Karisto, 2014
Luin ~ 2.6.2020
Kuvaus: (takakansi)
80-vuotias Kuuno Kopra, entinen rajavartija, joutuu vanhainkotiin. Hän on muistamattomuuttaan ollut vähällä polttaa rivitaloasuntonsa. Lähiomaisia Kuunolla ei ole - joissain kaukana vain pojanrenttu Marko, johon Kuunolla on tulehtuneet välit. Kun isä ja poika tapaavat, sovinnonteko on kaukana, mutta silti Marko toteuttaa isänsä omituisen toiveen. Tutun sairaanhoitajan teinipoikaan, Juriin, sen sijaan rakentuu yllättävä, ikäerot ylittävä ystävyyssuhde.
Vanhustenhuoltolaitos on Kuunolle pahempi kuin vankila. Päivät ovat pitkiä, ja kauna kasvaa kasvamistaan. Kun pitkään valmisteltu sosiaali- ja terveysministerin vanhainkotivierailu on vihdoin käsillä, Kuuno on valmis sanomaan vielä kerran viimeisen sanan - tavalla, jolla saa virkavallan kimppuunsa.
Kommentti:
Mukavaa humoristista sanailua ja tilannehuumoria. Tykkään, kun suomen kieltä käytetään luovasti ja kuvailevasti, kuten tässä.
Kirjahan on melko lyhyt, joten juonenkehittelyn ja henkilöiden esittelyn jälkeen toimintaosuus oli aika nopea ja loppuhuipennus tuli ehkä vähän yllättäen.
Loppuratkaisun vuoksi jäi tunne, että tässä oli jotain nuortenkirjamaisuutta hyvin vahvasti, vaikka kuitenkin sen verran tymäkkää aikuisten asiaa, etten tätä kuitenkaan kovin nuorille lukijoille suosittelisi.
Oikeastaan tästä jäi vähän sellainen olo, että paitsi vanhainkotiherrojen, myös Markon ja Jurin tarinoita olisi voinut lukea vähän enemmänkin.
(144 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti