Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukupäiväkirja2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukupäiväkirja2016. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Lappalainen, Mirkka: Jumalan vihan ruoska

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska - Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697

Siltala, 2012

Luin ~ 27.7.2017


Kuvaus:
Suuret kuolonvuodet veivät 1690-luvulla hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin, ja seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Kriisi ulottui myös Liivinmaalle ja Ruotsin valtakunnan sydänosiin. Syötävää etsivät kerjäläislaumat levittivät tappavia tauteja, ja keväällä ja kesällä 1697 kuolleisuus saavutti Suomessa kauhistuttavat mittasuhteet.

Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi vain alle 12 prosenttia väestöstä.

Kirjassaan Mirkka Lappalainen etsii vastausta kysymykseen siitä, miksi kuolema korjasi Suomessa niin runsaan sadon. Suurten kuolonvuosien aikaan elettiin pieneksi jääkaudeksi kutsuttua kylmää ilmastovaihetta. Alkeellinen maatalous ja siihen nojaavat valtiot olivat suurissa vaikeuksissa.
Ilmaston lisäksi kirjassa pohditaan sitä, mikä rooli itsevaltiaan kuninkaan Kaarle XI:n valtiokoneistolla, aikakauden taloudellisilla ihanteilla, maantieteellisillä oloilla ja tiedonkulun vaikeuksilla oli kriisin pahentumisessa.

Jumalan vihan ruoska on myös kuvaus nälänhädän arjesta, tavallisten ihmisten selviytymiskeinoista sekä rikoksista ja kauhuista, joihin nälkä lopulta johti. Tärkeä rooli on lisäksi itsevaltiaalla kuninkaalla, joka kansan kärsiessä teki itse kuolemaa.
Lähteinä Mirkka Lappalainen on käyttänyt esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjoja sekä aikakauden virkamiesten ja diplomaattien kirjeitä.
Jumalan vihan ruoska on kuvaus Suomen historian synkimmästä hetkestä, maailmasta, jossa ihmiset elivät luonnon ja säiden armoilla ja jossa elokuun halla toi kuoleman.


Kommentti:
Hmmm, mielenkiintoinen lukukokemus, tämähän on hyvinkin kuivakka kirja, tutkimustietoa. Mutta aihe on mielenkiintoinen ja koska mulla oli lomalla aikaa, luin tämän kyllä varsin nopeasti kannesta kanteen. Oli mielenkiintoista lukea "pienen jääkauden" ajasta, miten se ulottui koko Euroopan alueelle ja aiheutti todellisen nälänhädän ja massakuoleman täällä Pohjolassa. Miksi ei kalastettu, sienestetty, marjastettu? Näihinkin kysymyksiin sai vastauksen. Kannatti lukea, vaikkei kirja ollutkaan juonellinen romaani, kuten etukäteen kuvittelin.
Lisää Mirkka Lappalaista on jo lainassa, mm. Maailman painavin raha. Nämä kannattaisi ehkä lukea aikakausijärjestyksessä.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Niemi, Juuli: Et kävele yksin

Juuli Niemi: Et kävele yksin

WSOY, 2016

Luin ~ 26.12.2016



Kuvaus :
Egzon ei ole käynyt vieraissa maissa. Hän ei ole käynyt edes siellä mistä hänen sanotaan tulevan.
Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus.

Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.
Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi.


Kommentti :
Hyvä tarina, uskottava nuoruuden kipujen kuvaaja, mielenkiintoinen. Pieni miinus muutamasta kielioppilipsahduksesta (possessiivisuffiksi!?).

perjantai 2. joulukuuta 2016

van Alkemade, Kim: Lapsi nro 8

Kim van Alkemade: Lapsi nro 8
Orphan #8, 2015
Suom. Päivi Paju
HarperCollinsNordic , 2016

Luin ~ 2.12.2016



Kuvaus:

On vuosi 1919 ja Rachel Rabinowitz on eläväinen ja iloinen nelivuotias, joka asuu New Yorkissa yhdessä perheensä kanssa. Tragedia hajottaa perheen ja Rachel lähetetään veljensä kanssa lastenkotiin. Siellä Rachel tapaa lääkäri Mildred Solomonin ensimmäistä kertaa. Tohtori Solomon suorittaa lapsilla lääketieteellisiä kokeita ja altistaa Rachelin toistuvasti röntgenhoidoille. Rachel saa hoidoista epämuodostumia, minkä vuoksi muut lastenkodin lapset kiusaavat häntä ulkonäön vuoksi.
Viisitoistavuotiaana Rachelin onnistuu paeta. Rachel luulee jättäneensä kauhistuttavan lapsuuden taakseen, kunnes hän vuosia myöhemmin joutuu kasvokkain pimeän menneisyytensä kanssa. Rachel työskentelee sairaanhoitajana ja tapaa jälleen tohtori Solomonin, joka on nyt syöpäpotilas. Rachelia riivaa ajatus siitä, että tohtori Solomon on saatava ymmärtämään aiemman elämänsä kauhistuttavien tekojen seuraukset ja maksamaan teoistaan. Rachel muuttaa tohtori Solomonin lääkitystä ja altistaa tämän omalle kokeelleen. Ennen yövuoron päättymistä Rachelin pitää valita koston ja anteeksiannon välillä.
Lapsi nro 8 on historiallinen romaani, joka on saanut innoituksen Hebrew Orphan Asylum -lastenkodin tapahtumista New Yorkissa 1900- luvun alussa. Kim van Alkemade on kirjoittanut kiehtovan kertomuksen naisesta, joka joutuu ratkaisun eteen tavatessaan uudestaan lääkärin, joka teki hänellä lääketieteellisiä kokeita vuosia aiemmin.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Maskame, Estelle: DIMIMY - kaipaan

Estelle Maskame: DIMIMY - kaipaan
Did I Mention I Miss You, 2016
Suom. Sirpa Parviainen

Gummerus, 2016

Luin ~ 16.11.2016



Kuvaus:

Eden ja Tyler eivät ole puhuneet vuoteen. Eden on yhä raivoissaan Tylerille, joka vuosi sitten lähti ja jätti hänet hoitamaan yksin tuhoisan sotkun, joka heidän kielletyn suhteensa paljastumisesta seurasi. Eden yrittää nyt keskittyä psykologian opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesätauolla hän palaa Santa Monicaan, mutta kaikkien yllätykseksi sinne palaa myös Tyler...

Missä Tyler on oikein ollut viimeisen vuoden, ja kuinka hän on voinut muuttua ja kasvaa vuodessa niin paljon? Tyler houkuttelee Edenin tutustumaan uuteen kotiinsa ja elämäänsä. Eden joutuu pohtimaan, onko jo liian myöhäistä antaa anteeksi vai voisiko aika olla heillekin uusi. Kenen hyväksyntää he oikeastaan niin kipeästi kaipaavat?

DIMIMY – Kaipaan on Estelle Maskamen DIMILY-trilogian päätösosa.

Kommentti:

Ällistyin hieman tämän päätösosan vetävyydestä. Teki hyvää lukea näitä ajatuksia, hyvässä suhteessa kevyttä (onnellista) juonta ja matkan varrella mietittyjä juttuja. Ei (edelleenkään) ollenkaan niin kevyttä kuin päälle päin näytti. Kiitokset kuopukselle (13 v.) hyvästä lukuvinkistä!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Maskame, Estelle: DIMINY - tarvitsen

Estelle Maskame: DIMINY - tarvitsen

Did I Mention I Need You, 2015

Suom. Sirpa Parviainen

Gummerus, 2016

Luin ~ 12.11.2016



Kuvaus
Tyler ja Eden ovat vältelleet toisiaan kohtaan tuntemiaan suuria tunteita viimeiset kaksi vuotta, perheidensä tähden. Sitten Tyler kutsuu Edenin viettämään kesää kanssaan New Yorkiin.
Kaksin kaukana vanhemmistaan ja ystävistään, New Yorkin vastustamattomassa sykkeessä he eivät voi enää teeskennellä. Kun kesäromanssi kehittyy joksikin paljon vakavammaksi, Tylerin ja Edenin on kohdattava kotona odottava todellisuus ja tehtävä suuria päätöksiä.
Kuinka heidän vanhempansa reagoivat, jos he tunnustavat kielletyn rakkautensa - ja onko suhde tarpeeksi vahva kestämään paljastuksen tuhoisat seuraukset?


Kommentti:
Nuorimmainen sai kirjavinkin kaveriltaan, luki nämä kesällä ja suositteli mullekin. Myönnän, että mulla oli varauksellinen ennakkoasenne. Nyt voin myöntää, että kirjat ovat yllättäneet positiivisesti. Ennakkoasenteesta huolimatta olen tullut houkutelluksi tarinaan mukaan ja haluan todellakin tietää, miten tämä lopulta ratkeaa <3 . Onneksi seuraava osa odottaa jo kirjastossa minulle varattuna!

torstai 10. marraskuuta 2016

Maskame, Estelle: DIMILY

Estelle Maskame: DIMILY - rakastan: Did I Mention I Love You? 2015
Gummerus, 2016
Suom. Sirpa Parviainen

Luin ~ 9.11.2016
<
Kuva


Kuvaus:

Kun 16-vuotias Eden Munro päättää viettää kesän isänsä ja tämän uuden vaimon luona Santa Monican rantakaupungissa Kaliforniassa, hän ei arvaa, mihin tuli oikein lähteneeksi.
Edenillä on nyt arjessaan kolme uutta velipuolta, joista vanhin on Tyler Bruce, paha poika, jolla on lyhyt pinna ja iso ego. Eden tulee vedetyksi mukaan Tylerin ystäväpiiriin ja kalifornialaiseen teinielämään. Yrittäessään oppia ymmärtämään Tyleriä hän huomaa olevansa peruuttamattomasti ihastumassa siihen ainoaan väärään velipuoleensa. Lisätään soppaan Tylerin ripustautuva tyttöystävä ja Edeniin silmänsä iskenyt poika, ja luvassa on salaisuuksia, valheita ja kosolti draamaa.
Mutta kuinka Eden saa pidettyä tunteensa kurissa? Ja saako hän ikinä selville totuutta Tylerista?

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Latvus, Sisko: Kaksi sateenkaarta

Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta

WSOY, 2014

Luin ~ 2.11.2016



Kuvaus:
Neuvostoliiton hajoaminen erottaa nuoret rakastavaiset

Neuvostoliitto hajoaa, ja 15-vuotiaan Innan maailma romahtaa. Ensirakkaus joutuu katkolle suomalaistaustaisen perheen muuttaessa Pietarista Helsinkiin.
Vuonna 1991 valta vaihtuu Moskovassa tiuhaan ja Viro itsenäistyy. Innan suomalaistaustainen perhe muuttaa myllerryksen keskellä Pietarista Helsinkiin.
Paluuta entiseen ei ole. On jätettävä taakse koko lapsuus, vanhat ystävät, musiikki ja tummasilmäinen Daniel. Miten pitkän välimatkan ensirakkaus voi kestää?
Sisko Latvus tekee lähihistoriaan sijoittuvia nuortenkirjojaan varten huolellista tutkimustyötä. Kirjan lopussa on liite, jossa kuvataan keskeiset faktat tarinan takana.

Savon Sanomissa.

Kommentti:/
Oli todella mielenkiintoista jatkaa edellisen kirjan suvun tarinaa ajalta, jonka itsekin muistaa. Neuvostoliiton hajoaminen, Viron ja muiden Baltian maiden itsenäistyminen. Kuinka kaukaiselta nekin jo tuntuvat.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Latvus, Sisko: Kaukana omalta maalta

Sisko Latvus: Kaukana omalta maalta
WSOY, 2011
Luin ~ 26.10.2016



Kuvaus:

Eletään vuotta 1942 piiritetyssä Leningradissa. Inkerinsuomalainen 13-vuotias Paavo on sisarussarjan vanhin ja näkee perheensä kanssa nälkää isän ollessa rintamalla. Eräänä aamuna äiti palaa leipäjonosta mukanaan järisyttävä tieto - heidät siirretään Siperiaan.

Nopeasti aikuistumaan joutuva Paavo säilyttää äärimmäisissäkin oloissa elämänuskonsa ja toivonsa paremmasta. Hän ei pysty myöskään unohtamaan matkan varrella tapaamaansa eestiläistä Marea.

Kirjan keskeiset tapahtumat ovat tosia ja Paavon ääni kertoo kokonaisen kansanosan kovasta kohtalosta. Stalinin vainoissa yli 100 000 inkerinsuomalaista karkotettiin 1930- ja 40-luvulla historiallisilta asuinsijoiltaan, ja samalla yritettiin tuhota heidän kielensä ja kulttuurinsa.

Kommentti

tiistai 18. lokakuuta 2016

Jones, Sadie: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
Fallout, 2014
Suom. Marianna Kurtto
Otava, 2015
Luin ~ 18.10.2016



Kuvaus:
Nämä ihmiset muuttavat sydämeesi. Neljä nuorta etsii paikkaansa 1970-luvun Lontoon teatterimaailmassa. Syvälle syöpyvä romaani nuoruudesta ja taiteesta, rakkaudesta ja intohimon tuhovoimasta.
Luke kirjoittaa yökaudet. Kun hän sattumalta kohtaa teatterilaiset Paulin ja Leighin, hän tietää tulleensa kotiin. Poikkeuksellisen lahjakkaasta Lukesta tulee Lontoossa tähti.
Sitten Luke rakastuu hurjalla voimalla. Toissijaisilta tuntuvat niin sitoumukset ja oma ura kuin ystävätkin. Minkä kaiken Luke on valmis uhraamaan pitääkseen Ninan ihollaan?

Kommentti:

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Keyes, Marian: Nainen joka varasti elämäni

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni

The Woman Who Stole My Life, 2014

Suom. Liisa Laaksonen

Tammi, 2015
Luin ~ 12.10.2016



Kuvaus:
Mimmikirjallisuuden mestari iskee jälleen!
Haikean hauska tarina elämän kertakaikkisesta mahdottomuudesta, unelmien tärkeydestä - ja suklaakeksien turmiollisuudesta.
Stella Sweeneylle on tapahtunut sekä hyviä että huonoja asioita. Vakava sairaus, ura menestyskirjailijana, ihanat lapset ja hankala aviomies.
Kaiken kaikkiaan Stella on voiton puolella, kunnes kirjoittaminen lakkaa sujumasta. Suklaakeksit eivät varsinaisesti auta asiaa. Pian Stellalla on kaapillinen liian pieniä vaatteita ja kasvava epäilys siitä, että siippa on mennyt lopullisesti jengoiltaan. Lipuuko uusi elämä auttamatta käsistä?


Hyvä arvio täällä.

Kommentti:
Tykkäsin. Ovela kirja, joka vaikutti varsin kevyeltä, mutta ei ollut niin kevyt(mielinen) kuitenkaan. Kirjan nimikin oli aika jännä, ennen loppuratkaisua se sai (tai meinasi saada) uudenlaisen merkityksen. Oikeastaan lukiessa sain sille ainakin kolme eri merkitystä! Edellämainittu Kirjavinkit-kommentti sanoo sen, mitä minäkin ajattelin :).

tiistai 4. lokakuuta 2016

Hislop, Victoria: Paluu

Victoria Hislop: Paluu
The Return, 2008
suom. Laura Jänesniemi
Bazar, 2016
Luin ~ 4.10.2016



Kuvaus:
Alhambran majesteettisten tornien alapuolella Granadan mukulakivikadut resonoivat musiikkia ja salaisuuksia. Sonia Cameron, 35-vuotias lontootar, ei tiedä mitään kaupungin sokeeraavasta menneisyydestä. Hän on Granadassa vain ja ainoastaan tanssiakseen salsaa. Ja ehkä myös flamencoa, tanssia, joka joskus oli kielletty.

Satunnainen keskustelu rauhallisessa kahvilassa sekä kiehtova kokoelma vanhoja valokuvia ja julisteita vetävät Sonian kuin huomaamatta tarinaan Espanjan tuhoisasta sisällissodasta.

Seitsemänkymmentä vuotta aiemmin samaisen kahvilan yhteydessä asuu Ramírezin perhe: vanhemmat, kolme poikaa ja tytär. Espanjan sisäpolitiikassa kuohuu, eikä se voi olla vaikuttamatta perheen elämään. Kun vuonna 1936 kenraali Francon johtama sotilasvallankaappaus tuhoaa maan hauraan tasapainon, on jokaisen valittava puolensa. Granadan keskiössä Ramírezin perhe joutuu todistamaan konfliktin pahimpia julmuuksia. Jokainen joutuu omaan taisteluunsa, kun Espanja repii itseään hajalle.

Kiehtova ja vaikuttava tarina seuraa Soniaa Lontooseen, jossa edesmenneen äidin jäämistöstä löytyy jotain Espanjan historiaan liittyvää.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Moyes, Jojo: Jos olisit tässä

Jojo Moyes: Jos olisit tässä
After You, 2015
Gummerus, 2016
Suom. Heli Naski

Luin ~ 23.9.



Kuvaus:

Louisa Clark ei ole enää ihan tavallinen tyttö. Hänen elämänsä muuttui, kun hän rakastui Will Traynoriin, menetti hänet ja särki sydämensä. Willin kuolemasta on kulunut puolitoista vuotta, ja Louisa tuntee epäonnistuneensa lupauksessaan aloittaa oma elämä ja elää sitä täysillä. Hän on töissä lentokentällä ja katsoo vierestä, kun muut matkustavat jonnekin pois. Kun Louisa joutuu onnettomuuteen ja palaa kotikyläänsä toipumaan, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut.

Parannuttuaan Louisa liittyy omaisten sururyhmään, tapaa uusia ihmisiä ja saa jonkinlaisen otteen elämästään. Yllättäen henkilö Willin menneisyydestä saapuu Louisan oven taakse ja muuttaa jälleen aivan kaiken. Huippumenestyneen Kerro minulle jotain hyvää -kirjan jatko-osa kertoo, miten elämistä pitää opetella yhä uudestaan. Koskettava kirja yllättää: lukijalle ennestään tutut henkilöt heräävät eloon, ja Moyes vie heidät paikkoihin, joita he - ja me lukijat - eivät osanneet kuvitellakaan.

Kommentti:

Voi, tykkäsin. Olipa kiva jatko-osa. Etukäteen jopa mietin, haluanko lukea tätä jatkoa, mutta kyllä kannatti. Mielenkiintoinen, vetävä stoori. Sopivassa suhteessa vakavaakin asiaa ja kepeyttä, todella sujuva tarina.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Shafak, Elif: Valkoinen elefantti

Elif Shafak: Valkoinen elefantti

The Architect's Apprentice, 2014

Suom. Maria Erämaja

Gummerus, 2016

Kuva

Kuvaus

Nyt en saanut otetta kirjasta.
Välillä jopa mietin, onko vika suomentajassa vai mikä ihme, kun en päässyt lainkaan tarinaan mukaan. Jotenkin tuntui, etten ollenkaan löytänyt sitä punaista lankaa, mikä kirjassa varmaan oli. Tarina ei vienyt mennessään, joten luin sitä todella pitkään ja hitaasti. Siksi sitten välillä jo ehti unohtua, mitä tapahtui. Harmi, kun odotin aika paljon tältä kirjalta.

tiistai 23. elokuuta 2016

Nevanlinna, Arne: Pako

Arne Nevanlinna: Pako

WSOY, 2016

Luin ~ 23.8.2016


Kuvaus:

Rakkaus ja valhe sitovat heidät yhteen

Tyttö ja poika pakenevat pommitetusta Dresdenistä vuonna 1945. He kulkevat kenkänsä puhki pölyisillä maanteillä ja erinäisten episodien jälkeen pääsevät omintakeisen Onkel Fritzin kyydissä Bremenin satamakaupunkiin. Sieltä lähtee laiva Amerikan Yhdysvaltoihin. Uudessa kotimaassa on luotava uusi valheellinen identiteetti, jonka varassa Josef ja Katharine - Joe ja Kate - elävät loppuelämänsä.

Pako on 70 vuoden mittainen romaani nuorista, jotka alkavat kaiken alusta, pitkästä avioliitosta ja vanhenemisesta. Se tarkastelee kepeän elegantisti amerikkalaista unelmaa, vaurastumista sekä eurooppalaisuutta, joka ei lähde päähenkilöistä kulumallakaan.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Hurskainen, Eeva: Aurora Karamzin

Eeva Hurskainen: Aurora Karamzin - Pietarin hovista köyhien auttajaksi
Kirjapaja, 2002
Luin ~ 15.8.2016



Kuvaus:

Aurora Karamzin eli 1808-1902 ja oli aikansa seurapiirikaunottaria. Hän oli keisarinnan hovineitona, mutta harjoitti suuressa määrin hyväntekeväisyyttä. Parhaiten hänet tunnetaan Diakonissalaitoksen perustajana.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Havaste, Paula: Veden vihat

Paula Havaste: Veden vihat

Gummerus, 2016

Luin ~ 3.8.2016


Kuvaus: ”Jokin oli säikäyttänyt lokit. Kun laiva lipui saaren ohi, Kertte näki rantapuussa istuvan hiilenmustan korpin. Kun tuo vain pysyisi hiljaa, Kertte aneli mielessään, mutta korppi avasi nokkansa ja veden yli kantautui uhkaavasti sointuva ääni. Pahanilmanlintu, Kertte ajatteli ja risti sormet suojakseen.”

1100-luvulle sijoittuva rakastettu Vihat-sarja jatkuu.
Piispan käskynhaltija on hyökännyt Kerten kimppuun, ja Kertte on tarttunut veitseen. Kertte pakenee kauppias Osmin laivaan, ja Osmi lupaa kuljettaa Kerten Tokholmista takaisin Turukylään. Oikukkaat tuulet ja saaristorosvot koettelevat matkalaisia niin, että seuraava talvi joudutaan kuitenkin viettämään Koluvanissa, nykyisessä Tallinnassa.

Kertte asettuu Osmin ja tämän kumppanin Pärnin talouteen. Merten takaa alkaa kuulua uhkauksia: piispan miehet eivät ole antaneet anteeksi. Kun Kerten maha alkaa kasvaa, vaikeutuu suhde myös Pärniin, Osmin todelliseen rakastajaan. Miten Kerten matka jatkuu: Ovatko Pärn ja veden jumalat vielä lepytettävissä? Entä onko kotiin Larrin luo enää paluuta?

Kommentti:

Kyllä, tykkään tästä sarjasta ja Kerten tarinasta. Toisaalta olis kyllä kiva lukea nämä kaikki peräkkäin, mutta kivaa se on näinkin. Hassua, että ekan osan lukeminen meinasi jäädä kesken!

Myron, Vicki: Kirjastokissa

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat, 2008
Suom. Laura Beck
Otava, 2008

Luin ~ 1.8.2016



Kuvaus:
Dewey Readmore Books on sekä kysymys että sopiva nimi kissalle, joka löytyy kirjaston palautusluukusta eräänä kylmänä aamuna. Iowan pikkukaupungin kirjasto adoptoi pienen kissan kauneuden, valloittavuuden ja persoonallisuuden vuoksi, mikä pelastaa sekä lama-ajan kirjaston että kaupungin, josta olisi ajan mittaan luultavasti tullut vain elämästä tyhjentynyt aavekaupunki.
Kirjastokissa kertoo kissan tarinan unohtamatta kissan ympärillä olevia ihmisiä, mikä tekee kirjasta ja kissasta mielenkiintoisemman. Yksi pieni kissa tuo iloa, lohdutusta ja onnea niin kirjaston henkilökunnalle, koko pikkukaupungille kuin muulle maailmalle. Kirja on sekä lämminhenkinen, että hauska. Jokainen lemmikin omistanut tietää, kuinka hullu eläin kuin eläin voi olla, mutta on silti vaikeaa saada sitä hullutusta eläväisenä paperille.

/ Koiraihmisille voi suositella vastapainoksi kirjailija ja kolumnisti John Groganin lemmikkielämäkertaa Marley ja minä./


Kommentti:
No hyvä kirja, mutta en ollut varautunut näin perusteelliseen ajankuvan ja pikkukaupungin rakennemuutoksen esittelyyn. Kissasta olisin halunnut lukea enemmänkin, mutta se meinasi välillä jopa jäädä vähän taustalle.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Rämö, Matti: Rengasrikkoja Saharassa

Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa

Minerva, 2009

Luin ~ 27.7.2016



Kuvaus:
Hankalasta sairaudesta toipuminen muuntuu kunto-ohjelman kautta haaveeksi polkea Euroopan halki Afrikkaan asti. Maantieteilijän intohimolla Matti Rämö kertoo, kuinka matka taittuu vuoristoissa kiiveten aina Saharan suolatasangon kammottavaan kuumuuteen saakka. Kommelluksia ja kohtaamisia sattuu; kärsivällisyys on koetteilla, rohkeus ja itsetuntemus kasvavat. Esimerkiksi pusikkotelttailu osoittautuu haastavaksi taitolajiksi tiheään asutuilla seuduilla. Pitkällä reissulla mies pysähtyy usein pohtimaan maailmanmenoa ja omaa elämäänsä. Kirja on hyödyllinen matkaopas pyöräretkeä suunnittelevalle, mutta se on myös tutkimusretki italialaiseen todellisuuteen ja islamilaiseen maailmaan.

"Olin valmis kohtaamaan megapolkaisun haasteen. Matka olisi myös pieni Korkea veisu polkupyörälle, joka on hämmästyttävän hieno ja ympäristöystävällinen liikkumisväline. Pyöräily tekee hyvää sielulle ja keholle. Stressi kaikkoaa satulassa, mieli sulautuu osaksi maisemaa."


Kommentti: Yllättävän hauska lukukokemus :).

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Sendker, Jan-Philipp: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Das Herzenhören, 2002
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2016

Luin ~ 15.7.2016 (klo 02)



Kuvaus
Alun perin Burmasta kotoisin oleva Tin Win on menestynyt juristi New Yorkissa. Eräänä päivänä Tin Win ottaa salkkunsa ja lähtee töihin. Hän ei kuitenkaan koskaan saavu työpaikalleen, eikä hänen amerikkalainen vaimonsa ja kaksi aikuista lastaan kuule hänestä enää mitään.

Neljä vuotta myöhemmin Tin Winin tytär, uraorientoitunut Julia saa käsiinsä vuosikymmeniä vanhan rakkauskirjeen, jonka hänen isänsä on kirjoittanut vuonna 1955 tuntemattomalle burmalaisnaiselle. Julia ei tiedä mitään isänsä ensimmäisestä kahdestakymmenestä elinvuodesta ja päättää matkustaa kirjeessä mainittuun pieneen burmalaiskylään. Julian koko maailman mullistavan matkan päättyessä hän on oppinut paljon isästään – ja elämästä yleensä.

Sydämenlyönneissä ikuisuus on ainutlaatuinen lukukokemus omaa tietään etsiville, itämaisesta mystiikasta kiinnostuneille ja kaukomaille havittelijoille. Maailmalla suurmenestykseen noussut romaani on lempeä ja inhimillinen tarina kohtalon erottamista rakastavaisista ja rakkauden voimasta.


Kommentti / Juu, hieno kirja!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Nuotio, Lotta: Yksi miljoonista: Modin pako Syyriasta

Lotta Nuotio: Yksi miljoonista: Modin pako Syyriasta

Otava, 2016

Luin ~ 7.7.2016



Kuvaus:
Henkeäsalpaava tositarina nuoren lääkärin pakomatkasta sisällissodan keskeltä Ruotsiin

Modilla oli unelma: suorittaa kirurgin työharjoittelunsa loppuun ja viettää vapaa-aikaa ystävien kanssa. Sitten Syyriassa alkaa kansannousu, mielenosoituksissa loukkaantuneita tulee sairaalaan ja nuori lääkäri yrittää salaa auttaa heitä. Sen jälkeen vankeus murskasi unelmat.

Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastustavalle Modille jää vankilasta vapautumisen jälkeen vain yksi vaihtoehto: on paettava kotimaasta, kuten on tehnyt jo lähes neljä miljoonaa muuta. Pakomatka Turkin kautta Eurooppaan on täynnä vaaroja aina Isis-äärijärjestöstä salakuljettajien Välimereen uppoaviin laivoihin.

Kommentti:

Mielestäni tosi hyvä kirja ajankohtaisesta aiheesta. Henkilökohtainen, todenmukainen kertomus, joka ei mässäillyt, vaikka kidutuksistakin kertoi.
Sain mielestäni sopivasti taustatietoa aiheesta, joka herättää paljon kysymyksiä.
Mitä siellä Syyriassa oikein on tekeillä? Syyrian sodastahan on kuultu ja turvapaikanhakijatilanne paisui käsittämättömäksi viime syksynä. Tämä selvensi ainakin itselleni asetelmaa, ja toi yhden tavallisen ihmisen tarinan kautta inhimillisyyttä asiaan.
Kannattaa kyllä lukea.