perjantai 30. joulukuuta 2011

Erickson, Carolly: Tsaarin tytär

Carolly Erickson: Tsaarin tytär
/ Tsarina's Daughter

Atena 2010

Luin 29.12.2011


Kuvitteellinen tarina Venäjän vallankumouksesta ja sitä edeltävältä ajalta. Tarinassa kerrotaan Venäjän tsaariperheen elämästä, kertojana on tytär Tanja, joka jännittävästi välttyy teloitukselta ja päätyy ulkomaille, Kanadaan, yhdessä rakastettunsa Mihailin kanssa.

Kiinnostava, vaikkain suht kevyt kirja. Kyllä minä tykkään näistä historiallisista romaaneista. Sopi oikein hyvin joulun välipäivien luettavaksi.

(30.12.2011)

torstai 15. joulukuuta 2011

Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti

WSOY 2011

Luin: 14.12.2011



Topelius-palkintoehdokas.

Tykkäsin tästä kirjasta.
Päällimmäiset kirjaa kuvaavat sanat ovat mielestäni inhimillinen, ystävällinen ja rauhallinen.
Tapahtumia on sopivasti, tarina etenee, mutta ei poukkoile sinne sun tänne. Henkilöitäkin on sopivasti, ja huomio kohdistuu tietenkin päähenkilöiden, Annin ja Aten vaiheisiin. Sivuhenkilöitäkin on juuri sopivasti ja he tukevat tarinaa, mutteivät vie liikaa huomiota muualle.
Jotenkin tässä kirjassa tykkäsin erityisesti siitä, ettei oltu liian mustavalkoisia.

Vierastan nykyään sellaista asetelmaa, jossa henkilöt ovat lähes pelkästään hyviksiä ja pahiksia. Toki sillä saa tarinoihin traagisuutta. Kivempi oli ainakin tällä kertaa tutustua henkilöihin, joilla toki oli omat vikansa, mutta läpeensä pahoja eivät olleet edes vanhemmat. Eivät hekään, jotka eivät selvästikään pystyneet elämään aikuisina ja ottamaan vastuuta itsestään, saati lapsistaan. Kirja ei silti ollut lattea.
Kirjan huumori oli osuvaa, mutta onneksi ei osoittelevaa. Se häilähteli tarinan syrjässä hauskasti ja luontevasti. Muutamia vallan osuvia oivalluksia elämästä vähän yleisemminkin oli mahtunut mukaan ja nekin oli tyylikkäästi upotettu osaksi tarinaa.

Ihan alku jäi jotenkin etäiseksi, mutta se saattoi kyllä johtua enemmän omasta mielentilastani kuin itse kirjasta. Olen muulloinkin miettinyt, että osittain puhekielellä kirjoittaessa on varmaan hankalaa päättää, käyttääkö henkilöön viitatessaan sanaa se vai hän. Näitä kun käyttää sekaisin, niin se joskus hämää lukijaa. Näitä kyllä sattuu paljon, siis muidenkin kirjoissa.

Pari kertaa vähäsen hämmennyin ja annan nyt tässä yhden esimerkin, koska se löytyi niin helposti, ekalta sivulta:

"Tuuli murjottaa keittiönpöydän ääressä. Se on kotiarestissa, koska tuli edellisenä iltana kaula syötynä kotiin. Se on Atesta outoa, koska Tuuli on jo seitsemäntoista."
Niin, tässä en ensin tiennyt, kumpaa tarkoitettiin. Sitäkö, että oli outoa tulla kotiin kaula syötynä, kun oli jo 17. Vai oliko outoa olla kotiarestissa, kun oli jo 17.
Tarinaanhan tämä ei mitenkään vaikuta, tuli vain hetkellinen hämmennys, josta selvisin saman tien, ilman henkisiä vaurioita :D.

Kirjan tarinaan pääsi kyllä tosi hyvin sisälle ja oikeasti teki mieli lukea, kuinka siinä lopulta kävisi, ja tietenkin toivoi koko ajan onnellista loppua :).
Raumalla oltiin, missäpä muualla. Murretta oli käytetty niukasti, ja hyvä niin. Voisin kuvitella, että kirjailijalla olisi ollut hyvä halu käyttää sitä vähän enemmänkin, mutta mielestäni sitä oli nyt juuri sopivasti! Minä sentään tykkään Rauman murteesta ja ymmärränkin sitä jonkin verran.

Nyt tämä jää vähän kesken, kun joku tonttu soittaa ovikelloa. - Tonttu poikkesi joulupaketin kera :).
15.12.2011

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tamminen, Petri: Mitä onni on

Tamminen Petri: Mitä onni on

Otava 2008

Luettu 13.12.2011

torstai 13. lokakuuta 2011

McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli

McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli
(Angela's Ashes)

Otava 1997


Luettu yhdessä ~ 12.10.2011.

Tämä on osa lukuketjua; Leena Pasanen Daktarin lapsissa luki tätä kirjaa, joten lainasimme kirjan kirjastosta luettavaksi.

Hieno, soljuva tarina, joka uskomattoman yksityiskohtaisesti kertoo pienen pojan, Frankin näkökulmasta köyhän perheen elämästä 1930-40-lukujen Irlannista. Frank syntyy Amerikassa, mutta perhe palaa vanhempien kotimaahan. Isän alkoholismi sävyttää koko porukan elämää, köyhyydestä ei pääse mihinkään, kerjääminen ja avustusten anominen jää äidin ja poikien osaksi. Irlantilaisuus, katolinen usko, arki, köyhyys. Kuitenkin elämässä tapahtuu monenlaista, arkisetkin asiat voi kertoa mielenkiintoisesti ja koskettavasti. Mitäpä kaikkea pienen - ja vähän isommankin - pojan mielessä liikkuu..
Tätä kirjaa oli kiva lukea yhdessä, koska oli hyvä, ettei kirja loppunut liian nopeasti. Limerickin kylänraitilla halusi viipyä.

Jonkin ajan kuluttua voisi katsoa elokuvan, kunhan kirja saa ensin painua muistiin kaikessa rauhassa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget

Tammi 2011

Luettu 12.10.2011

No jaa. Ei kovin kiinnostavaa minulle. Kaikenlaista nippelijuttua samanhenkisille, mutta itse en jaksanut innostua. Mahalasku mielenkiintoisten juonellisten kirjojen jälkeen. Hohhoijaa.
Tavallaan aiheen oletin olevan ihan kiinnostavan, mutta sisältönä ei nyt vaan jaksanut sytyttää.
Onpahan luettu kuitenkin.

torstai 6. lokakuuta 2011

Tervo, Jari: Layla

Tervo, Jari: Layla

WSOY 2011


Luettu 6.10.2011

Ja taas kävi VIPPIsäkä. Palautin edellistä Vippi-lainaani, kun bongasin tämän kirjan samalta tiskiltä. Hetkisen mietin, olsiko kivampi lukea tämä kirja paremmassa rauhassa kuin viikon VIPPIkiireessä. No en tietenkään malttanut olla ottamatta kirjaa.

Tykkäsin, ihan hurjasti. Tämä oli nyt eka Jari Tervoni ja täytyy tunnustaa, että jonkinlaisia ennakkoluuloja mulla oli. Meillä on yksi Tervon kirja hyllyssä, mutta sitä en ole "onnistunut" lukemaan. Ehkä nyt voisi yrittää uudestaan sitäkin - ihan varmasti muita Tervon kirjoja kyllä.

Ihan alussa vielä pohdin, voiko suomalainen (?) kirjoittaa tällaisesta aiheesta uskottavasti. Mutta kyllä tarina vei totisesti mukanaan.

On vähän vaikea arvioida kirjaa paljastamatta juonta, ja vähän harmittaa, kun tulee sitten käytettyä kovin kliseisiä ja ympäripyöreitä sanamuotoja.
Pika-arviona sanonpahan vaan, että tämä kirja kannattaa kyllä lukea. Finlandia-palkintoa kehiin vaan!

Kirjan henkilöt ovat uskottavia ja juonenkäänteissä riittää ällistelemistä. Monesti luvun lopussa tilanne kääntyi aivan uusiksi - ja sepäs vasta oli herkullista! Jännää oli minusta se, että perinteisen loppuhuipennuksen jälkeen tarina vielä jatkui. Ja huipentui vieläkin yllätyksiin.

*****

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis

Salmela 2011

Luettu 30.9.2011


Lällää, sainpas tän kirjan käsiini. Varauslista pitkä kuin mikä, mutta nappasin tämän kirjaston VIPPI-tiskiltä.

Tykkäsin.
Kiva, kun kirjaa lukiessa juoni etenee, kerronta soljuu ja ajatuksiakin pälkähtää päähän. Kirjan lempeähkö satiiri oli kyllä kovasti mun makuuni.
Hiukkasen ehkä loppupuolella ote ja henkilöiden uskottavuuskin (?) meinasi lipsahtaa, mutta kaiken kaikkiaan kirjan hyväntahtoinen kerronta tuntui kivalta. Ei sen aina tarvii niin kamalan vakavaa olla eikä ainakaan tarvii ihmisiä aina tappaa, että tulis (muka) säpinää.
Kirja oli hauskasti yhtä aikaa pinnallinen - tai ehkä pikemminkin kevytmielinen - ja silti asioita syvemmältäkin raapaiseva.
Multa tietty saa aina ekstrasympatiat, kun päähenkilö on kotoisin Romaniasta. Kävinhän siellä itsekin vilkaisemassa Ceaucescun diktatuurin hulluutta. Voi, kun joku sinnekin rakentaisi toimivan yhteiskunnan.

Onneksi Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden lukemisesta on aika paljon aikaa. Välillä tuli mieleen, että saattaisi häiritä, jos sen olisi nyt juuri lukenut, sen verran samankaltaisuuksia löytyi.
Siinä ja siinä, ettei liikaakin. Mutta toisaalta, ei se haitannut, koska ei sitä peiteltykään. Hyvä päivitys aiheeseen :).

Suosittelen kyllä ehdottomasti! Lukekaa pois!
(arvio heti hätpikaseen 30.9.2011)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Thayer, Nancy: Kuumien aaltojen kerho

Thayer, Nancy: Kuumien aaltojen kerho

Karisto 2004

Luettu 24.9.2011


Johan oli. Palataan asiaan mitä pikimmin. Toiv.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Löytty, Sakari: Epongo - kulttuurien kulkumies

Löytty, Sakari: Epongo - kulttuurien kulkumies

Lähetysseura, Gummerus 2009


Luettu 19.9.2011

---

"Epongo on ambokieltä ja siinä kiteytyy kirjoittajan identiteetti. Sana tarkoittaa koditonta maankiertäjää.
Kirja on kokoelma tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia kirjoittajan synnyinmaasta Namibiasta, jonne hän palasi aikuisiässä perheineen töihin. Vuodesta 1998 Löytty on toiminut Namibian evankelis-luterilaisen kirkon musiikkityössä. Kirja kertoo siitä, kuinka afrikkalaiset rytmit ja sävelet ovat alkaneet jälleen soida Namibian kirjoissa ja toisaalta vanhoja eurooppalaisia virsiä rakastetaan yhä. Kulttuurit kohtaavat Namibiassa ja Löytyn omassa elämässä myös monella muulla tavalla. "
(takakannesta)

Tämä oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus. Kirja kertoo hyvinkin maanläheisesti musiikkityön tekemisestä sekä yleensäkin lähettien elämästä Afrikassa. Kirja kertoo myös taustoja nykytilanteelle ja Namibian historian tosiasioista. Itseäni tietysti kiinnosti myös seurakuntaelämän musiikillinen puoli ja monesta jumalanpalveluselämään (suomalaiseenkin) liittyvästä asiasta olen kirjoittajan kanssa varsin samaa mieltä.
Hyvää luettavaa aiheesta kiinnostuneille. Kirja koostui ainakin osittain aiemmin lähetetyistä lähettikirjeistä, joihin oli tehty käsittääkseni täsmennyksiä. Sellaisenaan luvut olivatkin sopivanmittaisia luettavaksi pieninä välipaloina.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Tamminen, Petri: Elämiä

Tamminen, Petri; Elämiä

Otava 1994

Luettu: 2.9.2011

maanantai 29. elokuuta 2011

Swan, Anni: Tottisalmen perillinen

Swan, Anni: Tottisalmen perillinen

v. 1914
WSOY 1990
Luettu yhd. esikoisen kanssa heinäkuu - 23.8.2011


" Tottisalmen kartanon nuori, pahankurinen perijä Klaus lähetetään oppimaan tapoja naapuripitäjän pappilaan. Mutta siellä hän aiheuttaa onnettomuuden: pappilan nuori renkipoika Yrjö loukkaantuu ja hänet otetaan kartanoon hoidettavaksi. Yrjön kohtalo kytkeytyy yllättäen kiinteästi kartanoon, oikeus voittaa ja paha saa lopulta palkkansa." (takakannesta)

Taattua Anni Swania. Juonenkäänteet pitävät mielenkiinnon yllä loppuun asti ja ihanan vanha suomenkieli jaksaa yllättää. Hyvää yhteisluettavaa kerrassaan. Meillä onkin tästä sarjasta enää 2 kirjaa lukematta. Sitten voisi alkaa Ollin oppivuosista uudelleen :).

perjantai 19. elokuuta 2011

Tervo, Kati: Jääkaapin henki

Tervo, Kati: Jääkaapin henki: kertomuksia keittiöstä, ruuasta ja elämästä

WSOY 2011

...

Luettu 19.8.2011

Jep, tykkäsin!

Takakannesta:
"Kati Tervon humoristisissa tarinoissa perataan, ruoditaan ja kiehautellaan elämää keittiön kautta. Miksi sitruunanlohko ruiskii aina silmään? Miksi kortteleita kiertää jäätelöauto muttei yhtään vihannesautoa? Mitä anopilta voi oppia ja mikä on miehen paikka? Miltä maailma näyttää jääkaapin valossa?

Keittiöstä on lähdetty sotaan, keittiössä on rakasteltu, keittiössä on päästetty sisäinen marttyyri valloilleen. Keittiö- ja ruokamuistoissa palataan lapsuuteen, mummulan karkaileviin sikoihin, ukin tassikahveihin ja äidin verilettuihin. Nuoruudessa keittiö palveli hiusvärjäämönä, kunnes kaalikeitosta heräsi rakkaus ruoanlaittoon ja jääkaappiin. Keittiösattumusten takaa löytyy elämänvaiheiden tarina.
Kirjailijaperheen keittiö on naisen valtakuntaa, mutta reviirille alkavat tunkea sekä mies että poika. Kati tervolla on tarkka silmä, hymyilevä kynä ja ennen kaikkea salliva asenne. Hänkin taistelee jääkaapin öistä kutsua vastaan."


Mun mielestäni:
Hauska ja vakava kirja. Oli kiva lukea, kappaleet olivat lyhyitä ja sopivan tiiviitä. Asiaa löytyi ajateltavaksi. Vaikka julkkisperheen omien seinien sisällä liikuttiin, ei kirjassa mielestäni ollut tirkistelyn makua.
Luku "Simonen soppa" tietysti kolahti omaan uravalintaan liittyen. Monta muutakin.



Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Risto Räppääjä saa isän

Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Risto Räppääjä saa isän


....

torstai 18. elokuuta 2011

Pasanen, Leena: Daktarin lapset

Pasanen, Leena: Daktarin lapset

Suomen Lähetysseura 2000.

Luettu 16.8.2011 yhdessä.


Luin tämän itse kolme vuotta sitten, mutta nyt luimme kirjan yhdessä, siis O. luki ääneen ja minä kuuntelin.

Lastenlääkäri, Lähetysseuran lähetti Leena Pasanen kertoo työstään Ilembulan sairaalassa.
Kirjan tärkeä sanoma meille oli tämä, lainattu suoraan kirjan takakannesta:
"Oma osuuteni on kuin pisara valtameressä, mutta työn tekee mielekkääksi yksittäisten, nimeltä tunnettujen lasten kohtaaminen ja auttaminen. Niin, minä voin koskettaa vain yhtä lasta kerrallaan ja osaan rukoilla vain yhden puolesta kerrallaan."


Hauska yhteensattuma kirjaan liittyen; olemme saaneet tämän kirjan joululahjaksi v. 2005, mutta silloin ei yhteistä, eikä oikein yksinäistäkään lukuaikaa tuntunut löytyvän. Saimme kirjan iäkkäältä sukulaispariskunnalta.
Pari vuotta sitten etsimme sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta. Lähetysseuran kautta sen halusimme ja jotain lapsiin liittyvää. Kohteeksi valikoitui Ilembulan sairaala ja orpokoti Tansaniassa. Jossain vaiheessa tajusimme, että tämä kirja kertoi juuri tuosta samaisesta Ilembulan sairaalasta.

Olen monesti miettinyt, mitä sairaalaan ja orpokotiin voisi lähettää vaikkapa joululahjaksi, rahan lisäksi. Taitaa muuten lähteä nuttuja, tai ainakin vauvansukkia ja muuta lämmintä!


Nyt on luvun alla Seitsemännen portaan enkeli, kiitos vinkistä, daktari :).

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kaila, Katja: Taivaan täydeltä sormenjälkiä

Kaila, Katja: Taivaan täydeltä sormenjälkiä - Äidin rukouskirja

Katharos Oy 2011

Luettu 13.8.2011


---
Nimensä mukaisesti äidin rukouskirja.
Yhtä aikaa kauniita ja koskettavia, mutta kuitenkin arkipäiväisiä rukouksia, lapsiin ja kotielämään liittyen. Rukoukset jakautuvat äidiksi tulon ja äitinä olemisen kronologisen järjestyksen mukaan.
Alussa on paljon rukouksia odotusajalle, sitten synnytykseen liittyen ja tietysti vauvaelämään. Taaperovaihe ja uuden raskauden kokeminen tulevat sitten ja lopuksi on hieman yleisempiä rukouksia liittyen ratkaisutilanteisiin, työhönmenoon kotiäitiyden jälkeen jne.

Omat lapset ovat tällä hetkellä 8-15 -vuotiaita, joten ajallisesti kirjan runot tuovat toki lämpimiä muistoja raskausajoilta ja odotusajoistakin.
Tälläö hetkellä ajankohtaisia ovat teini-iän haasteet, koululaisten arki, lasten harrastukset sekä sen sellainen, joten ihan omaan elämäntilanteeseen kirja ei kovasti osu. Hienoja runoja silti, ja monet niistä sopivat hieman sovellettuina nykyhetkeenkin. Pyhyyttä, voimia, varjelusta, siunausta, viisautta. Niitä kaikkia me tarvitsemme joka päivä, onpa elämäntilanteemme sitten millainen hyvänsä.

Kauniita runoja, hyvän mielen kirja, joka muistutti siitä, miten tärkeää olisikaan pysähtyä ajattelemaan ja rukoilemaan arkipäiväistenkin asioiden puolesta. Joka päivä.

perjantai 12. elokuuta 2011

Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni

Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni

Siltala 2011

Luettu 11.8.2011

----

Ihan viihdyttävä ja mielenkiintoisia pointteja saksalaissyntyisen hepun näkökulmasta. Jotkut huomioista kuulostiva kyllä jopa vähän vanhentuneilta, mutta ehkä ne ovatkin jo sitä. Onhan kirjoittajakin ollut Suomen ja suomalaisten kanssa tekemisissä jo pitkään.

Viittaus / vertaus Taru Sormusten Herran ja Kalevalan vastaavuudesta oli mulle ihan uutta ja kuulosti aika villiltä yhteydeltä. Mähän en ole koskaan innostunut TSH:sta, joten en osaa itse verrata noita kahta.

Havaste, Paula: Maaren, samaanien sukua

Havaste, Paula: Maaren, samaanien sukua

Gummerus 2008

Paula Havasteen Lapin saja (4. itsenäinen osa)

Luettu 10.8.2011

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kaari Utrio: Vanajan Joanna

Utrio, Kaari: Vanajan Joanna


-- Kaarin kirjasto


Luettu yhd. Ahvenanmaalla heinäk. 2011


Arvio:

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

Parkin, Gaile: Kigalin kakkukauppa

Tammi 2009


Luettu heinäk. 2011 på Åland.

Ihana kirja, suosittelen ja luen itsekin uudelleen!

Pirjo Tuominen: Linnat

Pirjo Tuominen: Linnat

Tammi 2005

Luettu heinäk. 2011

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Havaste, Paula: Lapinmaan Nilla

Havaste, Paula: Lapinmaan Nilla: katekeetan oppipoika

Gummerus 2005

Luin 25.6.2011

Itsenäinen jatko-osa kirjoihin Kymmenen onnen Anna ja Kotasavun Marja

...

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Havaste, Paula: Kotasavun Marja

Havaste, Paula: Kotasavun Marja

Gummerus 2004

Luettu: 16.6. 2011

Itsenäinen jatko-osa kirjalle Kymmenen onnen Anna.

Tykkäsin kymmenen onnen Annasta ja ilahduin, kun huomasin, ettei se tarina kokonaan päättynytkään. Tässä kerrotaan yhdestä Annan tyttärestä, lappalaisen Jounin vaimoksi lähteneestä Marjasta. Kirjojen tarinat menevät osaksi päällekkäin ja se on minusta mielenkiintoinen ja mukavalta tuntuva ratkaisu.

HIeno ja mielenkiintoinen kuvaus lappilaisten elämästä kauan sitten. Tällä kertaa loitsujen ja kasviparannusten taitaminen menee askelta pidemmälle, Marjalla on yhteys taikaeläimeen, sudenhahmoon. Hän myös päätyy tekemään vaihtosopimuksen toisesta pojastaan.
Kirjassa kuvataan todella yksityiskohtaisesti, uskottavasti ja kiinnostavasti (!) porojen hoidolla elävien kiertolaisten elämää, miten leiriä siirretään talven mittaan yhtenään. Etenmkin naisten touhut kodassa ja sen ympärillä kuvataan todella tarkasti. Kesäksi - Lapin lyhyeksi suveksi - sentään asetutaan järven rantaan pidemmäksi aikaa aloilleen.

Tietysti mukana on myös paljon jännitettä sen vuoksi, että Marja on ulkopuolinen, ei tunne tapoja, eivätkä kaikki Jounin suvun jäsenet hyväksy häntä. Marjalla on myös yksi selvä vihamies. Loitsujen taitaminen toisaalta saa vanhimmat suvun jäsenet hyväksymään Marjan, toisaalta muut karsastavat häntä sitäkin enemmän.

Tarina menee siis minun makuuni hieman liikaa fictionin puolelle, mutta on muuten elävää ja nopeastiluettavaa tekstiä. Loppuratkaisu onkin sitten satumaisuudessaan lukijan kannalta lempeämpi, kuin se ehkä muuten olisi.

Lainasin jo seuraajan.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Lehtineva Tiina: Älä itke enkeli

Lehtineva Tiina: Älä itke enkeli

Aikamedia 2009.


Luettu 14.6. 2011.

Kohderyhmä kirjaston luokittelussa Nuoret aikuiset. En oikein tykännyt. Jotenkin heppoinen, vaikka yritti yhdistää uskoontuloa, kuolemaa ja nuorten aikuisten maailmaa. Mut mä oonkin ihan kalkkis, enkä muutenkaan enää oo ajan tasalla tuonikäisten maailmasta. Se vaan tuntui aika epäaidolta.
Loppuratkaisukin oli jotenkin aivan tyhmä mun mielestäni. Kun ei kerrottu lopultakaan, miksi Antti kantoi niin paljon kaunaa Jarmoa kohtaan, että toimi, kuten toimi. Olisi kaivannut selitystä kyllä.
Kun ei selitetty (tai mä en ainakaan löytänyt riittävää selitystä), loppuratkaisu tuntui turhan oikotieltä. Tavallaan helppo ratkaisu, mutta jotenkin kumma.

Parvela Timo: Murrosikäisen käyttöohje

Parvela Timo: Murrosikäisen käyttöohje. Kertomuksia perhearjen keskeltä.

Tammi 2010.


Luettu 9.6.2011.

Suositellaan kaikille teinien kanssa eläville. Vertaistueksi ja elämän keventäjäksi. Ei teineille ;).

Lampsos, Parisoula: Bagdadin prinsessa

Lampsos, Parisoula & ......: Bagdadin prinsessa, elämäni Saddam Husseinin kanssa.

Luettu 6.6.2011.

torstai 5. toukokuuta 2011

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

LIKE 2010

Uskomaton kirja. Vaikuttava. Nieleskeltävä.

Tätä pitää vähän pureskella, jotta saisi jotain tolkullista kirjoitettua.
Suosittelen luettavaksi!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Enni Mustonen: Lapinvuokko

Enni Mustonen: Lapinvuokko


Luettu 24.4.2011.

arvio tuleee......

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

Otava 2010

Luettu huhtikuussa 2011

Siskokset Parisa ja Baran matkustavat vanhempiensa kotimaahan Iraniin.
jatkuu....

torstai 24. helmikuuta 2011

Nicholas Sparks: Muistojen polku

Nicholas Sparks: Muistojen polku

WSOY 1999

Luettu 24.2. 2011

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Tammi 2001.

Luettu 22.2. 2011

Takakannesta: "Vangitse minut vapaaksi kertoo nuoren parikymppisen Elmon ja häntä huomattavasti vanhemman Karinin rakkaustarinan.
Se on julma kertomus rakkauden voimasta ja rakkaudettomuuden tuhoavista seurauksista.
Elmo ja Karin lähtevät Lontooseen elvyttämään ihmissuhdettaan. Epätietoisuus ja luottamuksen puute purkautuvat loukkauksina ja väkivaltana ja kummatkin ajautuvat äärimmäisyyksiin rakkautta etsiessään ja yrittäessään ratkaista, kumpi puhuu väkevämmin, viha vaiko rakkaus."

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Mikko Rimminen: Nenäpäivä


Luettu loppuun 18.2. 2011
Finlandia-voittaja v. 2010.

Olipas kummallisen vaikealukuinen kirja.
Aloitettiin tämän kirjan lukeminen yhdessä melkein heti Annan Kareninan jälkeen, mikä olisi kieltämättä haaste mille tahansa kirjalle. Ostin kirjan synttärilahjaksi O:lle, ettei tarvitsisi jonottaa kirjaston varausjonossa niin pitkään. Skeptisissä tunnelmissa lähdimme lukemaan, kun olin juuri jättänyt Alexandra Salmelan 27:n kesken.


----

Lainaus juonesta:

Nenäpäivä kertoo Hakaniemessä yksin asuvasta, ihmisrakkaasta Irmasta.

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.

Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Talous
tutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.

Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Mitä ihmiset ajattelevat? Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa.

Irman on pakko palata paikalle, mutta kiinni jäämisen pelko alkaa käydä hetki hetkeltä aiheellisemmaksi.

-----

Tästä sitten kerronta vauhdittuu loppusekamelskaa kohden. Koko kummallinen sotku, josta lukijakaan ei aina oikein tiedä, mitä on tapahtunut, huipentuu Irman suoranaiseen paniikkiin. Hän joutuu lopulta aivan paniikkiin ja käyttäytyy yhtä aikaa totaalisen sekopäisesti ja jääräpäisen yksioikoisesti.

Kirja oli jotenkin välillä kummallisen vaikeaa luettavaa. Toisaalta kerronta etenee hauskojen (tekisi mieli sanoa, että välillä vähän tekohauskojenkin) sanankääntelyiden voimalla lupsakkaasti. Toisaalta hurjan pitkät lauseet uudissanoineen sekavoittavat lukijan ajatuksia. Pitäisi niin kovasti keskittyä kaikenmaailman jaaritteluun ja huokailuun, vaikka kiinnostaisi jo tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kirjan teksti on siis yhtä aikaa nopealukuista, kevyehköä ja kuitenkin jotenkin liisterimäisen jarruttelevaa.
Lauseet pitenevät loppua kohti suorastaan sivujen mittaisiksi lausekasautumiksi. Näin ne kieltämättä kuvaavat samalla hyvin osuvasti Irman hengästynyttä paniikkia, mutta tekevät lukemisesta todella - no, haastavaa.
Yksityiskohtia kerronnassa oli todella riittämiin, etten sanoisi ylenpalttisesti. Oikeastaan siis jopa liikaakin. Joskus tuli tunne, että jokukin kappale oli kehitelty ihan sitä varten, että joku hauska kuvaus tai uussana mahtuisi siten paremmin mukaan. Toisaalta kerronta kuvasi kyllä tehokkaan yleishyökyvästi Irman ympäriinsä pälyilevää olomuotoa.

Alun luimme yhdessä, siis O. luki ja minä kuuntelin kudin kädessä. Lopuksi päätimme lukea kirjan loppuun erikseen sisälukuna, jotta voisimme kokeilla, olisiko kirja helpompilukuinen (parempi?) niin.
Ääneen luettuna, siis kuuntelijana jäi välillä sellainen olo, kuin teksti olisi sopinut paremmin keski-ikäisen, lupsakahkon hesalaismiekkosen suuhun. Ehkä tyyliin tottui tai sitten se sisälukiessa ei tunnu samalta, sillä loppuosassa teksti alkoi istua myös Irman suuhun paremmin. Hyvä niin.

Tykkäsin loppuratkaisusta, se täydensi tarinan kokonaiseksi ja sai tuntemaan, että kirja kannatti tosiaan lukea loppuun asti. Meinasi kyllä jäädä kesken. Vähän väkisin siis pakersin kirjan loppuun asti, mutta hyvä jälkimaku siitä jäi.
Kaikkea hyvää Irmalle.

Mietin kyllä lukiessani monestikin muita lukemiani Finlandia-ehdokkaita. Mun makuuni olivat (ainakin kirjan kesken ollessa) enemmän sekä Karkkipäivä että Totta, mutta onneksi minä en joudu (enkä saa) voittajaa valita. Enkä mä lopultakaan osais näistä yhtäkään nimetä parhaaksi.
Onneksi on monenlaisia hyviä kirjoja!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Luettu yhdessä jouluk. 2010 - 7.2.2011

Mitä tästä voisi sanoa?
Ehkä paras koskaan lukemani kirja. Siksi juuri tuntuu melkein mahdottomalta edes arvioida koko teosta. Ainakin tämä oli viisasta tekstiä ja lepoa sielulle lähes joka luvussa!Päähenkilöiksi omasta mielestäni nousivat kylläkin Levin ja Kitty. Heistä kerrottaessa ei totisesti aika tullut pitkäksi. Varmasti kirjan elävimmät persoonat.

Anna ja Vronski sen sijaan, tuhoon tuomittuja ja toisaalta vähemmän kiinnostavia. Ehkä tämä on myös samaistumiskysymys :D?
Kosketuspintaa vain löytyy Kittyyn ja Leviniin enemmän, mutta mielestäni heidät on myös elävämmin, suuremmalla rakkaudella kuvattu.

Kirja sisältää monenlaista elämänviisautta. Kaikkea ihmiselämään liittyvää pohditaan, usein vastakkainasettelun kautta.

....

Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä

Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä

Luettu 7.2. 2011

Lainasin VIPpinä kirjastosta viime viikolla ja kirja piti siis aloittaa heti. Alku oli mukaansatempaava, luin ekan luvun kirjastossa ja sen luettuani tottavie halusin tietää, mitä sitten tapahtuisi.
Hyppiminen ajankohdissa nykyhetken ja menneisyyden eri ajankohtien välillä vaati aluksi totuttelemista, mutta lopulta kouluaikaisten kaverusten yhteinen menneisyys tietysti alkoi myös oikeasti kiinnostaa. Oli hauska palata 80-luvulle, onhan se omakin nuoruus eletty samalla vuosikymmenellä! Paljon tuttua.

Loppu oli vähän hämmentävä. Että tähänkö se nyt sitten päättyi? Öh, miksi.
No, kirjan nimi sai selityksensä, mutta muuten se " pelon keksiminen" olisi ehkä kaivannut vähän enemmän selitystä tai jonkinlaista perustelua, mielestäni. Loppuratkaisu tuli niin yllättäen, että melkein aloin selata kirjaa taaksepäin tarkistaakseni, oliko minulta jäänyt joku(nen) luku lukematta.
Olisin siis kaivannut lukijana jotain vinkkiä tulevista käänteistä. Tai ehkä niitä oli, mutta minä en vain tajunnut niitä ja siitä tuli vähän hölmö olo.

Henkilöt olivat sinänsä "ihan kivoja", mutta eipä heihin oikein samaistumaan päässyt. Mikko oli aika sympaattinen kaikessa hissukkamaisuudessaan, mutta Katariina jäi kyllä aika etäiseksi hahmoksi, ollakseen sentään kirjan päähenkilö. Toisaalta hänen koleahko olemuksensa taitaa omalla tavallaan selittää lopputapahtumat?
Erilaisten henkilöiden kuvaus on mielestäni taitavaa.

Hyvä kirja kyllä, mielenkiinnosta tietysti luin, kun kirjailija on kovin tuttu.
Pari kielioppiasiaa pisti luettaessa korvaan, mutta ne olivat pieniä asioita. Ihan yksittäisiä sanoja, muistaakseni toisessa kesken repliikin (tai ajatusrepliikin) verbimuoto vaihtui.
Hauskana mausteena kirjassa on käytetty raumangiältä eli rauman murretta, joka itsellenikin on lapsuudesta tuttua. Sitä oli myös juuri sopivasti. Enempi olisi varmaan ollut liikaa.
Näissä asioissa kirjailijat varmaan (!) saavat olla aika kieli keskellä suuta. Kun yksi tykkää ja toinen ei. Milloin mistäkin.

Sujuvaa tekstiä, jota on ilo lukea. Hauskoja kielikuvia on sopivasti, niin, että niistä tulee hyvälle tuulelle, mutta niistä ei tule itsetarkoitus.
Juoni jäi ehkä aavistuksen köykäiseksi, vaikkei kirjan ollutkaan tarkoitus olla mikään trilleri. Vai oliko?

(kirj. 8.2.2011, täsmensin paria kohtaa 9.2. lukion avoillan jälkeen :) )

maanantai 17. tammikuuta 2011

Alexandra Salmela: 27 (--)

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Kun vuoden 2010 Finlandia-ehdokkaat julkistettiin, riensin varaamaan kiinnostavimman kuuloiset kirjat kirjastosta. Ehdin saada kirjan aika äkkiä, olin nääs aika nopea varaaja :D.

Kirja jäi kesken. En päässyt kirjan juoneen kunnolla mukaan, tai välillä pääsin, mutta sitten se taas pouksahti jonnekin muualle. En vain viitsinyt enää jatkaa ja sitä paitsi laina-aika loppui ja tälle kirjalle oli melkoinen jono varauksia.
Tajusin kyllä tarinan idean ja poukkoilunkin, mutta henkilöt ei vaan riittävästi alkaneet kiinnostaa. Pöh.
Eipä tästä muuta sanottavaa oikein ole, sillä keskeneräistä työtä (lukua) on paha arvostella.

Ennen mulla oli periaate, että luen kaikki aloitetut kirjat loppuun, vaikka vähän kursoorisestikin.
Mulla on nykyään lukuaikaa kuitenkin sen verran vähän, etten haaskaa sitä kirjoihin, jotka ei kiinnosta ja vie mukanaan.
En silti kovin hevin jätä kesken, kun uskon aika vahvasti siihen, että kai se juoni sieltä ennen pitkää urkenee, kun sitkeästi lukee.
Tämän kirjan tarina vaan lakkasi kiinnostamasta.
17.1.2011

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Luettu 5.1.2011

Hulvattomasti kirjoitettu kuvaus iranilaisista ja muistakin maahanmuuttajista ruotsalaisiranilaisesta näkökulmasta.
Onneksi mulla on seuraava kirja odottamassa, haluan tottavie lukea lisää.