Launonen, Lari: Poikani, elä vielä ensi talvi

Lari Launonen: Poikani, elä vielä ensi talvi:
lyhyen elämän filosofia
Otava, 2024
Luin ~ 21.1.2025

Kuvaus:

Kuolemansairaan lapsen isä etsii elämän ja sen lopun merkitystä.
Huugo kuolee hieman ennen nelivuotispäiväänsä. Pojan lyhyt ja kivinen polku maan päällä pakottaa uskonnonfilosofiasta väitelleen isän vaikeiden kysymysten eteen.
Milloin elämä on enemmän taakka kuin lahja? Onko lisääntymisessä järkeä, jos tunnustamme ihmiselämään liittyvät riskit? Saako lapsen kärsimykselle etsiä tarkoitusta? Entä onko taivaassa vammaisuutta? Tunneviileä isä kipuilee myös surunsa pinnallisuuden kanssa.
Tarinallinen teos itkettää, naurattaa ja pistää lukijan ajattelemaan. Se sivuaa myös yhteiskunnallisia aiheita, kuten lapsettomuutta, eutanasiaa ja koronakriisin repimiä ihmissuhteita.

Kommentti:

Tosi tarina Huugosta, joka eli niin lyhyen elämän synnynnäisen geneettisen sairauden vuoksi. Huugon isä kertoo Huugon elämästä ja pohtii samalla omaa isyyttään, elämän tarkoitusta ja monia muita tärkeitä aiheita kiinnostavalla tavalla.
Ajattelemista jäi paljon.
Hieno kunnianosoitus, tai ehkä sittenkin rakkaudentunnustus Huugolle.

(317 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia
Siltala (Otava), 2023
Luin ~ 8.3.2023

Kuvaus:

Kirjailija Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli maaliskuussa 2022 pitkään sairastettuaan. Eläessään hänen oli vaikea ottaa rakkautta vastaan. ”En sure kuolemaasi, suren elämääsi”, Sirpa Kähkönen kirjoittaa tietäen hyvin, että äiti ei pitäisi lauseesta ja toteaisi sen kuultuaan yksikantaan: ”Teeskentelet.”
Riitta oli atleettinen, kaunis ja lahjakas. Kuusitoistavuotiaana koettu liikenneonnettomuus muutti hänen elämänkulkunsa totaalisesti. Kirjassaan Kähkönen kuvaa 1950-luvun tytön elämää ja onnettomuuden jälkeistä dramaattista murrosta Riitta-äitinsä päiväkirjojen kautta.
36 uurnaa kertoo tanssilavoista, murtuneesta mielestä, liehuvista helmoista, 60-luvun äidistä, amfetamiinia sisältäneistä Mirapront-laihdutuspillereistä, ahdistuksesta, vihasta ja psykoosin hetkistä.
36 uurnaa on vuoden 2023 Finlandia-voittaja sekä Runeberg-palkintoehdokas 2024

Kommentti:

Tämä kirja sopi vallan mainiosti lopetettavaksi kansainvälisenä naistenpäivänä, 8.3.
Tätä kirjaa on vaikea analysoida nyt heti.
Tämä on kirja, jolle olisi pitänyt olla enemmän aikaa, mutta kirjaston laina-aika vilkutti punaista.

Pari otosta:
Mitä kaikkea sukujen ja perheiden sisällä kerrotaan ja koetaan. Monet asiat (traumat etenkin) periytyvät suvuissa.
Niitä olisi varmaan hyvä välillä avata ja miettiä, voisiko joistakin perinnöistä pystyä jopa luopumaan.
Ne siis pitäisi myös tunnistaa.

Tämä oli yhden perheen ja suvun tarina, mutta ajattelen, että suomalaisten tuon ajan hyvinkin yleinen perintö. Kokonaiset sukupolvet olivat osalisina 1900-luvun sotiin ja niiden välisiin ja jälkeisiin tapahtumiin. Tuskinpa monikaan (suku, perhe, henkilö) jäi saamatta erilaisia osumia niistä.

Onnettomuuden aiheuttaman aivovamman vaikutusta ihmisen elämään joudun pohtimaan vähän liiankin läheltä. Se on kipeä asia, koska sen vaikutuksia tai paranemista ei voi samalla tavalla arvioida kuin vaikkapa luunmurtuman. Ja se vaikuttaa ihmisen (ihmisten) elämään silloinkin, kun toipuminen sujuu hyvin.


(267 sivua)

Jäi kesken: Katja Kettu: Kätilö

Mattila, Päivi: Rakkaus väkevä kuin kuolema

Päivi Mattila: Rakkaus väkevä kuin kuolema
Suomen Lähetysseura, 2017
Luin~ 5.9.2023

Kuvaus:
Kaksikymmentäviisivuotias Amalia tuijotti vanhempiaan kuin nämä olisivat puhuneet vierasta kieltä. Peter-pappa aikoi ilmoittaa leskeksi jääneelle kirkkoherra Ingmanille, että Amalia olisi mitä sopivin uusi äiti hänen lapsilleen. Mutta Magnus Ingman oli Amaliaa lähes kolmekymmentä vuotta iäkkäämpi! Tuntui kuin joku olisi puristanut Amalian sydäntä kovalla otteella.
Ei hän silloin vielä osannut aavistaa, että hän muutaman vuoden kuluttua olisi kihloissa lähetysoppilas Gustaf Skoglundin kanssa ja pitkän odotuksen jälkeen lähdössä kohti Lounais-Afrikkaa, missä hän kohtasi elämänsä suurimmat vaikeudet ja kamppailut.
Rakkaus väkevä kuin kuolema -romaani pohjautuu tositapahtumiin 1867-1906 Suomessa ja nykyisessä Namibiassa.

Kommentti:

Kirjailija oli tavoittanut ajan hengen, tapahtumat ja kielen todella hienosti ja uskottavasti. Olipa melkoinen elämäntarina!
Odottaisiko nykyään joku vuosikausia työnantajataholta lupaa mennä naimisiin tai matkustaa tulevan puolisonsa luokse toiselle puolelle maailmaa..
Miten rohkeita olivatkaan he, jotka lähtivät tekemään lähetystyötä ilman taustatietoa paikallisista oloista, ilman terveydenhuoltoa, ja ainoana yhteytenä kotimaahan viikko- tai kuukausikausia matkalla viipyvät (tai sille tielleen jäävät) kirjeet.
Tästä kirjasta sai taas vähäksi aikaa perspektiiviä elämän käänteisiin.
(307 sivua.)

Ernaux, Annie: Isästä; Äidistä

Annie Ernaux: Isästä; Äidistä
La place, 1983
Une femme, 1987
Suom. Lotta Toivanen
Gummerus, 2022
Luin ~ 26.2.2023

Kuvaus:

Annie Ernaux'n isä eteni maatyöläisestä kauppiaaksi mutta ei sietänyt tyttären sosiaalista nousua sivistyneistöön. Eleettömän armottomassa teoksessaan Isästä Ernaux pyrkii lähestymään tuota työteliästä ja tunnekylmää miestä - sekä häpeää, jota tämä tunsi lapsuusvuosiensa köyhyydestä.

Äidistä puolestaan on tilinteko tiiviistä mutta vaikeasta äiti-tytärsuhteesta, jossa molemmat häpeävät toisiaan. Kun kirjailijan äiti kuolee Alzheimerin tautiin, hän kaivautuu menneeseen ja yrittää koota kuvaa naisesta, jolla oli elämä myös äitiyden ulkopuolella.

Kaksi voimallista teosta on julkaistu Ranskassa itsenäisinä, mutta suomeksi ne saadaan yksissä kansissa.

Kommentti:

Halusin lukea tuoreimman Nobel-kirjailijan (v. 2022) teoksen.
(152 sivua.)

Save, Laura: Paljain jaloin

Laura Save: Paljain jaloin
WSOY, 2013
Luin ~ 7.2.2023

Kuvaus:

Laura, tuore äiti ja vaimo, saa puhelun lääkäriltä magneettikuvauksensa tuloksista. Diagnoosi on tyly. Polven kierukkavammaepäily muuttuu osteosarkoomaksi, reisiluuhun pesiytyneeksi luusyöväksi, ja keuhkoissa piilee mahdollisesti etäispesäkkeitä. Lauralla, nuorella lääketieteen opiskelijalla, on edessään toisenlaisten opintojen aika.
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Pitääkö jalka amputoida? Kuinka käy Otso-pojan ja Sofia-puolison? Entä koko parisuhteen? Voiko kaikki sittenkin olla vain yhtä suurta väärinkäsitystä ja kääntyä vielä valoisaksi? Vaikka kello pysähtyy ja arki muuttuu vuoristoradaksi, syövänkin kanssa voi silti elää. Päivän kerrallaan.
Paljain jaloin on elämästään kertaheitolla ulos temmatun ihmisen vimmainen, osittain muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuva teos, joka kääntyy lohdulliseksi kertomukseksi vaivihkaa ohikiitävien päivien merkityksestä.

Kommentti:

(380 sivua.)

Shoultz, Nadja von: Surun ja ilon vuosikymmenet

Nadja von Schoultz: Surun ja ilon vuosikymmenet
Weilin + Göös, 1987
Luin ~ 30.1.2023

Kuvaus:

Jatkoa kirjalle Kuohuvat vuodet.
Nadja muuttaa Pietarista Viipuriin marraskuussa 1923. Hän asuu ankaran isoäitinsä luona ja käy työssä ompelimossa. Aikanaan koittaa itsenäinen elämä. Vastoinkäymisiä riittää silti edelleen joka elämänvaiheessa, sotakin syttyy ja evakkomatka pienten lasten kanssa suuntautuu Suomeen. On monta mutkaa matkassa.

Kommentti:

JOs oli edellinen, lapsuudesta kertova osa Nadjan elämästä riipaisevaa luettavaa, niin ei se kovin seesteisenä jatkunut lapsuuden jälkeenkään. Nuori Nadja ei saa kovin kummoista turvaa sukulaisiltaan, vaikka pääseekin lapsiorjuudesta Ukrainasta. Tarina jatkuu evakkomatkalle ja sodan ajan elämän kuvauksena. Kertomus avasi silmiä monella tavalla ja kiitollisuus tämänhetkisistä olosuhteista Suomessa kyllä lisääntyi. Voi kunpa muistaisimme, miten hyvät oltavat meillä nykyään onkaan!

(399 sivua.)

Schoultz, Nadja von: Kuohuvat vuodet

Nadja von Schoultz: Kuohuvat vuodet - Nuoruuteni vallankumouksen pyörteissä
Weilin + Göös, 1984
Luin ~ 23.1.2023

Kuvaus:

Erikoislaatuinen muistelmateos Venäjän vallankumouksen ajalta. Suomalaisvenäläinen perhe muuttaa isän ammatin vuoksi monesti. Isän työ on Ukrainassa, kun koko perhe sairastuu lavantautiin.
Heräämisestä sairaana tilapäisessä sairasmajassa pienellä ukrainalaisella paikkakunnalla alkaa todella uskomaton vaihe Nadjan elämässä, kun hänellä ei ole mitään tietoa äitinsä kohtalosta ja lopulta hänet toimitetaan paikalliseen maalaisperheeseen apulaiseksi (lue: orjaksi). Kommentti:

Todella erityinen elämäkerta sata vuotta sitten tapahtuneista asioista, jotka nostavat tukan pystyyn. Pieni tyttö joutuu vanhempiensa kuoltua käytännössä orjaksi Ukrainan maaseudulle. Ihmeellisintä on, että uusia käänteitä tapahtuu Nadjan elämässä vielä monta kertaa. On käsittämätöntä, miten terävät muistikuvat kirjoittajalla on kokemistaan asioista.

(599 sivua.)

Tammi, Kaisa: Naisvankilan pomo

Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo
WSOY, 2022
Luin ~ 15.11.2022

Kuvaus:

Tarinoita kaltereiden molemmilta puolilta.
Vahva elämäkerrallinen tarina lähiöhelvetistä naisvankilan johtajaksi nousseesta Kaisa Tammesta ja hänen todistamistaan ihmiskohtaloista.
Kaisa Tammi on arvostettu vankilanjohtaja, mutta jos kohtalo olisi puuttunut peliin, hän saattaisi olla kaltereiden toisella puolella. Tammen vahva omaelämäkerrallinen kirja kertoo hänen nousustaan lähiöhelvetistä Vanajan vankilan johtajaksi ja yhteiskunnan hyljeksityimpien naisten puolestapuhujaksi. Tammi avaa naisrikollisiin liitettyjä myyttejä ja kertoo työssään todistamistaan rujoista ja riipaisevista mutta myös toivoa antavista ihmiskohtaloista sekä siitä, miten raskas työ vankilassa on muuttanut häntä itseään. Tammi paljastaa myös, millaista on ollut tehdä uraa miesvaltaisessa, naisia usein ylenkatsovassa maailmassa. Kaisa Tammi on Vanajan vankilan johtaja. Naisasialiitto Unioni on myöntänyt Tammelle Lyyti-palkinnon naisvankien hyväksi tehdystä työstä.

Kommentti:

Kirjan aihe on todella mielenkiintoinen, mutta tyyli ehkä hieman raporttimainen. Jotenkin tuli sellainen olo, että kirjoittaja kirjoittaa tarkoituksellisen neutraalisti, jotta ensinnäkin kunnioittaa kirjoittamiensa tapausten salassapitoa ja ihmisten yksityisyyttä, mutta varoo myös todella tiukasti nostamasta omia saavutuksiaan liian näkyviksi. Tämä toi hieman ristiriitaisen tunnelman kirjaan, koska kiistattomasti aika (ja osaavat ihmiset) on - onneksi! - sentään muuttanut vankien oloja ja vaikkapa sopeuttamista siviilielämään.

(274 sivua.)

Pasanen, Leena: Daktari Leena

Leena Pasanen: Daktari Leena: Neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa
Suomen Lähetysseura, 2021
Luin ~ 29.10.2022

Kuvaus:

Daktari Leena on Tansaniassa elämäntyönsä tehneen lastenlääkärin Leena Pasasen omaelämäkerta.
Oululainen Pasanen lähti Suomen Lähetysseuran lähettämänä Tansanian Ilmbulaan vuonna 1981 ja työskenteli siellä aina vuoteen 2008, jolloin jäi osa-aikaeläkkeelle. Sen jälkeenkin työt on jatkunut Tansaniassa näihin päiviin asti vapaaehtoistyössä.
Leena Pasanen on nähnyt läheltä etenkin sairaiden lasten ja äitien karut olo mutta toisaalta myös Tansanian valtaisan kehityksen vuosikymmenien aikana.
Daktari Leenan mukaan parasta Tansaniassa ovat olleet ihmiset, joilta hän sai jatkuvasti voimaa jatkaa työtä, jossa joutui näkemään mm. malarian ja aliravitsemuksen tuhoisat seuraukset.

Kommentti:

Saimme joskus lahjaksi kirjan Daktarin lapset ja luimme sen miehen kanssa yhdessä. Luulimme, että Daktari olisi joku paikka, mutta se tarkoittikin lääkäriä, lääkäri Leena Pasasta. Tuimme myös hänen työpaikkaansa Ilembulan sairaalaa Lähetysseuran kautta monia vuosia.
Todella mielenkiintoinen elämäntarina, vaikka kirjassa olikin paljon ennestään tuttua asiaa. Nykyään eläkkeelläkin Leena Pasanen asuu osan vuodesta Tansaniassa ja tekee Mufindissa vapaaehtoistyötä orpojen lasten parissa.

(278 sivua + kuvat.)

Baldini, Laura: Uuden ajan opetteja

Laura Baldini: Uuden ajan opetteja
Lehrerin einer neuen Zeit.
Maria Montessori - Die schwerste Entscheidung ihres Lebens traf sie für das Wohl der Kinder, 2020
Suom. Helinä Kangas ja Sari Ristolainen
Bazar Kustannus (WSOY), 2022
Luin ~ 4.7.2022

Kuvaus:

Maailmaa mullistanut opettaja, joka omisti elämänsä lapsille.
Nuori Maria Montessori valmistuu lääkäriksi Rooman kaupungin valmistautuessa juhlimaan vuosisadan vaihtumista ja 1900-luvun valoisaa alkua. Montessori kuitenkin tyrmistyy huomatessaan, että hänen kollegansa eivät ole kiinnostuneita aivan kaikkien lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset nähdään viallisina ja heidät suljetaan erilaisiin laitoksiin pois yhteiskunnan silmistä. Lasten surulliset ja lannistuneet katseet kohdatessaan Maria päättää, että asioiden täytyy muuttua. Hän alkaa innostaa lapsia antamalla heille leluja oppimisen tueksi, ja pian Marian oppilaat alkavat edistyä niin huimaa vauhtia, että hänen työnsä kiinnittää koko opetusmaailman huomion.
Yhtäkkiä koko maailma haluaa kuulla lisää tästä uudesta tavasta opettaa ja Marian elämä mullistuu peruuttamattomasti. Julkisuuden valokeilaan joutunut Montessori päätyy monta maata käsittävälle matkalle, jonka aikana hän joutuu taistelemaan lasten oikeuksien, periaatteidensa ja rakkauden vuoksi.
Laura Baldinin historiallinen romaani Uuden ajan opettaja maalaa kuvan maailmaa mullistaneen kasvattajan ja pedagogin elämästä vieden lukijan samalla keskelle 1900-luvun alun kukoistavaa Eurooppaa.

Kommentti:

Suhtaudun aina epäilevästi näihin fiktiivisiin elämäkertoihin. Minua kuitenkin kiinnosti Maria MOntessorin ura edelläkävijänä sekä hänen aikanaan poikkeuksellinen pedagoginen menetelmänsä.
Kirjan anti ei ollut kovin suuri, mutta oli kuitenkin ihan kiva ja viihteellinen aikalaiskuvaus.
Kirjassa keskityttiin Montessorin nuoruusvuosiin, ja siihen, mitä uhrauksia hän nuorena naisena joutui uransa vuoksi tekemään. Ei tämä silti saanut minua yhtään enempää tämän lajityypin ystäväksi.

(351 sivua.)

Tuuri, Antti: Mies kuin pantteri: Wahlroosin elämä

Antti Tuuri: Mies kuin pantteri: Wahlroosin elämä
Otava, 2022
Luin ~ 7.5.2022

Kuvaus:

Koskettava kuvaus kehitysvammaisen miehen elämänvaiheista.
Kun Wahlroos syntyi vuonna 1955, nähtiin heti, että hänellä on Downin syndrooma, tai niin kuin silloin sanottiin: lapsi oli mongoloidi. Lääkärit suosittelivat pojan antamista jo vauvana hoitolaitokseen, ettei hän pilaisi perheen elämää. Vanhemmat päättivät kuitenkin toisin: he halusivat pitää lapsen kotonaan, hän sai kasvaa rakkauden ja huolenpidon ympäröimänä ja käydä erityiskoulua. Aikuisena Wahlroos kutoi monet hienot matot ja ryijyt suojatyöpaikassa. Nyt on eläkepäivien aika ja uudet haasteet.Kirjailija Antti Tuuri on seurannut läheltä Wahlroosin elämää yli viiden vuosikymmenen ajan ja toimii tämän edunvalvojana.

Kommentti:

Niin lämpimästi kerrottu kirja Wahlroosin elämästä. Samalla melkoinen tietopaketti kehitysvammaisten asemasta ja sen muutoksistakin viime vuosikymmeninä.
Ainakin nuorempana Wahlroos olisi ollut varsin otettu siitä, että hänestä on kirjoitettu kirja, nyt vanhemmiten muistisairaus on ehkä jo vienyt sen ilon.
Hieno kirja.
(158 sivua.)

Miettinen, Vera: Eerika

Vera Miettinen: Eerika
Deadline Kustannus Oy, 2020
Luin ~ 9.8.2021

Kuvaus:
Ei mulla ole ketään", Eerika sanoi, kun sosiaalityöntekijä kysyi, voiko tyttö luottaa johonkin aikuiseen.
Eerika oli lastensuojelun asiakas lähes syntymästään asti. Hänen vanhempansa käyttivät alkoholia, eivätkä osanneet huolehtia tytöstä. Eräänä iltana Eerikan äiti järjesti jälleen juhlat kotonaan, ja naapuri soitti poliisit. Eerika sijoitettiin kiireellisesti hänen isänsä ja äitipuolensa luokse. Iloinen ja sosiaalinen tyttö muuttui sulkeutuneeksi ja hiljaiseksi.
"Se on salaisuus", Eerika vastasi, kun häneltä kysyttiin kotioloista. Naapurit, tytön biologinen äiti ja koulun henkilökunta huomasivat Eerikan hädän, mutta se ei riittänyt pelastamaan tyttöä. Pahan edessä tyttö pakeni mielikuvitusmaailmaansa.
Eerika-kirja kertoo yksityiskohtaisesti ja tarinanomaisesti tarinan tytöstä, joka murhattiin Helsingissä vuonna 2012. Tapaus järkytti koko Suomea. Kirjan tapahtumat perustuvat lastensuojelun merkintöihin sekä viranomaisten ja Eerikan lähisukulaisten haastatteluihin. Lähiomaiset, esimerkiksi Eerikan isovanhemmat, ovat kertoneet tytön luonteesta sekä tapahtumista, joita ei voi lukea viranomaisten asiakirjoista.
Eerika joutui kokemaan elämänsä aikana paljon pahaa, mutta hän ei suinkaan ole ainoa.

Kommentti:

(269 sivua.)

Jaku, Eddie: Maailman onnellisin mies

 Eddie Jaku: Maailman onnellisin mies

alkuper. The Happiest Man on Earth, 2020

Suom. Aki Räsänen

Aula Kustannus Oy, 2021

Luin ~ 1.3.2021

Kuvaus:

Holokaustista selviytyneen Eddie Jakun kertomus on tarina koettelemuksista, onnellisuudesta ja toivosta.

Eddie Jaku on holokaustiselviytyjä, josta tuli kirjailija 100-vuotiaana. Esikoiskirjassaan Maailman onnellisin mies Jaku kertoo elämäntarinansa, joka johtaa ylemmän keskiluokan saksalaiskodista kolmen keskitysleirin ja usean pakomatkan kautta Sydneyyn.

Maatessaan Auschwitzissa lankkupedillä kymmenen muun vangin kanssa Jaku ei uskonut selviävänsä edes tulevasta kylmästä yöstä. Hän päätti, että jos selviäisi, hän eläisi jokaisen päivän täysillä. Tämä on hänen tarinansa.

Jakun muistelmat sädehtivät toivoa, joka voi löytyä myös maailman tummimmissa hetkissä. Maailman onnellisin mies on paitsi pysäyttävä kuvaus yhdestä ihmiskunnan synkimmästä ajanjaksosta myös syvällisen viisas ja lohdullinen elämänopas onnellisuudesta.

"Kun elämäni synkimmät hetket olivat takanani, vannoin olevani tyytyväinen ja hymyileväni lopun elämääni, sillä kun ihminen hymyilee, maailma hymyilee hänen kanssaan."
- Eddie Jaku

Kommentti:

Vaikuttava kirja, tietenkin.

Pari sitaattia, jotka haluan muistaa tästä kirjasta, koska ne ovat juuri nyt ajankohtaisia. s. 107:

" Ihailen yhä ihmisruumista ja kaikkea sitä, mihin se pystyy. Olen hienomekaanikko ja olen vuosien ajan valmistanut mitä monimutkaisempia ja hienosyisimpiä laitteita, mutta en pystyisi tekemään ihmisruumiin kaltaista konetta. Sen parempaa konetta ei ole. Se muuttaa polttoaineen elämäksi, osaa korjata itsensä ja selviää kaikesta, mistä sen täytyy selvitä. 

Sen vuoksi sydämeni nykyään särkyy, kun näen miten jotkut ihmiset kohtelevat kehoaan ja pilaavat tämän ihmeellisen koneen, jonka olemme kaikki omaksemme saaneet (polttamalla tupakkaa, juomalla alkoholia ja myrkyttämällä sen huumeilla). He tuhoavat parhaan koneen maan päällä ja se on hirveää tuhlausta.

... Se piti minut hengissä."

Ja vielä toinen sitaatti s. 152:

"Olin jo varhain elämässäni oppinut, että olemme kaikki osa suurempaa yhteisöä ja että työnämme on auttaa kaikkia elämään vapaata ja turvallista elämää.

....

Sama pätee kaikkeen työhön, jota teemme. Oletko sinä opettaja? Teet nuorten ihmisten elämästä rikkaampaa joka päivä! Oletko kokki? Jokainen valmistamasi ateria tuottaa maailmalle suurta iloa! Et ehkä rakasta työtäsi tai joudut tekemään sitä vaikeiden ihmisten kanssa, mutta työsi on ailti tärkeää, sillä rakennat omalta pieneltä osaltasi yhteistä maailmaamme tekemällä sitä. Emme saa koskaan unohtaa sitä. Tämänpäiväiset ponnistuksesi vaikuttavat ihmisiin, joita et koskaan tule tuntemaan. Voit itse valita, onko vaikutuksesi myönteinen vai kielteinen. Voit tehdä valintoja joka päivä, joka minuutti, ja toimia joko parantaaksesi tai huonontaaksesi vieraiden ihmisten elämää. 

Valitseminen on helppoa, sinun on se tehtävä."

(178 sivua.)

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Atena Kustannus Oy, 2020

Luin ~ 22.1.2021

Kuvaus:

Vuonna 1936 Juri juhlii Leningradissa viidettä syntymäpäiväänsä. Hän ei vielä tiedä, että kesän lopussa perhe hajoaa: vanhemmat vangitaan ja hän joutuu siskoineen paahteisen kuumaan Uzbekistaniin.

Kun sisarukset palaavat vuosien kuluttua Leningradiin, he oppivat, millaista on elämä isänmaan vihollisen lapsena. Arjessa selviytymiseen tarvitaan sinnikkyyttä ja oveluutta sekä joku, joka näkee pimeässäkin valoa. Kammottavien tapahtumien keskeltä löytyy rakkautta, ja tattarintuoksuisissa keittiöissä kasvavat pian uudet lapset.
Stalinin vainoista turkulaiseen maahanmuuttaja-arkeen etenevä esikoisromaani kuljettaa mukanaan kenkälaatikkoa, jossa odottavat vaiti suvun tärkeät kirjeet. Kun Maria, Jurin lapsenlapsi, saa ne käsiinsä, on tullut hänen aikansa lähteä Sandarmohin mäntykankaalle.

Kommentti:

Tässä hieno kirja, paras pitkään aikaan! Mikä tarina ja miten hienosti, sydämellisesti kirjoitettu.

Samalla kun tarina kertoo kirjailijan isoisän tarinan, se kertoo myös suuren itäisen naapurimaamme historiasta. Huomio kiinnityi myös siihen, miten historiaakin kirjoitetaan moneen kertaan ja monelta kantilta. Totuuskin muuttuu, riippuen kertojasta ja ajankohdasta!  Kirja jotenkin onnistuu kertomaan paljon enemmän kuin voisi uskoa kirjan 244 sivuun mahtuvankaan. 

Tarina tuntuu todella täydeltä, vaikka se kertoo oikeastaan vain pienen välähdyksen Jurin kulloisestakin elämänvaiheesta ja hyppää sen jälkeen jopa vuosia eteenpäin. Muutama kirje oikein sijoitettuna kertovat nekin oman osansa.

Tämä laittoi taas miettimään monenlaisia asioita, mm. sitä, mitä ollenkaan voimme tietää toisista ihmisistä. Ja miten monenlaisia kohtaloita kätkeytyykään lähellämme asuvien ihmisten, etenkin maahanmuuttajien elämään.

Suosittelen!

(244 sivua.)

Jouppila, Helena: Neloset

 Helena Jouppila, Sanna Wallenius: Neloset - Jouppilan sisarusten tarina

Docendo, 2020

Luin ~ 11.1.2021

Kuvaus:

Porstuan ovi käy ja isä tulee keittiöön. Näen piilopaikastani keittiön pöydän alta isän harmaat pussihousut ja villasukat sekä äidin ruutuesiliinan helman.
Äidin kimeä huuto täyttää keittiön.
- Oon kyllästynyt tähän kaikkeen! Olis tullu noita kakaroitakin edes yks kerrallansa. Tuo likka, se on kaiken pahan alku ja juuri. Kyllä ihmiselle on risti annettu.
Sitten kuuluu isän tukahtunut ääni:
- Olis ollu paree, että likka olis kuallu heti syntymäs. Ei tarvittis täälä kärsiä.

Suomi toipuu vielä sodasta, kun isokyröläinen maatilan emäntä Hilkka Jouppila synnyttää 10. kesäkuuta vuonna 1951 neloset: tytön ja kolme poikaa. Hämmästynyt isä Eino Jouppila on kotona kaivamassa ojaa pellon reunassa saadessaan tiedon, että yhden vauvan sijasta perhe onkin kasvanut neljällä lapsella. Hätäkasteessa vauvat saavat nimikseen Helena, Martti, Erkki ja Jorma.

Tieto perhetapahtumasta leviää koko maahan ennätysajassa. Seinäjoen kauppalan synnytyssairaalaan tulvii kukkalähetyksiä ja onnittelusähkeitä. Lehtivalokuvaaja pääsee kuvaamaan neloset lasin takaa ennen kuin tuore äiti tai isä ovat nähneet lapsistaan vilaustakaan. Helenan, Martin, Erkin ja Jorman kehitystä seurataan lehtijutuissa ja radiossa. Jouppilan nelosista tulee jälleenrakennuksen symboli, mutta myös lääketieteellinen ihme. He ovat ensimmäiset suomalaiset nelosvauvat, jotka jäävät eloon.

Lehtikuvien hymyjen ja perheonnen taustalla kehittyy kuitenkin myös vaivihkaa traagisia juonteita. Tunnelma Isonkyrön-kodissa muuttuu tukahdutetuksi peloksi, josta ei ulkopuolisille puhuta.

Neloset - Jouppilan sisarusten tarina kertoo vaietun ja omakohtaisen tarinan sisarusten kokemuksista. Se muistuttaa esimerkillään, kuinka suuren harppauksen lastensuojelutyö ja lasten oikeudet ovat ottaneet 1950-luvulta tähän päivään.

Kommentti:

Sydäntäsärkevä kuvaus karusta lapsuudesta. Selvästi kirjan tekeminen on ollut kirjoittajalle omakohtainen keino selvittää asiat ja tehdä menneisyyden kanssa sovinto. 

Onneksi kirjan lopussa olevat luvut myös kertovat rauhan saamisesta, ne myös paremmin "oikeuttavat" kirjan lukemisen. 

Perheväkivallasta täytyy pyrkiä puhumaan,  rakentavasti. Silloin siitä voi olla muillekin apua.

(229 sivua.)

Noah, Trevor: Laiton lapsi

 Trevor Noah: Laiton lapsi - Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Born A Crime: Stories from a South African Childhood, 2016 (?)
Suom. Jaana Iso-Markku
Atena Kustannus, 2020
Luin ~ 21.10.2020

Kuvaus:

Koskettava elämäkerta kuvaa kasvuvuosia rotuerottelun hallitsemassa Etelä-Afrikassa.

Eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämä alkoi rikoksesta: hän syntyi valkoisen isän ja mustan xhosa-äidin lapseksi. Hänen syntymävuonnaan 1984 rotujen sekoittamisesta saattoi saada jopa viisi vuotta vankeutta. Käytännössä Noah eli 5-vuotiaaksi sisätiloissa, ettei häntä vietäisi vanhemmiltaan.

Laiton lapsi kertoo humoristisen rehellisesti vallattomasta pojasta, josta kasvaa rauhaton nuori mies. Kirja on myös Noahin rakastava kuvaus pelottomasta, kapinallisesta ja uskonnollisesta äidistään. Juuri äiti pelastaa lapsensa murhayritykseltä paiskaamalla hänet ulos liikkuvasta pikkubussista. Juuri äiti opettaa tulevalle komediatähdelle, miten vaikeudet voitetaan huumorilla. Ja juuri äiti päättäväisesti pelastaa lapsensa siitä köyhyyden, väkivallan ja hyväksikäytön noidankehästä, joka uhkaa heidän molempien henkeä.

Noah kertoo elämästään taitavan stand up -koomikon keinoin: kirkkaan rehellisesti ja saaden lukijan yhtä aikaa sekä itkemään että nauramaan.

Kommentti:

(358 sivua.)

Louis, Édouard: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy
En finir avec Eddy Bellegueule, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Tammi, 2019
Luin ~ 31.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Henkeäsalpaava omaelämäkerrallinen romaani, joka järkytti Ranskaa.
Ei enää Eddy on Ranskan viime vuosien kohutuin ja puhutuin romaani, joka nousee lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi unohdetusta Ranskasta, köyhyydestä, tuomitsemisesta ja näköalattomuudesta.
Kaikki tietävät, että Eddy Bellegueulessä on jotain vialla: vanhemmat, sisarukset, kyläläiset, ystävät, Eddy itse. Ja vaikka hän yrittää kaikkensa, hän ei muutu. Toiset tunnistavat erilaisuuden ja vainoavat Eddyä, toiset hylkivät häntä. Unohdetulla pohjoisranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla sovinismi, köyhyys ja näköalattomuus pitävät valtaa: se Ranska, jonka tunnemme, on unohtanut heidät kaikki. Heitä ei ole olemassa kirjallisuudessa eikä mediassa, heillä on vain tämä hetki, eikä kukaan kuule heitä. Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan.


Kommentti:

Olihan tämä aivan ainutlaatuinen ja erikoinen kokemus lukea peräkkäin omaelämäkerralliset kirjat suunnilleen samanikäisten poikien elämästä. Toinen oli juutalainen poika Puolassa toisen maailmansodan aikana (Leon Leyson: Poika joka pelastui) ja tässä kirjassa toinen, homoseksuaalinen poika, joka on elänyt nuoruutensa ranskalaisessa pikkukaupungissa tällä vuosituhannella.
Kirja antoi varsin erilaisen kuvan ranskalaisesta köyhästä (jopa syrjäytyneestä) työläisperheestä ja ranskalaisesta elämänmenosta yleensäkin kuin mitä ehkä yleensä kirjallisuudessa ja elokuvissakaan esitetään.
Kirja tietysti käsitteli myös koulukiusaamista ja avasi myös sitä, miksi kiusaamiseen on niin vaikea puuttua. Häpeä estää kertomasta. On niin äärimmäisen häpeällistä olla se, jota kiusataan, joten kiusattu pyrkii viimeiseen asti salaamaan sen ja ainakin vähättelemään sitä.
Ajattelen, että kiusaamisesta tulee ajan myötä tavallaan normaalitila, jolloin siitä on myös vaikea edes kuvitella irtautuvansa. Eddykään ei oikein koskaan tullut ajatelleeksi, että voisi vaikka lähteä pois. Kunnes.
Hyvä kirja, koska ajattelutti!
(184 sivua.)

Leyson, Leon: Poika joka pelastui

Leon Leyson: Poika joka pelastui - Schindlerin listan kuopus
The Boy on the Wooden Box, 2013
Suom. Annika Eräpuro
Tammi, 2014
Luin ~ 30.3.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Koskettava, maailmalla huikeaa kiinnostusta herättänyt tarina pienestä puolalaispojasta, joka selviytyi holokaustista Oskar Schindlerin avulla. Väkevä lukukokemus avaa pienen pojan näkökulman toisen maailmansodan aikaisiin juutalaisvainoihin.
Leon Leyson oli vain kymmenvuotias, kun natsit valtasivat Puolan ja hänen perheensä pakotettiin Krakovan gettoon. Uskomattoman tuurin, sinnikkyyden ja rohkeuden avulla poika selvisi natsien vainoista. Leysonin seitsenhenkisestä juutalaisperheestä viisi pelastui Oskar Schindlerin avulla. Poika joka pelastui on ainoa Schindlerin pelastaman lapsen kirjoittama muistelma. Kertomus vangitsee ainutlaatuisella tavalla pienen pojan viattomuuden äärimmäisessä ahdingossa.
Tämä Steven Spielbergin henkilökohtaisesti suosittelema muistelmateos julkaistaan suomeksi Vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2014.

Kommentti:
Nyt on kyllä vaikea keskittyä yhtään mihinkään lukemiseen. Monta aloitin, tämän hitaasti kahlasin, mutta eipä oikein syventymisestä voi puhua. Korona ja karanteeniasiat vievät ajatukset aika hitaiksi.

(246 s.)

Seppänen, Liisa: Poika joka unohtui

Liisa Seppänen: Poika joka unohtui
Otava, 2019
Luin ~ 13.8.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Toisenlaisen sotaorvon tarina
Sota-ajan lapset – sotaorvot, evakot, sotalapset – olivat sopeutumisen mestareita. Sekavissa oloissa myös särkyi paljon perheitä. Lasten suru ja kysymykset jäivät kuulematta.
Mikkelissä 1941 syntynyt Reijo ei jäänyt orvoksi vaan unohtui lastenkotiin. Hänen tarinansa kantaa sota-ajan tunneperintöä, joka näkyy yhä Suomessa. Sylin puute on hukutettu sisuun, tunneköyhyys työhön. Yksin pärjääminen on hyve, riippuvuus toisista heikkous.
Unohdettuja lapsia on tänäänkin. Vaikka lapsi torjuisi surunsa, sen vaikutus ei katoa. Reijosta tuli häpeän kantaja. Lopulta hän päätti hylätä häpeän ja ottaa selvää lapsuudestaan. Unohdetullekin kuuluu oikeus elämäntarinaan.

Kommentti:

Tämä oli mielenkiintoinen kuvaus lastenkotiin jätetystä pojasta ja hänen elämästään. Lastenkotiin jättäminen sinänsähän ei ole kovin erikoista, mutta olihan se outoa, että Reijon molemmat vanhemmat olivat elossa, eikä häntä silti koskaan haettu pois lastenkodista, vaan hän varttui siellä aikuisuuteen asti. No, aikuisuus alkoi tässä tapauksessa 16-vuotiaana, kun Reijo sai luvan siirtyä eteenpäin, omilleen.
Kirjassa selvitettiin mielenkiintoisesti ja loogisesti taustoittaen se, miten Reijo vasta eläkeiässä alkaa ottaa ja myös saada selvää taustastaan. Pala palalta kuva kirkastuu, lopulta yllättävänkin kattavasti.
Kirjoittaja selventää sekä silloista että nykyistä lastensuojelua hyvinkin perusteellisesti ja vertaa niitä myös toisiinsa. Jossain vaiheessa tosin alkoi jo toistua melkein liikaa se ajatus, miten huonoilta Reijon lastenkotitaustaiset lähtökohdat näyttivät muihin lapsiin verrattuina.
Toki kirjassakin viitattiin siihen, miten samaan aikaan oli paljon myös sotaorpoja ja muuten surullisia kohtaloita sekä lapsilla että aikuisilla. Eivätkä perheiden asiat tänäkään päivänä niin kauhean hyvin ole. Vanhemmat eroavat, tapahtuu katastrofeja, monien on vaikea kantaa vanhemmuuden vastuuta.
Kyllä tämä kirja pisti omaakin taustaa miettimään, sekä sitä, minkälainen vanhempi sitä itse on ollut omille lapsilleen.
Ovatko kaikki sisarukset saaneet turvaa ja huomiota yhtä paljon ja juuri heidän tarvitsemallaan tavalla. Onko joku lapsista (pojat?) jäänyt muiden varjoon tai onko meiltä jäänyt jotain tärkeää huomaamatta lasten keskinäisissä suhteissa. Olisiko joku tarvinnut enemmän ohjausta, rakkautta, syliä, kuria, lämpöä....?
Olenko ollut liian tiukka vai liian lepsu vai liian epäoikeudenmukainen tai epätasapuolinen. Nyt kun lapset aikuistuvat ja etsivät suuntaansa, ovatko he saaneet riittävän perusturvan evääksi lapsuudestaan, entä kykyä hoitaa ihmissuhteitaan? Voi näitä kaikkia kysymyksiä.
Yleensä pidän hyvän kirjan tunnuksena sitä, että se saa pohtimaan omiakin elämänarvoja ja ratkaisuja tai elämää muuten vähän tavallista laajemmin. Sillä mittapuulla tämä oli kyllä erittäin hyvä ja tärkeä kirja luettavaksi. Osui.
(202 sivua.)

Qvarnström, Ingrid: Kumlingen pappilassa

Ingrid Qvarnström: Kumlingen pappilassa - sukutarina 1700-luvun Ahvenanmaalta
I Kumlinge prästgård, 1943
Suom. Sirkka Rapola
Otava, 1944
Luin ~ 17.7.2019

-Kirjassa ei ollut kansikuvaa-
Kuvaus:

Kirjassa ei ollut kansikuvaa eikä takakansiesittelyä, mutta netistä löytyi kuvaus:(29.7.):
Ahvenanmaan karu ulkosaaristo on tämän viehättävän ja kiintoisan sukutarinan näyttämö, tarinan, jonka tapahtuma-aika on 1700-luvun puoliväli. Kumlingen kirkkoherrana on tähän aikaan Jakob Silvan, ja hänen ympärillään hyörii laaja perhepiiri: vanha äiti, vaimo, yksitoista orvoksi jäänyttä veljenlasta sekä vaimon kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Elämä on ankaraa ja niukkaa, ja vanhempien suuri huoli on, miten saada pojat koulutetuiksi ja tyttäret naitetuiksi.
Mutta vaikka ulkonaiset mullistukset ovat tässä pienoismaailmassa vähäiset, on selvää, että missä monta nuorta ihmistä on yhdessä, siellä kuohuu elämä rikkaana ahtaissakin puitteissa. Rakkaus, sekä haaveellisen romanttinen että kiihkeän intohimoinen, löytää tiensä perheen keskuuteen ja vaatii oikeutensa ankarastakin vastustuksesta huolimatta. Tekijä osaa valaa ihmeellistä eloa ja jännitystä tähän kirkonkirjoihin ja perimätietoihin perustuvaan, kauttaaltaan todellisuuden pohjalle rakentuvaan aineistoon, ja tuloksena on romaani elävästä elämästä, paljon antoisampi ja rikkaampi kuin pelkkä mielikuvituksen tuote.
Kommentti: "Se pakollinen" Ahvenanmaa-kirja tälle kesälle. Menneiden aikojen kunniaksi ja jotta osaisi taas arvostaa sitä kaikkea hyvää ja helppoa, mitä meidän elämässä on. Ihmisluonto on kuitenkin niin sama. Ja yllättäviä samankaltaisuuksia on esim. naimakauppojen suhteen eri aikakausina ja eri kulttuureissa ja vieläpä eri puolilla maapalloa!
Ensi vuonna voisin lukea Lundbergin Jään, tänä vuonna mie luki sen. Lopultakin!
(358 sivua.)