Hauru, Hanna: Viimeinen vuosi

Hanna Hauru: Viimeinen vuosi
Like Kustannus Oy (Otava), 2021
Luin ~ 15.8.2021

Kuvaus:
Finlandia-ehdokkaan raadollisen kaunis pienoisromaani.
1950-luvulle sijoittuva kertomus ankaran talven riivaamasta Pohjois-Pohjanmaan kylästä ja kynämiehestä, joka valitsi tiensä isänsä tahdosta piittaamatta. Kirjallisen maineen myötä hänestä on tullut kylän silmätikku, syrjään vetäytyvä ja köyhyyden koulima mies, jonka mielessä kajastelee rakkauden kaipuu. Onko menestyksen hintana yksinäisyys vai löytääkö hän kaipaamansa? Haurun viides romaani kulkee hänen ylistetyn teoksensa Jääkannen jalanjäljillä. Se on kuin yhdistelmä Aki Ollikaisen Nälkävuotta ja Maria Jotunin, Rosa Liksomin ja Timo K. Mukan karua Pohjolaa.

Kommentti:
Mielenkiintoinen uusi kirjailijaääni. Tykkäsin kielestä, jota teki mieli maistella. Siihen piti myös syventyä, koska muutama lause saattoi tiivistää hyvin paljon ja kertoa asioita monella tasolla. Upeita havaintoja aikakaudesta ja ihmisyydestä.

(174 sivua.)

Keyes, Marian: Aikuiset ihmiset

 Marian Keyes: Aikuiset ihmiset

Grown Ups, 2020

Suom. Lea Peuronpuro

Tammi (WSOY), 2021

Luin ~ 27.7.2021

Kuvaus: Tietäisitpä mitä muut salailevat! Mestarikomediennen täsmäisku Caseyn perheeseen, jonka glamoröösit kulissit kaatuvat, kun aivotärähdyksen saanut Cara paljastaa kaikkien salaisuudet. Veljekset Johnny, Ed ja Liam Casey ovat onnenpekkoja. Heillä on kauniit ja lahjakkaat vaimot vierellään – Jessie, Cara ja Nell – sekä iso liuta lapsia. Lomat ja juhlahetket Caseyn perhe viettää yhdessä, mutta kaikki ei ole niin auvoista kuin miltä näyttää. On nimittäin niin, että jotkut eivät voi sietää toisiaan ja jotkut tulevat toimeen liiankin hyvin. Kun sitten Cara saa aivotärähdyksen, alkaa hän vuodattaa julki ikäviä totuuksia. Kiusallisen tilinteon hetkellä jokaisen on punnittava tykönään, tällä tavallako käyttäytyvät aikuiset ihmiset. Irlantilainen Marian Keyes (s.1963) on tunnetaan ”luvattoman hauskoista” (Sunday Times) romaaneistaan, joissa hän kuvailee, millaista on olla tänä päivänä nainen. Nykykirjallisuuden merkittäväksi feministiksi tituleerattu Keyes on vakaasti sitä mieltä, että huulipuna ja korkokengät eivät tee naisesta idioottia. Ei ihme että häntä niin kovasti rakastetaan ja loputtomiin jäljitellään. - Kommentti: Kevyttä ja silti varsin painavia asioita. Omaan kesälomalukumakuuni vähän sekavakin, kun oli niin paljon ihmisiä ja kesti tovin muistaa, kuka kukin oli. Tykkäsin kyllä! ((605 sivua.)

Holmberg, Niillas: Halla Helle

 Niillas Holmberg: Halla Helle

Gummerus, 2021

Luin ~ 24.6.2021

Kuvaus:

Palkitun saamelaisrunoilijan tenhoava esikoisromaani

Papin poika Samu jättää etelän taakseen ja muuttaa Saamenmaalle. Merkillisen vahva voima vetää häntä Utsjoelle: Suomen puhutuin saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle.

Elle hylkää taiteen teon ja erakoituu tunturiin viettämään esi-isiensä mukaista elämää. Hän lähettää Samulle runomuotoon kirjoitettuja unia. Freud ja Jung apunaan Samu alkaa tulkita unia auttaakseen Elleä. Välittyykö tulkinnoista vain hänen oma halunsa saada Elle lähelleen, ja mitä toisen kulttuurista on omaksuttava ymmärtääkseen sen symboleja?

Yhteiskunnallinen Halla Helle on sykähdyttävä esikoisromaani. Se kuvaa viisaasti niin yksilön kuin yhteisön ristiriitoja.

Kommentti:

Runoja, unia, psykologiaa. Mielenkiintoinen, myös haastava luettava. 

Vahva kannanotto Suomen alkuperäiskansan, saamelaisten kohteluun viime vuosisatoina ja -kymmeninä. Viivähdys Lapin maisemissa.

(455 sivua.)

Bergstrand, Mikael: Kolmella jaollinen mies

 Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies

Ingemar Modigs uppvaknande, ...

Suom. Riie Heikkilä

Atena Kustannus Oy, 2021

Luin ~ 8.5.2021

Kuvaus:

Elämänmyönteinen romaani epätavallisesta ystävyydestä, joka antaa toisen mahdollisuuden sekä neuroottiselle miehelle että 11-vuotiaalle pakolaistytölle.

Kuusikymppinen Ingemar Modig herää joka aamu ennen herätyskelloa, koska muuten joku varmasti kuolee. Pakkoajatusten keskellä hänet pitävät järjissään siivoaminen - kolmen Elvis-levyn verran päivässä - ja tapetissa olevien koivujen laskeminen - 33 kappaletta.

Tarkkuutta vaativa elämä järkkyy, kun Ingemar vedetään yllättäen lasten jalkapallopelin tuomariksi. Syyriasta tullut Dalia pelaa poikien joukossa jalkapalloa kuin tuulispää, ja yhtä sujuvasti hän pujottelee Ingemarin omituisuuksien ohi suoraan tämän sydämeen. Yhdessä he pystyvät päästämään irti vanhoista ja uusista suruista.

Kun paikallislehden turhautunut toimittaja yrittää pelastaa uransa vihapuhetta lietsomalla, Ingemar ei voi enää vetäytyä syrjään. Tärkeitä ihmisiä pitää auttaa, vaikka se tarkoittaisi, että seinätapetissa on yllättäen 34 koivua.

Kommentti:

Kiva aihe ja mielenkiintoiset ja sympaattisetkin henkilöt, mutta kerronta vain oli jotenkin kankeaa. Toki kertojana olikin  enimmäkseen ahdistuneisuushäiriöinen henkilö, joten teksti tavallaan kuvasi hänen sielunmaisemaansa, mutta  tarina ei myöskään oikein päässyt lentoon sen vuoksi. Henkilöt olivat kuitenkin sen verran sympaattisia, että luin kirjan loppuun, vaikka tarina välillä junnasikin kovin hitaasti.

Joissain kohdissa tuntui, että kirja olisi sopinut nuortenkirjaksi vähän turhankin selkokielisen kerrontansa vuoksi, mutta toisaalta olisi kuitenkin ollut sellaiseksi vähän liian pitkä ja -piimäinen. Välillä mietin, johtuiko kankea kerronta suomennoksesta, mutta mistäpä sen voisi tietää. Kirja käsitteli kyllä monia kiinnostavia, tärkeitä ja koskettaviakin  aiheita. Loppujen lopuksi sympaattinen tarina, jossa oli vähän yllätyksiä myös lopussa, ja siksi olen ihan tyytyväinen, että vaikeuksista huolimatta sain luettua kirjan loppuun.

(357 sivua.)

Kanto, Anneli: Rottien pyhimys

 Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Gummerus, 2021

Luin ~ 15.4.2021

Kuvaus:

Vereväkielinen romaani Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaamisesta 1500-luvulla.

Keitä olivat maalarit, jotka koristivat Suomen keskiaikaisia kirkkoja pyhimysten ja Raamatun kertomusten kuvin? Miten he maalasivat, mitä he tavoittelivat, mitä ajattelivat?

Hattulan kirkon maalaaminen on valtava urakka. Jotta työ valmistuisi ajoissa, maalareiden on pakko pestata ryhmäänsä omituisena pidetty tyttö, Pelliina, koska hän osaa piirtää. Kirkko, työtoveruus ja kesä mullistavat kaikkien elämän.

Hersyväjuoninen tarina perustuu sekä tunnettuun että kuviteltuun historiaan ja kuvaa kiehtovasti keskiaikaisen kirkon maalaamista sekä kyläyhteisön silmäätekeviä ja rahvasta.

Kommentti:

Veikkaan, että ensi kesänä Hattulan kirkolla riittää pyhiinvaeltajia. Kyllä tämä kirja sai aikaan halun ajella Hattulaan katsomaan kirjassa kuvattuja maalauksia oikein lähempääkin. Mieskin luki tämän kirjan parissa päivässä, joten sieltäkin tulee vahva suositus ja kiinnostus kirkkoreissailuun. 

Vaikka tarina kirkon maalareista onkin mielikuvitusta, kuvat ovat ihan oikeita ja aika mielenkiintoisia, kuten itse kirkkokin. Meillähän täällä Sastamalassa riittää kirkkoja, keskiaikaisiakin on peräti kaksi kappaletta, ja kesällä niitä näkee Ahvenanmaalla lisääkin. Hattulan kirkko on kiinnostava, koska se on muurattu tiilistä eikä harmaasta kivestä, kuten lähes kaikki muut tuolta ajalta olevat.

Hyvä tarina, ja  tykkäsin erityisen paljon kirjan reipaasta kielestä. 

Edit. Jännä, miten välillä kirjan arvon alkaa tajuta vasta vähitellen. Tässäkin etenkin Pelliinan kokemukset ja kasvutarina alkoivat elää vahvemmin mielessä vasta kun olin jo palauttanut kirjan kirjastoon. Sen verran mielenkiintoisia ajatuksia ja teräviä sekä ajattomia huomioita ihmiselämästä ja taiteesta ja taiteen tekemisestä kirja sisältää, että voisin vakavasti harkita sen hankkimista omaankin hyllyyn. (19.4.)

(405 sivua.)

Härkönen, Anna-Leena: Olis niin kiva

 Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva

Otava, 2021

Luin ~ 22.3.2021

Kuvaus:

Miten suhtautua ystäviin, jotka tekevät jatkuvasti ohareita? Onko nuorison vapaamielisyys jo ahdasmielistä? Mistä tunnet sä molopään?

Anna-Leena Härkönen vastaa näihin ja moniin muihin kysymyksiin rehellisen riemastuttavalla tyylillään. Hän ottaa tarkan katseensa kohteeksi myös virushysterian, dna-testit, etuilevan Jeesuksen, kaamosmasennuksen sekä repliikit, jotka voivat kääntää kohtalon suunnan.
Kirjassa annetaan lisäksi elämänohjeita tuoreelle ylioppilaalle: ”Jos rakastuu, kannattaa iskeä kimppuun ennen kuin joku muu ehtii. Ellei tyrkytä itseään, jää ilman.”
Vastustamattomassa kirjoituskokoelmassa katsotaan totuutta suoraan silmiin.

Kommentti:

(141 sivua.)

Jaku, Eddie: Maailman onnellisin mies

 Eddie Jaku: Maailman onnellisin mies

alkuper. The Happiest Man on Earth, 2020

Suom. Aki Räsänen

Aula Kustannus Oy, 2021

Luin ~ 1.3.2021

Kuvaus:

Holokaustista selviytyneen Eddie Jakun kertomus on tarina koettelemuksista, onnellisuudesta ja toivosta.

Eddie Jaku on holokaustiselviytyjä, josta tuli kirjailija 100-vuotiaana. Esikoiskirjassaan Maailman onnellisin mies Jaku kertoo elämäntarinansa, joka johtaa ylemmän keskiluokan saksalaiskodista kolmen keskitysleirin ja usean pakomatkan kautta Sydneyyn.

Maatessaan Auschwitzissa lankkupedillä kymmenen muun vangin kanssa Jaku ei uskonut selviävänsä edes tulevasta kylmästä yöstä. Hän päätti, että jos selviäisi, hän eläisi jokaisen päivän täysillä. Tämä on hänen tarinansa.

Jakun muistelmat sädehtivät toivoa, joka voi löytyä myös maailman tummimmissa hetkissä. Maailman onnellisin mies on paitsi pysäyttävä kuvaus yhdestä ihmiskunnan synkimmästä ajanjaksosta myös syvällisen viisas ja lohdullinen elämänopas onnellisuudesta.

"Kun elämäni synkimmät hetket olivat takanani, vannoin olevani tyytyväinen ja hymyileväni lopun elämääni, sillä kun ihminen hymyilee, maailma hymyilee hänen kanssaan."
- Eddie Jaku

Kommentti:

Vaikuttava kirja, tietenkin.

Pari sitaattia, jotka haluan muistaa tästä kirjasta, koska ne ovat juuri nyt ajankohtaisia. s. 107:

" Ihailen yhä ihmisruumista ja kaikkea sitä, mihin se pystyy. Olen hienomekaanikko ja olen vuosien ajan valmistanut mitä monimutkaisempia ja hienosyisimpiä laitteita, mutta en pystyisi tekemään ihmisruumiin kaltaista konetta. Sen parempaa konetta ei ole. Se muuttaa polttoaineen elämäksi, osaa korjata itsensä ja selviää kaikesta, mistä sen täytyy selvitä. 

Sen vuoksi sydämeni nykyään särkyy, kun näen miten jotkut ihmiset kohtelevat kehoaan ja pilaavat tämän ihmeellisen koneen, jonka olemme kaikki omaksemme saaneet (polttamalla tupakkaa, juomalla alkoholia ja myrkyttämällä sen huumeilla). He tuhoavat parhaan koneen maan päällä ja se on hirveää tuhlausta.

... Se piti minut hengissä."

Ja vielä toinen sitaatti s. 152:

"Olin jo varhain elämässäni oppinut, että olemme kaikki osa suurempaa yhteisöä ja että työnämme on auttaa kaikkia elämään vapaata ja turvallista elämää.

....

Sama pätee kaikkeen työhön, jota teemme. Oletko sinä opettaja? Teet nuorten ihmisten elämästä rikkaampaa joka päivä! Oletko kokki? Jokainen valmistamasi ateria tuottaa maailmalle suurta iloa! Et ehkä rakasta työtäsi tai joudut tekemään sitä vaikeiden ihmisten kanssa, mutta työsi on ailti tärkeää, sillä rakennat omalta pieneltä osaltasi yhteistä maailmaamme tekemällä sitä. Emme saa koskaan unohtaa sitä. Tämänpäiväiset ponnistuksesi vaikuttavat ihmisiin, joita et koskaan tule tuntemaan. Voit itse valita, onko vaikutuksesi myönteinen vai kielteinen. Voit tehdä valintoja joka päivä, joka minuutti, ja toimia joko parantaaksesi tai huonontaaksesi vieraiden ihmisten elämää. 

Valitseminen on helppoa, sinun on se tehtävä."

(178 sivua.)

Hietala, Nelli: Varotoimia

 Nelli Hietala: Varotoimia

Karisto, 2020

Luin ~ 15.12.2020

Kuvaus:

Kun Taimi palaa bussilla viikonlopun vietosta, hän on varautunut henkisesti kaikkiin mahdollisiin vaaroihin: ojaanajoon, ohituskolareihin ja tielle loikkiviin hirviin. Sitten hänen viereensä istahtaa komea mies, joka on selvästi maahanmuuttaja. Miksi, vaikka bussissa olisi muuallakin tilaa? Väliasemalla Taimi ryntää aseman vessaan, koska hän ei halua lukittautua bussin ahtaaseen kopperoon, ja huomaa bussin sillä aikaa lähteneen. 

Siitä alkaa Taimin varjellun elämän vaarallisin ja nolostuttavin, kerrassaan katastrofaalinen seikkailu.

Kommentti:

Kevyttä välipalalukemista, josta kyllä tykkäsin. Taimi oli virkistävän erilainen päähenkilö kaikkine pelkoineen ja varautumisineen.

(167 sivua.)

Levola, Minna: Tylsä elämäni

 Minna Levola: Tylsä elämäni

Karisto, 2020

Luin ~ 27.11.2020

Kuvaus: (takakansi)

Kaikilla luokan tytöillä on korvissa reiät. Paitsi Lindalla. Se on Lindan kaltaiselle 11-vuotiaalle ujon puoleiselle tytölle todellinen ongelma. Hiukan Lindaa myös harmittaa, että heillä ei kotona ole muuta lemmikkiä kuin akvaariokalat, mutta saahan hän kuitenkin ulkoiluttaa bestiksensä Emmiksen kanssa heidän hoitokoiraansa Nessua. Emmis se keksii ratkaisun Lindan korvisongelmaankin.

Minna Levolan esikoisteos on vauhdikas tarina Lindasta, hänen perheestään ja luokkakavereistaan sekä monenmoisista arjen sattumuksista - kadonneesta ympänkirjasta, cheerleadingista, verisistä porkkanoista, eräästä liikkatunnista ja uudesta taistelukalasta. Muun muassa.

Kommentti:

Välipalaksi yksi lastenkirja, tai koululaiskirja. Tämä on upouutuus ja nykypäivän koululaisten maailmasta, joten mukana on tietenkin kännykkämaailma, some, Youtubeidolin seuraaminen ja Wilma-viestit.

Ikiaikaisia kysymyksiä kuitenkin yhä; olenko oikeanlainen, haluanko kuulua luokan hiljaisiin vai esillepyrkiviin. Oma olemus ja sen tarkkailu on 11-vuotiaalla jo alkanut. Kotiväkikin tuo oman osuutensa elämän sekalaisuuteen.

(171 sivua.)

Mäkinen, Heidi: Ei saa elvyttää

 Heidi Mäkinen: Ei saa elvyttää

Karisto, 2020

Luin ~ 21.11.2020

Kuvaus: 

Auri on hammaslääketieteen professori emerita, jonka elämän pääsisältö on ollut työ. Kahdeksankymppisenäkin Aurissa on edelleen tyyliä: hän pukeutuu huolellisesti, lakkaa kyntensä ja antaa tutun taksikuskin kyyditä Stockmannille ostoksille. Puolivahingossa hän päästää eleganttiin kotiinsa Natalian, sattumalta kohdalle osuneen iltaopiskelijan, ja pyytää tältä pikku palveluksia, jotka hän korvaa avokätisesti. Kun Auri on tutustunut Nataliaan paremmin, hän tohtii pyytää tältä hiukan isompaakin palvelusta.

Heidi Mäkisen romaanissa kirjailijan persoonallinen, hieman sarkastinen ääni saa uusia sävyjä hänen käsitellessään vanhuskysymystä hiukan toisenlaisesta näkökulmasta.

Kommentti:

Ihan hauska välipalakirja. Sujuvaa tekstiä ja sopivasti erilaisia näkökulmia. Sarkasmi puri ainakin meikäläiseen.

(245 sivua.)

Velling, Hanna: Kutsumaton

 Hanna Velling: Kutsumaton

Bazar Kustannus Oy, 2020

Luin ~ 2.11.2020

Kuvaus:

Hauska ja haikea romaani eksien, nyksien ja bonusperheenjäsenten elämästä

Hannan Vellingin uutuusromaani Kutsumaton kertoo perheen hajoamisesta ja uuden syntymisestä. Toisen murhe on toisen onni, vaan miltä tuntuu ottaa vastuu molemmista?

Mikon ja Mirjan liitto on kestänyt, vaikka Mikolla on ollut irtosuhteita, merkityksetöntä seksiä. Mikon aikomukset ovat hyvät. Hän haluaa sitoutua, hän haluaa olla kunnollinen perheenisä. Mutta riittääkö se, kun kotiovelle tulee Siru, kiihottava mahdollisuus kaikenlaiseen uuteen?

Sirun sydämessä on tyhjiä kohtia, jotka Mikko täyttäisi täydellisesti. Turvaa, check. Isähahmo Topi-pojalle, check. Rakkautta, todellakin check. Mikko antaisi kaikkea sellaista, mitä Topin isä ei koskaan antanut, ja enemmänkin. Paljon enemmän, kuten kaikki ne uusperhekuvion ihmiset, jotka tulevat osaksi uutta elämää kutsumatta.

Kutsumaton on ihmissuhderomaani, joka kertoo perheen hajoamisesta ja uuden syntymisestä. Toisen murhe on toisen onni, vaan miltä tuntuu ottaa vastuu molemmista? Tarinaan tuovat kontrastia Sirun sisustuslehtiin kirjoittamat utuisenunelmaiset artikkelit epätodellisista onneloista ja Mirjan kermavaahdonkepeät kakkublogikirjoitukset, joissa voi maistaa menetyksen kipeyden ja karvauden.

Kommentti

(Teknisiä ongelmia julkaisemisessa eilen, nyt uusi yritys.)

Mielenkiintoisesti poimittu eri näkökulmia avioerotilanteesta. 

Puheenvuoronsa saavat niin uuden naisen matkaan lähtevä Mikko, jätetty Mirja, heidän tyttärensä Miisa ja Linda, uusi naisystävä Siru, hänen poikansa Topi ja vielä Mirjan ex-anoppikin eli Mikon äiti.

Näkökulmat ovat todella mielenkiintoisia ja kertovat siitä, miten asia koskettaa monia muitakin kuin vain eroavaa paria ja sitä uutta ihmistä, joka tulee kuvioihin.

Kaikki edellämainitut saivat hyvinkin tasapuolisesti kertoa oman näkökulmansa ja omat tuntonsa asian ja tilanteen suhteen.

Toisaalta tämä huolellinen tasapuolisuus jätti henkilöt ehkä hieman etäisiksi, he ikään kuin toimivat avioeron osapuolien edustajina enemmän kuin aidon, jopa raadollisen elävinä ihmisinä. 

Lukijana jäin lopulta hieman kaipaamaan vielä henkilökohtaisempaa otetta ja mahdollisuutta kiinnostua heistä myös henkilöinä.

Toisaalta tässä ei asetuttu kenenkään puolelle, mutta henkilöitä ei päästetty ihan iholle. 

(288 sivua.)

Annala, Marko: Kuutio

 Marko Annala: Kuutio

Like Kustannus (Otava), 2020

Luin ~ 30.10.2020

Kuvaus:

Mies katsoi lumoutuneena vaimoaan ja poikaansa. Hän oli nyt jotain enemmän kuin mies, enemmän kuin yksinäinen susi tai oman onnensa seppä. Hän oli isä.

Tässä oli hänen elämänsä suurin saavutus ja tavoite samoissa kapaloissa. Poika. Isä. Tehtävä.

Vuosikymmentä myöhemmin mies pitelee sylissään raivokohtauksesta toipuvaa poikaansa autiossa kodissa. Miksei mikään vanhemmuudessa vastannut hänen odotuksiaan perhe-elämän onnesta?

Marko Annalan kolmas romaani on syvän inhimillinen tarina isyydestä, rakkaudesta ja elämästä haastavan lapsen kanssa. Se tuo esiin myös uuden puolen Annalasta kirjailijana: tumman huumorin sävyt.

Kommentti:

Todella sympaattinen tarina. Alkupuolella kieli oli hetkittäin vähän kömpelöä, mikä hieman hämmensi, koska päähenkilö oli ammatiltaan kirjoittaja. Toisaalta se kuvasi jollain tavalla päähenkilön hämmennystä roolistaan erityislapsen isänä.

Olen tykännyt Annalan edellisistä kirjoista ja tykkäsin tästäkin.

(308 sivua.)

Granholm, Paul: Paluu helvetistä

 Paul Granholm: Paluu helvetistä

Aula & Co, 2020

Luin ~28.9.2020

Kuvaus:

Selviytymistarina elämän nurjalta puolelta

Kimmo Harjula on ruotsinsuomalainen, nykyään Suomessa asuva entinen huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjä ja kovan luokan rikollinen.

Harjulan isä oli sadistinen tyranni, joka pahoinpiteli ja kidutti häntä säännöllisesti jo Harjulan ollessa pieni lapsi. Häntä käytettiin myös seksuaalisesti hyväksi. Selviytyäkseen lähes jokapäiväisistä pahoinpitelyistä hän alkoi haistella liimaa, polttaa hasista ja juoda alkoholia jo 7-vuotiaana. Ennen täysi-ikäistymistään Harjula ehti asua peräti 46 eri kasvatuskodissa.

Harjula istui yhteensä 14 vuotta eri vankiloissa ja jatkoi rikollista toimintaa myös kiven sisässä. Lopulta hänet lähetettiin vankien sopeutumiskeskukseen Lappiin. Yksinäisyydessä tunturin keväthangilla hän päätti muuttaa elämänsä suunnan ja onnistui pääsemään irti päihteistä ja rikollisuudesta. Tuomion suoritettuaan hän kouluttautui terapeutiksi ja on nykyään vapaa mies.

Kommentti:

Hurja elämä ja jokseenkin sellaisenaan kerrottu. Surullisinta on tietysti se, miten pienestä pahoinpidellystä pojasta kasvaa iso ja vaarallinen pahoinpitelijä. Nykyään hän toisaalta pystyy ehkä sitä paremmin auttamaan muita, ja  jos vielä ennaltaehkäisemään joidenkin nuorten ajautumista samoille teille, niin sitä parempi.

(174 sivua.)

Nivukoski, Paula: Mainingin varjo

 Paula Nivukoski: Mainingin Varjo

Otava, 2020

Luin ~ 27.9.2020

Kuvaus:

Pääseekö pohjalaispitäjästä pakoon muualle kuin meren syliin?
Pappilan naisväki oppii vaikenemaan, kun papan askelet kaikuvat portaissa. Evalina taipuu papan tahtoon, kunnes rakastuu nuoreen kalastajaan. Ankara isä ei ikimaailmassa hyväksyisi Andersia vävyksi, joten nuoripari karkaa kaukaiselle luodolle.

 Taakse jää paitsi Papan varjo myös rakas sisko ja äidin hyräily hiljaisissa huoneissa, eivätkä muistot jätä Evalinaa rauhaan. Luonnonvoimat eivät tahdo pahaa, mutta armoa ne eivät anna. Riittääkö Evalinan rakkaus, kun myrsky lyö yli luodon ja Anders viipyy merellä?

Kommentti:

Tämä kirja oli kyllä aivan uskomaton lukukokemus. Kieli oli runollista ja valtavan sisältörikasta, ja siksi jopa välillä hidasta lukea. 

Oli erikoista, miten tarinan sävy muuttui alun kepeästä ja kevyestä, lähes tyttökirjamaisesta ja romanttisesta ensin realistisemmaksi ja loppua kohti todella raskaaksi.  Täytyy nyt tunnustaa, että jossain kohdassa jopa harkitsin kirjan jättämistä kesken, sillä päähenkilön avuttomuus tuntui suorastaan käsittämättömältä. Olisin kaivannut sellaista reipasta naispäähenkilöä, joista kerrotaan selviytymistarinoita. Mutta onneksi luotin kirjailijan taitoon tehdä tästä kokonainen tarina, sillä tulihan se sieltä. Ei lukija sentään saa päättää, millainen tarinan pitää olla, vaikka mieli tekisikin ;).

En tietenkään halua paljastaa juonta, koska kirjan idea on mielestäni se, että lukija ei voi todellakaan aavistaa, mitä tulee tapahtumaan ja mitä toisaalta aiemmin on tapahtunut. Kirjassa keritään vuorotellen auki nykyhetkeä pienellä luodolla sekä Evalinan muistikuvia kotipappilasta. Osa muistoista on niin kipeitä, että ne ovat ehkä unohtuneetkin ja palaavat mieleen vasta, kun tosi on jo kyseessä.  Sen voin kertoa, että kirjan sävy kyllä muuttuu alun kepeydestä aivan toisenlaiseksi. 

Lue  ihmeessä tämä kirja!

Edit. 3.11.2020

Jatkan tätä kommentointia näin vielä myöhemmin, koska  tämä kirja teki vaikutuksen ja kuitenkin muutaman viimeaikaisen kirjan jälkeen olen miettinyt, miksi tässä - ja niissä muissakin - jäin kuitenkin kaipaamaan jotain. 

Tarina on siis todella mielenkiintoinen ja hyvin laadittu sekä oivaltavasti ja taidolla kerrottu. Kieli on rikasta ja omankuuloista, positiivisessa mielessä välillä suorastaan runollista, eikä kuitenkaan liian kikkailevaa. Mielestäni  tarkoituksella "kikkaileva" kieli ei enää lisää tarinaan hyvää, jos se vie liikaa huomion tarinasta.

Mitä siis jäin kaipaamaan? Jäin kaipaamaan persoonaa!

Evalinan tarina on koskettava ja se, miten hänen menneisyytensä paljastuu vähitellen lukijalle ja kertoo hänestä, on juonellisesti oivallista! Mutta itse Evalina henkilönä jää jotenkin hieman tarinansa jalkoihin, ja etäiseksi.

Kun näin traagisen tarinan lukee, sitä haluaisi myös kiintyä henkilöihin, joista lukee. Enkä tarkoita, että päähenkilöstä täytyisi pelkästää pitää, kyllä hänessä särmää ja/tai puutteitakin saa olla. 

Suuri kirjallisuus tulee sieltä, missä uskaltaudutaan ja heittäydytään. Henkilö, johon on kiintynyt, jää lukijan mieleen vielä pitkäksi aikaa - voi olla, että häntä ei unohda koskaan!  Tämän vuoksi pidän erityisen paljon esimerkiksi Ulla-Lena Lundbergin kirjoista. Hänen päähenkilöillään on aina merkitystä, ja kerronnassa on suurta lämpöä.

Ainakin sellainen olo minulle on jäänyt hänen kirjoistaan.

(380 sivua.)

Hulkko, Johanna: Vähäisiä tyyppivikoja

Johanna Hulkko: Vähäisiä tyyppivikoja 

Atena, 2020

Luin ~ 22.9.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Löytyykö Saab 99:n tunnistuskaaviosta elämän tarkoitus?

Hauska ja katkeransuloinen lukuromaani kertoo mahdollisuuksiin tarttumisesta. 

Mika on perheenisä ja aviomies. Lisäksi hänen elämässään ovat Saabit. Niitä perheellä on entuudestaan kaksi, mutta kolmaskin tarvitaan. Siitä alkavat ongelmat.                                            Kun Mika tapaa kuntosalilla ystävällisen Titan, asiat mutkistuvat entisestään. Titta ymmärtää Mikaa autoasioissa paremmin kuin oma vaimo, ja ongelmien vyyhti tihenee. Ainoa pakopaikka valheiden kierteestä on livelähetys merikotkan pesästä: Kuinka lintuperhe onnistuu pitämään pakan kasassa? Ymmärtävätkö merikotkat, mistä elämässä on kyse?                              Autojen kovat pinnat yhdistyvät romaanissa hersyvän humoristisesti merikotkien liiskaantuneisiin höyheniin. Teini-ikäisen tyttären selkä ei muistuta enää sitä vauvan selkää, jota Mika piteli kämmenellään. Asiat ovat joko vahvoja tai hauraita – ja sitten vahvatkin pettävät ja hauraat kantavat.

Kommentti:

Tämäpä olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Jos pitäisi jotenkin luonnehtia, niin chic litiin kallellaan, mutta siitä ovela, että päähenkilönä ja kertojana oli tällä kertaa mies. 

Jotenkin tämä kerronta upposi minuun. Saab-mies, merikotkien live-seuranta ja elämän merkityksen hukkaantuminen oli mielestäni tässä varsin toimiva ja hyvinkin uskottava  yhdistelmä.

Chic litin "varjolla" voi joskus tehdä varsin teräviä havaintoja ajasta ja ihmisistä, ja se on varsin antoisaa.

(207 sivua.)

Noronen, Paula: Tarja Kulho - Räkkärimarketin kassa

 Paula Noronen: Tarja Kulho: Räkkärimarketin kassa

Tammi, 2020

Luin ~ 19.9.2020

Kuvaus:

Terse! Tervetuloa Räkkärimarkettiin!
Radiomafiasta tuttu sketsihahmo Tarja Kulho palaa korsolaismarketin kassalle ja jakaa pika-analyyseja asiakkaiden tavasta elää.
Tarja Kulho on paitsi profeetta omalla kassallaan myös terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään kassahihnan toisella puolella seisoville asiakkaille, halusivatpa he sitä tai eivät. Vuosien asiakaspalvelutyön tuomalla rutiinilla hän tarjoilee yksityiskohtaisia havaintoja muiden elämästä ja elintavoista, mutta vasta ilmoittauduttuaan Uusi suunta työelämälle -kurssille hän tajuaa, ettei ole koskaan pysähtynyt miettimään, mitä itse todella haluaa.

Kommentti:

Kevyt välipalakirja. Olisi varmaan toiminut vaikka kuunnelmana, tai ehkä tämä hahmo on jostain ennestään tuttu, jolloin saa tarinan poljennosta kiinni. Luettuna vähän tylsä, vaikka jutut sinänsä hauskoja olivatkin. Tai ehkä oon itse tylsä. :D

(166 sivua.)

Kinnunen, Tommi: Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa: vaellusromaani

WSOY, 2020

Luin ~ 17.9.2020

Kuvaus:

Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.

Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?

Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.

Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Kommentti:

Mielenkiintoinen tarina ajasta, jolloin sota on juuri päättynyt ja nämä viisi Norjassa työssä ollutta naiset lähtevät kävellen halki poltetun Lapin. 

Kaikilla on oma tarinansa ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Mikä heitä odottaa, ja minne he ovat palaamassa? 

Vai ovatko?

- P.s. Asia, joka ei liity kirjan sisältöön eikä tarinaan itseensä, mutta häiritsi etenkin alussa omaa lukukokemustani: kirjassa oli luvattoman paljon kirjoitus- ja ladontavirheitä! Toivon totisesti, että niitä siivottaisiin ennen kirjan seuraavaa painosta!

(351 sivua.)

Pine, Emelie: Tästä on vaikea puhua

Emelie Pine: Tästä on vaikea puhua
Alkuteos: Notes to Self : Essays (Tramp Press, 2018)
Kääntäjä: Karoliina Timonen
Atena, 2020
Luin ~ 13.7.2020

Kuvaus: 

 

Kommentti:

-
(207 sivua.)

Vehkoo, Anneli: Kaikki ne hetket kun olet yksin

Anneli Vehkoo: Kaikki ne hetket kun olet yksin
Karisto, 2020
Luin ~ 27.6.2020

Kuvaus: (takakansi)

Kaksi eri-ikäistä kertojaa, mies ja nainen, eri elämänvaihe, eri ongelmat, eri tavoitteet, sama halu elää, elää enemmän. "Pelkureille ei tapahtu mitään. Eläminen on uskaltamista."
Mitä on mielekäs elämä? Eronnut freelancer-suomentaja Elina kaipaa päiviinsä muutakin sisältöä kuin käännöstyöt, aikuiselle tyttärelle skypettämisen ja vierailut iäkkään isän luona hoitokodissa. Isosisko Mariannen esimerkki seesteisestä arjesta koirien, viinin ja mausteyrttien kasvattamisen parissa ei houkuttele Elinaa, ja aika rientää... Kiireisiä ruuhkavuosia elävä perheenisä Arno puolestaan on väsynyt rutiiniarkeen ja liittonsa lähes olemattomaan avioseksiin ja etsii nettideitistä halukasta naista. "Avioliitto ei estä näkemästä ulkomaailmaa eikä ihastumasta muihin, parisuhde on monimutkainen yhtälö, kun sitoutuu yhteen ihmiseen saa kieltäytyä paljosta." Kun Arnon ja häntä huomattavasti vanhemman Elinan tiet kohtaavat, sen on tarkoitus olla vain tilapäinen seikkailu.
"KAIKKI NE HETKET KUN OLET YKSIN on ranskalaisen elegantti, kauniisti hengittävä kertomus kohtaamisesta, ihmissuhteista ja halusta kokea olevansa elossa. Se kuvaa tarkkanäköisesti avioliiton haasteita, toisen ihmisen tuntemisen vaikeutta ja kosketuksen kaipuuta." (Karisto)

Kommentti:

Pidin kirjasta. Sattumalta katsoimme eilen Vaarallinen suhde-elokuvan, joten syrjähyppyaihetta on nyt ilmassa. Kirjassa ovat kertojina vuorotellen Elina ja Arno. Kun he kuvaavat välillä omilta kanteiltaan myös samoja tilanteita, ne avaavat kyllä hienosti sen, miten me ihmiset koemme ja muistamme ja sanoitamme samat tilanteet joskus todella eri tavoin.
Välillä seksikohtauksia kuvattiin aika paljonkin, mutta toisaalta sehän tässä oli aiheenakin. Silti myös taustoja ja päähenkilöiden sivusuhteeseen johtaneita elämäntilanteita oli hyvä avata, koska niinhän me ihmiset tulemme ihmissuhteisiin monista eri suunnista ja taustoista, kuten myös erilaisin toivein ja odotuksin.
Aika lempeästi tässä päähenkilöitä kohdeltiin, onneksi myös kipakkaa särmää löytyi lähipiiristä ja heidän suhtautumisestaan asiaan.
(189 sivua.)

Lähteenmäki, Laura: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade
WSOY, 2020
Luin ~ 17.5.2020

Kuvaus: (kustantajan)


Olemme osallisia toistemme tarinoissa – halusimme tai emme.
Psykologisesti nerokas romaani perhesuhteista, ystävyydestä ja luopumisesta.
Terapeutti Paula kuuntelee asiakkaiden suruja, vaikka hänellä olisi jo omissaan tarpeeksi: puoliso on kuollut ja välit parhaaseen ystävään poikki. Eikä Paula ymmärrä tytärtään, joka erosi pitkästä, hyvästä liitostaan. Rakkaat katoavat ympäriltä.
Nuori nainen Ojo joutuu luopumaan paitsi perheestään myös kotimaastaan. Hän lähtee pitkälle, vaaralliselle matkalle ja päätyy espanjalaiseen turistikaupunkiin. Siellä hän tapaa ystävällisen, kalpean rouvan, joka ottaa hänet luokseen asumaan. Heillä molemmilla on menneisyys, josta on parempi vaieta.

Kommentti:

Uusi lempikirjailijani. Oivaltavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä.
Teksti sujuu ja kertoo paljon ja mielenkiintoisesti. Myös se, mitä ei kerrota, kertoo jotakin. Mielenkiinto säilyy tarinassa koko ajan, vaikka kertoja vaihtuukin. Lukijana arvostan suuresti sitä, että kertojanvaihdokset ovat selkeitä. Joskus harmittaa se, miten kertojan ja tapahtumapaikan vaihdos katkaisee hyvän uppoutumisen, mutta tässä mielenkiinto todellakin säilyi koko ajan. Vaihdokset myös lisäsivät kiinnostusta siihen, milloin ja miten tarinat limittyvät toisiinsa. Lukijan annettiin toki arvata yhteys vähitellen, eikä se ollut liian osoittelevaa. (Toisinaan kömpelöt vihjaukset tuntuvat lukijan aliarvioimiselta, tässä viitteet pikemminkin vaikuttivat lukijan arvostamiselta.)
Pääkertojia ovat Paula ja Ojo, mutta kaikki kirjan naiset saavat oman huomionsa. Tarina on siis monikerroksisempi kuin miltä se päällepäin vaikuttaa. Hieno tarina!

(317 sivua.)