia on synnyttänyt heidän yhteisen lapsensa. Tämä joutuu kasvamaan Arnin sedän, Birger Hymyn luona. Luostarin muurien sisäpuolella hallitsee rautaisin ottein Äiti Rikissa ja muurien ulkopuolella riehuu verinen valtataistelu eri kuninkaiden kannattajien välillä. Cecilia rukoilee Jumalalta vain yhtä: että Arn voisi palata kotiin.


Kommentti:

Mitäpä tästä nyt sanoisi. Kunnon historiallinen epookkihan tämä on. Taidan jättää kolmososan luettavaksi myöhemmin, kun jaksan taas ottaa nämä runsaat käänteet vastaan. Nyt kun loma loppui, eikä lukuaikaa löydy enää saman verran kuin kesällä, alkoi lukeminen jo tuntua aika raskaalta. Täytyy ehkä vähän vetää henkeä.
Arnin tarina ansaitsee vähän vastaanottavaisemman lukijan kuin mitä itse olen tällä hetkellä. Mulle näyttää yleensäkin sopivan paremmin se, etten turhaan kiirehdi sarjojen kanssa. Toki tauon jälkeen on oma vaivansa päästä taas juoneen mukaan.
(489 sivua.)

perjantai 2. elokuuta 2019

Thúy, Kim: Ru

Kim Thúy: Ru
Ranskankiel. alkuteos Ru, 2009
Suom. Marja Luoma
Gummerus, 2019
Luin ~ 2.8.2019



Kuvaus: (kustantajan)
Palkittu ja lukijoiden rakastama omaelämäkerrallinen romaani Vietnamista, venepakolaisuudesta ja uudesta elämästä uudessa maassa. Maailmaa humoristisesti mutta vakavissaan katsova Thúy kertoo sodan värittämästä lapsuudesta Etelä-Vietnamissa, veneellä tehdystä pakomatkasta Siaminlahden yli, ajasta pakolaisleirillä Malesiassa, uudesta elämästä Kanadassa, äitiyden ilosta ja tuskasta sekä paluusta Vietnamiin aikuisiällä.
Thúylla on silmää pienille, tärkeille yksityiskohdille. Vaaleanpunainen muovirannekoru johon on piilotettu perheen timantteja, pakolaisleirin toukista aaltoileva maa kuin matto sekä kanadalaisen luokkakaverin huuhteluaineelle tuoksuvat vaatteet mikä herättää koti-ikävän.
Vietnamin kielessä sana ”ru” tarkoittaa kehtolaulua tai tuudittamista. Thúyn romaanissa jokaisen muistikuvan loppunuotti on myös seuraavan alkutahti. Se antaa tarinalle poikkeuksellisen rytmin, johon tuudittautua.

Kommentti:

Olipa hieno, tyylikäs kirja. Yleensä tykkään melko suoraviivaisista kirjoista, tai jos aikatasoissa hypitään, haluan mielelläni tietää, missä vuodessa milloinkin mennään. Mutta tässä kirjassa ajankohdissa siirtyileminen toimi ihan loistavasti. Se juuri nosti rinnakkain näennäisesti erilaisia asioita ja tilanteita, joissa saattoi kuitenkin olla yllättäviä yhteneväisyyksiä. Tällaisia asioita tarkkanäköinen teksti nosti ja ikäänkuin antoi lukijan kurkistaa ja oivaltaa.
Tärkeä oivallus on sekin, että se, minkä toinen tekee suurimpana ystävällisyyden osoituksena, saattaa vastaanottajasta tuntua suurelta loukkaukselta, koska kulttuurit ja tavat voivat olla niin erilaisia.
Vakavista aiheista kirjoitettu kirja, joka ei ollut yhtään raskas, vaan päinvastoin hyvin ilmava. Tähän ei siis sovi sana "kevyt".
Tästä kirjasta tulee kyllä mieleen sanonta "sivujaan suurempi teos".

(144 sivua.)

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Guillou, Jan: Tie Jerusalemiin

Jan Guillou: Tie Jerusalemiin
Vägen till Jerusalem, 1998
Like Kustannus Oy, 2008 (5. painos)
ilmestynyt ens. kerran suomeksi 2000
Suom. Tapio Koivukari
Luin ~ 29.7.2019



Kuvaus: (takakansiteksti)
Tie Jerusalemiin on mahtavan eeppisen sankaritrilogian ensimmäinen osa. Jan Guillou kuvaa romaanissa Arn Magnussonin elämää syntymästä nuoreksi mieheksi.
Arn Magnusson elää luostarissa isä Henrin ja Veli Gilbertin hyvässä huomassa. Poika on erikoislaatuinen, uuttera ja hyvä oppimaan. Lopulta hänen on jätettävä luostari ulkomaailmaan tutustuakseen. Tästä seuraa runsaasti väärinymmärryksiä ja hankaluuksia mutta myös paljon hyvää.
Kun nuori lempi lopulta leimahtaa ja kaikki näyttää ruusuiselta, saavat asiat juonittelun ja vihanpidon seurauksena käänteen, joka muuttaa Arnin ja hänen rakastettunsa Cecilian elämän.
Tie Jerusalemiin -romaanin pohjalta on tehty pohjoismainen suurelokuva Arn-Temppeliritari, jonka Suomen ensi-ilta on helmikuussa 2008.


Kommentti:
Leffaa odotellessa! Hyvä tarina, joka kuvaa varsin mielenkiintoista aikakautta, ollaanhan vuosissa 1150-1250.
Odotin aika paljon tältä kirjalta ja koko trilogialta ja toki aion muutkin osat lukea. Sen jälkeen (ja kunhan mieskin on lukenut nämä) päästään katsomaan elokuvat.
Mutta. Ei tämä ihan mielestäni vedä vertoja Kaari Utrion Vaskilintu-kirjalle ja -trilogialle. Olen varmaan vähän puolueellinen ja onhan niiden lukemisesta jo useampi vuosi aikaakin, mutta kyllä tässä kirjassa ainakin juonenkäänteissä välillä oiottiin uskottavuuden kustannuksella.
Tai lähinnä tuli mieleen, että kirja oli kirjoitettu sillä ajatuksella, että siitä tehdään elokuva, jolloin juonen ja kuvausten viimeistelyyn ei niin tarvitse koko ajan panostaa, kun osa jutuista kuitenkin jää elokuvasta pois.
Guilloun kirjoja on ennenkin filmattu, joten ihan perusteltu ajatushan tuo on, mutta harmi, että se tuntuu antaneen luvan juonelliseen helpotukseen. Tosin en ole ennen Guillouta lukenut, ehkä se vain on hänen tyylinsä (ja tyylikeinonsa?)!
Huumoria löytyi, se on aina hauskaa. Ja tykkään myös siitä, miten yhteiskunnan ilmiöitä ja esim. uskontoa pohditaan kirjallisuudessa. Oivalsin itsekin (yllättäen!) aika mielenkiintoisia asioita Kristuksen merkityksestä erään munkkiveljen pohdiskellessa asiaa varsin oivallisesti.

(400 sivua.)

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Lykke, Nina: Ei, ei ja vielä kerran ei

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Norjankielinen alkuteos: Nei og atter nei, 2016
Suom. Sanna Manninen
Gummerus, 2019
Luin ~ 23.7.2019


Kuvaus:

Herkullinen satiiri etuoikeutettuun elämään eksyneestä keskiluokasta.
Ingrid ja Jan ovat olleet naimisissa neljännesvuosisadan. He asuvat hulppeassa omakotitalossa, ja siellä asuvat myös heidän täysi-ikäiset poikansa, jotka kuitenkin käyttäytyvät kuin hotellivieraat. Ingridin silmissä sekä perhe-elämä että opettajan työ ovat menettäneet hohtonsa. Ministeriön osastonjohtajaksi juuri yllättäen ylennetty Jan sen sijaan uneksii 15 vuotta nuoremmasta kollegastaan Hannesta. Hanne taas murehtii, menikö oma juna jo, kun hänen ystävänsä löytävät puolison ja saavat lapsia.
Nina Lykken vakuuttava ja viihdyttävä kolmiodraama rakkautta ja merkityksellistä elämää etsivästä keski-ikäisestä keskiluokasta sijoittuu maailmaan, jossa liian paljon ei ole tarpeeksi. Se on lämmin ja musta – niin kuin hyvin tehty espresso.


Kommentti:
Kuvauksen määritelmä on osuva, tämä tosiaankin oli herkullinen satiiri.

(Päivitän ja täydennän nämä lomalukemiset vähitellen, tuskin seuraa kovin pitkiä analyysejä, kun kirjat on luettu, matkalta palattu ja ainakin osa kirjoista täytyy nyt kipin kapin palauttaa kirjastoon.)
(261 sivua.)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Campion, Jane: Piano

Jane Campion - Kate Pullinger: Piano
The Piano, 1994
Suom. Marja Alopaeus
Gummerus, 1996
Luin ~ 21.7.2019


Kuvaus: (kustantajan)

Runollinen ja väkevä tarina naisen matkasta seksuaalisuuteen.
Ada saapuu yhdeksänvuotiaan tyttärensä Floran ja pianon kanssa Skotlannista 1800-luvun Uuteen-Seelantiin mennäkseen naimisin miehen kanssa, jota ei ole koskaan tavannut. Mykälle Adalle piano on ainoa keino päästä puhumattomuuden vankilasta, mutta silti se jätetään autiolle rannalle, kun tavaroita lähdetään kuljettamaan sisämaahan hänen tulevan miehensä Alisdair Stewartin uudistalolle.
Stewart myy pianon entiselle valaanpyytäjälle Bainesille, lukutaidottomalle miehelle, joka on tatuoinut kasvonsa maorien tapaan. Baines ja Ada tekevät epätavallisen sopimuksen: Ada saa pianon taas omakseen, jos hän sallii Bainesille tiettyjä vapauksia soittamisen aikana: palkkio on yksi musta kosketin jokaisesta soittotunnista. Pian soittotunnit muuttuvat tapaamisiksi, joissa ruumiin kieli on ainoa kieli, jota molemmat ymmärtävät.


Kommentti:
Tästä olisi mielenkiintoista tietää, onko kirja tehty elokuvan jälkeen vaiko elokuva kirjasta.
Olen kauan sitten nähnyt tämän leffan ja olen ajatellut katsovani sen uudestaan. Sitten luinkin jostain, että tämä on julkaistu myös kirjana ja otin kirjan mukaan lomamökille.
Kannatti ottaa, ja mieskin luki tämän kirjan ja tykkäsi!

Onhan tämä nyt muutakin kuin kuvaus seksuaalisuudesta.
(180 sivua.)

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Kuisma, Hanna-Riikka: Kerrostalo

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
Like Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 19.7.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Trillerin intensiteetillä vyöryvä lähiöromaani.
Valtava kerrostalo oli joskus maakunnan ylpeys ja tulevaisuuden toivo, mutta siitä on tullut tiiviisti aidattu ongelmalähiö, omalakinen kaupunki kaupungin sisällä. Maakuntien köyhä, valkoinen heteromies on kriisissä, eikä täällä kasvaneilla naisilla ole muuta vaihtoehtoa kuin olla vahva, vaikka henki menisi. Kertojan viitta kulkee kuin viestikapula henkilöltä toiselle, kun alamaailmaan ajautuneiden valtasuhteita punnitaan uudelleen.
Hanna-Riikka Kuisman viides romaani on koruttoman realistinen, mustan huumorin sävyttämä sukellus betonibunkkerien arkeen ja varjoihin.


Kommentti:

Tykkäsin tästäkin kirjasta. Osa kuvauksista oli suorastaan inhorealistisia ja samalla kirja oli melkoisen utopistinen ja karrikoitu kokoelma erilaisia ihmiskohtaloita kuvitteellisessa suljetussa betonilähiössä.
Kirjan trillerinomaisuus vei etenkin kirjan lopussa varsin paljon tilaa. Henkilöitähän oli lopulta aika paljon ja heidän keskinäisten suhteidensa selvittely sekä tiettyjen asioiden paljastuminen vasta loppuratkaisuissa pisti ehkä kirjailijan oikomaan joissakin sellaisissa kohdissa, joissa henkilökuvaukseen olisi vielä ehkä voinut panostaa enemmän.
Reipas ja raikkaasti vähän erilainen kirja.
(300 sivua.)

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Qvarnström, Ingrid: Kumlingen pappilassa

Ingrid Qvarnström: Kumlingen pappilassa - sukutarina 1700-luvun Ahvenanmaalta
I Kumlinge prästgård, 1943
Suom. Sirkka Rapola
Otava, 1944
Luin ~ 17.7.2019

-Kirjassa ei ollut kansikuvaa-
Kuvaus:

Kirjassa ei ollut kansikuvaa eikä takakansiesittelyä, mutta netistä löytyi kuvaus:(29.7.):
Ahvenanmaan karu ulkosaaristo on tämän viehättävän ja kiintoisan sukutarinan näyttämö, tarinan, jonka tapahtuma-aika on 1700-luvun puoliväli. Kumlingen kirkkoherrana on tähän aikaan Jakob Silvan, ja hänen ympärillään hyörii laaja perhepiiri: vanha äiti, vaimo, yksitoista orvoksi jäänyttä veljenlasta sekä vaimon kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Elämä on ankaraa ja niukkaa, ja vanhempien suuri huoli on, miten saada pojat koulutetuiksi ja tyttäret naitetuiksi.
Mutta vaikka ulkonaiset mullistukset ovat tässä pienoismaailmassa vähäiset, on selvää, että missä monta nuorta ihmistä on yhdessä, siellä kuohuu elämä rikkaana ahtaissakin puitteissa. Rakkaus, sekä haaveellisen romanttinen että kiihkeän intohimoinen, löytää tiensä perheen keskuuteen ja vaatii oikeutensa ankarastakin vastustuksesta huolimatta. Tekijä osaa valaa ihmeellistä eloa ja jännitystä tähän kirkonkirjoihin ja perimätietoihin perustuvaan, kauttaaltaan todellisuuden pohjalle rakentuvaan aineistoon, ja tuloksena on romaani elävästä elämästä, paljon antoisampi ja rikkaampi kuin pelkkä mielikuvituksen tuote.

Kommentti: "Se pakollinen" Ahvenanmaa-kirja tälle kesälle. Menneiden aikojen kunniaksi ja jotta osaisi taas arvostaa sitä kaikkea hyvää ja helppoa, mitä meidän elämässä on. Ihmisluonto on kuitenkin niin sama. Ja yllättäviä samankaltaisuuksia on esim. naimakauppojen suhteen eri aikakausina ja eri kulttuureissa ja vieläpä eri puolilla maapalloa!
Ensi vuonna voisin lukea Lundbergin Jään, tänä vuonna mie luki sen. Lopultakin!
(358 sivua.)

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Gallay, Claudie: Odottamaton kauneus

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus
Alkuteos: La beauté des jours, 2017
Suom. Titia Schuurman
WSOY, 2019
Luin ~ 16.7.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Kirja kuin päivä Pariisissa.
Suositulta ranskalaiskirjailijalta kuulaan kaunis romaani taiteen voimasta. Menestysromaani siitä, miten taide voi innoittaa, vapauttaa, kiihottaa, rauhoittaa - ja avata silmät arjen kauneudelle.
Jeannella on kaikki, mitä seesteiseen onneen tarvitaan: kaksi aikuista lasta, huomaavainen aviomies, uskollinen ystävä, vakaa työpaikka. Hänen elämäänsä rytmittävät tutut rutiinit. Mutta kuten performanssitaiteilija Marina Abramovic, joka tunnetusti panee itsensä likoon ja käyttää omaa elämäänsä taiteensa raaka-aineena, Jeanne rakastaa yllätyksiä. Hän haluaisi kokea jotain odottamatonta. Abramovic edustaa hänelle vapautta, valintoja joita hän on jättänyt elämässään tekemättä.Tänä kesänä sattuma - Jeannen itsensä kutsumana - löytää tiensä hänen turvalliseen arkeensa. Odottamaton kauneus on on kuin päivä Pariisissa, siihen mahtuu parhaimmillaan koko elämä ja sen kauneus.


Kommentti:

En oikein enää muista, mitä mietin tästä kirjasta, koska tämä oli eka mökillä loppuun luettu kirja. Aika hidas oli ainakin, eikä vienyt mukanaan, koska päähenkilö jäi itselleni aika etäiseksi. Hänen kiinnostuksena taiteilija Marina Abramoviciin ei myöskään oikein koskettanut, vaikka ymmärsin kyllä sen symboloivan päähenkilön halua rohkaistua ja vähän ehkä ravistella itseään irti arkitavallisuudesta. Käsiteltiinhän tässä ihan mielenkiintoisia aiheita, mutta omaan makuuni ehkä vähän kuivakkaan tyyliin.
(383 sivua)

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Kinsella, Sophie: Hääyöaie

Sophie Kinsella: Hääyöaie
Wedding Night, 2013
Suom. Aila Herronen
WSOY, 2014
Luin ~ 6.7.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Ihana hääyö viivästyy sattumusten seurauksena.
Lottie haluaa naimisiin, mieluiten heti. Sisko Fliss haluaa omista syistään estää pikkusiskoa tekemästä hätiköityjä päätöksiä.
Kun Lottien pitkäaikainen poikaystävä ei vastoin odotuksia kosikaan, on Lottien itsetuntonsa säilyttääkseen tartuttava nopeasti seuraavaan tarjokkaaseen. Onneksi juuri silloin heila vuosien takaa astuu kuvioihin ja Lottie päättää että nyt mennään naimisiin, vanhanaikaisesti mutta nopeasti. Ei seksiä ennen avioliittoa, hääyö sinetöiköön liiton!
Suojeleva isosisko ja mieltään muuttanut vanha poikaystävä seuraavat nuortaparia Kreikan saaristoon ja hillitön kommellusten keitos on valmis.


Kommentti:

Jos haluaa kevyttä luettavaa, niin tämä on takuuvarma valinta. Siinä ja siinä, ettei omaan makuuni jo liiankin kevyttä. Mutta hauskahan tämä oli, jos ei haittaa se, että pääasiana päähenkilöillä on päästä seksin pariin ja toisilla sitten sen seksin estäminen.
Hauskasti kirjoitettu ja edellisen kirjan jälkeen osasi taas arvostaa hyvää ja värikästä suomennosta.
(388 sivua.)

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Pohjalainen, Soili: Valuvika

Soili Pohjalainen: Valuvika
Atena Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 1.7.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Kannipaali. Rinsessa Tesiree. Ne olivat Arttu-vaarin lempinimet ainoalle lapsenlapselleen Marialle, joka vietti lapsuudenkesiään mummon emännänjakkaralla ja vaarin puupinon varjossa.

Kun Pohjois-Karjalasta soitetaan, että Arttu on seikkaillut kalsareissaan pankissa, Maria patistetaan apuun. Ja niin Maria jättää miehensä espoolaisen ulkoilualueen parkkipaikalle ja kaasuttaa kohti itärajaa. Ruokkoamaton mökki on täynnä muistoja: vaari on tehnyt jääräpäisyydestä hyveen, ja mummo seurasi miehensä metkuja tyynenä kuin Englannin kuningatar mutta viihdytti itseään taidokkaalla piilo­vittuilulla. Isovanhempien avioliiton yksityiskohdat upposivat pienen Marian mieleen noustakseen nyt pintaan.

Kun raskaustestin näyttöön ilmestyy kaksi viivaa Joensuun Hesburgerin vessassa, Marian suunnitelmat menevät uusiksi. Artun luona asuessaan hän huomaa, että Pohjois-Karjalan kääntöpiiriltä katsottuna vatulointi vähenee. Jos avioliiton ongelmia ei osaa selittää niin, että pirtinpöydän toisella puolella kossuaan latkiva leskimies ne ymmärtää, ongelmia ei oikeasti ole.
Karhean humoristinen Valuvika asettaa vastakkain kaksi sukupolvea, joiden elämät törmäävät toisiinsa sukutilan ruohottuneella pihamaalla. Artun elämänviisauksista ei saa syvällisiä aforismeja, mutta joskus paras roolimalli onkin karvalakkimalli.


Kommentti:

Vaihteeksi vähän hilpeämpää luettavaa. Joskus on tosi kiva lukea kirjaa, joka saa hörähtämään ääneen nauramaan. Meinasi ihan aamukahvit purskahtaa lakanoille, kun vapaapäivän kunniaksi luin tätä aamulla sängyssä.
Joskus mulla oli aikomuksena siteerata hyvää kohtaa kirjassa, joten tulkoon tämä nyt ikuistetuksi tähän:
- Mennään yhdelle Keno-kioskille, yhteen vaatekauppaan ja yhteen ruokakauppaan.
- Ettei sitte muualle? Tullaan sitten kotio?
- No mihin muualle me mentäis? Saa#na lentopalloa pelaamaan? kysyn.


Ei tässä nyt mitään elämää suurempia asioita käsitelty, mutta hyvinkin elämänkokoisia ja -makuisia! Murrettakin oli käytetty juuri sopivasti sanomista tehostamaan.
Tämä kirja sopi juuri tähän väliin ihan täydellisesti.

(250 sivua.)

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Sehlstedt, Kicki: Älä silmä pieni

Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni
Sweet Lolita, 2018
Suom. Petri Stenman
Like Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 30.6.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Monivivahteinen rikosromaani verkon vaaroista.

Tukholmalaiset koulutytöt Matilda ja Amanda etsivät netin seksisivustoilta hyväksyntää, rakkautta ja rahaa. Aikuiset miehet tarjoavat heille jotain aivan muuta. Pian vaaralliset leikit muuttuvat hengenvaarallisiksi. Nuoriin tyttöihin kohdistuviin rikoksiin perehtynyt tutkija murhataan, ja tutkiva journalisti Aida Svantesson ja kriminologi Kajan Berglund alkavat selvittää tapausta. Tukholman yöstä ja pimeästä verkosta paljastuu maailma, jossa hallitsee vahvimman laki.


Kommentti:

Kyllä oli kauhea kirja. Koko aihepiiri on niin ällöttävä ja kuvottava ja surullinen. Pahinta tietysti on se, että tätä oikeasti tapahtuu. - Kuten kirjassa ilmenee, sitä on ollut ennenkin, mutta jotenkin tuo nettimaailma tuntuu tekevän siitä (jos mahdollista) vielä raaempaa ja raadollista ja yhä ammattimaisempaa?.
Kurjemmaksi koko lukukokemuksen teki pöyristyttävän huono suomennos. Miksi näin ajankohtaisen kirjan käännös oli tehty niin ala-arvoisesti?
Kirja meinasi moneen kertaan jäädä kesken juuri suomennoksen virheiden ja kökkömäisyyden takia, mutta silti halusin jatkaa. Kirjan juonenkehittely tietysti kärsi myös epätarkasta ja suorastaan virheellisestä käännöksestä. Tästä kirjasta on vaikea lopulta sanoa mitään, niin paha mieli tuli kaikkien asianosaisten puolesta.

Hämmentävää on sekin, miten vähän aikuiset voivatkaan tietää lastensa asioista. Vai eivätkö he halua tietää? Jos, niin miksi? Miksi aikuiset uppoutuvat omiin (työ)asioihinsa niin tyystin, että eivät jaksa kiinnostua omien lastensa (13-vuotiaita!) todellisisista kuulumisista. Ymmärrän toki senkin, että nämä asiat tuntuvat niin kamalilta, ettei niitä voi oikein uskoa todeksi oman lapsen kohdalla.
Toki lapset ja nuoret osaavat todella hyvin salata sen, mitä eivät halua aikuisten saavan selville. Mutta silti.

(Tarkoituksena oli pohtia tätä kirjaa vähän lisää, mutta hämmentää kyllä vieläkin. lisäsin pari lausetta ed. kommenttiin kyllä. 1.7.2019)

(359 sivua.)

torstai 27. kesäkuuta 2019

Roine, Linda-Maria: Mercedes Bentso

Linda-Maria Roine (kirjoittaja, haastateltava), Venla Pystynen: Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään
Johnny Kniga Kustannus (WSOY), 2019
Luin ~ 27.6.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Yhdenkin ulkopuolisen tuki voi kääntää solmuun menneen elämän suunnan.
Nuoren naisen selviytymistarina huumehelvetistä.
Naisnäkökulmasta kerrottu tositarina Helsingin huumepiireistä ja musiikin pelastavasta voimasta. Kertomus siitä, miten yksikin välittävä ihminen voi pelastaa elämän. Kun helsinkiläinen Linda-Maria Roine on 16-vuotias, hän tapaa sattumalta juuri vankilasta vapautuneen narkomaanin ja alkaa seurustella tämän kanssa. Tyttö ajautuu huonoon seuraan. Hyvinvointivaltion syrjäkujilla Linda-Maria tutustuu ihmisiin, jotka ovat tippuneet kaikkien turvaverkkojen läpi.
Naiset kärsivät jatkuvasta hyväksikäytöstä, vaientamisesta ja väkivallasta. Kun poikaystävä lähes tappaa Linda-Marian kamapäissään, tyttö saa repäistyä itsensä irti huumemaailmasta.



Kommentti:

Omalta lukumukavuusalueelta loikkaaminen kannatti. Kyllä tuntui tärkeltä lukea tämäkin kirja, vaikka karua kerrontaa onkin.
Monilla on ankeat lähtökohdat elämässä ja kun mukaan tulee koulukiusaamista, arvottomuudentunnetta, ulkopuolisuuden tunnetta ja huonoa seuraa, putoaminen voi tapahtua todella helposti ja äkkiä.
Hyvä asia on se, että hyväksikäyttämisestä sentään nykyään puhutaan. Ei vaan voi olla miettimättä, miksi lasten ja naisten (ja miestenkin, toki) hyväksikäyttöä tapahtuu niin paljon? En vaan tajua!
Huumeiden käytössä karua on se, että vaikka saisikin ihmeen kaupalla lopetettua, alttius vaanii koko ajan. Aineiden himo jo sinänsä on aina piilemässä - tai jos elämässä tulee tilanteita, jolloin joutuu käyttämään vahvoja särky-, mieliala- tai rauhoittavia lääkkeitä.
(317 sivua.)

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Morris, Heather: Auschwitzin tatuoija

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
The Tattooist of Auschwitz, 2018
Suom. Pekka Tuomisto
Aula & Co, 2019
Luin ~ 24.6.2019



Kuvaus: (kustantajan)

”Tatuoin numeron hänen käsivarteensa. Hän tatuoi nimensä sydämeeni.”
Lale Sokolov on Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vanki, joka saa tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin. Työ leirin tatuoijana tarkoittaa, että Lale on muihin vankeihin nähden varsin turvassa. Leirillä Lale todistaa kauheita tapahtumia – mutta myös urheita tekoja ja myötätuntoa, ja oman henkensä uhalla käyttää asemaansa auttaakseen muita vankeja. Vuonna 1942 Lale kohtaa tatuointijonossa uuden vangin, Gitan, ja rakastuu saman tien. Lale vannottaa Gitaa pysymään hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin.
Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista.

Lale Sokolov uskaltautui kertomaan tarinansa vasta vaimonsa Gitan kuoleman jälkeen vuonna 2003, sillä hän pelkäsi että heidät leimataan natsien kätyreiksi. Hän uskoutui käsikirjoittaja Heather Morrisille, joka Sokolovin luvalla päätti kirjoittaa tarinan romaaniksi. Morris haastatteli Sokolovia lukemattomia kertoja neljän vuoden aikana. Lale Sokolov kuoli vuonna 2006 Australiassa.
Kirjailija ja käsikirjoittaja Heather Morris on kotoisin Uudesta-Seelannista ja asuu nykyään Australiassa. Vuonna 2003 hänelle esiteltiin iäkäs herrasmies, jolla ”saattoi olla kertomisen arvoinen tarina”. Päivä jona hän tapasi Lale Sokolovin muutti heidän kummankin elämän. Heidän ystävyytensä kasvaessa Lale lähti itsetutkistelun matkalle ja uskoi Heatherille elämänsä syvimmät yksityiskohdat holokaustin ajalta. Heather kirjoitti Lalen tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja muokkasi siitä esikoisromaaninsa Auschwitzin tatuoija.


Kommentti:

Nämä tarinat täytyy kirjoittaa ja näitä täytyy lukea, ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi uudestaan.
Oli aika hämmentävää lukea ja välillä jo mietin, voiko tarina pitää paikkaansakaan. Mutta miksipä ei. Ihmeellisintä on, että keskitysleireiltä sittenkin pelastui ihmisiä. Sehän oli aivan sattumasta kiinni, kuka vielä sodan loppumisen jälkeenkin sai surmansa tai ei vain jaksanut enää paeta - tai elää.
Tätä tarinaa ei toisaalta voinut kertoa aiemmin.
(286 sivua.)

Kilpi, Eeva: Sininen muistikirja

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
WSOY, 2019
Luin ~ 23.6.2019



Kuvaus:

Rakastetun kirjailijan päiväkirjamerkintöjä 20 vuoden ajalta. Riipaisevan kaunis teos on täydellinen lahjakirja.
Elämä on jännitystila. Onni on unelma siitä että se jännitys edes ajoittain hellittäisi.
Pojantytär antaa jouluna 1999 mummolle sinisen muistikirjan, jonka hän on itse sitonut.
Eeva kirjoittaa muistikirjaan ajatuksiaan, päiväkirjamerkintöjä, aforismin kaltaisia oivalluksia. Sinisen muistikirjan sivut täyttyvät olemassaoloa, rakkautta, luontoa, vanhuutta ja yksinäisyyttä koskevista pohdinnoista.


Kommentti:

Pieni suuri kirja.
Tämä olisi kyllä hyvä lahjakirja, koska näin läpilukemalla moni kirjan oivallus unohtuu. Vaikka tekstit ovat (vain) lyhyitä muistiinpanoja, niissä nousee paljon pohdittavia asioita esille.
Oikeastaan kirjaa pitäisi lukea vain lyhyt pätkä kerrallaan ja antaa sitten tekstin painua mieleen ja antaa sen nostaa omia ajatuksia.
(Mutta kirjastokirjan laina-aika tikittää ja kirja pitää viedä seuraavalle!)

(103 sivua.)

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Bradley, Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
The Weed that Strings the Hangman´s Bag, 2010
Suom. Laura Beck
Bazar Kustannus Oy, 2014
Luin ~ 21.6.2019



Kuvaus:

Flavia de Lucen tarkoituksena ei ollut tutkia enää yhtään uutta murhaa. Mutta eipä marionettitaiteilija Rubert Porsoninkaan ollut tarkoitus kuolla.
Kun nukketeatterin pakettiauto hajoaa Bishop's Laceyssa, päättää taiteilija laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolla. Porsonin hurmaava avustaja Nialla, joka Flavian mielestä on kovin altis oudoille mustelmille ja pitkille yksinäisille itkusessioille hautausmaalla, näyttelee Hanhiemoa samalla kun Porson saa kuolettavan sähköiskun. Ollakseen onnettomuus sähköisku on turhan hyvin suunniteltu...
Flavia alkaa kaivella idyllisen kotikylänsä kauan sitten haudattuja salaisuuksia. On aina mahdollista, että Rubert Porsonin pakettiauto ei hajonnutkaan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa. On aina mahdollista, että poliisi ei ole riittävän kekseliäs ratkaistakseen Porsonin tapausta. Ja on aina myös mahdollista, että juuri murhaaja opastaa Flaviaa tapauksessa, joka menee yli 11-vuotiaan ymmärryksen.


Kommentti:
Toisaalta tykkään tästä sarjasta (tämä oli nyt toinen kirja aika pian edellisen perään), ja joku tässä vähän häiritseekin. Ehkä yhdistelmä siitä, että amerikkalainen (?) kirjoittaa brittimiljööstä ja sitten tämä 10-vuotias tyttö tekemässä rikostutkimuksia ja kemiallisia kokkauksiaan... Ja toisaalta silti ihan kivaa luettavaa.
Olisi helppo jatkaa sarjaa, kun henkilöt ja ympäristö on tuttua, mutta ehkä etsin sittenkin vielä jotain kiinnostavampaa sarjaa..
(389 sivua.)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Tontti, Jarkko: Perintö

Jarkko Tontti: Perintö
Otava, 2018
Luin ~ 10.6.2019



Kuvaus: (kustantajan / takakansi)

Kuolleen äidin päiväkirjoista löytyy salaisuus, joka saa riitaisat sisarukset näkemään koko perheen uusin silmin.
Aikuiset sisarukset Henrik ja Anna-Leena eivät vuosiin ole tulleet toimeen. Anna-Leena on ollut äidin uskottu, Henrik taas perheen kapinallinen. Isän varhainen kuolema on jättänyt molempiin omanlaisensa jäljet. Erimielisyys kiteytyy riitaan kesähuvilasta, joka eri perheenjäsenille merkitsi eri asioita.
Sitten äitikin kuolee ja jättää jälkeensä päiväkirjat, jotka paljastavat tyrmäävän salaisuuden. Henrik ja Anna-Leena joutuvat miettimään uusiksi käsityksensä koko perheensä tarinasta, myös toisistaan.
Puhutteleva romaani tutkii sitä, mikä meidät yhdistää toisiimme.


Kommentti:

Taas hyvä uusi tuttavuus ja vieläpä suomalainen mieskirjailija, josta tykkäsin kyllä heti.
Tykkäsin aiheesta ja sen suorasukaisesta käsittelystä. Sisarusten vuorottelevat näkökulmat kuvasivat hyvin (ja selkeästi, koska aina tiesi, kumpi oli kyseessä, eikä tarvinnut arvailla!) sitä, miten samatkin tapahtumat tuntuvat jopa perheen sisällä erilaisilta. Siksi ne myös muistetaan tosi erilailla riippuen siitä, kuka muistelee. Tämä olisi hyvä muistaa ja tiedostaa ja etenkin se, että toisen muistikuva tilanteesta ei välttämättä ole väärä, vaikka se olisikin erilainen kuin oma muistikuva. Me vain koemme (ja tulkitsemme) asioita niin eri tavalla!
Loppuratkaisuun olisin ehkä kuvitellut vielä jotain särmää enemmän, mutta hyvä se oli näinkin.
(Tämän kirjan luin loppuun hotellissa ennen aamulentoa Roomaan.) :)

(251 sivua.)

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Bradley, Alan: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea
The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009
Suom. Maija Paavilainen
Bazar Kustannus Oy, 2014
Luin ~ 7.6.2019



Kuvaus: (takakansi)

Eletään vuotta 1950. Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja salakähmäisten arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa.
Eräänä päivänä kartanolta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökätty ikivanha postimerkki. Kun Flavia sitten kohtaa kurkkupenkissä kuolleen miehen, on selvää että linnunraato oli mitä huonoin enne. Poliisin saapuessa Buckshawiin Flavia päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen omin neuvoin. Kenen kanssa isä riiteli työhuoneessaan myöhään illalla? Kuka tai mikä on Ulsterin kostaja? Ja kuka kumma söi palasen rouva Mulletin vaniljapiiraasta?


Kommentti:

Kokeilin, josko tästä dekkarisarjasta saisi uuden seurattavan, kun se arkeologisarja alkoi vähän toistaa itseään. Kyllä tässä aineksia on, vaikka kieltämättä päähenkilön ikä keikkuu vähän uskottavuuden rajamailla. Voisiko oikeasti (etenkin 1950-luvulla, vaikka pikkuvanhoja silloin joskus oltiinkin) 11-vuotias tyttö selvitellä tällaisia juttuja ja tietää kemiasta ja esim. kirjallisuudesta näin paljon.
No, ei se kauheasti häirinnyt lukemista, ja seuraavassa osassa henkilöt on jo esitelty, joten kyllä tästä ihan mukava luettava dekkarisarja saattaa tulla.

(388 sivua.)

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Mattila-Laine, Satu: Myyty tyttö

Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö

Warelia, 2019

Luin ~ 1.6.2019



Kuvaus: (kustantajan)

"Lempin oli astuttava eteen. Lempi kuunteli kuin unessa, kun hinnasta sovittiin: kolmekymmentä, kaksikymmentäviisi, kaksikymmentä markkaa. Jokaisen tarjouksen Lempi joutui nieleskelemään, jotta olisi pysynyt kuivin silmin. Eikä hän ihan pystynyt olemaan itkemättä."
Orpo Lempi joutuu huutokauppaan. Hänet myydään ylläpidosta vähiten rahaa vaativalle Lassilan isännälle.
1910-luvun Suomessa huutolaisen arki on puurtamista, mutta Lempi pääsee kuitenkin kouluun kuuntelemaan Amanda-opettajattaren kertomuksia. Kirjojen tarinat tuovat Lempin elämään hetken helpotuksen.
Lassilan talossa raataa myös toinen huutolainen, komea poika Aarne. Kova työ ja epäoikeudenmukainen kohtelu kalvavat erityisesti Aarnea. Ne johtavat peruuttamattomaan konfliktiin isännän ja huutolaisten välille.


Kommentti:

Koitan olla lukematta liian tarkkoja juonipaljastuksia ennen kirjan lukemista. Tällä kertaa olisi varmaan ollut hyötyä siitä, että olisin muistanut (huomannut) kirjan olevan nuorille suunnattu. Kirjan iso teksti ja tyyli toki viittasivat siihen, mutta en silti tajunnut asiaa ja se ehkä vähän häiritsi lukemista. Lukiessa mietin, onko tämä lapsen kirjoittama vai lapselle tarkoitettu, sen verran selkokielinen ja vähän satumainenkin kirja oli, nykykielinen Anni Swan-tarina.
Etukäteen ajattelin, että tässä tulee vähän painavampi paketti huutolaisilmiöstä, mutta sitä kirja ei suinkaan ollut. Voi suositella lapsille ja nuorille!
(147 sivua.)