sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

LaCour, Nina: Välimatkoja

Nina LaCour: Välimatkoja

alkuteos: We Are Okay, 2017

Suom. Leena Ojalatva

Karisto, 2018

Luin ~ 26.7.2018



Kuvaus:
Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan kotona, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa, collegessa New Yorkissa, Marin tuntee menneisyyden kutsun.
Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joululoman ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta, yksinäisyys joka on kalvanut häntä kesästä asti.

Nina LaCourin Välimatkoja on riipaiseva ja intiimi kuvaus nuoruudesta ja surun jättämistä arvista. Ankean New Yorkin talven ja värikylläisen San Franciscon kontrasti heijastelee taidokkaasti nuoren päähenkilön sisäistä elämää. Teos on hiljainen, mutta vaikuttava kirjallinen helmi nuorille lukijoille.

Kommentti:
Hieno kirja, suosittelen!!
(232 sivua.)

Hashemzadeh Bonde, Golnaz: Olimme kerran

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

alkuteos: Det var vi, 2017

Suom. Jaana Nikula

Otava, 2018

Luin ~ 25.7.2018



Kuvaus:
Vallankumouksen kauhuista selvinnyt iranilaisnainen on uuden taistelun edessä: nyt syöpää vastaan. Kansainvälinen kirjallinen sensaatio on vuoden koskettavin lukuelämys!
Nahid saapui Ruotsiin 30 vuotta sitten puolisonsa ja pienen tyttärensä kanssa. He pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta.
Vuosia myöhemmin Nahidin puoliso on kuollut, ja lääkärit antavat hänelle itselleen korkeintaan puoli vuotta elinaikaa. Nahid on yksinäinen ja katkera, ja suhde ainoaan tyttäreenkin on vaikea, riidat ja väärinymmärrykset hallitsevat. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun odottamaton uutinen herättää Nahidissa väkevän halun elää.

Ylistetty romaani on kuvaus kirvelevästä äidinrakkaudesta ja sammumattomasta tulevaisuuden toivosta.

Kommentti:

Voi, tämä oli hieno kirja. Karua kuvausta ja paljon pinnan alla olevaa. Minut ainakin jätti miettimään monia asioita. Miten kukaan koskaan selviää tuollaisista kokemuksista. Tavallaanhan Nahid ei myöskään koskaan selvinnyt.
Miten estää vihan ja katkeruuden ja syyllisyydentunnon (siitähän tässä lopulta oli kysymys?!) jatkuminen ja siirtyminen seuraaville sukupolville? Kas siinä kysymyksiä ja haasteita - isommassa ja pienemmässä mittakaavassa! (224 sivua.)

Fried, Hedi: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

Hedi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

alkuteos: Frågor jag fått om förintelsen, 2017

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Otava, 2018



Kuvaus:
Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan?
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen

Kommentti:

Taasko kirja holokaustista. Kirjan esipuheessa Sofi Oksanen tiivistää kuten Hedi Fried itse tässä pienessä, mutta tärkeässä kirjassaan asian. Meidän täytyy puhua, jotta tämä historia ei toistuisi. ja siltihän keskitysleirejä on tälläkin hetkellä.
Kirja oli lainassa pitkään, mutta puolustaudun sillä, että minun lisäkseni kirjan luki pari nuorempaakin henkilöä. Tärkeä!

Burgos, Elisabeth (toim.): Nimeni on Rigoberta

Elisabeth Burgos (toim.): Nimeni on Rigoberta

alkuperäteos Me llamo Rigoberta Menchu, 1983

Suom. Anita Mikkonen

Kääntöpiiri, 1999

Luin ~ 23.7.2018



Kuvaus:
Guatemalassa, Keski-Amerikassa syntynyt Rigoberta Menchú kertoo yksinkertaisesti mutta tehokkaasti elämätarinansa köyhästä ja syrjitystä intiaanitytöstä maailmankuuluksi kansanjohtajaksi ja Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Rigoberta kuvaa heimonsa perinteisiä tapoja ja uskomuksia, mutta kertoo myös sorrosta, joka kohdistuu Guatemalan intiaanivähemmistöön. Kirjan on toimittanut ranskalais-venezuelalainen kansantieteilijä Elisabeth Burgos.

Kommentti:
Tämä oli vaikea kirja lukea, koska selvästi ei ollut kirjailijan kirjoittama. Kansatieteilijä Burgos on kirjoittanut puhtaaksi Rigobertan nauhalle kertomat asiat, jonkin verran varmaan karsinut ja jäsennellytkin. Silti tarinassa oli turhan paljon toistoa ja puheenomaisuutta, joka ei oikein tällä kertaa palvellut kerrontaa.
Oli tietenkin todella mielenkiintoista luettavaa, paketti vain kovin hajanainen ja vanhahtavakin. Ja minä siis tykkään lukea vanhojakin tekstejä...
Tämä antoi kyllä kunnon tietopaketin Guatemalan intiaanien sorrosta ja vapaustaistelusta.
(353 sivua.)

Moilanen, Usko: Unohdettu kylä

Usko Moilanen: Unohdettu kylä

Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1961

Luin: ~ 18.7.2018



Kuvaus:

Kommentti

(124 sivua.)

Salminen, Sally: Katriina

Sally Salminen: Katriina

alkuteos: Katrina, 1936

Suom. Aukusti Simojoki

Otava, 1994 (15. painos)

Luin ~ 17.7.2018



Kuvaus:
Pohjalaistyttö Katriina muuttaa sokeasti rakastuneena Ahvenanmaalle merimies Johanin vaimoksi. Sulavakielinen mies osoittautuu kuitenkin mitättömäksi tyhjäntoimittajaksi. Luvattua herrastaloa ei ole, vain puuton, tuulten pieksemä luoto ja sillä kurja tönö.
Ylpeä ja vahva Katriina ottaa kuitenkin haasteen vastaan. Elämä meren ja mahtavien saarelaisten puristuksessa on miltei liiankin ankaraa, mutta murtumatta Katriina taistelee perheensä ja muiden vähäväkisten puolesta.

Kommentti:
Luulin lukeneeni tämän kirjan ennenkin, mutta enpä sitten varmaan ollutkaan. Tämähän on nyt nosteessa, kun (Finlandia-) Juha Hurme on tehnyt uuden suomennoksen. Tykkään näistä vanhan tyylin kirjoista, etenkin ahvenanmaalaisista, joten päätin lukea ensin vanhan käännöksen ja vaikka ensi kesänä sitten sen uuden. Tarina kestää kyllä useammankin lukukerran. Vakavaa ajankuvaa, painavaa asiaa. Oli tietysti erityistä lukea tämä tarina oman Ahvenanmaaloman ensi kirjaksi. Lisää Sally Salmista varaukseen! (422 sivua.)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kemelman, Harry: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Harry Kemelman: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Friday the Rabbi Slept Late, 1964

Suom. Seere Salminen

Weilin + Göös, 1965

Luin ~ 15.7.2018



Kuvaus:
Perjantaina rabbi nukkui myöhään, se oli hyvin epätavallista, sillä rabbi David Small ei yleensä myöhästynyt seurakuntansa aamupalvelusta. Samana aamuna löytyi temppelin alueelta, hänen omasta autostaan, kuristetun nuoren tytön ruumis.
Mutta rabbi on tottunut käyttämään älyään ja ihmistuntemustaan juonittelevien, inhimillisten intressien täyttämien seurakuntalaistensa parissa. Hän osaa käyttää sitä myös rikostutkijana, erityisesti kun hänellä on kyky ottaa huomioon järjettömiltäkin vaikuttavat mahdollisuudet. (takakansitekstistä)

Kommentti
Dekkari pitkästä aikaa. Oli kiva lukea, koska hyvä tarina, jännitys säilyi sopivasti ja ajankuva tuntui sopivan tutulta 60-lukulaiselta. Lukuvinkki varmaankin Facen Kirjallisuuden ystävistä.

(222 sivua.)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kinsella, Sophie: Kuka on pomo

Sophie Kinsella: Kuka on pomo

My Not So Perfect Life, 2017

Suom. Kaisa Kattelus

WSOY, 2017



Kuvaus:
(Kustantajan)
Katie Brenner on velho markkinoimaan. Sitä vain ei tajuta tyylikkäässä lontoolaistoimistossa, josta hän saa potkut. Isän maatilamatkailukohteen Katie sen sijaan nostaa taidoillaan kaikkien huulille.
Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii. Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille. Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex.

Kommentti:

Säkenöivä ja sukkela, kyllä maar. Jatkaa Jojo Moyesin ja Marian Kayesin ym. tyylistä brittikirjallisuutta. Tykkään. Tässä kyllä jo aloin epäillä välillä, että meneekö juonenkäänteet jo liiankin mielikuvituksellisiksi, mutta niin vain saatiin juoheva päätös tarinalle. Tämä oli ensimmäinen lukemani Sophie Kinsellan kirja, kun en ole niitä himoshoppaajiakaan koskaan lukenut, mutta taidanpa lainata näitä lisää. Kiva kirja, jos ei odota mitään kovin syvällistä.
(Edit, seuraava osuus on lisätty myöhemmin:)

Hauskaa, miten uusissa kirjoissa ollaan ajan tasalla esim. älykännyköiden ja somemaailman suhteen.
Joskus tuo tietty samankaltaisuus brittinaisten kirjallisessa tuotannossa voi ruveta jo häiritsemäänkin, mutta onneksi tällä hetkellä vielä enemmän viehättää piipahdukset Lontoossa ns. tutuilla kulmilla.
(414 sivua.)

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Craven, Margaret: Kuulin pöllön kutsuvan

Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan

I Heard the Owl Call My Name, 1967

Suom. Risto Lehmusoksa

Gummerus, 1995 (4. painos)

Luin ~ 7.7.2018



Kuvaus:

Kingcomen kylä sijaitsee lahden pohjukassa Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla. Tänne, hiippakuntansa vaikeimpaan seurakuntaan, piispa lähettää nuoren papin. Mark Brianin seurakuntalaiset ovat kwakiutl-intiaaneja, jotka edelleenkin hankkivat elantonsa merestä ja metsästä. Vain piispa tietää, että Markilla on ainoastaan kaksi vuotta elinaikaa jäljellä.

Intiaanien silmät ovat aina surulliset; Kingcomen kylä on kuolemaisillaan. Nuoret lähtevät ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. Mark saavuttaa intiaanien keskuudessa ystävän aseman ja voi seurata läheltä miten vanhat tavat unohtuvat ja kokonainen kulttuuri katoaa. Mutta hän oppii, että kuolema on luonnollinen tapahtuma, se on vain elämän huipentuma. Ja sitten, kylmänä talvi-iltana, Mark kuulee pöllön huutavan hänen nimeään ja tietää, mitä se merkitsee. (Takakansi)


Kommentti

Tämä on kyllä hieno kirja, mutta tällä kertaa (liian) suuret ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet. Olisi varmaan kannattanut lukea kirja intensiivisemmin, mutta oma lukemiseni oli aika hajanaista, enkä siksi valitettavasti päässyt kirjan juoneen ja imuun ihan niin hyvin kuin kirja olisi ehkä ansainnut.

(179 sivua.)

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Hakalahti, Niina: Lumilinna

Niina Hakalahti: Lumilinna

Karisto, 2016

Luin ~ 2.7.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä. Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen.
Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.

Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa?
Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää.

Kommentti:

(223 sivua.)