Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat
WSOY 1991
Luin 29.1.2012
"Amerikassa minä saan tyttären joka on aivan kuin minä. Mutta siellä kukaan ei sano, että hänen arvonsa mitataan hänen miehensä röyhtäyksen äänekkyydellä. Siellä kukaan ei halveksi häntä, sillä minä pidän huolta että hän puhuu vain moitteetonta amerikanenglantia. Ja siellä hän on aina liian kylläinen nielläkseen surua."
Näin ajattelee yksi tämän kirjan neljästä kiinalaisnaisesta muuttaessaan sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Amerikassa kaikki neljä naista saavat tyttären, mutta tyttäret oppivat nielemään enemmän Coca-Colaa kuin surua ja kuuntelemaan mieluummin korvalappustereoitaan kuin äitejään. Syntynyt kuilu ei ole pelkästään sukupolvien vaan myös kulttuurien välillä; koko ikänsä Amerikassa eläneet tyttäret eivät pysty sisäistämään äitien kiinalaisia tapoja ja uskomuksia eivätkä äidit voi ymmärtää tytärten pyrkimyksiä itsenäiseen elämään.
Ilon ja onnen tarinoissa puheenvuoro on vuoronperään äideillä ja tyttärillä ja tapahtumat vaihtelevat menneen Kiinan ja nykypäivän Amerikan välillä. Erilliset kertomukset tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä ainutlaatuisen koskettavan romaanin äideistä ja tyttäristä kahden kulttuurin risteyksessä.
(Kirjan takakannen teksti.)
Siinä ne tärkeimmät. Monenlaisia oivalluksia koin lukiessa, siksi kirjasta jäi hyvä mieli, joskin surumielinen. Maailma avartuu ja tietysti monet kulttuuriset epäkohdat joutuvat päivänvaloon, jolloin niihin voidaan myös puuttua. Toisaalta on aika surullista, miten samankaltaisiksi kulttuurit tuntuvat muuttuvat Länsimaistumisen? / rahan vallan myötä. Eri kulttuurien ominaispiirteet huokailevat henkitoreissaan, mutta jääkö niistä mitään jäljelle?
Esim. sivulla 292 tiivistyy hyvin kirjan teema. Eräs tyttäristä harkitsee käyvänsä Kiinassa ja miettii, voiko hän sulautua sinne. Äiti kummastelee:
"Kuinka hän voi kuvitella sulautuvansa? Vain hänen ihonsa ja hiuksensa ovat kiinalaiset. Sisältä - hän on kokonaan Amerikassa tehty.
On minun syyni, että hän on sellainen. Halusin lasteni saavan parhaan yhdistelmän: amerikkalaiset olosuhteet ja kiinalaisen luonteen. Mistä minä tiesin etteivät ne sovi yhteen?
Yhteisymmärrystäkin löytyy sentään, mutta hieman haikea olo kirjasta jäi.
sunnuntai, tammikuu 29, 2012
maanantai, tammikuu 16, 2012
sunnuntai, tammikuu 08, 2012
Demick, Barbara: Suljettu maa
Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa
Atena 2011
Luettu marraskuu 2011 - tammikuu 2012 yhdessä O:n kanssa.
Mikä kirja!
Aloitin kirjaston kirjan lukemisen ensin yksin, mutta kun olin lukenbut ensimmäiset 40-50 sivua, totesin, että tämä kirja pitää lukea puolison kanssa yhdessä. Tilasin kirjan isänpäivälahjaksi, mutta siitä tilaus hiukan myöhästyi. Isänpäivän jälkeisellä viikolla aloimme kuitenkin jo lukemisen ja sitä on riittänyt pitkään. Välillä on pitänyt sulatella lukemaansa ja olihan tässä joulukin välissä..
Olimme siis vielä keskellä kirjaa, kun suuri johtaja kuoli ennen joulua 2011. Oli jotenkin omituinen tunne kuulla tuo uutinen, kun oli juuri lukenut maailman suljetuimmasta maasta loikanneiden ihmisten karmivia surullisia tarinoita.
Jos suinkin osaan ja saan aikaiseksi, palaan vielä arvioimaan kirjaa myöhemmin. Nyt vain kirjasin kirjan luetuksi heti vuoden alussa.
Atena 2011
Luettu marraskuu 2011 - tammikuu 2012 yhdessä O:n kanssa.
Mikä kirja!
Aloitin kirjaston kirjan lukemisen ensin yksin, mutta kun olin lukenbut ensimmäiset 40-50 sivua, totesin, että tämä kirja pitää lukea puolison kanssa yhdessä. Tilasin kirjan isänpäivälahjaksi, mutta siitä tilaus hiukan myöhästyi. Isänpäivän jälkeisellä viikolla aloimme kuitenkin jo lukemisen ja sitä on riittänyt pitkään. Välillä on pitänyt sulatella lukemaansa ja olihan tässä joulukin välissä..
Olimme siis vielä keskellä kirjaa, kun suuri johtaja kuoli ennen joulua 2011. Oli jotenkin omituinen tunne kuulla tuo uutinen, kun oli juuri lukenut maailman suljetuimmasta maasta loikanneiden ihmisten karmivia surullisia tarinoita.
Jos suinkin osaan ja saan aikaiseksi, palaan vielä arvioimaan kirjaa myöhemmin. Nyt vain kirjasin kirjan luetuksi heti vuoden alussa.
torstai, tammikuu 05, 2012
Mustonen, Enni: Jääleinikki
Enni Mustonen: Jääleinikki
Otava 2011, luin 1.1.2012.
Jatkoa kirjaan Lapinvuokko, trilogian toinen osa.
Hyvin alkoi uusi vuosi, uusi kirja kannesta kanteen. Jääleinikki kertoo Eliisasta, edellisen osan päähenkilön tyttärestä. Eliisa etsii sukujuuriensa salaisuutta 60-luvun Saksassa. Mielenkiintoinen jatko, vaikka olin varautunut siihen, ettei tämä osa olisi yhtä hyvä kuin edellinen.
Oli kyllä varsin uskottavasti kerrottu, miten sairaanhoitajaksi valmistunut Eliisa lähtee töihin Saksaan.
Ei tämä nyt tietysti mitenkäöän erityisen syvällinen kirja ollut, mutta viihdekirjaksi oikein hyvä.
Oli niin ihanaa lukea kerrankin koko kirja alusta loppuun yhden päivän aikana!
Otava 2011, luin 1.1.2012.
Jatkoa kirjaan Lapinvuokko, trilogian toinen osa.
Hyvin alkoi uusi vuosi, uusi kirja kannesta kanteen. Jääleinikki kertoo Eliisasta, edellisen osan päähenkilön tyttärestä. Eliisa etsii sukujuuriensa salaisuutta 60-luvun Saksassa. Mielenkiintoinen jatko, vaikka olin varautunut siihen, ettei tämä osa olisi yhtä hyvä kuin edellinen.
Oli kyllä varsin uskottavasti kerrottu, miten sairaanhoitajaksi valmistunut Eliisa lähtee töihin Saksaan.
Ei tämä nyt tietysti mitenkäöän erityisen syvällinen kirja ollut, mutta viihdekirjaksi oikein hyvä.
Oli niin ihanaa lukea kerrankin koko kirja alusta loppuun yhden päivän aikana!
perjantai, joulukuu 30, 2011
Erickson, Carolly: Tsaarin tytär
Carolly Erickson: Tsaarin tytär
/ Tsarina's Daughter
Atena 2010
Luin 29.12.2011
Kuvitteellinen tarina Venäjän vallankumouksesta ja sitä edeltävältä ajalta. Tarinassa kerrotaan Venäjän tsaariperheen elämästä, kertojana on tytär Tanja, joka jännittävästi välttyy teloitukselta ja päätyy ulkomaille, Kanadaan, yhdessä rakastettunsa Mihailin kanssa.
Kiinnostava, vaikkain suht kevyt kirja. Kyllä minä tykkään näistä historiallisista romaaneista. Sopi oikein hyvin joulun välipäivien luettavaksi.
(30.12.2011)
/ Tsarina's Daughter
Atena 2010
Luin 29.12.2011
Kuvitteellinen tarina Venäjän vallankumouksesta ja sitä edeltävältä ajalta. Tarinassa kerrotaan Venäjän tsaariperheen elämästä, kertojana on tytär Tanja, joka jännittävästi välttyy teloitukselta ja päätyy ulkomaille, Kanadaan, yhdessä rakastettunsa Mihailin kanssa.
Kiinnostava, vaikkain suht kevyt kirja. Kyllä minä tykkään näistä historiallisista romaaneista. Sopi oikein hyvin joulun välipäivien luettavaksi.
(30.12.2011)
torstai, joulukuu 15, 2011
Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti
Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti
WSOY 2011
Luin: 14.12.2011
Topelius-palkintoehdokas.
Tykkäsin tästä kirjasta.
Päällimmäiset kirjaa kuvaavat sanat ovat mielestäni inhimillinen, ystävällinen ja rauhallinen.
Tapahtumia on sopivasti, tarina etenee, mutta ei poukkoile sinne sun tänne. Henkilöitäkin on sopivasti, ja huomio kohdistuu tietenkin päähenkilöiden, Annin ja Aten vaiheisiin. Sivuhenkilöitäkin on juuri sopivasti ja he tukevat tarinaa, mutteivät vie liikaa huomiota muualle.
Jotenkin tässä kirjassa tykkäsin erityisesti siitä, ettei oltu liian mustavalkoisia.
Vierastan nykyään sellaista asetelmaa, jossa henkilöt ovat lähes pelkästään hyviksiä ja pahiksia. Toki sillä saa tarinoihin traagisuutta. Kivempi oli ainakin tällä kertaa tutustua henkilöihin, joilla toki oli omat vikansa, mutta läpeensä pahoja eivät olleet edes vanhemmat. Eivät hekään, jotka eivät selvästikään pystyneet elämään aikuisina ja ottamaan vastuuta itsestään, saati lapsistaan. Kirja ei silti ollut lattea.
Kirjan huumori oli osuvaa, mutta onneksi ei osoittelevaa. Se häilähteli tarinan syrjässä hauskasti ja luontevasti. Muutamia vallan osuvia oivalluksia elämästä vähän yleisemminkin oli mahtunut mukaan ja nekin oli tyylikkäästi upotettu osaksi tarinaa.
Ihan alku jäi jotenkin etäiseksi, mutta se saattoi kyllä johtua enemmän omasta mielentilastani kuin itse kirjasta. Olen muulloinkin miettinyt, että osittain puhekielellä kirjoittaessa on varmaan hankalaa päättää, käyttääkö henkilöön viitatessaan sanaa se vai hän. Näitä kun käyttää sekaisin, niin se joskus hämää lukijaa. Näitä kyllä sattuu paljon, siis muidenkin kirjoissa.
Pari kertaa vähäsen hämmennyin ja annan nyt tässä yhden esimerkin, koska se löytyi niin helposti, ekalta sivulta:
"Tuuli murjottaa keittiönpöydän ääressä. Se on kotiarestissa, koska tuli edellisenä iltana kaula syötynä kotiin. Se on Atesta outoa, koska Tuuli on jo seitsemäntoista."
Niin, tässä en ensin tiennyt, kumpaa tarkoitettiin. Sitäkö, että oli outoa tulla kotiin kaula syötynä, kun oli jo 17. Vai oliko outoa olla kotiarestissa, kun oli jo 17.
Tarinaanhan tämä ei mitenkään vaikuta, tuli vain hetkellinen hämmennys, josta selvisin saman tien, ilman henkisiä vaurioita :D.
Kirjan tarinaan pääsi kyllä tosi hyvin sisälle ja oikeasti teki mieli lukea, kuinka siinä lopulta kävisi, ja tietenkin toivoi koko ajan onnellista loppua :).
Raumalla oltiin, missäpä muualla. Murretta oli käytetty niukasti, ja hyvä niin. Voisin kuvitella, että kirjailijalla olisi ollut hyvä halu käyttää sitä vähän enemmänkin, mutta mielestäni sitä oli nyt juuri sopivasti! Minä sentään tykkään Rauman murteesta ja ymmärränkin sitä jonkin verran.
Nyt tämä jää vähän kesken, kun joku tonttu soittaa ovikelloa. - Tonttu poikkesi joulupaketin kera :).
15.12.2011
WSOY 2011
Luin: 14.12.2011
Topelius-palkintoehdokas.
Tykkäsin tästä kirjasta.
Päällimmäiset kirjaa kuvaavat sanat ovat mielestäni inhimillinen, ystävällinen ja rauhallinen.
Tapahtumia on sopivasti, tarina etenee, mutta ei poukkoile sinne sun tänne. Henkilöitäkin on sopivasti, ja huomio kohdistuu tietenkin päähenkilöiden, Annin ja Aten vaiheisiin. Sivuhenkilöitäkin on juuri sopivasti ja he tukevat tarinaa, mutteivät vie liikaa huomiota muualle.
Jotenkin tässä kirjassa tykkäsin erityisesti siitä, ettei oltu liian mustavalkoisia.
Vierastan nykyään sellaista asetelmaa, jossa henkilöt ovat lähes pelkästään hyviksiä ja pahiksia. Toki sillä saa tarinoihin traagisuutta. Kivempi oli ainakin tällä kertaa tutustua henkilöihin, joilla toki oli omat vikansa, mutta läpeensä pahoja eivät olleet edes vanhemmat. Eivät hekään, jotka eivät selvästikään pystyneet elämään aikuisina ja ottamaan vastuuta itsestään, saati lapsistaan. Kirja ei silti ollut lattea.
Kirjan huumori oli osuvaa, mutta onneksi ei osoittelevaa. Se häilähteli tarinan syrjässä hauskasti ja luontevasti. Muutamia vallan osuvia oivalluksia elämästä vähän yleisemminkin oli mahtunut mukaan ja nekin oli tyylikkäästi upotettu osaksi tarinaa.
Ihan alku jäi jotenkin etäiseksi, mutta se saattoi kyllä johtua enemmän omasta mielentilastani kuin itse kirjasta. Olen muulloinkin miettinyt, että osittain puhekielellä kirjoittaessa on varmaan hankalaa päättää, käyttääkö henkilöön viitatessaan sanaa se vai hän. Näitä kun käyttää sekaisin, niin se joskus hämää lukijaa. Näitä kyllä sattuu paljon, siis muidenkin kirjoissa.
Pari kertaa vähäsen hämmennyin ja annan nyt tässä yhden esimerkin, koska se löytyi niin helposti, ekalta sivulta:
"Tuuli murjottaa keittiönpöydän ääressä. Se on kotiarestissa, koska tuli edellisenä iltana kaula syötynä kotiin. Se on Atesta outoa, koska Tuuli on jo seitsemäntoista."
Niin, tässä en ensin tiennyt, kumpaa tarkoitettiin. Sitäkö, että oli outoa tulla kotiin kaula syötynä, kun oli jo 17. Vai oliko outoa olla kotiarestissa, kun oli jo 17.
Tarinaanhan tämä ei mitenkään vaikuta, tuli vain hetkellinen hämmennys, josta selvisin saman tien, ilman henkisiä vaurioita :D.
Kirjan tarinaan pääsi kyllä tosi hyvin sisälle ja oikeasti teki mieli lukea, kuinka siinä lopulta kävisi, ja tietenkin toivoi koko ajan onnellista loppua :).
Raumalla oltiin, missäpä muualla. Murretta oli käytetty niukasti, ja hyvä niin. Voisin kuvitella, että kirjailijalla olisi ollut hyvä halu käyttää sitä vähän enemmänkin, mutta mielestäni sitä oli nyt juuri sopivasti! Minä sentään tykkään Rauman murteesta ja ymmärränkin sitä jonkin verran.
Nyt tämä jää vähän kesken, kun joku tonttu soittaa ovikelloa. - Tonttu poikkesi joulupaketin kera :).
15.12.2011
keskiviikko, joulukuu 14, 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)