Juntunen, Laura: Tyttö joka en

Laura Juntunen: Tyttö joka en
Into Kustannus Oy, 2024
Luin ~ 7.1.2026

Kuvaus:

Tyttö joka en on Laura Juntusen oma tarina.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Tyttö joka en on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja siitä, miten vaikeaa on olla tyttö. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Samalla hän tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpileikkaa tyttöjen elämää lapsesta aikuisuuteen saakka.
Suorasanainen teos antaa äänen elämänpiirille, joka tavallisesti vaiennetaan. Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja.

Sitaatti:

S. 231: Lääkäri piirtää 2 kaarta. Toinen on syömishäiriöisen kaari. Kaari nousee jyrkästi ja romahtaa pian huippukohdan saavutettuaan.
"Tyttö on onnellinen ennen sairastumista, siinä on hänen elämänsä paras kohta. Mutta jos ihminen pitää kiinni anoreksiasta, hänestä tulee väistämättä onneton ja sairas. Elämänlaatu laskee ja laskee, mitä kauemmin sairastaa."
Toinen kaari on erilainen. Viiva nousee ylös, eikä laske lainkaan.
"Tämä tässä on terveen, ei-anorektisen naisen elämänlaatu. Se voi olla vielä tyttönä ja parikymppisenä vähän sinnepäin, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen paremmaksi elämä muuttuu. Naisesta tulee vahvempi ja varmempi, hän oppii tuntemaan itsensä ja omat tarpeensa. Asiat, jotka nuorena tuntuivat suurilta, eivät ole enää tärkeitä. Nainen oppii nauttimaan elämästä ja kunnioittamaan itseään ja nousu vain jatkuu. Usko minua, minähän olen sentään oikeasti vanha."
Kommentti:
Häirintä ja väkivalta ovat tyttöjen elämää läpileikkaavia kokemuksia aina lapsuudesta aikuisuuteen asti. Seksuaalinen häirintä on edelleen lisääntynyt, vaikka kaikille pitäisi jo olla tiedossa, ettei sellainen ole ok.
Nuoret tytöt saavat #ppelinkuvia puhelimeensa milloin luokkakavereilta, milloin aikuisilta miehiltä. Ja aina häpeä tuntuu olevan naisen!
Eikö tälle asialle tosiaankaan voi mitään.
(251 sivua.)

Saarela, Sara: Mun on pakko

Sara Saarela: Mun on pakko
Aikamedia Oy (Otava), 2011
Luin ~ 12.3.2024

Kuvaus:

Kukaan ei tiedä. Liisi on varma siitä, kunnes hänen paras kaverinsa Sussu saa selville hänen salaisuutensa ja uhkaa paljastaa sen.
Liisi arvaa, etteivät hänen pastori-isänsä ja sairaanhoitaja-äitinsä, eivät edes ystävät seurakunnassa, voi ymmärtää, ettei hänellä ole mitään ongelmaa: hän vain haluaa näyttää hyvältä! Ja silloin on pakko olla syömättä, pakko polttaa rasvaa... Pakko, kunnes tilanne riistäytyy käsistä. Sara Saarela käsittelee esikoisromaanissaan ajankohtaista aihetta, nuoren syömishäiriötä.

Kommentti:

Nuortenkirja.

(152 sivua.)

Valkola, Roosa: Tyttö joka halusi olla enkeli

Roosa Valkola: Tyttö joka halusi olla enkeli
- Miten parantua syömishäiriöstä?
Kirjapaino Bookcover Oy, 2021
Luin ~ 8.10.2022

Kuvaus:

Miten parantua syömishäiriöstä.
Nuori tyttö ajautuu syvälle syömishäiriön pyörteisiin, ja lopulta elämässä on tilaa vain vaa'alle, mittanauhalle ja kalorilaskurille. Päivät menevät sumussa elämän ja kuoleman rajamailla. Miksi sairaus ottaa vallan ja vie kaiken mukanaan? Voiko tästä selviytyä vai onko syömishäiriö kuolemantuomio?
Kirjassa pääset seuraamaan syömishäiriöön sairastuneen nuoren naisen taistelua elämästä, ja näkemään mitä sairaus ihmiselle tekee. Näet myös miten hauraasta enkelitytöstä muuttuu matkan myötä vahva nainen, joka ei pelkää enää lentävänsä tuulen mukana pois. Hän seisoo vahvana jalat kiinni maassa, eivätkä elämän myrskyt saa Roosaa enää kumoon.
Se miten tähän pisteeseen lopulta päädyttiin, selviää kirjan parantumismyönteisistä vinkeistä sairauden päihittämiseen. Mitä sairastunut voi itse tehdä parantuakseen? Voiko koskaan parantua täysin? Miten aloittaa syöminen uudelleen ja mitä pitäisi syödä? Entä mitä läheinen voi tehdä auttaakseen? Kirjassa vastataan näihin ja lukuisiin muihin kysymyksiin käytännönläheisellä otteella. Lähde kirjan mukaan matkalle, joka siivittää sinutkin kohti unelmiasi.

Kommentti:

Ikävä kyllä, kovin ajankohtainen aihe. Tämä kirja on mielestäni todella hyvä, sillä kirjoittaja kirjoittaa hyvin rehellisesti omasta sairaudestaan, mutta pääasia on paranemismyönteisellä sanomalla. Kirjassa on myös moniakin vinkkejä sairastuneelle paranemisprosessiin sekä sairastuneen läheisille vinkkejä siitä, miten voi tukea paranemisprosessissa. Kirja on hyvin käytännönläheinen, vaikka sisältää myös faktatietoa.
Todella lämmin lukusuositus kenelle tahansa, jota aihe koskettaa.

(137 sivua.)

Nissinen, Camilla: Meitä vastaan rikkoneet

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet
Tammi (WSOY), 2022
Luin ~ 12.9.2022

Kuvaus:

Herkkä ja väkevä romaani kokoaa yhteen sirpaleita lapsuudesta Jehovan todistajissa ja aikuisuudesta sairaalaosastolla. Nuoren naisen selviytymistarina kuvaa monivivahteisesti, millaista on sairastua ja kuulua eristävään yhteisöön, jonka totuus ei kestä kysymyksiä.
Silja tekee kaikkensa ollakseen kunnon Jehovan todistaja. Kun maailmalliset luokkatoverit kirmaavat urheilukentillä, ala-asteikäisen tytön kenttäpäivät kuluvat ovelta ovelle kiertäen Vartiotorni kourassa. Mutta Silja ei voi olla miettimättä, mitä pahaa joulussa on, miksi opiskelu on synti ja miten heikoimpien puolia pitävä Aapo-ihastus ei voisi päästä paratiisiin. Ankara äiti laittaa kysymyksille tiukasti pisteen; kunnon kristitty ei epäile. Kontrolli oman elämän kulusta on minimissä, ja Siljan on löydettävä hallinnantunne muualta – vaikka se veisi kymmenen vuotta myöhemmin syömishäiriöklinikalle.

Kommentti:

Surullisen aidontuntuinen kuvaus uskonnollisen ryhmän paineiden aiheuttamista traumoista. Lisäksi tämä on karu kuvaus syömishäiriöstä. Vaikka kirjassa kuvattiin kahta näinkin ankeaa asiaa, tunnelma kirjassa ei ollut lopulta liian synkkä, vaan ainakin itselleni jäi tästä varovaisen valoisa olo. Päähenkilön elämässä saattaa tapahtua käänteitä. Tykkäsin kirjasta valtavasti, samaistumiskohtia löytyi monta.
Loppuratkaisu oli mielestäni tyylikäs ja sopi tarinaan.
Tämä on todella hieno esikoisteos!

(375 sivua.)

Brotherus, Hanna: Ainoa kotini

Hanna Brotherus: Ainoa kotini
WSOY, 2021
Luin ~ 23.3.2022

Kuvaus:
Kuka on elämäsi tärkein ihminen?
Ainoa kotini on rohkea romaani naisen halusta nähdä itsensä kokonaisena.
"Tässä puhuu nainen, joka 50-vuotiaana uskalsi ensimmäistä kertaa veteen. Pinnan alle."
Kun lapset lähtevät kotoa, päähenkilö haluaa sukeltaa syvälle menneisiin vuosiin. Hän haluaa ymmärtää, miten monta elämää hän on oikeastaan elänyt pysähtymättä miettimään, kenen silmin hän on itseään aina katsonut, keitä kaivannut rinnalle ja mitä vielä on edessä. Alkaa armoton matka lapsuudenkotiin, omaan perheeseen ja omaan kehoon. Kirjoittaminen antaa voimia ravistella elettyä elämää, ympärillä olevia ja omaa itseään.
Hanna Brotheruksen esikoisromaani luotaa naisen elämänvaiheita kaunistelematta ja samastuttavasti. Teos käsittelee lapsuutta ja äitiyttä, perhe- ja parisuhteita, sukupolvelta toiselle siirtyviä suruja ja ylitsevuotavaa rakkautta. Ja sitä kun rakkaus ei riitä ja kun ei riitä itselleen. Kaikenkattavaa on elämisen vimma ja keskeneräisyyden hyväksyminen..

Kommentti:

Kirja, joka pysäytti pohtimaan.
Kirja, joka sanoitti hyvin paljon tuttua.
(329 sivua.)

Parkkonen, Linnea: 112 - vihaan itseäni

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Myllylahti Oy, 2014
Luin ~ 31.12.2021

Kuvaus:

112 – vihaan itseäni vie lukijan raadollisen syvälle nuoren maailmaan, jossa anoreksia ottaa vallan. Voiko elämässä selvitä, kun oma peilikuvakin oppii valehtelemaan?
Lilli on 15-vuotias tyttö, jonka maailmaa synkentävät vaikea perhetilanne sekä ulkonäköpaineet. Arvosanojakin pitäisi kohottaa lukiota varten, ja isän alkoholismi haudata kaapin pohjalle tyhjien pullojen alle. Hyväksytyksi tulemisen tarve ja epävarmuus omasta itsestä ajavat Lillin kohtalokkaaseen kierteeseen, jossa jokainen suupala punnitaan.
Otin jääkaapin vihanneslokerosta puolikkaan kurkun ja pesin leikatun pään. Hain laatikosta juustohöylän ja raastoin vihreän kuoren irti. Eihän se edes maistu hyvälle. Leikkasin itselleni siivun ja paloittelin sen neljään osaan. Söin yhden palan, hitaasti ja varoen. Pureskelin kunnolla ja nielaisin vasta, kun olin varma, ettei se kiinnittyisi kehooni. Sitten nostin leikkuulaudan käteeni ja kaadoin muut palat roskiin.
Nuorten omalla äänellä puhuva 112 – vihaan itseäni on Linnea Parkkosen (s. 1995) kolmas romaani. Esikoisteos Summer ja uusi alku ilmestyi vuonna 2009 ja Kovaa kilpailua, Summer puolestaan vuonna 2010.
Kirjailija lahjoittaa kirjan myynnistä saamansa tekijänpalkkiot uuden lastensairaalan rakentamiseen.

Kommentti:

Karu, mutta kuitenkin toiveikas tarina anoreksian kanssa kamppailevasta Lillistä.
Paikoitellen hieman kömpelöä kerrontaa, mutta varsin arvokas kirja aiheesta.
Triggerivaroitus!

(351 sivua.)

Vuoden 2021 taatusti viimeinen kirja!!

Onnellista uutta vuotta!

Valkonen, Noora: Pala kurkussa

Noora Valkonen: Pala kurkussa - Selviytymistarinoita syömishäiriöistä
Atena Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 6.11.2021

Kuvaus:

Ei kannata syödä liikaa kakkua, sukulainen totesi rippijuhlissani. Nielin häpeän ja salasin mielipahan, kuten tein aina kuullessani huomautuksen painostani. Pian keksin, että voisin itse laittaa huomautuksille pisteen. Syömishäiriö alkaa usein halusta laihduttaa. Karkit joutuvat pannaan, iltalenkkien määrä kasvaa ja yhä useammat ruoat listataan kielletyiksi. Pian kaikki ajatukset alkavat kiertyä ruoan ympärille ja syömiseen ilmaantuu sääntöjä, joiden rikkominen ahdistaa. Jotkut lakkaavat lopulta syömästä lähes kokonaan, toisilla nälkäkuuria seuraa ahminta, joka voi päättyä oksentamiseen tai rajuun liikuntaan. Anoreksia, bulimia, ahmintahäiriö ja ortoreksia ovat erilaisia syömishäiriöitä, mutta niiden syntymekanismit ovat hyvin samanlaisia. Pala kurkussa kertoo, miten syömishäiriö etenee viattoman tuntuisesta laihdutuksesta syömisen ja kehon tiukkaan kontrollointiin. Haastatellut kertovat monia syitä koulukiusaamisesta täydellisyyden tavoitteluun - syömisen sääntely on ollut heidän selviytymiskeinonsa elämän koettelemuksissa. Valaiseva ja toivoa antava teos etenee sairastumisen ensi merkeistä uuden tasapainon löytämiseen ja tuo kuuluviin myös sairastuneiden läheisten äänet.

Kommentti:

Kuten tuossa esittelytekstissäkin sanottiin, "valaiseva ja toivoa antava teos". Olen lukenut kirjaa syksyn aikana pikku hiljaa, voisin lukea uudelleenkin.

(194 sivua.)

Panschin, Linda: leipää sukassa

Linda Panschin: Leipää sukassa - Elämää syömishäiriön syövereissä
Books on Demand, Helsinki, 2020
Luin ~ 6.9.2021

Kuvaus:
Harvemmin kukaan sairastuu syömishäiriöön, saati sitten parantuu yhdessä yössä. Näin ollen sairastamisen ja lopulta paranemisen kivikkoisella tiellä syömishäiriöinen konttaa polvet ruvella hyvän tovin. Tässä kirjassa kuvaan millaista tämä matkanteko on. Miksi konttaamme, vaikka voisimme ihan hyvin nousta seisomaan ja kävellä? Millaista on käydä kaupassa, kun seuralaisena on syömishäiriö? Entä juhlissa ja ulkomaan matkoilla? Miten syömishäiriö vaikuttaa pukeutumiseen? Miten ihmeessä leipä lopulta päätyykin sukkaan? Näihin kysymyksiin ja moniin muihin pyrin tässä kirjassa vastaamaan.
Kommentti:

Kirja pirullisesta syömishäiriöstä. Kirjan kertoma on karua, mutta huumorilla kevennettyä. Koska kertomat ovat syömishäiriöisten omia, ne toimivat, muuten ei paljon naurattaisi. (174 sivua.)

Käcko, Marianne: Tapa minut, äiti!

Marianne Käcko: Tapa minut, äiti!
Äidin Kertomus tytöstä, joka kieltäytyi syömästä

Suom. Jaana Nikula
Teos & Söderströms, 2008

Luin ~ 25.2.2016

Kuvaus: Katarina on vain 11-vuotias, kun hänen äitinsä Marianne huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Katarina laihtuu ja hänen käytöksensä muuttuu. Tytär syö yhä pienempiä annoksia ja lopulta elää pelkällä näkkileivällä. Hän pääsee kuitenkin hoitoon, ja lyhyen sairaalassaolon jälkeen hän on jälleen kunnossa.

Muutaman vuoden päästä Katarinan elämä järkkyy uudelleen. Ennen niin suosittu ja ulospäin suuntautunut tyttö laihtuu ja kalpenee ja muuttuu sulkeutuneeksi. Katarina urheilee pakonomaisesti, eikä ruoka enää maistu hänelle. Äiti saa osakseen raivokohtauksia ja kiroilua, kun yrittää kysellä tyttärensä vointia.

Edessä on uusi hoitojakso – tällä kertaa vuosien mittainen. Psykiatrisessa sairaalassa Katarina menee yhä huonompaan kuntoon ja käy ilmi, että sairaalan tarjoama hoito ei auta. Syvästi ahdistunut tyttö luulee, että ruoka tappaa hänet.

Katarinan pelastukseksi koituu ruotsalainen anoreksiaklinikka, jossa keskitytään syömisen opetteluun. Siellä hän syö itse ensimmäistä kertaa lähes vuoteen – yhden maissinjyvän.

Tapa minut, äiti! on kertomus toivosta ja epätoivosta, kuvaus äidin huolesta ja riittämättömyyden tunteesta. Lukija eläytyy välillä pelon ja kauhunkin tunteiden vallassa tarinaan, joka kuitenkin puhdistaa nuo tunteet. Sillä pimeyttä voimakkaampi on lopulta äidin ehdoton rakkaus, joka pelastaa tyttären hengen.

Ala-Heikkilä, Minna: Ei mitään hyvää minulle

Minna Ala-Heikkilä: Ei mitään hyvää minulle - kertomus kärsimyksestä ja selviytymisestä

Päivä, 2015

Luin ~ 24.2.2016

Kuvaus

Artturi sairastui anoreksiaan ollessaan vasta kymmenvuotias. Hän on käynyt läpi järeimmän hoidon, mitä Suomessa annetaan. Tämä on kertomus kahdeksan vuoden matkasta äidin kokemana.
Tämä on kertomus siitä, kun äiti ja lapsi tyystin varustautumattomina ja valmistautumattomina joutuvat nopeasti keskelle sairautta ja suurta kärsimystä. Tämä on ennen kaikkea kertomus ehtymättömästä äidinrakkaudesta ja sen voimasta: kertomus kärsimyksestä, taistelusta, sopeutumisesta ja selviytymisestä. Kertomus toivosta.

"Kirja kertoo anoreksian kiduttavasta otteesta ja suloisesta viettelyksestä, joka imee sairastuneen yhä uudelleen pauloihinsa. Keskeisimpänä on kuitenkin äidin syvällinen kasvuprosessi. Tämä tarina näyttää, kuinka suuri myönteinen elämänvoima ihmisen sisällä asuu. Vaikeuksien keskellä voi päättää valita voimaa tuovan näkökulman, joka luo elämän pimeisiin sopukoihin helpottavaa valoaan."
- Pia Charpentier, Helsingin Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja

Kommentti

Sydäntäsärkevää. Niin outoa ja surullista; miksi ihmisen (varsinkaan nuoren) pitää kärsiä niin paljon, vaikka elämä voisi olla niin ihanaa. Tai edes tavallista.
Edit. 2021: Olen oman poikani välityksellä tavannut tämän ihanan nuorukaisen, josta kirjassa kerrotaan. Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässä.
Nythän syömishäiriö koskettaa todella läheltä.