Otava, 2002
Luin ~ 30.05.2020
Kuvaus: (kustantajan)
"Oli tulossa kirkas päivä huomiseksi. Lentosää. Se ajatus istui tiukassa, se välähti mieleen vaikka rauha oli jo tullut. Anna silitti lapsensa päätä. Rauha, mukamas."
Kuopiolaisen pihapiirin ihmiskohtaloissa kuvastuvat vuoden 1940 kuuman kesän tapahtumat. Talvisota on tuoreessa muistissa ja uudesta sodasta huhutaan. Anna on kaksosvauvojen äitinä sidottu kotiin, vaikka apuna onkin käly Hilda. Aviomies Lassi ei tahdo kestää sotamuistojaan, eikä hänestä ole perheen elättäjäksi. Lapset on silti ruokittava joka päivä, vanhasta anopista huolehdittava. Osuusliikkeen ravintolan tarjoilijatar Helvi tuo Annan elämään uusia tuulia. Mutta onko hänellä vaihtoehtoja?
Sirpa Kähkönen kertoo lämpimästi, tarkasti ja myötäeläen historian suurista käänteistä sellaisina kuin ne näkyvät pienten ihmisten kuvastimessa. "Sujuva kieli, tärkeä historiallinen aihe, kyky herättää suuria tunteita... Kellään ei pitäisi olla valittamista!" - Demari kirjoitti Kähkösen romaanista Mustat morsiamet.
Kommentti:
Sujuvasti jatkui Annan tarina. Tässä oli murretta vähän vähemmän kuin edellisessä osassa, mutta ripaus siellä täällä kuitenkin.
Tämä kirja on siis jatkoa Kähkösen Mustat morisamet -kirjalle ja toinen osa hänen Kuopio-sarjassaan.
Taitavasti ja jälleen hyvin lempeästi on tässä kerrottu naisen arjesta pienten lasten äitinä ja sukuun naituna miniänä.
Miten monenlaisia ajatuksia siinä arjen pyörityksessä äidillä onkaan. Miten tuntuu, että se oma itse hukkuu kaikkien niiden roolien alle, joita äitinä, kälynä, miniänä, vaimona toteutat. Ja toisaalta se suuri rakkaus lapsia kohtaan, vaikka juuri ne imeväiset imevät (siltä joskus tuntuu) sinusta kaiken muunkin kuin maidon.
Kirjaaa lukiessa sitä ei edes ajatellut, mutta näin jälkikäteen ei voi olla ihailematta sitä luontevuutta, millä Kähkönen kuvaa aika syviäkin tuntoja, vaikka näennäisesti kuvaileekin "vain sitä tavallista arkipäivää".
Miiten ajattomia nuo tuntemukset ovatkaan.
(280 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti