Kähkönen, Sirpa: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia
Siltala (Otava), 2023
Luin ~ 8.3.2023

Kuvaus:

Kirjailija Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli maaliskuussa 2022 pitkään sairastettuaan. Eläessään hänen oli vaikea ottaa rakkautta vastaan. ”En sure kuolemaasi, suren elämääsi”, Sirpa Kähkönen kirjoittaa tietäen hyvin, että äiti ei pitäisi lauseesta ja toteaisi sen kuultuaan yksikantaan: ”Teeskentelet.”
Riitta oli atleettinen, kaunis ja lahjakas. Kuusitoistavuotiaana koettu liikenneonnettomuus muutti hänen elämänkulkunsa totaalisesti. Kirjassaan Kähkönen kuvaa 1950-luvun tytön elämää ja onnettomuuden jälkeistä dramaattista murrosta Riitta-äitinsä päiväkirjojen kautta.
36 uurnaa kertoo tanssilavoista, murtuneesta mielestä, liehuvista helmoista, 60-luvun äidistä, amfetamiinia sisältäneistä Mirapront-laihdutuspillereistä, ahdistuksesta, vihasta ja psykoosin hetkistä.
36 uurnaa on vuoden 2023 Finlandia-voittaja sekä Runeberg-palkintoehdokas 2024

Kommentti:

Tämä kirja sopi vallan mainiosti lopetettavaksi kansainvälisenä naistenpäivänä, 8.3.
Tätä kirjaa on vaikea analysoida nyt heti.
Tämä on kirja, jolle olisi pitänyt olla enemmän aikaa, mutta kirjaston laina-aika vilkutti punaista.

Pari otosta:
Mitä kaikkea sukujen ja perheiden sisällä kerrotaan ja koetaan. Monet asiat (traumat etenkin) periytyvät suvuissa.
Niitä olisi varmaan hyvä välillä avata ja miettiä, voisiko joistakin perinnöistä pystyä jopa luopumaan.
Ne siis pitäisi myös tunnistaa.

Tämä oli yhden perheen ja suvun tarina, mutta ajattelen, että suomalaisten tuon ajan hyvinkin yleinen perintö. Kokonaiset sukupolvet olivat osalisina 1900-luvun sotiin ja niiden välisiin ja jälkeisiin tapahtumiin. Tuskinpa monikaan (suku, perhe, henkilö) jäi saamatta erilaisia osumia niistä.

Onnettomuuden aiheuttaman aivovamman vaikutusta ihmisen elämään joudun pohtimaan vähän liiankin läheltä. Se on kipeä asia, koska sen vaikutuksia tai paranemista ei voi samalla tavalla arvioida kuin vaikkapa luunmurtuman. Ja se vaikuttaa ihmisen (ihmisten) elämään silloinkin, kun toipuminen sujuu hyvin.


(267 sivua)

Jäi kesken: Katja Kettu: Kätilö

Kytömäki, Anni: Margarita

 Anni Kytömäki: Margarita

Gummerus, 2020

Luin ~ 14.5.2021

Kuvaus:

Vuoden 2020 Finlandia-voittaja on taidokas ja lumoava romaani maan ja veden hiljaisista.

Kun helmenpyytäjä avaa simpukan, se kuolee. Kun ihmisen kuoreen kajotaan, seuraukset voivat olla yhtä tuhoisat.

Senni hieroo kylpylän vieraita kuten isäkin aikoinaan, mutta haaveilee lähtevänsä kauas pois. Mikko on sotamies, joka pysyy asemapaikallaan, vaikka pelkää viimeisen taistelun lähestyvän. Antti tutkii metsiä ja päättää, mikä alue liitetään kansalliseen menestystarinaan ja mikä säästetään. Jokainen heistä noudattaa annettuja määräyksiä, ja sen jälkeen kaikki on toisin.

1950-luvulla Suomen metsiin ja ihmisiin kohdistettiin vaatimuksia, joilla tavoiteltiin hyvää. Margarita näyttää menestystarinan kääntöpuolen ja sen, mitä valtiollisen velvollisuuden täyttäminen voi yksilön kannalta tarkoittaa. Romaani havainnollistaa monien ajankohtaisten aiheiden juuria: Finlandia-ehdokkaana olleen Kultarinnan (2014) lailla Margarita kuvaa metsien ja ihmisten harvoin muistettua historiaa.

Kommentti:

Palaan arvioon myöhemmin. Hieno kirja, ensimmäinen lukemani Kytömäki.

(581 sivua.)

Viikilä, Jukka: Akvarelleja Engelin kaupungista

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Gummerus, 2016

Luin ~ 1.2.2017

Kuvaus:
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto 2016

Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen.

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”. Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Jukka Viikilä kirjoittaa kirkasta, runollista proosaa ja herättää eloon ajan, jolloin arkkitehdin näky kasvoi pienen pohjoisen maan pääkaupungiksi.

Kommentti:

No juuei. Kahlasin läpi puoliväkisin, mutta ei tämä oikein iskenyt. En saanut tekstistä kiinni ja uskottavuusongelma vaivasi lähes koko ajan. Toki luvut olivat kauniita. Vaan kun en millään voinut ajatella niitä juuri Engelin kirjoittamiksi, ei se kauneuskaan auttanut. Joskus vaan käy niin, että kaikkien hehkuttama juttu ei vaan uppoa itselle. Pahoittelut.

Lundberg, Ulla-Lena: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suom. Leena Vallisaari
Is, 2012

Teos 2012

Luin 15.11.2012

Ilahduin tosi paljon, kun muistaakseni Aamulehdestä luin tästä kirjasta. Onnistuin saamaan sen kirjastosta melkein saman tien ja ryhdyin lukemaan. Tunsin ihan heti suurta kiinnostusta kirjaa kohtaa, sillä kirjoittaja on kotoisin Ahvenanmaalta, Kökarista ja kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne suunnalle saaristoon, pieneen Luotojen seurakuntaan.


Vietämme itse joka kesä 2 viikkoa Ahvenanmaalla, olen siellä viettänyt lomia lapsuudesta asti, siitä seuraa erinomainen lukkarinrakkaus tuota saaristoa kohtaan.
Teimme lisäksi juuri viime kesän kahden viikon Ahvenanmaan lomalta muutaman tunnin retken Sottungaan, Suomen pienimmälle paikkakunnalle. En millään voinut välttyä melkoisen vahvalta mielikuvalta siitä, että kirjan tapahtumapaikat sijoittuvat hyvinkin Sottungan näköiselle seudulle.

Nuori pappi Petter Kummel saapuu perheineen saaristoseurakuntaan papiksi. Eletään sotien jälkeistä aikaa.

Kirja on kertomus papinperheen elämästä, mutta niin paljon muutakin. Mitä kaikkia aiheita siihen sisältyykään.

Yksi parhaista mittareista hyville lukukokemuksille on vahva viipymisen tarve. Siis se, että samaan aikaan olisin halunnut lukea tarinaa eteenpäin ja samalla halusin jarrutella, koska minua harmitti jo etukäteen se, että kirja loppuisi.

Lopulta en malttanut odotella, vaan luin kirjan eilen loppuun. Se oli todella vaikuttava. Tämä on kerta kaikkiaan koskettava ja upea kirja, mutta en tietenkään halua paljastaa juonenkäänteitä. Itse ainakin arvostan sitä, etten tiennyt mitään ja sain/jouduin kohtaamaan lopun ilman etukäteistietoja.


Kirjan henkilöistä itselleni nousi vahvasti esille hänen vaimonsa Mona, johon ainakin itse kovasti samastuin. Monan keino selviytyä karusta ja väliin yksinäisestäkin elämästä on tiukka kuri ja toimeen tarttuminen. Hänen elämänsä pohjana on luja työnteko ja rakkaus puolisoonsa.

Loppuratkaisussa jäi kovasti mieleen pienet tyttäret Sanna ja Lillus. Mitä heidän elämäänsä voi kuulua myöhemmin..

Mielenkiintoinen sivuääni on myös postimies Antonilla, joka on hyvin tietoinen siitä, mitä merellä tapahtuu ihmisymmärryksen yläpuolella - tai ehkäpä sen ympärillä.

Jännittävä asia oli se, että minulla oli vielä tämä kirja kesken, kun tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Tämä kirja on yksi ehdokkaista ja tällä hetkellä oma suosikkini ehdottomasti.

Tosin muista ehdokkaista olen lukenut vasta Riikka Ala-Harjan Maihinnousun. Aki Ollikaisen Nälkävuoden ehdin juuri alkuviikosta lainata kirjastosta ja muutkin olen jo varannut. Saisikohan kaikki luettua ennen kuin voittaja julkaistaan. Senhän valitsee tänä vuonna presidentti Tarja Halonen.