Gummerus, 2023
Luin ~ 24.4.2023
Kuvaus:
Alan solmia luistinten nauhoja, kiristän niitä niin tiukalle kuin saan, ja vuodet virtaavat lävitseni, vilkaisen poikaani, joka onkin minä. Istun toppahousuissani puisen maalin päällä, isä Lake Placid -pipossaan on kyykistynyt eteeni.
Juha Itkonen kuvaa taitavan prosaistin herkkyydellä varttumistaan lapsuudenperheensä esikoisena Hämeenlinnassa sekä vanhemmaksi tuloaan ja perheen dynamiikkaa neljän lapsen isänä.
Kirkkaista muistikuvista sekä kevyistä ja painavista hetkistä kutoutuva kertomus näyttää sukupuoliroolien ja yhteiskunnan muuttumisen 1970-luvulta tähän päivään. Se ei anna kasvatusohjeita, mutta tarjoaa vahvoja samaistumiskohtia.
Kommentti:
Tämä pitää äkkiä palauttaa kirjastoon, että seuraava lukija pääsisi mahdollisimman nopeasti lukemaan tätä. Pitkästä aikaa tämä oli kirja, jonka voisin hankkia omaankin hyllyyn, jotta asioita voisi miettiä uudelleen omallakin kohdalla tai nostaa keskustelunaiheeksi perheen kesken.
Erityisesti ilahduin siitä, miten positiivisesti perheestä oli kirjoitettu. Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein perheestä, lapsiperhearjesta, vauvavuodesta jne. kirjoitetaan negatiivisuus edellä. Miten kaikki muuttuu huonommaksi, vaikeammaksi, väsyttävämmäksi, kun lapsi (lapsia) tulee taloon. Toki perhe-elämässä riittää sopeutumista (kuten elämässä muutenkin), mutta surullisen paljon asioista puhutaan negaation kautta.
Moneen kohtaan pystyin samaistumaan ja monesta luvusta saimme kotona myös erittäin hyvää keskustelua aikaiseksi. Viimeksi eilen 2/4 nuorisosta oli paikalla ja varsin tärkeitä pointteja nousi esille. Kiitos siitä!
On kiva lukea sujuvasti kirjoitettua kirjaa, jossa on huumoria ja asiaa, ja jossa yksityisen kautta voi tarkastella jotain hyvin yhteistä.
(296 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti