WSOY 2011
Luin: 14.12.2011
Topelius-palkintoehdokas.
Tykkäsin tästä kirjasta.
Päällimmäiset kirjaa kuvaavat sanat ovat mielestäni inhimillinen, ystävällinen ja rauhallinen.
Tapahtumia on sopivasti, tarina etenee, mutta ei poukkoile sinne sun tänne. Henkilöitäkin on sopivasti, ja huomio kohdistuu tietenkin päähenkilöiden, Annin ja Aten vaiheisiin. Sivuhenkilöitäkin on juuri sopivasti ja he tukevat tarinaa, mutteivät vie liikaa huomiota muualle.
Jotenkin tässä kirjassa tykkäsin erityisesti siitä, ettei oltu liian mustavalkoisia.
Vierastan nykyään sellaista asetelmaa, jossa henkilöt ovat lähes pelkästään hyviksiä ja pahiksia. Toki sillä saa tarinoihin traagisuutta. Kivempi oli ainakin tällä kertaa tutustua henkilöihin, joilla toki oli omat vikansa, mutta läpeensä pahoja eivät olleet edes vanhemmat. Eivät hekään, jotka eivät selvästikään pystyneet elämään aikuisina ja ottamaan vastuuta itsestään, saati lapsistaan. Kirja ei silti ollut lattea.
Kirjan huumori oli osuvaa, mutta onneksi ei osoittelevaa. Se häilähteli tarinan syrjässä hauskasti ja luontevasti. Muutamia vallan osuvia oivalluksia elämästä vähän yleisemminkin oli mahtunut mukaan ja nekin oli tyylikkäästi upotettu osaksi tarinaa.
Ihan alku jäi jotenkin etäiseksi, mutta se saattoi kyllä johtua enemmän omasta mielentilastani kuin itse kirjasta. Olen muulloinkin miettinyt, että osittain puhekielellä kirjoittaessa on varmaan hankalaa päättää, käyttääkö henkilöön viitatessaan sanaa se vai hän. Näitä kun käyttää sekaisin, niin se joskus hämää lukijaa. Näitä kyllä sattuu paljon, siis muidenkin kirjoissa.
Pari kertaa vähäsen hämmennyin ja annan nyt tässä yhden esimerkin, koska se löytyi niin helposti, ekalta sivulta:
"Tuuli murjottaa keittiönpöydän ääressä. Se on kotiarestissa, koska tuli edellisenä iltana kaula syötynä kotiin. Se on Atesta outoa, koska Tuuli on jo seitsemäntoista."
Niin, tässä en ensin tiennyt, kumpaa tarkoitettiin. Sitäkö, että oli outoa tulla kotiin kaula syötynä, kun oli jo 17. Vai oliko outoa olla kotiarestissa, kun oli jo 17.
Tarinaanhan tämä ei mitenkään vaikuta, tuli vain hetkellinen hämmennys, josta selvisin saman tien, ilman henkisiä vaurioita :D.
Kirjan tarinaan pääsi kyllä tosi hyvin sisälle ja oikeasti teki mieli lukea, kuinka siinä lopulta kävisi, ja tietenkin toivoi koko ajan onnellista loppua :).
Raumalla oltiin, missäpä muualla. Murretta oli käytetty niukasti, ja hyvä niin. Voisin kuvitella, että kirjailijalla olisi ollut hyvä halu käyttää sitä vähän enemmänkin, mutta mielestäni sitä oli nyt juuri sopivasti! Minä sentään tykkään Rauman murteesta ja ymmärränkin sitä jonkin verran.
Nyt tämä jää vähän kesken, kun joku tonttu soittaa ovikelloa. - Tonttu poikkesi joulupaketin kera :).
15.12.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti