Laitinen, Juuso: Elämä käsissä

Juuso Laitinen: Elämä käsissä - tarinoita ensihoitajan arjesta
Bazar Kustannus, 2025
Luin ~ 10.2.2026

Kuvaus:
Kaikkia ei voi koskaan pelastaa.
Ensihoitaja Juuso Laitinen käy läpi uransa syvimmin mieleen jääneitä tapauksia muistelmateoksessaan Elämä käsissä.
Itsemurhaa yrittäneitä, liikenneonnettomuuksien uhreja, psykootikkoja, synnyttäviä naisia, elämää ja kuolemaa. Sellaista on apua tarvitsevan luokse ensimmäiseksi kiirehtivän Juuso Laitisen päivätyö. Laitisen työ ensihoitajana on raskasta mutta silti hän ei vaihtaisi alaa: monen surullisesti päättyvän tehtävän lisäksi hän kokee myös suunnatonta onnistumisen iloa, kun hän hoitamalla työnsä hyvin saa pelastettua ihmishenkiä. Laitisen tarina osoittaa kuitenkin myös, että joskus työn tuoma henkinen taakka voi käydä liian raskaaksi.
Kaksikymmentä vuotta ensihoidossa työskennellyt Juuso Laitinen kertoo Elämä käsissä -kirjassaan mieleen jääneimmistä tehtävistään pitkän uransa ajalta. Ne osoittavat, miten tärkeää työtä terveydenhuollon ammattilaiset tekevät ja miten sattumanvaraista elämä usein on.

(234 sivua.)

Juntunen, Laura: Tyttö joka en

Laura Juntunen: Tyttö joka en
Into Kustannus Oy, 2024
Luin ~ 7.1.2026

Kuvaus:

Tyttö joka en on Laura Juntusen oma tarina.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Tyttö joka en on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja siitä, miten vaikeaa on olla tyttö. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Samalla hän tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpileikkaa tyttöjen elämää lapsesta aikuisuuteen saakka.
Suorasanainen teos antaa äänen elämänpiirille, joka tavallisesti vaiennetaan. Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja.

Sitaatti:

S. 231: Lääkäri piirtää 2 kaarta. Toinen on syömishäiriöisen kaari. Kaari nousee jyrkästi ja romahtaa pian huippukohdan saavutettuaan.
"Tyttö on onnellinen ennen sairastumista, siinä on hänen elämänsä paras kohta. Mutta jos ihminen pitää kiinni anoreksiasta, hänestä tulee väistämättä onneton ja sairas. Elämänlaatu laskee ja laskee, mitä kauemmin sairastaa."
Toinen kaari on erilainen. Viiva nousee ylös, eikä laske lainkaan.
"Tämä tässä on terveen, ei-anorektisen naisen elämänlaatu. Se voi olla vielä tyttönä ja parikymppisenä vähän sinnepäin, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen paremmaksi elämä muuttuu. Naisesta tulee vahvempi ja varmempi, hän oppii tuntemaan itsensä ja omat tarpeensa. Asiat, jotka nuorena tuntuivat suurilta, eivät ole enää tärkeitä. Nainen oppii nauttimaan elämästä ja kunnioittamaan itseään ja nousu vain jatkuu. Usko minua, minähän olen sentään oikeasti vanha."
Kommentti:
Häirintä ja väkivalta ovat tyttöjen elämää läpileikkaavia kokemuksia aina lapsuudesta aikuisuuteen asti. Seksuaalinen häirintä on edelleen lisääntynyt, vaikka kaikille pitäisi jo olla tiedossa, ettei sellainen ole ok.
Nuoret tytöt saavat #ppelinkuvia puhelimeensa milloin luokkakavereilta, milloin aikuisilta miehiltä. Ja aina häpeä tuntuu olevan naisen!
Eikö tälle asialle tosiaankaan voi mitään.
(251 sivua.)

Soivio, Eeva: Kertaalleen kuollut

Eeva Soivio: Kertaalleen kuollut Gummerus, 2025
Luin ~21.10.2025

Kuvaus:

Näyttelijän omakohtainen esikoisteos sydämen pysähtymisestä lavalla.
Ennen illan esitystä Eeva tuntee kummallista väsymystä. Hänen astuessaan teatterin lavalle olo on kuitenkin rauhallinen. Kunnes iskee täydellinen voimattomuus. Näkökenttä sumentuu, ja veri tuntuu karkaavan käsistä ja jaloista. Eeva kaatuu korkkarit jalassa näyttämölle. Näytelmä keskeytyy, sydän lakkaa lyömästä.
Sairaalassa, jossa roolivaatteet saksitaan päältä, käy ilmi, kuinka pienestä kaikki lopulta on kiinni. Niin elämässä kuin kuolemassa.
Kohtituleva, elämänmakuinen esikoisromaani saa pohtimaan olemisen arvaamattomuutta ja oikullisuutta.

Kommentti:

Pidin.
Sulattelen.
Täällä mielestäni hyvä arvio kirjasta.

(256 sivua.)

Al Husaini, Sara: Huono tyttö

Sara Al Husaini: Huono tyttö
Like Kustannus Oy (Otava), 2023
Luin ~ 1.5.2024

Kuvaus:

Vuoden pakolaisnaisen omakohtainen esikoisromaani ravistelee ytimiä myöten.
Äiti saattaa pelosta tärisevän tyttärensä hääsviitin ovelle. Tätä varten tytärtä on kasvatettu pienestä pitäen, pidetty kääreessä kuin kallisarvoista makeista. Tätä varten hänet on tuotu Suomesta Irakiin.
Ei olisi kannattanut hylätä huivia, sisarukset sanovat. Hän on nyt aviomiehesi, sanoo äiti.
Huono tyttö on hämmästyttävän rehellinen ja todistusvoimainen kertomus naisen alistamisen ja vaientamisen historiasta. Uskon hylkäämisestä, pakkoavioliitosta, islamilaisesta siveyskulttuurista, vapauden hinnasta. Ja ennen kaikkea pelottomasta naisesta, joka tahtoo selviytyä ja muuttaa maailmaa

Kommentti:
Omakohtaisuudessaan todella tärkeä puheenvuoro naisten oikeuksista. Huivi ei ole vain pala kangasta.
(295 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia
Siltala (Otava), 2023
Luin ~ 8.3.2023

Kuvaus:

Kirjailija Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli maaliskuussa 2022 pitkään sairastettuaan. Eläessään hänen oli vaikea ottaa rakkautta vastaan. ”En sure kuolemaasi, suren elämääsi”, Sirpa Kähkönen kirjoittaa tietäen hyvin, että äiti ei pitäisi lauseesta ja toteaisi sen kuultuaan yksikantaan: ”Teeskentelet.”
Riitta oli atleettinen, kaunis ja lahjakas. Kuusitoistavuotiaana koettu liikenneonnettomuus muutti hänen elämänkulkunsa totaalisesti. Kirjassaan Kähkönen kuvaa 1950-luvun tytön elämää ja onnettomuuden jälkeistä dramaattista murrosta Riitta-äitinsä päiväkirjojen kautta.
36 uurnaa kertoo tanssilavoista, murtuneesta mielestä, liehuvista helmoista, 60-luvun äidistä, amfetamiinia sisältäneistä Mirapront-laihdutuspillereistä, ahdistuksesta, vihasta ja psykoosin hetkistä.
36 uurnaa on vuoden 2023 Finlandia-voittaja sekä Runeberg-palkintoehdokas 2024

Kommentti:

Tämä kirja sopi vallan mainiosti lopetettavaksi kansainvälisenä naistenpäivänä, 8.3.
Tätä kirjaa on vaikea analysoida nyt heti.
Tämä on kirja, jolle olisi pitänyt olla enemmän aikaa, mutta kirjaston laina-aika vilkutti punaista.

Pari otosta:
Mitä kaikkea sukujen ja perheiden sisällä kerrotaan ja koetaan. Monet asiat (traumat etenkin) periytyvät suvuissa.
Niitä olisi varmaan hyvä välillä avata ja miettiä, voisiko joistakin perinnöistä pystyä jopa luopumaan.
Ne siis pitäisi myös tunnistaa.

Tämä oli yhden perheen ja suvun tarina, mutta ajattelen, että suomalaisten tuon ajan hyvinkin yleinen perintö. Kokonaiset sukupolvet olivat osalisina 1900-luvun sotiin ja niiden välisiin ja jälkeisiin tapahtumiin. Tuskinpa monikaan (suku, perhe, henkilö) jäi saamatta erilaisia osumia niistä.

Onnettomuuden aiheuttaman aivovamman vaikutusta ihmisen elämään joudun pohtimaan vähän liiankin läheltä. Se on kipeä asia, koska sen vaikutuksia tai paranemista ei voi samalla tavalla arvioida kuin vaikkapa luunmurtuman. Ja se vaikuttaa ihmisen (ihmisten) elämään silloinkin, kun toipuminen sujuu hyvin.


(267 sivua)

Jäi kesken: Katja Kettu: Kätilö

Lehtikanto, Katariina: Tyttö joka sai kaulapannan

Katariina Lehtikanto: Tyttö joka sai kaulapannan:
suomalaisen ihmiskaupan uhrin tarina
Docendo, 2023
Luin ~ 22.2.2024

Kuvaus:

Järkyttävä tosikertomus suomalaisesta tytöstä, joka joutui ihmiskaupan uhriksi. Hyväksikäytön rakkaudeksi naamioinut keski-ikäinen mies alisti alaikäistä Minttua vuosien ajan. Miten on mahdollista, että kaikki turvaverkot pettivät tytön?
Mintun kohtalo järkytti suomalaisia rikoksen paljastuttua vuonna 2016. Puhutteleva dokumenttiromaani kertoo koko tarinan otsikoiden takana. Se vastaa siihen, miksi kokematon 14-vuotias ajautui viisikymppisen yliopistolehtorin hyväksikäyttämäksi ja alistamaksi seksiorjaksi.
Minttu sai mieheltä 15-vuotislahjaksi koiran kaulapannan ja joutui myymään seksiä sadoille miehille eri puolilla Suomea. Läheiset, koulu, terveydenhoito ja lastensuojelu eivät nähneet eivätkä puuttuneet.
Vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä Minttu onnistui irrottautumaan häntä pahoin traumatisoineesta elämänvaiheesta, mutta siitä huolimatta Mintun elämässä jatkuivat monenlaiset vaikeat ongelmat. Hyväksikäyttäjä tuomittiin lopulta 11 vuodeksi vankeuteen. Mies pääsi avovankilaan ennen kuin Minttu psykoterapiaan.
Minttu on ensimmäinen suomalainen ihmiskaupan uhri, joka kertoo avoimesti tarinansa.

Kommentti:

Surullinen tositarina. Hämmentävää on, miten tällainen on saanut tapahtua ja miten kukaan lähellä olevista aikuisista ei havahtunut M:n tilanteeseen.
M:n tausta toki selittää jotain, sillä hänen lähipiirinsä ja lapsuutensa ongelmat ja hänen syrjäytyneisyytensä ja ongelmat tekivät hänet otolliseksi uhriksi hyväksikäyttäjille.
Toki M. myös halusi itse alaikäisenä välttää kaikki puuttumiset, joten hän valehteli asioista kysyttäessä aekä lähipiirilleen että viranomaisille, joita kyllä hänen perheensä lähellä toimi. Muiden ongelmat kuitenkin veivät aina huomion.
(393 sivua.)

Ahtaanluoma, Arja: Puolinainen: Koko tarina

Arja Ahtaanluoma: Puolinainen: Koko tarina
Johnny Kniga Kustannus (WSOY), 2020
Luin ~ 17.12.2023

Kuvaus:

Kuvittele, että kaikki raajasi amputoidaan.
Kun toimelias perheenäiti on yhtäkkiä täysin muiden armoilla, hän tarvitsee valtavasti voimia ja aikaa ollakseen enemmän kuin puolinainen.
”Avasin silmiäni varovasti. Valkoiset, yläosastaan rei'itetyt verhot ympäröivät minua, katossa palmurannan kuva. Ympäristö näytti hämärästi tutulta. Yritin muistella, missä mahdoin olla ja etenkin miksi. Viereltäni kuului koneiden piippausta, rytmikästä, vaativaa. Sairaala, niinhän se olikin, teho-osasto, jonne minut oli viety, kun olin käynyt päivystyksessä valittamassa murtunutta kylkiluuta. Eihän kylkiluun murtumasta joudu teholle, eihän? Mitä kummaa oli tapahtunut?”

Arja Ahtaanluoma on Turussa asuva yrittäjä, äiti ja insinööri, joka oli tapaturman seurauksena menettää henkensä. Puolinainen on kertomus toipumisesta ja taisteluista, uskosta ja epätoivosta. Siitä, miten suurikin suru on pieni ja pienikin ilo suuri.

Kommentti:

Pysäyttävä tarina. Tarina uskomattomasta sinnikkyydestä. Aito.

Ricks, Sean: Elämäni juoksu

Sean Ricks: Elämäni juoksu
Minerva Kustannus Oy (WSOY), 2023
Luin ~ 5.12.2023

Kuvaus:

Askel kerrallaan kohti itsensä hyväksymistä. Sean Ricksin omaelämäkerrallinen kirja Elämäni juoksu on tarina päällisin puolin iloiselta näyttävästä tv-juontajasta, joka ajautuu lopulta henkiseen ja fyysiseen umpikujaan. Ennen kaikkea se on tarina onnistumisesta - rakastamalla ja hyväksymällä itsensä.
Sean Ricks on juossut koko elämänsä. Sean yritti juosta kiinni täydelliseltä kuulostavaa edesmennyttä isäänsä. Se epäonnistui. Hän pakeni sisällään vellovaa riittämättömyyden tunnetta ja pahaa oloa. Turhaan. Hän inhosi nuoresta asti kehoaan ja yritti kaikin tavoin tehdä siitä paremman. Se haave polki ikuisesti paikallaan.
Sitten lokakuussa 2022 tapahtui jotain odottamatonta. Sean juoksi 52 kilometrin ultramaratonin Saariselän tunturissa läpi metsän, louhikon ja erämaan ja hän sai oivalluksen.
Sean Ricksin tarina on jokaiselle kutsu hitaampaan, kestävämpään ja armollisempaan elämään. Kun uskaltaa edetä omaa tahtiaan, voi mahdottomasta tulla mahdollista.

(163 sivua.)

Hintsanen, Varpu: Valo joka ei kadonnutkaan

Varpu Hintsanen ja Emilia Saloranta: Valo joka ei kadonnutkaan
WSOY, 2021
Luin ~ 16.9.2023

Kuvaus:

Tätä perintöä haluan vaalia: vaikka on pohjaton suru, on myös iloa.”

Valo joka ei kadonnutkaan on koskettava, omakohtainen tarina, joka auttaa jaksamaan mahdottomiltakin tuntuvien elämänkriisien keskellä.
Kun Varpu Hintsasen tytär Senja kuoli kahdeksanvuotiaana syöpään, henkisestä jaksamisesta luennoivan Varpun omat opit joutuivat kovimmalle mahdolliselle koetukselle. Surusta syntyi kirja toivosta ja kiitollisuudesta. Se on yhden perheen tarina, mutta tuo myös apua kaikille niille, jotka ovat joutuneet elämässään kovan paikan eteen, tilanteeseen, jossa valo on vähissä. Psykiatrisen sairaanhoitajan koulutuksen saaneen Varpun viesti on selvä: emme voi valita, mitä meille tapahtuu, mutta voimme valita, miten tapahtuneeseen suhtaudumme. Valitsemmeko katkeruuden vai kiitollisuuden, toivon vai epätoivon, pimeyden vai pienet valonvälähdykset, jotka ajan myötä kasvavat uudeksi, kriisin jälkeiseksi elämänmaisemaksi, erilaiseksi mutta yhtä kaikki kauneutta ja onnea sisältäväksi.

Kommentti:

Läpeensä surullinen tarina pienestä syöpään sairastuneesta Senjasta. Mukana ajatuksia siitä, miten suuren kriisin keskellä voi löytää voimavaroja asioiden käsittelemiseen ja hyväksymiseen, ja miten löytää iloa silloinkin, kun suru on suurinta.
(304 sivua.)

Schulman, Alex: Kiirehdi rakkain

Alex Schulman: Kiirehdi rakkain
Skynda att älska, 2009
Suom. Jaana Nikula
Nemo, Otava 2023
Luin ~ 10.7.2023

Kuvaus:

Huippusuositun tekijän riipaiseva kirja isäsuhteestaan.
Kun isä on kuollut, aikuinen poika vetäytyy kesämökille. Hänen mieleensä alkaa nousta muistoja: Alex pitää isälle seuraa, kun tämä putsaa kalaverkkoja. Alex istuu isän vieressä, kun tätä haastatellaan. Alex salakuljettaa isälle rapuja ja viskiä hoitokotiin.
Kirja kertoo isän ja pojan rakastavasta suhteesta sekä isän vanhenemisesta ja kuolemasta. Suomenruotsalainen Allan Schulman oli tunnettu tv-tuottaja Ruotsissa. Kirjan nimi tulee Tove Janssonin sanoittamasta Syyslaulusta.

Kommentti:

-
(229 sivua.)

Itkonen, Juha: Teoriani perheestä

Juha Itkonen: Teoriani perheestä
Gummerus, 2023
Luin ~ 24.4.2023

Kuvaus:

Alan solmia luistinten nauhoja, kiristän niitä niin tiukalle kuin saan, ja vuodet virtaavat lävitseni, vilkaisen poikaani, joka onkin minä. Istun toppahousuissani puisen maalin päällä, isä Lake Placid -pipossaan on kyykistynyt eteeni.

Juha Itkonen kuvaa taitavan prosaistin herkkyydellä varttumistaan lapsuudenperheensä esikoisena Hämeenlinnassa sekä vanhemmaksi tuloaan ja perheen dynamiikkaa neljän lapsen isänä.
Kirkkaista muistikuvista sekä kevyistä ja painavista hetkistä kutoutuva kertomus näyttää sukupuoliroolien ja yhteiskunnan muuttumisen 1970-luvulta tähän päivään. Se ei anna kasvatusohjeita, mutta tarjoaa vahvoja samaistumiskohtia.

Kommentti:
Tämä pitää äkkiä palauttaa kirjastoon, että seuraava lukija pääsisi mahdollisimman nopeasti lukemaan tätä. Pitkästä aikaa tämä oli kirja, jonka voisin hankkia omaankin hyllyyn, jotta asioita voisi miettiä uudelleen omallakin kohdalla tai nostaa keskustelunaiheeksi perheen kesken.
Erityisesti ilahduin siitä, miten positiivisesti perheestä oli kirjoitettu. Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein perheestä, lapsiperhearjesta, vauvavuodesta jne. kirjoitetaan negatiivisuus edellä. Miten kaikki muuttuu huonommaksi, vaikeammaksi, väsyttävämmäksi, kun lapsi (lapsia) tulee taloon. Toki perhe-elämässä riittää sopeutumista (kuten elämässä muutenkin), mutta surullisen paljon asioista puhutaan negaation kautta.
Moneen kohtaan pystyin samaistumaan ja monesta luvusta saimme kotona myös erittäin hyvää keskustelua aikaiseksi. Viimeksi eilen 2/4 nuorisosta oli paikalla ja varsin tärkeitä pointteja nousi esille. Kiitos siitä!
On kiva lukea sujuvasti kirjoitettua kirjaa, jossa on huumoria ja asiaa, ja jossa yksityisen kautta voi tarkastella jotain hyvin yhteistä.
(296 sivua.)

Save, Laura: Paljain jaloin

Laura Save: Paljain jaloin
WSOY, 2013
Luin ~ 7.2.2023

Kuvaus:

Laura, tuore äiti ja vaimo, saa puhelun lääkäriltä magneettikuvauksensa tuloksista. Diagnoosi on tyly. Polven kierukkavammaepäily muuttuu osteosarkoomaksi, reisiluuhun pesiytyneeksi luusyöväksi, ja keuhkoissa piilee mahdollisesti etäispesäkkeitä. Lauralla, nuorella lääketieteen opiskelijalla, on edessään toisenlaisten opintojen aika.
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Pitääkö jalka amputoida? Kuinka käy Otso-pojan ja Sofia-puolison? Entä koko parisuhteen? Voiko kaikki sittenkin olla vain yhtä suurta väärinkäsitystä ja kääntyä vielä valoisaksi? Vaikka kello pysähtyy ja arki muuttuu vuoristoradaksi, syövänkin kanssa voi silti elää. Päivän kerrallaan.
Paljain jaloin on elämästään kertaheitolla ulos temmatun ihmisen vimmainen, osittain muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuva teos, joka kääntyy lohdulliseksi kertomukseksi vaivihkaa ohikiitävien päivien merkityksestä.

Kommentti:

(380 sivua.)

Kapari-Jatta, Jaana: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
GGP Media GmbH, 2008
Luin ~ 1.2.2023

Kuvaus:

Jaana Kapari-Jatta vastaa niihin moniin kysymyksiin, joita hänelle on vuosien mittaan esitetty. Millaista seitsenosaisen maailmanmenestyssarjan suomentaminen on ollut? Miten ovat syntyneet omaperäiset sanakäännökset kuten hevoskotka, Pollomuhku, Posityyhtynen, huispaus, ankeuttaja ja monet muut kihelmöivän kekseliäät suomenkieliset sanat? J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen suomennosten myötä Jaana Kapari-Jatta on jättänyt lähtemättömän jäljen suomalaisten sydämiin. Kirjat ovat ilahduttaneet, itkettäneet ja yhdistäneet kaikenikäisiä suomalaisia lukijoita, ja monessa perheessä kirjoja on luettu myös ääneen.

Kommentti:

Olipa mielenkiintoinen kurkistus taitavan suomentajan työhön ja Harry Potter-kirjojen kääntämiseen.
Oma Potter-historia on sellainen, että muistan kyllä, kun 1990-luvulla alkoi ilmestyä näitä Pottereita. Esikoinen luki, koska luki niin paljon muutenkin. Kuopus hurahti ja on sekä lukenut suomeksi, että kuunnellut englanniksi (jos oikein muistan) koko sarjan. Sittemmin on kahden nuorimman kanssa käyty Potter-elokuvien studiolla UK:ssa ja elokuvista olen paitsi nähnyt pätkiä sieltä ja täältä, myös kerran katsonut kaikki elokuvat peräkkäin noin viikon kuluessa. (Ei siis oikeaoppista elokuvamaratonia, mutta mukavan tiivis tahti kuitenkin.)
Olen siis varsin paljon altistunut aiheelle, vaikken olekaan kirjoja itse lukenut. Arvostan valtavasti J.K.Rowlingia, joka velhotarinallaan on altistanut miljoonat ihmiset kirjoille, tarinoille, elokuville. Aivan mahtavaa!
Oma lukunsa on sitten tämän fantastisen ja kielellisesti nerokkaan velhomaailman kääntäminen eri kielille.
Jaana Kapari-Jatta kertoo todella mielenkiintoisesti kääntäjän työstä paitsi Potterien kohdalla, yleensäkin suomentamisesta sellaisena, miten hän sitä tekee.
Kannattaa lukea!
(164 sivua.)

Shoultz, Nadja von: Surun ja ilon vuosikymmenet

Nadja von Schoultz: Surun ja ilon vuosikymmenet
Weilin + Göös, 1987
Luin ~ 30.1.2023

Kuvaus:

Jatkoa kirjalle Kuohuvat vuodet.
Nadja muuttaa Pietarista Viipuriin marraskuussa 1923. Hän asuu ankaran isoäitinsä luona ja käy työssä ompelimossa. Aikanaan koittaa itsenäinen elämä. Vastoinkäymisiä riittää silti edelleen joka elämänvaiheessa, sotakin syttyy ja evakkomatka pienten lasten kanssa suuntautuu Suomeen. On monta mutkaa matkassa.

Kommentti:

JOs oli edellinen, lapsuudesta kertova osa Nadjan elämästä riipaisevaa luettavaa, niin ei se kovin seesteisenä jatkunut lapsuuden jälkeenkään. Nuori Nadja ei saa kovin kummoista turvaa sukulaisiltaan, vaikka pääseekin lapsiorjuudesta Ukrainasta. Tarina jatkuu evakkomatkalle ja sodan ajan elämän kuvauksena. Kertomus avasi silmiä monella tavalla ja kiitollisuus tämänhetkisistä olosuhteista Suomessa kyllä lisääntyi. Voi kunpa muistaisimme, miten hyvät oltavat meillä nykyään onkaan!

(399 sivua.)

Schoultz, Nadja von: Kuohuvat vuodet

Nadja von Schoultz: Kuohuvat vuodet - Nuoruuteni vallankumouksen pyörteissä
Weilin + Göös, 1984
Luin ~ 23.1.2023

Kuvaus:

Erikoislaatuinen muistelmateos Venäjän vallankumouksen ajalta. Suomalaisvenäläinen perhe muuttaa isän ammatin vuoksi monesti. Isän työ on Ukrainassa, kun koko perhe sairastuu lavantautiin.
Heräämisestä sairaana tilapäisessä sairasmajassa pienellä ukrainalaisella paikkakunnalla alkaa todella uskomaton vaihe Nadjan elämässä, kun hänellä ei ole mitään tietoa äitinsä kohtalosta ja lopulta hänet toimitetaan paikalliseen maalaisperheeseen apulaiseksi (lue: orjaksi). Kommentti:

Todella erityinen elämäkerta sata vuotta sitten tapahtuneista asioista, jotka nostavat tukan pystyyn. Pieni tyttö joutuu vanhempiensa kuoltua käytännössä orjaksi Ukrainan maaseudulle. Ihmeellisintä on, että uusia käänteitä tapahtuu Nadjan elämässä vielä monta kertaa. On käsittämätöntä, miten terävät muistikuvat kirjoittajalla on kokemistaan asioista.

(599 sivua.)

Tammi, Kaisa: Naisvankilan pomo

Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo
WSOY, 2022
Luin ~ 15.11.2022

Kuvaus:

Tarinoita kaltereiden molemmilta puolilta.
Vahva elämäkerrallinen tarina lähiöhelvetistä naisvankilan johtajaksi nousseesta Kaisa Tammesta ja hänen todistamistaan ihmiskohtaloista.
Kaisa Tammi on arvostettu vankilanjohtaja, mutta jos kohtalo olisi puuttunut peliin, hän saattaisi olla kaltereiden toisella puolella. Tammen vahva omaelämäkerrallinen kirja kertoo hänen nousustaan lähiöhelvetistä Vanajan vankilan johtajaksi ja yhteiskunnan hyljeksityimpien naisten puolestapuhujaksi. Tammi avaa naisrikollisiin liitettyjä myyttejä ja kertoo työssään todistamistaan rujoista ja riipaisevista mutta myös toivoa antavista ihmiskohtaloista sekä siitä, miten raskas työ vankilassa on muuttanut häntä itseään. Tammi paljastaa myös, millaista on ollut tehdä uraa miesvaltaisessa, naisia usein ylenkatsovassa maailmassa. Kaisa Tammi on Vanajan vankilan johtaja. Naisasialiitto Unioni on myöntänyt Tammelle Lyyti-palkinnon naisvankien hyväksi tehdystä työstä.

Kommentti:

Kirjan aihe on todella mielenkiintoinen, mutta tyyli ehkä hieman raporttimainen. Jotenkin tuli sellainen olo, että kirjoittaja kirjoittaa tarkoituksellisen neutraalisti, jotta ensinnäkin kunnioittaa kirjoittamiensa tapausten salassapitoa ja ihmisten yksityisyyttä, mutta varoo myös todella tiukasti nostamasta omia saavutuksiaan liian näkyviksi. Tämä toi hieman ristiriitaisen tunnelman kirjaan, koska kiistattomasti aika (ja osaavat ihmiset) on - onneksi! - sentään muuttanut vankien oloja ja vaikkapa sopeuttamista siviilielämään.

(274 sivua.)

Haanpää, Päivi: Pysähdyskoe

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe
Art House Oy, 2021
Luin ~ 23.10.2022

Kuvaus:
Kun arkeen väsynyt kulttuurityöläinen antaa itselleen 40-vuotislahjaksi omakustanteisen puolen vuoden vapaan, alkaa Pysähdyskoe. Kokeen tarkoituksena ei ole matkustaa Intiaan etsimään itseä, ei laittaa koko elämää uusiksi. Tarkoituksena on vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä.
Työorientoituneessa nykymaailmassa moni määrittelee itsensä työn kautta, työ on osa identiteettiä. Mitä tapahtuu, kun työtä ei olekaan? Mitä käy kiireelle? Miten vaikeaa on sanoa ei, kun joku tarjoaa töitä? Miten hävytöntä on sanoa ei, kun moni on ilman töitä? Muuttuuko ilman työtä kotirouvaksi, ja mitä se sitten tarkoittaa? Muuttuuko arki tylsäksi? Paljastuuko hyggen hienous? Entä kuluttaminen ja pysähtyminen, miten ne kohtaavat?

Kommentti:

Just nyt en jaksa enempää kommentoida, vaikka olenkin itse toteuttanut sijaisuuksien välissä näitä pysähdyksiä.
Sain eilen koronatestistä positiivisen tuloksen ja nyt oon kipeä.

(170 sivua.)

Ylinen, Katri: Aamu ilman darraa

Katri Ylinen: Aamu ilman darraa
Into Kustannus Oy, 2022
Luin ~ 16.9.2022

Kuvaus:

2020-luvun tyypillinen alkoholisti ei ilmesty duuniin viinanhajuisena, eikä juo piilopullosta salaa kirkkaita. Aikamme tyypillisin alkoholiongelmainen saattaa hyvinkin olla se vähän väsynyt kollega, joka hoitaa käsittelemätöntä burnoutiaan viinillä. Miten löytää pakoreitti siitä itse rakennetusta ansasta, jossa ahdistusta hoidetaan gin tonicilla ja jossa ei krapulan takia ehdi viikonloppuna palautumaan?
Aamu ilman darraa purkaa stigmaa alkoholiongelman ympäriltä. Kirja sisältää osittain keskeneräisiä ja osittain valmiita ajatuksia kaikesta siitä, minkä kirjoittaja olisi itse halunnut tietää juomisen lopettaessaan.
”Olen Katri ja olen alkoholisti. Väite pitää kyllä varmasti paikkansa kaikilla terveydenhuollon määrittämillä mittareilla, mutta minun on vaikea nähdä itseni alkoholistina. Halusin olla jotain muuta, jotain hienompaa, dynaamisempaa ja trendikkäämpää.”

Kommentti:

Raivorehellinen kuvaus raitistumisesta.
Arvostan suuresti tätä kirjaa, sillä uskon, että moni voi samaistua tämän kirjan kertomaan asiaan.
Onhan alkoholismista toki kirjoitettu ennenkin, mutta on aina tärkeää saada tuore näkökulma ikiaikaisiinkin asioihin.
Omastakin historiasta löytyy varsin kosteita aikoja, oi nuoruus ja hulluus!
Jostain syystä tiettyyn (elämän)vaiheeseen kultaisella 1980-luvulla mahtui varsin paljon alkoholia ja hauskanpitoa, ja tiedostan kyllä, että omakin käyttö olisi voinut aiheuttaa silloin melkoisia vahinkoja. Se, että juominen väheni ja käytännössä loppui oikeastaan lähes kokonaan ei todellakaan ole ollut mikään itsestäänselvyys.
Itse katson olevani siinä onnellisessa asemassa, että järki ja osittain laiskuus tai ehkä ennemminkin mukavuudenhalu vei vähitellen enimmät juomishalut. Pelkkä ajatuskin krapulasta tai oksentelusta tai itsensä nolaamisesta kännissä puistattaa, ja niin ollen hillitsee juomista varsin tehokkaasti. Muistan myös ihmetelleeni juhlimiseen uponneita rahoja melko hämmentyneenä.
Myöhemmin toki myös halu olla esimerkkinä alkoholin kohtuukäytöstä omalle nuorisolle on hillinnyt juomishaluja ja -tapoja. Onneksi sen ns. juhlimisen tilalle tuli aikoinaan monia muita mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita.

(205 sivua.)

Brotherus, Hanna: Ainoa kotini

Hanna Brotherus: Ainoa kotini
WSOY, 2021
Luin ~ 23.3.2022

Kuvaus:
Kuka on elämäsi tärkein ihminen?
Ainoa kotini on rohkea romaani naisen halusta nähdä itsensä kokonaisena.
"Tässä puhuu nainen, joka 50-vuotiaana uskalsi ensimmäistä kertaa veteen. Pinnan alle."
Kun lapset lähtevät kotoa, päähenkilö haluaa sukeltaa syvälle menneisiin vuosiin. Hän haluaa ymmärtää, miten monta elämää hän on oikeastaan elänyt pysähtymättä miettimään, kenen silmin hän on itseään aina katsonut, keitä kaivannut rinnalle ja mitä vielä on edessä. Alkaa armoton matka lapsuudenkotiin, omaan perheeseen ja omaan kehoon. Kirjoittaminen antaa voimia ravistella elettyä elämää, ympärillä olevia ja omaa itseään.
Hanna Brotheruksen esikoisromaani luotaa naisen elämänvaiheita kaunistelematta ja samastuttavasti. Teos käsittelee lapsuutta ja äitiyttä, perhe- ja parisuhteita, sukupolvelta toiselle siirtyviä suruja ja ylitsevuotavaa rakkautta. Ja sitä kun rakkaus ei riitä ja kun ei riitä itselleen. Kaikenkattavaa on elämisen vimma ja keskeneräisyyden hyväksyminen..

Kommentti:

Kirja, joka pysäytti pohtimaan.
Kirja, joka sanoitti hyvin paljon tuttua.
(329 sivua.)

Morris, Heather: Kolme sisrta

Hether Morris: Kolme sisarta
Three Sisters, 2021
Suom. Kristiina Drews
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2022
Luin ~ 23.2.2022

Kuvaus:

Tämä on Cibin, Magdan ja Livian tarina. Se särkee sydämesi, mutta heidän rohkeutensa ja rakkautensa täyttävät sinut toivolla.
Pikkutyttöinä Cibi, Magda ja Livia lupasivat isälleen pysyä aina yhdessä, tapahtui mitä hyvänsä. Kun vuosia myöhemmin natsit lähettivät 15-vuotiaan Livian Auschwitziin, 19-vuotias Cibi seurasi pikkusiskoaan kuolemanleirille suojellakseen häntä - tai kohdatakseen kuoleman hänen kanssaan.
Natsien noutaessa juutalaisväestöä leireille sisarkolmikon keskimmäinen, Magda, onnistui pakoilemaan jonkin aikaa piileskellen perheen naapurin vintillä tai läheisessä metsässä. Lopulta myös hänet otettiin kiinni ja vietiin Auschwitziin. Kun sisaret olivat jälleen yhdessä, he lupasivat toisilleen: he selviäisivät tästä elossa.

Kommentti:
Keskitysleirikirja. Kirja kertoo monta selviytymistarinaa ja jatkaa henkilöiden elämässä vielä sodan ja koettelemusten jälkeenkin. Keskitysleirin kuolemanpelko ja läheisten menettämisen tuska kulkee ihmisen mukana koko hänen elämänsä ajan. Toisaalta tarve ja suorastaan velvollisuus nauttia elämästä myös niiden puolesta, jotka eivät selvinneet.
Myös ihmisen taipumus syyllistyä käsittämättömistä asioista nousee esiin. Keskitysleireiltä selvinneilläkin voi olla syyllisyyttä, jos kokemus ei ole ollut yhtä hirveä kuin joillakin toisilla. Yksi sisaruksista päätyi leirille kaksi vuotta myöhemmin ja hän tuntee siitä syyllisyyttä. Se, että hän on turvassa ja äidin ja isoisän turvana antaa kuitenkin toivoa ja iloa toisille siskoille. Lisäksi se, että hän on kuolemanmarssilla toisia paremmassa kunnossa saattaa lopulta pelastaa heidät kaikki.
Joku toinen potee syyllisyyttä siitä, ettei nähnyt leirillä yhtä paljon nälkää kuin muut, koska työskenteli keittiössä
Jokin tietty hetki omasta pelastumisesta viime hetkellä on jäänyt kaikkien mieleen, ja taas jonkun toisen kuoleminen vastaavassa tilanteessa tuntuu lähes omalta syyltä.
Sisarusten tarina rohkaisee puhumaan vaikeistakin asioista, he jopa laskevat (hirtehistä) leikkiä keskitysleiristä ja kuolemasta.

(469 sivua.)