lauantai 25. tammikuuta 2020

Snellman, Anja: Paratiisin kartta

Anja Snellman: Paratiisin kartta
Seven, 2001
Ens. painos Otava, 1999
Luin ~ 25.1.2020



Kuvaus: (kustantajan)
Oletko jo hankkinut vastuuvakuutuksen? Kai olet varannut opettajanpöydän laatikkoon ensiapupakkauksen? Näin Raakelia evästettiin, kun hän kaksitoista vuotta sitten aloitti koulun kaikkien aikojen petomaisimman ekaluokan kanssa.
Villiminkkejä, niitä oppilaat muistuttavat vielä nytkin, abeina. Joitakuita heistä Raakel uskoo tavanneensa näinä vuosina enemmän kuin heidän vanhempansa. Mutta tuntevatko opettaja ja hänen luokkansa sittenkään toisiaan?
Raakel päättää kutsua luokan kotiinsa. Hän haluaa kertoa oppilailleen omasta historiastaan, rakkauksista, joita on salaillut yli kaksikymmentä vuotta.


Kommentti:

Olipa jännä lukea tällainen yhdenpäivänkirja.
Opettaja Raakel on kutsunut 12 vuotta opettamansa luokan kotiinsa vierailulle ennen koulun päättymistä. Odotellessaan oppilaiden saapumista hän kertaa yhteistä taivalta vuosien ajalta, mutta myös omaa elämäänsä sekä kuluneilta 12 vuodelta että sitä ennen.
Opettajan oma menneisyys ja elämä nivoutuu kyllä mielenkiintoisesti luokan kanssa vietettyyn aikaan, hän on esimerkiksi tuonut vuosien mittaan tekemiltään matkoilta aina jotain tuliaisia oppilaille, päämääränä yleensä jonkin tärkeäksi näkemänsä asian esilletuominen. Nuoruusvuosien vasemmistolaisajat kulkevat myös mukana itäblokkilaisten ystävien terveisinä aikojen ja ajanjaksojen takaakin.
Keskustelut ovat varmaan olleet antoisia ja kun sama luokka on ollut opetettavana (ja lukiovaiheessa ainakin valvottavana) noinkin pitkän ajan, hän on varmaan ollut lasten ja nuorten elämässä pysyvin aikuinen kautta elämän.
Eihän tällainen voi olla jättämättä jälkiä niin opettajaan kuin oppilaisiinkin. Oppilaiden puolelta asiaa ei tosin valoteta, sillä kyseessä on todellakin opettajan yksinpuhelu ja muistelu.
Itse ajattelen, että on sentään hyvä, että opettajat vaihtuvat. Mutta onhan tämä mielenkiintoinen ajatusleikki siitä, että sama opettaja ottaa vastaan harvahampaiset ekaluokkalaiset ja saattelee samat nuoret 12 vuoden jälkeen ylioppilaina maailmalle.
Monet asiat ovat toki viimeisinä 20 vuotena taas koulumaailmassa muuttuneet, mutta oli mielenkiintoista huomata, ettei kaikki kuitenkaan niin paljon ole muuttunut, kuin ensin luulisi.

(252 sivua.)

2 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Minä vierastan tuota, että sama opettaja olisi 12 vuotta mukana tiiviisti.
Sekä oppilaille että opettajalle olisi ollut terveellistä pysyä erillään ensimmäisten luokkien jälkeen.

Olen huomannut tuota samaa ajattelua mm. varhaiskasvatuksen puolella, jossa jotkut opettajat vannovat sen nimeen, että he haluavat olla samojen lasten opettajina koko varhaiskasvatuksen ajan, että se olisi lasten etu. Mielestäni se ei ole etu, sillä opettajille tulee pakostakin suosikit ja inhokit. Ja lapselle on kurjaa olla koko lapsuus opettajan kanssa joka päivä, joka ei pidä hänestä.

Tämä kirja pisti miettimään koulumaailmaa.

Helmis ite kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että oikeassa elämässä noin pitkä jakso samaa opettajaa olisi suorastaan kauhea! Tässä kirjassa asetelma tietysti loi kehyksen nuorten kasvun vaiheiden huomioimiselle ja sille, miten kiinnostunut opettaja oli heistä.
Kyllä tämä tosiaan pisti miettimään koulumaailmaa ja sen muuttumista omista kouluajoista ja lasten kouluajoista nykypäivään!