Vaarla, Suvi: Westend

Suvi Vaarla: Westend
WSOY, 2019
Luin ~ 30.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Suuri romaani 1990-luvun lamasta ja sen pitkästä varjosta.
Westend on elävästi kirjoitettu sukupolviromaani suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hajoavasta perheestä ja ystävyydestä. Samalla se on kuvaus talouskasvun mahdista ja yhden aikakauden lopusta.
Eletään 1980-luvun nousukautta, kaiken yllä vahva luottamus tulevaisuuteen. Kasvun aika kannattelee myös Elinan perhettä: tulee muutto Westendiin, uudet ystävät ja yhä tuottoisammat rakennushankkeet.
Kun maan talous romahtaa 1990-luvun alussa, kaikki murtuu.
Aikuisena Elina kysyy itseltään, mitä hänen perheelleen oikein tapahtui.
Westend saa miettimään ihmisiä, jotka ovat paremmin turvassa sattuman iskulta kuin toiset, ja sitten heitä, joita mikään turvaverkko ei suojaa. Se kertoo sukupolvesta, joka ei uskalla kiintyä liikaa, koska kaikki mikä ihmiselle annetaan, voidaan myös ottaa pois.
Suvi Vaarla luo terävin piirroin vahvan romaanin keskiluokan unelmista, toivosta ja talouden armottomasta mahdista.

Kommentti:

Olipa tämä aikamoinen sukellus omaankin menneisyyteen. Olen niin itsekin elänyt tuon aikakauden, hyvinkin läheltä on liipannut moni asia.
Satuinpa olemaan lukion jälkeen paikallisessa Säästöpankissa kesätöissä. Monilla sukulaisilla oli isoja lainoja senaikaisilla karmeilla koroilla. Takasin itsekin yhden kaverin luottotilin ja jäin ainoana sitä maksamaan korkojen kera. Kyllä kysyin jälkeenpäin monta kertaa, miten ihmeessä pankki (ei sentään sama kuin kesäduunipankkini) saattoi hyväksyä meikäläisen sellaisessa elämäntilanteessa takaamaan kenenkään lainaa?!
Monenlaisia yrityksiä kaatui ihmisten niskaan ja moni kaatui niiden taakkojen alle. Myöhemmin tulivat velkajärjestelyt, mutta kaikki eivät jaksaneet sinne asti. Muistan tuon ajan.
Tämä kirja sai ajattelemaan myös sitä, miten pitkään edellisen ja edellisten sukupolvien karut kokemukset periytyvät seuraaville. Keskuudessamme elää ihmisiä, joiden elämää (lapsuutta, nuoruutta) 80-luvun lama kosketti syvältä. Uusiakin huonoja aikoja on ollut, joillekin asiat ovat kasaantuneet.
Jotkut osuvat sellaiseen saumaan, että huonoista ajoista tulee kierre. Toiset pääsevät elämässä eteenpäin, mutta epävarmuus seuraa ehkä läpi elämän ja vaikuttaa kaikkeen.
(344 sivua.)

Kallioniemi, Tuula: Verkot

Tuula Kallioniemi: Verkot
Otava, 2019
Luin ~ 29.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Puhutteleva romaani kuudesluokkalaisen koulukiusaajan näkökulmasta.
Sere on todettu kiusaajien pääpukariksi. Hän joutuu vaihtamaan koulua ja muuttamaan isovaarin luo pikkukaupunkiin. Serellä ja isovaarilla synkkaa, ja koti järven rannalla on Seren unelmapaikka. Kalastus on sekä tytön että papan mielipuuhaa.
Sana kiirii entisestä koulusta, jossa Sere oli iso kiho. Uudet luokkakaverit antavat Serelle tylyn opetuksen, mitä hän ei kerro aikuisille. Kohta isovaarin talon ikkuna tuhritaan kananmunilla. Sere tunnistaa kyllä kuvion. Hän ajattelee tahtomattaan Näätää, jota itse kiusasi. Noinko kaikki oli vanhassa koulussa tapahtunut? Riittääkö nyt kiusaamisen syyksi se, että Sere on uusi oppilas?

Kommentti:

Puhutteleva, sopivasti vähäeleinenkin kirja. Suosittelin myös talouden nuorisolle. (104 sivua.)

Moyes, Jojo: Pariisi yhdelle

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle - ja muita kertomuksia
Paris for One and Other Stories, 2016
Gummerus, 2019
Suom. Heli Naski
Luin ~ 28.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

11 romanttista tarinaa, jotka lämmittävät sydäntä ja mieltä.
Jojo Moyesin kertomuskokoelman nimitarinassa Pariisi yhdelle Nelliä odottaa romanttinen viikonloppu Pariisissa. Vain minuutteja ennen junan lähtöä Lontoosta hänelle selviää, ettei hänen poikaystävänsä olekaan tulossa mukaan. Tästä pitäisi seurata katastrofi, sillä kuten hänen ystävänsä hyvin tietävät, arka Nell on kaikkea muuta kuin vahva itsenäinen nainen, joka pärjää omillaan ja ottaa maailman haltuun. Mutta Pariisissa ja sen ihmisissä on sitä jotain, ”je ne sais quoi”… Saako kaupungin taika Nellin unohtamaan kelvottoman poikaystävänsä ja löytämään ehkä sen sijaan itsensä?
Jojo Moyes maalaa inspiroivassa ja nostattavassa tarinakokoelmassaan oivaltavia kuvia ihmissuhteista ja naisista niiden rakoilemispisteissä. Toiset löytävät kadonneen kipinän, toiset itsensä ja voimansa.
”Auvoisaa eskapismia, kirja jonka voi käpertyä lukemaan helposti viikonlopun aikana, viinilasillisen kanssa tai ilman.” – Miami Herald


Kommentti:
Paha lukujumi päättyi. Aloitin tätä ennen enemmän kuin puoli tusinaa kirjaa, mutta mikään niistä ei oikein jaksanut kiinnostaa. Aloin jo vähän hieman huolestua, kun pienet lukutuokiot olisivat jo olleet varsin tarpeellisia.
Onneksi kirjastosta sattui (!) olemaan lainassa myös tämä Jojo Moyesin uusin suomennos. Ja olihan se sitten tuttua ja taattua luettavaa. Kevyenoloisia novelleja, joissa kuitenkin aina joku oivallus mukana.
Oli niin ihana kääriytyä fleecepeittoon ja loikoilla lukemassa tämä joululoman kunniaksi yksin kotona!

(288 sivua.)

Honkasalo, Laura: Kaapin henki

Laura Honkasalo: Kaapin henki: tavaravaivaisen tunnustuksia
Kirjapaja, 2019
Luin ~ 17.12.2019

Kuvaus:

Tavara ei ole pelkkää materiaa. Luomme tunnesiteitä tavaroihimme, emmekä edes aina huomaa sitä.
Kirjailija Laura Honkasalo on keräillyt aarteita lapsesta asti, kunnes hän alkoi miettiä, miten paljon tavarat sitovat. Kohdatessaan vinttiin arkistoidun käytetyn raskaustestin Honkasalo päätti tehdä tavarasuhteelleen jotain.
Auttaisiko Konmari tai kuolinsiivous, vai löytyisikö avain onneen minimalismista? Voiko kirppiskuumeesta parantua? Onko kirjojen keräilyssä järkeä, kun asuintila maksaa maltaita? Tarvitaanko muisteluun todella oma muistokirstu? Kaapeista kaivettujen tavaroiden läpikäyminen pakottaa kohtaamaan oman menneisyyden ja turvattomuuden tunteen. Kuinka paljon on tarpeeksi?
Kirjassa pengotaan kaappien syvyyksiä, pohditaan rakkaiden esineiden olemusta - ja pyritään karsimaan epäoleellinen. Minkä kaiken todella haluamme kuljettaa mukanamme?

Kommentti:

Tämä oli yllättävän mielenkiintoinen kirja. Kirjailija on toki hieman itseäni nuorempi, mutta sen verran lähes samaa ikäluokkaa olemme, että muistan ja tunnistin paljon tuttua.. Siksi varmaan oli helppo samaistua kirjailijan pohdintoihin tavaroiden olemuksesta.
Samalla tuli ikään kuin selailtua nuoruuden aikojen muistialbumia ja pohdittua vaikkapa ajan arvokkuutta.
Mitä kaikkea sitä tekikään, kun aikaa oli vaikka kuinka paljon ja sitä luuli myös olevan "olemassa" melkeinpä loputtomasti!
(248 sivua.)

O'Farrell, Maggie: Varoitus tukalasta helteestä

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä
Instructions for a Heathwave, 2013
Schildts & Söderströms, 2014
Suom. Maija Kauhanen
Luin ~ 15.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Heinäkuinen Lontoo on helleaallon lamauttama. Sadetta ei ole kuulunut kuukausiin, kirvat ovat vallanneet puutarhat, vettä säännöstellään. Vuosi on 1976, ja Robert Riordan kertoo vaimolleen Grettalle piipahtavansa ulkona ostamassa sanomalehden. Robert Riordan ei palaa aamuostoksiltaan.
Tapahtuma kerää Grettan lapset saman katon alle, takaisin kotiin kaksi toisistaan vieraantunutta siskoa ja yhden veljen joka taiteilee avioeron partaalla ja heistä jokaisella on omat aavistuksensa isän katoamisesta.
Heiltä jää huomaamatta, että äidillä saattaisi hyvinkin olla kaikkeen selitys.
Sitä hän ei tosin ole vieläkään valmis jakamaan.
OFarrellin romaani on syvä ja tarkka muotokuva perheen kriisistä ja samalla osoitus siitä, että mestari­kirjailija on viimeistään nyt löytänyt oman erityisen äänensä. Ilmiömäisellä kirjallisella otteella hän yhdistää runollisen kielen juoneen, joka on kuin mysteerinäytelmä.


Kommentti:

Riordanin perheen vanhan isän katoaminen kulkee toki punaisena lankana taustalla ja saa aikaan perheen kokoontumisen yhteen ja keskinäiset välienselvittelyt perheenjäsenten kesken. Keskiöön nousevat kuitenkin enemmänkin perheenjäsenten nykyiset elämäntilanteet sekä heidän yhteiset ja erilliset salaisuutensa.
Esiin nousee hyvin mielenkiintoisia asioita, joiden avautuminen teki kirjasta kiinnostavan ja nosti sen kevyestä kioskikirjasta vähän vakavampaan kastiin.
Ehkä lankesin vähän tuohon kannen keltaiseen ja pinkkiin värimaailmaan; se sai olettamaan kirjan paljon kevyemmäksi kuin se oli, mutta ei tämä silti erityisen syvällinenkään ollut. Hyvä lukukokemus.

(286 sivua.)

Vaara, Sanna: Maa kutsuu

Sanna Vaara: Maa kutsuu
Sammakko, 2016
Luin ~7.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Mitä tapahtuu kun luontosuhteeltaan luonnoton henkinen kulkija päättää muuttua kerrasta eränkävijäksi ja mieluiten valaistuneeksi sellaiseksi?
Maa kutsuu! -teoksessa elämänsä ensimmäiselle vaellukselle osallistuva perheenäiti kohtaa Lapissa pahimmat pelkonsa. Sekopäiset hetket ja selkeät oivallukset vuorottelevat, kun vaeltaja kompuroi mielensä maisemissa.
Mukaan viikon vaellusretriitille lähtee vaeltajan entinen terapeutti, 17 muuta hiljaisuuden ystävää, kasa tarkkaan mietittyjä lainavarusteita ja ruumisarkun mallinen teltta. Tarkoituksena on meditoida taivasalla ja selvittää luonnon sekä ihmisluonnon salat.
Kirjan lopussa vaeltaja paljastaa omat vinkkinsä mielen keventämiseen.


Kommentti:

Hauska, vaikkakin välillä aika hörhöilevä mun makuuni. Mutta mä oonkin melko tosikko.

(172 sivua.)

Hirvonen, Elina: Punainen myrsky

Elina Hirvonen: Punainen myrsky
WSOY, 2019
Luin ~ 3.12.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Tämän tiedän: kaikkialla maailmassa yksinäisimpiä ovat lapset, jotka kantavat raskaimpia salaisuuksia.
Punainen myrsky on ajankohtainen ja universaali romaani maailmasta, jossa lapset tekevät mitä vain saadakseen aikuisen hyväksynnän.
”Äiti”, sanon, kun myrsky on ohi.”Mitä kulta?”
”Tietääkö kukaan, että me olemme täällä?” ”Missä?” ”Täällä aavikolla. Tällä leirillä.” ”Miksi sinä sitä mietit?”
”Jos myrsky vie meidät, tietääkö kukaan, että me olimme olemassa?”
Maailma, 2015. Isiksen nousu horjuttaa maailmaa Irakista ja Syyriasta Eurooppaan. Kolme ihmistä matkustaa Suomesta Irakiin etsimään ratkaisuja. Yhdelle heistä matka merkitsee myös matkaa maailmaan, jonka on kerran joutunut jättämään taakseen.
Poika syntyy Irakissa perheeseen, jossa on paljon rakkautta ja suuri salaisuus. Hänen isänsä toimii Saddam Husseinin hirmuhallintoa vastustavassa vastarintaliikkeessä ja on jatkuvassa vaarassa. Väkivallan, pelon ja pakenemisen keskellä äiti luo lapsilleen tilan, jossa kaiken läpäisee rakkaus.
Perhe pakenee Irakista Saudi-Arabian kautta Suomeen. Kasvaessaan poika etsii tapaa kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi ympäristöissä, joissa hän on aina erilainen kuin muut, ja jossa tärkeimmistä asioista ei koskaan uskalla puhua.
Kommentti:

Hyvä!
(276 sivua.)

Mackintosh, Clare: Lopun jälkeen

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen
After the End, 2019
Suom. Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus, 2019
Luin ~ 26.11.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Elämässä joutuu väistämättä joskus tienhaaraan, jossa ei osaa valita oikeaa polkua vaan toivoo, että voisi kulkea useampaa, nähdä mihin ne vievät. Tässä kirjassa voi.
Max ja Pip ovat vahva pari. He rakastavat toisiaan valtavasti mutta pientä poikaansa Dylania vieläkin enemmän. Dylanin sairastuttua vakavasti Max ja Pip joutuvat tekemään yhdessä elämänsä isoimman ja vaikeimman päätöksen. He ovat eri mieltä. Mahdottoman valinnan seuraukset uhkaavat tuhota heidät molemmat, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.
Mutta mitä vain voi tapahtua lopun jälkeen…

Kommentti:

Pidin kirjan alkuosasta todella paljon, vaikka se olikin rankka. Loppuosan ratkaisu oli toki mielenkiintoinen, kun kerrankin voi miettiä, mitä olisi tapahtunut jos ratkaisu olisi ollut tämä tai jos se olisi ollut se toinen.
Jotenkin nuo erilaiset polut tienhaaran jälkeen eivät tuntuneet oikein uskottavilta, ja tietenkin menin myös tapani mukaan sekaisin, kun vuorotellen tarina siirtyi ratkaisusta toiseen.
Aihe on toki niin vaikea ja perustuu vieläpä kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin, joten sitä ei kovin paljon tohdi kritisoida. Ihme, että kirjailija on ylipäätään pystynyt aiheesta kirjoittamaan! Minä vain en satu yleensäkään pitämään siitä, että ajassa ja tarinassa hypellään eikä vaihtoja ole useinkaan riittävän selkeästi osoitettu.
Ja se toinen loppuratkaisu jätti vähän hämmentyneen olon, ihan luulin siellä olevan kirjoitusvirheen.. sen verran odottamatta se tuli.
(426 sivua.)

Marttinen, Annamari: Tässä meillä on kaikki nyt

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt
Tammi, 2019
Luin ~ 17.11.2019

Kuvaus:

"Haluan pakottaa sen pois hänestä, taikoa kuin sadussa."
Miten käy, kun rakkaus syttyy rajoista piittaamatta? Annamari Marttisen eläytyvä romaani ei jätä kylmäksi ketään.
Amanda näkee miehen heti, ja sydän jättää lyönnin väliin. Siisti puku, viehättävä käytös, salkku aina mukana. Amanda ei välittäisi tietää miehestä mitään, riittää olla rakastunut, häkellyttävästi, käsittämättömästi, sokeasti kuin teini. Valentin kertoo paenneensa Venäjältä, ja kun Amanda kuulee syyn, häntä alkaa paleltaa: mies on Jehovan todistaja. Kumpi voittaa, miehen usko vai Amandan rakkaus?

Kommentti:

Vaikuttava kirja. Mielestäni tämä onnistuu hienosti kuvaamaan ristiriitoja, joita eri uskot voivat aiheuttaa. Me saatiin tästä tosi pitkä ja mielenkiintoinen (arvo)keskustelu puolison kanssa lenkillä. Suosittelen lukemaan.
(313 sivua.)

Ng, Celeste: Tulenarkoja asioita

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Little Fires Everywhere, 2017
Suom. Sari Karhulahti
Gummerus, 2019
Luin ~ 9.11.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Shaker Heights on menestyvien ihmisten lähiö, jossa jopa talojen väritys on soinnutettu kauniisti yhteen. Parhaiten täydellisyyden tavoittelu kilpistyy Elena Richardsonissa.
Sitten idylliseen lähiöön saapuu kiehtovan salamyhkäinen Mia Warren – taiteilija ja yksinhuoltajaäiti – teinityttärensä Pearlin kanssa ja vuokraa talonpuolikkaan Richardsoneilta. Richardsonin perheen lapset tuntevat heti vetoa säännöistä piittaamatonta kaksikkoa kohtaan.
Mia ja Elena huomaavat joutuneensa vastakkain, kun koko kaupunkia jakaa huoltajuuskiista. Elena päättää selvittää, mitä Mia menneisyydessään salaa. Hänen pakkomielteestään eivät kuitenkaan maksa vain Mia ja Pearl – vaan myös hänen oma perheensä.
Tulenarkoja asioita tarkastelee eri tapoja olla äiti ja osoittaa, mikä vaara piilee uskomuksessa, että sääntöjä noudattamalla voi hallita elämää.

Kommentti:

Ensiksi tekee mieli sanoa, että olipas onnistunut kirjan nimen käännös!
Kuten kuvauksessakin todetaan, kirja käsittelee erilaisia tapoja olla äiti. Samalla kirja kuvaa myös sitä, miten toisiinsa varsinaisesti liittymättömät asiat voivatkin johtaa toisiinsa. Yksi teema tietenkin on se, miten henkilön (vihapäissään tai ainakin harmissaan) tekemät äkkinäiset johtopäätökset voivat aiheuttaa suunnattoman suuren tapahtumavyöryn, koskea niin montaa ihmistä, ehkäpä vaikuttaa heihin heidän loppuelämänsä ajan. Ja vieläpä, vaikka nämä johtopäätökset voivat olla aivan vääriä!
Eli kyllähän tämä oli aika hienosti rakennettu psykologinen draama, joka kannatti kyllä lukea. Toisaalta kevyehkö kirja ja toisaalta ei kuitenkaan.

(384 sivua.)

Salmi, Hyppe: Aaltoja ja asiattomuuksia

Hyppe Salmi: Aaltoja ja asiattomuuksia
Tammi, 2019
Luin ~ 30.10.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Viiskyt voi olla uusi kolkyt, mutta perseestä se silti on.
Riehakas esikoisromaani elämänvaiheesta, joka naista itseään harvoin naurattaa. Lukijaa kyllä!
Kahvi maistuu kuralta, ihmiset ovat tyhmiä ja koko ajan on hiki. Ei voi olla totta: vaihde-vitun-vuodet? Rimmahan on nainen parhaassa iässä, vasta päässyt exästä ja alkanut pettyä Tinderissä! Parasta ennen -päiväys saattaa olla ohi, mutta viimeiseen käyttöpäivään on onneksi vielä aikaa. Itsenäisen naisen unelmat vaativat toteutuakseen kompurointia ja noloja tilanteita, joita soisi tapahtuvan vain jollekulle toiselle. Lukijalle ne ovat silkkaa herkkua.

Kommentti:

Kolmas suomalainen esikoisteos peräkkäin, ihan sattumalta.
Tämän kirjan aiheena on vaihdevuodet ja kyllähän siitä aiheesta saikin revittyä aika kasan huumoria. Kun tässä on itsekin 50 ja risat, niin moni asia upposi kyllä tai meni ainakin aika läheltä.
Toisaalta urbaanin eronneen naisen elämä tuntuu aika kaukaiselta tällaisesta maalaisjuntista, joka äskettäin sai viettää hopeahääpäivää eikä ole näillä näkymin eroamassa edelleenkään siipastaan. Mutta oli silti hauska lukea railakasta ja reipasta analyysiä vaihdevuosien ja keski-iän ajan elämästä. Koska vetäähän se välillä myös aika vakavaksi.
(257 sivua.)

Luoma, Emma: Vain huonoja vaihtoehtoja

Emma Luoma: Vain huonoja vaihtoehtoja
Myllylahti Oy, 2019
Luin ~ 27.10.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Täydellinen paketti jännityksen, sairaalasarjojen ja chick lit -vivahteiden ystäville. Esikoiskirjailija ja lääkäri Emma Luoma kuorruttaa epäilyttävät onnettomuudet ja uhkaavan vainoamisen herkullisilla huomioilla niin sairauslomaa himoitsevista asiakkaista kuin pienen työyhteisön romanttisista jännitteistä.
Vastavalmistunut lääkäri Junita Laine palaa lapsuutensa kotikaupunkiin auttamaan veljeään Jeroa, joka on halvaantunut onnettomuudessa. Työ paikallisessa terveyskeskuksessa panee Junitan heti koville, potilaat eivät hoidu yhtä helposti kuin oppikirjoissa. Kotona murjottava Jerokin tuntuu ventovieraalta.
Kaupungissa alkaa tapahtua outoja onnettomuuksia, ja Junitan ja Jeron kynnykselle ilmestyy nimettömiä uhkauksia. Junita purkaa ahdistustaan juoksemiseen, punaviiniin sekä vertaistukeen, jota hän saa työkavereiltaan - erityisesti kollegalta, johon hän ihastuu vastoin suunnitelmiaan.
Kun viimeisin onnettomuus osuu liian lähelle, on Junitan selvitettävä, mitä kaupungissa oikeastaan tapahtuu ja kuka on nimettömien uhkauksien takana. Jerokin tuntuu salailevan jotakin. Voiko Junita luottaa enää edes omaan veljeensä?

Kommentti:

Jo kuvaus kertoo, että onhan tässä aikamoinen/ kunnianhimoinen paketti; jännitystä, sairaalasarjaa ja chic lit-vivahteita. Yllätyin kyllä postiivisesti siitä, miten vetävä tarina oli. Kyllä totisesti teki mieli tämän aamun töihinlähdöstä huolimatta lukea illalla loppuun.
Juonenkehittely oli ehkä hitusen kömpelöä välillä ja jäin kyllä kaipaamaan henkilöihin vähän enemmän lämpöä. Teksti ja henkilöiden kuvaus oli ehkä vähäsen kliinistä (toisaalta, ihmekös tuo :). No, mä kyllä tykkäisin kiintyä päähenkilöihin, mutta jäivät nyt vähän etäisiksi.

Ihan mielenkiinnolla odotan kyllä kirjailijan mahdollisia muita teoksia.
(349 sivua.)

Rönkä, Antti: Jalat ilmassa

Antti Rönkä: Jalat ilmassa
Gummerus, 2019
Luin ~ 22.10.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Uusi kaupunki, uudet ystävät, uusi alku. Aaro aloittaa opinnot yliopistossa. Hän haluaisi mennä mukaan porukoihin, lounaalle ja baariin, mutta häntä raastaa piinaava tunne, ettei häntä kaivata eikä haluta.
Vaikka kouluvuodet kiusaajineen ovat mennyttä elämää, häpeä kulkee kuin piru harteilla. Kiusaajien äänet eivät anna hetkeksikään unohtaa, miten huono, mitätön ja ruma Aaro on muiden silmissä.
On vaihtoehtona sulkea ovet ja paeta maailmaa tai mennä kohti pelkojaan ja paljastaa toiselle itsensä pohjiaan myöten.
Jalat ilmassa on riipaisevan rehellinen, omakohtainen kertomus siitä, miten kiusaaminen jättää kiusattuun arvet, jotka eivät parane koulun päätyttyä. Vahva kaunokirjallinen debyytti kuvaa viiltävän kirkkaasti, millaista on kantaa häpeän taakkaa, ja miten toisen ihmisen hyväksyvä katse voi keventää raskaita kantamuksia.

Kommentti:

Aika karu tarina, mutta upeasti kirjoitettu. Riipaisevaa, kun ajattelee, miten ainutkertainen on ihmisen lapsuus. Miten se meneekin, takaisin sitä ei saa, eikä kukaan korvaa pilattua lapsuutta tai nuoruutta. Jos pilaa elämänsä aikuisena, se voi jo olla omaakin syytä, mutta lapsuuden pilaavat kyllä ihan muut ihmiset.
Kummallisinta on ehkä se, miten tavallisissa perheissä ihan tavalliset ihmiset ovat osapuolia tällaiseen. Tavalliset pikkupojat tai tytöt, jotka omaksi huvikseen kiusaavat kiusaamisen perästä toisia. Tai opettajat, jotka eivät näe tai puutu, vaikka ehkä aavistavat jotain.
"Se on vain leikkiä!" Olen itsekin kuullut tällaisen tokaisun, kun menin sijaisena välitunnilla poikien härnäämisen väliin. Jälkeenpäin kuulin kuiskauksen "Kiitos, ope!", enkä koskaan unohda sen pojan ilmettä (vaikken muistakaan enää hänen nimeään).
Tai vanhemmat, jotka eivät näe eivätkä kuule, mitä oikeasti tapahtuu. (Pisto sydämeen, olen itsekin äitinä nähnyt vain sen minkä olen nähnyt.) Tai se kiusattu, joka kerta toisensa jälkeen sanoo, että asiat on ok. Koska ei halua aiheuttaa harmia (itselleen tai toisille?).
Miten ihmeessä tiedon voisi silloin kaivaa toisesta ulos?!
Olen toki itsekin kokenut kiusaamista koulussa, mutta se ei ollut kovin pahaa eikä toistuvaa. Itse olen käsitellyt asiaa kertomalla siitä jälkeenpäin.
Tämä on hyvä kirja, koska kirjoittaja ei todellakaan sortunut mihinkään oikotieratkaisuihin. Tämä kuvaa hyvin uskottavasti juuri hyvin sitä, miten pitkään jatkunut kiusaaminen kaivautuu niin syvälle ihmiseen, että se vaikuttaa todennäköisesti hänen koko loppuelämänsä. Luottamus toisiin ihmisiin ja usko omaan itseen pitää kasata ihan kokonaan ja uusista aineksista.
Eivät asiat muutu taikaiskusta edes uudessa ympäristössä, jos ja kun itsetunto on jo valmiiksi suunnilleen nollassa.
Jotenkin ajattelee, että tämä elämä on tarpeeksi rankkaa ja vaativaa muutenkin, miksi pitää vielä toisten saada lisätaakka kantaakseen.

Tämän kirjan kielestä tykkäsin ihan älyttömän paljon. Se oli älykästä enkä ainakaan itse tunnistanut päälleliimattua sanakikkailua (jolle olen vähän allerginen). Kirjan mustahko huumori upposi meikäläiseen myös.
Lopuksi lainaus, jonkinlainen tiivistelmä:
"Vanhus. Kunpa olisin vanhus. Elämä on kuin rankka työpäivä, kasa loputtomia tunteja joista pitää vielä selvitä jotenkin. Vanhus on selvinnyt niistä kaikista."

(224 sivua.)

Larsen, Britt Karin: Finnskogen, taivaankarhun metsä

Britt Karin Larsen: Finnskogen, taivaankarhun metsä
Himmelbjörnens skog, 2010
Suom. Jänis Louhivuori
Minerva Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 21.10.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Vaikuttava jatko-osa menestysromaanille Finnskogen – Elämän kehto.
Britt Karin Larsenin vangitseva historiallinen romaanisarja kertoo Norjan ja Ruotsin rajametsien etnisestä vähemmistöstä, metsäsuomalaisista. Elämä Suomalaismetsissä 1800-luvulla on kovaa, leipä tiukassa ja koettelemukset määrättömiä.
Mustamäen torppa on palanut. Verityöstä etsitty Mustamäen Taneli antautuu virkavallalle ja joutuu Kristianiaan istumaan tuomiotaan. Linan on selvittävä yksin lasten kanssa. Torpparit kamppailevat tulevaisuudestaan olosuhteissa, jotka harvoin ovat heidän puolellaan.
Britt Karin Larsen kuvaa kaikkea tätä vangitsevasti, herättäen henkilöhahmot ja historiallisen ajanjakson eloon lähes maagisella tavalla.

Kommentti:
Tarina alkoi vetää paremmin, kun aloin muistaa henkilöt ja heidän keskinäiset suhteensa jo paljon paremmin. Ehkä vain aloitin sen ekan osan liian pian edellisen kirjan jälkeen.
Nyt tähän pitää sitten odottaa lisää suomennoksia, muistaakseni sarjassa on seitsemän osaa. Jos tarina pysyy yhtä mielenkiintoisena, niin pitäähän tätä seurata.
(320 sivua.)

Larsen, Britt Karin: Finnskogen, elämän kehto

Britt Karin Larsen: Finnskogen, elämän kehto
Det vokser et tre i Mostamägg, 2009
Suom. Jänis Louhivuori Minerva Kustannus Oy, 2019
Luin ~18.10.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Finnskogen, elämän kehto on vangitseva historiallinen romaani Norjan ja Ruotsin rajametsien etnisestä vähemmistöstä, metsäsuomalaisista, ja heidän elämästään Suomalaismetsissä 1800-luvun puolivälissä.
Liina asuu ihmisiltä piilossa metsässä vastasyntyneen tyttölapsen kanssa. Lapsi on hänen, isän nimeä ei kukaan saa uhkaamallakaan tietää. Kun talvi on tulossa, Liina lähtee vaeltamaan lapsi selässään Norjan puolelle etsimään ruokaa ja mahdollisia sukulaisia. Matkalla vastaan osuu Mustamäen Taneli, villimies, karhunkaataja ja hevostrokari, jolla huhutaan olevan miestappo tunnollaan. Liina ja Taneli kiintyvät vähitellen toisiinsa.
Muut alueen asukkaat ylenkatsovat suomalaisia ja huhut kertovat, että metsäkansa on pakanoita, jotka kainostelematta kylpevät yhdessä alasti niissä taloissa, joita he kutsuvat saunoiksi.
Jotta tämä villi kansa saataisiin kuriin ja Herran nuhteeseen, asetetaan Suomalaismetsiin nuori norjalainen pappi. Nuhdesaarnoja pitävällä hengenpaimenella on kuitenkin omat heikkoutensa.
Metsäsuomalaisten eloonjäämiskamppailu, omaleimaiset elämäntavat, taikausko, noituus ja ennen kaikkea siteet luontoon on tuotu esiin elävin kuvin, mutta kunnioituksella ja lämmöllä. Luonto on metsäsuomalaisille pyhä ja loukkaamaton.
Finnskogen, elämän kehto on metsäsuomalaisista kertovan kirjasarjan aloitusosa. Sarja herättää eloon lähes unohdetun kappaleen suomalaisten historiaa. Samalla se valaisee oivasti suomalaista identiteettiä.

Kommentti:
Oli suuret odotukset tähän metsäsuomalaisista kertovaan kirjaan ja vähäsen petyin. Tuntui aika kevyeltä, etenkin edelliseen painavaan tekstiin verrattuna. (Jalosen Merenpeitto)
En tiedä, johtuiko vielä osittain siitä, että kirjaston kirja on pokkari, mutta jotenkin tämä oli vähän kömpelö, kioskimainenkin tarina. Kirja ei ollut kovin paksu ja silti se oli vähän sekava eikä henkilöihin oikein päässyt kunnolla tutustumaan eikä kiintymään.
Tietysti lopussa oli kunnon cliffhanger (mikäs sen suomennos mahtaa olla, juonikoukkuko?), joten mun täytyy nyt kuitenkin varmaan lukea vielä seuraava osa, kun se nyt sattuu olemaan jo kirjastosta lainassa. Annan tälle sarjalle siis uuden mahdollisuuden vielä. (pokkari, 235 sivua.)

Jalonen, Olli: Merenpeitto

Olli Jalonen: Merenpeitto
Otava, 2019
Luin ~ 15.10.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Finlandia-palkittu kasvutarina jatkuu – uudet eksperimentit vievät Anguksen pinnan alle, ennen näkemättömiin ja pelottaviin syvyyksiin.
16-vuotias Angus on tiedemies Edmond Halleyn suojatti ja oppipoika Lontoossa. Tiedonhaluinen nuorukainen saa elää Halleyn perhepiirissä ja osallistua erikoisiin ja vaarallisiin kokeisiin. Aikuistumisen myötä Angus oppii paljon uutta maailmasta, ja alkaa haaveilla suuresta tulevaisuudesta. Englantia ympäröi sota, ja uutiset lapsuuden saarelta St. Helenalta huolestuttavat.
Väsymättömän Halleyn tähtäimessä on kokonainen merenalainen huone. Hänen meritutkimuksensa johtavat pitkälle matkalle. Mutta kuinka veden alla voisi elää?

Kommentti:

Oli taas todella hidas kirja lukea. Kaksi viikkoa urakoin eikä tämä olisi vieläkään ehkä valmis, jos en olisi ottanut kirjaa syyslomareissuun mukaan. Kirjaston sakkojen uhallakin.
Mutta tykkäsin kuitenkin, Angus on hyvin sympaattinen hahmo ja omalla ympäripyöreän pohdiskelevalla tavalla oivaltelee maailmasta ja sen ilmiöistä monenlaisia asioita.

Leppänen, Aino: Positiivinen yllätys

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys
Docendo Oy, 2019
Luin ~ 25.9.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Tavallinen koulupäivä keskeytyy, kun lukiolaistyttö Ainon raskaustestin tulos on positiivinen. Tilanne yllättää perheen ja lähipiirin täydellisesti, varsinkin poikaystävän. Edessä on päätös, jossa punnitaan elämä ja kuolema. Asian moraalista puolta Aino ei ole koskaan ehtinyt edes miettiä.
Miten istuvat sanat raskausviikko, synnytysvalmennus ja ultraäänitutkimus 17-vuotiaan lukiolaisen maailmaan? Miten onnistuu itsenäistyminen muutaman kuukauden varoitusajalla? Miten selvitä hormonien epätasapainosta, jos ei edes tiedä kärsivänsä sellaisista?
Aino saa vertaistukea tädiltään, samaan aikaan raskaana olevalta aikuiselta naiselta. Elämän ennakoimattomuus häkellyttää, ja yllättävä tragedia asettaa tytön valinnan aivan uuteen valoon.
Kirjailijan omaan elämään pohjautuvassa esikoisromaanissa vakava aihe on silattu lempeällä ja ironisella huumorilla. Kirja on tärkeä näkökulma viime vuosina puhuttaneeseen teiniäitiyteen. Äidinrakkaus ei ole iästä kiinni, ja vaippoja oppii vaihtamaan nuorikin. Silti vauvaperheen arki voi uuvuttaa myös nuoren äidin, vaikkei olisi odottanutkaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkiunelmia. Ei ole helppoa jäädä kotiin imettämään, kun muut lähtevät lauantai-iltana juhlimaan nuoruuttaan.
Mutta jos on valmis harrastamaan aikuisten leikkejä, pitäisikö olla myös valmis kantamaan aikuisen vastuu?


Kommentti:

Kirjan kieli oli jännä kontrasti edelliseen lukemaani (Nopeasti piirretyt pilvet), sillä tässä oli todellakin nuoren, 17-vuotiaan tytön kertojaääni hyvin vahvana, jopa kömpelönä.
Ajattelinkin, että tämä kuuluisi nuorten tai nuorten aikuisten kirjojen kategoriaan, mutta taitaa ihan aikuisten kirjana olla hyllyssä.
Hyvin omakohtainen ja siksi myös puhutteleva tarina. Kirja muistutti jännällä tavalla ajasta tuolta 2000-luvun alussa, jolloin some ei ollut vielä niin vahvasti läsnä kuin nykyään. Teiniäidin ja vähän myös yh-äidin tarina. Kannattaa lukea ja antaa luettavaksi myös teineille.
(195 sivua.)

Nivukoski, Paula: Nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Otava, 2019
Luin ~ 23.9.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Vahvatunnelmainen esikoisteos sinnikkäästä 1920-luvun pohjalaisnaisesta, jota elämä taivuttaa muttei murra. Isälle annettu lupaus joutuu koetukselle, kun aviomies pakenee merten taa.
Kun Liisa menee naimisiin Kallen kanssa, edessä siintävät onnelliset vuodet täynnä hellyyttä. Mutta avioliitto onkin rahapussin nyörien kiristämistä, laskiämpärin tyhjentämistä ja valittava vanha äiti tuvan nurkassa.
Kalle lähtee paremman elämän perässä Amerikkaan, ja Liisa jää lastensa kanssa Isoonkyröön. Häntä painaa lupaus, jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella: talo on pidettävä suvussa. Mutta kuinka paljon nuori nainen jaksaa harteillaan kantaa?

Kommentti:

Mielenkiintoinen näkökulma Amerikan siirtolaisuuteen, sillä nyt ei kerrota reissuun lähtijästä ja hänen seikkailuistaan, vaan siitä, miltä vaimosta tuntuu jäädä kotiin lasten ja hylkäämisen kanssa kyläläisten puheenaiheeksi.
Tykkäsin ihan valtavasti tästä tarinasta sekä kirjan kerronnasta. Tämä oli niitä kirjoja, joita lukee jarrutellen, jotta lukuilo ei loppuisi liian pian.
Olen aika kriittinen kielikuvien viljelyn suhteen, ja melkeinpä allerginen päälleliimatun tuntuisille uusiosanoille, mutta tämän kirjan teksti soljui sujuvasti ja kielikuvat viehättivät, koska ne veivät tarinaa eteenpäin ja antoivat asioille merkitystä.

Miten pitkää voikaan kevään tulo olla, kun: "Päivät olivat laihoja kuin kaksi kertaa jatkettu velli."
Uuden merkityksen tarina saa tosipohjaisuudestaan.
(334 sivua.)

Bourne, Holly: Katsokaa miten onnellinen olen

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
How Do You Like Me Now?, 2018
Suom. Kristiina Vaara
Gummerus, 2019
Luin ~ 17.9.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Tori Bailey on totuuksia laukova menestyskirjailija, joka on innoittanut miljoonia naisia ympäri maailmaa elämään juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat. Nyt hän kiertää pitämässä motivointiluentoja ja jakaa somessa inspiroivia viestejä faneilleen. Kaiken lisäksi hänellä on täydellinen, kadehdittava parisuhde.
Mutta Tori on elänyt suuressa valheessa.
Hän ei ole harrastanut pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa seksiä puoleen vuoteen. Tämä ei halua edes keskustella avioliitosta, kun taas kaikki Torin ympärillä tuntuvat menevän kihloihin ja saavan vauvoja. Kun Torin paras ystävä Dee – hänen luottoihmisensä, ainoa joka ymmärtää tätä hulluutta – sitten rakastuu, Tori pelkää jäävänsä yksin jälkeen.
Kun maailma tunkee ennaltamäärättyyn muottiin ja 30-vuotisuuden rajapyykki saa kellon tikittämään kovaa, vaatii kanttia kulkea omaa polkua. Mutta onko Tori tarpeeksi rohkea noudattamaan omia oppejaan?

Kommentti:

Tässäpä meille oikein täyslaidallinen chic litiä. Mutta ei pelkästään sitä, vaan aika paljon asiaakin!
Hämmästelen näitä brittikirjailijoita, joita riittää joka oksalle. Kevyttä ja nopeastiluettavaa tarinointia, mutta niin usein asioita pintaa syvemmältä. Melkoisen naulan kantaan, joskin kirjailijan vapaudella karrikoiden kuvattiin nuorten naisten ulkonäkö- ja muita vaatimuksia nykymaailmassa. Kyllähän tämä somemaailma kaikeassa sosiaalisuudessaan tuntuu ihmisiä myös vahvasti yksinäistävän. Ja mielikuva, joka luodaan ja on luotu somepäivitysten avulla voi olla melkoinen vankila, etenkin, jos julkisuus on samalla ammatti.
On vaikea elää omaa elämäänsä, jos sitä koko ajan vertaa muiden elämään. Ihmiset päätyvät esittämään omaa elämäänsä, ja silti kaikki ajattelevat, että muiden elämä on juuri sellaista miltä se näyttää somen päivitysten perusteella. Päivitysten tykkäysten seuraaminen vie huomion nykyhetkestä, mutta kukapa meistä ei nauttisi siitä, kun syntymäpäivänä tulee paljon onnitteluja tai tykkäyksiä facebookissa. :)
Mitä kaikki tämä sometus tekee meidän lähimmille ihmissuhteillemme, kas siinä iso kysymys.
Viimeiseen asti sai jännittää, tapahtuuko Torin elämän umpikujalle jotain, mutta enpäs kerrokaan siitä sen enempää...

(396 sivua.)

Ellilä, Kirsti: Lepra

Kirsti Ellilä: Lepra
Arktinen Banaani, 2019
Luin ~ 14.9.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Ajurin hevonenkin kieltäytyi lähestymästä leprasairaalaa. Köyhien ihmisten rujouttavaa sairautta kavahdettiin, vaikka se ei tarttunut helposti ja parannuskeinon löytymiseen suhtauduttiin toiveikkaasti. Mutta sairaala ei ollut paha paikka, päinvastoin: luonnonkauniin ympäristön keskellä kasvimaa ja ruusutarha kukoistivat potilaiden osallistuessa talon töihin kukin kykyjensä mukaan.
Toimelias diakonissasisar Matilda saapuu kiireellä ja kyselemättä Orivedelle auttamaan Helmi-siskoaan, niinikään diakonissaa ja laitoksen johtajatarta, tämän saatua outoja oireita. Matildan otettua ohjat käsiinsä alkavat myös salaisuudet paljastua.
Lepra on romaaneistaan ja nuortenkirjoistaan tunnetun Kirsti Ellilän (s. 1958) asiantunteva, yllätyksellinen ja jännittävä kertomus Oriveden leprasairaalan elämästä 1930-luvulla. Romaani pohjautuu todellisten henkilöiden väliseen kirjeenvaihtoon.

Kommentti:

Olipa mielenkiintoista taas hypätä aivan uuteen maailmaan. 1920-luku, kun sota on vielä aivan kulman takana ja etenkin päähenkilö Matildalla todella tuoreessa muistissa vankileirityön jäljiltä.
Diakonissalaitos taustalla ja työnantajana kuuliaisuuslupauksineen, sairaanhoito ja elämä yleensäkin viime vuosisadan alussa. Valtavaa sairaalalaitosta lämmitettiin kakluuneilla ja puut piti hankkia ja saattaa kakluunissapolttokuntoon ihan itse. Ruuankin suhteen pyrittiin olemaan mahdollisimman omavaraisia, joten eläimiä ja (ilmeisen valtavaa) vihannesmaata hoidettiin työntekijöiden ja potilaiden voimin. Hurjalta tuntuu ajatella sitä kokkauksen ja leipomisen määrää, kun isoa laitosta ruokittiin, väkeä oli paljon ja säilytysmahdollisuudet melkoisen rajalliset. Eipä tuotu noutokeittiöstä rasioita mikrossa lämmitettäväksi!
Paljon asiaa ja mietittävää sisälsi tämä kirja. Kyllä mua viehättää nämä entisaikojen kuvaukset. Kirja oli samalla hyvin rauhallinen ja kertoi aika eleettömästi asioista, niin että tuntuu kuin ei mitään kauhean suuria tapahtumia olisi ollutkaan. Isoja asioita tapahtui, mutta ihmisten käytännöllinen suhtautuminen asioihin piti ne jotenkin raameissaan.
Asioita ratkottiin ja suunniteltiin kirjoittamalla kirjeitä. Silloin asioihin väistämättä kuluu aikaa, ehkä se myös rauhoittaa. Etenkin kun vertaa nykyaikaan, kun sähköposteja ja tekstiviestejä vilisee ja kaikkeen pitää (pitäisi) aina reagoida ihan heti. Huh.
Kirjassa oli erinomaisesti tavoitettu tuo ajan henki, ainakin minusta tuntuu kuin olisin tehnyt pienen vierailun viime vuosisadan alun Orivedelle..
(304 sivua.)