Jousimo, Pirjo: Kun rakkaus ei riitä

Pirjo Jousimo: Kun rakkaus ei riitä
Momentum Kirjat, 2024
Luin ~ 5.9.2024

Kuvaus:

”Minä toivoin perheeseemme kikkaratukkaista ja vilkasta lasta. Lopulta saimme kaukaa Afrikasta pojan, joka täytti toiveeni moninkertaisesti.”
Pohjimmiltaan valoisan pojanvesselin elämä muuttuu vaikeaksi kaikenlaisten paineiden alla. Kun yhteiskunnalta saatu apu ei riitä, mukaan astuvat huumeet.
Pirjo Jousimon päiväkirjamerkinnöistä koostuva teos maalaa kuvan hänen lapsensa elämästä ja kuolemasta äidin kokemusten kautta. Se on kertomus juurettomuudesta, huostaanotosta ja luopumisen vaikeudesta. Traagisesta lopustaan huolimatta se on myös väkevä kuvaus rakkaudesta.

Kommentti:

Surullinen adoptiotarina. Adoptioäidin päiväkirja, jonka merkinnät alkavat jo ennen adoptiota ja kertovat pienen etiopialaissyntyisen pojan tarinan. Elämän alkuajan traumat yhdistettynä persoonallisiin ongelmiin ovat surullista luettavaa. Joskus vaan apu tai edes rakkaus ei riitä.
Antoi paljon ajattelemisen aihetta.

(197 sivua.)

Aro-Heinilä, Irja : Kun emme mitään muuta voi

Irja Aro-Heinilä: Kun emme mitään muuta voi
Warelia, 2023
Luin ~ 28.5.2023

Kuvaus:

Kuuma aurinko lyö lentokentällä vastaan tuttuna ja tukahduttavana. Hartiat ovat kummallisen keveät, paluu Morogoroon tuntuu hyvältä ja oikealta. Ympärillä Tansania tuoksuu ja hehkuu. Swahili soi. Valo ja rikkaat aistimukset tulvivat jokaiseen soluun, ihmisten kiireettömyys ja toiminnan näennäinen kaoottisuus tekevät olon kotoisaksi. Mutta on muutakin. Vaikka eletään 2000-luvun alkua, tohara-juhlissa tytöiltä edelleen silvotaan sukupuolielimiä. On teini-ikäisten tyttöjen ja aikuisten miesten välille sovittuja avioliittoja, joita morsianten on lähes mahdotonta välttää. Tyttöjen ympärileikkauksista tutkimusta tekevä suomalaisnainen muuttaa aiemmasta elämästään tuttuun Morogoroon ja tutustuu masai-heimoon kuuluvaan nuoreen naiseen. Vaikeiden ihmissuhdesolmujen pakoileminen yhdistää näitä kahta, suuria ratkaisuja on tehtävä.

Kommentti:

Kävi niin, että aloin lukea tätä kirjaa ensisijaisesti mielessäni tutkimus tyttöjen rituaalisesta silpomisesta. Kuitenkin tässä oli vielä enemmän kyse päähenkilön oman elämän solmukohdasta.
Maija haluaa eron aviomiehestä, vaikka se samalla merkitsee lapsista luopumista. Kova halu ja tarve vihdoin, vuosien perheelle omistautumisen jälkeen tehdä jotain aivan omaa. Paluu aiempiin ympyröihin Afrikkaan, jossa hänet edelleen muistetaan "poikansa äitinä" (mama Jussi) ja "aviomiehensä vaimona" (Mama Maziwa) ei tosin välttämättä ole helpoin tapa selvitellä ajatuksia.
Lopulta toteutuu vanhojen tuttujen ja uusienkin afrikkalaisnaisten kanssa pieni kiertue, jolla käsitellään naisten alämää, myös toharaa, jolloin Maijan tutkimustyö etenee. Samalla tulee mahdollisuus käsitellä niitä omankin elämän solmukohtia, ja ehkä lopulta etäisyys koti-Suomeen tuo sopivaa perpektiiviä, jotta ratkaisun tekeminen alkaa onnistua.
Tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkuun, joten tyttöjen ympärileikkausasioista ei tule tuoretta tietoa.

Plussaa: hieno kansi ja kirjan lopussa oleva sanasto.

(312 sivua.)

Pasanen, Leena: Daktari Leena

Leena Pasanen: Daktari Leena: Neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa
Suomen Lähetysseura, 2021
Luin ~ 29.10.2022

Kuvaus:

Daktari Leena on Tansaniassa elämäntyönsä tehneen lastenlääkärin Leena Pasasen omaelämäkerta.
Oululainen Pasanen lähti Suomen Lähetysseuran lähettämänä Tansanian Ilmbulaan vuonna 1981 ja työskenteli siellä aina vuoteen 2008, jolloin jäi osa-aikaeläkkeelle. Sen jälkeenkin työt on jatkunut Tansaniassa näihin päiviin asti vapaaehtoistyössä.
Leena Pasanen on nähnyt läheltä etenkin sairaiden lasten ja äitien karut olo mutta toisaalta myös Tansanian valtaisan kehityksen vuosikymmenien aikana.
Daktari Leenan mukaan parasta Tansaniassa ovat olleet ihmiset, joilta hän sai jatkuvasti voimaa jatkaa työtä, jossa joutui näkemään mm. malarian ja aliravitsemuksen tuhoisat seuraukset.

Kommentti:

Saimme joskus lahjaksi kirjan Daktarin lapset ja luimme sen miehen kanssa yhdessä. Luulimme, että Daktari olisi joku paikka, mutta se tarkoittikin lääkäriä, lääkäri Leena Pasasta. Tuimme myös hänen työpaikkaansa Ilembulan sairaalaa Lähetysseuran kautta monia vuosia.
Todella mielenkiintoinen elämäntarina, vaikka kirjassa olikin paljon ennestään tuttua asiaa. Nykyään eläkkeelläkin Leena Pasanen asuu osan vuodesta Tansaniassa ja tekee Mufindissa vapaaehtoistyötä orpojen lasten parissa.

(278 sivua + kuvat.)

Lessing, Doris: Ruoho laulaa

Doris Lessing: Ruoho laulaa

The Grass is Singing, 1950

Suom. Eva Siikarla

Arena kirjayhtymä, 1978 (Gummerus)

Luin ~ 25.7.2020

Kuvaus:

Kokeilen, löydänkö kuvausta netistä.

Kommentti:

Jännä kirja. Jotenkin sydämeenkäyvän, raa'an suora. Näinä aikoina, jolloin "I can't breathe"-teksti  löytyy lomapaikkakunnan kerrostalon takaseinältä ja #blacklivesmatter kuohuu koronan lisäksi ympäristössä, oli aikamoinen kokemus lukea 1950 kirjoitettu (ja vasta 1978 suomennettu) kirja suorasukaisen alkuasukasvihamielisestä henkilöstä. 

Toki Mary Tanner on paljon muutakin ja ensisijaisesti hän on olosuhteiden uhri, joka kärsii joutuessaan elämään olosuhteissa, joissa hän ei viihdy eikä pärjää eikä halua olla. 

Tuona aikana ei kuitenkaan lähdetty noin vain huonoista olosuhteista eikä huonosta avioliitosta, joten Mary tuhoutuu vähitellen, voimatta tehdä tilanteelle oikeastaan yhtään mitään. 

Aika raskas lomakirja.

Kirjanpito vähän kärsii, kun en ollut mökillä netin äärellä. Tämäkin siis luettu jo heinökuussa, vaikka tilastoituu elokuulle.

(234 sivua.)

Faye, Gaël: Pienen pieni maa

Gaël Faye: Pienen pieni maa

alkup. Petit pays, 2016

Suom. Einari Aaltonen

LIKE Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 4.2.2019

Kuvaus:
(kustantajan)

Vavahduttava esikoisromaani lapsesta kahden maailman välissä
10-vuotias Gaby elää perheineen pienessä idyllissään Burundissa. Lapsuuden huolettomat päivät saavat julman lopun, kun naapurimaa Ruandan verilöyly hajottaa ranskalais-afrikkalaisen perheen. Väkivallasta tulee osa arkea, ja eloonjäämisen hinta on kova. Lopulta Gaby sisarineen onnistuu pakenemaan Ranskaan. Mutta kadotetun paratiisin haikeus ei päästä otteestaan.

Gaël Faye (s. 1982) on ranskalais-burundilainen muusikko ja kirjailija, joka pakeni perheineen Ruandasta levinneitä väkivaltaisuuksia Ranskaan 1995. Pienen pieni maa on hänen esikoisromaaninsa, ja se on voittanut useita ranskalaisia kirjallisuuspalkintoja. Teoksen käännösoikeudet on myyty 29 maahan.

Kommentti:

Niin, taas yksi surullinen sotakuvaus. Lapsen näkökulma on tietysti vielä erityisen riipaiseva. On niin epäreilua, miten aikuisten sodat ja väkivalta vievät niin monilta lapsilta sekä lapsuuden, että tulevaisuuden.

(217 sivua.)

Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

engl. Purple Hibiscus, 2003

Suom. Kristiina Savikurki

Otava, 2010 (Otavan kirjasto nro 214.)

Luin ~ 25.1.2019

Kuvaus: (kustantakan)

Valloittavan tarinankertojan värikylläinen kuvaus nuoren tytön kasvusta ristiriitojen repimässä Nigeriassa
15-vuotias Kambili Achike ja hänen veljensä Jaja elävät yltäkylläistä mutta onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isän varjossa. Alistava Papa on maailman silmissä kunnioitettu vapaustaistelija, mutta kotona väkivallan varjo on jatkuvasti läsnä.
Kambilin elämä mullistuu, kun yliopistossa opettava, vapaamielinen Ifeoma-täti kutsuu nuoret luokseen toiseen kaupunkiin. Tädin puutarhassa kukkivat aistilliset, purppuranpunaiset hibiskukset, ja yhtäkkiä koko maailma on täynnä ääntä, iloa ja tunteita, jollaisia Kambili ei ole koskaan uskaltanut edes kuvitella.

Kommentti:

No tätä kirjaa suosittelen kyllä! Onneksi en sentään palauttanut tätä, vaikka laina-aika alkoikin jo huveta. Hieno (kasvu)tarina, todella mielenkiintoisessa ympäristössä. Rivien välistä jäi monenlaista pohdittavaa.

(328 sivua.)

Adichie, Chimamanda Ngozi: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

We Should All Be Feminists, 2012

Suom. Sari Karhulahti

Otava, 2017

Luin ~ 27.8.2018

Kuvaus:
”Me kaikki, niin miehet kuin naiset, pystymme parempaan.
”Puolikas keltaista aurinkoa -menestysromaanistaan tunnettu kirjailija käsittelee sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja nostaa esimerkkejä omasta nuoruudestaan ja aikuiselämästään niin Nigeriassa kuin Yhdysvalloissa. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut essee tarjoaa feminismille määritelmän, joka pistää meistä jokaisen ajattelemaan.

Kommenttini:
Tosiaan, tämä oli siis 45-sivuinen essee, perustuu kirjailijan pitämään puheeseen, aiheen voi päätellä nimestä.

Tällainen kirjaksi painettu puhe oli kyllä vähän kuivaa luettavaa. Feminismistäkään ei oikein mitään uutta kuulunut, jotenkin samoja ennenkin kuultuja esimerkkejä naisten huonommista mahdollisuuksista kylläkin. Toki ymmärrän, että afrikkalainen yhteiskunta on kovasti jäljessä länsimaisesta, myös tasa-arvoasioissa. Mutta kun joskus tuntuu, että se tasa-arvo täällä meillä alkaa jo mennä liiallisuuksiinkin.
Naiset alkavat olla kovin miesmäisiä ja miehet vähän naismaisia (anteeksi nyt vaan...) Että minä kyllä tykkään siitä pienestä erosta.

(45 sivua.)

Adébáyò, Ayòbámi: Älä mene pois

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

Stay With Me, 2018?

Suom. Heli Naski

Atena Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.6.2018

Kuvaus: (kansiteksti)

Kaiken se kestää. Tai sitten ei.
Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan - ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.

Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan.
Tiheätunnelmainen romaani kutsuu Yejiden ja Akinin kotiin, jonka tunnelmaa toinen vaimo kiristää. Moderni nuoripari joutuu taipumaan maansa poliittisiin kiemuroihin ja perinteisiin perhe-käsityksiin. Samalla kyseenalaistuvat äitiyden ja naiseuden pelimerkit, ja lapsettomuus sysää liikkeelle syviä sisäisiä virtoja ja mehevän, yllättävän juonen.

Kommentti:
Tämän Nigeriaan sijoittuvan avioliittotarinan sisällä onkin yllättäviä käänteitä. Lukija saa yllättyä useasti ja melkoisen isoja asioita tässä käsitelläänkin. Hienosti kirjailija punoo tarinan ainekset yhteen!
Kertojan vaihtuminen tuo hienosti esiin eri puolet tarinasta ja vaikka tässä käytetään takaumia, en ainakaan itse hämääntynyt niistä. (Aika usein nykyään alkaa ärsyttää, kun hyppiminen ajassa eteen ja taakse tekee juonesta sekavan ja hankalasti seurattavan.)
Vahva suositus!

(300 sivua.)

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa
Englanninkielinen alkuteos Baking Cakes in Kigali, 2009
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Tammi, 2009
Luin ~ 07/2011

Kuvaus:
Tansanialainen Angel Tungaraza on muuttanut Ruandan Kigaliin miehensä Piuksen ja viiden orvoksi jääneen lapsenlapsensa kanssa. Kotona riittää tohinaa, mutta Angelilla on myös kodin ulkopuolista toimintaa. Intohimoinen kakkuleipuri Angel on muuttanut harrastuksensa bisnekseksi: hän suunnittelee ja leipoo yksilöllisiä täytekakkuja naapureilleen ja tuttavilleen. Angelin luo ei tulla vain kakkujen takia. Angel osaa myös kuunnella ihmisten huolia, antaa neuvoja ja vaivihkaa järjestellä asioita toisten tietämättä. Silloin tällöin hän toimii jopa amorin apulaisena.
Angelin naapurustossa asuu värikäs joukko ihmisiä, jotka ovat kotoisin ympäri Afrikkaa ja Afrikan ulkopuolelta. On japanilainen YK:n työntekijä Ken Akimoto, joka järjestää juhlia usein ja onkin siksi Angelin paras asiakas. Hänen autonkuljettajansa Bosco kärsii lemmentuskista ja tarvitsee aika ajoin Angelin neuvoja. Tohtori Rejoicelta Angel itse puolestaan saa apua kuumiin aaltoihinsa. Amerikkalainen Jenna on muuttanut Kigaliin miehensä työn vuoksi eikä uskalla poistua talosta yksin mihinkään. Se sopii hyvin aviomiehelle, jolla on monenlaisia salamyhkäisiä puuhia meneillään. Angelin on ehdottomasti työnnettävä lusikkansa siihenkin soppaan.
Romaanissa on 14 lukua, joissa kussakin paneudutaan jonkun Angelin asiakkaan tai ystävän tarinaan. Angel kuulee paljon järkyttäviä elämänkohtaloita ja hän on elämänsä varrella saanut itsekin kokea monenlaista surua. Murheiden vastapainona on kuitenkin aina myös iloja, ja silloin on syytä juhlia yhdessä Angelin leipoman kakun äärellä!

278 s.