Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto, 2013
Luin ~ 29.1.2014
torstai 30. tammikuuta 2014
perjantai 24. tammikuuta 2014
Mustonen, Enni: Unikkoja ikkunassa
Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa
Otava, 2002
Koskivuori-sarjan 5. (viimeinen) osa
Luin ~ 23.1.2013
Kuvaus: Koskivuori-sarja jatkuu. Edessä on kuuma kesä 1968, kun Koivikon Sirkka ripustaa värikkäät unikkoverhot Sahakylän koulun ikkunoihin. Hän on päättänyt toteuttaa unelmansa ja perustaa kutomon.
Koskivuoren kartanossa toimittaja Eeva Somero-Tibor puolestaan suunnittelee romaanin kirjoittamista, sukuaan uhmaten. Ja kun maisemiin saapuvat vielä sukujen nuoret ja uhmakkaat, naiseuttaan etsivät tytöt, kiihkeä 60-luku kuohahtaa myös Koskivuoressa.
Ankarat ristiriidat repivät eri sukupolvien naisten käsityksiä niin politiikasta ja tasa-arvosta kuin moraalista ja rakkaudesta. Mutta kun vastoinkäymiset alkavat ja elämä lyö kasvoihin avokämmenellä, naisten keskinäinen solidaarisuus valaisee pimeintäkin hetkeä.
Unikkoja ikkunassa on itsenäinen jatko-osa romaaneille Verenpisara ikkunalla, Ruiskukkaseppele, Kielon jäähyväiset ja Metsäkukkia asvaltilla.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Mustonen, Enni: Metsäkukkia asvaltilla
Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla
Otava, 2001
Koskivuori-sarjan 4. osa
Luin ~ 19.1.2014
Takakansikuvaus:
1950-luvun iloinen Helsinki houkutuksineen kutsuu Koskivuoren nuoria naisia. Kauppaneuvos Leo Somerin tytär Eeva lähtee yliopistoon lukemaan estetiikkaa, Koivikon torpan Sirkka pääsee harjoittelijaksi hattuliikkeeseen. Eletään olympiavuoden 1952 huumaa, ja Eevan täti Kristiina pestaa nuoret naiset stadionin kanttiiniin kisojen ajaksi.
Tuona olympiakesänä Eeva pääsee maistamaan suurta rakkautta, vaikkakin vain suupalan verran. Mies on unkarilainen ja jatkuvan silmälläpidon alla - hänen pelätään loikkaavan länteen. Sirkka puolestaan on valmis seuraamaan vilkkuvasilmäistä Erkkiään vaikka maailman ääriin. Kun on ikänsä saanut pelätä toisten kiusoittelua ja ryssittelyä, tuntuu hyvältä olla kerrankin hyväksytty. Mutta aikuistumisella on hintansa - sen kokee kartanon tytär siinä missä torpan kasvattikin.

lauantai 18. tammikuuta 2014
Mustonen, Enni: Kielon jäähyväiset
Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset
Otava, 2000
Koskivuori-sarjan 3. osa
Luin ~ 18.1.2014
Takakansikuvaus:
Koskivuoren kartanon ja Koivikon torpan ihmisten kohtalot kietoutuvat nyt talvi- ja jatkosodan tapahtumiin!
Kristiina Forsberg, Koskivuoren kartanon tytär, on pestautunut lotaksi Kannakselle. Siellä ponnistelee linnoitustöissä myös hänen salakihlattunsa Matti Larvala. Eletään helteistä kesää 1939 ja maa varustautuu sotaan, vaikkei kukaan sen syttymiseen uskokaan. Koivikon torpan Hanna Lönn on karannut kotoa ja elättää itsensä tarjoilijana Helsingissä. Yöt kuluvat oikukkaan muusikkorakastetun syleilyssä, kunnes kaikki romahtaa. Miehet kutsutaan ylimääräisiin kertausharjoituksiin, ja sitten, odottamatta, pommikoneet moukaroivat Helsinkiä murskaten niin kivitalot kuin toiveet.
Kohtalo johdattaa lapsuudenystävät Kristiinan ja Hannan yhteen ja taisteluun elämän puolesta, talvisodan pakkaspäivien ja -öiden ilmavalvontatorneihin, evakoiden avuksi ja jatkosodan rintamalottina etenevien joukkojen vanavedessä kauas Karjalaan. Ja Karjalassa ovat myös rajan yli Neuvostoliittoon 30-luvulla paenneet Hannan isä ja sisar...
Kielon jäähyväiset on itsenäinen jatko-osa romaaneille Verenpisara ikkunalla ja Ruiskukkaseppele. Suositun viihdekirjailijan Enni Mustosen viisiosaisen Koskivuori-sarjan keskeisiä henkilöitä ovat kahden suvun yhteiskunnallisesti eri tasoilla toimivat vahvat naiset, jotka joutuvat tekemään omia ratkaisuja. Romaanien taustalla on itsenäisen Suomen historia ensimmäisestä vuosikymmenestä aina 1960-luvulle asti.

maanantai 13. tammikuuta 2014
Mustonen, Enni: Ruiskukkaseppele
Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele
Otava, 1999
Koskivuori-sarjan 2. osa
Luin ~ 13.1.2014
Syksyllä 1928 Koskivuoren kartanon Anna palaa Helsinkiin jatkamaan opintojaan. Koivikon torpan Elina taas aloittaa työt Koskivuoren tehtaan konttorissa.
Se talvi muuttaa lapsuudenystävien elämän. Poliittisen ylikuumenemisen ilmapiirissä naiset huomaavat ajautuvansa vastakkaisiin leireihin. Palavasilmäinen, Suur-Suomea rakentava papinalku valloittaa Annan sydämen, ja Elinan lempi roihuaa väkevänä tehtaan vilkasverisen ja salaperäisen masinistin vuoksi.
Mutta sitten iskevät pulavuodet ja kaikki tuntuu romahtavan. Koskivuoden vahvojen naisten on jälleen liittouduttava taisteluun elämän puolesta, kun vasarat moukaroivat tehtaan koneita, mustat autot kiitävät yössä ja ihmisiä raastetaan vuoteistaan.
(Kesken jäi tätä ennen Pirjo Tuominen: Tuonelan joutsen)

maanantai 6. tammikuuta 2014
Shafak, Elif: Kunnia
Elif Shafak: Kunnia
Englanninkielinen alkuteos Honour, 2012
Suom. Maria Erämaja
Gummerus Kustannus Oy, 2013
Luin ~ 6.1.2014
Paras kirja, jonka olen lukenut tosi pitkään aikaan. Hyvä juoni, hyvä henkilöjoukko. Kirja antoi koko ajan paljon ajattelemisen aihetta, ei vain pääaiheestaan, vaan elämästä yleensä. Tykkään niin paljon tällaisista kirjoista, joissa on mielenkiintoinen juoni, mutta tarina on kerrottu niin taitavasti, että juonen suhteen ei tunnu olennaiselta vain päästä kirja loppuun, vaan tekee mieli myös jarrutella kirjan tunnelmissa ja ajatuksissa, jottei se loppuisi liian pian.
Tämän kirjailijan kirjoja tahdon lukea lisää.
Kuvaus: Äitini kuoli kahdesti... Näin alkaa nuoren kurdinaisen Esman tarina 70-luvun Lontoossa, missä punk-liike vyöryy vallatuista taloista valtavirran tietoisuuteen, hakaristitatuoitu kauppa-apulainen nöyryyttää maahanmuuttajanaista leivosostoksilla ja Esman kiivas isoveli Iskender murhaa heidän äitinsä vaaliakseen perheen kunniaa. Kunnia kerii auki Esman suvun tarinan kolmessa sukupolvessa, isoäidin pakkomielteisestä kamppailusta poikalapsen saamiseksi hänen äitinsä ja tätinsä syntymään pienessä kurdikylässä, Istanbulin kuhinasta tragediaan Itä-Lontoon kadulle vuonna 1978 - ja elämään sen jälkeen.
Shafakin syvää humanismia huokuvan romaanin polttopisteessä on kunniaväkivalta, aihe joka puhuttaa tänä päivänä ehkä enemmän kuin koskaan. Kunnia on psykologisesti tarkkanäköinen kertomus rakkaudesta ja perheestä, häpeästä ja kunniasta, synnistä ja sovituksesta. Romaani nousi ilmestyessään Turkin myyntilistojen kärkeen ja voitti puolelleen kriitikot ja monenikäiset ja -taustaiset lukijat. Se avasi värikkään keskustelun vapaudesta ja miehisyyden mallista.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Orkoma, Marja: Sydänten sävyhuuhtelu
Marja Orkoma: Sydänten sävyhuuhtelu
Kustannus-Mäkelä, 1993
Luin ~ 1.1.2014
Kustannus-Mäkelä, 1993
Luin ~ 1.1.2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)