torstai 27. joulukuuta 2018

Isomäki, Risto: Viiden meren kansa

Risto Isomäki: Viiden meren kansa

Into Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.12.2018



Kuvaus:

Suomen tasavallan historia on todellisuudessa vain vajaa prosentti Suomen historiasta. Ensimmäiset asukkaat saapuivat arkeologien mukaan Suomeen jo 11 000 vuotta sitten. Arkeologia, vertaileva kielitiede ja geenitutkimus ovat viime aikoina paljastaneet esihistoriamme kätköistä muutamia lähes kokonaisia tarinoita.
Tarinoita maailmoista, joiden olemassaolosta ei vielä vähän aikaa sitten tiedetty mitään.
Kun ensimmäiset asukkaat tulivat Suomeen, Itämerellä kellui vielä jäävuoria. Niin sanotut etniset suomalaiset saivat nykyaikaisen geenitutkimuksen mukaan alkunsa, kun Suomeen muutti noin tuhat siirtolaista Mustanmeren pohjoisenpuoleisilta aroilta reilut kaksi tuhatta vuotta sitten.
Suomen ensimmäinen pikkukaupunki Yli-Iin Kierikissä tuhoutui 5 000 vuotta sitten, kun suuri tulva-aalto löi kylien yli. Suomessa tuolloin rakennetut jätinkirkot kuuluivat uuden arkeologisen tutkimuksen mukaan samaan megaliittikulttuuriin kuin Englannin Stonehenge tai Ranskan Carnac.
Viiden meren kansa on näistä unohdetuista tarinoista koottu episodiromaani. Se kuvaa kahdeksan aikatason kautta, miten Suomen kannalta keskeiset tapahtumat olisivat saattaneet mennä.

Kommentti:

Tässäpä todella mielenkiintoisia uusia näkökulmia Suomen historiasta!
Koska tykkään itse enemmän lukuromaaneista, tällaiset lyhyet episodit (jotka juuri ehtivät herättää kiinnostuksen ja sitten loppuvat) ovat aika haasteellisia. Kesti aika kauan lukea tämä kirja. Vaikka tarinat sinällään kiinnostivat, en millään meinannut ehtiä tai jaksaa aloittaa uuteen tarinaan syventymistä. Olihan tässä jotain joulukiirettäkin olevinaan.
Lopulta pisimpään kesti jälkihuomautusten kahlaaminen. Halusin ne lukea, koska olivat oikeasti kiinnostavia, mutta kirjaan tarttuminen ei ollut oikein houkuttelevaa. Ehkä joulunpyhinä olisin kaivannut enemmän sellaista juonellista uppoutumiskirjaa.

(333 sivua.)

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Jaakola, Marissa & Väntänen, Ari: Takaisin valoon

Marissa Jaakola & Ari Väntänen: Takaisin valoon - kaapatun suomalaisnaisen selviytymistarina

LIKE Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 11.12.2018



Kuvaus:
Tositarina suomalaisnaisen kaappauksesta.
Nuori suomalaisnainen kaapataan ulkomailla ja hänen vapautensa riistetään. Monien toivottomien, väkivallan täyttämien kuukausien jälkeen hänet pelastetaan, mutta edessä on toinen koettelemus: toipuminen painajaismaisesta kokemuksesta.
Järkyttävä ja koskettava selviytymistarina kertoo ihmiskaappausten hämärästä maailmasta ja sieltä pelastuneen naisen pyrkimyksestä koota minuutensa ja ihmisyytensä pala palalta.


Kommentti:

Käsittämätöntä, että tällaista voi tapahtua nykyaikana, Suomessa. Kaappauksen jälkeiset tapahtumat ovat myös melkoisen pöyristyttäviä. Olisi kuvitellut, että Suomessa ymmärrystä, sympatiaa ja oikeutta saisi tällaisten tapahtumien jälkeen lähes automaattisesti, mutta ei sekään näköjään ole (enää) mikään itsestäänselvyys. Ihanaa, että tällaisestakin voi kuitenkin selvitä ja päästä eteenpäin. (234 sivua.)

maanantai 10. joulukuuta 2018

Lehtola, Laura: Viimeinen katekeetta

Laura Lehtola: Viimeinen katekeetta
- opettajana Inarin erämaassa

WSOY, 1984

Luin ~ 10.12.2018



Kuvaus
Laura Lehtola oli vain 19-vuotias aloittaessaan työnsä katekeettana Inarin erämaissa. Katekeetat kiersivät opettamassa syrjäseuduilla asuvia lapsia. Kiertäville opettajille tulivat tutuksi myös monenlaiset kodinaskareet ruoanlaitosta aina karjanhoitoon. Kun opetustehtävä oli yhdessä paikassa suoritettu, oli aika siirtyä seuraavaan. Katekeetan elämään toivat lisäjännitystä matkat koulupaikkojen välillä. Lapin luonto on kaunis mutta arvaamaton. Määrätietoinen katekeetta Laura Lehtola kiersi Lapin erämaissa lähes 40 vuoden ajan, ja matkan varrelle mahtuu paljon elämänmakuisia seikkailuja. Millaista on ollut kiertävän opettajan elämä Lapissa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla?
Perheen isä Matti Lehtola oli toiminut katekeettana monta kymmentä vuotta. Laura Lehtola oli pienestä pitäen uumoillut isänsä odottavan hänestä työnsä jatkajaa. Tytär päätyi aloittamaan työn tilanteessa, jossa isä joutui virkauudistusten taivuttamana kouluttamaan työhönsä uusia osaajia. Paperityöt alkoivat lakiuudistusten myötä viedä aiempaa enemmän aikaa, eikä enää selvitty aiemmalla työmäärällä.
Laura Lehtola itse oli haaveillut pääsevänsä Jyväskylään opiskelemaan tuttujensa jalanjäljissä. Hän kun koki olevansa liian nuori aloittamaan katekeettana vain 17 vuoden iässä. Alun perin Lehtolan oli tarkoitus hoitaa katekeetan tehtäviä vain väliaikaisesti. Isä anoi tytölle tuomiokapitulilta lupaa toimia apulaisenaan katekeetan tehtävissä. Ensimmäinen koulupaikka oli Menesjärven itärannalla.
Lukkari, kirkkoherra ja oma isä olivat tyytyväisiä Laura Lehtolan työhön katekeettana, joten katsottiin parhaaksi, että hän jatkaisi työtä. Lehtola itse ei ollut aluksi päätöksestä kovin innoissaan, mutta sopeutui kuitenkin tilanteeseen. Ajan tapoihin kuului, ettei niskoitteluun jäänyt liioin tilaa. Niinpä syksyllä 1919 Lehtolan ura katekeettana pääsi kunnolla vauhtiin.

Hieno esittely täällä.
(190 sivua.)

torstai 6. joulukuuta 2018

Laitila Kälvemark, Tiina: Seitsemäs kevät

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

WSOY, 2017

Luin ~ 6.12.2018



Kuvaus:
Romaani ahneudesta, rakkaudesta ja unelmien hinnasta.
Kuka maksaa lopulta laskun kenenkin onnesta?
Sanilla on unelma: nappulakengät, ja uusi pallo, pyöreä ja keltainen kuin aurinko. Ne hän voi kuitenkin saada vasta kun äiti on synnyttänyt lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Sillä Susanne haluaa uuden vauvan, maksoi mitä maksoi, ja on tilannut sellaisen kaukaiselta kohdunvuokrausklinikalta.
Ruudusta hyllytetty tv-meteorologi Peter antaisi mitä tahansa, jos voisi vielä ennustaa helleaallon saapuvan. Sillä Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen. Eikö sen olisi jo aika tulla? Eikö olisi kohtuullista, että vuosien odotuksen jälkeen unelmat vihdoinkin toteutuisivat?

Kommentti:
Jännä kirja. Toisaalta tykkäsin, toisaalta jäin kaipaamaan hiukan syvempää otetta. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, ja olisin halunnut tutustua heihin vielä lisää, mutta henkilöt jöäivät lopulta aika pintapuolisesti kuvatuiksi. Henkilöiden yhteys toisiinsa jäi myös hieman löyhäksi.... (jatkuu....)
(179 sivua.)

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Vasantola, Satu: En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Tammi, 2018

Luin ~ 28.11.2018



Kuvaus:

Romaani kotoa lähtemisen pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies.
Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkansa maailmasta.


Kommentti:
Lyhyesti tällä kertaa, ehkä toiste lisää ajatuksia; tykkäsin ja suosittelen.
(379 sivua.)

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Havaste, Paula: Pronssitähti

Paula Havaste: Pronssitähti

Gummerus, 2018

Luin ~ 21.11.2018



Kuvaus:

Pronssitähti vie lukijansa neuvostoajan Viroon, Saarenmaalle ja Tallinnan eliitin notkuvien pöytien votkanhuuruun.
Eestissä eletään vuonna 1949 veitsen terällä, toveri Stalinin silmäin alla. Villem on talonpoika, jonka intohimona on luontorunojen kirjoittaminen. Kun vaimo Vilja ehdottaa, että mies lisäisi aurinkoa kuvaavan runon nimeen yhden sanan, asiat alkavat tapahtua nopeasti: Villem voittaa runokilpailun, ja hänet kutsutaan Tallinnan kulttuurikeskukseen hakemaan kunniakirjaa ja pronssitähteä.
Vilja varustaa miehensä matkaan ja pyytää tältä ainoastaan yhtä asiaa. Tuliaisiksi pitäisi löytää porsas. Tehtävä ei vaikuta vaikealta, mutta moni asia voi kuitenkin mennä juhlapäivällisen viinahöyryissä vikaan. Ja mikä pahinta, matka Siperiaan on äkkiä lyhentynyt kovasti.
Kommentti:

Tämä oli hieman "pienempi" kirja kuin aiemmat Havasteen kirjat ja yllättävän vähän tästä on puhuttu. Kirjastossakaan ei kummempaa jonoa näytä olevan.
Itse tykkäsin, kertoohan tämä vähän läheisemmästä historiasta ja noinkin läheltä. Eihän sitä enää Tallinnassa (shoppailemassa) käydessäkään tule ajatelleeksi, millaista elämä mahtoi olla Neuvostoaikana.
Itse tykkään kovasti, kun kerrotaan ihmisten elämästä aiemmin, joten olihan tämä hyvä tarina.
Kirja kuvasi myös aikaa, jolloin ihminen ei jättänyt jätevuoria ja muovimassoja taakseen. Onhan tämä kummallista tämä kuluttamisen ja ostamisen mania, kun ajattelee, miten vähällä ihmiset ovat tulleet toimeen. Enkä minä puutetta ihannoi, mutta kyllähän vähempikin tavara riittäisi. (208 sivua.)

lauantai 17. marraskuuta 2018

Salminen, Hellevi: Aivan tavallinen nainen

Hellevi Salminen: Aivan tavallinen nainen

Otava, 1985

Luin ~ 17.11.2018



Kuvaus:

Arkailematon, oivaltava romaani aivan tavallisen naisen kohtalosta, joka on monelle omakohtaisesti tuttu mutta vaikea tunnustaa. Mistä johtuu, että vanhempien valta yltää kauas aikuisuuteen asti, miksi moni vielä neljäkymmentä täytettyään kysyy sisimmässään ”mitä äiti tästä sanoo”? Miksi omien päätösten aika ei tunnu koskaan tulevan, missä yhä viipyy se jokin jota nuorena odotti?
Kukaan ei ollut koskaan sanonut Mari Hakalaa kauniiksi, tyylikkääksi kyllä. Hän tiesi itsekin olevansa kaupungin parhaiten pukeutuvia naisia. Hän oli ollut sopiva tausta menestyvälle poliitikolle, hän tiesi miten käyttäytyä. Ja tässä hän nyt istuu keskellä kirkasta päivää ravintolassa tuollaisen farkkupojan kanssa, joka silittää hänen nilkkaansa niin että kaikki näkevät. Marin on tarkoitus tehdä juttu Virtasesta, kysellä tämän uudesta romaanista. Mutta Virtanen puhuttaakin häntä ja saa hänet kertomaan elämästään, sen monista kiristävistä solmuista. Mari kertoo lapsuudestaan äidin kanssa kahden, avioliitosta, miehensä kuolemasta, äidistä, joka taas pitää hänestä huolta, siitä miten aina, on ollut joku sanomassa miten pitää olla.
Tässä Virtasen kanssa puhuessaan hän melkein uskoo, että on olemassa toinenkin Mari, että huomenna kaikki muuttuu…


Kommentti:

Onpa jännää välillä lukea näinkin vanha kirja. Maailmankuva muistuu mieleen, mutta onhan moni asia muuttunut. Tämä kirja oli tuulahdus 80-luvulta, jolloin itse olin nuori aikuinen. Niihin aikoihin juuri aloittelin itsenäisempää elämää työelämässä ja kodin (myös kotikaupungin) ulkopuolella.
Aikanaan tämä on varmaan ollut aika rohkeakin kirja.
(192 sivua.)

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kinnunen, Tommi: Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti : kolmenpäivänromaani

WSOY, 2018

Luin ~ 14.11.2018



Kuvaus: (kustantajan)

"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä."

Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia – sisarusparven vanhinta – kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut.
Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä, mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.
Jäljittelemättömällä tyylillään Tommi Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.


Kommentti:

Kun kirjoitin tuohon kirjan sivumäärän, hämmästyin kieltämättä vähäsen. Olisin voinut luulla, että sivuja oli enemmän, sillä alle 300 sivuun mahtui isompi kirja kuin voisi sivumäärän perusteella arvata. Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka Tommi Kinnusen suosio asettaa melkoisia ennakko-odotuksia, jotka saattavat sitten joskun kääntyä vähän haitaksikin.
On hieno taito kirjoittaa tarina niin, ettei ihan kaikkea edes kerrota, mutta silti riittävästi. On jännää, kun lukijallekin jää tarinoiden lankoja solmittavaksi, tai niin minä ainakin tämän kirjan koin.
Kolmen päivän tarina ja kolmen henkilön näkökulma oli hieno ja hyvin toimiva ratkaisu. Peukku.
(291 sivua.)

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Westover, Tara: Opintiellä

Tara Westover: Opintiellä

Educated, 2018

Suom. Tero Valkonen

Tammi, 2018

Luin ~ 7.11.2018



Kuvaus:
"Ymmärsin että tämä yksi asia, enemmän kuin mikään toinen, erotti minun perheeni muista: me emme käyneet koulua."
Tara Westoverin Opintiellä on uskomaton selviytymistarina syrjäytymisestä ja koulutuksen voimasta. Sitä verrataan Villiin vaellukseen, Seitsemännen portaan enkeliin ja muihin suurmenestyksiin.
Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja?
Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.
"Vaikuttavin mahdollinen tarina koulutuksen mullistavasta voimasta." The Bookseller
"Huikea kertomus syrjäytymisestä, sekasorrosta, epätietoisuudesta ja menestyksestä." Kirkus Reviews
"Isku sisimpään, hitaasti palava liekki, kiihkeä syytös, rakkauskirje." Kirjailija Claire Dederer
"Ihmeellinen. Uskomaton lahjakkuus, täysin kukkaan puhjenneena. Ei ole sen veroista." Stephen Fry
Tara Westover (s. 1986) kasvoi Idahossa eikä saanut lainkaan opetusta ennen yliopistoa. Hän valmistui Brigham Young Universitysta vuonna 2008 ja sai stipendin Cambridgeen. Jatko-opintojensa aikana hän vietti vuoden vierailevana tutkijana Harvardissa ja väitteli Cambridgessa tohtoriksi historian oppiaineesta vuonna 2014. Opintiellä on hänen ensimmäinen kirjansa.


Kommentti:
Toinen uskonnolliseen liikkeeseen liittyvä kirja heti Synninkantajien perään. Nyt mormoniliikkeestä. Tämä on kirjailijan oman määritelmän mukaan muistelma. Hän myös toteaa joissakin kohdissa muistikuvien epäluotettavuuden. kaikkia yksityiskohtia ei voi muistaa ja ne ovat ristiriidassa toisten muistikuvien kanssa. Siitä huolimatta, olihan tämä karua luettavaa. Samalla tietysti myös surullista. Ja rohkaisevaa; huonoistakin lähtökohdista voi päästä irti. Tässä tapauksessa siitä joutui toki maksamaan kovan hinnan.
Kannatti lukea, vaikka lukemani etukäteishehkuttelut vähän veivätkin terää lukukokemukselta.

(435 sivua.)

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Rauhala, Pauliina: Synninkantajat

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Gummerus, 2018

Luin ~ 4.11.2018



Kuvaus:

1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.
Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.
Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.
Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.


Kommentti:

Aloitin tämän kirjan lukemisen monta kuukautta sitten. Kirjaston varaus kuitenkin loppui, enkä halunnut lukea kirjaa väkisin ja kiireellä loppuun. Palautin siis kirjan ja laitoin uuden varauksen vetämään. Taisin olla suunnilleen 100. sillä listalla.
Nyt jatkoin kirjan loppuun (taas alkoi eräpäivä raksuttaa) ja onneksi sen tein! Jotenkin tauko ei haitannut, vaikken tietenkään ihan kaikkea enää muistanut. Henkilöt kuitenkin olivat jääneet mieleen ja nyt tiesin ehkä paremmin varautua siihen, että tätä kirjaa ei voinut lukea kovin nopeasti.
Tietenkin myös tarinat alkoivat puolivälin paikkeilla tiivistyä, lähestyä käännekohtiaan ja loppua. (Tässä ei oikein voi puhua loppuhuipennuksesta eikä -ratkaisustakaan.)
Kirjassa on monta kertojaa, se tekee kirjasta haastavan luettavan. (Erityisesti Matkantekijä-kertoja tuntuu välillä enemmänkin hämmentävän kokonaisuutta.)
Toisaalta se juuri on kirjan idea, kertoa ( tai ainakin pyrkiä avaamaan) eri näkökulmia. Mielestäni kaikki ovat omalla paikallaan uskottavia. Voisin hyvin kuvitella kaikki kirjan henkilöt olemassaoleviksi. Tunnistan jopa monessakin heistä jotain hyvin tuttua.
Hienoa, että joku on kirjoittanut myös tällaisen kirjan lestadiolaisuudesta. Toki tämänkin kirjan voi ymmärtää ja lukea hyvin monilla eri tavoilla, riippuen lukijan omasta suhteesta vaikkapa lestadiolaisuuteen tai uskonnollisuuteen yleensäkin.
Itse koin kirjan lopulta lohdullisena vaikkei se ainakaan alussa siltä tuntunut.

(368 sivua.)

maanantai 29. lokakuuta 2018

Aareleid, Kai: Korttitalo

Kai Aareleid: Korttitalo

Linnade põletamine, 2016

Kirjailija on auktorisoinut käännöksen.

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 29.10.2018



Kuvaus:

Runollinen perhesaaga 1950-60-luvun Virosta.
Sodanjälkeisessä Tartossa yksinäistä tyttöä ympäröivät menneen elämän rauniot, vanhempiensa arvoitukselliset keskustelut, selittämätön pelko ja salaisuudet. Tyttö kokee sivusta sekä yhteiskunnalliset että henkilökohtaiset mullistukset Stalinin kuolemasta äitinsä ja isänsä avioliiton hajoamiseen. Tärkeät päätökset tehdään kuitenkin jossain muualla, eikä Tiina pysty estämään kumpaakaan suurista tragedioista, jotka tulevat määrittelemään hänen elämäänsä siitä lähtien. Mutta yhtäkään muistoa ei pääse ikuisesti pakoon. Ainakin kerran jokaisen salaisuuden on löydettävä kuulijansa.
Korttitalo on intiimi kuvaus sodanjälkeisestä todellisuudesta virolaisessa provinssikaupungissa ja samalla tarkasti kerrottu, kiehtova perhedraama, jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla.


Kommentti:

Tykkäsin!

(333 sivua.)

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Crossan, Sarah: Yksi

Sarah Crossan: Yksi

One, 2015

Suom. Kaisa Kattelus

Kustantamo S&S, 2018

Luin ~ 21.10.2018



Kuvaus: (kustantajan)

Teini-ikäiset Grace ja Tippi eivät siedä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. He toivovat enemmän kuin mitään muuta, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Kun vanhemmilla ei ole varaa jatkaa tyttöjen kotikoulutusta, heidän täytyy mennä tavalliseen kouluun muiden nuorten armoille. Vaikka muutos ei ole helppo, samalla avartuu maailma.
Mutta Tippin ja Gracen edessä on raastava valinta. Heidän on tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti Koskettava ja poikkeukselliseen muotoon kirjoitettu säeromaani kertoo identiteetistä, sisaruudesta ja rakkaudesta ja kysyy tärkeän kysymyksen: mitä sielunsisaruus todella merkitsee?


Kommentti:

Tällaista kirjaa en olekaan ennen lukenut. Teksti oli jännästi säemuodossa, jota ensinäkemältä vähän vierastin, mutta se toimikin oikein hyvin. Riipaiseva kuvaus, mielestäni hyvin uskottava. Suosittelen kaikenikäisille lukijoille. Tämä on luokiteltu nuorten aikuisten kirjaksi, mutta sopii varmasti myös yläkouluikäisille sekä aikuisille.

(439 sivua.)

Edit. Suosittelin kirjaa nuorimmaiselleni (15 v.), joka myös luki kirjan ja piti siitä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Samartin, Cecilia: Kirottu kauneus

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus

Beauty for Ashes, 2017

Suom. Kristiina Vaara

Bazarkustannus Oy, 2018

Luin ~ 17.10.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Riistetty nuoruus
19-vuotiaan moldovalaisen Inesan vankila on lasvegasilainen loistohotelli. Hän on pomonsa ykköstyttö ja ostettavissa tärkeimpien asiakkaiden käyttöön. 15-vuotias meksikolainen Karla kerää asiakkaita kuin hunaja kärpäsiä; hänen kauneutensa on ”tähdistä ja kuusta”, niin kuin äidillä oli tapana sanoa. Turistisäihkeen ulkopuolella, hylätyssä asuntovaunussa monen kymmenen kulkukissan kanssa majailee 9-vuotias, saparopäinen Sammy. Hän on karannut kotoaan Ohiosta ja piileksii poliisia.
Armottomassa aavikkokaupungissa tyttöjen välille syntyy liittolaisuus ja toive vapaudesta. Pakoa voi yrittää kuitenkin vain kerran, ja kintereillä huohottavat orjamarkkinoiden pahimmat pedot.
Cecilia Samartinin Kirottu kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä. Se pakottaa ahmimaan sivuja kuin hyytävä jännäri ja johdattaa syvälle ihmiskaupan syövereihin kuin terävä dokumentti.


Oma kommentti:

Oli hieman hämmentävä lukukokemus. Olen lukenut (ja kuunnellut ääneenluettuna) kirjailijan teoksia ja pitänyt niistä todella paljon. Samartin on mielestäni tasokas kirjoittaja. Mutta tätä kirjaa lukiessa kieli tuntui välillä notkahtelevan tyylistään. Jotenkin tuntui, kuin kääntäjä ei olisi oikein osannut muotoilla kaikkea (tai kuin käännös olisi jäänyt vähän raakileeksi joistain kohdista).
En oikein osaa kuvailla, mistä tuo hämmennys tuli, mutta kyllähän tarina veti silti. Raskas on aihe ja kovin surullinen. Mutta voisiko tämä asia joskus muuttua, kun näistä kirjoitetaan? En tiedä, vaikka sitä kovasti toivon.
ps. Täällä on vallan hieno arvio kirjasta. Itse pelkään paljastavani liikaa juonesta, siksi kommentoin näin vain (varovaisesti) omia tuntemuksiani.


(316 sivua.)

ps. Tämä kirja on 59. tänä vuonna loppuun luettu kirja ja sivuaa ennätystä. Vuosina 2014 ja 2015 olen koko vuonna lukenut yhteensä 59 kirjaa. :)

perjantai 12. lokakuuta 2018

Pekkola, Pasi: Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Otava, 2018

Luin ~ 12.10.2018



Kuvaus:
Sisar suojelee pientä veljeään pukemalla sodan todellisuuden saduksi. Herkkä ja järkyttävä romaani siitä, mitä vuosi 1918 teki lapsillemme.
Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät vaatimatonta mutta turvallista elämää Villilähteellä. Kun isä ajautuu sisällissodassa punaisten puolelle, muu perhe pakenee Lahteen.
Eeva upottaa Einon keskelle satumaailmaa ja ottaa itse vastaan jokaisen iskun. Vuosikymmeniä myöhemmin järjestelmällisesti torjutut muistot palaavat, ja Einon on kohdattava todelliset juurensa.
Voittajien puolella ollut nuorimies, itsekin lapsi vasta, ei selviä vähemmillä vammoilla. Sillä sodan ja vankileirien häpeä merkitsi jokaisen.

Kommentti:

Ajankohtainen aihe, kertoo yhden version vuoden 1918 tapahtumista. Aion lukea vielä pari muutakin kirjaa, nyt kun näitä on useampia kirjoitettu.
Tykkään Pekkolan kirjoitustyylistä.
Vaikka tässä kirjassa siirrytään paikasta, henkilöstä ja ajanjaksosta toiseen, kirja ei ole sekava. Siitä pisteet, koska monesti tuntuu tuo aikahyppely tekevän kirjan juonen seuraamisesta kovin työlästä. Tai ainakin itse pääsin riittävän helposti kärryille tapahtumista vaihdosten jälkeen. Siitäkin tykkään, ettei kaikkea kirjoiteta liian tarkasti (auki) tai alleviivata kaikkea. Kirjailija antaa tilaa myös lukijan ajatuksille.
(343 sivua.)

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Savonlahti, Sisko: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Gummerus, 2018

Luin ~ 7.10.2018



Kuvaus: (kustantajan, takakansi)

”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.”
Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre.
Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella. Kuinka hänen käy? Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu yhdistelee oivaltavasti kepeää huumoria ja melankoliaa. Se on suora ja tarkka kuvaus kaupunkilaisarjesta, joka on samanaikaisesto kovaa ja kaunista.


Kommentti:

Tästä kirjasta tuli mieleeni kauan sitten luetut Anni Polvat ja Aino Räsäset. Vaan kovin on sinkkunaisen elämä toisenlaista nykyään verrattuna oman nuoren aikuisen elämääni tai em. kirjojen maailmaan. Mielestäni kirja oli aika surullinen kuvaus nykymenosta. Miten voi aikuisen terveen kolmikymppisen naisen elämä mennä niin, että kaikki miessuhteet ovat satunnaisia, perheestä, vakituisesta työpaikasta ym. asioista hän ei oikein edes tosissaan uneksi. Tai ei ainakaan oikein osaa tehdä mitään niiden eteen. Työnhaku on ailahtelevaista, milloin mikäkin pieni asia estää suunnilleen sängystä nousemisen tai mihinkään toimeen tarttumisen.
Kirja todella laittoi miettimään yhteiskuntaa, joka tavallaan aiheuttaa tällaisen elämän(tyylin). Vaikka esim. töitä haetaan, se on irrallista, usein kasvotonta hakemusten laatimista.
Sekä viranomaisasiat että ihmissuhteet hoidetaan netitse. Se voi joidenkin kohdalla edesauttaa juuri tällaisten tilanteiden syntymistä ja niiden pitkittymistä. Moni kyllä ennemminkin tarvitsisi ystävällistä, mutta jämäkkää, kokeneen (aikuisen) ohjaumista oikeaan suuntaan. Ihan kädestä pitäen; todellisten vaihtoehtojen etsimistä ja jonkinlaisen tulevaisuuden rakentamista. Ehkä myös sitä, että joku huolehtii tosissaan, tuliko asioista myös huolehdittua!
Tietysti mietin myös päähenkilöä itseään ja hänen lähipiiriään. Toki ymmärrän se, että he haluavat auttaa häntä pulassa, etenkin rahallisesti. Mutta mitä aiheuttaa sitten se, että aina voi lainata äidiltä, isältä tai kavereilta? Koskaan ei ole ihan pakko sitä työtä hankkia....
Osa kavereista myös, ehkä huomaamattaan, kannustaa jatkamaan tuota elämäntapaa ehdottamalla ja suorastaan patistamalla esim. ulkomaanmatkoihin!
Miten voi ihminen, joka on velkaa joka suuntaan (eikä hän sitä tunnu kovin kummana asiana pitävän), ottaa lainaa ja lähteä New Yorkiin.
Ja mitä hän sieltä sitten etsii?
Mitä se edes auttaa?
Kevyt tarina, joka onkin aika painava ja surullinen.
(304 sivua.)

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Moyes, Jojo: Elä rohkeasti

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Still me, 2018

Suom. Heli Naski

Gummerus, 2018

Luin ~ 3.10.2018



Kuvaus:

”Elä rohkeasti, Clark”, Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa.
Nyt Louisa ”Lou” Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, pakkaa mehiläissukkahousunsa, levittää siipensä ja tekee viimein unelmista totta. Hän muuttaa New Yorkiin uuden työn ja elämän perässä mutta yrittää samaan aikaan pitää yllä etäsuhdetta poikaystävänsä kanssa. New York huumaa, haastaa, yllättää ja tempaisee Louisan kauas mukavuusalueeltaan. Kaikki ei totisesti mene niin kuin suunnitelmissa - etenkään kun tekee töitä superrikkaiden talossa, joka on täynnä salaisuuksia ja suuria persoonia. Uuden ja vanhan elämän repiessä häntä kahtia Lou joutuu pohtimaan, kummalle puolen Atlanttia oikein kuuluu. Ja kuka todella on Louisa Clark ja mitä hän haluaa?
Louisa Clark tuli lukijoille tutuksi Jojo Moyesin läpimurtoromaanissa Kerro minulle jotain hyvää ja sen jatko-osassa Jos olisit tässä. Tarinan optimistinen päätösosa Elä rohkeasti naurattaa, itkettää ja herättää halun matkustaa heti New Yorkiin.


Kommentti:

Täytyihän tämä kolmaskin osa lukea näin tuoreeltaan. Kohdalle on nyt osunut jokunen kirja tai sarja, jossa uutta puhtia haetaan New Yorkista. Onko se sattumaa vai joku trendi. Mutta raikasta ja reipasta on Jojo Moyesin kerronta. Nyt tämä alkaa jo tuntua kevyemmältä kuin vaikkapa se ensimmäinen osa tätä sarjaa. Mutta eihän se haittaa, kevyt sopii ainakin mulle välipaloina vallan hyvin.
(502 sivua.)

tiistai 25. syyskuuta 2018

Annala, Marko: Paasto

Marko Annala: Paasto

Like Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 24.9.2018



Kuvaus: (takakansi)

Romaani uskosta, rehellisyydestä ja rakkauden kaipuusta.
Eräänä aamuna Matias tunnustaa vaimolleen, että hän on elänyt kymmenen vuotta valheessa. Tunnustus ravistelee hänen elämäänsä perustuksia myöten, ja Matias joutuu punnitsemaan, millaisia uhrauksia rehellisyys itseään kohtaan vaatii. Jos hintana on perheen, työn ja läheisten menettäminen, onko mikään lopulta sen arvoista?
Marko Annalan toinen romaani kertoo uskonkriisinsä kanssa kamppailevasta miehestä, joka uskaltautuu viimeinkin kääntämään katseensa syvälle sisimpäänsä tietämättä kuinka se häntä muuttaisi.


Kommentti:
Tykkäsin tästä. Kaksi edellistä kirjaa olikin olleet vähän takkuista luettavaa, joten oli kiva uppoutua tähän tarinaan ihan kunnolla. Oli kiinnostava aihe ja sympaattinen päähenkilö, juuri mun makuuni pohdintaa ja tapahtumia. Aihe ehkä vähän yllättikin, positiivisesti. Suosittelen!
(284 sivua.)
Kesken jäänyt:
//Jari Tervon aamenen jätin tosiaan lopulta kesken, kun ei se vaan jaksanut kiinnostaa. Luin melkein puoleen väliin. Jotenkin liian näppärää sanailua meikäläisen makuun.
Henkilöissä menin koko ajan sekaisin, ei auttanut kekseliäät nimetkään.
Tykkään lukea murretta silloin kun se kuuluu tarinaan, mutta Aamenessa sekin alkoi ärsyttää. Liikaa murteita. Mutta tosiaan, en lukenut loppuun, joten voi se olla hyväkin kirja. Ei vaan napannut tällä kertaa. //


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Jalonen, Olli: Taivaanpallo

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Otava, 2018

Luin ~ 16.9.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta 1600-luvun Lontooseen. Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa. Angus tahtoo silmistään purjeneulanterävät, ja kehittää näköään merkitsemällä öisin tähtien asentoja. Hän haaveilee Lontoosta ja pääsystä saarella käyneen Edmond Halleyn oppipojaksi.
Lamaannuttava väkivallanteko kohdistuu pojan perheeseen, ja epävarmuuden ja levottomuuden ajat alkavat. Salakatolilaiset vehkeilevät ja itsevaltias kuvernööri pelaa omaan pussiinsa. Viesti saarelta on saatava emämaa Englantiin, ja Angus soudetaan jänikseksi purjelaivaan. Hänen uusi elämänsä alkaa märssykorin korkeuksissa, ja kaikki entinen jää taakse.


Kommentti:

Olipa Hidas kirja lukea. Paljon asiaa ja kirkjoitustyyli jäljitteli hyvin mielestäni päähenkilön olemusta. Mutta koska mulla alkoi jo painaa seuraavan kirjan kirjaston palautuspäivä, niin tästä alkoi tulla aikamoista urakoimista. Harkitsin jo sitäkin, että luen sen toisen kirjan välissä, mutta jotenkin vaan tykkään lukea kirjan kerrallaan loppuun.

(461 sivua.)

tiistai 4. syyskuuta 2018

Tyler, Anne: Onnellinen matkamies

Anne Tyler: Onnellinen matkamies

The Accidental Tourist, 1985

Suom. Kristiina Rikman

Otava, 1986

Luin ~ 4.9.2018



Kuvaus: (takakansiteksti)

Anne Tyler ilkamoi kirjassaan elämän naurettavuudella ironisen lämpimästi, hellyyttä unohtamatta. Onnelinen matkamies on traaginen komedia: ilonpidon läpi kuultaa surumielisyys, aito myötätunto ikuista matkamiestä – ihmistä – kohtaan.

Macon Leary kirjoittaa ammatikseen matkaoppaita liikemiehille. Kohderyhmä ei ole järin kiinnostunut kulttuurista tai nähtävyyksistä, vaan haluaa mieluiten selvitä pakollisesta matkastaan mahdollisimman vähällä vaivalla. Niinpä Macon matkustaa maailman metropoleihin, etsii kotoisimmat ravintolat, amerikkalaisimmat hotellit, testaa vuoteet, kylpyhuoneet ja aamiaispekonin rapeuden. Herra Leary inhoaa matkustamista yhtä paljon kuin rakastaa antimatkaoppaidensa kirjoittamista.
Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen Sarah-vaimo ilmoittaa eroavansa. Maconilta ei mene sormi suuhun tässäkään tilanteessa: perin systemaattisena ihmisenä hän kehittelee mitä omalaatuisimmat menetelmät taloudenpitoonsa. Ainoastaan Edward-koira tuottaa ikävyyksiä, siispä Macon pestaa koirankouluttajaksi Murielin, oudolla tavalla puoleensavetävän nuoren naisen. Yhtäkkiä Macon h uomaa elämässään täysin uusia ilmiöitä, eikä hän ole enää varma, onko Murielin tarkoitus kouluttaa koiraa vai isäntää… Tyler kuvaa pehmeällä huumorilla keski-ikäistä miestä elämänmuutoksen tyrskyissä. Kaikkine erikoisuuksineen – ja ehkä juuri niiden vuoksi – Macon on kuin kuka tahansa mies uuden elämän kynnyksellä. Onnellinen matkamies on kirjoitettu lempeällä kädellä, iloisesti.
Kommentti:

En tiedä, miksi välttämättä halusin lainata näin vanhan kirjan, ajatuksena on kuitenkin tutustua Anne Tyleriin. Ehkä kannattaa lainata joku uudempikin teos häneltä, vaikka olihan tämä sympaattinen tarina.
Tuntui kyllä hetkittäin siltä, kuin olisi palannut tosiaankin tuonne 80-luvulle, joka sinänsä on ihan tuttu aikakausi.

(371 sivua.)

tiistai 28. elokuuta 2018

Nieminen, Veera: Ei muisteta pahalla

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

Tammi, 2018

Luin ~ 28.8.2018



Kuvaus:

Mikään ei lämmitä erossa paremmin kuin kunnon kosto! Lohtua tuo myös Piipen kotona sitkeästi tassutteleva läpinäkyvä kissa.

Ei Piipe hullu ole. Hän nimeää näkymättömän kissansa Heimoksi, mutta on muuten ihan kunnossa. Tai oli, kunnes Juri lähti. Siihen auttaa Eetu, se mies osaa panostaa! Kun Jurin postilaatikko räjähtää kohti korkeuksia, saattaa kyllä olla ettei entiseen ole paluuta... Silti Piipe ei voi päästää irti. Kosto houkuttaa liikaa, tai ehkä se kirottu Juri?
Avioliittosimulaattorin kirjoittajan huumori puree taas aiheen ytimeen! Nyt aihe on kosto. Tai rakkaus. Ainakaan se ei ole seonnut vanhapiika ja hänen kissansa.


Kommentti:
No tässä oli totisesti mustaa huumoria. Meno yltyi kyllä aikamoiseksi, mutta ei voi kuin ihailla kirjailijaa, joka saa eri henkilöiden aivoitukset kerrottua niin, että lukija on vähän kaikkien puolella.
Huumorin ja sekoilevien tempausten keskellä mietitään kuitenkin aika syviäkin juttuja ihmissuhteista. Taitavaa kerrontaa, kyllä!
Kaikessa kostonjanossaan Piipe osoittautuu kuitenkin myös sympaattiseksi henkilöksi. Loppuratkaisua odotti kyllä melkoisella kutkutuksella. Vaan enpäs kerrokaan.

(202 sivua.)

maanantai 27. elokuuta 2018

Adichie, Chimamanda Ngozi: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

We Should All Be Feminists, 2012

Suom. Sari Karhulahti

Otava, 2017

Luin ~ 27.8.2018


Kuvaus:
”Me kaikki, niin miehet kuin naiset, pystymme parempaan.
”Puolikas keltaista aurinkoa -menestysromaanistaan tunnettu kirjailija käsittelee sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja nostaa esimerkkejä omasta nuoruudestaan ja aikuiselämästään niin Nigeriassa kuin Yhdysvalloissa. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut essee tarjoaa feminismille määritelmän, joka pistää meistä jokaisen ajattelemaan.


Kommenttini:
Tosiaan, tämä oli siis 45-sivuinen essee, perustuu kirjailijan pitämään puheeseen, aiheen voi pätäellä nimestä.

Tällainen kirjaksi painettu puhe oli kyllä vähän kuivaa luettavaa. Feminismistäkään ei oikein mitään uutta kuulunut, jotenkin samoja ennenkin kuultuja esimerkkejä naisten huonommista mahdollisuuksista kylläkin. Toki ymmärrän, että afrikkalainen yhteiskunta on kovasti jäljessä länsimaisesta, myös tasa-arvoasioissa. Mutta kun joskus tuntuu, että se tasa-arvo täällä meillä alkaa jo mennä liiallisuuksiinkin.
Naiset alkavat olla kovin miesmäisiä ja miehet vähän naismaisia (anteeksi nyt vaan...) Että minä kyllä tykkään siitä pienestä erosta.

(45 sivua.)

lauantai 25. elokuuta 2018

Koskiniemi, Sisko: Kääntöpuolella lapsuus

Sisko Koskiniemi: Kääntöpuolella lapsuus

Myllylahti, 2015

Luin ~ 25.8.2018



Kuvaus:
Kääntöpuolella lapsuus kertoo Kaijasta, sosiaalityöntekijästä, joka työskentelee keskisuuren suomalaisen kaupungin poliisilaitoksella. Vaikka hänen pääasiallisena vastuualueenaan on lastensuojelu, tuo työ mukanaan ihmisten erilaisista ongelmista johtuvia epätoivoisia tilanteita, joiden ratkaisemisessa auttaa ainoastaan viimeinen yhteiskunnan tarjoama tukiverkko: sosiaalityöntekijä.
– Niin mielelläni kuin käskisinkin isäsi pois, en sitä voi tehdä. Ainoa, jonka voin sieltä ottaa on lapsi eli sinä. Miikka tyrskähti ääneen. – Miksi mun pitäs lähteä kotoa pois, en minä halua, en minä hakkaa ketään enkä tee siellä kellekään pahaa, ja sehän on minun kotini! Kaija antoi pojan itkeä rauhassa.
Yhteen syksyyn sijoittuvassa tarinassa nousee useissa yhteyksissä esiin lapsen ja äidin välinen suhde ja sen voimakas merkitys riippumatta lapsen iästä. Kirjan sydäntä riipaisevat tapahtumat voisivat olla todellisia ja ne kertovat omaa kieltään paitsi lastensuojelun myös yhteiskunnan nykytilasta.
Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella. ”Sitä ennen olin luullut nähneeni lähes kaiken, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijänä joutuu kohtaamaan. Ensimmäisen vuoden aikana selvisi, että olin väärässä.” Koskiniemi asuu Rovaniemellä ja jatkaa edelleen lastensuojelun parissa.


Kommentti:

Aikamoinen lukukokemus. Lainasin ensin kirjailijan toisen teoksen (Ihan tavallinen perhe), mutta halusinkin lukea ensin tämän, kun näkökulma on saman sosiaalityöntekijä Kaijan.
Tuo näkökulma mietitytti. Kirjasta jotenkin huomasi, ettei ollut aivan viimeistelty, siis kirjallisesti. Minut pääsi yllättämään se, miten päähenkilön sävy muuttui matkan varrella todella paljon.
Ensituntuma oli enemmänkin ymmärtävä, hyvin rutinoitunut ammattilainen, mutta tarinan edetessä aika kovia ja työlääntyneitä, väsyneitä piirteitä alkoi nousta esiin. Mutta sekin kyllä kuvasi työn luonnetta, kai siinä on jotenkin pakko kovettaa itsensä, että yleensä pystyy tuota työtä tekemään.
Hyvin tuotiin ilmi myös työn byrokraattiset näkökulmat ja päättäjien kontrolli. Tuotahan se monessa työssä nykyään on, aikaa menee kaikenlaiseen tilastoimiseen ja silti tulosta pitäisi syntyä. Miten ne tulokset tuossakaan työssä mitataan?
Levosta ja työstä irtaantumisesta pitäisi kyllä noin raskaassa työssä huolehtia erityisen tarkasti, koska jos niin ei tee, se alkaa näkyä ja kuulua työn laadussa.

Ei voi olla miettimättä, että kun vaikkapa tämänkin tarinan ihmiset ja perheet ovat muutenkin - syystä tai toisesta - joutuneet todella koville elämässään, tuntuu aika tylyltä, että seuraavaksi heidät kohdataan vihaisesti ja kyllästyneesti. Tämä ei ole arvostelua, itse tuskin pystyisin tuohon työhön ollenkaan.
Silti, niin tehokasta kuin teininäpistelijöiden kovistelu olikin, se tuntui kovin kärjistetyltä. Lempisanontaani käyttäen, kultainen keskitiekin on. Ei tarvitse joko hyväksyä ja hyssytellä kaikkea, mutta ei kai nyt huutaa ja uhkaillakaan tarvitse? Ei ihme, että sossulla on niin ikävä kaiku. Ja silti ihmiset tekevät älyttömän tärkeää ja raskasta työtä, josta suuri hatunnosto!

(239 sivua.)

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Alasalmi, Päivi: Siipirikon kuiskaus

Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Gummerus, 2017

Luin ~ 19.8.2018



Kuvaus:
Talvi koettelee Aanaarin saamelaisperheitä, joista jokaisesta on tapettu isä, veli tai aviomies. Pirkkalaisten verilöylyn jälkeen kyläläiset ovat hajaantuneet, ja Soruia kantaa siitä syyllisyyttä. Hänen näkijänkykynsä voimistuvat, ja hän perii isältään tietäjän osan. Avuntarvitsijoita saapuu kaukaa, kun Soruian nimi kiirii ja alkaa herättää kunnioitusta, pelkoa sekä kateutta. Mutta Soruia ei saa rauhaa, sillä kuolleen Kaukomielen avoimiksi jääneet silmät vainoavat ja hän pelkää miehen palaavan tuonpuoleisesta.
Lopulta pirkkalaiset tulevat, nyt Ruotsin kruunun veronkantajien kanssa, ja ylivaltaa on mahdoton vastustaa. Soruian kyvyt langettavat hänen ylleen epäilyn. Kirkon tuomio noituudesta on ankara.
Päivi Alasalmen aistivoimainen tarina herättää eloon saamelaiskulttuurin mystisen luontoyhteyden. Romaani kuvaa yhden ihmisen pelotonta taistelua mielivaltaista hallitsijaa vastaan sekä uhrautumista oman kansan ja rakkaiden puolesta. Tarinan maaginen huipentuma on sydäntäpakahduttavan kaunis. Siipirikon kuiskaus on Päivi Alasalmen historiallisten saamelaisromaanien trilogian päätösosa.

Kommentti:

Olipa harvinaista herkkua, luin kerrankin kokonaisen trilogian putkeen!
Uutussarjoissa joutuu odottelemaan seuraavia osia ilmestyväksi. Vanhemmissa sarjoissa, jos ne ovat kovin pitkiä, tekee mieli lukea muita kirjoja väliin. Osittain, ettei tarina ala tökkiä, osittain vaihtelun vuoksi ja joskus tekee mieli säästellä, ettei kiva sarja loppuisi liian äkkiä.
Onhan tämä varsin puhutteleva ja surullinenkin tarina, mutta kauniisti kirjoitettu. Kyllä se sivistyksen, kristinuskon ja verotuksen tulo ja tuominen on ankeaa luettavaa lapinihmisten kannalta.
Oli mielenkiintoinen veto kirjailijalta näyttää ensimmäisessä osassa pilkahdukset kahdesta myöhemmästä ajanjaksosta. Vaikka niihin ei enää myöhemmin palattu, ne jäivät kyllä mieleen ja palautuivat etenkin tässä viimeisessä osassa uudelleen.
Erityismaininta kauniille kirjannimille. <3
(368 sivua.)

perjantai 17. elokuuta 2018

Alasalmi, Päivi: Pajulinnun huuto

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Gummerus, 2015

Luin ~ 17.8.2018



Kuvaus: (takakansi)
Pajulinnun huuto jatkaa Päivi Alasalmen edellisen romaanin, Joenjoen laulun, tarinaa 1500-luvun saamelaiskylässä. Soruia on synnyttänyt pirkkalaisen Kaukomielen lapsen ja palannut kotiinsa. Soruia kantaa häpeää siitä, että hänen pieni poikansa on vieraalla verellä merkitty.
Kaukomieli ilmestyy miehineen saamelaisten kylään hakemaan veroiksi turkiksia ja kultaa. Joukossa on mukana hänen poikansa Tornia, joka haluaa luoda yhteyden Soruiaan. Pirkkalaisten pappi yrittää käännyttää väkivalloin saamelaisia kristinuskoon, mutta heille noitarumpu ja jumalille uhraaminen ovat elintärkeitä. Lopulta tilanne käy sietämättömäksi, ja Soruian on jälleen otettava kohtalo omiin käsiinsä.
Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi.
Kommentti:

Ajattelin, että tässä kirjassa jatkuisivat nuo kaikki ensimmäisen osan kolme tarinaa, mutta nyt keskityttiin vain ensimmäiseen, Soruian tarinaan. Kunnon historiallista kerrontaa, arkikuvausta, rakkautta, perhe-elämää, mutta myös mustasukkaisuutta, vihanpitoa, taistelua. Taistelu käydään sekä kruunun verojen että kristinuskon puolesta ja saamelaiset ovat kovin heikoilla pirkkalaisten miekkoja vastaan. (286 sivua.)

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Alasalmi, Päivi: Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Gummerus, 2013

Luin ~ 15.8.2018




Kuvaus:

Joenjoen laulu on saamelaisten tarina, joka kulkee kolmessa aikatasossa, 1500-luvulta nykypäivään. Kun saamelaistyttö Soruia löytää haavoittuneen vihollisen, pirkkalaisen, hän päättää, että mies on hänelle annettu. Hän vie miehen kotaansa ja parantaa tämän. Kaukomieli on Soruiasta riippuvainen, ja heidän välilleen syntyy side, jota saamelaisyhteisö ei katso hyvällä. Soruia joutuu valitsemaan miehen ja omiensa välillä.
> 1800-luvulla saarnannut Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen, puoliksi ruotsalainen, haluaa pelastaa Lapin ihmiset viinanpirulta. Hän kamppailee verenperintönsä kahtaalle vetävien voimien kanssa, samoin kuin kahden uskonnon välillä. Kautokeinon kapina herättää miestä riivaavan syyllisyydentunnon.
> Sami Uddas pakenee elämänsä umpisolmuja ja palaa etelästä Inariin. Paikkaa ei tahdo löytyä kotipuolestakaan. Sami kohtaa nuoren, vakavan Ingan, joka taistelee inarinsaamen kielen puolesta. Sami rakastuu tyttöön, joka tuli hänen elämäänsä kuin ihmeen kautta. Mutta riittääkö se, jos mies ei tunne kuuluvansa mihinkään?

Joenjoen laulu on kipeä, kaunis ja maaginen romaani. Se näyttää, miten saamelainen kulttuuri ja kansa vähitellen tapetaan, kun ensin otetaan pois uskonto, sitten kieli ja elinkeinot. Koskettavien yksilötarinoiden kautta se kasvaa kokonaisen kansan kohtalon kuvaukseksi.


Kommentti:

Erikoinen yhdistelmä tarinoita. Lestadiuksen osuuteen oli ehkä hankalinta "uskoa",kuten aina, kun mennään oikeasti eläneen ihmisen nahkoihin.
Mielenkiintoisia tarinoita kaikki kolme, kirja on 1. osa trilogiasta ja mullahan on jo toinenkin osa lainassa. Kiinnostuksella odotan, miten tarina jatkuu ja tällä kertaa taidan tosiaan lukea koko sarjan putkeen.
(306 sivua.)

lauantai 11. elokuuta 2018

Márai, Sándor: Kynttilät palavat loppuun

Sándor Márai: Kynttilät palavat loppuun

A Gyertyak Csonkig Egnek, Unkari, 1942

Suom. Tuomo Lahdelma

Atena Kustannus Oy, 2001

Luin ~11.8.2018



Kuvaus:

Kynttilät palavat loppuun -romaani kertoo yhden yön kestävästä keskustelusta, jota päähenkilö - vanha kenraali - on odottanut 41 vuotta.
Polttopisteeseen nousevat kysymykset syyllisyydestä ja ystävyydestä, mahdollisuudesta todelliseen kohtaamiseen toisen ihmisen kanssa. Márai kertoo lämpimän koskettavasti ja samalla tarkkanäköisesti vanhan miehen katkeruudesta. Márain runsaassa, tummasävyisessä teoksessa henkilöiden taustaksi hahmottuu nostalgisesti nähty mennyt maailma, ylhäistön rappeutuvat, pölyiset kartanot.
Kommentti

Vanhanaikainen kirja, vanhan maailman kuvausta. Samalla ihmisyyden kuvausta.

maanantai 6. elokuuta 2018

Medberg, Sara: Holhokki

Sara Medberg: Holhokki

alkuteos Myndlingen, 2015

suom. Sara Medberg !

Books on Demand GmbH, 2015

Luin ~ 6.8.2018



Kuvaus: (takakansi)
Orpo neiti Desideria Sparw, joka asuu rauhallisessa kartanossa Pohjanmaalla, on kauhuissaan kun hänen uusi aristokraattinen holhoojansa Tukholmasta ilmestyy paikalle. Kreivi Dominic Lindswärd ei lainkaan pidä holhokkinsa itsenäistymispyrkimyksistä, pelkkä ajatus riippumattomasta naisesta on järkyttävä!

Hänen armonsa haluaa mieluummin kasvattaa Desideriasta nöyrän ja myöntyväisen nuoren neidon, joka ajan kuluessa menee hyviin naimisiin. Päähenkilöt tempautuvat mukaan seikkailuun, joka kiidättää heidät kustavilaisen ajan Suomen ja Ruotsin ylellisten tanssiaissalien ja salaperäisten linnojen halki. Mutta kumpi heistä saa tahtonsa läpi?
Romantiikkaa ja jännitystä Jane Austenin ajan Suomessa ja Ruotsissa. - Kirjailija Sara Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija. Hänen romaaninsa käsittelevät Medbergin tulevan väitöskirjan tutkimusaihetta - tyttöjen kasvatusta 1700- ja 1800-luvuilla - kaunokirjallisesta näkökulmasta.


Kommentti:

No nyt meni kyllä keveys jo överiksi meikäläisenkin mittapuulla. Luin sen Kultaportin kaunottaret ja sitten huomasin, että Medbergillä on pari aikaisempaakin teosta. Tässä oli chick lit ja Jane Austen-romantiikka jotenkin sekoitettu keskenään. Lisäksi vähäsen hämmentää se, että Medberg on teologian maisteri ja kirkkohistorian tohtoriopiskelija (tai on ollut 2015), mutta poikkeuksena moniin muihin historiallisiin kirjoihin tässä oli todella vähän kristillistä tai muuten kirkkoon ja uskontoon liittyvää. Jotenkin olen ajatellut, että uskonnollisuus kyllä kuului siihen maailman aikaan paljon enemmän ihmisten elämään, mutta tässä tuli vaikutelma, että se aihepiiri oli varta vasten jätetty lähes kokonaan ulkopuolelle.
Kirja tuntui hiukan keskentekoiselta, aina ei tiennyt, oliko juonihyppäys tehty tarkoituksella vaiko vahingossa. Ja ainakin yksi kohtaus mielestäni ei ajallisesti täsmännyt. Tapahtumista kerrottiin kuin ne olisivat tapahtuneet heti seuraavana päivänä edellisestä kohtauksesta, vaikka tekstissä mielestäni sanottiin, että oli kulunut muutama päivä (tai jopa viikko) edellisistä tapahtumista.
Monet (yliampuvat) kuvailut tuntuivat myös hieman päälleliimatuilta, kuin kirjailija olisi käynyt tekstiä läpi ja päättänyt lisätä joka lukuun vielä pari sivua romanttisia asukuvailuja. Juonessa oli kyllä hauskasti (= perinteisesti) sekä romantiikkaa että dekkarinkin aineksia, mutta hieman keskeneräinen mielikuva tästä jäi. Tai ehkä sellainen mielikuva, että kirjailija oli vähän kieli poskessa päättänyt vetää kaiken, nimeä myöten, oikein överiksi - ja katsoa, meneekö sellainen läpi? Sääli sinänsä, koska asetelma oli ihan herkullinen.
(514 sivua.)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

LaCour, Nina: Välimatkoja

Nina LaCour: Välimatkoja

alkuteos: We Are Okay, 2017

Suom. Leena Ojalatva

Karisto, 2018

Luin ~ 26.7.2018



Kuvaus:
Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan kotona, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa, collegessa New Yorkissa, Marin tuntee menneisyyden kutsun.
Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joululoman ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta, yksinäisyys joka on kalvanut häntä kesästä asti.

Nina LaCourin Välimatkoja on riipaiseva ja intiimi kuvaus nuoruudesta ja surun jättämistä arvista. Ankean New Yorkin talven ja värikylläisen San Franciscon kontrasti heijastelee taidokkaasti nuoren päähenkilön sisäistä elämää. Teos on hiljainen, mutta vaikuttava kirjallinen helmi nuorille lukijoille.

Kommentti:
Hieno kirja, suosittelen!!
(232 sivua.)

Hashemzadeh Bonde, Golnaz: Olimme kerran

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

alkuteos: Det var vi, 2017

Suom. Jaana Nikula

Otava, 2018

Luin ~ 25.7.2018



Kuvaus:
Vallankumouksen kauhuista selvinnyt iranilaisnainen on uuden taistelun edessä: nyt syöpää vastaan. Kansainvälinen kirjallinen sensaatio on vuoden koskettavin lukuelämys!
Nahid saapui Ruotsiin 30 vuotta sitten puolisonsa ja pienen tyttärensä kanssa. He pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta.
Vuosia myöhemmin Nahidin puoliso on kuollut, ja lääkärit antavat hänelle itselleen korkeintaan puoli vuotta elinaikaa. Nahid on yksinäinen ja katkera, ja suhde ainoaan tyttäreenkin on vaikea, riidat ja väärinymmärrykset hallitsevat. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun odottamaton uutinen herättää Nahidissa väkevän halun elää.

Ylistetty romaani on kuvaus kirvelevästä äidinrakkaudesta ja sammumattomasta tulevaisuuden toivosta.

Kommentti:

Voi, tämä oli hieno kirja. Karua kuvausta ja paljon pinnan alla olevaa. Minut ainakin jätti miettimään monia asioita. Miten kukaan koskaan selviää tuollaisista kokemuksista. Tavallaanhan Nahid ei myöskään koskaan selvinnyt.
Miten estää vihan ja katkeruuden ja syyllisyydentunnon (siitähän tässä lopulta oli kysymys?!) jatkuminen ja siirtyminen seuraaville sukupolville? Kas siinä kysymyksiä ja haasteita - isommassa ja pienemmässä mittakaavassa! (224 sivua.)

Fried, Hedi: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

Hedi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

alkuteos: Frågor jag fått om förintelsen, 2017

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Otava, 2018



Kuvaus:
Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan?
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen

Kommentti:

Taasko kirja holokaustista. Kirjan esipuheessa Sofi Oksanen tiivistää kuten Hedi Fried itse tässä pienessä, mutta tärkeässä kirjassaan asian. Meidän täytyy puhua, jotta tämä historia ei toistuisi. ja siltihän keskitysleirejä on tälläkin hetkellä.
Kirja oli lainassa pitkään, mutta puolustaudun sillä, että minun lisäkseni kirjan luki pari nuorempaakin henkilöä. Tärkeä!

Burgos, Elisabeth (toim.): Nimeni on Rigoberta

Elisabeth Burgos (toim.): Nimeni on Rigoberta

alkuperäteos Me llamo Rigoberta Menchu, 1983

Suom. Anita Mikkonen

Kääntöpiiri, 1999

Luin ~ 23.7.2018



Kuvaus:
Guatemalassa, Keski-Amerikassa syntynyt Rigoberta Menchú kertoo yksinkertaisesti mutta tehokkaasti elämätarinansa köyhästä ja syrjitystä intiaanitytöstä maailmankuuluksi kansanjohtajaksi ja Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Rigoberta kuvaa heimonsa perinteisiä tapoja ja uskomuksia, mutta kertoo myös sorrosta, joka kohdistuu Guatemalan intiaanivähemmistöön. Kirjan on toimittanut ranskalais-venezuelalainen kansantieteilijä Elisabeth Burgos.

Kommentti:
Tämä oli vaikea kirja lukea, koska selvästi ei ollut kirjailijan kirjoittama. Kansatieteilijä Burgos on kirjoittanut puhtaaksi Rigobertan nauhalle kertomat asiat, jonkin verran varmaan karsinut ja jäsennellytkin. Silti tarinassa oli turhan paljon toistoa ja puheenomaisuutta, joka ei oikein tällä kertaa palvellut kerrontaa.
Oli tietenkin todella mielenkiintoista luettavaa, paketti vain kovin hajanainen ja vanhahtavakin. Ja minä siis tykkään lukea vanhojakin tekstejä...
Tämä antoi kyllä kunnon tietopaketin Guatemalan intiaanien sorrosta ja vapaustaistelusta.
(353 sivua.)

Moilanen, Usko: Unohdettu kylä

Usko Moilanen: Unohdettu kylä

Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1961

Luin: ~ 18.7.2018



Kuvaus:

Kommentti

(124 sivua.)

Salminen, Sally: Katriina

Sally Salminen: Katriina

alkuteos: Katrina, 1936

Suom. Aukusti Simojoki

Otava, 1994 (15. painos)

Luin ~ 17.7.2018



Kuvaus:
Pohjalaistyttö Katriina muuttaa sokeasti rakastuneena Ahvenanmaalle merimies Johanin vaimoksi. Sulavakielinen mies osoittautuu kuitenkin mitättömäksi tyhjäntoimittajaksi. Luvattua herrastaloa ei ole, vain puuton, tuulten pieksemä luoto ja sillä kurja tönö.
Ylpeä ja vahva Katriina ottaa kuitenkin haasteen vastaan. Elämä meren ja mahtavien saarelaisten puristuksessa on miltei liiankin ankaraa, mutta murtumatta Katriina taistelee perheensä ja muiden vähäväkisten puolesta.

Kommentti:
Luulin lukeneeni tämän kirjan ennenkin, mutta enpä sitten varmaan ollutkaan. Tämähän on nyt nosteessa, kun (Finlandia-) Juha Hurme on tehnyt uuden suomennoksen. Tykkään näistä vanhan tyylin kirjoista, etenkin ahvenanmaalaisista, joten päätin lukea ensin vanhan käännöksen ja vaikka ensi kesänä sitten sen uuden. Tarina kestää kyllä useammankin lukukerran. Vakavaa ajankuvaa, painavaa asiaa. Oli tietysti erityistä lukea tämä tarina oman Ahvenanmaaloman ensi kirjaksi. Lisää Sally Salmista varaukseen! (422 sivua.)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kemelman, Harry: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Harry Kemelman: Perjantaina rabbi nukkui myöhään

Friday the Rabbi Slept Late, 1964

Suom. Seere Salminen

Weilin + Göös, 1965

Luin ~ 15.7.2018



Kuvaus:
Perjantaina rabbi nukkui myöhään, se oli hyvin epätavallista, sillä rabbi David Small ei yleensä myöhästynyt seurakuntansa aamupalvelusta. Samana aamuna löytyi temppelin alueelta, hänen omasta autostaan, kuristetun nuoren tytön ruumis.
Mutta rabbi on tottunut käyttämään älyään ja ihmistuntemustaan juonittelevien, inhimillisten intressien täyttämien seurakuntalaistensa parissa. Hän osaa käyttää sitä myös rikostutkijana, erityisesti kun hänellä on kyky ottaa huomioon järjettömiltäkin vaikuttavat mahdollisuudet. (takakansitekstistä)

Kommentti
Dekkari pitkästä aikaa. Oli kiva lukea, koska hyvä tarina, jännitys säilyi sopivasti ja ajankuva tuntui sopivan tutulta 60-lukulaiselta. Lukuvinkki varmaankin Facen Kirjallisuuden ystävistä.

(222 sivua.)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kinsella, Sophie: Kuka on pomo

Sophie Kinsella: Kuka on pomo

My Not So Perfect Life, 2017

Suom. Kaisa Kattelus

WSOY, 2017



Kuvaus:
(Kustantajan)
Katie Brenner on velho markkinoimaan. Sitä vain ei tajuta tyylikkäässä lontoolaistoimistossa, josta hän saa potkut. Isän maatilamatkailukohteen Katie sen sijaan nostaa taidoillaan kaikkien huulille.
Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii. Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille. Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex.

Kommentti:

Säkenöivä ja sukkela, kyllä maar. Jatkaa Jojo Moyesin ja Marian Kayesin ym. tyylistä brittikirjallisuutta. Tykkään. Tässä kyllä jo aloin epäillä välillä, että meneekö juonenkäänteet jo liiankin mielikuvituksellisiksi, mutta niin vain saatiin juoheva päätös tarinalle. Tämä oli ensimmäinen lukemani Sophie Kinsellan kirja, kun en ole niitä himoshoppaajiakaan koskaan lukenut, mutta taidanpa lainata näitä lisää. Kiva kirja, jos ei odota mitään kovin syvällistä.
(Edit, seuraava osuus on lisätty myöhemmin:)

Hauskaa, miten uusissa kirjoissa ollaan ajan tasalla esim. älykännyköiden ja somemaailman suhteen.
Joskus tuo tietty samankaltaisuus brittinaisten kirjallisessa tuotannossa voi ruveta jo häiritsemäänkin, mutta onneksi tällä hetkellä vielä enemmän viehättää piipahdukset Lontoossa ns. tutuilla kulmilla.
(414 sivua.)

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Craven, Margaret: Kuulin pöllön kutsuvan

Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan

I Heard the Owl Call My Name, 1967

Suom. Risto Lehmusoksa

Gummerus, 1995 (4. painos)

Luin ~ 7.7.2018



Kuvaus:

Kingcomen kylä sijaitsee lahden pohjukassa Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla. Tänne, hiippakuntansa vaikeimpaan seurakuntaan, piispa lähettää nuoren papin. Mark Brianin seurakuntalaiset ovat kwakiutl-intiaaneja, jotka edelleenkin hankkivat elantonsa merestä ja metsästä. Vain piispa tietää, että Markilla on ainoastaan kaksi vuotta elinaikaa jäljellä.

Intiaanien silmät ovat aina surulliset; Kingcomen kylä on kuolemaisillaan. Nuoret lähtevät ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. Mark saavuttaa intiaanien keskuudessa ystävän aseman ja voi seurata läheltä miten vanhat tavat unohtuvat ja kokonainen kulttuuri katoaa. Mutta hän oppii, että kuolema on luonnollinen tapahtuma, se on vain elämän huipentuma. Ja sitten, kylmänä talvi-iltana, Mark kuulee pöllön huutavan hänen nimeään ja tietää, mitä se merkitsee. (Takakansi)


Kommentti

Tämä on kyllä hieno kirja, mutta tällä kertaa (liian) suuret ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet. Olisi varmaan kannattanut lukea kirja intensiivisemmin, mutta oma lukemiseni oli aika hajanaista, enkä siksi valitettavasti päässyt kirjan juoneen ja imuun ihan niin hyvin kuin kirja olisi ehkä ansainnut.

(179 sivua.)

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Hakalahti, Niina: Lumilinna

Niina Hakalahti: Lumilinna

Karisto, 2016

Luin ~ 2.7.2018



Kuvaus: (kustantajan)
Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä. Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen.
Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.

Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa?
Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää.

Kommentti:

(223 sivua.)

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kim, Eunsun: Pohjois-Korea

Eunsun Kim ja Sébastien Falletti: Pohjois-Korea: yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

alkuteos Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer, 2012

Suom. Pirjo Thorel

Siltala, Bookwell, 2014

Luin ~ 30.6.2018



Kuvaus:

Pohjois-Koreaa koetteli 1990-luvulla ankara ruokapula, joka lopulta kehittyi tuhansia ihmisiä tappaneeksi nälänhädäksi. Eunsun Kimin isä ja isovanhemmat olivat kuolleet nälkään, ja hänen siskonsa ja äitinsä oli lähdettävä kaupunkiin etsimään ruokaa. Kaksitoistavuotias tyttö jäi yksin ja ehti perhettä takaisin odottaessaan menettää toivonsa ja laatia testamenttinsa.
Lopulta äiti ja sisko palasivat, mutta tyhjin käsin.
Perheen ainoa mahdollisuus oli lähteä nälkää pakoon Kiinaan. Vaikealla matkallaan he joutuivat ylittämään jäätyneen joen ja tiukasti vartioidut rajalinjat.
Kiinassa perhe ajautui kuitenkin yhä suurempiin vaikeuksiin. He joutuivat ihmiskaupan uhreiksi, ja lopulta heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät passitettiin vankilaan kuulusteltaviksi, kidutettaviksi ja uudelleenkasvatettaviksi.
Lopulta he onnistuivat pakenemaan toistamiseen rajan yli ja piileskelivät pitkään Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaisilta. Lopulta perhe tarpoi jalan Mongolian autiomaan halki päästäkseen luvattuun maahansa, Etelä-Koreaan.
Viisitoista vuotta myöhemmin Eunsun Kim päätti kirjoittaa pakomatkastaan kirjan, jotta tuhansien hänen kaltaistensa pohjoiskorealaisten kohtalo tulisi maailmalla tunnetuksi.



Kommentti:


Aina silloin tällöin pitää palauttaa mieleen tämä yhden maailmankolkan tragedia. 25 miljoonaa ihmistä nälänhädässä. Kunpa tapahtuisi joku muutos.
Tämä kirja on selviytymistarina, joka kertoo siitä, miten kummallisista asioista ihminen voi selviytyä.
Kaikki eivät toki selviydy ja joidenkin elämä on pilalla loppuelämäksi, sopeutuminen on lopulta liian vaikeaa.

(196 sivua.)

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Adébáyò, Ayòbámi: Älä mene pois

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

Stay With Me, 2018?

Suom. Heli Naski

Atena Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 26.6.2018



Kuvaus: (kansiteksti)

Kaiken se kestää. Tai sitten ei.
Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan - ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.

Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan.
Tiheätunnelmainen romaani kutsuu Yejiden ja Akinin kotiin, jonka tunnelmaa toinen vaimo kiristää. Moderni nuoripari joutuu taipumaan maansa poliittisiin kiemuroihin ja perinteisiin perhe-käsityksiin. Samalla kyseenalaistuvat äitiyden ja naiseuden pelimerkit, ja lapsettomuus sysää liikkeelle syviä sisäisiä virtoja ja mehevän, yllättävän juonen.


Kommentti:
Tämän Nigeriaan sijoittuvan avioliittotarinan sisällä onkin yllättäviä käänteitä. Lukija saa yllättyä useasti ja melkoisen isoja asioita tässä käsitelläänkin. Hienosti kirjailija punoo tarinan ainekset yhteen!
Kertojan vaihtuminen tuo hienosti esiin eri puolet tarinasta ja vaikka tässä käytetään takaumia, en ainakaan itse hämääntynyt niistä. (Aika usein nykyään alkaa ärsyttää, kun hyppiminen ajassa eteen ja taakse tekee juonesta sekavan ja hankalasti seurattavan.)
Vahva suositus!

(300 sivua.)

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Tyler, Anne: Äkäpussi

Anne Tyler: Äkäpussi

Vinegar Girl, 2016

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga kustannus, 2018

Luin ~ 22.6.2018



Kuvaus: (kustantajan)

Äkäpussi on 29-vuotias Kate Battista. Hän asuu söpön pikkusiskonsa ja hajamielisen isänsä kanssa sen jälkeen, kun on saanut potkut yliopistolta haukuttuaan kasvitieteen professoria idiootiksi.
Sosiaalisesti taitamaton Kate työskentelee nyt avustajana esikoulussa ja järkyttää siellä alituiseen vanhempia ja saa hallinnon suunniltaan kaunistelemattomilla mielipiteillään.
Sitten Katen tutkijaisä tekee yllättävän ehdotuksen. Hän toivoo tyttärensä naivan ulkomaalaisen tutkimusapulaisensa, jottei tämän tarvitsisi poistua maasta viisumin vanhennuttua. Siitähän soppa syntyy ja Äkäpussi vie lukijaa kuin pässiä lieassa lempeän huumorin keinoin.
Tylerin Kate on fiksu nuori nainen, mutta siinä mielessä hankala ja jopa vaarallinen, ettei hän piittaa siitä, viihtyvätkö ihmiset hänen seurassaan tai tuntevatko oloaan turvalliseksi.
Miten naimakaupan ja Katen käy, sen jätämme suosiolla lukijoiden löydettäväksi.
Tämä kirja kuuluu sarjaan, jossa 8 Shakespearen näytelmää kirjoitetaan uusiksi. Nykyversio, siis.
Kommentti:

Erikoinen idea: Shakespearen näytelmät kirjoitetaan uusiksi. Idea toimii tietysti parhaiten, jos tuntee nuo näytelmien alkuperäversiot.
Tämän kirjan alku oli aika hulvaton, oikein odotin, että pääsen lukemaan loppuratkaisun. Mutta kirjan imu jotenkin lopahti (ainakin omalla kohdallani) vähän kesken. Tai tuntui jotenkin siltä kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada tarina oiottua loppuun. Harmi, koska asetelmassa olisi sinänsä ollut aineksia enempäänkin.
En oikein muista, olenko lukenut Anne Tyleria aikaisemmin, joten nyt on hyvä syy tutustua hänen "omaan" tuotantoonsa.

(229 sivua.)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Leinonen, Tarja: Koti koivun alla

Tarja Lainonen: Koti koivun alla

Karisto, 2018

Luin ~ 20.6.2018



Kuvaus: (kustantajan)

Radiossa soi Matin ja Tepon Kissankultaa, asuntovaunussa luetaan salavihkaa Angelika-romaaneja ja presidentti Kekkosen terveydentilasta liikkuu ristiriitaisia huhuja. Kainuulaisella maaseudulla yritetään kaikin keinoin salata kahdeksanhenkisen lestadiolaisperheen isältä esikoisen, pian seitsentoistavuotiaan Seijan harha-askel, joka alkaa jo näkyä päällepäin.
Vaikka tytär on luopunut uskosta, ympäröivä yhteisö kahlitsee, eikä valkoisella Chevroletilla kaahaileva tuleva isäkään ole vielä valmis asettumaan aloilleen. Onneksi perheenpää lähtee syksyn tullen Kostamukseen töihin, ja suruttomien pohjalaisenojen vierailukin kirkastaa arkea. Mutta Seijan on silti löydettävä lapselleen turvallisempi paikka tulla maailmaan kuin asuntovaunu pihan laidalla.
Koti koivun alla on rehevä ja intensiivinen romaani nuorista ihmisistä lahkoliikkeen elämää ohjailevassa otteessa. Tarinaa syventää muheva pohjoinen paikallisväri, ja kirjailijan omakohtaiset kokemukset lujittavat tapahtumat eletyiksi ja koetuiksi.


Kommentti:
Tästä kirjasta tykkäsin todella. Aikakausi tuntui tutulta ja kerronta oli sujuvaa. Erityisen kivalta tuntuu silloin, kun sujuvan juonen ja kerronnan lisäksi, rivien välistä löytyy monenlaista pohdittavaa ja oivallettavaa. Tässä kirjassa niitä oli. Henkilöt ottavat kantaa asioihin joskus myös ottamatta kantaa. :)
Aina ei tarinalla edes tarvitse olla täydellistä loppua. Kyllä, haluan lukea lisää Tarja Leinosta.
(244 sivua.)

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Meretmaa, Anne: Kosketettu

Anne Meretmaa: Kosketettu

BoD - Books on Demand Helsinki, 2017

Luin ~ 18.6.2018



Kuvaus:
Kosketettu kertoo yhtäältä parikymppisen Elinan kipeän kasvutarinan, joka alkaa, kun hän lähtee tapaamaan delhiläistä Facebook-kaveriaan Alohaa.
Toisaalta se on myös samassa koneessa samaan kaupunkiin lentävien viisikymppisten Meritin ja Garryn tarina.
Se on tarina rohkeudesta ja rakkaudesta. Siitä, miten tyttökauppa ravistelee Aasiaa.
Romaani väläyttää esiin delhiläisen turvatalon ja nepalilaisen kuntoutuskeskuksen naiset, joiden sareissa liehuvat aistikkaat sävyt ja ikiaikaisten uskontojen, kulttuurien ja kohtalonuskon ristiriitaiset kuviot.


Kommentti:

Hyvä kirja tärkeästä ja vakavasta aiheesta. Hyvin kirjoitettu, koska antoi monipuolisen kuvan ja osuvasti myös nosti esiin suomalaisen (länsimaisen) ja intialaisen tai nepalilaisen taustan vaikutukset juuri naisten ja tyttöjen elämään. Myös siihen, miten ihmiset taustansa vuoksi suhtautuvat naisten kohteluun ja yleensäkin kohtaloonsa niin eri tavoin.
Paikoitellen kirjassa hieman häiritsi lievä opettajamaisuus. Hetkittäin tuli tunne, että kirjoittaja ei ehkä aina uskonut lukijan itsekin ymmärtävän asiayhteyksiä, vaan päähenkilöiden johtopäätökset tai ajatukset kirjoitettiin kovin seikkaperäisesti auki.
Tästä syystä ja ehkä vähän juonen ennalta-arvattavuudenkin takia luokittelisin kirjan nuortenkirjaksi - kylläkin oikein hyväksi sellaiseksi.

Suosittelen lukemaan.

(298 sivua.)