tiistai 30. tammikuuta 2018

Schulman, Alex: Unohda minut

Alex Schulman: Unohda minut

Glöm mig, 2016

Suom. Raija Rintamäki

Otava / Nemo, 2017

Luin ~ 30.1.2018



Kuvaus:
Tositarina äidin ja pojan suhteesta, äidin alkoholiongelmasta ja sovinnon etsimisestä.

Säkenöivän äidin tuttu ilo ja karisma vaihtuvat vuoroin vetäytymiseen, takertumiseen, yksinäisyyteen ja luovuttamiseen. Mitä täytyy tapahtua, ennen kuin poika pystyy tunnustamaan koko perheeseen vaikuttavan ongelman ja onko silloin jo liian myöhäistä auttaa? Milloin hän saa aloittaa oman elämän?

Kipeästä aiheesta huolimatta Schulman piirtää äidistään kokonaisen kuvan muistaen tämän myös lämpimänä, hauskana ja hellänä ihmisenä.

Alkuteos Glöm mig myi Ruotsissa neljässä kuukaudessa satatuhatta kappaletta. Bonniers Bokklubbar palkitsi sen vuoden kirjana Göteborgin kirjamessuilla syksyllä 2017.


Kommentti:

Surullisen haikea kirja, jossa ei onneksi ollut ihan niin lohduton loppu kuin aluksi vaikutti. Kummallista ja ristiriitaista ajatella, miten toisen ihmisen ohittaminen ja "näkemättömyys" voikaan vaikuttaa toiseen ihmiseen.
Tämä oli mielestäni hieno kirja, koska vaikka poika kertoo äitinsä alkoholismista ja sen vaikutuksista koko perheeseen, lapsuuteensa ja tietenkin oikeastaan koko elämäänsä, hän ei varsinaisesti syyttele. Kerronta on toki ihmettelevää, mutta ei syyttelevää.
Hieno muistokirjoitus lahjakkaasta ja rakkaasta äidistä, jonka alkoholi vei.
(183 sivua.)

Ei kommentteja: