perjantai 28. syyskuuta 2012

Pulkkinen, Riikka: Vieras

Riikka Pulkkinen: Vieras

Otava 2012

Luin -27.9.2012


Päähenkilö: Marja.
Tapahtumapaikka ja -aika: Nykyhetki ja Marjan teini-ikä (äidin kuolema), New York ja Oulu :).

Mulla kävi taas hyvä tuuri, nappasin tämän uutuuskirjan VIPpipöydältä. Aloin myös heti lukea kirjaa, en narahtanut siihen halpaan, että "luen sitten viikonloppuna" "kaikessa rauhassa". VIPpikirjoilla on tasan viikon laina-aika, siitä joskus aiheutuu hopun tunnetta, jos ei olekaan aikaa lukea kovin intensiivisesti.
Tykkäsin kirjasta hurjasti.

Paljastamatta juonta kirjoitan, siksi tämä nyt menee vähän raapimiseksi. Kirjassa on monta limittäistä tarinaa ja se kyllä toimii hyvin, vaikken aina sellaisesta tyylistä niin tykkääkään. Kaikki eri tarinat, Marian nykyhetki, sitä edeltänyt episodi pienen maahanmuuttajatytön kanssa ja oma elämäntilanne muutenkin, sekä takaumat Marian teini-iän anoreksiaan on hyvin kerrottu. Samalla kun tarinasta (tarinoista) haluaa kuulla lisää, ymmärtää, että tässä käsitellään nyt samalla syvällisemminkin asioita. Aika monia eri asioita, mutta ne nivoutuvat kyllä aika luontevasti yhteen. Ei tullut sellaista oloa, että miten ihmeessä tämä nyt tähän tarinaan oikein liittyykään.
Tai no ehkä Mélanien "surusta" välillä mietin, että mitenkös tämä nyt tähän liittyykään, mutta kyllähän sekin tuohon vierauden teemaan liittyi. Tästä teemasta onkin sitten varmaan moni minua viisaampi jo sanansa sanonut, mutta kannattaa kyllä lukea netistä löytyviä Riikka Pulkkisen omia kommentteja.

Hieno kirja, kiitos.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Hosseini, Khaled: Leijapoika


Khaled Hosseini: Leijapoika

Seven / Otava 2009
Luin 22.9.2012
Kirja isolla Koolla. Tykkään kyllä ihan hurjasti Hosseini kirjoista. Tarinat ovat uskomattomia, surullisia, jopa kammottavia, mutta silti kauniita. Vanhan hyvän ajan tarinankerrontaa, vaikka aihepiiri tuleekin nykyaikaan.
Tuhat loistavaa aurinkoa luin kesällä ja johtuneeko sitten siitä, että oli ensimmäinen Hosseinin kirja, jonka luin, se oli minusta vielä parempi.
Olenkohan jotenkin liian tiukkapipoinen, mutta mua alkaa tosi helposti häiritä kirjoissa aika pienetkin epäjohdonmukaisuudet.
Joskus teen varmaan vääryyttäkin kirjailijoille, koska ehkä olen vain jättänyt jonkun lauseen lukematta ja siksi en ihan niele jotain kohtausta. Tässä kirjassa vain loppupuolella ote hiukan oheni alun intensiivisestä juonenkuljetuksesta. Ehkä se oli Amirin isän kuolema - isähän oli niin vahvasti pojan elämässä läsnä vielä aikuisenakin, että ehkä hänen kuolemansa sitten jotenkin vei poikaakin mukanaan.

Kirja siis kertoo kahden eri"säätyisen" pojan (Amir ja Hassan) elämästä, jonka lapsuusvuodet he viettävät yhdessä Afganistanissa. Poikien elämä muuttuu eräänä leijapäivänä peruuttamattomasti, mutta toisistaan he eivät pääse irti koko elämänsä aikana.

Tarinan itsensä lisäksi kirja jätti miettimään oloja islamilaisissa maissa. On aika surullista lukea, miten luokkajako rotujen, kansojen ja uskontojen välillä on ollut jo kauan sitten vallalla. Jotenkin elämä kuitenkin sujui, mutta eihän se kovin oikeudenmukaista ollut.
Tulee vähän toivoton olo, miten tämänkaltaiseen maahan voisi koskaan tulla todellista rauhaa. Vuosikymmenien sodat ovat vain jättäneet liikaa kostettavaa, puolin ja toisin. Miksi, voi miksi ihmiset eivät voi elää sovussa ja rauhassa keskenään, vaan aina jonkun täytyy kiusata toisia. Ja kun toinen pääsee valtaan, sama kiusaaminen jatkuu, nyt vain toisin päin. Ja mitä pahemmin on ennen kiusattu ja kidutettu, sitä suurempi "oikeutus" on kiduttaa ja tappaa vielä enemmän. Lisäksi suuri osa kansalaisista on lähtenyt pakolaisiksi muualle, eivätkä enää ole samoja ihmisiä, vaikka palaisivatkin maahansa.

Tästä kirjasta olisi niin paljon kirjoitettavaa, ehkäpä jatkan vielä lisää.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Leskinen, Juice: Äeti

Juice Leskinen: Äeti

runokirja

Kirjayhtymä 1994
Luettu syysk. 2012

perjantai 14. syyskuuta 2012

Ala-Harja, Riikka: Maihinnousu

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Like Kustannus Oy 2012
Luettu ~ 13.9.2012



Kuvaus:
Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa.
41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.
Liittoutuneet loivat sillanpääaseman Normandiaan kahdessa kuukaudessa kesällä 1944. Julien ja hänen tyttärensä kamppailut eivät ole ohi hetkessä.

Kommentti:

1.11.2012, mietteitä, joita nyt vielä muistan.

Kirjassa oli kolme teemaa. Vahvimpana tietysti perheen lapsen vakava sairastuminen, joka osuu vanhempien suhteen kriisiin, tai paremminkin suhteen loppumiseen (= toinen teema).

Ikään kuin sivujuonteena kulkevat katkelmat 2. maailmansodan vaiheista. Päähenkilö on ammatiltaan turistiopas, joka kuljettaa monenlaisia turistiryhmiä 2. maailmansodan ajan muistomerkeille Ranskan rannikolle. Tämä on lopulta niin vahva osa kertomusta, ettei se oikeastaan sivujuonne olekaan.

Jonkin verran mieltäni askarrutti, miten tämä osa oikeastaan liittyi itse tarinaan, mutta ei se kokonaisuutta loppujen lopuksia häirinnytkään.

Tykkäsin kirjasta muuten kovasti, mutta minua häiritsi kovasti se, etten mitenkään pystynyt mieltämään päähenkilöä ranskalaisnaiseksi. Kuvittelin alusta lähtien hänen olevan joko suomalainen, Ranskaan muuttanut tai esim. saksalainen. Kun sitten minulle valkeni, että hän oli ranskalainen, juuri tuolta seudulta kotoisinkin, se ei tuntunut loppujen lopuksikaan uskottavalta. En ihan tarkkaan tiedä, mistä tämä "epäsopivuus" oikeastaan johtuikaan, jotenkin henkilökuvaus ei vain istunut - tai sitten minulta oli jäänyt jokin tätä asiaa selventävä seikka huomaamatta.

Aluksi podin myös pientä moraalista noloutta kirjan lukemisesta, olihan siitä noussut julkisuudessa kohu.
Kirjailijan sisaren perheessä tapahtui jokunen vuosi sitten juuri kuvattu lapsen sairastuminen leukemiaan ja perhe (jotka ovat sukulaisten ystäviä ja löyhästi tuttuja - itse asiassa juuri tuo leukemian sairastanut lapsi on käynytkin meillä) nosti kirjan ilmestyttyä kysymyksen, missä menee raja. Saako kirjailija käyttää läheistensä raskaita kokemuksia kirjansa tekemisessä.

Miten sitten tuollaista voisi rajata? Pitäisikö olla jokin aikaraja, kuinka monen vuoden päästä toisten elämän tapahtumia saa käyttää? Moni kirja olisi jäänyt kirjoittamatta, jos tällaisia rajoitteita olisi. Ei se vaan taida toimia.

Toisaalta olen niinkin skeptinen, että ajattelin tällaisen olevan lopulta aika hyvää (joskis toki kyseenalaista!) julkisuuskampanjaa.

Päällimmäisenä mieleeni jäi kirjan varsinaisesta aiheesta se, miten (avio)erot todella rikkovat perheitä. Miten yksin jääkään ihminen tuollaisessa tilanteessa. Oli sitten kysymys surusta tai lopulta koittaneesta ilosta; kun ei ole vierellä sitä ihmistä, joka ainoana maailmassa voi ymmärtää, miten pienet asiat ovat lopulta merkityksellisiä vaikkapa paranemisprosessissa.

Päädyin filosofeeraamaan muutenkin sitä, miten erot mielestäni suorastaan vieraannuttavat ihmisiä omasta elämästään. Menneisyydessä on asioita, joista ei haluta tai suorastaan voida puhua uusien ihmisten kanssa. Asiat ovat kipeitä, niistä saattaa tulla riitaa tai yksinkertaisesti ei enää ole olemassa sitä ihmistä, jonka kanssa muistella lapsen ensiaskeleita. - Ja iloita, kun lapsi paranee ja on taas oma villi itsensä. Mikä sääli.
Niin, taas enemmän tällaista tajunnanvirtaa kuin kovin korkealaatuista kirja-analyysiä :).

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lehtonen, Joel: Putkinotko

Joel Lehtonen: Putkinotko

Karisto 1919-1920 / Otava 1998

Luettu yhdessä elo-syyskuu 2012

Wau!
"Kertomus vuokramies Käkriäisestä, laiskasta viinatrokarista ja hänen ahkerasta akastaan Rositasta, heidän kymmenestä lapsestaan ja yhdestä elokuisesta hellepäivästä, jona kirjakauppias Muttinen rakastajattarensa kanssa saapuu alustalaisiaan tapaamaan."

Klassikko, joka jostain syystä on jäänyt ennen lukematta, mutta sitä suuremmalla ilolla luimme sen nyt. Erittäin onnistunut valinta myös yhdessä luettavaksi. Tämän kirjan parissa sai nautiskella paitsi sujuvan soljuvasta tarinan etenemistä ( vaikka kaikki siis tapahtuu yhden ainokaisen elokuisen päivän aikana!), myös herkullisesta suomen kielestä. Kyllä tuli Käkriäisen väki ja pihapiiri tutuksi. Nyt onkin jo vähän ikävä :).