Rönkä, Antti: Jalat ilmassa

Antti Rönkä: Jalat ilmassa
Gummerus, 2019
Luin ~ 22.10.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Uusi kaupunki, uudet ystävät, uusi alku. Aaro aloittaa opinnot yliopistossa. Hän haluaisi mennä mukaan porukoihin, lounaalle ja baariin, mutta häntä raastaa piinaava tunne, ettei häntä kaivata eikä haluta.
Vaikka kouluvuodet kiusaajineen ovat mennyttä elämää, häpeä kulkee kuin piru harteilla. Kiusaajien äänet eivät anna hetkeksikään unohtaa, miten huono, mitätön ja ruma Aaro on muiden silmissä.
On vaihtoehtona sulkea ovet ja paeta maailmaa tai mennä kohti pelkojaan ja paljastaa toiselle itsensä pohjiaan myöten.
Jalat ilmassa on riipaisevan rehellinen, omakohtainen kertomus siitä, miten kiusaaminen jättää kiusattuun arvet, jotka eivät parane koulun päätyttyä. Vahva kaunokirjallinen debyytti kuvaa viiltävän kirkkaasti, millaista on kantaa häpeän taakkaa, ja miten toisen ihmisen hyväksyvä katse voi keventää raskaita kantamuksia.

Kommentti:

Aika karu tarina, mutta upeasti kirjoitettu. Riipaisevaa, kun ajattelee, miten ainutkertainen on ihmisen lapsuus. Miten se meneekin, takaisin sitä ei saa, eikä kukaan korvaa pilattua lapsuutta tai nuoruutta. Jos pilaa elämänsä aikuisena, se voi jo olla omaakin syytä, mutta lapsuuden pilaavat kyllä ihan muut ihmiset.
Kummallisinta on ehkä se, miten tavallisissa perheissä ihan tavalliset ihmiset ovat osapuolia tällaiseen. Tavalliset pikkupojat tai tytöt, jotka omaksi huvikseen kiusaavat kiusaamisen perästä toisia. Tai opettajat, jotka eivät näe tai puutu, vaikka ehkä aavistavat jotain.
"Se on vain leikkiä!" Olen itsekin kuullut tällaisen tokaisun, kun menin sijaisena välitunnilla poikien härnäämisen väliin. Jälkeenpäin kuulin kuiskauksen "Kiitos, ope!", enkä koskaan unohda sen pojan ilmettä (vaikken muistakaan enää hänen nimeään).
Tai vanhemmat, jotka eivät näe eivätkä kuule, mitä oikeasti tapahtuu. (Pisto sydämeen, olen itsekin äitinä nähnyt vain sen minkä olen nähnyt.) Tai se kiusattu, joka kerta toisensa jälkeen sanoo, että asiat on ok. Koska ei halua aiheuttaa harmia (itselleen tai toisille?).
Miten ihmeessä tiedon voisi silloin kaivaa toisesta ulos?!
Olen toki itsekin kokenut kiusaamista koulussa, mutta se ei ollut kovin pahaa eikä toistuvaa. Itse olen käsitellyt asiaa kertomalla siitä jälkeenpäin.
Tämä on hyvä kirja, koska kirjoittaja ei todellakaan sortunut mihinkään oikotieratkaisuihin. Tämä kuvaa hyvin uskottavasti juuri hyvin sitä, miten pitkään jatkunut kiusaaminen kaivautuu niin syvälle ihmiseen, että se vaikuttaa todennäköisesti hänen koko loppuelämänsä. Luottamus toisiin ihmisiin ja usko omaan itseen pitää kasata ihan kokonaan ja uusista aineksista.
Eivät asiat muutu taikaiskusta edes uudessa ympäristössä, jos ja kun itsetunto on jo valmiiksi suunnilleen nollassa.
Jotenkin ajattelee, että tämä elämä on tarpeeksi rankkaa ja vaativaa muutenkin, miksi pitää vielä toisten saada lisätaakka kantaakseen.

Tämän kirjan kielestä tykkäsin ihan älyttömän paljon. Se oli älykästä enkä ainakaan itse tunnistanut päälleliimattua sanakikkailua (jolle olen vähän allerginen). Kirjan mustahko huumori upposi meikäläiseen myös.
Lopuksi lainaus, jonkinlainen tiivistelmä:
"Vanhus. Kunpa olisin vanhus. Elämä on kuin rankka työpäivä, kasa loputtomia tunteja joista pitää vielä selvitä jotenkin. Vanhus on selvinnyt niistä kaikista."

(224 sivua.)