tiistai 26. marraskuuta 2019

Mackintosh, Clare: Lopun jälkeen

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen
After the End, 2019
Suom. Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus, 2019
Luin ~ 26.11.2019



Kuvaus: (kustantajan)

Elämässä joutuu väistämättä joskus tienhaaraan, jossa ei osaa valita oikeaa polkua vaan toivoo, että voisi kulkea useampaa, nähdä mihin ne vievät. Tässä kirjassa voi.
Max ja Pip ovat vahva pari. He rakastavat toisiaan valtavasti mutta pientä poikaansa Dylania vieläkin enemmän. Dylanin sairastuttua vakavasti Max ja Pip joutuvat tekemään yhdessä elämänsä isoimman ja vaikeimman päätöksen. He ovat eri mieltä. Mahdottoman valinnan seuraukset uhkaavat tuhota heidät molemmat, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.
Mutta mitä vain voi tapahtua lopun jälkeen…


Kommentti:

Pidin kirjan alkuosasta todella paljon, vaikka se olikin rankka. Loppuosan ratkaisu oli toki mielenkiintoinen, kun kerrankin voi miettiä, mitä olisi tapahtunut jos ratkaisu olisi ollut tämä tai jos se olisi ollut se toinen.
Jotenkin nuo erilaiset polut tienhaaran jälkeen eivät tuntuneet oikein uskottavilta, ja tietenkin menin myös tapani mukaan sekaisin, kun vuorotellen tarina siirtyi ratkaisusta toiseen.
Aihe on toki niin vaikea ja perustuu vieläpä kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin, joten sitä ei kovin paljon tohdi kritisoida. Ihme, että kirjailija on ylipäätään pystynyt aiheesta kirjoittamaan! Minä vain en satu yleensäkään pitämään siitä, että ajassa ja tarinassa hypellään eikä vaihtoja ole useinkaan riittävän selkeästi osoitettu.
Ja se toinen loppuratkaisu jätti vähän hämmentyneen olon, ihan luulin siellä olevan kirjoitusvirheen.. sen verran odottamatta se tuli.
(426 sivua.)

Ei kommentteja: