KKJMK, 2013
Luin ~ 24.11.2014
Isä ja äiti olivat riidelleet taas kerran. Laura ja Antti olivat istuneet yhdessä portailla. Kylki kyljessä, sisko ja veli. Antin linkkuveitsellä he olivat kaivertaneet nimensä kaiteeseen. Kertomaan seuraavalle perheelle omaa tarinaansa. Kertomaan, että kerran hekin olivat olleet olemassa.
Kaksi ihmistä sanoo rakastuneena tahdon. Mutta kun toiveet jäävät täyttymättä ja pilvilinnat romahtavat alas, tuo sana vaatii paljon enemmän. Eteen tulee valintoja, jolloin tuo pieni sana punnitaan. Jokin särkee kauniiksi kiillotetun kuvan. Isä ja äiti ovat voimattomia elämänsä vastoinkäymisten edessä ja lapset kantavat tapahtumista suurimman taakan. Arjesta tulee epätoivoinen yritys pitää edes oma elämä kasassa. Säröt vievät heidät erilleen toisistaan.
Neljä perheenjäsentä, neljä erilaista tarinaa. Kuinka voisi luottaa, että elämä kantaa, että se ei hajoaisi enää palasiksi? Onko kaikki vain sattumaa vai olisiko sittenkin olemassa joku, joka saisi kaiken muuttumaan? Voiko meidän elämään vielä paistaa aurinko?
Tärkeä aihe, ajankohtainen. Rikkinäinen perhe, jossa vanhemmat hukkaavat itsensä ja toisensa. Lapset saavat sen sitten taakakseen - kukin tavallaan. Hyvin tätä oli kuvattu, toki myös kärjistäen.
Hiukan kömpelösti kirjoitettu, sillä toistoa oli mielestäni aika paljon. Siis alleviivattiin jotain asiaa sanomalla se samassa kappaleessakin uudestaan - ja myöhemmin vielä uudestaan. Tämä vähän haittasi lukukokemusta. Kirjoitusvirheitäkin oli paikoitellen.
Jossain vaiheessa alettiin vihjata suureen muutokseen - ja kristillinen sanoma kirjasta löytyykin. Se oli mielestäni hyvin saatu kirjaan, selkeästi, muttei tuputtamalla. (Vaikka hiukkasen toistoa siinäkin oli.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti