Det vokser et tre i Mostamägg, 2009
Suom. Jänis Louhivuori Minerva Kustannus Oy, 2019
Luin ~18.10.2019
Kuvaus: (kustantajan)
Finnskogen, elämän kehto on vangitseva historiallinen romaani Norjan ja Ruotsin rajametsien etnisestä vähemmistöstä, metsäsuomalaisista, ja heidän elämästään Suomalaismetsissä 1800-luvun puolivälissä.
Liina asuu ihmisiltä piilossa metsässä vastasyntyneen tyttölapsen kanssa. Lapsi on hänen, isän nimeä ei kukaan saa uhkaamallakaan tietää. Kun talvi on tulossa, Liina lähtee vaeltamaan lapsi selässään Norjan puolelle etsimään ruokaa ja mahdollisia sukulaisia. Matkalla vastaan osuu Mustamäen Taneli, villimies, karhunkaataja ja hevostrokari, jolla huhutaan olevan miestappo tunnollaan. Liina ja Taneli kiintyvät vähitellen toisiinsa.
Muut alueen asukkaat ylenkatsovat suomalaisia ja huhut kertovat, että metsäkansa on pakanoita, jotka kainostelematta kylpevät yhdessä alasti niissä taloissa, joita he kutsuvat saunoiksi.
Jotta tämä villi kansa saataisiin kuriin ja Herran nuhteeseen, asetetaan Suomalaismetsiin nuori norjalainen pappi. Nuhdesaarnoja pitävällä hengenpaimenella on kuitenkin omat heikkoutensa.
Metsäsuomalaisten eloonjäämiskamppailu, omaleimaiset elämäntavat, taikausko, noituus ja ennen kaikkea siteet luontoon on tuotu esiin elävin kuvin, mutta kunnioituksella ja lämmöllä. Luonto on metsäsuomalaisille pyhä ja loukkaamaton.
Finnskogen, elämän kehto on metsäsuomalaisista kertovan kirjasarjan aloitusosa. Sarja herättää eloon lähes unohdetun kappaleen suomalaisten historiaa. Samalla se valaisee oivasti suomalaista identiteettiä.
Kommentti:
Oli suuret odotukset tähän metsäsuomalaisista kertovaan kirjaan ja vähäsen petyin. Tuntui aika kevyeltä, etenkin edelliseen painavaan tekstiin verrattuna. (Jalosen Merenpeitto)
En tiedä, johtuiko vielä osittain siitä, että kirjaston kirja on pokkari, mutta jotenkin tämä oli vähän kömpelö, kioskimainenkin tarina. Kirja ei ollut kovin paksu ja silti se oli vähän sekava eikä henkilöihin oikein päässyt kunnolla tutustumaan eikä kiintymään.
Tietysti lopussa oli kunnon cliffhanger (mikäs sen suomennos mahtaa olla, juonikoukkuko?), joten mun täytyy nyt kuitenkin varmaan lukea vielä seuraava osa, kun se nyt sattuu olemaan jo kirjastosta lainassa. Annan tälle sarjalle siis uuden mahdollisuuden vielä. (pokkari, 235 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti