Hanna Velling: Kutsumaton
Bazar Kustannus Oy, 2020
Luin ~ 2.11.2020
Kuvaus:
Hauska ja haikea romaani eksien, nyksien ja bonusperheenjäsenten elämästä
Hannan Vellingin uutuusromaani Kutsumaton kertoo perheen hajoamisesta ja uuden syntymisestä. Toisen murhe on toisen onni, vaan miltä tuntuu ottaa vastuu molemmista?
Mikon ja Mirjan liitto on kestänyt, vaikka Mikolla on ollut irtosuhteita, merkityksetöntä seksiä. Mikon aikomukset ovat hyvät. Hän haluaa sitoutua, hän haluaa olla kunnollinen perheenisä. Mutta riittääkö se, kun kotiovelle tulee Siru, kiihottava mahdollisuus kaikenlaiseen uuteen?
Sirun sydämessä on tyhjiä kohtia, jotka Mikko täyttäisi täydellisesti. Turvaa, check. Isähahmo Topi-pojalle, check. Rakkautta, todellakin check. Mikko antaisi kaikkea sellaista, mitä Topin isä ei koskaan antanut, ja enemmänkin. Paljon enemmän, kuten kaikki ne uusperhekuvion ihmiset, jotka tulevat osaksi uutta elämää kutsumatta.
Kutsumaton on ihmissuhderomaani, joka kertoo perheen hajoamisesta ja uuden syntymisestä. Toisen murhe on toisen onni, vaan miltä tuntuu ottaa vastuu molemmista? Tarinaan tuovat kontrastia Sirun sisustuslehtiin kirjoittamat utuisenunelmaiset artikkelit epätodellisista onneloista ja Mirjan kermavaahdonkepeät kakkublogikirjoitukset, joissa voi maistaa menetyksen kipeyden ja karvauden.
Kommentti
(Teknisiä ongelmia julkaisemisessa eilen, nyt uusi yritys.)
Mielenkiintoisesti poimittu eri näkökulmia avioerotilanteesta.
Puheenvuoronsa saavat niin uuden naisen matkaan lähtevä Mikko, jätetty Mirja, heidän tyttärensä Miisa ja Linda, uusi naisystävä Siru, hänen poikansa Topi ja vielä Mirjan ex-anoppikin eli Mikon äiti.
Näkökulmat ovat todella mielenkiintoisia ja kertovat siitä, miten asia koskettaa monia muitakin kuin vain eroavaa paria ja sitä uutta ihmistä, joka tulee kuvioihin.
Kaikki edellämainitut saivat hyvinkin tasapuolisesti kertoa oman näkökulmansa ja omat tuntonsa asian ja tilanteen suhteen.
Toisaalta tämä huolellinen tasapuolisuus jätti henkilöt ehkä hieman etäisiksi, he ikään kuin toimivat avioeron osapuolien edustajina enemmän kuin aidon, jopa raadollisen elävinä ihmisinä.
Lukijana jäin lopulta hieman kaipaamaan vielä henkilökohtaisempaa otetta ja mahdollisuutta kiinnostua heistä myös henkilöinä.
Toisaalta tässä ei asetuttu kenenkään puolelle, mutta henkilöitä ei päästetty ihan iholle.
(288 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti