Salovaara, Aija: Ihan pieniä lintuja

Aija Salovaara: Ihan pieniä lintuja
WSOY, 2023
Luin ~ 28.2.2025

Kuvaus:

Hilpeän haikea romaani itsen hukkaamisesta ja löytämisestä sekä nähdyksi tulemisen tarpeellisuudesta.
Millaista on, kun isä putkahtelee elämään lähinnä häiritsevänä, häpeää tuottavana olentona, jota ei osaa lakata kaipaamasta? Millaista on, kun lapsuuden vierailut isän luona tarkoittavat heittelehtiviä kyytejä umpihumalaisen ajamassa autossa tai piipahduksia kaljanhajuisiin kuppiloihin? Miten siitä kasvetaan aikuisiksi, entä miten häpeä vaikuttaa - mitä se vaatii tai sallii?
Ihan pieniä lintuja on romaani isästä, isähäpeästä, mutta myös paljosta muusta. Se on kipeää kasvamista aikuiseksi vielä silloinkin, kun sellainen pitäisi jo olla. Se on tuulihatun keveää kerrontaa raskaista teemoista: eriarvoisuudesta ja itsensä hyväksymisestä, monien mutkien kautta. Se on kuoppainen tarina ihmissuhteista, rakkaudesta, masennuksesta ja välimatkoista, jotka voivat venyä välillä jopa loputtoman pitkiksi. Ja silti romaanin poreileva tapa keriä tarinaa lapsesta nuoruuden kautta keski-ikään on samaan aikaan kumman lohduttava, naurattava ja helliä tunteita herättävä; olemme kaikki lopulta aika pieniä lintuja.

Kommentti:

Tartun heti tuohon kustantajan luonnehdintaan "hilpeän haikea". Kirja on totisesti haikea, muttei kovinkaan hilpeä.
Isän alkoholismi ja varhainen kuolema eivät jätä hänen aikuista tytärtään rauhaan, kaiken elämässään hän edelleen suodattaa juopon isän aiheuttamien lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiänkin traumojen kautta.
Lopulta hän on jättämässä vuosikausia käyttämänsä mielialalääkkeet ja käy läpi kaikki löytämänsä terapiamuodot. Prosessi etenee, vaikkakin hitaasti.

Tämä on kirjailijan esikoisromaani.

(287 sivua.)

Virolainen, Atte: Lääkäri Atte - Selviytymisopas elämään

Atte Virolainen ja Margareeta Häkkinen: Lääkäri Atte -
Selviytymisopas elämään
Otava, 2024
Luin ~ 2.6.2024

Kuvaus:

Suositun somelääkärin vetävä tietokirja huumeista ja rikollisuuden maailmasta. Nuori Atte oli häirikkö, jota koulu ei kiinnostanut ja jota valtaosa aikuisista piti toivottomana tapauksena. Nyt hän kertoo, miten hän onnistui kääntämään elämänsä suunnan ja opiskelemaan ensin palomieheksi ja sitten lääkäriksi. Vankilalääkärinä työskentelevä Atte alkoi Tiktok-tilinsä suosion myötä saada valtavasti yhteydenottoja nuorilta ympäri Suomea. Kirjassa hän jakaa elämäntaitoa, jota on kerännyt pelastajana, opiskellessaan Venäjällä ja työssä vankien kanssa. Hän kertoo myös eri päihteistä ja niiden haittavaikutuksista. Asiantuntijana toimii Aten lisäksi lääketieteen tohtori Margareeta Häkkinen.

Kommentti:


(239 sivua.)

Smirnoff, Karin: Sitten menin kotiin

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin
Sen for jag hem, 2020
Suom. Outi Menna
Tammi (WSOY), 2022
Luin ~ 8.12.2022

Kuvaus:

Karin Smirnoffin kuohuttavan romaanisarjan ihmiskuvaus on yhtä armotonta kuin pohjoisen karu luonto. Sarjan päätösosa solmii Jana Kipon elämän langat yhteen.
Jana Kippo on jäänyt yksin. Hän päättää vaihtaa kotiseutunsa Tukholmaan, mutta hyytävä pohjoinen ei ole valmis päästämään tytärtään pakoon. Noutaako routa omansa? Vai löytääkö Jana kotiin? Sisukkaan naisen taistelu läpi väkivallan, vähättelyn ja villin luonnon saavuttaa vihdoin päätepisteensä edellisten osien Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen huipennuksessa.
Smirnoffin niukka ja laadukas kieli sekä omaperäinen tyyli ovat keränneet laajalti kiitosta.

Kommentti:
En osaa ihan tarkkaan sanoa, mikä minua erityisesti viehättää tässä Karin Smirnoffin trilogiassa. Janakipon tarina ja tajunnanvirtamainen, omintakeinen kerronta kylläkin sopivat yhteen saumattomasti ja suorastaan herkullisesti. Jotenkin viehättää tämä lakoninen tyyli kertoa aika järisyttäviäkin asioita.
Isot tunteet eivät aina tarvitse suuria sanoja.
Janakippoa jokatapauksessa jää vähän ikävä.
Osuvia oivalluksia tipahtelee tekstissä lähes huomaamatta.
Tähän nyt yksi sitaatti, jotta muistan, s. 192:
"Täällä kylällä näyttää olevan paljon kesämökkejä sanoin stigin päätettyä tarinansa.
Niinhän se menee hän sanoi. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Ja tulevat takaisin kun aurinko paistaa. "

(320 sivua.)

Ylinen, Katri: Aamu ilman darraa

Katri Ylinen: Aamu ilman darraa
Into Kustannus Oy, 2022
Luin ~ 16.9.2022

Kuvaus:

2020-luvun tyypillinen alkoholisti ei ilmesty duuniin viinanhajuisena, eikä juo piilopullosta salaa kirkkaita. Aikamme tyypillisin alkoholiongelmainen saattaa hyvinkin olla se vähän väsynyt kollega, joka hoitaa käsittelemätöntä burnoutiaan viinillä. Miten löytää pakoreitti siitä itse rakennetusta ansasta, jossa ahdistusta hoidetaan gin tonicilla ja jossa ei krapulan takia ehdi viikonloppuna palautumaan?
Aamu ilman darraa purkaa stigmaa alkoholiongelman ympäriltä. Kirja sisältää osittain keskeneräisiä ja osittain valmiita ajatuksia kaikesta siitä, minkä kirjoittaja olisi itse halunnut tietää juomisen lopettaessaan.
”Olen Katri ja olen alkoholisti. Väite pitää kyllä varmasti paikkansa kaikilla terveydenhuollon määrittämillä mittareilla, mutta minun on vaikea nähdä itseni alkoholistina. Halusin olla jotain muuta, jotain hienompaa, dynaamisempaa ja trendikkäämpää.”

Kommentti:

Raivorehellinen kuvaus raitistumisesta.
Arvostan suuresti tätä kirjaa, sillä uskon, että moni voi samaistua tämän kirjan kertomaan asiaan.
Onhan alkoholismista toki kirjoitettu ennenkin, mutta on aina tärkeää saada tuore näkökulma ikiaikaisiinkin asioihin.
Omastakin historiasta löytyy varsin kosteita aikoja, oi nuoruus ja hulluus!
Jostain syystä tiettyyn (elämän)vaiheeseen kultaisella 1980-luvulla mahtui varsin paljon alkoholia ja hauskanpitoa, ja tiedostan kyllä, että omakin käyttö olisi voinut aiheuttaa silloin melkoisia vahinkoja. Se, että juominen väheni ja käytännössä loppui oikeastaan lähes kokonaan ei todellakaan ole ollut mikään itsestäänselvyys.
Itse katson olevani siinä onnellisessa asemassa, että järki ja osittain laiskuus tai ehkä ennemminkin mukavuudenhalu vei vähitellen enimmät juomishalut. Pelkkä ajatuskin krapulasta tai oksentelusta tai itsensä nolaamisesta kännissä puistattaa, ja niin ollen hillitsee juomista varsin tehokkaasti. Muistan myös ihmetelleeni juhlimiseen uponneita rahoja melko hämmentyneenä.
Myöhemmin toki myös halu olla esimerkkinä alkoholin kohtuukäytöstä omalle nuorisolle on hillinnyt juomishaluja ja -tapoja. Onneksi sen ns. juhlimisen tilalle tuli aikoinaan monia muita mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita.

(205 sivua.)

Morottaja, Mape: Vaikket suojellut minua kaikelta

Mape Morottaja: Vaikket suojellut minua kaikelta - kertomuksia rikotusta lapsuudesta
Like Kustannus, 2022
Luin ~ 9.8.2022

Kuvaus:

Tuhoavan äitiyden syvät jäljet.
Lilli eli nälässä ja kärsi äidin piittaamattomuudesta, Meri väkivaltaisista vanhemmista, joita rikkaudet eivät pelastaneet. Eeva hoiti 12 sisarustaan, kun äiti uupui. Niinan äiti hukuttautui. Kirja pureutuu vaiettuun aiheeseen, äitiyden pimeään puoleen.
Miksi lapsi rakastaa äitiään, vaikka tämä kohtelee kaltoin? Millainen aikuinen lapsesta kasvaa?
Seitsemän naista kertoo elämäntarinansa ja pohtii, mikä auttoi heitä selviytymään. Myös lastensuojelun ammattilaiset avaavat omia kokemuksiaan. Vaikka tarinat ovat raastavia, niissä elää toivo. Rakastavat isovanhemmat, huolehtivat sijaisperheet ja rajat asettavat laitokset avasivat monille tien uuteen elämään.

Kommentti:

Surullisia tarinoita, mitäpä muutakaan. Useimmat näistä tarinoista ovat onneksi kuitenkin lopulta selviytymistarinoita.

(229 sivua.)

Smirnoff, Karin: Viedään äiti pohjoiseen

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen
Vi for upp med mor, 2019
Suom. Outi Menna
Tammi (WSOY), 2022
Luin ~ 8.3.2022

Kuvaus: (takakansi)

Muori kuoli ja veli vaikeni. Veljestä tuli mölli joka ei jaksanut käydä töissä eikä juuri puhua.
Muori muuttui äidiksi. Kunnioituksesta. Myönnytys ei ollut suuren suuri mutta silti.

Jana Kippo-trilogian toinen osa jatkuu siitä, mihin Lähdin veljen luo jäi.
Janan äiti on kuollut ja kaksosveli jäänyt aataminaikaisen uskonyhteisön pauloihin. Janan on saatava veljensä takaisin kotiin, vaikkei hän itsekään tiedä, missä tai mikä koti on.
Mustelmilla, vereslihalla Jana rämpii läpi sukupolvien ytimeen leiriytyneen kaltoinkohtelun, syrjinnän ja tekopyhyyden. Äidin ja uskonyhteisön salaisuudet paljastuvat samalla, kun periksiantamaton päähenkilö pyristelee kaikin voimin irti omistaan.

"Siinä missä Lähdin veljen luo avasi pirullisen, sadistisen isän haudan ja perinnön, Viedään äiti pohjoiseen yrittää ymmärtää pelkurimaista, lannistunutta, silmänsä kaikelta ummistanutta äitiä." (Aftonbladet)

Kommentti:

Huikea jatko janakipon tarinaan. Tykkään niin paljon Karin Smirnoffin kirjoitustyylistä ja myös tästä tarinasta, niin karu kuin se onkin. Nyt saattoi olla hippunen huumoriakin mukana, vaikka aiheet eivät yhtään edellisestä osasta keventyneetkään. Odotan todella innolla sarjan seuraavaa osaa. Toivottavasti karinsmirnoffin tekstiä tulee vielä lisää muutenkin.
(Anneli on kirjoittanut todella hyvän arvion tästä kirjasta.)

(332 sivua.)

Liptrot, Amy: Reunalla

Amy Liptrot: Reunalla

The Outrun, 2016

Viisas Elämä Oy, 2016

Suom. Heidi Nieminen

Luin ~ 5.3.2019

Kuvaus:

Säälimätön ja runollinen kertomus riippuvuudesta, toipumisesta ja linnuista.
Kolmikymppinen Amy palaa yli kymmenen Lontoossa vietetyn vuoden jälkeen takaisin lapsuutensa maisemiin, karunkauniille saarelle Pohjois-Skotlantiin. Hän palaa, koska haluaa jättää taakseen alkoholismiin luisuneen elämän Lontoossa. Hän tietää, ettei hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, jos hän haluaa päästä jaloilleen.
Amy pakeni teini-ikäisenä Orkneyn tylsää elämää Lontoon sykkeeseen. Elämä lammastilalla vaihtui jatkuviin bileisiin ja villiin menoon. Lopulta alkoholi valtasi Amyn koko elämän, ja hän menetti työnsä, asuntonsa ja poikaystävänsä. Nyt hän palaa takaisin Skotlantiin isänsä luo ja yrittää saada elämänsä järjestykseen.
Kuvauksiin varhaisista aamu-uinneista hyisessä valtameressä ja saaren luonnosta lomittuvat kuvaukset Lontoon yöelämästä, villistä ja viinanhuuruisesta elämästä.
Reunalla on kirja siitä, minkälaista on, kun sekä hiljainen, yksitoikkoinen elämä luonnon läheisyydessä että meluisa ja houkutuksia täynnä oleva kaupunkielämä vetävät puoleensa.

Kommentti:
(Kirjan sisäsivulla alkuteos oli The Ourtun, lienee kirjoitusvirhe.)
Tämä on hyvin suora ja avoin kuvaus alkoholismista ja siitä irrottautumisesta. Tykkäsin kirjan tyylistä, sillä vaikka se oli hyvin realistinen, alkoholismin aiheuttamilla ongelmilla ei varsinaisesti mässäilty.
Uskon, että toipuminen on ollut mahdollista juuri tuon suoruuden ansiosta, kirjoittaja on (lopulta) kohdannut ongelmansa silmästä silmään ja todella halunnut paitsi päästä alkoholismistaan ja siihen liittyvästä elämäntyylistä ja ongelmista eroon, myäös selvittää pintaa syvemmältä sen syyt. Näin vaikuttaa siltä, että hänellä on oikeasti mahdollisuudet olla sortumatta enää uudelleen. Kurkistin kirjoittajan instgram-tiliä ja hän näyttää edelleen asuvn jollain karulla paikalla, ja nykyään hän on n. 1-vuotiaan pienen pojan äiti.
Hieno selviytymistarina, tässä voi vain toivoa hänelle kaikkea hyvää elämässä.
(303 sivua.)

Schulman, Alex: Unohda minut

Alex Schulman: Unohda minut

Glöm mig, 2016

Suom. Raija Rintamäki

Otava / Nemo, 2017

Luin ~ 30.1.2018

Kuvaus:
Tositarina äidin ja pojan suhteesta, äidin alkoholiongelmasta ja sovinnon etsimisestä.

Säkenöivän äidin tuttu ilo ja karisma vaihtuvat vuoroin vetäytymiseen, takertumiseen, yksinäisyyteen ja luovuttamiseen. Mitä täytyy tapahtua, ennen kuin poika pystyy tunnustamaan koko perheeseen vaikuttavan ongelman ja onko silloin jo liian myöhäistä auttaa? Milloin hän saa aloittaa oman elämän?

Kipeästä aiheesta huolimatta Schulman piirtää äidistään kokonaisen kuvan muistaen tämän myös lämpimänä, hauskana ja hellänä ihmisenä.

Alkuteos Glöm mig myi Ruotsissa neljässä kuukaudessa satatuhatta kappaletta. Bonniers Bokklubbar palkitsi sen vuoden kirjana Göteborgin kirjamessuilla syksyllä 2017.

Kommentti:

Surullisen haikea kirja, jossa ei onneksi ollut ihan niin lohduton loppu kuin aluksi vaikutti. Kummallista ja ristiriitaista ajatella, miten toisen ihmisen ohittaminen ja "näkemättömyys" voikaan vaikuttaa toiseen ihmiseen.
Tämä oli mielestäni hieno kirja, koska vaikka poika kertoo äitinsä alkoholismista ja sen vaikutuksista koko perheeseen, lapsuuteensa ja tietenkin oikeastaan koko elämäänsä, hän ei varsinaisesti syyttele. Kerronta on toki ihmettelevää, mutta ei syyttelevää.
Hieno muistokirjoitus lahjakkaasta ja rakkaasta äidistä, jonka alkoholi vei.
(183 sivua.)

Lähde, Kalle: Loppuluisu

Kalle Lähde: Loppuluisu

Otava, 2018

Luin ~ 17.1.2018

Kuvaus:

Viekö viina Joonatanin vai onko pohjalta mahdollista nousta?
Karmeanhauskan Happotestin odotettu jatko-osa on täällä!
Joonatanilla menee huonosti. Vaimo on jättänyt, ja asunnon myymisestä saadut rahat palavat nyt hyvää vauhtia viinaan. Kuluttava elämä alkaa vaatia veronsa, mutta Joonatan itse näkee tilanteensa toisin: hän on kokenut kovia mutta nousee vielä, ja eräs nuori nainenkin tuntuu pörräävän hänen ympärillään.
Uuden lähiökodin naapurissa asuu surkea juoppo, jota Joonatan jalona miehenä auttelee - kunnes naapuri ottaa ja kuolee. Odottaako naapurin synkkä kohtalo Joonataniakin, vai onko hänestä ottamaan itseään niskasta kiinni?

Kommentti:
En enää kovin hyvin muistanut Happotestin juonta, mutta kyllä tämä sitä samaa inhorealistista kuvasta oli. Sain itseni kiinni ääneen nauramisesta ja se tuntui kyllä vähän karmivalta, koska aiheessa ei sinänsä ole yhtään mitään hilpeää. Hyvä kirja.
(205 sivua.)

Lähde, Kalle: Happotesti

Kalle Lähde: Happotesti

Otava, 2015

Luin ~ 7.2.2016

Kuvaus:
Tämä ei ole selviämiskertomus. Tässä tarinassa ei ole onnellista loppua.

Kalle Lähteen omiin kokemuksiin pohjaava esikoisromaani on syvältä kouraiseva ja synkän hauska kertomus aiheesta, joka koskettaa tavalla tai toisella liki jokaista suomalaista: alkoholismista.

Vähä vähältä minäkertojan juominen riistäytyy käsistä: työ on mennyt, itselle valehtelu on ainut keino säilyttää elämänhallinta. Vaimo, joka on huolenpidollaan pitkään mahdollistanut juomisen, päättää viimein lähteä.

Kommentti :

Tässä on kirjoittajalla todella sana hallussaan. Pyrskähdin välillä ääneen nauramaan, vaikka aihe sinänsä ei totisesti naurata. Kammottavaa, miten ihminen voi huijata itseään.
Surullisen koominen kirja, sillä näennäisestä pinnallisuudestaan huolimatta ainakin minä haistoin pinnan alla alati kytevän pelon totuuden kohtaamisesta. Totuuden pystyy välttämään juomalla aina sen verran, ettei tarvitse tosissaan nähdä ja hävetä itseään.