torstai 6. joulukuuta 2018

Laitila Kälvemark, Tiina: Seitsemäs kevät

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

WSOY, 2017

Luin ~ 6.12.2018



Kuvaus:
Romaani ahneudesta, rakkaudesta ja unelmien hinnasta.
Kuka maksaa lopulta laskun kenenkin onnesta?
Sanilla on unelma: nappulakengät, ja uusi pallo, pyöreä ja keltainen kuin aurinko. Ne hän voi kuitenkin saada vasta kun äiti on synnyttänyt lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Sillä Susanne haluaa uuden vauvan, maksoi mitä maksoi, ja on tilannut sellaisen kaukaiselta kohdunvuokrausklinikalta.
Ruudusta hyllytetty tv-meteorologi Peter antaisi mitä tahansa, jos voisi vielä ennustaa helleaallon saapuvan. Sillä Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen. Eikö sen olisi jo aika tulla? Eikö olisi kohtuullista, että vuosien odotuksen jälkeen unelmat vihdoinkin toteutuisivat?

Kommentti:
Jännä kirja. Toisaalta tykkäsin, toisaalta jäin kaipaamaan hiukan syvempää otetta. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, ja olisin halunnut tutustua heihin vielä lisää, mutta henkilöt jöäivät lopulta aika pintapuolisesti kuvatuiksi. Henkilöiden yhteys toisiinsa jäi myös hieman löyhäksi.... (jatkuu....)
(179 sivua.)

Ei kommentteja: