lauantai 23. syyskuuta 2017

Havaste, Paula: Lumen armo

Paula Havaste: Lumen armo

Gummerus, 2017

Luin ~ 23.9.2017



Kuvaus:
Lumen armo on 1100-luvulle sijoittuvan rakastetun Vihat-sarjan dramaattinen päätösosa.
Kertte lähti kotoaan, kun oli pakko – tai niin hän itselleen selitti, vaikka kuuma veri se häntä vei vieraan miehen mukaan. Perässä ovat seuranneet vaaralliset huhut siitä, kuinka oma mies Larri sotki kätensä piispan vereen. Pakomatka on ollut pitkä, ja sen aikana Kertenkin kädet ovat likaantuneet vereen. Häntä seuraavat ankarina myös tuulen, maan ja veden vihat.
Nyt Kertte pakenee taas ja yrittää takaisin kodin turvaan. Matkan varrelle ovat jääneet kaksi miestä ja kaksi pientä poikaa. Kerten on otettava selvää, voiko entiseen enää palata, jos on kokenut niin paljon – ja odottaako entinenkään sellaisena kuin toivoisi. Miten Kerten ja Larrin tarina päättyy, löytävätkö he vielä toisensa? Onko olemassa paikkaa, jossa vihat unohtuvat?
”Paula Havasteen kyky kuvata elävästi menneisyyden arkea on kuin taikaa.” – Savon Sanomat


Kommentti:
Minä sitten tykkään tällaisista historiallisista tarinoista. Tarkoitus oli vähän hidastella, jotta lukemista riittäisi pitempään, mutta eihän tätä oikein malttanut käsistään laskea.

Ihan niin dramaattinen tämä ei ollut, kuin ehkä kuvauksen perusteella odotin. Kyllähän sitä draamaakin löytyi, eihän esimerkiksi Kerten kotiinpaluu ollut lainkaan sitä, mitä hän itse kuvitteli.

Tavallaan on harmi, että sarja päättyy, niin hyviä henkilöhahmoja tässä oli mukana. Mutta toisaalta voisi olla kokonaan uuden sarjan aihe palata seuraavan sukupolven elämään. (Ja sitä kautta kurkistaa ehkä myös Kerten vaiheisiin...)

Joku Blogistaniassa kuvasi tätä kirjaa "pitkiksi jäähyväisiksi Kerten tarinalle" ja se pitää kyllä paikkansa. Hassuinta on, että ensimmäinen lukukerta (Tuulen vihat) jäi kesken. Onneksi aloitin kirjan uudestaan, sillä tätä tarinaa en olisi halunnut menettää.

Sarjan aikaisemmat osat ovat siis: Tuulen vihat, Maan vihat ja Veden vihat.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Coetzee, J.M.: Jeesuksen lapsuus

J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus

The Childhood of Jesus, 2013

Suom. Markku Päkkilä

Otava, 2014

Luin ~ 16.9.2017



Kuvaus:
Davíd on eksynyt äidistään matkalla uuteen, tuntemattomaan maahan. Onnekseen hän kohtaa Simónin, joka lupaa pitää hänestä huolta, ja yhdessä he päättävät löytää Davídin äidin.

Miehen ja pojan saapuessa määränpäähänsä heille annetaan uudet nimet ja henkilöllisyydet vanhan elämän pyyhkiytyessä pois. Mutta millaisen elämän vieras maa ja kulttuuri tarjoavat tulokkaille?


Kommentti:
J.M.Coetzee on kirjailija, joka käyttää allegorioita, tarinat ovat kerroksellisia ja pitäisi (kai) ymmärtää asioita rivien välistä. Taidan olla aika yksinkertainen ihminen ja luen kovin juonikeskeisesti kirjoja, koska tämä ei nyt kauheasti avautunut mulle. Tarinana siis ihan jees, mutta mun pitää kyllä lukea jonkun muun tulkinnat, että keksisin mitä vertauskuvallista tässä nyt olikaan.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Sahlberg, Asko: Amandan maailmat

Asko Sahlberg: Amandan maailmat

Like Kustannus Oy, 2017



Kuvaus:
Hätkähdyttävä tarina moraalista ja lähimmäisenrakkaudesta.

Amanda on viettänyt suojattua ja rauhaisaa elämää pienessä talossa kaupungin laidalla. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen ja nuoren pakolaispojan tiet kohtaavat. Amanda tahtoo auttaa hädässä olevaa lähimmäistä aavistamatta, että hän sen tehdessään asettaa oman elämänsä vaakalaudalle.

Trillerimäisesti etenevä Amandan maailmat vertautuu Asko Sahlbergin ylistettyyn teokseen Irinan kuolemat. Kertomuksen keskiössä ovat sotaa paenneet ihmiset ja vaikeus ymmärtää meitä kaikkia ympäröivää maailmaa. Lukija kohtaa vakavan haasteen: millainen on meidän moraalimme ja mitkä mahdollisuudet meillä on kohdata vieraasta kulttuurista kasvava väkivalta.

Kommentti:
Kirja olikin jotain ihan muuta kuin odotin. Esittelyn perusteella odotin jotakin sentapaista kuin tarina mukavasta mummosta, joka auttaa maahanmuuttajamiestä saamaan töitä ja syntyy ehkä jonkinlainen ystävyys. No, ei ollut sallainen tarina. Luin ~ 4.9.2017

lauantai 2. syyskuuta 2017

Tervo, Kati: Sukupuu

Kati Tervo: Sukupuu

WSOY, 2014

Luin ~ 2.9.2017



Kuvaus:
Olemme kaikki tallessa puun oksina emmekä katoa mihinkään.

Lapsena Heidi Hukkanen käy vastentahtoisesti sairaan mummunsa luona, joka röhnöttää nojatuolissaan kuin Punahilkka-sadun susi ja rähisee vieraalla kielellä. Aikuisena Heidi matkustaa Saksaan kaivelemaan juuriaan.

Vuonna 1912 koulutyttö Adele Schumacher rakastuu Dresdenissä saksaa opiskelevaan Johannes Hukkaseen ja seuraa miestä Suomeen. Uusi koti ja kotimaa eivät kuitenkaan muistuta Adelen unelmaa: Tampereella odottaa anoppi, jonka mielestä saksalaismorsian olisi saanut jäädä omalle kaalimaalleen. Hukkaset ja Schumacherit kokevat kohtalonsa viime vuosisadan myllerryksien keskellä: yksi joutuu kaasukammioon, toinen muuttaa Amerikkaan ja adoptoi intiaanipojan.

Heidi Hukkanen piirtää sukupuunsa, jonka oksat, jo edesmenneet ihmiset, puhkeavat vielä kerran puhumaan ja kertovat kukin oman väkevän tarinansa.

Kommentti:
Tämä kirja sai taas ajattelemaan sitä, miten viime vuosisadalla (etenkin sen alkupuolella) syntyneet ihmiset joutuivat käymään läpi sodan, monet kaksikin.
Mitä ihmisistä ja ihmisille jäi jäljelle? Perheet hajosivat, suvut katosivat ja monen kohtalo ei koskaan selvinnyt edes lähimmille ihmisille. Nekin, jotka selvisivät, olivat rikkinäisiä ja sodan vammauttamia - fyysisesti ja/tai henkisesti.
Tämä oli hyvä tarina. Ei mässäillyt hirveyksillä, mutta sai ajattelemaan ja ymmärtämäänkin taas ehkä hitusen.