sunnuntai 7. syyskuuta 2025
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä
Of Mice and Men, 1937
Suom. Jouko Linturi
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2002
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi v. 1963
keltainen kirjasto nro 51
Luin ~ 7.9.2025
Kuvaus:
Hiiriä ja ihmisiä kuvaa koskettavasti särkyviä unelmia, ystävyyttä ja erilaisuuden pelkoa 1930-luvun lamavuosien Yhdysvalloissa. Vastuu ja vapaus, kiintymys ja henkilökohtainen onni asettuvat vastakkain Steinbeckin pienessä mestariteoksessa.
George ja Lennie ovat elämän heittelemiä sekatyömiehiä, jotka vaeltavat työn toivossa karjatilalta toiselle. Työtä löytyy silloin tällöin, mutta hidas ja erilainen Lennie onnistuu aina sotkemaan asiat, ja miehet joutuvat taas tien päälle. George kantaa raskasta vastuuta uskollisesta Lenniestä ja haaveilee vapaammasta elämästä. Silti heidän suhdettaan leimaa lämmin ystävyys ja yhteenkuuluvuuden tunne. George suojelee ja auttaa jättiläismäistä, lempeää Lennietä, joka rakastaa hiiriä ja muita pieniä eläimiä. Niitä Lennie aina hoivailee, mutta pienet otukset eivät selviä suurissa kourissa, ja murhenäytelmä seuraa vääjäämättä toistaan. Neuvokas George ja yksinkertainen Lennie tavoittelevat työtä ja itsenäisyyttä vaelluksellaan halki Kalifornian.
Kun miehet pääsevät Soledadin karjatilalle töihin, tuntuu hetken verran kuin unelmat voisivat toteutua. He voisivat päästä elämässä eteenpäin ja kenties hankkia oman pienen tilan, josta erityisesti Lennie haaveilee. Mutta Soledadin väki on omalla tavallaan yksinäistä ja onnetonta, ja Lennie ei osaa tulkita heidän käytöstään oikein. Tilanhoitajan poika Curley asettuu Lennietä vastaan, ja katastrofi on valmis, kun Curleyn turhamainen vaimo ei harkitse tekojaan. Georgen osa on kantaa ystävyyden raskas taakka loppuun saakka.
Kommentti:
Lyhykäisyydessään todella väkevä ja vaikuttava tarina.
Lukija aavistaa melko pian, että Lennie tulee yksinkertaisuudessaan toimimaan tavalla, joka tuon yhteisen unelman kaataa. Väistämätön odottaa koko ajan kulman takana.
On hienoa, miten taitavasti mestarikirjailija avaa lukijalle tuon väistämättömän lähestymisen ja saa toivomaan, ettei niin kuitenkaan kävisi. Miten pienet asiat johtavat seuraaviin käänteisiin. Nyt työpaikaksi valikoituneella maatilalla voisi olla ihan hyvä paikka saada omaan maatilaan tarvittava raha kasaan, jopa jakaa se muiden kanssa. Kuitenkin Lennie ajautuu vääjäämättä tilanteeseen, josta ei ole enää paluuta.
Tosin on pakko miettiä, miten lempeä Lennie oikeasti on, kun ei kykene väkeviä voimiaan ja äkillistä hermostumistaan yhtään hillitsemään.
Tästä nyt voi sanoa, että todellakin pieni suuri kirja.
(134 sivua.)
maanantai 28. heinäkuuta 2025
Ishiguro, Kazuo: Ole luonani aina
Never Let Me Go, 2005
Suom. Helene Bützow
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2005
Keltainen kirjasto nro 367
Luin ~ 24.7.2025
Kuvaus:
Kathy, Ruth ja Tommy ovat oppilaita Hailshamin kodikkaassa sisäoppilaitoksessa Englannin maaseudulla. Siellä olevia lapsia varjellaan tarkoin ulkomaailmalta, ja heidät kasvatetaan uskomaan että he ovat erikoisia, että heidän hyvinvointinsa on olennaisen tärkeää. Mutta minkä tähden he oikeastaan ovat siellä?
Vuosia myöhemmin Kathy, nyt 31-vuotias, antautuu muistelemaan mennyttä aikaa. Hänen muistoistaan rakentuu unohtumaton tarina siitä, miten he kolme vähitellen oivaltavat totuuden näennäisen onnellisesta lapsuudestaan ja heitä odottavasta tulevaisuudesta, joka vetää vertoja tieteisromaanien hurjimmille uhkakuville.
Kommentti:
Etsin kirjastosta tätä elokuvaa, kun huomasin, että alunperin tämä onkin kirja. Todella hyvä!
(394 sivua.)
tiistai 13. elokuuta 2024
Keegan, Claire: Kasvatti
Foster, 2010/2022
Suom. Kristiina Rikman
Tammi (WSOY), 2024
Keltainen kirjasto nro 545
Luin ~ 11.8.2024
Kuvaus:
Köyhän irlantilaisperheen tyttö lähetetään kesäksi maatilalle tuntemattomien sijaisvanhempien hoiviin, eikä hän tiedä milloin kotiin pääsee takaisin. Ensimmäisen kerran hän saa osakseen rakkautta ja hoivaa, häntä kuunnellaan ja autetaan. Hyvien ihmisten keskuudessa on iloa ja onneakin, mutta myös tyhjyyttä ja surua, joka avautuu tytölle vähitellen. Keegan kuvaa henkilöitään äärimmäisellä herkkyydellä ja tarkkuudella. Kasvatti on moderni klassikko.
Kommentti:
Aivan uskomattoman upea kirja. Ensimmäiseltä sivulta tunnistin nähneeni kirjan pohjalta tehdyn elokuvan "Hiljainen tyttö".
"Kokoaan suurempi kertomus osattomuudesta, huolenpidosta ja sen puutteesta, pyyteettömästä rakkaudesta ja suuresta kaipauksesta". Tämä sitaatti kertoo kaiken olennaisen.
(83 sivua.)
maanantai 29. tammikuuta 2024
Kristóf, Ágota: Kolmas valhe
Le Troisième Mensonge, 1991
Suom. Ville Keynäs
Tammi (WSOY), 2023
Keltainen kirjasto nro 542
Luin ~ 28.1.2024
Kuvaus:
Kristófin poikkeuksellisen voimakkaan romaanikokonaisuuden päätösosa tutkii minuuden rajoja ja ideologioiden tuhoisaa vaikutusta.
Rajat ovat romahtaneet ja totalitarismin aika on päättynyt. Eri puolilla rajaa eläneet kaksoset kohtaavat jälleen toisensa ja muistonsa. Valheet ja todellisuus osoittautuvat häilyviksi, sillä kaksoset sekä salailivat että liioittelivat kertoessaan lapsuutensa tapahtumista. Vuosikymmenien ajan selviytyminen on edellyttänyt valehtelua, mutta uudelleen löydetty vapaus ei merkitse totuuden löytymistä. Entä jos heidän koko olemassaolonsa onkin valhetta?
Kommentti:
- No, itse olen vähän suoraviivaisempien tarinoiden ystävä, mutta onhan aina mielenkiintoista lukea jotain oman lukumukavuusalueen ulkopuolelta. Halusin lukea trilogian loppuun, mutta mielestäni päätösosa jätti vähintään yhtä paljon kysymysmerkkejä kuin edellisetkin osat.
163 sivua.
keskiviikko 10. tammikuuta 2024
Kristóf, Ágota: Todiste
La Preuve, 1988
Suom. Ville Keynäs
Tammi (WSOY), 2023
Keltainen kirjasto nro 537.
Luin ~ 10.1.2024
Kuvaus:
Ágota Kristófin mestarillisen trilogian toinen osa kyseenalaistaa muistin ja inhimillisyyden rajat.
Modernin klassikon aseman saavuttanut romaanikokonaisuus tutkii armottomalla tarkkuudella muistin valheellisuutta sodan ja ideologioiden jakamassa rikkinäisessä maailmassa.
Toinen kaksosista on ylittänyt sodan piirtämän rajan, toinen jäänyt aloilleen. Totalitaarisessa maassa asuva Lucas yrittää elää kuin hyvä ihminen, mutta todellisuus vääristyy ympärillä. Oliko heitä joskus kaksi, oliko Lucasin lisäksi Claus, vai oliko kaikki valhetta? Todiste saa lukijan kyseenalaistamaan kaiken, minkä kaksoset ovat elämästään kertoneet.
Kommentti:
Tämä on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa on suomennettu aikoinaan alkuperäisten teosten ilmestyttyä, mutta nämä kaksi jälkimmäistä osaa vasta v. 2023.
Tarina on taattua Keltaisen kirjaston tasoa, mutta ehkä minulla oli hieman liian suuret odotukset julkisen hehkutuksen vuoksi. Kolmas osa odottaa.
torstai 4. tammikuuta 2024
Keegan, Claire: Nämä pienet asiat
Small Thongs Like These, 2021
Suom. Kristiina Rikman
Tammi (WSOY), 2023
Keltainen kirjasto nro 544.
Luin ~ 4.1.2024
Kuvaus:
Joulu lähestyy, irlantilainen pikkukaupunki on hiljainen varhain aamulla. Bill Furlong lähtee toimittamaan hiiliä luostariin ja kohtaa nuoren tytön, jonka kohtalo järkyttää häntä sydänjuuria myöten. Kohtaaminen saa miehen asettumaan kirkkoa ja tuomitsevaa ilmapiiriä vastaan, vaikka oma perhe ja koko kaupunki toivovat hänen unohtavan näkemänsä ja vaikenevan.
Kommentti:
Tähän kirjaan kohdistui isoja odotuksia.
Rivien väleistä lukija sai ymmärtää, että se, mitä Furlong lopulta päätyy tekemään, aiheuttaa kauheita asioita hänelle, hänen perheelleen ja suorastaan koko yhteisölle.
Lopulta jäinkin kaipaamaan kuvausta siitä, mitä seurauksia tästä todella olisi tullut.
1980-luvun Irlanti ja katolinen tapakulttuuri ei ole itselle kovin tuttu, vaikka siitä toki olen kuullut ja karmivia tarinoita lukenut aiemminkin.
Nyt olisi ollut mahdollisuus kuulla lisää, joten kirjailijan ratkaisu jättää seuraukset kuvaamatta hieman harmittaa.
(116 sivua.)
keskiviikko 15. marraskuuta 2023
Kristóf, Ágota: Iso vihko
Le Grand Cahier, 1986, Sveitsi
Suom. Anna Nordman
Tammi (WSOY), 2022
(1.suomenkielinen laitos ilm. 1988)
Keltainen kirjasto nro 531.
Kaksosten trilogian 1. osa
Luin ~ 15.11.2023
Kuvaus:
Iso vihko on Ágota Kristófin laajaa ylistystä keränneen klassikkotrilogian ensimmäinen osa. Täysin omintakeisella, minimalistisen tarkalla ja eleettömällä tyylillä Kristóf kuvaa mitä sota ja sen seuraukset - maanpako, juurettomuus, väkivalta - ihmisyydelle tekevät.
Kaksoset elävät hylättyinä isoäitinsä kanssa menetetyssä maassa, jonka taustalla kumisee sota. On kuin he kaksi olisivat yksi ja sama, toisiinsa sulautuneet peilikuvat säröilevässä todellisuudessa. Heillä ei ole identiteettiä eikä moraalia, vain lapsen naiivi ja julma tahto selviytyä keinolla millä hyvänsä.
Ágota Kristóf (1935 - 2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta ja se käännettiin yli kolmellekymmenelle kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.
Kommentti
Samalla kertaa brutaalia ja lakonista kerrontaa.
Vaikuttavaa, etenkin kun tiedämme, että näitä sotia on yhä ja edelleen ja taas käynnissä niin monella suunnalla. Tätä se sota teettää.
maanantai 26. kesäkuuta 2023
Louis, Édouard: Kuka tappoi isäni
Qui a tué mon père, 2018
Suom. Lotta Toivanen
Tammi (WSOY), 2022
Luin ~ 26.6.2023
Keltainen kirjasto nro 520
Kuvaus:
Kiihkeän henkilökohtainen puheenvuoro sorrettujen puolesta.
Ranskan puhutuin ja kiitetyin nykykirjailija Édouard Louis antaa äänen maansa unohdetulle kansalle. Kuka tappoi isäni on yhtä aikaa hyökkäys Ranskan luokkayhteiskuntaa vastaan ja kädenojennus isälle, johon Louis'lla oli vaikea suhde.
Huikeaan maineeseen noussut esikoiskirja Ei enää Eddy kertoi, millaista oli kasvaa erilaisena nuorena kuihtuvalla teollisuuspaikkakunnalla vailla isän hyväksyntää.
Nyt Louis kääntää katseensa isäänsä ja tutkii, miksi tämän elämästä muodostui niin suuri pettymys. Hän syyttää Ranskan valtiota ja poliittista johtoa työväenluokan hylkäämisestä ja siitä, että isä on jo viisissäkymmenissä loppuun kulutettu, valmis hautaan ja systeemille hyödytön. Samalla hän puhuu isälleen uudella ymmärryksellä, muistaen niitä rakkauden ja hellyyden hetkiä, joita isän ja pojan välillä kaikesta huolimatta oli.
Kommentti:
Tasokas kirja ja tasokas käännös. Lyhyydestään huolimatta antoi paljon ajattelemisen aihetta.
(73 sivua.)
torstai 7. huhtikuuta 2022
Lahiri, Jhumpa: Kaima
The Namesake, 2003
Suom. Kersti Juva
Kustannusosakeyhtiö Tammi (Gummerus), 2005
Keltainen kirjasto nro 368
Luin ~ 7.4.2022
Kuvaus:
Kaima kertoo Bostonissa asuvasta Gangulin bengalilaisperheestä ja sen jäsenten vähittäisestä, eri tahtiin etenevästä kotiutumisesta uuteen maahan.
Kirja alkaa vuodesta 1968, jolloin hiljattain vihityille ja Amerikkaan saapuneille Ashima ja Ashoke Gangulille syntyy poika. Hän saa nimekseen Gogol suuren venäläisen kirjailijan mukaan, koska tämä teos on aikoinaan pelastanut hänen isänsä hengen.
Perheen isä saa töitä yliopistolta ja tuntuu sopeutuvan amerikkalaiseen yhteiskuntaan melko helposti, mutta perheen äiti Ashima ei pääse tunteestaan, että muukalaisuus on kuin elinikäinen raskaus: lakkaamatonta odotusta ja jatkuva taakka.
Kirjassa kuvataan Gogol Gangulin aikuistumista sekä ahdistusta, jota hän tuntee perhetaustansa ja oudon, vanhan nimensä vuoksi. Hänen elämäänsä seurataan kolmekymppiseksi saakka, uuden vuosituhannen vaihteeseen, ja tarinan edetessä hahmottuu, kuinka pitkällinen ja kipeäkin on itsensä löytämisen ja hyväksymisen prosessi.
Kommentti:
Tuossa esittelyn loppulauseessa tiivistyi kirjan anti. Siirtolaisuus ja outouden tunne, joka loppujen lopuksi taitaa olla meissä kaikissa. Koska sitä tunnemme niin monista eri syistä, kehittyy helposti ajatus, että olemme ainoita, joilla sellainen tunne on. Mitenkään väheksymättä sitä tunnetta ja sen aiheuttamia asioita ihmisten elämässä, olen alkanut yhä enemmän uskoa, että se on lopulta aika olennainen osa ihmisyyttä.
Hyvä, luotettava käännös on asia, jota alkaa myös yhä enemmän ja enemmän arvostaa.
Täällä on hyvä kirjoitus tästä kirjasta.
(413 sivua.)
lauantai 22. tammikuuta 2022
Bennett, Brit: Mikä meidät erottaa
The Vanishing Half, 2020
Suom. Maria Lyytinen
Tammi (WSOY), 2021
Luin ~ 22.1.2022
Kuvaus:
Kuka olisit, jos saisit olla kuka tahansa?
Mikä meidät erottaa on mukaansatempaava ja terävä romaani identtisistä kaksosista, joista toinen elää mustana ja toinen valkoisena. Aikamme kiehtovin nuori kirjailija esittää kysymyksistä kaikkein olennaisimman: kuinka minusta tulee minä?
Stella ja Desiree Vignes syntyvät 1930-luvulla yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin, jonka mustille asukkaille tärkeintä on mahdollisimman vaalea hipiä. Varttuessaan kaksoset lähtevät vastakkaisiin suuntiin: toinen päättää elää valkoisena, toinen saa lapsen mustista mustimman miehen kanssa. 50 vuotta myöhemmin heidän tyttärensä joutuvat kohtaamaan edellisten sukupolvien valintojen ja virheiden vaikutuksen. Ajankohtaisten mutta samalla ajattomien elementtien taidokkaasta yhdistelmästä muodostuu havahduttava kertomus siitä, mikä meidät erottaa - ja mikä tuo meidät taas yhteen.
Brit Bennett (s. 1990) on kirjallisuusmaailman tuore tähti, joka julkaisi esikoisromaaninsa vain 26-vuotiaana ja jota on jo kutsuttu uudeksi Toni Morrisoniksi.
Kommentti:
Hyvin mielenkiintoinen asetelma, hyvä kirja! Rotuerottelua viime vuosisadan USAssa. Miten jonkun tekemä henkilökohtainen ratkaisu vaikuttaa lähipiiriin ja tietenkin aina myös seuraaviin sukupolviin, halusi tai ei.
Keltainen kirjasto nro 518.
(401 sivua.)
torstai 8. lokakuuta 2020
Strout, Elizabeth: Olive Kitteridge
Elizabeth Strout: Olive Kitteridge
Olive Kitteridge, 2008
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2020
Keltainen kirjasto nro 505
Luin ~ 7.10.2020
Kuvaus:
Olive Kitteridge on henkilö, jota rakastat vihata.
Vastustamaton romaani kitkerästä Olive Kitteridgestä, jota on helppo vihata ja sääliä. Pulitzer-palkittu teos vakuuttaa, että helpointa Olivea on sittenkin rakastaa.
Olive Kitteridge on eläköitynyt opettaja, joka paheksuu muutoksia kotikaupungissaan Mainen Crosbyssa. Tarkkanäköisesti hän punnitsee maailmanmenoa ja köykäiseksi sen toteaa. Mutta oman elämänsä suhteen Olive on sokea, kyvytön tunnistamaan lähipiirissään tapahtuvia muutoksia. Entinen oppilas, oma lapsi tai aviomies – kukaan heistä ei tunnu tavoittavan Oliven katsetta. Mutta pikkuhiljaa, aivan kuin varkain, alkaa tapahtua muutos. Pala palalta, tarina tarinalta, hahmottuu kuva Olive Kitteridgestä, joka vihdoin katsoo itseään peiliin. Ja se, jos mikä, tekee kipeää.
Kommentti:
Omaa lukuaikaa oli tätä lukiessa kovin vähän ja harvakseltaan, joten tipahdin lukujen välissä ja henkilöiden vaihtuessa kärryiltä. En oikein jaksanut pitää lukua henkilöistä tai ajankohdista tai niiden keskinäisistä suhteista. Tapahtumat ja henkilöt jäivät siis minulle kovin irrallisiksi ja samalla myös Olive aika etäiseksi.
Tästä on elokuvakin olemassa, ehkä katson sen ja saan lisää irti.
(380 sivua.)
lauantai 20. kesäkuuta 2020
Strout, Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton
My Name Is Lucy Barton, 2016
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2018
Luin ~ 20.6.2020
Kuvaus: (kustantajan)
Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton osuu äidin ja tyttären suhteen ytimeen alicemunromaisella tarkkuudella.
Romaanin päähenkilö Lucy Barton toipuu newyorkilaisessa sairaalassa pitkään. Vakava ja mietteliäs Lucy kaipaa perhettään, mutta aviomies ei pidä sairaaloista eikä ehdi viikkoihin paikalle. Sen sijaan eräänä päivänä sairaalasängyn vieressä istuu Lucyn äiti.
He eivät ole tavanneet vuosiin, ja menneisyydessä on paljon sellaista, mitä ei voi sanoa ääneen. Niinpä he puhuvat muista asioista, ja niiden tarinoiden välistä lukija näkee Lucyn ankeaan lapsuuteen köyhässä ohiolaisessa kylässä. Äidin ja aikuisen tyttären välillä on jännitteitä mutta myös rakkautta, jota ei voi tavallisin keinoin ilmaista.
Elizabeth Strout kertoo Lucy Bartonin tarinan vaatimattomista oloista newyorkilaiseksi kirjailijaksi kirkkaalla, niukalla tyylillä, joka paljastaa enemmän kuin peittää.
Kommentti
Vihdoin sain luettua tämän paljon mainostetun kirjan. Joskus on ihan mahtavaa, kun voi lukea lähes keskeytyksettä kirjan alusta loppuun. Tämä kirja olisi toki kestänyt hitaammankin lukemisen.
Pidin oikein paljon. Samallahan sitä tulee pohtineeksi niin omaa äitisuhdettaan kuin suhdetta omiin lapsiin ja erityisesti tyttäriin.
Niin paljon on asioita, joita ei oikein voi lasten kanssa jakaa ennen kuin he ovat riittävän vanhoja. Sitten he jo ovatkin paljon poissa, eikä asioita enää tule otettua puheeksi.
Puheeksiottaminen kyllä kannattaa. Molemmin puolin. Eiväthän lapset voi tietää vanhemmistaan paljoakaan, jos heille ei kerrota. Eikä aikuinen voi tietää, mitä kysymyksiä lapsilla on, tai mitä he ajattelevat joistain lapsuuden olosuhteista tai tapahtumista, jos ei kysy.
Tammen Kultainen kirjasto nro. 490
(163 sivua.)
tiistai 31. maaliskuuta 2020
Louis, Édouard: Ei enää Eddy
En finir avec Eddy Bellegueule, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Tammi, 2019
Luin ~ 31.3.2020
Kuvaus: (kustantajan)
Henkeäsalpaava omaelämäkerrallinen romaani, joka järkytti Ranskaa.
Ei enää Eddy on Ranskan viime vuosien kohutuin ja puhutuin romaani, joka nousee lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi unohdetusta Ranskasta, köyhyydestä, tuomitsemisesta ja näköalattomuudesta.
Kaikki tietävät, että Eddy Bellegueulessä on jotain vialla: vanhemmat, sisarukset, kyläläiset, ystävät, Eddy itse. Ja vaikka hän yrittää kaikkensa, hän ei muutu. Toiset tunnistavat erilaisuuden ja vainoavat Eddyä, toiset hylkivät häntä. Unohdetulla pohjoisranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla sovinismi, köyhyys ja näköalattomuus pitävät valtaa: se Ranska, jonka tunnemme, on unohtanut heidät kaikki. Heitä ei ole olemassa kirjallisuudessa eikä mediassa, heillä on vain tämä hetki, eikä kukaan kuule heitä. Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan.
Kommentti:
Olihan tämä aivan ainutlaatuinen ja erikoinen kokemus lukea peräkkäin omaelämäkerralliset kirjat suunnilleen samanikäisten poikien elämästä. Toinen oli juutalainen poika Puolassa toisen maailmansodan aikana (Leon Leyson: Poika joka pelastui) ja tässä kirjassa toinen, homoseksuaalinen poika, joka on elänyt nuoruutensa ranskalaisessa pikkukaupungissa tällä vuosituhannella.
Kirja antoi varsin erilaisen kuvan ranskalaisesta köyhästä (jopa syrjäytyneestä) työläisperheestä ja ranskalaisesta elämänmenosta yleensäkin kuin mitä ehkä yleensä kirjallisuudessa ja elokuvissakaan esitetään.
Kirja tietysti käsitteli myös koulukiusaamista ja avasi myös sitä, miksi kiusaamiseen on niin vaikea puuttua. Häpeä estää kertomasta. On niin äärimmäisen häpeällistä olla se, jota kiusataan, joten kiusattu pyrkii viimeiseen asti salaamaan sen ja ainakin vähättelemään sitä.
Ajattelen, että kiusaamisesta tulee ajan myötä tavallaan normaalitila, jolloin siitä on myös vaikea edes kuvitella irtautuvansa. Eddykään ei oikein koskaan tullut ajatelleeksi, että voisi vaikka lähteä pois. Kunnes.
Hyvä kirja, koska ajattelutti!
(184 sivua.)
sunnuntai 2. heinäkuuta 2017
Gappah, Petina: Muistojen kirja
The Book of Memory, 2015
Tammi, 2017
Keltainen kirjasto n. 478
Suom. Tero Valkonen
Luin ~ 2.7.2017
Kuvaus:
Palkitun zimbabwelaiskirjailijan hurja romaani naisesta kuolemansellissä.
Zimbabwelainen Petina Gappah on juristi ja kirjailija, jonka kertomuskokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (suom. 2009) sai Guardianin esikoiskirjapalkinnon. Nyt hän kuvaa kaoottista kotimaataan koskettavassa romaanissa Muistojen kirja.
Memory on syrjitty albiino joka istuu Hararen pahamaineisen vankilan sellissä ja odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Häntä syytetään valkoisen kasvatti-isänsä murhasta. Hän kirjoittaa elämäntarinaansa amerikkalaiselle lehtinaiselle, jonka vaikutusvalta saattaisi auttaa tuomion kumoamisessa. Vahvatunnelmaisessa tekstissä tuoksuvat niin trooppiset kukat kuin vankilan vessasangotkin. Gappah näyttää, mikä on politiikan vaikutus yksilön elämään. Kuinka paljon muistin varaan voi rakentaa, ja entä jos muistot paljastuvatkin valheellisiksi?
Kommentti:
Muistojen kirja tarkoittaa siis sekä päähenkilön muistamia, muistiin merkitsemiä asioita, mutta se tarkoittaa myös hänen nimeään kantavaa kirjaa, Memoryn kirjaa.
Odotin alkuasetelman perusteella paljon raskaampaa kirjaa, siksi en aina oikein tiennyt, miten suhtautua.
Paikalliskieliset sitaatit jäivät ehkä vähän liian usein mysteeriksi ja lukukokemus jäi vähän pirstaleiseksi, koska päähenkilö muisteli sekä lapsuuttaan että myöhempiä vaiheitaan. Nimien - sekä afrikkalaisten, että englanninkielisten - muistamisessa jouduin antamaan vähän periksi.
(Tuossahan on tietysti symbolista se, miten asioiden täsmällinen muistaminen ei olekaan aina helppoa.)
Mielenkiintoinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
Yanagihara, Hanya: Pieni elämä
A Little Life, 2015
Tammi, 2017
Suom. Arto Schroderus
Luin ~ 30.4.2017
Kuvaus:
Romaani joka kuohutti Amerikkaa.
Ällistyttävä, järkyttävä ja liikuttava kuvaus ystävyydestä, tummasävyinen tutkielma muistin tyranniasta ja inhimillisen sietokyvyn rajoista.
Neljä pennitöntä opiskelutoveria muuttaa New Yorkiin. Komea Willem haluaa näyttelijäksi, sukkela JB taidemaalariksi ja turhautunut Malcolm arkkitehdiksi. Nelikon keskiössä on säkenöivä, salaperäinen Jude, jonka traumaattinen menneisyys ei jätä ystävyksiä rauhaan. Siinä missä rakkaus, menestys ja addiktiot osoittautuvat vuosien mittaan ohimeneviksi ilmiöiksi, pysyttelee Jude sitkeästi kaiken avun ulottumattomissa.
Rikkinäisen Juden kujanjuoksua kuvatessaan Yanagiharan kohuttu romaani sukeltaa tummista tummimpiin vesiin, mutta ystävyyden, sen kauneuden ja murheiden, tulkkina se kulkee vakaasti kohti valoa.
Kommentti:
Raskas kirja lukea. Harmi, että jouduin alussa lukemaan kirjaa niin lyhyinä pätkinä, se olisi ansainnut intensiivisemmät lukutuokiot. Alussa oli myös vaikea saada selkoa henkilöistä, jouduin usein plaraamaan taaksepäin ja palauttamaan mieleeni, kenestä olikaan kysymys. Toki kirjan edetessä henkilöt selkenivät ja muutenkin alkoi hahmottua, kuka on varsinainen päähenkilö. Rankkuudestaan ja surullisuudestaan huolimatta erikoisella tavalla valoisa kirja, joka herätti paljon ajatuksia. Suosittelen ehdottomasti lukemaan - ja varaamaan lukemiselle runsaasti aikaa.
perjantai 24. kesäkuuta 2016
Morrison, Toni: Luoja lasta auttakoon
God Help the Child, 2015
Suom. Kaijamari Sivill
Tammi, 2016
Luin ~ 24.6.2016
Kuvaus
Morrisonin uutuus tutkii lapsuutta.
Nobelistin niukka, terävä ja paljastava romaani äidin ja tyttären suhteesta, lapsuuden merkityksestä ja syyllisyyden taakasta.
”Ei se mun vika ole. Ei mua voi siitä syyttää. En mä mitään ollut tehnyt enkä tiedä yhtään, miten siinä niin kävi. Vajaa tunti sen jälkeen kun tyttö oli kiskottu mun jalkojen välistä minä jo tajusin että jotakin oli pielessä. Pahasti pielessä. Tyttö oli niin musta että oikein pelotti."
Kun Bride syntyy, hän on "sinimusta, sudaninmusta". Vaaleammalle Sweetness-äidille tyttären ihonväri on katastrofi, ja siitä aukeaa kuilu heidän välilleen. Niin syvä kuilu, että Bride tekee pahan virheen ja tuhoaa viattoman ihmisen elämän saadakseen äidiltään huomiota. Aikuisena hän on kääntänyt ihonvärinsä voitokseen, mutta lapsuuden kokemukset eivät anna rauhaa. Kun rakkaussuhde päättyy, ja yritys korjata vääryydet menee vikaan, on Briden pakko kohdata lapsuutensa.
Toni Morrison (s.1931) tunnetaan väkevänä kertojana, joka on vaikuttanut syvästi Yhdysvaltain mustan väestön identiteetin ja historian ymmärrykseen. Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Echlin, Kim: Kadonneet
The Disappeared, Kanada 2009
Suom. Sirkka Aulanko
Tammi, 2009
keltainen kirjasto nro..
Luin ~ 29.11.2015
Kuvaus:
Anne on 16-vuotias kanadalaistyttö, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa Montrealissa. Hän tutustuu hieman itseään vanhempaan Sereyhin, joka on paossa PolPotin Kambodžan hirmuhallintoa. Anne ja Serey rakastuvat toisiinsa ja viettävät toistensa kanssa paljon aikaa Annen isän vastustuksesta huolimatta. Mutta kun Kambodžan rajat aukeavat, Serey ei voi olla palaamatta kotimaahansa etsimään perheenjäseniään.
Yhteys Annen ja Sereyn väliltä katkeaa 11 vuodeksi, kunnes Anne uskoo näkevänsä Sereyn television uutislähetyksessä. Anne jättää työnsä, luopuu asunnostaan ja lentää Phnom Penhiin. Hän löytää Sereyn, ja yhteenkuuluvuuden tunne heidän välillään syttyy uudelleen. Anne kuitenkin huomaa, että Serey on muuttunut. Kuoleman kentillä käydessään ja paikallisten kanssa puhuessaan hän alkaa oivaltaa, minkälaiset kammottavat painajaiset piinaavat Sereytä öisin. He saavat katkerasti kokea, että elämä runnellussa maassa ei vieläkään ole turvallista.
Kadonneet on paitsi koskettava rakkaustarina, myös vähäeleisesti kerrottu ja juuri siksi erittäin vaikuttava kuvaus sodan ja vainon jalkoihin jääneistä.
Kommentti
-
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Murakami, Haruki: Värittömän miehen vaellusvuodet
Japani, 2013
Suom. Raisa Porrasmaa
Tammi, 2014
Luin ~ 23.8.2015
Kuvaus:
Murakami Suomessa!
Huippusuosittu kirjailija palaa aiempaan, realistisempaan tyyliinsä. Uusimmassa romaanissa päähenkilö Tsukuru Tazaki seikkailee Suomessa.
Tsukuru Tazaki on väritön mies. Hän ei ole onneton mutta ei onnellinenkaan. Tsukurun menneisyydessä on kivulias tapahtuma: tiivis ystäväjoukko on sulkenut hänet ulos ilman minkäänlaista selitystä. Tsukuru on järkytyksen seurauksena jäänyt elämässään yksin. Hän kuitenkin tapaa naisen, joka rohkaisee häntä selvittämään, miksi ystävät hylkäsivät hänet. Näin alkaa Tsukurun vaellus menneisyyden hämäriin kerroksiin – ja Suomeen, jonne yksi entisistä ystävistä on muuttanut.
Kommentti:
-
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Munro, Alice: Sanansaattaja
The View from Castle Rock, 2006
Gummerus 2008
Keltainen kirjasto nro 387
Luin ~ 23.10.2013
Mielenkiintoinen yhteensattuma. En ole koskaan ennen lukenut Alice Munroa (kun en oikein ole novellien ystävä), mutta jonkun blogistin sivulauseesta jäi nimi mieleen ja lainasin taannoin tämän kirjan. Se oli siis mulla lainassa, kun kuulin, että Alice Munro on saanut tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Olipa hyvä syy tarttua kirjaan seuraavaksi.
Luin kirjaa aika kauan, se oli myös mukana syyslomamatkalla. Tästä ehkä vähän johtuu hiukan hajanainen muistikuva eri osista. Esittely:
Nobelpalkinto 2013
Alice Munron uudessa kokoelmassa on kaksi toisiaan lähestyvää kerronnan linjaa, jotka on tarkoitettu virtaamaan pitkin samaa uomaa - näin kirjailija itse uutta kirjaansa luonnehtii.
Ensimmäisessä osassa Munro kertoo tarinoita oman sukunsa vaiheista, 1700-luvun Skotlannista 1900-luvun Kanadaan. Yllättävän monet hänen esi-isistään ovat jättäneet jälkeensä kirjallista materiaalia, ja mitä historialliset lähteet eivät kerro, siinä apuun tulee kirjailijan kyky kuvitella ja kertoa.Toisen osan minämuotoisissa tarinoissa Munro tutkii oman elämänsä vaiheita fiktion keinoin. Ensirakkaus kukoistaa omenapuun alla, köyhän perheen tytär menee piiaksi vauraaseen taloon, nuori tyttö karkaa collegeen ja avioliittoon, kuusikymppinen nainen löytää rinnastaan kyhmyn... Molemmissa osissa Munro kuvaa sukupolvien ketjua eri aikoina, eri näkökulmista.Sanansaattaja osoittaa jälleen Munron kyvyn kuvata henkilöhahmojaan myötätuntoisesti ja tarkasti niin, että ne jäävät lukijan mieleen elämään. Kerronnasta huokuu elämänkokemuksen rikkaus ja ymmärryksen syvyys.
Syyslomalla kuopus luki ääneen kirjan: Alexander MacCall Smith: Akimbo ja käärmeet
Tykkäsin! Kuopuksen suosikkisarja, vink-vink.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Pamuk, Orhan: Valkoinen linna
Beyaz Kale, Istanbul 1985
Tammi 1990
Keltainen kirjasto nro 263.
Luin ~ 26.10.2012
Kommentti:
Nobelkirjailijoihin tutustumista.
Päähenkilö: Italialaismies, jonka turkkilaiset (merirosvot) vangitsevat.
Tapahtumapaikka ja -aika: Istanbul 1600-luvulla.
Aika pitkäpiimäinen kirja. Kirjailija itsekin totesi, että tarina loppui jo kauan sitten... ja arvostelukykyinen lukija olisi sen huomannut. En sitten lopultakaan ihan tajunnut, miksi se siis jatkui. Päähenkilön lisäksi tarinassa oli hänen kaksoisolentonsa (Hoca?), ja ideaa kaksoisolentojen vaihtumisesta valmistellaan aika pitkään. Se ei siis mitenkään tule enää kenellekään yllätyksenä, se suorastaan alkaa haukotuttaa. Loppuvaiheen taistelukuvauksesta, jota kauan odotettiin ja jonka piti ehkä olla jonkinlainen huipentuma, en jaksanut enää ollenkaan kiinnostua.
Olisi sittenkin pitänyt lukea ensin joku kirjailijan uudempi teos.


















