Pättikangas, Eira: Punainen silkkinauha

Eira Pättikangas: Punainen silkkinauha
Karisto, 2005
Luin ~7.3.2023

Kuvaus:

Nälkävuosien aikaan Leena joutuu äitinsä Sannan kanssa kanssa jättämään tutun kosken rannan ja lähtemään tien päälle, kun färijäri-Sampaksi kutsuttu isä on tuomittu rahanväärennöksen vuoksi Siperiaan. Ensimmäinen turva löytyy Ojantaan talon saunasta, jossa he saavat asua työtään vastaan. Leena saa vasta siellä tietää isänsä rikoksesta. Kauan eivät Leena ja äiti saa Ojantaan talon pihaa kulkea, kun taas on lähdettävä.
Leena ja Sanna päätyvät Hopsin taloon Iisakki-kauppiaan apulaisiksi. Iisakki suosii koulunkäyntiä ja niin Leenakin pääsee opintielle. Vähitellen äiti ja tytär kotiutuvat pysyvästi kauppiaan taloon. Muitakin kauppamiehiä kylillä liikkuu. Laukkuryssiä on paljon ja vähitellen neitoikään kasvaneen Leenan mieltä alkaa kiinnittää eräs Antrei, vaikka monet kyläläiset eivät heidän lähentymistään suopeasti katsokaan.
Äidin ja tyttären elämää 1800-luvun Pohjanmaalla kuvataan tarkasti ja myötäeläen. Lisäsäväyksen romaaniin tuo kieli: pohjanmaalaisten ja karjalaisten murteet tuovat dialogeihin elävyyttä.

Kommentti:

Lämmöllä ja huumorilla kerrottu tarina köyhästä Leenasta ja hänen äidistään sekä 1800-luvun Suomesta.
Ihailen Eira Pättikankaan taitoa kertoa henkilöistään lämmöllä ja myötätunnolla. Mukana on huumoria ja hippunen romantiikkaakin, tai ainakin arkipäivän rakkautta.
(263 sivua.)

Pättikangas, Eira: Puhelinpylväiden varjossa valtatie

Eira Pättikangas: Puhelinpylväiden varjossa valtatie Karisto Oy, 2003
Luin ~ 1.3.2023

Kuvaus:
Hanna on ollut Ylä-Kaipian talossa kasvattina vanhempiensa kuolemasta saakka. Ellei olisi erästä Vesteriä ja luoman mutkassa seisovaa vanhempien entistä kotimökkiä, joka Hannan on määrä saada haltuunsa täysi-ikäisenä, tyttö nujertuisi arjen harmauden alle. Mutta sitten Seinäjoelta tupsahtaa elämäniloinen Olga-täti, joka vie Hannan juuri liikennöimään ruvenneella linjurilla apulaiseksi kahvilaansa. Siellä elämä tempaa Hannan mukaansa: hän käy elokuvissa, leikkauttaa tukkansa, lyhentää helmojaan ja tutustuu pirssiä ajavaan Villeen. Maailma uusine ilmiöineen tulvii Hannan tietoisuuteen uutukaisen radion ja pirtun salakuljetukseen sekaantuneiden kotikylän poikien puheiden välityksellä. Mutta pohjimmaisena kaihertaa kuitenkin ikävä luoman varessa olevaan mökkiin...
Hanna tarina sijoittuu murroksen aikaan, jolloin teollinen yhteiskunta alkaa pikku hiljaa muotoutua. Taustalla sykkii vahva pohjalainen henki, jonka mestarillinen kuvaaja kirjailija on.

Kommentti:
Parasta flunssatoipilasluettavaa. Murre ja sujuva tarina!

(304 sivua.)

Nivukoski, Paula: Kerran valo katoaa

Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa
Otava, 2022
Luin ~ 22.10.2022

Kuvaus:

Kertun ja Johanneksen rakkaus syttyy kirjeissä rintaman ja kotirintaman välillä. Vihkiloma, kevyen kesähelman hulmahdus jokirannassa, kolme kiihkeää yötä. Mutta sota ei säästä surulta. Kerttu kaipaa myös isää, joka lähti kauan sitten Amerikkaan eikä palannut. Silti hän ei ole osannut varautua suruviestien tuomaan tuskaan ja ikävään.
Kun viimeisenä sotakesänä Koskiluhdan tilalle tuodaan töihin venäläisiä sotavankeja, herää Kertun sydämessä kipeä kaipuu.

Kommentti:

Kauniisti ja lempeästi kerrottu Kertun, nuoren naisen tarina jatkosodan ajasta. Kun veljet ja mielitietyt lähtivät, eikä koskaan tiennyt, kuinka käy. Elämä oli raskasta myös kotirintamalla.
Mielestäni tämä Kertun tarina kuvaa todella hienosti tunnelmia ja ajatuksia, mutta myös käytäntöä ja arkea sota-aikana. Ruoan säännöstely, suojeluskunta, ilmavalvontavuorot, uutiset, työ ja uutisten odotus täyttivät päivät.

Pidän todella paljon Paula Nivukosken tekstistä, sen kuvailevuudesta ja asioista, joita kerrotaan myös rivien välissä. Pohjalaismurrettakin on juuri sopivasti.

(414 sivua.)

Lokuge, Kashmeera & Salmi, Hyppe: Ilmatilaa

Kashmeera Lokuge ja Hyppe Salmi: Ilmatilaa
Tammi, 2021 (WSOY)
Luin ~ 3.6.2022

Kuvaus:

Sen kaiken oppii huomaamaan. Miten jengi varoo katsomasta sua ja miten ne vetäytyy vaistomaisesti aavistuksen kauemmaks sun ilmatilasta. Se ahdistaa välillä niin et happi loppuu.”
Ilmatilaa on kaunistelemattoman suorapuheinen romaani siitä, millaista on elää nuorena naisena maailmassa, jossa tuntee olevansa vääränlainen.
Shehani elää paskinta aikaa ikinä. Ei auta, vaikka hän on nuori, kuuma ja vapailla markkinoilla. Tinder-treffit tarjoavat pettymyksiä ja opinnotkin jumittavat rankasti. Lisäksi Shehani on jämähtänyt osa-aikatyöhön aspana ja joutuu kerta toisensa jälkeen huomaamaan, ettei mikään määrä työtä takaa hyväksyntää, jos syntymäpaikka ei ole Suomi. Vanhemmatkin vain kiristävät ruuvia: Sri Lankassa asuva Amma kyselee, eikö olisi jo aika miettiä naimisiinmenoa, ja länsimaistunut faija painostaa menestymään ja tylyttää epäonnistumisista. Odotusten ristipaineissa Shehani itse kärsii kevätkiimasta ja käy taistelua sen välillä, säästäisikö bodycountia vai päästäisikö alfanaaraan itsessään irti.

Kommentti:

Laitoin yhdeksi tunnisteeksi "murre", koska kirjan kieli oli kyllä huikean vinkeää, vaikkei se nyt suorastaan murretta olekaan.
Raikas ja reipas tuuletus, sitä tämä kirja on. Wau!

(333 sivua.)

Liksom, Rosa: Väylä

Rosa Liksom: Väylä
Like Kustannus Oy, 2021
Luin ~ 27.1.2022

Kuvaus:

Rosa Liksomin odotettu romaani pienen kylän tytöstä ja Lapin sodasta.
Syyskuu 1944. Kymmenet tuhannet ihmiset hylkäävät kotinsa paetakseen Lapin sodan nimellä tunnetun hävityksen jaloista. Kaiken keskellä on kotitilansa karjaa kuljettava tyttö, jonka perheen sota on hajottanut.
Väylä on vangitseva romaani vaelluksesta, sotapakolaisleireistä ja joesta, joka kotinsa jättäneille merkitsi elämän ja kuoleman rajaa. Se on vuodenkierron mittainen kasvukertomus, tarina pienen kylän tytöstä ja poluiksi vaihtuvista teistä, luonnosta ja äidin etsimisestä.
Liksomin kerronta saa loankin loistamaan. ”Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.”


Kommentti:

Olipa melkoinen lukukokemus. Ensinnäkin käytetty murre, meänkieli. Sen rytmiin pääseminen ei ollut ihan helppoa, mutta toisaalta kirjaa tuli luettua rauhallisemmin ja jotenkin keskittyneemmin kuin yleensä.
Uusi näkökulma sota-aikaan, ja todellakin tärkeä sellainen. Kirja kertoo nuoren työt matkasta pienestä pohjoisen kylästä evakkoon rajan toiselle puolelle. Huolehdittavana on ensin perheen karja, sitten vielä äiti ja ennen aikojaan syntynyt heiveröinen pikkuveli. Naapuri auttaa pakolaismassaa kykynsä ja osaamisensa mukaan, helppoa ei ole kenelläkään. Lopulta sota loppuu ja palataan kotiin, joka ei kuitenkaan enää ole ennallaan - niin kuin ei ole tarinan päähenkilökään.

(266 sivua.)

Pättikangas, Eira: Kirkas taivas, jäinen maa

Eira Pättikangas: Kirkas taivas, jäinen maa
Karisto Oy, 2001
Luin ~ 16.1.2021

Kuvaus:

Johan Jacob Blumberg, vaasalainen merimiehen poika, oli jo lapsena innokas laulamaan arkkiviisuja. Ei ollutkaan ihme, että muutettuaan äitinsä kotipitäjään kiertäväksi suutariksi ja opittuaan soittamaan viuluakin mestarismiehen malliin hän oli toivottu esiintyjä niin iloisissa hyppelöissä kuin hautajaisissakin. Ei liioin ollut ihme, että yksi jos toinen tyttö loi haikean katseen salskean musikantin perään.
Vähitellen nuoren miehen osalle lankesi myös pitäjän lukkarin virka, mutta se ei taannut leveämpää leipää kyläläisten Juho Kiviluomaksi ristimälle suutarille eikä tämän kasvavalle perheelle.
Pahiten koetteli kuitenkin itse Luoja: nälkävuodet ja kulkutaudit eivät väistäneet vauraintakaan asumusta. Vastoinkäymisilläkin oli kuitenkin määränsä, ja yön jälkeen valkeni kirkas taivas.
Väkevä pohjalaiskertoja solmii jälleen menneiden sukupolvien ihmiskohtaloista kudelman, joka saa rauhoittavan harmaan pohjasävynsä arjen uurastuksesta ja kirkkaat väriraitansa riemullisen menestyksen ja myötäkäymisen hetkistä.

Kommentti:

Katovuosien koettelemuksia ja elävää ajankuvaa.

(280 sivua.)

Antell, Ann-Christin: Puuvillatehtaan varjossa

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa
Gummerus, 2021
Luin ~ 25.12.2021

Kuvaus:

Historiallista romantiikkaa 1800-luvun lopun Turussa.
Järkevää ja leiskuvaa Jenny Malmströmiä eivät kovat ajat ole murtaneet. Nuorena leskeksi jäänyt rovastin tytär on mukana Rouvainyhdistyksessä, joka kerää varoja hyväntekeväisyyteen ja Kansankirjaston perustamiseen järjestämällä naamiaisia ja rusettiluisteluja.
Turun seurapiireissä Jenny tutustuu puuvillatehtaan johtajaan Fredrik Barkeriin ja uudistusmieliseen Kosti Vanhaseen. Seuraa mustasukkaisuutta ja vetävää kolmiodraamaa.
Puuvillatehtaan varjossa aloittaa Puuvillatehdas-sarjan. Se kuvaa itsenäisen leskirouvan elämää aikana, jona säätyläisyhteiskunta natisee teollistumisen myötä liitoksissaan, työväenliike nousee ja naiset vaativat Canthin hengessä tasa-arvoa.

(335 sivua.)

Pättikangas, Eira: Aurinkokello

Eira Pättikangas: Aurinkokello
Karisto Oy, 2004
Luin ~ 5.12.2021

Kuvaus:

Mielikkä on jäänyt leskeksi Äijön mystisen kuoleman jälkeen, eivätkä lasten kasvaminen ja kyläyhteisön laajentuminen tahdo täyttää miehen jälkeensä jättämää tyhjää aukkoa. Vuodet seuraavat toisiaan: Eloff tuo mielitiettynsä Mielikälle miniäksi, Vanamoa kosiskelee synkeäksi tiedetty lappalaismies ja Mielikän esikoinen Mikkeli suunnittelee vallan kauppamieheksi ryhtymistä.
Naapurustossa ei onni tahdo kukoistaa, sillä itse kukin tuntuu tavoittelevan sitä väärältä taholta, kunnes aika viimein taltuttaa kapinoivan mielen. Ja niin Mielikkäkin saa rauhan katsellessaan Kaukopaulan talon ympärille noussutta elinvoimaista pikku kylää ja ensimmäistä lapsenlastaan Ukko Eloffinpoikaa. Helmisimpukan ja Paulapolun aloittaman romaanitrilogian päätösosa saattaa valmiiksi kylläisen ihmissuhteiden kudelman, jossa pilkahtelevat ilot ja surut, kohtalon kovuus ja ohimenevien auvon hetkien tarjoama lempeä lohtu.

Kommentti:

Mielikän ja hänen perheenjäsentensä sekä muiden läheisten elämien kautta sai kurkistaa varsin kattavasti n. 1400-luvun tavallisen kansan eri elämänalueisiin. Niin sympaattinen tarina, josta ei koviakaan kohtaloita puuttunut. Myönteinen kerronta tuntuu näinä koleina aikoina niin tervetulleelta, ja saahan tässä vähän vertailukohtaa nykyajan ongelmiin.
Pohojanmaan murre tuo oman todella väkevän lisänsä näihin tarinoihin.

(287 sivua.)

Pättikangas, Eira: Paulapolku

Eira Pättikangas: Paulapolku
Karisto Oy, 2002
Luin ~ 1.12.2021

Kuvaus:

Mielikän tarina jatkuu.
Mielikkä ja Äijö perhekuntineen asuttavat Kyrönjoen varteen noussutta uudisrakennusta. Samoja seutuja ikimuistoiset ajat hallinnut Tieran suku ei kuitenkaan siedä uusia tulokkaita, ja Tieran ukko käy kiroamassa tulokkaat. Manaukset näyttävät käyvänkin toteen: uudisrakennukset palavat poroksi vanhaa eräsaunaa lukuun ottamatta. Mielikkä, hänen sisarensa Kylli ja esikoisensa Mikkeli Äijönpoika sekä neidoksi varttunut löytölapsi Sefanja kuljetetaan talveksi Kyrönjoen suuhun sukulaistaloon miesten jäädessä rakentamaan uutta pytinkiä.
Kyllin kohtalo muuttuu talvella kuin salamaniskusta, kun hän tapaa rikkaan tukholmalaiskauppiaan ja unohtaa kotona odottavan Henrikin. Elämä ei kuitenkaan solju niin leppeästi kuin neito oli kuvitellut, ja Kylli saa maksaa kipeästi kaipuustaan suureen maailmaan.

Kommentti:

Varsin mielenkiintoisia käänteitä ja uudisraivaamisarkea etenkin naisten näkökulmasta kerrottuna.
(263 sivua.)

Pättikangas, Eira

Eira Pättikangas: Talvella päivät ovat pitkiä
Karisto / Otava, 2021
Luin ~ 8.11.2021

Kuvaus:

Juureva tarina viime vuosisadan alun vahvoista naisista.
Todellinen onnenpotku kohtaa Sesiliaa, kun jo kaupunkilaistuneeksi luultu Laina palaa synnyinseudulleen, perustaa hattu- ja lakkiverstaan ja palkkaa Sesilian apulaisekseen.
Entinen piika pääsee muuttamaan kirkonkylälle ja saattaa ottaa luokseen asumaan seitsemänvuotiaan pikkusiskonsakin, joka on haljeta onnesta, kun pääsee myös kansakouluun. Kylälle rakennetaan samoihin aikoihin rautatietä. Työmaa tuo paikkakunnalle monenlaista kulkujätkää, myös remonttimies Vallen, joka huristelee lähitienoon ensimmäisellä automobiilillä. Moni halajaa kyytiin, onnekkaimmat pääsevätkin. Mutta jossain vaiheessa on aika katsoa totuutta silmiin...

Kommentti:

Mukava välipala ja paluu maanpinnalle menneen ajan ihmisten arkiseen elämään. Oikeasti neuroottisten nykyihmisten elämän ongelmat alkaa välillä itseäkin ahdistaa, tai ainakin ärsyttää. Todellisiahan nekin ovat, mutta jotenkin niin erilaisia kuin sata vuotta sitten eläneiden elämän vaikeus, ja sittenkin me ollaan niin tyytymättömiä ja väsyneitä. Kaikki ajat siis ovat ihmisille vaikeita kestää, jos niikseen menee.
Mutta siis virkistävä tuulahdus menneestä oli tämä kirja, vaikka ihmettelenkin, miksi eivät Sessi ja kumppaninsa taustoistaan enempää jutelleet....
Erityisen paljon nautin Pättikankaan kirjojen pohjalaismurteesta. Voi, miten se tuo kerrontaan vahvuutta, huumoria ja elävyyttä! Eikä itsellä edes ole pohjalaismurretaustaa.
(280 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Otava, 2007
Luin ~ 14.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)
Sodan sattumanvaraisuuteen pakotetut naiset pyrkivät lakanasiivin nousemaan arkensa yläpuolelle, irti sodan kahleista.
Heinäkuun ensimmäisen päivän helteisenä aamuna tunnelma Kuopiossa on epätodellinen. Yöt ovat ilmahälytysten ja kuumuuden takia pirstoutuneet eikä epätietoisuus miesten kohtaloista jätä rauhaan. Keskipäivällä sireenit alkavat vonkua. Vihollisen pommikoneet sytyttävät Mertasen lautatarhan palamaan ja kaupunkilaiset pyrkivät maalle.
Annan lapset ja Helvin Mari ovat sotaa paossa maalla, ja Anna on suunnitellut lasten hakemista kotiin, mutta pommitus sotkee kaiken. Helviin ihastunut poliisi on edennyt riiauksessa niin pitkälle, että haaveilee kihloista ja ostaa Helville lahjaksi hirvittävän kalliin tomaatin. Mutta Helvi haaveilee yhä Karjalasta.
Juuri kaupunkiin saapunut tanssijatar Mizzi ja hänen pieni tyttärensä jäävät kaaoksen jalkoihin. Rouva Lehtivaaran sotakasvatti Juho Tiihonen tekee oman ratkaisunsa ja päättää karata. Mukaansa karkumatkalle hän saa Mizzin pikku tyttären. Sirpa Kähkönen kuvaa romaanissaan sitä ainoaa päivää sotakesänä 1941, jolloin Kuopiota jatkosodan aikana pommitettiin.


Kommentti:

Ällistyttävää. En ole koskaan ymmärtänyt, miten kirjailija voi kirjoittaa 400-sivuisen kirjan yhdestä ainoasta päivästä. Hieno ratkaisu, joka toimi! Tuli monta näkökulmaa niin sotaan, pommitukseen kuin ihmiseloonkin. Koska suurin osa henkilöistä oli jo tuttuja, heidän taustojensa tietäminen auttoi näkökulman ymmärtämisessä. Mukaan tuli myös uusia henkilöitä, mikä toi tietysti uusiakin näkökulmia. Ihmiset myös muuttuvat, monin eri tavoin. Poikkeusoloissa vielä enemmän.

(398 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Jään ja tulen kevät

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Otava, 2004
Luin ~ 8.6.2020

(ei löytynyt samaa kantta, vaihdan, jos löydän )

Kuvaus:

Sirpa Kähkönen kertoo eläytyvästi ja herkästi pienen työläisperheen elämänehdoista.
Talvella 1940–1941 ja sitä seuraavana keväänä Saksa näyttää voittamattomalta ja Suomessa ajatellaan, että on yksimielisesti mentävä uuteen Eurooppaan.
Tuomen pihapiirissä tapahtuu: Anna pääsee töihin ravintola Tatraan, sotapainajaisistaan tointunut Lassi yrittää osansa perheen eteen, Hilda etsii paikkaansa. Karjalan-siirtolainen Helvi Martiskainen palaa tyttärensä Marin kanssa.
Äkkiä kaikki on toisin. Saksa rynnistää kohti itää, ja Suomi liittyy rintamaan. Uskotaan, että kaikki on selvää muutamassa viikossa ja miehet pääsevät kotiin satoa korjaamaan. Mutta talvi tekee jo tuloaan kesän alla.


Kommentti:

Kuopio-sarja jatkuu. Todella mielenkiintoinen ja lämmin kuvaus 40-luvun talvisista olosuhteista ja ihmisistä. Murretta ei käytetty tässä kirjassa niin paljon kuin aiemmissa, mutta huomasin sen oikeastaan vasta nyt jälkeenpäin.
On mielenkiintoista lukea nämä kirjat näin peräkkäin, vaikka kirjat ovat alun perin ilmestyneet hyvin pitkän ajan kuluessa.

(382 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Rautayöt

Sirpa Kähkönen: Rautayöt
Otava, 2002
Luin ~ 30.05.2020

Kuvaus: (kustantajan)

"Oli tulossa kirkas päivä huomiseksi. Lentosää. Se ajatus istui tiukassa, se välähti mieleen vaikka rauha oli jo tullut. Anna silitti lapsensa päätä. Rauha, mukamas."
Kuopiolaisen pihapiirin ihmiskohtaloissa kuvastuvat vuoden 1940 kuuman kesän tapahtumat. Talvisota on tuoreessa muistissa ja uudesta sodasta huhutaan. Anna on kaksosvauvojen äitinä sidottu kotiin, vaikka apuna onkin käly Hilda. Aviomies Lassi ei tahdo kestää sotamuistojaan, eikä hänestä ole perheen elättäjäksi. Lapset on silti ruokittava joka päivä, vanhasta anopista huolehdittava. Osuusliikkeen ravintolan tarjoilijatar Helvi tuo Annan elämään uusia tuulia. Mutta onko hänellä vaihtoehtoja?
Sirpa Kähkönen kertoo lämpimästi, tarkasti ja myötäeläen historian suurista käänteistä sellaisina kuin ne näkyvät pienten ihmisten kuvastimessa. "Sujuva kieli, tärkeä historiallinen aihe, kyky herättää suuria tunteita... Kellään ei pitäisi olla valittamista!" - Demari kirjoitti Kähkösen romaanista Mustat morsiamet.

Kommentti:

Sujuvasti jatkui Annan tarina. Tässä oli murretta vähän vähemmän kuin edellisessä osassa, mutta ripaus siellä täällä kuitenkin.
Tämä kirja on siis jatkoa Kähkösen Mustat morisamet -kirjalle ja toinen osa hänen Kuopio-sarjassaan.
Taitavasti ja jälleen hyvin lempeästi on tässä kerrottu naisen arjesta pienten lasten äitinä ja sukuun naituna miniänä.
Miten monenlaisia ajatuksia siinä arjen pyörityksessä äidillä onkaan. Miten tuntuu, että se oma itse hukkuu kaikkien niiden roolien alle, joita äitinä, kälynä, miniänä, vaimona toteutat. Ja toisaalta se suuri rakkaus lapsia kohtaan, vaikka juuri ne imeväiset imevät (siltä joskus tuntuu) sinusta kaiken muunkin kuin maidon.
Kirjaaa lukiessa sitä ei edes ajatellut, mutta näin jälkikäteen ei voi olla ihailematta sitä luontevuutta, millä Kähkönen kuvaa aika syviäkin tuntoja, vaikka näennäisesti kuvaileekin "vain sitä tavallista arkipäivää".
Miiten ajattomia nuo tuntemukset ovatkaan.

(280 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Otava, 1998
Luin ~ 27.5.2020

Kuvaus:

Anna muuttaa maalta suureen ja kiehtovaan Kuopion kaupunkiin töihin ja suunnittelee itselleen tyytyväistä pientä elämää. Rakastuminen ja avioliitto tummasilmäisen Lassin kanssa siirtävät hänet kuitenkin outoon, hallitsemattomaan maailmaan.
Mustat morsiamet on ensimmäinen, itsenäinen osa Sirpa Kähkösen kiitetyssä Kuopio-romaanisarjassa.

Kirjasta on hyvä esittely täällä.

Kommentti:

En ole aiemmin lukenut Sirpa Kähköstä, mutta tämä Kuopio-sarja on ollut tiedossa ja arvelin sen sopivan ns. kesälukemiseksi. Yhtäkkiä tajusin, että nythän tässä on kesä käsillä (olen koko toukokuun ollutkin jo kesälomalla), joten olisiko aika aloitella, kun kirjastoonkin taas pääsi tekemään ja hakemaan varauksia.
Tästä minä tykkään. Pienen ihmisen tarina jotenkin ystävällisesti kerrottuna, mielenkiintoista ajankuvaa 20- ja 30-luvun Suomesta vielä kaupan päälle.
Murteen käyttäminen sopivassa määrin tuo oman mukavan särmänsä ja toisaalta myös lempeytensä kerrontaan. On lauseita, jotka eivät kerta kaikkiaan kuulosta samalta kirjakielellä. Murre on aivan mahtava tehokeino, kun sitä osaa käyttää!!
Vaikka olen suunnitellut tämän sarjan lukemista jo jonkin aikaa, ei oikeastaan haittaa, että alan lukea tätä sarjaa vasta nyt. Eipä ainakaan tarvitse odotella sarjan seuraavaa osaa pitkiä aikoja.

(288 sivua?)

Pohjalainen, Soili: Valuvika

Soili Pohjalainen: Valuvika
Atena Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 1.7.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kannipaali. Rinsessa Tesiree. Ne olivat Arttu-vaarin lempinimet ainoalle lapsenlapselleen Marialle, joka vietti lapsuudenkesiään mummon emännänjakkaralla ja vaarin puupinon varjossa.

Kun Pohjois-Karjalasta soitetaan, että Arttu on seikkaillut kalsareissaan pankissa, Maria patistetaan apuun. Ja niin Maria jättää miehensä espoolaisen ulkoilualueen parkkipaikalle ja kaasuttaa kohti itärajaa. Ruokkoamaton mökki on täynnä muistoja: vaari on tehnyt jääräpäisyydestä hyveen, ja mummo seurasi miehensä metkuja tyynenä kuin Englannin kuningatar mutta viihdytti itseään taidokkaalla piilo­vittuilulla. Isovanhempien avioliiton yksityiskohdat upposivat pienen Marian mieleen noustakseen nyt pintaan.

Kun raskaustestin näyttöön ilmestyy kaksi viivaa Joensuun Hesburgerin vessassa, Marian suunnitelmat menevät uusiksi. Artun luona asuessaan hän huomaa, että Pohjois-Karjalan kääntöpiiriltä katsottuna vatulointi vähenee. Jos avioliiton ongelmia ei osaa selittää niin, että pirtinpöydän toisella puolella kossuaan latkiva leskimies ne ymmärtää, ongelmia ei oikeasti ole.
Karhean humoristinen Valuvika asettaa vastakkain kaksi sukupolvea, joiden elämät törmäävät toisiinsa sukutilan ruohottuneella pihamaalla. Artun elämänviisauksista ei saa syvällisiä aforismeja, mutta joskus paras roolimalli onkin karvalakkimalli.

Kommentti:

Vaihteeksi vähän hilpeämpää luettavaa. Joskus on tosi kiva lukea kirjaa, joka saa hörähtämään ääneen nauramaan. Meinasi ihan aamukahvit purskahtaa lakanoille, kun vapaapäivän kunniaksi luin tätä aamulla sängyssä.
Joskus mulla oli aikomuksena siteerata hyvää kohtaa kirjassa, joten tulkoon tämä nyt ikuistetuksi tähän:
- Mennään yhdelle Keno-kioskille, yhteen vaatekauppaan ja yhteen ruokakauppaan.
- Ettei sitte muualle? Tullaan sitten kotio?
- No mihin muualle me mentäis? Saa#na lentopalloa pelaamaan? kysyn.

Ei tässä nyt mitään elämää suurempia asioita käsitelty, mutta hyvinkin elämänkokoisia ja -makuisia! Murrettakin oli käytetty juuri sopivasti sanomista tehostamaan.
Tämä kirja sopi juuri tähän väliin ihan täydellisesti.

(250 sivua.)

Pylväs, Ritva-Elina: Alisa - Väylän tytär

Ritva-Elina Pylväs: Alisa - Väylän tytär

Väylä, 2016

Luin ~ 23.10.2017

Kuvaus:

Kolarilaissyntyisen Ritva-Elina Pylvään Alisa Väylän tytär on väkevä kertomus aikansa itsellisen naisen Anna-Liisa Stoltin kamppailusta lapsineen 1800-luvun Tornionlaaksossa, jonka riikinraja on juuri halkaissut kahtia.
Alatorniolla kasvanut Alisa asettuu lopulta torpan uudisasukkaaksi Kolarin Kelloniemeen. Traagisten vaiheiden jälkeen Alisan elämä seestyy ja seuraavasta sukupolvesta jatkuu kolarilainen suku.

Pättikangas, Eira: Jokaisella kotinsa

Eira Pättikangas: Jokaisella kotinsa

Karisto, 1999

Kuvaus :

Helmiinan elämä muuttuu 17-vuotiaana, kun hänen isänsä häviää pelissä perheen koko omaisuuden – talot, pellot, metsät, eläimet ja tavarat. Perhe joutuu tien päälle ja samalla purkautuu Helmiinan kihlaus Fransin kanssa – isoon taloon ei köyhtynyttä miniää huolita.
Työtä pelkäämätön Helmiina saa paikan Kotorannan kestikievarista. Ensimmäisenä työpäivänään hän kohtaa vaasalaisen kauppiaan Mikael Larssonin, miehen joka valtaa hänen ajatuksensa. Helmiina päätyy lopulta postinhoitajaksi. Kun Aleksanteri III:n venäläistämistoimet yltyvät, lähtee Mikael ulkomaille ja lupaa takaisin palattuaan keskustella Helmiinan kanssa tulevaisuudesta. Mutta onko miehen lupauksiin luottamista?
Romaani kuvaa kiinnostavasti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun elämää sekä omaa tietään itsenäisesti etsivän naisen kohtaloa. Kuvauksen saa myös vuonna 1900 julkaistun surumerkin käyttö.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)

Pättikangas, Eira: Vain routainen maa

Eira Pättikangas: Vain routainen maa
Karisto, 2012 (2.painos)
Luin ~ 17.2.2016

Kuvaus:

Rusulan torpan Meimi-tytär joutuu jo 8-vuotiaana isoon Rinta-Talolaan piiaksi. Sen jälkeen arkisen työnteon katkaisevat vain latotanssit, häät ja viikon mittainen vuotuinen loma.
Hetken Meimi kuitenkin kuvittelee, että elämä muuttuu tykkänään toiseksi, kun naapurin nuori isäntä Tuomas rakastuu harvinaisen somaan piikatyttöön. Mutta Tuomaksen vanhemmat eivät ole samaa mieltä.

Vain routainen maa on rakastetun pohjalaiskertojan varhaisteos, joka ilmestyy nyt kaivattuna uutena painoksena. Juurevaa ja todenmakuista kuvausta maaseudun arjesta sadan vuoden takaa maustaa verevä pohjalainen puheenparsi.

Pättikangas, Eira: Olkileijona murisee

Eira Pättikangas: Olkileijona murisee
Karisto, 2012
Luin ~ 12.9.2014

Kuvaus:

Elina tekee ratkaisevan päätöksen: hän jättää Helsingin ja palaa juurilleen pohjalaiseen pikkukylään, josta on lähtenyt mielestään lopullisesti parikymppisenä. Elina ei elättele vaaleanpunaisia harhakuvitelmia asettuessaan vuosikausia autiona tönöttäneeseen kotimökkiinsä, josta puuttuvat kaikki mukavuudet. Tärkeintä on, että on katto pään päällä ja vakituinen työpaikka läheisessä tehtaassa. Mutta unelias kyläyhteisö tarjoaakin yllätyksen toisensa jälkeen, ja pian vellovat tunteiden ja juorujen aallot Koivuperän muutaman savun kylässä…

Raikas, 1990-luvulle ajoittuva viihderomaani on pohjalaiskertojan toivottua varhaistuotantoa, joka nyt ilmestyy uutena painoksena. Kurikassa asuva Eira Pättikangas on julkaissut neljätoista Pohjanmaalle sijoittuvaa romaania, joista Olkileijona murisee on ainoa nykyelämää kuvaava teos historiallisten romaanien joukossa.

Kommentti:

Mukavaa, kevyttä viihdettä leveällä pohojammaan murteella höystettynä. Tykkäsin kirjasta, tosin välillä oli vaikea ihan täysin hahmottaa, mitä vuosikymmentä oikeastaan eletään. Tuossa kuvauksessahan väitetään, että 1990-lukua, mutta kyllä tässä ennemminkin ollaan 1960-70-luvuilla.

Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti
WSOY 2011
Luin: 14.12.2011

Topelius-palkintoehdokas.

Tykkäsin tästä kirjasta.
Päällimmäiset kirjaa kuvaavat sanat ovat mielestäni inhimillinen, ystävällinen ja rauhallinen.
Tapahtumia on sopivasti, tarina etenee, mutta ei poukkoile sinne sun tänne. Henkilöitäkin on sopivasti, ja huomio kohdistuu tietenkin päähenkilöiden, Annin ja Aten vaiheisiin. Sivuhenkilöitäkin on juuri sopivasti ja he tukevat tarinaa, mutteivät vie liikaa huomiota muualle.
Jotenkin tässä kirjassa tykkäsin erityisesti siitä, ettei oltu liian mustavalkoisia.

Vierastan nykyään sellaista asetelmaa, jossa henkilöt ovat lähes pelkästään hyviksiä ja pahiksia. Toki sillä saa tarinoihin traagisuutta. Kivempi oli ainakin tällä kertaa tutustua henkilöihin, joilla toki oli omat vikansa, mutta läpeensä pahoja eivät olleet edes vanhemmat. Eivät hekään, jotka eivät selvästikään pystyneet elämään aikuisina ja ottamaan vastuuta itsestään, saati lapsistaan. Kirja ei silti ollut lattea.
Kirjan huumori oli osuvaa, mutta onneksi ei osoittelevaa. Se häilähteli tarinan syrjässä hauskasti ja luontevasti. Muutamia vallan osuvia oivalluksia elämästä vähän yleisemminkin oli mahtunut mukaan ja nekin oli tyylikkäästi upotettu osaksi tarinaa.

Ihan alku jäi jotenkin etäiseksi, mutta se saattoi kyllä johtua enemmän omasta mielentilastani kuin itse kirjasta. Olen muulloinkin miettinyt, että osittain puhekielellä kirjoittaessa on varmaan hankalaa päättää, käyttääkö henkilöön viitatessaan sanaa se vai hän. Näitä kun käyttää sekaisin, niin se joskus hämää lukijaa. Näitä kyllä sattuu paljon, siis muidenkin kirjoissa.

Pari kertaa vähäsen hämmennyin ja annan nyt tässä yhden esimerkin, koska se löytyi niin helposti, ekalta sivulta:

"Tuuli murjottaa keittiönpöydän ääressä. Se on kotiarestissa, koska tuli edellisenä iltana kaula syötynä kotiin. Se on Atesta outoa, koska Tuuli on jo seitsemäntoista."
Niin, tässä en ensin tiennyt, kumpaa tarkoitettiin. Sitäkö, että oli outoa tulla kotiin kaula syötynä, kun oli jo 17. Vai oliko outoa olla kotiarestissa, kun oli jo 17.
Tarinaanhan tämä ei mitenkään vaikuta, tuli vain hetkellinen hämmennys, josta selvisin saman tien, ilman henkisiä vaurioita :D.

Kirjan tarinaan pääsi kyllä tosi hyvin sisälle ja oikeasti teki mieli lukea, kuinka siinä lopulta kävisi, ja tietenkin toivoi koko ajan onnellista loppua :).
Raumalla oltiin, missäpä muualla. Murretta oli käytetty niukasti, ja hyvä niin. Voisin kuvitella, että kirjailijalla olisi ollut hyvä halu käyttää sitä vähän enemmänkin, mutta mielestäni sitä oli nyt juuri sopivasti! Minä sentään tykkään Rauman murteesta ja ymmärränkin sitä jonkin verran.