perjantai 18. syyskuuta 2020

Kinnunen, Tommi: Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa: vaellusromaani

WSOY, 2020
Luin ~ 17.9.2020



Kuvaus:


Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.

Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?

Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.

Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.


Kommentti:

Mielenkiintoinen tarina ajasta, jolloin sota on juuri päättynyt ja nämä viisi Norjassa työssä ollutta naiset lähtevät kävellen halki poltetun Lapin. 
Kaikilla on oma tarinansa ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Mikä heitä odottaa, ja minne he ovat palaamassa? 
Vai ovatko?

- P.s. Asia, joka ei liity kirjan sisältöön eikä tarinaan itseensä, mutta häiritsi etenkin alussa omaa lukukokemustani: kirjassa oli luvattoman paljon kirjoitus- ja ladontavirheitä! Toivon totisesti, että niitä siivottaisiin ennen kirjan seuraavaa painosta!
(351 sivua.)

2 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Hieno teos, jossa oli tärkeä aihepiiri.

Helmis kirjoitti...

Kyllä. Erilainen näkökulma. En ainakaan itse muista juuri näistä näkökulmista aiemmin lukeneeni, vaikka toiseen maailmansotaan liittyviä kirjoja paljon olenkin lukenut.