Isomäki, Risto: Viiden meren kansa

Risto Isomäki: Viiden meren kansa

Into Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.12.2018

Kuvaus:

Suomen tasavallan historia on todellisuudessa vain vajaa prosentti Suomen historiasta. Ensimmäiset asukkaat saapuivat arkeologien mukaan Suomeen jo 11 000 vuotta sitten. Arkeologia, vertaileva kielitiede ja geenitutkimus ovat viime aikoina paljastaneet esihistoriamme kätköistä muutamia lähes kokonaisia tarinoita.
Tarinoita maailmoista, joiden olemassaolosta ei vielä vähän aikaa sitten tiedetty mitään.
Kun ensimmäiset asukkaat tulivat Suomeen, Itämerellä kellui vielä jäävuoria. Niin sanotut etniset suomalaiset saivat nykyaikaisen geenitutkimuksen mukaan alkunsa, kun Suomeen muutti noin tuhat siirtolaista Mustanmeren pohjoisenpuoleisilta aroilta reilut kaksi tuhatta vuotta sitten.
Suomen ensimmäinen pikkukaupunki Yli-Iin Kierikissä tuhoutui 5 000 vuotta sitten, kun suuri tulva-aalto löi kylien yli. Suomessa tuolloin rakennetut jätinkirkot kuuluivat uuden arkeologisen tutkimuksen mukaan samaan megaliittikulttuuriin kuin Englannin Stonehenge tai Ranskan Carnac.
Viiden meren kansa on näistä unohdetuista tarinoista koottu episodiromaani. Se kuvaa kahdeksan aikatason kautta, miten Suomen kannalta keskeiset tapahtumat olisivat saattaneet mennä.
Kommentti:

Tässäpä todella mielenkiintoisia uusia näkökulmia Suomen historiasta!
Koska tykkään itse enemmän lukuromaaneista, tällaiset lyhyet episodit (jotka juuri ehtivät herättää kiinnostuksen ja sitten loppuvat) ovat aika haasteellisia. Kesti aika kauan lukea tämä kirja. Vaikka tarinat sinällään kiinnostivat, en millään meinannut ehtiä tai jaksaa aloittaa uuteen tarinaan syventymistä. Olihan tässä jotain joulukiirettäkin olevinaan.
Lopulta pisimpään kesti jälkihuomautusten kahlaaminen. Halusin ne lukea, koska olivat oikeasti kiinnostavia, mutta kirjaan tarttuminen ei ollut oikein houkuttelevaa. Ehkä joulunpyhinä olisin kaivannut enemmän sellaista juonellista uppoutumiskirjaa.

(333 sivua.)

Jaakola, Marissa & Väntänen, Ari: Takaisin valoon

Marissa Jaakola & Ari Väntänen: Takaisin valoon - kaapatun suomalaisnaisen selviytymistarina

LIKE Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 11.12.2018

Kuvaus:
Tositarina suomalaisnaisen kaappauksesta.
Nuori suomalaisnainen kaapataan ulkomailla ja hänen vapautensa riistetään. Monien toivottomien, väkivallan täyttämien kuukausien jälkeen hänet pelastetaan, mutta edessä on toinen koettelemus: toipuminen painajaismaisesta kokemuksesta.
Järkyttävä ja koskettava selviytymistarina kertoo ihmiskaappausten hämärästä maailmasta ja sieltä pelastuneen naisen pyrkimyksestä koota minuutensa ja ihmisyytensä pala palalta.

Kommentti:

Käsittämätöntä, että tällaista voi tapahtua nykyaikana, Suomessa. Kaappauksen jälkeiset tapahtumat ovat myös melkoisen pöyristyttäviä. Olisi kuvitellut, että Suomessa ymmärrystä, sympatiaa ja oikeutta saisi tällaisten tapahtumien jälkeen lähes automaattisesti, mutta ei sekään näköjään ole (enää) mikään itsestäänselvyys. Ihanaa, että tällaisestakin voi kuitenkin selvitä ja päästä eteenpäin.
(234 sivua.)

Lehtola, Laura: Viimeinen katekeetta

Laura Lehtola: Viimeinen katekeetta
- opettajana Inarin erämaassa

WSOY, 1984

Luin ~ 10.12.2018

Kuvaus
Laura Lehtola oli vain 19-vuotias aloittaessaan työnsä katekeettana Inarin erämaissa. Katekeetat kiersivät opettamassa syrjäseuduilla asuvia lapsia. Kiertäville opettajille tulivat tutuksi myös monenlaiset kodinaskareet ruoanlaitosta aina karjanhoitoon. Kun opetustehtävä oli yhdessä paikassa suoritettu, oli aika siirtyä seuraavaan. Katekeetan elämään toivat lisäjännitystä matkat koulupaikkojen välillä. Lapin luonto on kaunis mutta arvaamaton. Määrätietoinen katekeetta Laura Lehtola kiersi Lapin erämaissa lähes 40 vuoden ajan, ja matkan varrelle mahtuu paljon elämänmakuisia seikkailuja. Millaista on ollut kiertävän opettajan elämä Lapissa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla?
Perheen isä Matti Lehtola oli toiminut katekeettana monta kymmentä vuotta. Laura Lehtola oli pienestä pitäen uumoillut isänsä odottavan hänestä työnsä jatkajaa. Tytär päätyi aloittamaan työn tilanteessa, jossa isä joutui virkauudistusten taivuttamana kouluttamaan työhönsä uusia osaajia. Paperityöt alkoivat lakiuudistusten myötä viedä aiempaa enemmän aikaa, eikä enää selvitty aiemmalla työmäärällä.
Laura Lehtola itse oli haaveillut pääsevänsä Jyväskylään opiskelemaan tuttujensa jalanjäljissä. Hän kun koki olevansa liian nuori aloittamaan katekeettana vain 17 vuoden iässä. Alun perin Lehtolan oli tarkoitus hoitaa katekeetan tehtäviä vain väliaikaisesti. Isä anoi tytölle tuomiokapitulilta lupaa toimia apulaisenaan katekeetan tehtävissä. Ensimmäinen koulupaikka oli Menesjärven itärannalla.
Lukkari, kirkkoherra ja oma isä olivat tyytyväisiä Laura Lehtolan työhön katekeettana, joten katsottiin parhaaksi, että hän jatkaisi työtä. Lehtola itse ei ollut aluksi päätöksestä kovin innoissaan, mutta sopeutui kuitenkin tilanteeseen. Ajan tapoihin kuului, ettei niskoitteluun jäänyt liioin tilaa. Niinpä syksyllä 1919 Lehtolan ura katekeettana pääsi kunnolla vauhtiin.
Hieno esittely täällä.
(190 sivua.)

Laitila Kälvemark, Tiina: Seitsemäs kevät

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

WSOY, 2017

Luin ~ 6.12.2018

Kuvaus:
Romaani ahneudesta, rakkaudesta ja unelmien hinnasta.
Kuka maksaa lopulta laskun kenenkin onnesta?
Sanilla on unelma: nappulakengät, ja uusi pallo, pyöreä ja keltainen kuin aurinko. Ne hän voi kuitenkin saada vasta kun äiti on synnyttänyt lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Sillä Susanne haluaa uuden vauvan, maksoi mitä maksoi, ja on tilannut sellaisen kaukaiselta kohdunvuokrausklinikalta.
Ruudusta hyllytetty tv-meteorologi Peter antaisi mitä tahansa, jos voisi vielä ennustaa helleaallon saapuvan. Sillä Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen. Eikö sen olisi jo aika tulla? Eikö olisi kohtuullista, että vuosien odotuksen jälkeen unelmat vihdoinkin toteutuisivat?

Kommentti:
Jännä kirja. Toisaalta tykkäsin, toisaalta jäin kaipaamaan hiukan syvempää otetta. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, ja olisin halunnut tutustua heihin vielä lisää, mutta henkilöt jöäivät lopulta aika pintapuolisesti kuvatuiksi. Henkilöiden yhteys toisiinsa jäi myös hieman löyhäksi.... (jatkuu....)
(179 sivua.)

Vasantola, Satu: En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Tammi, 2018

Luin ~ 28.11.2018

Kuvaus:

Romaani kotoa lähtemisen pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies.
Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkansa maailmasta.

Kommentti:
Lyhyesti tällä kertaa, ehkä toiste lisää ajatuksia; tykkäsin ja suosittelen.
(379 sivua.)

Havaste, Paula: Pronssitähti

Paula Havaste: Pronssitähti

Gummerus, 2018

Luin ~ 21.11.2018

Kuvaus:

Pronssitähti vie lukijansa neuvostoajan Viroon, Saarenmaalle ja Tallinnan eliitin notkuvien pöytien votkanhuuruun.
Eestissä eletään vuonna 1949 veitsen terällä, toveri Stalinin silmäin alla. Villem on talonpoika, jonka intohimona on luontorunojen kirjoittaminen. Kun vaimo Vilja ehdottaa, että mies lisäisi aurinkoa kuvaavan runon nimeen yhden sanan, asiat alkavat tapahtua nopeasti: Villem voittaa runokilpailun, ja hänet kutsutaan Tallinnan kulttuurikeskukseen hakemaan kunniakirjaa ja pronssitähteä.
Vilja varustaa miehensä matkaan ja pyytää tältä ainoastaan yhtä asiaa. Tuliaisiksi pitäisi löytää porsas. Tehtävä ei vaikuta vaikealta, mutta moni asia voi kuitenkin mennä juhlapäivällisen viinahöyryissä vikaan. Ja mikä pahinta, matka Siperiaan on äkkiä lyhentynyt kovasti.
Kommentti:

Tämä oli hieman "pienempi" kirja kuin aiemmat Havasteen kirjat ja yllättävän vähän tästä on puhuttu. Kirjastossakaan ei kummempaa jonoa näytä olevan.
Itse tykkäsin, kertoohan tämä vähän läheisemmästä historiasta ja noinkin läheltä. Eihän sitä enää Tallinnassa (shoppailemassa) käydessäkään tule ajatelleeksi, millaista elämä mahtoi olla Neuvostoaikana.
Itse tykkään kovasti, kun kerrotaan ihmisten elämästä aiemmin, joten olihan tämä hyvä tarina.
Kirja kuvasi myös aikaa, jolloin ihminen ei jättänyt jätevuoria ja muovimassoja taakseen. Onhan tämä kummallista tämä kuluttamisen ja ostamisen mania, kun ajattelee, miten vähällä ihmiset ovat tulleet toimeen. Enkä minä puutetta ihannoi, mutta kyllähän vähempikin tavara riittäisi. (208 sivua.)

Salminen, Hellevi: Aivan tavallinen nainen

Hellevi Salminen: Aivan tavallinen nainen

Otava, 1985

Luin ~ 17.11.2018

Kuvaus:

Arkailematon, oivaltava romaani aivan tavallisen naisen kohtalosta, joka on monelle omakohtaisesti tuttu mutta vaikea tunnustaa. Mistä johtuu, että vanhempien valta yltää kauas aikuisuuteen asti, miksi moni vielä neljäkymmentä täytettyään kysyy sisimmässään ”mitä äiti tästä sanoo”? Miksi omien päätösten aika ei tunnu koskaan tulevan, missä yhä viipyy se jokin jota nuorena odotti?
Kukaan ei ollut koskaan sanonut Mari Hakalaa kauniiksi, tyylikkääksi kyllä. Hän tiesi itsekin olevansa kaupungin parhaiten pukeutuvia naisia. Hän oli ollut sopiva tausta menestyvälle poliitikolle, hän tiesi miten käyttäytyä. Ja tässä hän nyt istuu keskellä kirkasta päivää ravintolassa tuollaisen farkkupojan kanssa, joka silittää hänen nilkkaansa niin että kaikki näkevät. Marin on tarkoitus tehdä juttu Virtasesta, kysellä tämän uudesta romaanista. Mutta Virtanen puhuttaakin häntä ja saa hänet kertomaan elämästään, sen monista kiristävistä solmuista. Mari kertoo lapsuudestaan äidin kanssa kahden, avioliitosta, miehensä kuolemasta, äidistä, joka taas pitää hänestä huolta, siitä miten aina, on ollut joku sanomassa miten pitää olla.
Tässä Virtasen kanssa puhuessaan hän melkein uskoo, että on olemassa toinenkin Mari, että huomenna kaikki muuttuu…

Kommentti:

Onpa jännää välillä lukea näinkin vanha kirja. Maailmankuva muistuu mieleen, mutta onhan moni asia muuttunut. Tämä kirja oli tuulahdus 80-luvulta, jolloin itse olin nuori aikuinen. Niihin aikoihin juuri aloittelin itsenäisempää elämää työelämässä ja kodin (myös kotikaupungin) ulkopuolella.
Aikanaan tämä on varmaan ollut aika rohkeakin kirja.
(192 sivua.)

Kinnunen, Tommi: Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti : kolmenpäivänromaani

WSOY, 2018

Luin ~ 14.11.2018

Kuvaus: (kustantajan)

"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä."

Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia – sisarusparven vanhinta – kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut.
Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä, mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.
Jäljittelemättömällä tyylillään Tommi Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Kommentti:

Kun kirjoitin tuohon kirjan sivumäärän, hämmästyin kieltämättä vähäsen. Olisin voinut luulla, että sivuja oli enemmän, sillä alle 300 sivuun mahtui isompi kirja kuin voisi sivumäärän perusteella arvata. Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka Tommi Kinnusen suosio asettaa melkoisia ennakko-odotuksia, jotka saattavat sitten joskun kääntyä vähän haitaksikin.
On hieno taito kirjoittaa tarina niin, ettei ihan kaikkea edes kerrota, mutta silti riittävästi. On jännää, kun lukijallekin jää tarinoiden lankoja solmittavaksi, tai niin minä ainakin tämän kirjan koin.
Kolmen päivän tarina ja kolmen henkilön näkökulma oli hieno ja hyvin toimiva ratkaisu. Peukku.
(291 sivua.)

Westover, Tara: Opintiellä

Tara Westover: Opintiellä

Educated, 2018

Suom. Tero Valkonen

Tammi, 2018

Luin ~ 7.11.2018

Kuvaus:
"Ymmärsin että tämä yksi asia, enemmän kuin mikään toinen, erotti minun perheeni muista: me emme käyneet koulua."
Tara Westoverin Opintiellä on uskomaton selviytymistarina syrjäytymisestä ja koulutuksen voimasta. Sitä verrataan Villiin vaellukseen, Seitsemännen portaan enkeliin ja muihin suurmenestyksiin.
Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja?
Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.
"Vaikuttavin mahdollinen tarina koulutuksen mullistavasta voimasta." The Bookseller
"Huikea kertomus syrjäytymisestä, sekasorrosta, epätietoisuudesta ja menestyksestä." Kirkus Reviews
"Isku sisimpään, hitaasti palava liekki, kiihkeä syytös, rakkauskirje." Kirjailija Claire Dederer
"Ihmeellinen. Uskomaton lahjakkuus, täysin kukkaan puhjenneena. Ei ole sen veroista." Stephen Fry
Tara Westover (s. 1986) kasvoi Idahossa eikä saanut lainkaan opetusta ennen yliopistoa. Hän valmistui Brigham Young Universitysta vuonna 2008 ja sai stipendin Cambridgeen. Jatko-opintojensa aikana hän vietti vuoden vierailevana tutkijana Harvardissa ja väitteli Cambridgessa tohtoriksi historian oppiaineesta vuonna 2014. Opintiellä on hänen ensimmäinen kirjansa.

Kommentti:
Toinen uskonnolliseen liikkeeseen liittyvä kirja heti Synninkantajien perään. Nyt mormoniliikkeestä. Tämä on kirjailijan oman määritelmän mukaan muistelma. Hän myös toteaa joissakin kohdissa muistikuvien epäluotettavuuden. kaikkia yksityiskohtia ei voi muistaa ja ne ovat ristiriidassa toisten muistikuvien kanssa. Siitä huolimatta, olihan tämä karua luettavaa. Samalla tietysti myös surullista. Ja rohkaisevaa; huonoistakin lähtökohdista voi päästä irti. Tässä tapauksessa siitä joutui toki maksamaan kovan hinnan.
Kannatti lukea, vaikka lukemani etukäteishehkuttelut vähän veivätkin terää lukukokemukselta.

(435 sivua.)

Rauhala, Pauliina: Synninkantajat

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Gummerus, 2018

Luin ~ 4.11.2018

Kuvaus:

1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.
Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.
Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.
Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.

Kommentti:

Aloitin tämän kirjan lukemisen monta kuukautta sitten. Kirjaston varaus kuitenkin loppui, enkä halunnut lukea kirjaa väkisin ja kiireellä loppuun. Palautin siis kirjan ja laitoin uuden varauksen vetämään. Taisin olla suunnilleen 100. sillä listalla.
Nyt jatkoin kirjan loppuun (taas alkoi eräpäivä raksuttaa) ja onneksi sen tein! Jotenkin tauko ei haitannut, vaikken tietenkään ihan kaikkea enää muistanut. Henkilöt kuitenkin olivat jääneet mieleen ja nyt tiesin ehkä paremmin varautua siihen, että tätä kirjaa ei voinut lukea kovin nopeasti.
Tietenkin myös tarinat alkoivat puolivälin paikkeilla tiivistyä, lähestyä käännekohtiaan ja loppua. (Tässä ei oikein voi puhua loppuhuipennuksesta eikä -ratkaisustakaan.)
Kirjassa on monta kertojaa, se tekee kirjasta haastavan luettavan. (Erityisesti Matkantekijä-kertoja tuntuu välillä enemmänkin hämmentävän kokonaisuutta.)
Toisaalta se juuri on kirjan idea, kertoa ( tai ainakin pyrkiä avaamaan) eri näkökulmia. Mielestäni kaikki ovat omalla paikallaan uskottavia. Voisin hyvin kuvitella kaikki kirjan henkilöt olemassaoleviksi. Tunnistan jopa monessakin heistä jotain hyvin tuttua.
Hienoa, että joku on kirjoittanut myös tällaisen kirjan lestadiolaisuudesta. Toki tämänkin kirjan voi ymmärtää ja lukea hyvin monilla eri tavoilla, riippuen lukijan omasta suhteesta vaikkapa lestadiolaisuuteen tai uskonnollisuuteen yleensäkin.
Itse koin kirjan lopulta lohdullisena vaikkei se ainakaan alussa siltä tuntunut.

(368 sivua.)

Aareleid, Kai: Korttitalo

Kai Aareleid: Korttitalo

Linnade põletamine, 2016

Kirjailija on auktorisoinut käännöksen.

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 29.10.2018

Kuvaus:

Runollinen perhesaaga 1950-60-luvun Virosta.
Sodanjälkeisessä Tartossa yksinäistä tyttöä ympäröivät menneen elämän rauniot, vanhempiensa arvoitukselliset keskustelut, selittämätön pelko ja salaisuudet. Tyttö kokee sivusta sekä yhteiskunnalliset että henkilökohtaiset mullistukset Stalinin kuolemasta äitinsä ja isänsä avioliiton hajoamiseen. Tärkeät päätökset tehdään kuitenkin jossain muualla, eikä Tiina pysty estämään kumpaakaan suurista tragedioista, jotka tulevat määrittelemään hänen elämäänsä siitä lähtien. Mutta yhtäkään muistoa ei pääse ikuisesti pakoon. Ainakin kerran jokaisen salaisuuden on löydettävä kuulijansa.
Korttitalo on intiimi kuvaus sodanjälkeisestä todellisuudesta virolaisessa provinssikaupungissa ja samalla tarkasti kerrottu, kiehtova perhedraama, jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla.

Kommentti:

Tykkäsin!

(333 sivua.)

Crossan, Sarah: Yksi

Sarah Crossan: Yksi

One, 2015

Suom. Kaisa Kattelus

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 21.10.2018

Kuvaus: (kustantajan)

Teini-ikäiset Grace ja Tippi eivät siedä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. He toivovat enemmän kuin mitään muuta, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Kun vanhemmilla ei ole varaa jatkaa tyttöjen kotikoulutusta, heidän täytyy mennä tavalliseen kouluun muiden nuorten armoille. Vaikka muutos ei ole helppo, samalla avartuu maailma.
Mutta Tippin ja Gracen edessä on raastava valinta. Heidän on tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti Koskettava ja poikkeukselliseen muotoon kirjoitettu säeromaani kertoo identiteetistä, sisaruudesta ja rakkaudesta ja kysyy tärkeän kysymyksen: mitä sielunsisaruus todella merkitsee?

Kommentti:

Tällaista kirjaa en olekaan ennen lukenut. Teksti oli jännästi säemuodossa, jota ensinäkemältä vähän vierastin, mutta se toimikin oikein hyvin. Riipaiseva kuvaus, mielestäni hyvin uskottava. Suosittelen kaikenikäisille lukijoille. Tämä on luokiteltu nuorten aikuisten kirjaksi, mutta sopii varmasti myös yläkouluikäisille sekä aikuisille.

(439 sivua.)

Edit. Suosittelin kirjaa nuorimmaiselleni (15 v.), joka myös luki kirjan ja piti siitä.

Samartin, Cecilia: Kirottu kauneus

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus

Beauty for Ashes, 2017

Suom. Kristiina Vaara

Bazarkustannus Oy, 2018

Luin ~ 17.10.2018

Kuvaus: (kustantajan)
Riistetty nuoruus
19-vuotiaan moldovalaisen Inesan vankila on lasvegasilainen loistohotelli. Hän on pomonsa ykköstyttö ja ostettavissa tärkeimpien asiakkaiden käyttöön. 15-vuotias meksikolainen Karla kerää asiakkaita kuin hunaja kärpäsiä; hänen kauneutensa on ”tähdistä ja kuusta”, niin kuin äidillä oli tapana sanoa. Turistisäihkeen ulkopuolella, hylätyssä asuntovaunussa monen kymmenen kulkukissan kanssa majailee 9-vuotias, saparopäinen Sammy. Hän on karannut kotoaan Ohiosta ja piileksii poliisia.
Armottomassa aavikkokaupungissa tyttöjen välille syntyy liittolaisuus ja toive vapaudesta. Pakoa voi yrittää kuitenkin vain kerran, ja kintereillä huohottavat orjamarkkinoiden pahimmat pedot.
Cecilia Samartinin Kirottu kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä. Se pakottaa ahmimaan sivuja kuin hyytävä jännäri ja johdattaa syvälle ihmiskaupan syövereihin kuin terävä dokumentti.

Oma kommentti:

Oli hieman hämmentävä lukukokemus. Olen lukenut (ja kuunnellut ääneenluettuna) kirjailijan teoksia ja pitänyt niistä todella paljon. Samartin on mielestäni tasokas kirjoittaja. Mutta tätä kirjaa lukiessa kieli tuntui välillä notkahtelevan tyylistään. Jotenkin tuntui, kuin kääntäjä ei olisi oikein osannut muotoilla kaikkea (tai kuin käännös olisi jäänyt vähän raakileeksi joistain kohdista).
En oikein osaa kuvailla, mistä tuo hämmennys tuli, mutta kyllähän tarina veti silti. Raskas on aihe ja kovin surullinen. Mutta voisiko tämä asia joskus muuttua, kun näistä kirjoitetaan? En tiedä, vaikka sitä kovasti toivon.
ps. Täällä on vallan hieno arvio kirjasta. Itse pelkään paljastavani liikaa juonesta, siksi kommentoin näin vain (varovaisesti) omia tuntemuksiani.


(316 sivua.)

ps. Tämä kirja on 59. tänä vuonna loppuun luettu kirja ja sivuaa ennätystä. Vuosina 2014 ja 2015 olen koko vuonna lukenut yhteensä 59 kirjaa. :)

Pekkola, Pasi: Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Otava, 2018

Luin ~ 12.10.2018

Kuvaus:
Sisar suojelee pientä veljeään pukemalla sodan todellisuuden saduksi. Herkkä ja järkyttävä romaani siitä, mitä vuosi 1918 teki lapsillemme.
Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät vaatimatonta mutta turvallista elämää Villilähteellä. Kun isä ajautuu sisällissodassa punaisten puolelle, muu perhe pakenee Lahteen.
Eeva upottaa Einon keskelle satumaailmaa ja ottaa itse vastaan jokaisen iskun. Vuosikymmeniä myöhemmin järjestelmällisesti torjutut muistot palaavat, ja Einon on kohdattava todelliset juurensa.
Voittajien puolella ollut nuorimies, itsekin lapsi vasta, ei selviä vähemmillä vammoilla. Sillä sodan ja vankileirien häpeä merkitsi jokaisen.
Kommentti:

Ajankohtainen aihe, kertoo yhden version vuoden 1918 tapahtumista. Aion lukea vielä pari muutakin kirjaa, nyt kun näitä on useampia kirjoitettu.
Tykkään Pekkolan kirjoitustyylistä.
Vaikka tässä kirjassa siirrytään paikasta, henkilöstä ja ajanjaksosta toiseen, kirja ei ole sekava. Siitä pisteet, koska monesti tuntuu tuo aikahyppely tekevän kirjan juonen seuraamisesta kovin työlästä. Tai ainakin itse pääsin riittävän helposti kärryille tapahtumista vaihdosten jälkeen. Siitäkin tykkään, ettei kaikkea kirjoiteta liian tarkasti (auki) tai alleviivata kaikkea. Kirjailija antaa tilaa myös lukijan ajatuksille.
(343 sivua.)

Savonlahti, Sisko: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Gummerus, 2018

Luin ~ 7.10.2018

Kuvaus: (kustantajan, takakansi)

”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.”
Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre.
Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella. Kuinka hänen käy? Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu yhdistelee oivaltavasti kepeää huumoria ja melankoliaa. Se on suora ja tarkka kuvaus kaupunkilaisarjesta, joka on samanaikaisesto kovaa ja kaunista.

Kommentti:

Tästä kirjasta tuli mieleeni kauan sitten luetut Anni Polvat ja Aino Räsäset. Vaan kovin on sinkkunaisen elämä toisenlaista nykyään verrattuna oman nuoren aikuisen elämääni tai em. kirjojen maailmaan. Mielestäni kirja oli aika surullinen kuvaus nykymenosta. Miten voi aikuisen terveen kolmikymppisen naisen elämä mennä niin, että kaikki miessuhteet ovat satunnaisia, perheestä, vakituisesta työpaikasta ym. asioista hän ei oikein edes tosissaan uneksi. Tai ei ainakaan oikein osaa tehdä mitään niiden eteen. Työnhaku on ailahtelevaista, milloin mikäkin pieni asia estää suunnilleen sängystä nousemisen tai mihinkään toimeen tarttumisen.
Kirja todella laittoi miettimään yhteiskuntaa, joka tavallaan aiheuttaa tällaisen elämän(tyylin). Vaikka esim. töitä haetaan, se on irrallista, usein kasvotonta hakemusten laatimista.
Sekä viranomaisasiat että ihmissuhteet hoidetaan netitse. Se voi joidenkin kohdalla edesauttaa juuri tällaisten tilanteiden syntymistä ja niiden pitkittymistä. Moni kyllä ennemminkin tarvitsisi ystävällistä, mutta jämäkkää, kokeneen (aikuisen) ohjaamista oikeaan suuntaan. Ihan kädestä pitäen; todellisten vaihtoehtojen etsimistä ja jonkinlaisen tulevaisuuden rakentamista. Ehkä myös sitä, että joku huolehtii tosissaan, tuliko asioista myös huolehdittua!
Tietysti mietin myös päähenkilöä itseään ja hänen lähipiiriään. Toki ymmärrän se, että he haluavat auttaa häntä pulassa, etenkin rahallisesti. Mutta mitä aiheuttaa sitten se, että aina voi lainata äidiltä, isältä tai kavereilta? Koskaan ei ole ihan pakko sitä työtä hankkia....
Osa kavereista myös, ehkä huomaamattaan, kannustaa jatkamaan tuota elämäntapaa ehdottamalla ja suorastaan patistamalla esim. ulkomaanmatkoihin!
Miten voi ihminen, joka on velkaa joka suuntaan (eikä hän sitä tunnu kovin kummana asiana pitävän), ottaa lainaa ja lähteä New Yorkiin.
Ja mitä hän sieltä sitten etsii?
Mitä se edes auttaa?
Kevyt tarina, joka onkin aika painava ja surullinen.
(304 sivua.)

Moyes, Jojo: Elä rohkeasti

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Still me, 2018

Suom. Heli Naski

Gummerus, 2018

Luin ~ 3.10.2018

Kuvaus:

”Elä rohkeasti, Clark”, Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa.
Nyt Louisa ”Lou” Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, pakkaa mehiläissukkahousunsa, levittää siipensä ja tekee viimein unelmista totta. Hän muuttaa New Yorkiin uuden työn ja elämän perässä mutta yrittää samaan aikaan pitää yllä etäsuhdetta poikaystävänsä kanssa. New York huumaa, haastaa, yllättää ja tempaisee Louisan kauas mukavuusalueeltaan. Kaikki ei totisesti mene niin kuin suunnitelmissa - etenkään kun tekee töitä superrikkaiden talossa, joka on täynnä salaisuuksia ja suuria persoonia. Uuden ja vanhan elämän repiessä häntä kahtia Lou joutuu pohtimaan, kummalle puolen Atlanttia oikein kuuluu. Ja kuka todella on Louisa Clark ja mitä hän haluaa?
Louisa Clark tuli lukijoille tutuksi Jojo Moyesin läpimurtoromaanissa Kerro minulle jotain hyvää ja sen jatko-osassa Jos olisit tässä. Tarinan optimistinen päätösosa Elä rohkeasti naurattaa, itkettää ja herättää halun matkustaa heti New Yorkiin.

Kommentti:

Täytyihän tämä kolmaskin osa lukea näin tuoreeltaan. Kohdalle on nyt osunut jokunen kirja tai sarja, jossa uutta puhtia haetaan New Yorkista. Onko se sattumaa vai joku trendi. Mutta raikasta ja reipasta on Jojo Moyesin kerronta. Nyt tämä alkaa jo tuntua kevyemmältä kuin vaikkapa se ensimmäinen osa tätä sarjaa. Mutta eihän se haittaa, kevyt sopii ainakin mulle välipaloina vallan hyvin.
(502 sivua.)

Annala, Marko: Paasto

Marko Annala: Paasto

Like Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 24.9.2018

Kuvaus: (takakansi)

Romaani uskosta, rehellisyydestä ja rakkauden kaipuusta.
Eräänä aamuna Matias tunnustaa vaimolleen, että hän on elänyt kymmenen vuotta valheessa. Tunnustus ravistelee hänen elämäänsä perustuksia myöten, ja Matias joutuu punnitsemaan, millaisia uhrauksia rehellisyys itseään kohtaan vaatii. Jos hintana on perheen, työn ja läheisten menettäminen, onko mikään lopulta sen arvoista?
Marko Annalan toinen romaani kertoo uskonkriisinsä kanssa kamppailevasta miehestä, joka uskaltautuu viimeinkin kääntämään katseensa syvälle sisimpäänsä tietämättä kuinka se häntä muuttaisi.

Kommentti:
Tykkäsin tästä. Kaksi edellistä kirjaa olikin olleet vähän takkuista luettavaa, joten oli kiva uppoutua tähän tarinaan ihan kunnolla. Oli kiinnostava aihe ja sympaattinen päähenkilö, juuri mun makuuni pohdintaa ja tapahtumia. Aihe ehkä vähän yllättikin, positiivisesti. Suosittelen!
(284 sivua.)
Kesken jäänyt:
//Jari Tervon aamenen jätin tosiaan lopulta kesken, kun ei se vaan jaksanut kiinnostaa. Luin melkein puoleen väliin. Jotenkin liian näppärää sanailua meikäläisen makuun.
Henkilöissä menin koko ajan sekaisin, ei auttanut kekseliäät nimetkään.
Tykkään lukea murretta silloin kun se kuuluu tarinaan, mutta Aamenessa sekin alkoi ärsyttää. Liikaa murteita. Mutta tosiaan, en lukenut loppuun, joten voi se olla hyväkin kirja. Ei vaan napannut tällä kertaa. //

Jalonen, Olli: Taivaanpallo

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Otava, 2018

Luin ~ 16.9.2018

Kuvaus: (kustantajan)
Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta 1600-luvun Lontooseen. Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa. Angus tahtoo silmistään purjeneulanterävät, ja kehittää näköään merkitsemällä öisin tähtien asentoja. Hän haaveilee Lontoosta ja pääsystä saarella käyneen Edmond Halleyn oppipojaksi.
Lamaannuttava väkivallanteko kohdistuu pojan perheeseen, ja epävarmuuden ja levottomuuden ajat alkavat. Salakatolilaiset vehkeilevät ja itsevaltias kuvernööri pelaa omaan pussiinsa. Viesti saarelta on saatava emämaa Englantiin, ja Angus soudetaan jänikseksi purjelaivaan. Hänen uusi elämänsä alkaa märssykorin korkeuksissa, ja kaikki entinen jää taakse.

Kommentti:

Olipa h i d a s kirja lukea. Paljon asiaa ja kirjoitustyyli jäljitteli hyvin mielestäni päähenkilön olemusta. Mutta koska mulla alkoi jo painaa seuraavan kirjan kirjaston palautuspäivä, niin tästä alkoi tulla aikamoista urakoimista. Harkitsin jo sitäkin, että luen sen toisen kirjan välissä, mutta jotenkin vaan tykkään lukea kirjan kerrallaan loppuun.
Ja tämähän oli hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tarina itsessään.

(461 sivua.)

Tyler, Anne: Onnellinen matkamies

Anne Tyler: Onnellinen matkamies

The Accidental Tourist, 1985

Suom. Kristiina Rikman

Otava, 1986

Luin ~ 4.9.2018

Kuvaus: (takakansiteksti)

Anne Tyler ilkamoi kirjassaan elämän naurettavuudella ironisen lämpimästi, hellyyttä unohtamatta. Onnelinen matkamies on traaginen komedia: ilonpidon läpi kuultaa surumielisyys, aito myötätunto ikuista matkamiestä – ihmistä – kohtaan.

Macon Leary kirjoittaa ammatikseen matkaoppaita liikemiehille. Kohderyhmä ei ole järin kiinnostunut kulttuurista tai nähtävyyksistä, vaan haluaa mieluiten selvitä pakollisesta matkastaan mahdollisimman vähällä vaivalla. Niinpä Macon matkustaa maailman metropoleihin, etsii kotoisimmat ravintolat, amerikkalaisimmat hotellit, testaa vuoteet, kylpyhuoneet ja aamiaispekonin rapeuden. Herra Leary inhoaa matkustamista yhtä paljon kuin rakastaa antimatkaoppaidensa kirjoittamista.
Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen Sarah-vaimo ilmoittaa eroavansa. Maconilta ei mene sormi suuhun tässäkään tilanteessa: perin systemaattisena ihmisenä hän kehittelee mitä omalaatuisimmat menetelmät taloudenpitoonsa. Ainoastaan Edward-koira tuottaa ikävyyksiä, siispä Macon pestaa koirankouluttajaksi Murielin, oudolla tavalla puoleensavetävän nuoren naisen. Yhtäkkiä Macon h uomaa elämässään täysin uusia ilmiöitä, eikä hän ole enää varma, onko Murielin tarkoitus kouluttaa koiraa vai isäntää… Tyler kuvaa pehmeällä huumorilla keski-ikäistä miestä elämänmuutoksen tyrskyissä. Kaikkine erikoisuuksineen – ja ehkä juuri niiden vuoksi – Macon on kuin kuka tahansa mies uuden elämän kynnyksellä. Onnellinen matkamies on kirjoitettu lempeällä kädellä, iloisesti. Kommentti:

En tiedä, miksi välttämättä halusin lainata näin vanhan kirjan, ajatuksena on kuitenkin tutustua Anne Tyleriin. Ehkä kannattaa lainata joku uudempikin teos häneltä, vaikka olihan tämä sympaattinen tarina.
Tuntui kyllä hetkittäin siltä, kuin olisi palannut tosiaankin tuonne 80-luvulle, joka sinänsä on ihan tuttu aikakausi.

(371 sivua.)

Nieminen, Veera: Ei muisteta pahalla

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

Tammi, 2018

Luin ~ 28.8.2018

Kuvaus:

Mikään ei lämmitä erossa paremmin kuin kunnon kosto! Lohtua tuo myös Piipen kotona sitkeästi tassutteleva läpinäkyvä kissa.

Ei Piipe hullu ole. Hän nimeää näkymättömän kissansa Heimoksi, mutta on muuten ihan kunnossa. Tai oli, kunnes Juri lähti. Siihen auttaa Eetu, se mies osaa panostaa! Kun Jurin postilaatikko räjähtää kohti korkeuksia, saattaa kyllä olla ettei entiseen ole paluuta... Silti Piipe ei voi päästää irti. Kosto houkuttaa liikaa, tai ehkä se kirottu Juri?
Avioliittosimulaattorin kirjoittajan huumori puree taas aiheen ytimeen! Nyt aihe on kosto. Tai rakkaus. Ainakaan se ei ole seonnut vanhapiika ja hänen kissansa.

Kommentti:
No tässä oli totisesti mustaa huumoria. Meno yltyi kyllä aikamoiseksi, mutta ei voi kuin ihailla kirjailijaa, joka saa eri henkilöiden aivoitukset kerrottua niin, että lukija on vähän kaikkien puolella.
Huumorin ja sekoilevien tempausten keskellä mietitään kuitenkin aika syviäkin juttuja ihmissuhteista. Taitavaa kerrontaa, kyllä!
Kaikessa kostonjanossaan Piipe osoittautuu kuitenkin myös sympaattiseksi henkilöksi. Loppuratkaisua odotti kyllä melkoisella kutkutuksella. Vaan enpäs kerrokaan.

(202 sivua.)