sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Rasi-Koskinen, Marisha: Eksymisen ja unohtamisen kirja

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja

WSOY, 2017

Luin ~ 26.2.2017



Kustantajan kuvaus:
Romaani kohtaamisesta, joka saa ajan muuttamaan suuntaa
Julia on lähdössä matkalle. Isä ja äiti puhuvat huviretkestä, mutta jotain outoa on siinä, että on lähdettävä salaa aamuyön hämärissä ja ajettava päivästä toiseen lähes pysähtymättä.

Jan on kiinnostuneempi numeroista kuin ihmisistä. Hänet lähetetään leirille saamaan ystäviä, mutta poikien vaellusretki muuttuu selviytymistaisteluksi erämaassa.

Julian ja Janin kohtalot sekoittuvat toisiinsa kuin muste vanhan muistikirjan lehdillä. Jokin tuntuu vetävän eksyneitä kohti toisiaan ja arvoituksellista taloa, josta Julia näkee unissaan välähdyksiä.

Rasi-Koskinen kirjoittaa ihmisistä, jotka selviytyäkseen joutuvat tekemään valintoja muistamisen ja unohtamisen välillä. Eksymisen ja unohtamisen kirjan polttopisteessä on aika ja sen edestakainen liike, jota on mahdoton pysäyttää.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Keyes, Marian: Naura, Claire, naura

Marian Keyes: Naura, Claire, naura

Watermelon, 1996

Tammi (5. painos) 2012

Suom. Liisa Laaksonen

Luin ~ 20.2. 2017



Kuvaus
Onnellinen paluu kotiin, rakastavan puolison kohtaaminen ja uusi, hellyttävä tyttövauva olisivat olleet parasta Clairen elämässä.
Sen sijaan Clairen aviomies James jättääkin heidät Denisen takia. Denisen, joka asuu samassa talossa kaksi kerrosta heitä alempana ja on naimisissa. Eikä nainen ole edes laiha!
Sydän murskana Claire pakkautuu vaippakassin ja vauvan kanssa lentokoneeseen. Hän matkustaa omituisen perheensä luo Dubliniin. Saippuasarjoja katsova äiti, hiljainen isä ja pikkusisaret; kaunis, miestennielijä Helen ja hieman hurahtanut Anna antavat tuoreen äidin hukuttaa murheensa vodkaan ja potea masennustaan.

Vähitellen elämä alkaa kirkastua. Asiaa edistää myös syntisen nuori ja komea Adam, jonka Claire löytää Helenin kokoelmista.
Kun James vihdoin järkiintyy, odottaa häntä melkoinen yllätys...

Kommentti / Todella kevyttä ja hyvin sarkastista. Tykkäsin :).

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Riley, Lucinda: Keskiyön ruusu

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

The Midnight Rose, 2013

Suom. Hilkka Pekkanen

Bazar, 2016

Luin ~ 12.2.2017



Kuvaus :
Vuonna 1911 maharadžat elävät kukoistuskauttaan Intiassa.
Yksitoistavuotias Anahita Chaval, jalosukuisen, mutta köyhtyneen intialaisperheen tytär, asuu naistentalossa ja elää suojattua elämää.
Tilanne muuttuu, kun Anahita ystävystyy omapäisen prinsessa Indiran kanssa. Indiran elämä on kuin suoraan sadusta lemmikkinorsuineen, palvelijoineen ja palatseineen.
Anahitasta tulee prinsessan virallinen seuralainen pitkälle matkalle kauas Englantiin, sisäoppilaitokseen. Nuorten naisten suunnitelmiin tulee radikaali muutos, kun ensimmäinen maailmansota syttyy.
Turvassa Englannin maaseudulla Anahita tutustuu nuoreen Donald Astburyyn, joka on upean Astburyn kartanon vastahakoinen perijä, sekä tämän juonittelevaan äitiin.

Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Rebekka Bradley, nuori amerikkalainen filmitähti, elää julkisuuden valokeilassa. Kun myrskyisä suhde yhtä kuuluisan miesystävän kanssa rakoilee, on kuvausmatka kauas Englannin maaseudulle Astburyn kartanoon tervetullut.
Pian elokuvan filmaamisen alettua kartanoon saapuu yllättäen Ari Malik, Anahitan lapsenlapsenlapsi, joka selvittää sukunsa vaiheita. Yhdessä Ari ja Rebekka tekevät löydön, jonka seurauksena Astburyn suvun pimeä menneisyys alkaa paljastua.

Keskiyön ruusu on kiehtova ja sydäntäsärkevä rakkaustarina 1900-luvun alun Intian kimaltavista palatseista nykypäivän Englannin maaseudulle.

Kommentti:

Lukuromaani parhaasta päästä. :)

torstai 2. helmikuuta 2017

Viikilä, Jukka: Akvarelleja Engelin kaupungista

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Gummerus, 2016

Luin ~ 1.2.2017


Kuvaus:
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto 2016

Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen.

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”. Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Jukka Viikilä kirjoittaa kirkasta, runollista proosaa ja herättää eloon ajan, jolloin arkkitehdin näky kasvoi pienen pohjoisen maan pääkaupungiksi.


Kommentti:

No juuei. Kahlasin läpi puoliväkisin, mutta ei tämä oikein iskenyt. En saanut tekstistä kiinni ja uskottavuusongelma vaivasi lähes koko ajan. Toki luvut olivat kauniita. Vaan kun en millään voinut ajatella niitä juuri Engelin kirjoittamiksi, ei se kauneuskaan auttanut. Joskus vaan käy niin, että kaikkien hehkuttama juttu ei vaan uppoa itselle. Pahoittelut.