Irja Aro-Heinilä: Kun emme mitään muuta voi
Warelia, 2023
Luin ~ 28.5.2023
Kuvaus:
Kuuma aurinko lyö lentokentällä vastaan tuttuna ja tukahduttavana. Hartiat ovat kummallisen keveät, paluu Morogoroon tuntuu hyvältä ja oikealta.
Ympärillä Tansania tuoksuu ja hehkuu. Swahili soi. Valo ja rikkaat aistimukset tulvivat jokaiseen soluun, ihmisten kiireettömyys ja toiminnan näennäinen kaoottisuus tekevät olon kotoisaksi. Mutta on muutakin. Vaikka eletään 2000-luvun alkua, tohara-juhlissa tytöiltä edelleen silvotaan sukupuolielimiä. On teini-ikäisten tyttöjen ja aikuisten miesten välille sovittuja avioliittoja, joita morsianten on lähes mahdotonta välttää.
Tyttöjen ympärileikkauksista tutkimusta tekevä suomalaisnainen muuttaa aiemmasta elämästään tuttuun Morogoroon ja tutustuu masai-heimoon kuuluvaan nuoreen naiseen. Vaikeiden ihmissuhdesolmujen pakoileminen yhdistää näitä kahta, suuria ratkaisuja on tehtävä.
Kommentti:
Kävi niin, että aloin lukea tätä kirjaa ensisijaisesti mielessäni tutkimus tyttöjen rituaalisesta silpomisesta. Kuitenkin tässä oli vielä enemmän kyse päähenkilön oman elämän solmukohdasta.
Maija haluaa eron aviomiehestä, vaikka se samalla merkitsee lapsista luopumista. Kova halu ja tarve vihdoin, vuosien perheelle omistautumisen jälkeen tehdä jotain aivan omaa. Paluu aiempiin ympyröihin Afrikkaan, jossa hänet edelleen muistetaan "poikansa äitinä" (mama Jussi) ja "aviomiehensä vaimona" (Mama Maziwa) ei tosin välttämättä ole helpoin tapa selvitellä ajatuksia.
Lopulta toteutuu vanhojen tuttujen ja uusienkin afrikkalaisnaisten kanssa pieni kiertue, jolla käsitellään naisten alämää, myös toharaa, jolloin Maijan tutkimustyö etenee. Samalla tulee mahdollisuus käsitellä niitä omankin elämän solmukohtia, ja ehkä lopulta etäisyys koti-Suomeen tuo sopivaa perpektiiviä, jotta ratkaisun tekeminen alkaa onnistua.
Tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkuun, joten tyttöjen ympärileikkausasioista ei tule tuoretta tietoa.
Plussaa: hieno kansi ja kirjan lopussa oleva sanasto.
(312 sivua.)
sunnuntai 28. toukokuuta 2023
sunnuntai 21. toukokuuta 2023
Mansell, Jill: Mirandan suuri virhe
Jill Mansell: Mirandan suuri virhe
Miranda´s Big Mistake, 1999
Suom. Pirjo Ruti
Bazar Kustannus Oy (WSOY), 2022?
Luin ~ 21.5.2023
Kuvaus:
Rakkaus voi löytyä aivan kulman takaa.
Jill Mansellin Mirandan suuri virhe on hersyvä hyvän mielen tarina sattumuksesta toiseen seikkailevasta naisesta.
Mirandan historia miesten kanssa on melko surkea. Hänen viimeisin katastrofinsa on hurmaava Greg, joka vaikuttaa kaikin puolin mahtavalta, fiksulta ja jännittävältä. Miranda ja Greg seilaavat rakkauden vesillä, kunnes Miranda saa kuulla Gregin jättäneen vaimonsa kuin nallin kalliolle kuullessaan tämän olevan raskaana.
Sydän särkyneenä Miranda alkaa ystäviensä kanssa suunnitella elämälleen uutta suuntaa. Gregiä täytyy näpäyttää, mutta mitä sen jälkeen? Oppiiko Miranda viimeisimmästä virheestään vai odottaako horisontissa seuraava ”täydellinen” mies, joka saa Mirandan pauloihinsa? Ja mikä tärkeintä, mitä kaikkea eriskummallista tarvitseekaan tapahtua ennen kuin Miranda onnistuu törmäämään aitoon rakkauteen?
Kommentti:
Niin kevyt, että meni jopa vähän överiksi. Sääli, sillä henkilöt ja juoni-ideat olivat mielestäni oikein herkullisia. Päähenkilö oli lopulta melkein epäuskottavan typerä, joten ainakin minua alkoivat muiden henkilöiden sydämenasiat kiinnostaa enemmän.
Taidan itse ehkä jo vähän väärää sukupolvea tällaiselle keveydelle.
Hauskaa oli se, miten Mirandan mokien kautta hänen tuttavapiirissään alkoi tapahtua mielenkiintoisia asioita.
(510 sivua.)

keskiviikko 17. toukokuuta 2023
Eskola, Meri: Ehdin rakastaa häntä
Meri Eskola: Ehdin rakastaa häntä
WSOY, 2023
Luin ~ 16.5.2023
Kuvaus:
Jos voisin herättää äidin henkiin, tarvitsisin vain minuutin. Sitä kaikkein tärkeintä varten, yhteen kysymykseen.
Rakastitko minua yhtään, äiti?
Meri Eskolan äiti kuoli syksyllä 1981 valtavassa kaasuräjähdyksessä Helsingin keskustassa. Koko elämänsä Eskola on tahtonut tietää, miksi äiti halusi kuolla niin. Pakahduttavassa esikoisromaanissaan Meri Eskola rakentaa kuvaa kuolleesta äidistään sirpale sirpaleelta. Äitiä koskevien muistojen mukana nousevat esiin hurmaava, raivostuttava isä, vanhempien ero, vaikenevat sukulaiset ja kirjoittajan omat elämänvalinnat. Miksi äiti joi? Miksi hänen järkyttävästä teostaan ei koskaan puhuttu kotona? Ehdin rakastaa häntä on hätkähdyttävän intiimi, riipaiseva kuvaus äidin epätoivosta ja kuolemasta, joka vaurioitti lasta.
Kommentti:
Yritän vastata tähän heti, kun on paremmin aikaa.
(204 sivua.)

Tunnisteet:
esikoisteos,
lukupäiväkirja2023,
suomalainen,
tosi henkilö,
uutuus
perjantai 12. toukokuuta 2023
Nykvist, Mikaela: Palon jälkeen
Mikaela Nykvist: Palon jälkeen
Förändrad och bränd, 2018
Runsor-sarjan 2. osa
Suom. Britt-Marie Norrgård & Terhi Kemppinen
SAGA Egmont, 2021
Luin ~ 11.5.2023
Kuvaus:
Eletään vuotta 1857. Alfred istuu kalliolla Ahvenanmaalla ja katselee taivaalle. Hän seuraa pääskysiä ja miettii elämäänsä. Kun hänen vaimonsa Elna kuoli synnytykseen, Alfred romahti. Hän ei nähnyt muuta keinoa kuin paeta. Mutta nyt Alfredista tuntuu, että hänen on aika palata Runsoriin suvun ja pienten lasten luokse.
Runsorissa Magda yrittää selvitä edesmenneen siskonsa Elnan ja Alfredin pienokaisten kanssa. Hän ei ole vielä luopunut unelmastaan tulla tyttökoulun opettajaksi, mutta haave on täytynyt siirtää tuonnemmaksi.
Ruotsissa asuva Amalia on hänkin menettänyt puolisonsa. Carl katosi merille, ja Amalialla on kestänyt pitkään päästä jaloilleen. Kun Amalia kuulee Elnan kohtalosta, hänen sisällään alkaa myllätä ristiriitaisia tunteita. Onko myös hänen aika palata Suomeen?
"Palon jälkeen" on jatkoa Mikaela Nykvistin historialliselle romaanille "Savua taivaalla". Rakkautta, kuolemaa ja suuria tunteita. 1800-luvun Vaasaan sijoittuva Runsor-sarja seuraa yhden suvun vaiheita läpi Vaasan palon ja suurten nälkävuosien.
Kommentti:
Suomennoksen monista virheistä huolimatta kiva sarja, sillä henkilöt ovat mielenkiintoisia. Lapsenomainen kerronta tuo oman viehättävän sävynsä tarinaan ja seuraavat osat ovat jo kirjaston varauslistalla.
P.s. Miksi minä tuosta suomennoksesta tässä jankutan? Tämä kiva sarja olisi mielestäni ansainnut paremman suomennoksen - ja kovat kannet.
(335 sivua.)

1800-luku,
2.osa,
historia,
lukupäiväkirja2023,
sarja,
suomalainen
tiistai 9. toukokuuta 2023
Nykvist, Mikaela: Savua taivaalla
Mikaela Nykvist: Savua taivaalla
Rök i fjärran, 2018
Suom. Britt-Marie Norrgård
SAGA Egmont, 2021
Luin ~ 9.5.2023
Kuvaus:
On vuosi 1852, kesä on harvinaisen lämmin ja vesi loppuu kaivoista. Juuri silloin joku on huoleton tulen kanssa – ja päivän päätyttyä Waasa on palanut maan tasalle. Elna on peltotöissä, kun hän huomaa, että palaa. Elna selviää palavasta helvetistä, mutta matka jää pysyvästi hänen mieleensä. Amalia puolestaan istuu peilin edessä, kun piika varoittaa lähestyvästä palosta.
Elna ja Amalia päätyvät samaan paikkaan Runsorin kylään, jossa Alfred ottaa pakenevan kaksikon huomaansa. Kaupungin jälleenrakennus kestää kauan, ja monet päätökset ovat poliittisia.
Savua taivaalla on historiallisiin tapahtumiin perustuva kertomus rakkaudesta, luokkaeroista ja yhteen kietoutuvista kohtaloista. Teos aloittaa Runsor-sarjan.
Rakkautta, kuolemaa ja suuria tunteita. 1800-luvun Vaasaan sijoittuva Runsor-trilogia seuraa yhden suvun vaiheita läpi Vaasan palon ja suurten nälkävuosien.
Kommentti:
Löysin kirjastosta tämän sarjan kakkososan ja kiinnoistuin takaliepeessä mainitusta yhteydestä Ahvenanmaahan, joten varasin sitten myös tämän ykkösosan. Tarina on mielenkiintoinen, mutta jonkin verran kirjoitustyyli ja suomennos hämmentävät.
En ole aivan varma, johtuuko hieman lapsenomainen kerronta halusta tavoittaa vanha aika vain ontuuko käännös, mutta aika paljon tekstissä on suoranaisia kielioppivirheitä ja mielestäni ontuvaa käännöstyötä. Oletan, että suomentaja ei ole äidinkieleltään suomenkielinen.
Aion kyllä lukea toisenkin osan, jotta pääsen sinne Ahvenanmaalle.
(291 sivua.)

1.osa,
historia,
lukupäiväkirja2023,
sarja,
suomalainen
tiistai 2. toukokuuta 2023
Pehkonen, Kirsi: Jylhäsalmella salamoi
Kirsi Pehknen: Jylhäsalmella salamoi
Karisto, 2018
Luin ~ 1.5.2023
Kuvaus:
Haapa-ahon talo Jylhäsalmella on kuin maaseudun rauhaa kaipaavan nuoren pariskunnan unelma: idyllinen vanha puutalo metsän keskellä, pihasaunoineen, kasvimaineen ja puutarhakeinuineen. Mutta kun vuokravälittäjä Anna Ukkonen muuttaa kaupungin vilinästä Haapa-ahoon, eivät asiat sujukaan kuin hän oli kuvitellut. Haapa-ahon naapurissa tuntuu olevan meneillään jotain epäilyttävää, eikä Annan miehen Tomin muutto Englannista Jylhäsalmelle etene lainkaan niin rivakasti kuin Anna toivoisi.
Jylhäsalmella salamoi jatkaa ihanaa maalaisromanttista sarjaa, jossa on kaunista maalaismaisemaa ja aitoja ihmisiä, huumoria, jännitystä ja romantiikkaa.
Kommentti:
Mukavan tutunoloista romantiikkaa kivoilla pienillä yksityiskohdilla ja huumorilla höystettynä. Tapahtumat sijoittuvat Jyhäsalmelle ja ensimmäisestä osasta tuttuja henkilöitä esiintyy, mutta oma, itsenäinen tarinansa tämä on, kuten ilmeisesti seuraavatkin osat.
(197 sivua.)

kevyt,
lukupäiväkirja2023,
romantiikka,
sarja,
suomalainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)