Laitinen, Juuso: Elämä käsissä

Juuso Laitinen: Elämä käsissä - tarinoita ensihoitajan arjesta
Bazar Kustannus, 2025
Luin ~ 10.2.2026

Kuvaus:
Kaikkia ei voi koskaan pelastaa.
Ensihoitaja Juuso Laitinen käy läpi uransa syvimmin mieleen jääneitä tapauksia muistelmateoksessaan Elämä käsissä.
Itsemurhaa yrittäneitä, liikenneonnettomuuksien uhreja, psykootikkoja, synnyttäviä naisia, elämää ja kuolemaa. Sellaista on apua tarvitsevan luokse ensimmäiseksi kiirehtivän Juuso Laitisen päivätyö. Laitisen työ ensihoitajana on raskasta mutta silti hän ei vaihtaisi alaa: monen surullisesti päättyvän tehtävän lisäksi hän kokee myös suunnatonta onnistumisen iloa, kun hän hoitamalla työnsä hyvin saa pelastettua ihmishenkiä. Laitisen tarina osoittaa kuitenkin myös, että joskus työn tuoma henkinen taakka voi käydä liian raskaaksi.
Kaksikymmentä vuotta ensihoidossa työskennellyt Juuso Laitinen kertoo Elämä käsissä -kirjassaan mieleen jääneimmistä tehtävistään pitkän uransa ajalta. Ne osoittavat, miten tärkeää työtä terveydenhuollon ammattilaiset tekevät ja miten sattumanvaraista elämä usein on.

(234 sivua.)

Kinsella, Sophie: Ihan lopussa

Sophie Kinsella: Ihan lopussa
The Burnout, 2023
Suom. Kaisa Kattelus
WSOY, 2025
Luin ~ 17.1.2026

Kuvaus:
Sydämentykytystä hermolomalla.
”Hillittömän hauska ja pirskahtelevan elämäniloinen - kaikille, jotka tarvitsevat pientä breikkiä.” - kirjailija Beth O'Leary
Sasha ei ole vain väsynyt. Hän on lopen uupunut, kuiviin puristettu rätti, joka ei jaksa enää yhtään työpäivää dynaamisessa start up -yrityksessä.
Kun seinä tulee lopulta vastaan (ikävä kyllä varsin kirjaimellisesti), on aika suunnata hermolomalle. Sashaa ei hetkauta tyhjän rantahotellin törppö henkilökunta, ankea lehtikaalismoothie tai karu sää. Mutta kun sietämättömän komea ja yhtä lailla uuvahtanut Finn ilmestyy häiritsemään Sashan mindfulness-harjoituksia, rauha on mennyttä. Kipinät sinkoilevat torailevan parivaljakon ottaessa toisistaan mittaa.

Kommentti:
Aihe, jolle ei oikeasti todellakaan haluaisi nauraa (uupumus), mutta tässä oli kyllä niin hersyvää dialogia, että nauratti sittenkin.
Kinsellalla on sana hallussa ja käännös oli ihan nappi!
Kirja sisälsi romanttista hyvää mieltä sekä juuri sopivan annoksen kimuranttiutta ja yllätysmomentteja.

Kirjailija Sophie Kinsella kuoli aivosyöpään viime vuoden lopulla. Onneksi minulla on vielä useampia S. Kinsellan kirjoja luettavana.

(390 sivua.)

Juntunen, Laura: Tyttö joka en

Laura Juntunen: Tyttö joka en
Into Kustannus Oy, 2024
Luin ~ 7.1.2026

Kuvaus:

Tyttö joka en on Laura Juntusen oma tarina.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Tyttö joka en on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja siitä, miten vaikeaa on olla tyttö. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Samalla hän tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpileikkaa tyttöjen elämää lapsesta aikuisuuteen saakka.
Suorasanainen teos antaa äänen elämänpiirille, joka tavallisesti vaiennetaan. Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja.

Sitaatti:

S. 231: Lääkäri piirtää 2 kaarta. Toinen on syömishäiriöisen kaari. Kaari nousee jyrkästi ja romahtaa pian huippukohdan saavutettuaan.
"Tyttö on onnellinen ennen sairastumista, siinä on hänen elämänsä paras kohta. Mutta jos ihminen pitää kiinni anoreksiasta, hänestä tulee väistämättä onneton ja sairas. Elämänlaatu laskee ja laskee, mitä kauemmin sairastaa."
Toinen kaari on erilainen. Viiva nousee ylös, eikä laske lainkaan.
"Tämä tässä on terveen, ei-anorektisen naisen elämänlaatu. Se voi olla vielä tyttönä ja parikymppisenä vähän sinnepäin, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen paremmaksi elämä muuttuu. Naisesta tulee vahvempi ja varmempi, hän oppii tuntemaan itsensä ja omat tarpeensa. Asiat, jotka nuorena tuntuivat suurilta, eivät ole enää tärkeitä. Nainen oppii nauttimaan elämästä ja kunnioittamaan itseään ja nousu vain jatkuu. Usko minua, minähän olen sentään oikeasti vanha."
Kommentti:
Häirintä ja väkivalta ovat tyttöjen elämää läpileikkaavia kokemuksia aina lapsuudesta aikuisuuteen asti. Seksuaalinen häirintä on edelleen lisääntynyt, vaikka kaikille pitäisi jo olla tiedossa, ettei sellainen ole ok.
Nuoret tytöt saavat #ppelinkuvia puhelimeensa milloin luokkakavereilta, milloin aikuisilta miehiltä. Ja aina häpeä tuntuu olevan naisen!
Eikö tälle asialle tosiaankaan voi mitään.
(251 sivua.)

Saarela, Sara: Etten päästäisi irti

Sara Saarela: Etten päästäisi irti
Aikamedia Oy (Otava) 2023
Luin ~ 11.6.2024

Kuvaus:

Keskity. Selviät tästä niin kuin aina kaikesta. Niin kuin aina kaikesta. Kaikesta. Aina.
Etten päästäisi irti kuvaa helluntaiseurakunnassa pastorina työskentelevän kolmikymppisen Hannan mielenmaisemaa. Elämä ei päästä helpolla, mutta Hanna on tottunut pärjäämään samanlaisella sitkeydellä kuin muutkin eteläpohjalaisen sukunsa naiset. Toisessa, 1960-luvun aikatasossa puolestaan seurataan lapualaisen naisevankelista Marken julistustaivalta, seurakunnan ongelmien ratkomista ja uhrauksia.
Teoksessa pohditaan kutsumusta ja sen hintaa, uskollisuutta Jumalalle, vahvuutta ja herkkyyttä, naiseutta, uupumusta ja yksinäisyyden kokemusta. Voiko kivusta kasvaa jotain hyvää?
”Tämän suvun miähet ne on kaikki kualleet nuarena ja naiset on pitkäikääsiä eli älä tuudittauru siihen, että voisit purottautua kyyttistä.”

Kommentti:

(246 sivua.)

Ricks, Sean: Elämäni juoksu

Sean Ricks: Elämäni juoksu
Minerva Kustannus Oy (WSOY), 2023
Luin ~ 5.12.2023

Kuvaus:

Askel kerrallaan kohti itsensä hyväksymistä. Sean Ricksin omaelämäkerrallinen kirja Elämäni juoksu on tarina päällisin puolin iloiselta näyttävästä tv-juontajasta, joka ajautuu lopulta henkiseen ja fyysiseen umpikujaan. Ennen kaikkea se on tarina onnistumisesta - rakastamalla ja hyväksymällä itsensä.
Sean Ricks on juossut koko elämänsä. Sean yritti juosta kiinni täydelliseltä kuulostavaa edesmennyttä isäänsä. Se epäonnistui. Hän pakeni sisällään vellovaa riittämättömyyden tunnetta ja pahaa oloa. Turhaan. Hän inhosi nuoresta asti kehoaan ja yritti kaikin tavoin tehdä siitä paremman. Se haave polki ikuisesti paikallaan.
Sitten lokakuussa 2022 tapahtui jotain odottamatonta. Sean juoksi 52 kilometrin ultramaratonin Saariselän tunturissa läpi metsän, louhikon ja erämaan ja hän sai oivalluksen.
Sean Ricksin tarina on jokaiselle kutsu hitaampaan, kestävämpään ja armollisempaan elämään. Kun uskaltaa edetä omaa tahtiaan, voi mahdottomasta tulla mahdollista.

(163 sivua.)

Alexander, Claire: Meredith, yksin

Claire Alexander: Meredith, yksin
Meredith, Alone, 2022
Suom. Oona Nyström
Kustannusosakeyhtiö Otava, 2022
Luin ~ 10.11.2022

Kuvaus:

Mikä saa tavallisen naisen erakoitumaan kotiinsa?
Meredith Maggs ei ole poistunut kodistaan 1214 päivään. Omasta mielestään hän ei kuitenkaan ole yksin.
Hänellähän on kissansa Fred. Sadie-ystävä vierailee kun voi. Meredithillä on seuranaan palapelinsä, lempireseptinsä, suursuosikkinsa Emily Dickinsonin teokset, netissä toimiva tukiryhmä, Tescon ruokalähetti ja muistot.
Mutta jokin on nyt muuttumassa. Halusipa Meredith sitä tai ei, maailma kolkuttaa hänen ovelleen. Onko hänellä rohkeutta voittaa se, mikä on pitänyt hänet seiniensä sisällä koko tämän ajan?

Kommentti:

Tällä kertaa yllätyin positiivisesti siitä, että kirja ei ollut niin kevyt mitä etukäteen ajattelin.
Itse asiassa tarinassa oli varsin vakavia aiheita, mutta tykkäsin erityisesti siitä, miten tarina ja nykytilanteen taustat vähitellen avautuivat.
Tässä tarinassa oli lempeyttä, ja siksi tätä oli kiva lukea.
Käännös oli myös mielestäni onnistunut todella hyvin, mikä ilahduttaa, kun viime aikoina on ollut käännöksissä aika epätasaista laatua. (Siis sellaista, ettei tiedä varmaksi, johtuuko kielen kömpelyys alkuperäisestä tekstistä vai käännöksestä vaiko molemmista.)
(428 sivua.)

Soudakova, Anna: Varjele varjoani

Anna Soudakova: Varjele varjoani
Kustannusosakeyhtiö Otava / Atena, 2022
Luin ~ 25.10.2022

Kuvaus:

Koskettava romaani maahanmuuttajanaisesta ja hänen Suomessa varttuneesta tyttärestään.
Leningrad, 1980-luku. Georgi tarjoaa Veralle kodin kommunalkasta, jonka pahvinohuet seinät rajaavat rakkaudelle pienen tilan. Kun Mauno Koivisto kutsuu inkeriläistaustaisia Suomeen, muuttavat Vera ja Georgi Varissuolle Turkuun. Tytär Nina aloittaa koulunsa vieraassa maassa.
Vahvassa suvussa perhesuhteet ovat voimavara mutta ne myös hiertävät. Kun Nina saa lapsia, ylisukupolviset traumat saavat hänet epäilemään itseään. Mitä menneisyydestä haluaa säilyttää, mitä unohtaa? Mikä on maahanmuuttajan paikka - tai ihmisen ylipäätään?

Kommentti:

Minua puhuttelee Anna Soudakovan tapa kertoa. Aiemmin luin hänen esikoiskirjansa Mitä männyt näkevät.
Uskon, että on entistäkin tärkeämpää ymmärtää Suomeen muuttaneiden ajatuksia ja kokemuksia. On myös hyvä tarkastella suomalaisille tuttuja asioita jonkun muun näkökulmasta.
Yksi asia, joka jäi nyt taas mietityttämään hieman enemmän, on ulkopuolisuuden tunne.
Ajattelen, että maahanmuuttajallahan on itsestäänselvästi tunne ulkopuolisuudesta, koska hän on niin monella tapaa erilaisesta kulttuurista kotoisin.
Silti olisi hyvä muistaa, ettei kulttuuriero välttämättä ole ainoa erottava tekijä, tarkoitan, että ilman erilaista taustaakin moni tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
Olen ennenkin pohtinut sitä, miten lähes jokainen ihminen kokee erilaisuutta - eli siis tuntee, että muut ovat osa yhtenäistä joukkoa, ja juuri minä olen (ainoa?) se, joka tuntee itsensä erilaiseksi ja ulkopuoliseksi.
Tätä olen omille lapsillenikin yrittänyt kertoa, ettei se päällepäin näkyvä "yhteenkuuluvuus" välttämättä aina ole totta!
Vähän vastaavasti ajatus siitä, että "kaikki muut" ovat niin rohkeita ja esiintymistaitoisia jne., miksi vain minä jännitän sosiaalisia tilanteita. Olen usein väittänyt, että suurin osa ihmisistä jännittää vastaavia tilanteita, mutta ihmiset suhtautuvat jännitykseen eri tavalla - ja joku on ehkä harjoitellut sellaisia tilanteita enemmän.
No, tämä meni nyt jo hieman sivuraiteille, mutta tykkäsin jälleen Soudakovan tarinasta ja kirjoitustyylistä. Alku oli ehkä hieman sekava, jälleen kerraan hypittiin edes takaisin ajassa. Kannattaa siis olla tarkkana, että pääsee kärryille.
Tässä kirjassa tuli myös pieni kurkistus viime kevään Venäjä - Ukraina-tilanteeseen ja siihen, miten se vaikuttaa Suomessa asuviin, venäläistaustaisiin ihmisiin.

((277 sivua.)

Morottaja, Mape: Vaikket suojellut minua kaikelta

Mape Morottaja: Vaikket suojellut minua kaikelta - kertomuksia rikotusta lapsuudesta
Like Kustannus, 2022
Luin ~ 9.8.2022

Kuvaus:

Tuhoavan äitiyden syvät jäljet.
Lilli eli nälässä ja kärsi äidin piittaamattomuudesta, Meri väkivaltaisista vanhemmista, joita rikkaudet eivät pelastaneet. Eeva hoiti 12 sisarustaan, kun äiti uupui. Niinan äiti hukuttautui. Kirja pureutuu vaiettuun aiheeseen, äitiyden pimeään puoleen.
Miksi lapsi rakastaa äitiään, vaikka tämä kohtelee kaltoin? Millainen aikuinen lapsesta kasvaa?
Seitsemän naista kertoo elämäntarinansa ja pohtii, mikä auttoi heitä selviytymään. Myös lastensuojelun ammattilaiset avaavat omia kokemuksiaan. Vaikka tarinat ovat raastavia, niissä elää toivo. Rakastavat isovanhemmat, huolehtivat sijaisperheet ja rajat asettavat laitokset avasivat monille tien uuteen elämään.

Kommentti:

Surullisia tarinoita, mitäpä muutakaan. Useimmat näistä tarinoista ovat onneksi kuitenkin lopulta selviytymistarinoita.

(229 sivua.)

Kekkonen, Helmi: Tämän naisen elämä

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä
Kustannusosakeyhtiö Siltala Oy, 2021 (Otava)
Luin ~ 5.2.2022

Kuvaus:

Hautajaispäivän aamuna viisitoistavuotias Helena pukeutuu punaiseen mekkoon ja katsoo itseään peilistä. Äiti on kuollut, isä odottaa mustiin pukeutuneena pihalla. Helena ajattelee kulmakarvoja, tissejä ja poikaystäväänsä Johannesta. Ettei tarvitsisi ajatella äitiä, eikä varsinkaan omaa surua, omia syyllisyydentunteita.
Romaanissaan Tämän naisen elämä Helmi Kekkonen seuraa tarkalla, oivaltavalla ja lempeällä katseella Helenan matkaa teini-ikäisestä aikuiseksi. Miten äidin mielenterveysongelmien varjostama lapsuus vaikuttaa naiseksi kasvamiseen, opintoihin, työelämässä selviämiseen ja ihmissuhteisiin? Onko mahdollista vain unohtaa, elää syvälle haudatun syyllisyyden kanssa ja toivoa, etteivät lapsuuden muistot koskaan saavuta nykypäivää?
Tämän naisen elämä on vaikuttava taidonnäyte, poikkeuksellisen kiehtovasti ajassa liikkuva romaani, joka jättää lukijaansa lähtemättömän muistijäljen.

Kommentti:

(211 sivua.)

Parkkonen, Linnea: 112 - vihaan itseäni

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Myllylahti Oy, 2014
Luin ~ 31.12.2021

Kuvaus:

112 – vihaan itseäni vie lukijan raadollisen syvälle nuoren maailmaan, jossa anoreksia ottaa vallan. Voiko elämässä selvitä, kun oma peilikuvakin oppii valehtelemaan?
Lilli on 15-vuotias tyttö, jonka maailmaa synkentävät vaikea perhetilanne sekä ulkonäköpaineet. Arvosanojakin pitäisi kohottaa lukiota varten, ja isän alkoholismi haudata kaapin pohjalle tyhjien pullojen alle. Hyväksytyksi tulemisen tarve ja epävarmuus omasta itsestä ajavat Lillin kohtalokkaaseen kierteeseen, jossa jokainen suupala punnitaan.
Otin jääkaapin vihanneslokerosta puolikkaan kurkun ja pesin leikatun pään. Hain laatikosta juustohöylän ja raastoin vihreän kuoren irti. Eihän se edes maistu hyvälle. Leikkasin itselleni siivun ja paloittelin sen neljään osaan. Söin yhden palan, hitaasti ja varoen. Pureskelin kunnolla ja nielaisin vasta, kun olin varma, ettei se kiinnittyisi kehooni. Sitten nostin leikkuulaudan käteeni ja kaadoin muut palat roskiin.
Nuorten omalla äänellä puhuva 112 – vihaan itseäni on Linnea Parkkosen (s. 1995) kolmas romaani. Esikoisteos Summer ja uusi alku ilmestyi vuonna 2009 ja Kovaa kilpailua, Summer puolestaan vuonna 2010.
Kirjailija lahjoittaa kirjan myynnistä saamansa tekijänpalkkiot uuden lastensairaalan rakentamiseen.

Kommentti:

Karu, mutta kuitenkin toiveikas tarina anoreksian kanssa kamppailevasta Lillistä.
Paikoitellen hieman kömpelöä kerrontaa, mutta varsin arvokas kirja aiheesta.
Triggerivaroitus!

(351 sivua.)

Vuoden 2021 taatusti viimeinen kirja!!

Onnellista uutta vuotta!

Rönkä, Antti: Nocturno 21:07

 Antti Rönkä: Nocturno 21:07 

Gummerus Kustannus Oy, 2021 

Luin ~ 10.11.2021 

Kuvaus: 

Omakohtainen romaani seksuaalisesta häpeästä

Kelloradion digitaalinumerot näyttävät 21:07. On kaunis kesäilta, mutta Antti tietää, että hänen siihenastinen elämänsä on päättynyt. Hän ei ole pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan on masturboinut. Miten hän voisi enää koskaan syödä vanhempiensa kanssa saman pöydän ääressä? Hän on saastunut ja hänen on tunnustettava vanhemmilleen, millainen lapsi heillä on.

Seksuaalinen häpeä leimaa Antin nuoruutta ja saa erilaisia itseinhon muotoja. Silti hän ei voi kontrolloida seksuaalisia halujaan, joita hänen ikätoverinsa pitävät täysin luonnollisina. Romaanin toisessa tasossa minäkertoja seuraa Antin häpeäpainia. Minäkertoja ymmärtää, että hänen on tapettava kaikkea häpeävä puoli itsessään voidakseen olla vapaa.

Esikoisromaanillaan Jalat ilmassa sukupolvensa ääneksi noussut Rönkä kirjoittaa toisessa romaanissaan seksuaalisesta häpeästä taitavasti ja itseään säästämättä.

Kommentti: 

Mielenkiintoinen kirja. Antti Rönkä kirjoittaa tavallaan samasta aiheesta kuin ennenkin, omasta häpeästään. Aihe on nyt vielä rajatumpi, ensimmäinen seksuaalinen kokemus ja sitä seuraavat itsetyydytykset ja muut seksikokemukset ja -tuntemukset ja niiden aiheuttama surkeus, itseinho ja häpeä. Toisaalta koko muukin elämä on näitä samoja teemoja. 

Jossain vaiheessa meinasin kyllä keskeyttää kirjan lukemisen, en minä nyt Antin (päähenkilö) tai kenenkään muun nuoren miehen seksuaalisista asioista niin kiinnostunut ole.

Mutta toki asiassa on yleisempiäkin merkityksiä, ja ahdistus nyt muutenkin tunkee meidän kaikkien elämään ja lähipiiriin niin kauhean kovaa. Tekee mieli lukea, josko yksityinen olisi kuitenkin yleistä, eli saisiko siitä jotain viitteitä myös omaan ja lähipiirin elämään. 

Tykkään Antti Rönkän kielestä ja kirjoitustyylistä erittäin paljon.

(190 sivua.)

Annala, Marko: Värityskirja

Marko Annala: Värityskirja

Like Kustannus Oy, 2017

Luin ~ 12.5.2018

Kuvaus ( kustantajan esittely)

Kertomus kasvusta, kivusta, isyydestä ja kaiken läpi leikkaavasta luovuudesta

Ymmärrän varmaan toden teolla, millaista oli olla isänä minulle, vasta kun omat lapseni toistavat samat virheet. Aikuisuuden kynnyksellä viestikapulaa siirrettäessä kapulan kuuluu poltella sormissa. Se on koko juoksun dramaattisin vaihe. Kukaan kantajista ei tiedä, lähteekö hän ankkurimatkalle vai siirtääkö vain kapulaa eteenpäin.

Värityskirja on tekijänsä omiin kokemuksiin perustuva, raadollisen rehellinen romaani, joka kuvaa tavallista elämää epätavallisissa puitteissa. Se on tarina minuudesta ja siitä, kuinka maailma voi kadottaa värinsä.
Marko Annalan esikoisromaani valittiin Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi, ja teos huomioitiin myös Vuoden rockteko -palkintoehdokkuudella.

Kommentti:

Lukekaa tämä! Hieno kirja. Rehellinen, hyvin kirjoitettu kirja masennuksesta ja elämästä.

Me naiset -lehden juttu. (202 sivua).
Kirkko ja kaupunki.

Tätä ennen kesken jäi: Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Kirja jäi kesken, koska oli hidas luettava ja kirjaston varausjono kovin pitkä. Luen ehkä myöhemmin loppuun, olen nyt varausjonossa sijalla 98.