keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Leppänen, Aino: Positiivinen yllätys

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys
Docendo Oy, 2019
Luin ~ 25.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Tavallinen koulupäivä keskeytyy, kun lukiolaistyttö Ainon raskaustestin tulos on positiivinen. Tilanne yllättää perheen ja lähipiirin täydellisesti, varsinkin poikaystävän. Edessä on päätös, jossa punnitaan elämä ja kuolema. Asian moraalista puolta Aino ei ole koskaan ehtinyt edes miettiä.
Miten istuvat sanat raskausviikko, synnytysvalmennus ja ultraäänitutkimus 17-vuotiaan lukiolaisen maailmaan? Miten onnistuu itsenäistyminen muutaman kuukauden varoitusajalla? Miten selvitä hormonien epätasapainosta, jos ei edes tiedä kärsivänsä sellaisista?
Aino saa vertaistukea tädiltään, samaan aikaan raskaana olevalta aikuiselta naiselta. Elämän ennakoimattomuus häkellyttää, ja yllättävä tragedia asettaa tytön valinnan aivan uuteen valoon.
Kirjailijan omaan elämään pohjautuvassa esikoisromaanissa vakava aihe on silattu lempeällä ja ironisella huumorilla. Kirja on tärkeä näkökulma viime vuosina puhuttaneeseen teiniäitiyteen. Äidinrakkaus ei ole iästä kiinni, ja vaippoja oppii vaihtamaan nuorikin. Silti vauvaperheen arki voi uuvuttaa myös nuoren äidin, vaikkei olisi odottanutkaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkiunelmia. Ei ole helppoa jäädä kotiin imettämään, kun muut lähtevät lauantai-iltana juhlimaan nuoruuttaan.
Mutta jos on valmis harrastamaan aikuisten leikkejä, pitäisikö olla myös valmis kantamaan aikuisen vastuu?


Kommentti:

Kirjan kieli oli jännä kontrasti edelliseen lukemaani (Nopeasti piirretyt pilvet), sillä tässä oli todellakin nuoren, 17-vuotiaan tytön kertojaääni hyvin vahvana, jopa kömpelönä.
Ajattelinkin, että tämä kuuluisi nuorten tai nuorten aikuisten kirjojen kategoriaan, mutta taitaa ihan aikuisten kirjana olla hyllyssä.
Hyvin omakohtainen ja siksi myös puhutteleva tarina. Kirja muistutti jännällä tavalla ajasta tuolta 2000-luvun alussa, jolloin some ei ollut vielä niin vahvasti läsnä kuin nykyään. Teiniäidin ja vähän myös yh-äidin tarina. Kannattaa lukea ja antaa luettavaksi myös teineille.
(195 sivua.)

maanantai 23. syyskuuta 2019

Nivukoski, Paula: Nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Otava, 2019
Luin ~ 23.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Vahvatunnelmainen esikoisteos sinnikkäästä 1920-luvun pohjalaisnaisesta, jota elämä taivuttaa muttei murra. Isälle annettu lupaus joutuu koetukselle, kun aviomies pakenee merten taa.
Kun Liisa menee naimisiin Kallen kanssa, edessä siintävät onnelliset vuodet täynnä hellyyttä. Mutta avioliitto onkin rahapussin nyörien kiristämistä, laskiämpärin tyhjentämistä ja valittava vanha äiti tuvan nurkassa.
Kalle lähtee paremman elämän perässä Amerikkaan, ja Liisa jää lastensa kanssa Isoonkyröön. Häntä painaa lupaus, jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella: talo on pidettävä suvussa. Mutta kuinka paljon nuori nainen jaksaa harteillaan kantaa?


Kommentti:

Mielenkiintoinen näkökulma Amerikan siirtolaisuuteen, sillä nyt ei kerrota reissuun lähtijästä ja hänen seikkailuistaan, vaan siitä, miltä vaimosta tuntuu jäädä kotiin lasten ja hylkäämisen kanssa kyläläisten puheenaiheeksi.
Tykkäsin ihan valtavasti tästä tarinasta sekä kirjan kerronnasta. Tämä oli niitä kirjoja, joita lukee jarrutellen, jotta lukuilo ei loppuisi liian pian.
Olen aika kriittinen kielikuvien viljelyn suhteen, ja melkeinpä allerginen päälleliimatun tuntuisille uusiosanoille, mutta tämän kirjan teksti soljui sujuvasti ja kielikuvat viehättivät, koska ne veivät tarinaa eteenpäin ja antoivat asioille merkitystä.

Miten pitkää voikaan kevään tulo olla, kun: "Päivät olivat laihoja kuin kaksi kertaa jatkettu velli."
Uuden merkityksen tarina saa tosipohjaisuudestaan.
(334 sivua.)

tiistai 17. syyskuuta 2019

Bourne, Holly: Katsokaa miten onnellinen olen

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
How Do You Like Me Now?, 2018
Suom. Kristiina Vaara
Gummerus, 2019
Luin ~ 17.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Tori Bailey on totuuksia laukova menestyskirjailija, joka on innoittanut miljoonia naisia ympäri maailmaa elämään juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat. Nyt hän kiertää pitämässä motivointiluentoja ja jakaa somessa inspiroivia viestejä faneilleen. Kaiken lisäksi hänellä on täydellinen, kadehdittava parisuhde.
Mutta Tori on elänyt suuressa valheessa.
Hän ei ole harrastanut pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa seksiä puoleen vuoteen. Tämä ei halua edes keskustella avioliitosta, kun taas kaikki Torin ympärillä tuntuvat menevän kihloihin ja saavan vauvoja. Kun Torin paras ystävä Dee – hänen luottoihmisensä, ainoa joka ymmärtää tätä hulluutta – sitten rakastuu, Tori pelkää jäävänsä yksin jälkeen.
Kun maailma tunkee ennaltamäärättyyn muottiin ja 30-vuotisuuden rajapyykki saa kellon tikittämään kovaa, vaatii kanttia kulkea omaa polkua. Mutta onko Tori tarpeeksi rohkea noudattamaan omia oppejaan?


Kommentti:

Tässäpä meille oikein täyslaidallinen chic litiä. Mutta ei pelkästään sitä, vaan aika paljon asiaakin!
Hämmästelen näitä brittikirjailijoita, joita riittää joka oksalle. Kevyttä ja nopeastiluettavaa tarinointia, mutta niin usein asioita pintaa syvemmältä. Melkoisen naulan kantaan, joskin kirjailijan vapaudella karrikoiden kuvattiin nuorten naisten ulkonäkö- ja muita vaatimuksia nykymaailmassa. Kyllähän tämä somemaailma kaikeassa sosiaalisuudessaan tuntuu ihmisiä myös vahvasti yksinäistävän. Ja mielikuva, joka luodaan ja on luotu somepäivitysten avulla voi olla melkoinen vankila, etenkin, jos julkisuus on samalla ammatti.
On vaikea elää omaa elämäänsä, jos sitä koko ajan vertaa muiden elämään. Ihmiset päätyvät esittämään omaa elämäänsä, ja silti kaikki ajattelevat, että muiden elämä on juuri sellaista miltä se näyttää somen päivitysten perusteella. Päivitysten tykkäysten seuraaminen vie huomion nykyhetkestä, mutta kukapa meistä ei nauttisi siitä, kun syntymäpäivänä tulee paljon onnitteluja tai tykkäyksiä facebookissa. :)
Mitä kaikki tämä sometus tekee meidän lähimmille ihmissuhteillemme, kas siinä iso kysymys.
Viimeiseen asti sai jännittää, tapahtuuko Torin elämän umpikujalle jotain, mutta enpäs kerrokaan siitä sen enempää...

(396 sivua.)

lauantai 14. syyskuuta 2019

Ellilä, Kirsti: Lepra

Kirsti Ellilä: Lepra
Arktinen Banaani, 2019
Luin ~ 14.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Ajurin hevonenkin kieltäytyi lähestymästä leprasairaalaa. Köyhien ihmisten rujouttavaa sairautta kavahdettiin, vaikka se ei tarttunut helposti ja parannuskeinon löytymiseen suhtauduttiin toiveikkaasti. Mutta sairaala ei ollut paha paikka, päinvastoin: luonnonkauniin ympäristön keskellä kasvimaa ja ruusutarha kukoistivat potilaiden osallistuessa talon töihin kukin kykyjensä mukaan.
Toimelias diakonissasisar Matilda saapuu kiireellä ja kyselemättä Orivedelle auttamaan Helmi-siskoaan, niinikään diakonissaa ja laitoksen johtajatarta, tämän saatua outoja oireita. Matildan otettua ohjat käsiinsä alkavat myös salaisuudet paljastua.
Lepra on romaaneistaan ja nuortenkirjoistaan tunnetun Kirsti Ellilän (s. 1958) asiantunteva, yllätyksellinen ja jännittävä kertomus Oriveden leprasairaalan elämästä 1930-luvulla. Romaani pohjautuu todellisten henkilöiden väliseen kirjeenvaihtoon.


Kommentti:

Olipa mielenkiintoista taas hypätä aivan uuteen maailmaan. 1920-luku, kun sota on vielä aivan kulman takana ja etenkin päähenkilö Matildalla todella tuoreessa muistissa vankileirityön jäljiltä.
Diakonissalaitos taustalla ja työnantajana kuuliaisuuslupauksineen, sairaanhoito ja elämä yleensäkin viime vuosisadan alussa. Valtavaa sairaalalaitosta lämmitettiin kakluuneilla ja puut piti hankkia ja saattaa kakluunissapolttokuntoon ihan itse. Ruuankin suhteen pyrittiin olemaan mahdollisimman omavaraisia, joten eläimiä ja (ilmeisen valtavaa) vihannesmaata hoidettiin työntekijöiden ja potilaiden voimin. Hurjalta tuntuu ajatella sitä kokkauksen ja leipomisen määrää, kun isoa laitosta ruokittiin, väkeä oli paljon ja säilytysmahdollisuudet melkoisen rajalliset. Eipä tuotu noutokeittiöstä rasioita mikrossa lämmitettäväksi!
Paljon asiaa ja mietittävää sisälsi tämä kirja. Kyllä mua viehättää nämä entisaikojen kuvaukset. Kirja oli samalla hyvin rauhallinen ja kertoi aika eleettömästi asioista, niin että tuntuu kuin ei mitään kauhean suuria tapahtumia olisi ollutkaan. Isoja asioita tapahtui, mutta ihmisten käytännöllinen suhtautuminen asioihin piti ne jotenkin raameissaan.
Asioita ratkottiin ja suunniteltiin kirjoittamalla kirjeitä. Silloin asioihin väistämättä kuluu aikaa, ehkä se myös rauhoittaa. Etenkin kun vertaa nykyaikaan, kun sähköposteja ja tekstiviestejä vilisee ja kaikkeen pitää (pitäisi) aina reagoida ihan heti. Huh.
Kirjassa oli erinomaisesti tavoitettu tuo ajan henki, ainakin minusta tuntuu kuin olisin tehnyt pienen vierailun viime vuosisadan alun Orivedelle..
(304 sivua.)

tiistai 10. syyskuuta 2019

Khemiri, Jonas Hassen: Isän säännöt

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt
Pappaklausulen, 2018
Suom. Tarja Lipponen
Johnny Kniga Kustannus, 2019
Luin ~ 9.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)
Rakastamisen vaikeudesta syntyi Khemirin paras romaani.
Mestarillinen tulkinta modernin isyyden haasteista. Raadollisen humoristinen romaani nuoren isän elämästä ruotsalaislähiössä, joka voisi yhtä hyvin sijaita Suomessa.
Romaanihenkilöillä ei ole nimiä, he ovat vain mies joka on isä, mies joka on isoisä, nainen joka on äiti, tyttöystävä josta tulee äiti, nelivuotias tytär, yksivuotias poika, siskon miesystävä josta ei tule poikaystävää eikä isää.
Isoisä on aikanaan hylännyt perheensä, koska hän on miehinen mies ja sellaisella miehellä on aivan eri oikeudet kuin vaikkapa hänen uupumusta vastaan taistelevalla perheellisellä pojallaan. Puhumattakaan pojan siskosta, joka on menettänyt lapsensa huoltajuuden ja hankkiutunut raskaaksi - väärälle miehelle, tietenkin.


Kommentti:

Oli erikoinen lukukokemus, kun henkilöillä ei ollut ollenkaan nimiä. He olivat, isä, isoisiä, siskoja, tyttäriä, lapsenlapsia jne. eli heitä kuvattiin vain heidän keskinäisten suhteidensa nimillä. Kirjan puolessavälissä se jotenkin alkoi jo outoudessaan vähän häiritä. Mutta ymmärrän pointin, se teki kirjasta enemmän yleisluonteisen isyyden ja perheen kuvauksen, kun tarina ei liittynyt nimien kauttaa esim. johonkin tiettyyn kansalaisuuteen. Maahanmuuttajataustan kuulee kyllä rivien välistä, mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä kuitenkaan.
Tämä on tavallaan aika karu kuvaus nykyperheistä, mutta sittenkin myös sympaattinen. Näkökulman vaihdot olivat välillä aika hätkähdyttäviä, kun tarinaa jatkoikin toinen osapuoli.
Lopulta tykkäsin kirjasta todella paljon ja onhan se terveellistä vähän hämmentyäkin välillä.
Hieno uusi kirjailijatuttavuus.

(333 sivua.)

maanantai 2. syyskuuta 2019

Hannah, Kristin: Satakieli

Kristin Hannah: Satakieli
The Nightingale, 2015
Suom. Kaisa Kattelus
WSOY, 2019
Luin ~ 2.9.2019



Kuvaus: (kustantajan)

"Rakkaus paljastaa millaisia haluamme olla, sota taas sen, millaisia olemme".
Miksi asettaisin itseni vaaraan toisen takia? Kaksi sisarta, kaksi erilaista selviytymistarinaa - unohtumaton kuvaus kotirintaman sodasta.
Elämä natsien miehittämässä Ranskassa on kovaa. Vianne, jonka mies on rintamalla, on valmis mihin tahansa pitääkseen perheensä hengissä - jopa yhteistyöhön miehittäjien kanssa. Pikkusisko Isabelle on Viannea kapinallisempi ja uhkarohkeampi. Hän rakastuu partisaaniin, liittyy vastarintaliikkeeseen eikä epäröi panna henkeään alttiiksi toisten puolesta. Kumpikin sisarista luovii sota-ajan melskeissä parhaan kykynsä ja omantuntonsa mukaan. Näennäisen erilaisia luonteita yhdistää sitkeys, ja vaikka elämänarvot ja toimintatavat eivät kohtaa, ovat tavoitteet samat: vapaus ja rakkaus.


Kommentti:

Tätä kirjaa on vaikea kommentoida olematta tosi kliseinen. Hieno romaani, lukekaa ihmeessä!

(568 sivua.)