Vasantola, Satu: En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Tammi, 2018

Luin ~ 28.11.2018

Kuvaus:

Romaani kotoa lähtemisen pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies.
Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkansa maailmasta.

Kommentti:
Lyhyesti tällä kertaa, ehkä toiste lisää ajatuksia; tykkäsin ja suosittelen.
(379 sivua.)

Havaste, Paula: Pronssitähti

Paula Havaste: Pronssitähti

Gummerus, 2018

Luin ~ 21.11.2018

Kuvaus:

Pronssitähti vie lukijansa neuvostoajan Viroon, Saarenmaalle ja Tallinnan eliitin notkuvien pöytien votkanhuuruun.
Eestissä eletään vuonna 1949 veitsen terällä, toveri Stalinin silmäin alla. Villem on talonpoika, jonka intohimona on luontorunojen kirjoittaminen. Kun vaimo Vilja ehdottaa, että mies lisäisi aurinkoa kuvaavan runon nimeen yhden sanan, asiat alkavat tapahtua nopeasti: Villem voittaa runokilpailun, ja hänet kutsutaan Tallinnan kulttuurikeskukseen hakemaan kunniakirjaa ja pronssitähteä.
Vilja varustaa miehensä matkaan ja pyytää tältä ainoastaan yhtä asiaa. Tuliaisiksi pitäisi löytää porsas. Tehtävä ei vaikuta vaikealta, mutta moni asia voi kuitenkin mennä juhlapäivällisen viinahöyryissä vikaan. Ja mikä pahinta, matka Siperiaan on äkkiä lyhentynyt kovasti. Kommentti:

Tämä oli hieman "pienempi" kirja kuin aiemmat Havasteen kirjat ja yllättävän vähän tästä on puhuttu. Kirjastossakaan ei kummempaa jonoa näytä olevan.
Itse tykkäsin, kertoohan tämä vähän läheisemmästä historiasta ja noinkin läheltä. Eihän sitä enää Tallinnassa (shoppailemassa) käydessäkään tule ajatelleeksi, millaista elämä mahtoi olla Neuvostoaikana.
Itse tykkään kovasti, kun kerrotaan ihmisten elämästä aiemmin, joten olihan tämä hyvä tarina.
Kirja kuvasi myös aikaa, jolloin ihminen ei jättänyt jätevuoria ja muovimassoja taakseen. Onhan tämä kummallista tämä kuluttamisen ja ostamisen mania, kun ajattelee, miten vähällä ihmiset ovat tulleet toimeen. Enkä minä puutetta ihannoi, mutta kyllähän vähempikin tavara riittäisi. (208 sivua.)

Salminen, Hellevi: Aivan tavallinen nainen

Hellevi Salminen: Aivan tavallinen nainen

Otava, 1985

Luin ~ 17.11.2018

Kuvaus:

Arkailematon, oivaltava romaani aivan tavallisen naisen kohtalosta, joka on monelle omakohtaisesti tuttu mutta vaikea tunnustaa. Mistä johtuu, että vanhempien valta yltää kauas aikuisuuteen asti, miksi moni vielä neljäkymmentä täytettyään kysyy sisimmässään ”mitä äiti tästä sanoo”? Miksi omien päätösten aika ei tunnu koskaan tulevan, missä yhä viipyy se jokin jota nuorena odotti?
Kukaan ei ollut koskaan sanonut Mari Hakalaa kauniiksi, tyylikkääksi kyllä. Hän tiesi itsekin olevansa kaupungin parhaiten pukeutuvia naisia. Hän oli ollut sopiva tausta menestyvälle poliitikolle, hän tiesi miten käyttäytyä. Ja tässä hän nyt istuu keskellä kirkasta päivää ravintolassa tuollaisen farkkupojan kanssa, joka silittää hänen nilkkaansa niin että kaikki näkevät. Marin on tarkoitus tehdä juttu Virtasesta, kysellä tämän uudesta romaanista. Mutta Virtanen puhuttaakin häntä ja saa hänet kertomaan elämästään, sen monista kiristävistä solmuista. Mari kertoo lapsuudestaan äidin kanssa kahden, avioliitosta, miehensä kuolemasta, äidistä, joka taas pitää hänestä huolta, siitä miten aina, on ollut joku sanomassa miten pitää olla.
Tässä Virtasen kanssa puhuessaan hän melkein uskoo, että on olemassa toinenkin Mari, että huomenna kaikki muuttuu…

Kommentti:

Onpa jännää välillä lukea näinkin vanha kirja. Maailmankuva muistuu mieleen, mutta onhan moni asia muuttunut. Tämä kirja oli tuulahdus 80-luvulta, jolloin itse olin nuori aikuinen. Niihin aikoihin juuri aloittelin itsenäisempää elämää työelämässä ja kodin (myös kotikaupungin) ulkopuolella.
Aikanaan tämä on varmaan ollut aika rohkeakin kirja.
(192 sivua.)

Kinnunen, Tommi: Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti : kolmenpäivänromaani

WSOY, 2018

Luin ~ 14.11.2018

Kuvaus: (kustantajan)

"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä."

Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia – sisarusparven vanhinta – kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut.
Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä, mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.
Jäljittelemättömällä tyylillään Tommi Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Kommentti:

Kun kirjoitin tuohon kirjan sivumäärän, hämmästyin kieltämättä vähäsen. Olisin voinut luulla, että sivuja oli enemmän, sillä alle 300 sivuun mahtui isompi kirja kuin voisi sivumäärän perusteella arvata. Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka Tommi Kinnusen suosio asettaa melkoisia ennakko-odotuksia, jotka saattavat sitten joskun kääntyä vähän haitaksikin.
On hieno taito kirjoittaa tarina niin, ettei ihan kaikkea edes kerrota, mutta silti riittävästi. On jännää, kun lukijallekin jää tarinoiden lankoja solmittavaksi, tai niin minä ainakin tämän kirjan koin.
Kolmen päivän tarina ja kolmen henkilön näkökulma oli hieno ja hyvin toimiva ratkaisu. Peukku.
(291 sivua.)

Westover, Tara: Opintiellä

Tara Westover: Opintiellä

Educated, 2018

Suom. Tero Valkonen

Tammi, 2018

Luin ~ 7.11.2018

Kuvaus:
"Ymmärsin että tämä yksi asia, enemmän kuin mikään toinen, erotti minun perheeni muista: me emme käyneet koulua."
Tara Westoverin Opintiellä on uskomaton selviytymistarina syrjäytymisestä ja koulutuksen voimasta. Sitä verrataan Villiin vaellukseen, Seitsemännen portaan enkeliin ja muihin suurmenestyksiin.
Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja?
Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.
"Vaikuttavin mahdollinen tarina koulutuksen mullistavasta voimasta." The Bookseller
"Huikea kertomus syrjäytymisestä, sekasorrosta, epätietoisuudesta ja menestyksestä." Kirkus Reviews
"Isku sisimpään, hitaasti palava liekki, kiihkeä syytös, rakkauskirje." Kirjailija Claire Dederer
"Ihmeellinen. Uskomaton lahjakkuus, täysin kukkaan puhjenneena. Ei ole sen veroista." Stephen Fry
Tara Westover (s. 1986) kasvoi Idahossa eikä saanut lainkaan opetusta ennen yliopistoa. Hän valmistui Brigham Young Universitysta vuonna 2008 ja sai stipendin Cambridgeen. Jatko-opintojensa aikana hän vietti vuoden vierailevana tutkijana Harvardissa ja väitteli Cambridgessa tohtoriksi historian oppiaineesta vuonna 2014. Opintiellä on hänen ensimmäinen kirjansa.

Kommentti:
Toinen uskonnolliseen liikkeeseen liittyvä kirja heti Synninkantajien perään. Nyt mormoniliikkeestä. Tämä on kirjailijan oman määritelmän mukaan muistelma. Hän myös toteaa joissakin kohdissa muistikuvien epäluotettavuuden. kaikkia yksityiskohtia ei voi muistaa ja ne ovat ristiriidassa toisten muistikuvien kanssa. Siitä huolimatta, olihan tämä karua luettavaa. Samalla tietysti myös surullista. Ja rohkaisevaa; huonoistakin lähtökohdista voi päästä irti. Tässä tapauksessa siitä joutui toki maksamaan kovan hinnan.
Kannatti lukea, vaikka lukemani etukäteishehkuttelut vähän veivätkin terää lukukokemukselta.

(435 sivua.)

Rauhala, Pauliina: Synninkantajat

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Gummerus, 2018

Luin ~ 4.11.2018

Kuvaus:

1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.
Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.
Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.
Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.

Kommentti:

Aloitin tämän kirjan lukemisen monta kuukautta sitten. Kirjaston varaus kuitenkin loppui, enkä halunnut lukea kirjaa väkisin ja kiireellä loppuun. Palautin siis kirjan ja laitoin uuden varauksen vetämään. Taisin olla suunnilleen 100. sillä listalla.
Nyt jatkoin kirjan loppuun (taas alkoi eräpäivä raksuttaa) ja onneksi sen tein! Jotenkin tauko ei haitannut, vaikken tietenkään ihan kaikkea enää muistanut. Henkilöt kuitenkin olivat jääneet mieleen ja nyt tiesin ehkä paremmin varautua siihen, että tätä kirjaa ei voinut lukea kovin nopeasti.
Tietenkin myös tarinat alkoivat puolivälin paikkeilla tiivistyä, lähestyä käännekohtiaan ja loppua. (Tässä ei oikein voi puhua loppuhuipennuksesta eikä -ratkaisustakaan.)
Kirjassa on monta kertojaa, se tekee kirjasta haastavan luettavan. (Erityisesti Matkantekijä-kertoja tuntuu välillä enemmänkin hämmentävän kokonaisuutta.)
Toisaalta se juuri on kirjan idea, kertoa ( tai ainakin pyrkiä avaamaan) eri näkökulmia. Mielestäni kaikki ovat omalla paikallaan uskottavia. Voisin hyvin kuvitella kaikki kirjan henkilöt olemassaoleviksi. Tunnistan jopa monessakin heistä jotain hyvin tuttua.
Hienoa, että joku on kirjoittanut myös tällaisen kirjan lestadiolaisuudesta. Toki tämänkin kirjan voi ymmärtää ja lukea hyvin monilla eri tavoilla, riippuen lukijan omasta suhteesta vaikkapa lestadiolaisuuteen tai uskonnollisuuteen yleensäkin.
Itse koin kirjan lopulta lohdullisena vaikkei se ainakaan alussa siltä tuntunut.

(368 sivua.)