sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kemelman, Harry: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Harry Kemelman: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Friday the Rabbi Slept Late, 1964

Suom. Seere Salminen

Weilin + Göös, 1965

Luin ~ 15.7.2018



Kuvaus:
Perjantaina rabbi nukkui myöhään, se oli hyvin epätavallista, sillä rabbi David Small ei yleensä myöhästynyt seurakuntansa aamupalvelusta. Samana aamuna löytyi temppelin alueelta, hänen omasta autostaan, kuristetun nuoren tytön ruumis.
Mutta rabbi on tottunut käyttämään älyään ja ihmistuntemustaan juonittelevien, inhimillisten intressien täyttämien seurakuntalaistensa parissa. Hän osaa käyttää sitä myös rikostutkijana, erityisesti kun hänellä on kyky ottaa huomioon järjettömiltäkin vaikuttavat mahdollisuudet. (takakansitekstistä)

Kommentti
Dekkari pitkästä aikaa. Oli kiva lukea, koska hyvä tarina, jännitys säilyi sopivasti ja ajankuva tuntui sopivan tutulta 60-lukulaiselta. Lukuvinkki varmaankin Facen Kirjallisuuden ystävistä.

(222 sivua.)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kinsella, Sophie: Kuka on pomo

Sophie Kinsella: Kuka on pomo

My Not So Perfect Life, 2017

Suom. Kaisa Kattelus

WSOY, 2017



Kuvaus:
(Kustantajan)
Katie Brenner on velho markkinoimaan. Sitä vain ei tajuta tyylikkäässä lontoolaistoimistossa, josta hän saa potkut. Isän maatilamatkailukohteen Katie sen sijaan nostaa taidoillaan kaikkien huulille.
Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii. Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille. Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex.

Kommentti:

Säkenöivä ja sukkela, kyllä maar. Jatkaa Jojo Moyesin ja Marian Kayesin ym. tyylistä brittikirjallisuutta. Tykkään. Tässä kyllä jo aloin epäillä välillä, että meneekö juonenkäänteet jo liiankin mielikuvituksellisiksi, mutta niin vain saatiin juoheva päätös tarinalle. Tämä oli ensimmäinen lukemani Sophie Kinsellan kirja, kun en ole niitä himoshoppaajiakaan koskaan lukenut, mutta taidanpa lainata näitä lisää. Kiva kirja, jos ei odota mitään kovin syvällistä.
(Edit, seuraava osuus on lisätty myöhemmin:)

Hauskaa, miten uusissa kirjoissa ollaan ajan tasalla esim. älykännyköiden ja somemaailman suhteen.
Joskus tuo tietty samankaltaisuus brittinaisten kirjallisessa tuotannossa voi ruveta jo häiritsemäänkin, mutta onneksi tällä hetkellä vielä enemmän viehättää piipahdukset Lontoossa ns. tutuilla kulmilla.
(414 sivua.)

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Craven, Margaret: Kuulin pöllön kutsuvan

Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan

I Heard the Owl Call My Name, 1967

Suom. Risto Lehmusoksa

Gummerus, 1995 (4. painos)

Luin ~ 7.7.2018



Kuvaus:

Kingcomen kylä sijaitsee lahden pohjukassa Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla. Tänne, hiippakuntansa vaikeimpaan seurakuntaan, piispa lähettää nuoren papin. Mark Brianin seurakuntalaiset ovat kwakiutl-intiaaneja, jotka edelleenkin hankkivat elantonsa merestä ja metsästä. Vain piispa tietää, että Markilla on ainoastaan kaksi vuotta elinaikaa jäljellä.

Intiaanien silmät ovat aina surulliset; Kingcomen kylä on kuolemaisillaan. Nuoret lähtevät ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. Mark saavuttaa intiaanien keskuudessa ystävän aseman ja voi seurata läheltä miten vanhat tavat unohtuvat ja kokonainen kulttuuri katoaa. Mutta hän oppii, että kuolema on luonnollinen tapahtuma, se on vain elämän huipentuma. Ja sitten, kylmänä talvi-iltana, Mark kuulee pöllön huutavan hänen nimeään ja tietää, mitä se merkitsee. (Takakansi)


Kommentti

Tämä on kyllä hieno kirja, mutta tällä kertaa (liian) suuret ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet. Olisi varmaan kannattanut lukea kirja intensiivisemmin, mutta oma lukemiseni oli aika hajanaista, enkä siksi valitettavasti päässyt kirjan juoneen ja imuun ihan niin hyvin kuin kirja olisi ehkä ansainnut.

(179 sivua.)

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Hakalahti, Niina: Lumilinna

Niina Hakalahti: Lumilinna

Karisto, 2016

Luin ~ 2.7.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä. Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen.
Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.

Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa?
Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää.

Kommentti:

(223 sivua.)

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kim, Eunsun: Pohjois-Korea

Eunsun Kim ja Sébastien Falletti: Pohjois-Korea: yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

alkuteos Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer, 2012

Suom. Pirjo Thorel

Siltala, Bookwell, 2014

Luin ~ 30.6.2018



Kuvaus:

Pohjois-Koreaa koetteli 1990-luvulla ankara ruokapula, joka lopulta kehittyi tuhansia ihmisiä tappaneeksi nälänhädäksi. Eunsun Kimin isä ja isovanhemmat olivat kuolleet nälkään, ja hänen siskonsa ja äitinsä oli lähdettävä kaupunkiin etsimään ruokaa. Kaksitoistavuotias tyttö jäi yksin ja ehti perhettä takaisin odottaessaan menettää toivonsa ja laatia testamenttinsa.
Lopulta äiti ja sisko palasivat, mutta tyhjin käsin.
Perheen ainoa mahdollisuus oli lähteä nälkää pakoon Kiinaan. Vaikealla matkallaan he joutuivat ylittämään jäätyneen joen ja tiukasti vartioidut rajalinjat.
Kiinassa perhe ajautui kuitenkin yhä suurempiin vaikeuksiin. He joutuivat ihmiskaupan uhreiksi, ja lopulta heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät passitettiin vankilaan kuulusteltaviksi, kidutettaviksi ja uudelleenkasvatettaviksi.
Lopulta he onnistuivat pakenemaan toistamiseen rajan yli ja piileskelivät pitkään Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaisilta. Lopulta perhe tarpoi jalan Mongolian autiomaan halki päästäkseen luvattuun maahansa, Etelä-Koreaan.
Viisitoista vuotta myöhemmin Eunsun Kim päätti kirjoittaa pakomatkastaan kirjan, jotta tuhansien hänen kaltaistensa pohjoiskorealaisten kohtalo tulisi maailmalla tunnetuksi.



Kommentti:


Aina silloin tällöin pitää palauttaa mieleen tämä yhden maailmankolkan tragedia. 25 miljoonaa ihmistä nälänhädässä. Kunpa tapahtuisi joku muutos.
Tämä kirja on selviytymistarina, joka kertoo siitä, miten kummallisista asioista ihminen voi selviytyä.
Kaikki eivät toki selviydy ja joidenkin elämä on pilalla loppuelämäksi, sopeutuminen on lopulta liian vaikeaa.

(196 sivua.)

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Adébáyò, Ayòbámi: Älä mene pois

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

Stay With Me, 2018?

Suom. Heli Naski

Atena Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.6.2018



Kuvaus: (kansiteksti)

Kaiken se kestää. Tai sitten ei.
Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan - ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.

Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan.
Tiheätunnelmainen romaani kutsuu Yejiden ja Akinin kotiin, jonka tunnelmaa toinen vaimo kiristää. Moderni nuoripari joutuu taipumaan maansa poliittisiin kiemuroihin ja perinteisiin perhe-käsityksiin. Samalla kyseenalaistuvat äitiyden ja naiseuden pelimerkit, ja lapsettomuus sysää liikkeelle syviä sisäisiä virtoja ja mehevän, yllättävän juonen.


Kommentti:
Tämän Nigeriaan sijoittuvan avioliittotarinan sisällä onkin yllättäviä käänteitä. Lukija saa yllättyä useasti ja melkoisen isoja asioita tässä käsitelläänkin. Hienosti kirjailija punoo tarinan ainekset yhteen!
Kertojan vaihtuminen tuo hienosti esiin eri puolet tarinasta ja vaikka tässä käytetään takaumia, en ainakaan itse hämääntynyt niistä. (Aika usein nykyään alkaa ärsyttää, kun hyppiminen ajassa eteen ja taakse tekee juonesta sekavan ja hankalasti seurattavan.)
Vahva suositus!

(300 sivua.)

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Tyler, Anne: Äkäpussi

Anne Tyler: Äkäpussi

Vinegar Girl, 2016

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga kustannus, 2018

Luin ~ 22.6.2018



Kuvaus: (kustantajan)

Äkäpussi on 29-vuotias Kate Battista. Hän asuu söpön pikkusiskonsa ja hajamielisen isänsä kanssa sen jälkeen, kun on saanut potkut yliopistolta haukuttuaan kasvitieteen professoria idiootiksi.
Sosiaalisesti taitamaton Kate työskentelee nyt avustajana esikoulussa ja järkyttää siellä alituiseen vanhempia ja saa hallinnon suunniltaan kaunistelemattomilla mielipiteillään.
Sitten Katen tutkijaisä tekee yllättävän ehdotuksen. Hän toivoo tyttärensä naivan ulkomaalaisen tutkimusapulaisensa, jottei tämän tarvitsisi poistua maasta viisumin vanhennuttua. Siitähän soppa syntyy ja Äkäpussi vie lukijaa kuin pässiä lieassa lempeän huumorin keinoin.
Tylerin Kate on fiksu nuori nainen, mutta siinä mielessä hankala ja jopa vaarallinen, ettei hän piittaa siitä, viihtyvätkö ihmiset hänen seurassaan tai tuntevatko oloaan turvalliseksi.
Miten naimakaupan ja Katen käy, sen jätämme suosiolla lukijoiden löydettäväksi.
Tämä kirja kuuluu sarjaan, jossa 8 Shakespearen näytelmää kirjoitetaan uusiksi. Nykyversio, siis.
Kommentti:

Erikoinen idea: Shakespearen näytelmät kirjoitetaan uusiksi. Idea toimii tietysti parhaiten, jos tuntee nuo näytelmien alkuperäversiot.
Tämän kirjan alku oli aika hulvaton, oikein odotin, että pääsen lukemaan loppuratkaisun. Mutta kirjan imu jotenkin lopahti (ainakin omalla kohdallani) vähän kesken. Tai tuntui jotenkin siltä kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada tarina oiottua loppuun. Harmi, koska asetelmassa olisi sinänsä ollut aineksia enempäänkin.
En oikein muista, olenko lukenut Anne Tyleria aikaisemmin, joten nyt on hyvä syy tutustua hänen "omaan" tuotantoonsa.

(229 sivua.)