Alex Schulman: Unohda minut
Glöm mig, 2016
Suom. Raija Rintamäki
Otava / Nemo, 2017
Luin ~ 30.1.2018
Kuvaus:
Tositarina äidin ja pojan suhteesta, äidin alkoholiongelmasta ja sovinnon etsimisestä.
Säkenöivän äidin tuttu ilo ja karisma vaihtuvat vuoroin vetäytymiseen, takertumiseen, yksinäisyyteen ja luovuttamiseen. Mitä täytyy tapahtua, ennen kuin poika pystyy tunnustamaan koko perheeseen vaikuttavan ongelman ja onko silloin jo liian myöhäistä auttaa? Milloin hän saa aloittaa oman elämän?
Kipeästä aiheesta huolimatta Schulman piirtää äidistään kokonaisen kuvan muistaen tämän myös lämpimänä, hauskana ja hellänä ihmisenä.
Alkuteos Glöm mig myi Ruotsissa neljässä kuukaudessa satatuhatta kappaletta. Bonniers Bokklubbar palkitsi sen vuoden kirjana Göteborgin kirjamessuilla syksyllä 2017.
Kommentti:
Surullisen haikea kirja, jossa ei onneksi ollut ihan niin lohduton loppu kuin aluksi vaikutti. Kummallista ja ristiriitaista ajatella, miten toisen ihmisen ohittaminen ja "näkemättömyys" voikaan vaikuttaa toiseen ihmiseen.
Tämä oli mielestäni hieno kirja, koska vaikka poika kertoo äitinsä alkoholismista ja sen vaikutuksista koko perheeseen, lapsuuteensa ja tietenkin oikeastaan koko elämäänsä, hän ei varsinaisesti syyttele. Kerronta on toki ihmettelevää, mutta ei syyttelevää.
Hieno muistokirjoitus lahjakkaasta ja rakkaasta äidistä, jonka alkoholi vei.
(183 sivua.)
tiistai 30. tammikuuta 2018
lauantai 27. tammikuuta 2018
Pirotte, Emmanuelle: Vielä tänään olemme elossa
Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa
Ranskankielinen alkuperäisteos: Today we live, 2015
Suom. Lauri Holma
Minerva Kustannus Oy, 2017
Luin ~ 27.1.2018
Kuvaus:
Vielä tänään olemme elossa on toisen maailmansodan loppuun, Ranskan ja Belgian raja-alueille sijoittuva sotakertomus. Saksan armeijan sotilaan ja orvon seitsenvuotiaan juutalaistytön epätodennäköinen kohtalonyhteys uhmaa sodan raakoja lakeja.
Päähenkilö Mathias on Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävä on murtautua voittoisien liittoutuneiden selustaan ja tarpeen mukaan soluttautua vihollisjoukkoihin. Historiallisesti kyse on operaatio Greifista, joka toteutettiin 1944–1945.
Draama alkaa, kun kymmenittäin ihmisiä tappanut Mathias ja hänen toverinsa saavat käsiinsä orvon 7-vuotiaan juutalaistytön Renéen.
Kaunis ja riipaiseva romaani yhdistää toisen maailmansodan brutaaliuden ja inhimillisen toiveikkuuden unohtumattomaksi tarinaksi, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Lukuisilla arvostetuilla kirja-alan tunnustuksilla palkittu teos. Kirjan pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2017 lopulla.
Kommentti
On aina vähän hämmentävää, kun lukee kirjan, jota paljon hehkutetaan ja kannessakin on plakaati, mitä palkintoja kirja on voittanut. Tämä teos on siis palkittu vuoden 2016 parhaana historiallisena romaanina Ranskassa ja elokuva tämä pohjalta on tekeillä tai jo ehkä ilmestynytkin.
Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen kirja ei kosketakaan itseä. Kirja oli suorastaan tylsä, vaikka tapahtumat sinänsä olivat mielenkiintoisia. Päähenkilöt, joiden tarina sinänsä oli mielenkiintoinen, jäivät etäisiksi. Lukiessa oli usein tunne, että tässä olisi selvästi aineksia isompaankin juttuun, mutta miksi tämä ei kosketa?
Juttelin aamulla tyttären kanssa kirjasta ja mietin, mistä tämä koskettamattomuus voisi johtua. Päädyin siihen, että tämä voisi kyllä toimia elokuvana paljon paremmin.
No, arvatkaas mitä äsken juuri huomasin kirjan alkulehdellä:
Teos perustuu Emmanuelle Pirotten ja Sylvester Sbillen elokuvakäsikirjoitukseen.
No kappas. Ei ihme, ettei henkilöissä ollut henkeä eikä syvyyttä - ja ei ihme, että jotkut asiat kuulostivat suorastaan oudoilta tekstin keskellä. Niiden oli varmaan tarkoituskin olla käsikirjoitusta tukevia kommentteja, mutta juonen keskellä ne vain kuulostivat oudoilta ja nakersivat suorastaan kirjan uskottavuutta.
Haluan toki nähdä tämän elokuvana.
Olipa jännä kokemus - ja nyt tietysti mietityttää, miten eri tavalla olisin kirjaa lukenut, jos olisin heti aluksi tiennyt tämän olevan elokuvan käsikirjoitus...
(255 sivua.)
Ranskankielinen alkuperäisteos: Today we live, 2015
Suom. Lauri Holma
Minerva Kustannus Oy, 2017
Luin ~ 27.1.2018
Kuvaus:
Vielä tänään olemme elossa on toisen maailmansodan loppuun, Ranskan ja Belgian raja-alueille sijoittuva sotakertomus. Saksan armeijan sotilaan ja orvon seitsenvuotiaan juutalaistytön epätodennäköinen kohtalonyhteys uhmaa sodan raakoja lakeja.
Päähenkilö Mathias on Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävä on murtautua voittoisien liittoutuneiden selustaan ja tarpeen mukaan soluttautua vihollisjoukkoihin. Historiallisesti kyse on operaatio Greifista, joka toteutettiin 1944–1945.
Draama alkaa, kun kymmenittäin ihmisiä tappanut Mathias ja hänen toverinsa saavat käsiinsä orvon 7-vuotiaan juutalaistytön Renéen.
Kaunis ja riipaiseva romaani yhdistää toisen maailmansodan brutaaliuden ja inhimillisen toiveikkuuden unohtumattomaksi tarinaksi, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Lukuisilla arvostetuilla kirja-alan tunnustuksilla palkittu teos. Kirjan pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2017 lopulla.
Kommentti
On aina vähän hämmentävää, kun lukee kirjan, jota paljon hehkutetaan ja kannessakin on plakaati, mitä palkintoja kirja on voittanut. Tämä teos on siis palkittu vuoden 2016 parhaana historiallisena romaanina Ranskassa ja elokuva tämä pohjalta on tekeillä tai jo ehkä ilmestynytkin.
Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen kirja ei kosketakaan itseä. Kirja oli suorastaan tylsä, vaikka tapahtumat sinänsä olivat mielenkiintoisia. Päähenkilöt, joiden tarina sinänsä oli mielenkiintoinen, jäivät etäisiksi. Lukiessa oli usein tunne, että tässä olisi selvästi aineksia isompaankin juttuun, mutta miksi tämä ei kosketa?
Juttelin aamulla tyttären kanssa kirjasta ja mietin, mistä tämä koskettamattomuus voisi johtua. Päädyin siihen, että tämä voisi kyllä toimia elokuvana paljon paremmin.
No, arvatkaas mitä äsken juuri huomasin kirjan alkulehdellä:
Teos perustuu Emmanuelle Pirotten ja Sylvester Sbillen elokuvakäsikirjoitukseen.
No kappas. Ei ihme, ettei henkilöissä ollut henkeä eikä syvyyttä - ja ei ihme, että jotkut asiat kuulostivat suorastaan oudoilta tekstin keskellä. Niiden oli varmaan tarkoituskin olla käsikirjoitusta tukevia kommentteja, mutta juonen keskellä ne vain kuulostivat oudoilta ja nakersivat suorastaan kirjan uskottavuutta.
Haluan toki nähdä tämän elokuvana.
Olipa jännä kokemus - ja nyt tietysti mietityttää, miten eri tavalla olisin kirjaa lukenut, jos olisin heti aluksi tiennyt tämän olevan elokuvan käsikirjoitus...
(255 sivua.)
Tunnisteet:
elokuvanakin,
kommentti,
kuva,
kuvaus,
lukupäiväkirja2018
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
Lähde, Kalle: Loppuluisu
Kalle Lähde: Loppuluisu
Otava, 2018
Luin ~ 17.1.2018
Kuvaus:
Viekö viina Joonatanin vai onko pohjalta mahdollista nousta?
Karmeanhauskan Happotestin odotettu jatko-osa on täällä!
Joonatanilla menee huonosti. Vaimo on jättänyt, ja asunnon myymisestä saadut rahat palavat nyt hyvää vauhtia viinaan. Kuluttava elämä alkaa vaatia veronsa, mutta Joonatan itse näkee tilanteensa toisin: hän on kokenut kovia mutta nousee vielä, ja eräs nuori nainenkin tuntuu pörräävän hänen ympärillään.
Uuden lähiökodin naapurissa asuu surkea juoppo, jota Joonatan jalona miehenä auttelee - kunnes naapuri ottaa ja kuolee. Odottaako naapurin synkkä kohtalo Joonataniakin, vai onko hänestä ottamaan itseään niskasta kiinni?
Kommentti:
En enää kovin hyvin muistanut Happotestin juonta, mutta kyllä tämä sitä samaa inhorealistista kuvasta oli. Sain itseni kiinni ääneen nauramisesta ja se tuntui kyllä vähän karmivalta, koska aiheessa ei sinänsä ole yhtään mitään hilpeää. Hyvä kirja.
(205 sivua.)
Otava, 2018
Luin ~ 17.1.2018
Kuvaus:
Viekö viina Joonatanin vai onko pohjalta mahdollista nousta?
Karmeanhauskan Happotestin odotettu jatko-osa on täällä!
Joonatanilla menee huonosti. Vaimo on jättänyt, ja asunnon myymisestä saadut rahat palavat nyt hyvää vauhtia viinaan. Kuluttava elämä alkaa vaatia veronsa, mutta Joonatan itse näkee tilanteensa toisin: hän on kokenut kovia mutta nousee vielä, ja eräs nuori nainenkin tuntuu pörräävän hänen ympärillään.
Uuden lähiökodin naapurissa asuu surkea juoppo, jota Joonatan jalona miehenä auttelee - kunnes naapuri ottaa ja kuolee. Odottaako naapurin synkkä kohtalo Joonataniakin, vai onko hänestä ottamaan itseään niskasta kiinni?
Kommentti:
En enää kovin hyvin muistanut Happotestin juonta, mutta kyllä tämä sitä samaa inhorealistista kuvasta oli. Sain itseni kiinni ääneen nauramisesta ja se tuntui kyllä vähän karmivalta, koska aiheessa ei sinänsä ole yhtään mitään hilpeää. Hyvä kirja.
(205 sivua.)
Tunnisteet:
kuva,
kuvaus,
lukupäiväkirja2018,
suomalainen,
uutuus
tiistai 16. tammikuuta 2018
Heikkilä, Elina & Nurmi, Maarit: Minä voin mennä!
Elina Heikkilä & Maarit Nurmi: Minä voin mennä!
- Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873 - 1939
Suomen Lähetysseura, 2015
Luin ~ 15.1.2018
Kuvaus:
Minä voin mennä! -kirja valottaa Selma Rainion elämää uudella tavalla ja kuvaa hänen ainutlaatuista työtään Ambomaalla.
Selma Rainiolla oli suuri haave: hän halusi lääkäriksi. Ajatus oli rohkea, kun Suomessa oli valmistunut vasta yksi naislääkäri ja Selma itse oli käynyt pelkän tyttökoulun.
Vuonna 1908 Selma valmistui lääketieteen lisensiaatiksi viidentenätoista naisena Suomessa. Toive tehdä työtä Suomen kansan hyväksi oli opiskeluaikana muuttunut kutsumukseksi työskennellä lähetyskentällä.
Kun Rainio aloitti lääkärintyönsä vuonna 1908 keskellä nälänhätää, häneltä puuttuivat niin lääkärinvälineet, hoitajat kuin sairaalakin. Jotain sentään oli lähes rajattomasti: potilaita tuli heti ensimmäisenä päivänä yli neljäkymmentä.
Kommenttini:
Kirja sisälsi paljon otteita Selma Rainion kirjeenvaihdosta perheelleen Suomeen.
Olipa mielenkiintoista sukeltaa 1900-luvun alun maailmaan, aikaan, jolloin Suomi kuului vielä Venäjään eikä esim. naisten opiskeleminen yleensäkään ollut itsestäänselvyys. Lääkäriksi opiskeleminen sitten vielä vähemmän. Monenlaisia esteitäkin Selman tielle osui, ja opiskelu kesti todella vuosikausia. Sitten siirtyminen Afrikkaan sen ajan työoloihin. Kaikki piti käytännössä aloittaa alusta ja hyvin vähäisin varustein. Aluksi suorastaan ilman varusteita ja jopa lääkkeitä - niiden rahtaaminen Suomesta kesti kuukausitolkulla. Kirja oli kuivahkosti kirjoitettu, mutta kyllä aihe ihan mielenkiintoinen oli.
(309 sivua.)
- Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873 - 1939
Suomen Lähetysseura, 2015
Luin ~ 15.1.2018
Kuvaus:
Minä voin mennä! -kirja valottaa Selma Rainion elämää uudella tavalla ja kuvaa hänen ainutlaatuista työtään Ambomaalla.
Selma Rainiolla oli suuri haave: hän halusi lääkäriksi. Ajatus oli rohkea, kun Suomessa oli valmistunut vasta yksi naislääkäri ja Selma itse oli käynyt pelkän tyttökoulun.
Vuonna 1908 Selma valmistui lääketieteen lisensiaatiksi viidentenätoista naisena Suomessa. Toive tehdä työtä Suomen kansan hyväksi oli opiskeluaikana muuttunut kutsumukseksi työskennellä lähetyskentällä.
Kun Rainio aloitti lääkärintyönsä vuonna 1908 keskellä nälänhätää, häneltä puuttuivat niin lääkärinvälineet, hoitajat kuin sairaalakin. Jotain sentään oli lähes rajattomasti: potilaita tuli heti ensimmäisenä päivänä yli neljäkymmentä.
Kommenttini:
Kirja sisälsi paljon otteita Selma Rainion kirjeenvaihdosta perheelleen Suomeen.
Olipa mielenkiintoista sukeltaa 1900-luvun alun maailmaan, aikaan, jolloin Suomi kuului vielä Venäjään eikä esim. naisten opiskeleminen yleensäkään ollut itsestäänselvyys. Lääkäriksi opiskeleminen sitten vielä vähemmän. Monenlaisia esteitäkin Selman tielle osui, ja opiskelu kesti todella vuosikausia. Sitten siirtyminen Afrikkaan sen ajan työoloihin. Kaikki piti käytännössä aloittaa alusta ja hyvin vähäisin varustein. Aluksi suorastaan ilman varusteita ja jopa lääkkeitä - niiden rahtaaminen Suomesta kesti kuukausitolkulla. Kirja oli kuivahkosti kirjoitettu, mutta kyllä aihe ihan mielenkiintoinen oli.
(309 sivua.)
Tunnisteet:
elämäkerta,
lukupäiväkirja2018,
suomalainen,
tosi
perjantai 5. tammikuuta 2018
Behm, Jukka: Pehmolelutyttö
jukka behm: pehmolelutyttö
WSOY, 2017
Luin ~ 5.1.2018
Kuvaus:
Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän helpolta.
Pehmolelutytön silmin raikkaan analyysin kohteeksi joutuvat niin oma perhe kuin kaveritkin, koko nykyhetki, jossa aikuiset koettavat olla nuoria ja nuoret aikuisia. Pikkuhiljaa Emilia sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään.
Jukka Behmin Pehmolelutyttö voitti WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun. Raati kuvaili käsikirjoitusta näin: "Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa."
Kommentti:
Varsin mielenkiintoinen kirja. En ollut ihan varma, haluanko lukea tämän, koska pelkäsin, että on karmivaa luettavaa. Mutta ilman karmeuksia tämä kyllä puhutteli. Äitinä joutui myös vähän katsomaan peiliin, miten (nyky)aikuiset voivatkaan olla niin pihalla omasta elämästään ja perheestään?
Mitä siellä netissä tapahtuukaan.. Mitä me itse kukin sieltä haemme - ja löydämme vaikkemme hakisikaan. En silti ole ihan varma, haluanko oman 14-vuotiaan tyttäreni vielä lukevan tätä. Ehkä asioista kannattaa vielä vain jutella enemmän.
Mielenkiintoinen kertojaratkaisu, joka toimi kyllä hyvin. Lisäksi kirja oli siitä hyvä, ettei se vain esitellyt nuoren muista irtonaista elämää, joka laittaa aina ihmettelemään, missä ne aikuiset oikein ovat. Tässä tosiaan kyllä kerrottiin myös, miksi aikuiset (vanhemmat) eivät mitään huomanneet. Suosittelen.
Laitoin tuohon tunnisteeksi myös 'nuoret aikuiset, vaikka kai siinä voisi olla myös nuortenkirja?
(202 sivua)
Vielä kommentti: Hyvin alkanut lukuvuosi. 5.1. luettuna jo kolme hyvää kirjaa!:)
WSOY, 2017
Luin ~ 5.1.2018
Kuvaus:
Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän helpolta.
Pehmolelutytön silmin raikkaan analyysin kohteeksi joutuvat niin oma perhe kuin kaveritkin, koko nykyhetki, jossa aikuiset koettavat olla nuoria ja nuoret aikuisia. Pikkuhiljaa Emilia sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään.
Jukka Behmin Pehmolelutyttö voitti WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun. Raati kuvaili käsikirjoitusta näin: "Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa."
Kommentti:
Varsin mielenkiintoinen kirja. En ollut ihan varma, haluanko lukea tämän, koska pelkäsin, että on karmivaa luettavaa. Mutta ilman karmeuksia tämä kyllä puhutteli. Äitinä joutui myös vähän katsomaan peiliin, miten (nyky)aikuiset voivatkaan olla niin pihalla omasta elämästään ja perheestään?
Mitä siellä netissä tapahtuukaan.. Mitä me itse kukin sieltä haemme - ja löydämme vaikkemme hakisikaan. En silti ole ihan varma, haluanko oman 14-vuotiaan tyttäreni vielä lukevan tätä. Ehkä asioista kannattaa vielä vain jutella enemmän.
Mielenkiintoinen kertojaratkaisu, joka toimi kyllä hyvin. Lisäksi kirja oli siitä hyvä, ettei se vain esitellyt nuoren muista irtonaista elämää, joka laittaa aina ihmettelemään, missä ne aikuiset oikein ovat. Tässä tosiaan kyllä kerrottiin myös, miksi aikuiset (vanhemmat) eivät mitään huomanneet. Suosittelen.
Laitoin tuohon tunnisteeksi myös 'nuoret aikuiset, vaikka kai siinä voisi olla myös nuortenkirja?
(202 sivua)
Vielä kommentti: Hyvin alkanut lukuvuosi. 5.1. luettuna jo kolme hyvää kirjaa!:)
Tunnisteet:
lukupäiväkirja2018,
nuoret aikuiset,
suomalainen,
uutuus
Mayle, Peter: Mainio vuosi
Peter Mayle: Mainio vuosi
A Good Year, 2004
suom. Jukka Saarikivi
WSOY, 2005
Luin ~ 4.1.2018
Kuvaus:
Rentoa huumoria ja jännitystä Etelä-Ranskan aurinkoisissa maisemissa
Max Skinnerin tulevaisuudenhaaveet Lontoon bisnesmaailmassa romahtavat, kun hän menettää tärkeimmän asiakkaansa esimiehensä juonittelun tähden. Onneksi Maxin setävainaja on jättänyt hänelle perinnöksi viinitilan Etelä-Ranskassa.
Provencen ihana ilmasto ja herkullinen ruoka lumoavat Maxin. Vielä suuremman vaikutuksen häneen tekevät pesänhoitajana toimiva tyylikäs juristi Nathalie ja bistron häkellyttävä emäntä Fanny. Viinitilaansa Max tuskin muistaakaan kaikessa tohinassa – kunnes ilmenee, että viinin laadussa on ongelmia. Silti tilanhoitaja Roussel on innokkaasti puuhaamassa tarhoja omakseen. Kun paikalle kaiken kukkuraksi tupsahtaa nuori amerikkalaisnainen, jolla on oikeuksia perintöön, Maxilla on täysi työ puolustaa asemiaan. Hän alkaa ystävineen selvittää, mitä hämärää kaiken takana oikein piilee.
Kommentti:
Rentoa ja mukavaa matkalukemista, etenkin kun tapahtumat alkavat Lontoosta. Juuri viimeksi Jojo Moyesin kirjan lukeneena tämä oli ehkä hienoinen pettymys. En ole Peter Moylea muistaaksei aiemmin lukenut. Kirja oli tavallaan kevytversio Moyesista. Siis aika lailla simppelimpi juoni, ja hassua kyllä melko samantyyppisissä tapahtumapaikoissa.
(264 sivua.)
Lisäys 27.1.2018. Kirjailija Peter Mayle kuoli tammikuussa 2018.
A Good Year, 2004
suom. Jukka Saarikivi
WSOY, 2005
Luin ~ 4.1.2018
Kuvaus:
Rentoa huumoria ja jännitystä Etelä-Ranskan aurinkoisissa maisemissa
Max Skinnerin tulevaisuudenhaaveet Lontoon bisnesmaailmassa romahtavat, kun hän menettää tärkeimmän asiakkaansa esimiehensä juonittelun tähden. Onneksi Maxin setävainaja on jättänyt hänelle perinnöksi viinitilan Etelä-Ranskassa.
Provencen ihana ilmasto ja herkullinen ruoka lumoavat Maxin. Vielä suuremman vaikutuksen häneen tekevät pesänhoitajana toimiva tyylikäs juristi Nathalie ja bistron häkellyttävä emäntä Fanny. Viinitilaansa Max tuskin muistaakaan kaikessa tohinassa – kunnes ilmenee, että viinin laadussa on ongelmia. Silti tilanhoitaja Roussel on innokkaasti puuhaamassa tarhoja omakseen. Kun paikalle kaiken kukkuraksi tupsahtaa nuori amerikkalaisnainen, jolla on oikeuksia perintöön, Maxilla on täysi työ puolustaa asemiaan. Hän alkaa ystävineen selvittää, mitä hämärää kaiken takana oikein piilee.
Kommentti:
Rentoa ja mukavaa matkalukemista, etenkin kun tapahtumat alkavat Lontoosta. Juuri viimeksi Jojo Moyesin kirjan lukeneena tämä oli ehkä hienoinen pettymys. En ole Peter Moylea muistaaksei aiemmin lukenut. Kirja oli tavallaan kevytversio Moyesista. Siis aika lailla simppelimpi juoni, ja hassua kyllä melko samantyyppisissä tapahtumapaikoissa.
(264 sivua.)
Lisäys 27.1.2018. Kirjailija Peter Mayle kuoli tammikuussa 2018.
maanantai 1. tammikuuta 2018
Moyes, Jojo: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta
Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta
The Girl You Left Behind, 2012
Suom. Heli Naski
Gummerus, 2017
Luin ~ 1.1.2018
Kuvaus:
Ranskalainen taiteilija Edouard Lefevre komennetaan taistelemaan rintamalle ensimmäisessä maailmansodassa. Kun kotikylä joutuu saksalaisten käsiin, Edouardin nuori vaimo Sophie määrätään laittamaan ruokaa saksalaisille upseereille, jotka tulevat hänen perheensä hotellille aina iltaisin. Edouardin Sophiesta maalaama muotokuva kiinnittää uuden komendantin huomion, ja hänessä herää vaarallinen pakkomielle, joka ajaa lopulta Sophien tekemään raastavan valinnan.
Miltei sata vuotta myöhemmin Sophien muotokuva riippuu Liv Halstonin kodin seinällä Lontoossa. Taulu on lahja hänen aviomieheltään, joka kuoli neljä vuotta sitten. Sattumalta maalauksen todellinen arvo ja dramaattinen tarina paljastuvat Liville, ja nuoren lesken elämä mullistuu uudelleen.
”Kuten menestysromaanissaan Kerro minulle jotain hyvää, Moyes saa lukijansa pohtimaan moraalisesti vaikeaa kysymystä tuoreella tavalla… Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on vahva, provosoiva ja nautinnollinen romaani.” – The Washington Post
Kommentti:
Vuosi alkoi kyllä todella hyvän kirjan parissa. Taas kerran Jojo Moyes yllättää taidollaan yhdistää kevyehköä nykypäivää todella kovaan historialliseen kannanottoon. Tai sellainen on fiilis itselläni nyt, kun olen juuri lukenut tarinan loppuun. Onneksi on ollut lomaa ja aikaa lukea tämä kirja.
(447 sivua.)
The Girl You Left Behind, 2012
Suom. Heli Naski
Gummerus, 2017
Luin ~ 1.1.2018
Kuvaus:
Ranskalainen taiteilija Edouard Lefevre komennetaan taistelemaan rintamalle ensimmäisessä maailmansodassa. Kun kotikylä joutuu saksalaisten käsiin, Edouardin nuori vaimo Sophie määrätään laittamaan ruokaa saksalaisille upseereille, jotka tulevat hänen perheensä hotellille aina iltaisin. Edouardin Sophiesta maalaama muotokuva kiinnittää uuden komendantin huomion, ja hänessä herää vaarallinen pakkomielle, joka ajaa lopulta Sophien tekemään raastavan valinnan.
Miltei sata vuotta myöhemmin Sophien muotokuva riippuu Liv Halstonin kodin seinällä Lontoossa. Taulu on lahja hänen aviomieheltään, joka kuoli neljä vuotta sitten. Sattumalta maalauksen todellinen arvo ja dramaattinen tarina paljastuvat Liville, ja nuoren lesken elämä mullistuu uudelleen.
”Kuten menestysromaanissaan Kerro minulle jotain hyvää, Moyes saa lukijansa pohtimaan moraalisesti vaikeaa kysymystä tuoreella tavalla… Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on vahva, provosoiva ja nautinnollinen romaani.” – The Washington Post
Kommentti:
Vuosi alkoi kyllä todella hyvän kirjan parissa. Taas kerran Jojo Moyes yllättää taidollaan yhdistää kevyehköä nykypäivää todella kovaan historialliseen kannanottoon. Tai sellainen on fiilis itselläni nyt, kun olen juuri lukenut tarinan loppuun. Onneksi on ollut lomaa ja aikaa lukea tämä kirja.
(447 sivua.)
Tunnisteet:
kommentti,
kuva,
kuvaus,
lukupäiväkirja2018,
Suosittelen,
uutuus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)