My Name Is Lucy Barton, 2016
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2018
Luin ~ 20.6.2020
Kuvaus: (kustantajan)
Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton osuu äidin ja tyttären suhteen ytimeen alicemunromaisella tarkkuudella.
Romaanin päähenkilö Lucy Barton toipuu newyorkilaisessa sairaalassa pitkään. Vakava ja mietteliäs Lucy kaipaa perhettään, mutta aviomies ei pidä sairaaloista eikä ehdi viikkoihin paikalle. Sen sijaan eräänä päivänä sairaalasängyn vieressä istuu Lucyn äiti.
He eivät ole tavanneet vuosiin, ja menneisyydessä on paljon sellaista, mitä ei voi sanoa ääneen. Niinpä he puhuvat muista asioista, ja niiden tarinoiden välistä lukija näkee Lucyn ankeaan lapsuuteen köyhässä ohiolaisessa kylässä. Äidin ja aikuisen tyttären välillä on jännitteitä mutta myös rakkautta, jota ei voi tavallisin keinoin ilmaista.
Elizabeth Strout kertoo Lucy Bartonin tarinan vaatimattomista oloista newyorkilaiseksi kirjailijaksi kirkkaalla, niukalla tyylillä, joka paljastaa enemmän kuin peittää.
Kommentti
Vihdoin sain luettua tämän paljon mainostetun kirjan. Joskus on ihan mahtavaa, kun voi lukea lähes keskeytyksettä kirjan alusta loppuun. Tämä kirja olisi toki kestänyt hitaammankin lukemisen.
Pidin oikein paljon. Samallahan sitä tulee pohtineeksi niin omaa äitisuhdettaan kuin suhdetta omiin lapsiin ja erityisesti tyttäriin.
Niin paljon on asioita, joita ei oikein voi lasten kanssa jakaa ennen kuin he ovat riittävän vanhoja. Sitten he jo ovatkin paljon poissa, eikä asioita enää tule otettua puheeksi.
Puheeksiottaminen kyllä kannattaa. Molemmin puolin. Eiväthän lapset voi tietää vanhemmistaan paljoakaan, jos heille ei kerrota. Eikä aikuinen voi tietää, mitä kysymyksiä lapsilla on, tai mitä he ajattelevat joistain lapsuuden olosuhteista tai tapahtumista, jos ei kysy.
Tammen Kultainen kirjasto nro. 490
(163 sivua.)
1 kommentti:
Tämä kirja meni tunteisiin. Olen Strout fani.
Lähetä kommentti