Karvinen, Kirsi: Tuleeko vielä kevät?

Kirsi Karvinen: Tuleeko vielä kevät?

KKJMK, 2013

Luin ~ 24.11.2014

Isä ja äiti olivat riidelleet taas kerran. Laura ja Antti olivat istuneet yhdessä portailla. Kylki kyljessä, sisko ja veli. Antin linkkuveitsellä he olivat kaivertaneet nimensä kaiteeseen. Kertomaan seuraavalle perheelle omaa tarinaansa. Kertomaan, että kerran hekin olivat olleet olemassa.

Kaksi ihmistä sanoo rakastuneena tahdon. Mutta kun toiveet jäävät täyttymättä ja pilvilinnat romahtavat alas, tuo sana vaatii paljon enemmän. Eteen tulee valintoja, jolloin tuo pieni sana punnitaan. Jokin särkee kauniiksi kiillotetun kuvan. Isä ja äiti ovat voimattomia elämänsä vastoinkäymisten edessä ja lapset kantavat tapahtumista suurimman taakan. Arjesta tulee epätoivoinen yritys pitää edes oma elämä kasassa. Säröt vievät heidät erilleen toisistaan.

Neljä perheenjäsentä, neljä erilaista tarinaa. Kuinka voisi luottaa, että elämä kantaa, että se ei hajoaisi enää palasiksi? Onko kaikki vain sattumaa vai olisiko sittenkin olemassa joku, joka saisi kaiken muuttumaan? Voiko meidän elämään vielä paistaa aurinko?

Tärkeä aihe, ajankohtainen. Rikkinäinen perhe, jossa vanhemmat hukkaavat itsensä ja toisensa. Lapset saavat sen sitten taakakseen - kukin tavallaan. Hyvin tätä oli kuvattu, toki myös kärjistäen.
Hiukan kömpelösti kirjoitettu, sillä toistoa oli mielestäni aika paljon. Siis alleviivattiin jotain asiaa sanomalla se samassa kappaleessakin uudestaan - ja myöhemmin vielä uudestaan. Tämä vähän haittasi lukukokemusta. Kirjoitusvirheitäkin oli paikoitellen.

Jossain vaiheessa alettiin vihjata suureen muutokseen - ja kristillinen sanoma kirjasta löytyykin. Se oli mielestäni hyvin saatu kirjaan, selkeästi, muttei tuputtamalla. (Vaikka hiukkasen toistoa siinäkin oli.)

Ingelman-Sundberg, Catharina: Kakkua, kiitos!

Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!

Kaffe med rån, 2012

Suom. Outi Menna
Schildts & Söderströms, 2014

Luin ~ 17.11.2014

Kuvaus: Veijarimainen romaani vanhusten napinasta joka muuttuu kapinaksi

Kaikki ei ole kohdallaan palvelutalo Timantissa. Märtha, Stina, Anna-Greta, Harava ja Nero epäilevät, että uusi johto vedättää heitä. Ruoka on huonoa eikä sitä ole riittävästi, ulkoilemaan ei pääse ja muutenkin on tylsää. Pienten illanistujaisten jälkeen heidät pannaan vielä lukkojen taakse. Martha alkaa uskoa, että ainoa keino päästä ulos tästä vankilasta on hankkiutua oikeaan vankilaan. Pieni rikos, taloudellinen vaikka, kevyt tuomio, mukavat oltavat telkien takana.
Suunnitelma on nerokas. Keinutuolikopla öljyää rollaattorinsa ja panee tuulemaan. Tietenkään kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan, mutta onneksi näillä rikollisilla on sydän paikallaan ja nauru herkässä.

Kommentti
Huh, olipa urakka. Tarina sinänsä kuulosti ihan hauskalta ja hulvattomalta. Minä vaan en päässyt kirjan imuun missään vaiheessa. Silti tulin lukeneeksi kirjaa sen verran pitkälle, että halusin lukea hamaan loppuun asti. Vaan olipa vaikeata. Jotenkin juoni oli epälooginen ja poukkoileva. Mietin jopa (kun luin ylistäviä arvioita), että onko suomennoksessa jokin mennyt pieleen, kun en vaan saanut huumorista irti mitään. Suoraan sanoen tylsä kirja oli tämä.
En voi oikein ymmärtää, miksi näin oli, koska sinänsä juonenkäänteissä olisi ollut paljonkin hauskoja aineksia.
- Ehkä edellinen kirja vaan oli liian hyvä?

Korhonen, Marja: Häivähdyksiä - erityinen elämäni

Marja Korhonen: Häivähdyksiä - erityinen elämäni

Myllylahti Oy, 2014

Luin ~ 11.11.2014

Kuvaus
Tämä kirja on kirjoitettu otsahiirellä kirjain kerrallaan. Itkien ja nauraen. Eläen.
Siten se kuuluu myös lukea.

Marja Korhonen oli 42-vuotias, kun hän sai aivorunkotukoksen. Käsittämättömän hoitovirheen seurauksena oli niin sanottu locked in -syndrooma eli neliraajahalvaus ja puhekyvyn menetys. Perheenäidistä, erityisopettajasta ja aktiiviurheilijasta tuli oman kehonsa vanki.

Vain silmiensä liikkeitä käyttäen Marja taisteli itsensä kuoleman rajalta kuntoutukseen ja sieltä takaisin omaan kotiin. Hänen valovoimainen luonteensa ja hersyvä huumorintajunsa saavat kirjan rivit ja niiden välit räiskähtelemään.
Häivähdyksiä on kertomus sisusta mahdottoman edessä, uskosta elämään, toivosta kärsimyksen rinnalla sekä rakkaudesta ja ystävyydestä kaiken tämän perustana. Se kertoo hymysuin kyynelten läpi yhden ihmisen uskomattoman tarinan.


Kiitos Marja Korhoselle tästä kirjasta! Tämähän on aivan uskomaton selviytymistarina. Tosin tietysti myös surullinen tositarina hoitovirheestä ja laiminlyönneistä.
Ihan ensiksi tulee mieleen, että tämän kirjan on täytynyt olla tärkeä osa M.K.:n toipumisprosessia, henkisessä mielessä. Omasta kokemuksesta tiedän, miten käsittämättömän paljon voi helpottaa jonkin vuosia vaivanneen asian selvittely. Vaikkei saisi korvauksia eikä edes lopullista selvitystä asiasta, mutta jo asian selvittäminen ja purkaminen itsessään on todella puhdistava ja mielenrauhan antava kokemus.
Toiseksi tekee mieli kiittää Marja Korhosta siitä, että hän todennäköisesti kertoo myös jonkun muun (muiden) tarinan. Ei voi olla miettimättä, moniko vastaavassa tilanteessa ollut ei ole ollut riittävän sinnikäs saamaan tahtonsa ilmi, kun se Korhosenkin taustalla ja aiemmalla koulutuksella - sisusta nyt puhumattakaan - on ollut noin hankalaa.

Kirja on ihana. Siitä jää todella positiivinen fiilis, suorapuheisuudessaan se puhuttelee, mutta elämänilo ja -halu vie aina eteenpäin. Vaikka läpi harmaan kiven.

Fletcher, Susan: Irlantilainen tyttö

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö

Eve Green, 2004

Suom. Jonna Joskitt
Like Kustannus, 2010

Luin ~ 3.11.2014

Eve Green odottaa esikoistaan. Hän palaa muistoissaan omaan lapsuuteensa - valheiden, vihan ja pelon täyttämään kesään, joka opetti hänelle raskaalla tavalla kuinka elämästä voi selviytyä ilman rakkautta. Seitsemänvuotias Eve oli juuri menettänyt äitinsä, ja hänet oli lähetetty Walesiin isovanhempiensa luo. Kuunnellessaan tarinoita perheensä historiasta hän ymmärsi, ettei kaikki olekaan ollut hyvin. Nyt, vuosia myöhemmin, palapelin palaset vihdoin asettuvat paikoilleen.