Nivukoski, Paula: Mainingin varjo

 Paula Nivukoski: Mainingin Varjo

Otava, 2020

Luin ~ 27.9.2020

Kuvaus:

Pääseekö pohjalaispitäjästä pakoon muualle kuin meren syliin?
Pappilan naisväki oppii vaikenemaan, kun papan askelet kaikuvat portaissa. Evalina taipuu papan tahtoon, kunnes rakastuu nuoreen kalastajaan. Ankara isä ei ikimaailmassa hyväksyisi Andersia vävyksi, joten nuoripari karkaa kaukaiselle luodolle.

 Taakse jää paitsi Papan varjo myös rakas sisko ja äidin hyräily hiljaisissa huoneissa, eivätkä muistot jätä Evalinaa rauhaan. Luonnonvoimat eivät tahdo pahaa, mutta armoa ne eivät anna. Riittääkö Evalinan rakkaus, kun myrsky lyö yli luodon ja Anders viipyy merellä?

Kommentti:

Tämä kirja oli kyllä aivan uskomaton lukukokemus. Kieli oli runollista ja valtavan sisältörikasta, ja siksi jopa välillä hidasta lukea. 

Oli erikoista, miten tarinan sävy muuttui alun kepeästä ja kevyestä, lähes tyttökirjamaisesta ja romanttisesta ensin realistisemmaksi ja loppua kohti todella raskaaksi.  Täytyy nyt tunnustaa, että jossain kohdassa jopa harkitsin kirjan jättämistä kesken, sillä päähenkilön avuttomuus tuntui suorastaan käsittämättömältä. Olisin kaivannut sellaista reipasta naispäähenkilöä, joista kerrotaan selviytymistarinoita. Mutta onneksi luotin kirjailijan taitoon tehdä tästä kokonainen tarina, sillä tulihan se sieltä. Ei lukija sentään saa päättää, millainen tarinan pitää olla, vaikka mieli tekisikin ;).

En tietenkään halua paljastaa juonta, koska kirjan idea on mielestäni se, että lukija ei voi todellakaan aavistaa, mitä tulee tapahtumaan ja mitä toisaalta aiemmin on tapahtunut. Kirjassa keritään vuorotellen auki nykyhetkeä pienellä luodolla sekä Evalinan muistikuvia kotipappilasta. Osa muistoista on niin kipeitä, että ne ovat ehkä unohtuneetkin ja palaavat mieleen vasta, kun tosi on jo kyseessä.  Sen voin kertoa, että kirjan sävy kyllä muuttuu alun kepeydestä aivan toisenlaiseksi. 

Lue  ihmeessä tämä kirja!

Edit. 3.11.2020

Jatkan tätä kommentointia näin vielä myöhemmin, koska  tämä kirja teki vaikutuksen ja kuitenkin muutaman viimeaikaisen kirjan jälkeen olen miettinyt, miksi tässä - ja niissä muissakin - jäin kuitenkin kaipaamaan jotain. 

Tarina on siis todella mielenkiintoinen ja hyvin laadittu sekä oivaltavasti ja taidolla kerrottu. Kieli on rikasta ja omankuuloista, positiivisessa mielessä välillä suorastaan runollista, eikä kuitenkaan liian kikkailevaa. Mielestäni  tarkoituksella "kikkaileva" kieli ei enää lisää tarinaan hyvää, jos se vie liikaa huomion tarinasta.

Mitä siis jäin kaipaamaan? Jäin kaipaamaan persoonaa!

Evalinan tarina on koskettava ja se, miten hänen menneisyytensä paljastuu vähitellen lukijalle ja kertoo hänestä, on juonellisesti oivallista! Mutta itse Evalina henkilönä jää jotenkin hieman tarinansa jalkoihin, ja etäiseksi.

Kun näin traagisen tarinan lukee, sitä haluaisi myös kiintyä henkilöihin, joista lukee. Enkä tarkoita, että päähenkilöstä täytyisi pelkästää pitää, kyllä hänessä särmää ja/tai puutteitakin saa olla. 

Suuri kirjallisuus tulee sieltä, missä uskaltaudutaan ja heittäydytään. Henkilö, johon on kiintynyt, jää lukijan mieleen vielä pitkäksi aikaa - voi olla, että häntä ei unohda koskaan!  Tämän vuoksi pidän erityisen paljon esimerkiksi Ulla-Lena Lundbergin kirjoista. Hänen päähenkilöillään on aina merkitystä, ja kerronnassa on suurta lämpöä.

Ainakin sellainen olo minulle on jäänyt hänen kirjoistaan.

(380 sivua.)

Hulkko, Johanna: Vähäisiä tyyppivikoja

Johanna Hulkko: Vähäisiä tyyppivikoja 

Atena, 2020

Luin ~ 22.9.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Löytyykö Saab 99:n tunnistuskaaviosta elämän tarkoitus?

Hauska ja katkeransuloinen lukuromaani kertoo mahdollisuuksiin tarttumisesta. 

Mika on perheenisä ja aviomies. Lisäksi hänen elämässään ovat Saabit. Niitä perheellä on entuudestaan kaksi, mutta kolmaskin tarvitaan. Siitä alkavat ongelmat.                                            Kun Mika tapaa kuntosalilla ystävällisen Titan, asiat mutkistuvat entisestään. Titta ymmärtää Mikaa autoasioissa paremmin kuin oma vaimo, ja ongelmien vyyhti tihenee. Ainoa pakopaikka valheiden kierteestä on livelähetys merikotkan pesästä: Kuinka lintuperhe onnistuu pitämään pakan kasassa? Ymmärtävätkö merikotkat, mistä elämässä on kyse?                              Autojen kovat pinnat yhdistyvät romaanissa hersyvän humoristisesti merikotkien liiskaantuneisiin höyheniin. Teini-ikäisen tyttären selkä ei muistuta enää sitä vauvan selkää, jota Mika piteli kämmenellään. Asiat ovat joko vahvoja tai hauraita – ja sitten vahvatkin pettävät ja hauraat kantavat.

Kommentti:

Tämäpä olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Jos pitäisi jotenkin luonnehtia, niin chic litiin kallellaan, mutta siitä ovela, että päähenkilönä ja kertojana oli tällä kertaa mies. 

Jotenkin tämä kerronta upposi minuun. Saab-mies, merikotkien live-seuranta ja elämän merkityksen hukkaantuminen oli mielestäni tässä varsin toimiva ja hyvinkin uskottava  yhdistelmä.

Chic litin "varjolla" voi joskus tehdä varsin teräviä havaintoja ajasta ja ihmisistä, ja se on varsin antoisaa.

(207 sivua.)

Noronen, Paula: Tarja Kulho - Räkkärimarketin kassa

 Paula Noronen: Tarja Kulho: Räkkärimarketin kassa

Tammi, 2020

Luin ~ 19.9.2020

Kuvaus:

Terse! Tervetuloa Räkkärimarkettiin!
Radiomafiasta tuttu sketsihahmo Tarja Kulho palaa korsolaismarketin kassalle ja jakaa pika-analyyseja asiakkaiden tavasta elää.
Tarja Kulho on paitsi profeetta omalla kassallaan myös terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään kassahihnan toisella puolella seisoville asiakkaille, halusivatpa he sitä tai eivät. Vuosien asiakaspalvelutyön tuomalla rutiinilla hän tarjoilee yksityiskohtaisia havaintoja muiden elämästä ja elintavoista, mutta vasta ilmoittauduttuaan Uusi suunta työelämälle -kurssille hän tajuaa, ettei ole koskaan pysähtynyt miettimään, mitä itse todella haluaa.

Kommentti:

Kevyt välipalakirja. Olisi varmaan toiminut vaikka kuunnelmana, tai ehkä tämä hahmo on jostain ennestään tuttu, jolloin saa tarinan poljennosta kiinni. Luettuna vähän tylsä, vaikka jutut sinänsä hauskoja olivatkin. Tai ehkä oon itse tylsä. :D

(166 sivua.)

Kinnunen, Tommi: Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa: vaellusromaani

WSOY, 2020

Luin ~ 17.9.2020

Kuvaus:

Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.

Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?

Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.

Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Kommentti:

Mielenkiintoinen tarina ajasta, jolloin sota on juuri päättynyt ja nämä viisi Norjassa työssä ollutta naiset lähtevät kävellen halki poltetun Lapin. 

Kaikilla on oma tarinansa ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Mikä heitä odottaa, ja minne he ovat palaamassa? 

Vai ovatko?

- P.s. Asia, joka ei liity kirjan sisältöön eikä tarinaan itseensä, mutta häiritsi etenkin alussa omaa lukukokemustani: kirjassa oli luvattoman paljon kirjoitus- ja ladontavirheitä! Toivon totisesti, että niitä siivottaisiin ennen kirjan seuraavaa painosta!

(351 sivua.)

Owens, Delia: Suon villi laulu

 Delia Owens: Suon villi laulu

Where the Crawdads Sing, 2018

Suom. Maria Lyytinen

WSOY, 2020

Luin ~ 8.9.2020

Kuvaus:

Sydäntä särkevä kasvutarina, murhamysteeri ja lumoava kertomus luonnon kauneudesta.

Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.

Kommentti:

Paljon hehkuteltu kirja, jonka lukemista olen kauan odottanut. Samalla yritin kuitenkin olla huomioimatta muiden arvioita, koska muiden hehkuttelut saattavat haitata omaa lukemista. Samahan se on elokuvien kanssa.

Mutta kyllä tämä oli hieno tarina. Etenkin alkuosa, jossa kerrotaan pienen tytön selviytymistaistelusta, on varsin sydäntäsärkevä. 

Nykyhetken ja menneisyyden kertominen vuorotellen tuki tarinaa ja avasi hienosti lukijalle aina lisää tapahtumista.

Loppuratkaisu. No, hämmentävä.

(414 sivua.)

Edit. 09/2022: Kävimme katsomassa elokuvan 18.9.2022. Oli hyvä elokuva!

Suomela, Laura: Ilmatilaloukkaus

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

Karisto, 2020

Luin ~ 30.8.2020

Kuvaus:

16-vuotiaan Rosan elämä jumittaa. Catering-opinnot keskeytyivät, yhteishaku meni sivu suun ja tulevaisuus ahdistaa. Onneksi on turvallinen koti, jonne voi rauhassa syrjäytyä katsomaan Netflixiä. Ainakin siihen asti, kunnes äidin miesystävä Jari muuttaa saman katon alle. Uuden isäpuolen kylkiäisenä Rosan reviirille änkeää myös Jarin poika, joka on päässyt Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Koulumenestykseen panostava besserwisser-Iiro on täysin eri planeetalta, sen paljastaa jo ensikohtaaminen.

Ilmatilaloukkaus on taidokas romaani uusperheen henkilökemioista, kätketystä surusta, hukatusta suunnasta ja siitä, miltä tuntuu, kun joku vihdoin ymmärtää.

Kommentti:

Pidin kovasti tämän kirjan tyylistä ja kielestä. Vaikka kirjaan mahtui monia vakaviakin aiheita, kirjan reipas ja humoristinenkin kerronta vei tarinaa eteenpäin. Monet asiat alkoivat näyttää paremmilta ja ratkaisut olivat mielestäni hyvinkin rakentavia ja uskottavia. Viisas kirja, jota lukiessa välillä nauratti ja välillä kyllä vähän itkettikin.

Suosittelen ehdottomasti nuorelle(kin) lukijalle!

(185 sivua.)

Park, Eeva: Viimeisellä rajalla

Eeva Park: Viimeisellä rajalla

Lõks lõpmatuses, 2003

Suom. Sanna Immanen

Into Kustannus Oy, 2019

Luin  ~ 22.8.2020

Kuvaus:

Hylätty talo Tallinnan laidalla, lähellä merenrantaa mutta kaukana turisteista. Lumisade peittää maiseman, ja ihmisyyden synkimmät puolet vaanivat ränsistyneiden rakennusten nurkilla.

Nuori nainen on asettunut tänne odottamaan, kunnes hän saa ainoan asian, jonka enää tarvitsee: aseen.

Entinen elämä, taakse jääneet ihmissuhteet ja tyrmäävä petos ajavat häntä toimimaan. Hän on joutunut viimeiselle rajalle, josta ei ole paluuta entiseen.

Virolainen Eeva Park kerii tarinansa auki psykologisen trillerin keinoin. Hän kuljettaa lukijan harkituilla välähdyksillä niin lapsuuteen neuvostovallan aikana kuin keskelle nyky-Viron yhteiskunnallisia epäkohtia.

Kommentti:

Vaikuttava.

(230 sivua.)

Oates, Joyce Carol: Syntipukki

Joyce Carol Oates: Syntipukki

Big Mouth & Ugly Girl, 2002

Suom. Nora Schuurman

Otava, 2002 (Voltti-sarja)

Luin ~ 19.8.2020

Kuvaus:

16-vuotias Matt Donaghy saa syyttää ahdingostaan vain suurta suutaan ja outoa huumorintajuaan, kun poliisit tulevat hakemaan häntä kesken koulutunnin.

Harmiton sanailu Rocky Riverin lukion ruokalassa on saanut kohtalokkaat seuraukset: Mattin epäillään aikoneen räjäyttää koko koulun taivaan tuuliin.

Poliisikuulustelujen jälkeen Mattin maine on tahrattu. Vain Ursula Riggs, outo kummajainen ja oman tiensä kulkija, uskaltautuu puolustamaan häntä. Mutta katkera Matt saa tuntea millaista on olla kuin spitaalinen. Jutun paisuessa ja ihmisten yhä kuiskiessa Suurisuusta ja Äkäpussista tulee sotureita, jotka taistelevat koko pikkukaupunkia vastaan.

Kommentti:

Aluksi minulla oli hieman vaikeuksia orientoitua kirjan tapahtumien ajankohtaan. Ajankohta vaikutti lähes nykyhetkeltä, sillä viestejä lähetettiin paljon sähköpostitse, mutta kenelläkään ei kuitenkaan ollut kännyköitä.

Tämä oli selvästi nuortenromaani, mutta hyvä sellainen. Juoni oli sopivan vauhdikas ja erilaisia nuorten elämän teemoja käsiteltiin päähenkilöiden kautta. Jännitystäkin riitti. 

Amerikkalainen elämänmeno on tietysti (ollut ennenkin) erilaista kuin suomalaisnuorten, mutta samojakin kipuiluja toki on. 

Se, miten perättömät huhut saavat siivet alleen, on niin kovin inhimillistä ja aina yhtä harmillista ja epäreilua. Näinä somen aikoina tällainen ei ainakaan tietenkään ole vähenemään päin.

Kyllä minä suosittelisin tätä kirjaa nuorelle lukijalle, vaikka tosiaan vähän vanhanaikainenhan tämä jo on.

Tarinoita ystävyydestä on aina mukava lukea :).

(271 sivua.)

Sjöholm, Emmi-Liia: Paperilla toinen

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

*Kosmos, 2020

Luin ~ 17.8.2020

Kuvaus:

Paperilla toinen on aseistariisuvan avoin kirja naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta.

Toimittaja Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin. Paperilla toinen on Sjöholmin esikoinen. Hänen tyylinsä on niin ilmavaa ja vaivatonta, että tekstiä melkein ennemmin hengittää kuin lukee.

Emmi-Liia Sjöholm on freelancetoimittaja, joka kirjoittaa mm. Me Naisiin ja Helsingin Sanomiin. Paperilla toinen on hänen ensimmäinen kirjansa.

Kommentti:

Tämä oli todella mielenkiintoinen kirja ja ainakin itselleni varsin iso hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle. Alun kuvaukset melkoisen vauhdikkaasta nuoruudesta ja etenkin sen seksikokemuksista laittoivat totisesti miettimään, jaksanko/ haluanko edes lukea kirjaa loppuun asti. 

Onneksi jatkoin, koska lopulta pidin kirjasta todella paljon. 

Avoimuudessaan (no, autofiktiota siis) kirja kyllä antoi paljon ajattelemisen aihetta. 

Lyhyet luvut pitivät kerronnan jännällä tavalla kevyenä, vaikka aiheet olivat myös kipeitä. Allekirjoitan tuon esittelytekstin sanan ilmava, mutta ei tämä todellakaan mitään chic litiä ollut.

Tämä oli kasvukertomus, joka puhutteli ainakin minua.

(187 sivua.)

Kerangal, Maylis de: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Maylis de Kerangal: Haudataan elävät, paikkaillaan elävät

Réparer les vivants, 2014

Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen

Siltala Kustannus, 2016

Luin ~ 15.8.2020 

Kuvaus:

Nuori Simon Limbres lähtee tovereidensa kanssa surffaamaan, mutta kotimatkalla hän ainoana kolmesta jättää turvavyönsä kiinnittämättä, mikä sitten muodostuukin hänen kohtalokseen kolarin sattuessa. Hänet saadaan sairaalaan, mutta aivosähkökäyrä näyttää suoraa viivaa. Vain nuori, vahva sydän sykkii. Simon on aivokuollut, peruuttamattomasti poissa, minkä hänen vanhempansa Marianne ja Sean joutuvat myös kohtaamaan. 

Samaan aikaan kaukana Pariisissa keski-ikäinen sydänpotilas Claire odottaa sydämensiirtoa, ja kun Marianne ja Sean lopulta kykenevät tekemään päätöksen, Simonin sydän kiidätetään pelastamaan Clairen elämä.

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on yhden vuorokauden aikana tapahtuva, tunti tunnilta etenevä romaani sydänsiirrosta.

Kommentti:

Olipa vaikuttava kirja. Tapahtumat etenevät vääjäämättä, kuvaus siirtyy Simon Limbresin lautailuretkestä ja onnettomuudesta elintenluvuttamisen mahdollisuuteen ja sen toteuttamiseen. 

Kohdataan Simonin vanhemmat, tyttöystävä, leikkauksiin osallistuvia lääkäreitä ja hoitajia sekä lopulta sydänsiirtoa odottava Claire Méjean. 

Kirjoitustyyli tukee oivallisesti kiireen ja vääjäämättömyyden tuntua, sillä asioiden on edettävä nopeasti. 

Aihe on vaikea ja vakava, mutta kirjailija onnistuu tekemään tästä todella hienon tarinan.

Samaan aikaan kyseessä on joidenkin ihmisten elämän dramaattisin tapahtuma, mutta sairaalan arjessa tämä on kuitenkin yksi tapaus muiden joukossa. 

Kirjailija kuvaa hyvin sitä, miten me tulemme samoihin tilanteisiin kukin omasta todellisuudestamme. 

Tämä kirja on ollut todella kauan kirjaston "omassa hyllyssäni" ja koska päätin välillä vähän lyhentää tuota listaa, tuli tämä lopulta luettua. Olen vähän pelännyt tämänkaltaisten kirjojen lukemista, sillä oma tytär joutui muutama vuosi sitten liikenneonnettomuuteen, jossa olisi voinut käydä vastaavasti. 

Kannatti lukea, mutta olihan tämä rankka. 

(255 sivua.)

Hiirijoki, Pentti: Kyllä ihmisten kanssa pärjää

Pentti Hiirijoki: Kyllä ihmisten kanssa pärjää: poliisimuistoja

Warelia Kustannus Oy, 2020

Luin ~ 7.8.2020

Kuvaus:

"Kyllä ihmisten kanssa pärjää" on muistelmateos, jossa eläköitynyt poliisi kertoo mutkattomaan tyyliin uransa vaiheista: poliisiunelman syttymisestä, opinnoista, eri työpaikoista ja työyhteisöistä.

Muisteluksissa kerrotaan maalaispoliisin monenkirjavista tehtävistä ja unohtumattomista ihmisten kohtaamisista. Kirja kuvaa myös poliisin työn suurta muutosta 1970-luvun alusta 2000-luvun alkuvuosiin.

Työssään viihtynyt Hiirijoki tuli hyvin juttuun useimpien hankalienkin tyyppien kanssa, koska toimi kärsivällisesti ja asiakasta ärsyttämättä. 

Kommentti:

Mukavasti, leppoisasti kerrottua paikallishistoriaa. Ei mitään suuria paljastuksi, jos sellaisia odottaa. Päällimmäiseksi ehkä nousee se, kuinka paljon poliisinkin työ ja työnkuva on viime vuosikymmeninä muuttunut. 

(236 sivua.)

Lähteenmäki, Laura: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön 

WSOY, 2014

Luin ~ 4.8.2020

Kuvaus:

Ihmissuhdedraama ja jännityskertomus kolmen sukupolven salaisuudesta

Niityn metsätilan nuori emäntä Elsi syyllistyy 1950-luvulla heitteillejättöön, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Olisivatko tyttäret Arja ja Asta toisenlaisia ihmisiä, jos äiti olisi elänyt heidän kanssaan?

Vuosikymmeniä myöhemmin Asta hallinnoi vanhaa sukutilaa. Kun ainoa poika Roope tuo tyttöystävänsä Teresan näytille, Astan harmaa arki saa verenkarvaita sävyjä. Myös Roopen Riikka-serkulla on syynsä vihata vaikeaan rooliin joutunutta Teresaa. Hirviötä vastaan kamppaillessa kun on vaara muuttua sellaiseksi itse.

Kommentti:

En odottanut kirjasta näin jännittävää, joten yllätyin positiivisesti. Sain tavallaan enemmän kuin oletin saavani. Välillä meinasi henkilöt mennä sekaisin, vaikka vaihtuvat kertojat olikin hyvin ja nimeltä merkitty. Lähinnä heidän keskinäiset suhteensa meinasivat mennä sekaisin, mutta piirtämäni pienen sukupuun avulla pysyin paremmin kartalla. 

Kaikenlaisia asioita sitä onkin piiloteltu ja salattu, ainakin jätetty puhumatta ja käsittelemättä. Ja sehän tietenkin siirtyy seuraaville sukupolville terapoitavaksi.

Nykyään asioita käsitellään ja niistä avaudutaan ehkä joskus liiaksikin asti, mutta ei se vaikeneminenkaan ole hyvä ollut.

(269 sivua.)

Ahern, Cecelia: Lyyralintu

Cecelia Ahern: Lyyralintu

Lyrebird, 2016

Suom. Lauri Sallamo & Heidi Tihveräinen

Gummerus, 2019

Luin ~ 31.7.2020

Kuvaus:

Tunteikas ja rohkaiseva kirja naisesta, joka muuttaa tapaamme katsoa maailmaa.
Länsi-Corkin syvissä vuoristometsissä asuu nuori nainen vailla yhteyttä muuhun maailmaan. Hänellä on ilmiömäinen matkimisen kyky, joka tuo hänelle lempinimen lyyralinnun mukaan.
Kun Solomon dokumenttielokuvaryhmineen sattumalta törmää Lauraan, tämän elämä mullistuu. Filmiryhmä vetää Lauran tarkoin varjellusta rauhasta Dublinin hälinään, ja hän joutuu kohtaamaan maailman, joka haluaa ymmärtää hänen elämäntapaansa.
Auttaako urbaani maailma Lauraa levittämään siipensä – vai sulkeeko se hänet kultaiseen häkkiin? Villien lintujen lailla Laurankin kuuluu lentää vapaana…
Lyyralintu on ajatuksia herättävä ja liikuttava rakkaustarina; se on kertomus kiivaasti sykkivästä sydämestä ja kaiken hälyn alla piilevästä hiljaisuudesta. 

Kommentti:

Taattua, kevyehköä Cecelia Ahernia. Aika mielikuvituksellinen tarina, mutta ripaus mielikuvitusta tekee joskus ihan hyvää, vaikken mikään fantasioiden ystävä olekaan. 

Luin kirjan heinäkuun puolella, mutta päivitys tulee lomateknisistä syistä elokuun puolelle.

(470 sivua.)

Lessing, Doris: Ruoho laulaa

Doris Lessing: Ruoho laulaa

The Grass is Singing, 1950

Suom. Eva Siikarla

Arena kirjayhtymä, 1978 (Gummerus)

Luin ~ 25.7.2020

Kuvaus:

Kokeilen, löydänkö kuvausta netistä.

Kommentti:

Jännä kirja. Jotenkin sydämeenkäyvän, raa'an suora. Näinä aikoina, jolloin "I can't breathe"-teksti  löytyy lomapaikkakunnan kerrostalon takaseinältä ja #blacklivesmatter kuohuu koronan lisäksi ympäristössä, oli aikamoinen kokemus lukea 1950 kirjoitettu (ja vasta 1978 suomennettu) kirja suorasukaisen alkuasukasvihamielisestä henkilöstä. 

Toki Mary Tanner on paljon muutakin ja ensisijaisesti hän on olosuhteiden uhri, joka kärsii joutuessaan elämään olosuhteissa, joissa hän ei viihdy eikä pärjää eikä halua olla. 

Tuona aikana ei kuitenkaan lähdetty noin vain huonoista olosuhteista eikä huonosta avioliitosta, joten Mary tuhoutuu vähitellen, voimatta tehdä tilanteelle oikeastaan yhtään mitään. 

Aika raskas lomakirja.

Kirjanpito vähän kärsii, kun en ollut mökillä netin äärellä. Tämäkin siis luettu jo heinökuussa, vaikka tilastoituu elokuulle.

(234 sivua.)

Nuotio, Eppu: Neitsytmatka

Eppu Nuotio: Neitsytmatka

Seven (Otava), 2004

Luin ~ 20.7.2020

Kuvaus:

Mä lähden täältä heti kun pääsen, Annukka ajattelee. Hän on kohta viidentoista ja täynnä vapaudennälkää, ja hän vihaa kaupungin jokaista kulmaa. Eniten kuitenkin tehtaan konttorirakennusta. Sinne isä on piilottanut naisen nimeltä Laina Penttinen.

Annukka pakenee kodin alakuloa ja äidin kuristavaa hellyyttä, kulkee uhallakin kommunistiperheen tyttären kanssa, kittaa omppuviiniä, yrittää epätoivoisesti päästä neitsyydestään, kahlitsee itsensä Koijärvellä puskutraktoriin. Ja saa vastaansa isän, joka tehtaan apulaisjohtajana on pienellä paikkakunnalla Jumalasta seuraava.
Sen paremmin isä kuin tytärkään eivät ehdi kiireiltään huomata, kuinka Varkauden komeimman tiilitalon viileyteen hylätty äiti vajoaa yhä syvemmälle omaan maailmaansa.
Neitsytmatka kuvaa Annukka Lehmuksen perheen rosoista elämää 1970-luvun Suomessa, aikana jolloin maailma tunkee pikkukaupungin ikkunoista sisään. Varkautelaisen tehtaanjohtaja Lehmuksen perheestä kertovat myös romaanit Peiton paikka ja Onnellinen loppu.

Kommentti:

Lomalukemista mökillä. Genrenä ehkä nuorten/ nuorten aikuisten kirja, itselle aikamatka 70-80-luvun vaihteeseen.

Kirja löytyi K-marketin vaihtohyllystä keväällä koronarajoitusten aikaan. Harmi, että huomasin vasta nyt, että tämä on jatkoa Peiton paikka-kirjalle. Olisin voinut lukea sen ensin. Jatkon voisi kyllä lukea joskus.

Tykkäsin.

(256 sivua.)

Tämä on eka postaus uudessa bloggerissa. Voi mennnä uusiksi??

Schulman, Alex: Polta nämä kirjeet

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet
Alkuteos: Bränn alla mina brev, 2018
Suom. Jaana Nikula
Otava, Nemo kustannus, 2020
Luin ~ 17.7.2020

Kuvaus:

Kolme aikatasoa, kolme sukupolvea, yksi salaisuus.
Rajun perheriidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Hänen lapsensa pelkäävät isäänsä, ja hänen vaimonsa kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen.
Tosipohjaisessa romaanissaan Alex Schulman yhdistää mestarillisesti lapsuusmuistonsa ja sukunsa aidot kirjeet dramaattiseen kolmiodraamaan, jonka seuraukset säteilevät yli sukupolvien.

Kommentti:

Tämä on hieno kirja, vaikka lukeminen etukäteen vähän arveluttikin. Alex Schulman kirjoittaa perhesalaisuuksia auki, mutta avoimuudestaan huolimatta tämä on hyvin hienotunteinen.
Kirjassa siis kerrotaan Alex Schulmanin kuuluisien isovanhempien tarina vuosikymmenien takaisesta kolmiodraamasta lähtien. Schulman kirjoittaa toki hyvin intiimeistä tapahtumista, mutta mielestäni hän pysyy silti asialinjalla ja riittävän neutraalina. Tällaisessa tekstissä voisi helposti tulla tirkistelyn makua, tai liika puolueellisuus paistaisi läpi, mutta tarina on hyvin kaunis. ja surullinen, etenkin, kun sen vaikutukset selvästi ulottuvat seuraavaan ja sitäkin seuraavaan sukupolveen.

(277 sivua.)

Pine, Emelie: Tästä on vaikea puhua

Emelie Pine: Tästä on vaikea puhua
Alkuteos: Notes to Self : Essays (Tramp Press, 2018)
Kääntäjä: Karoliina Timonen
Atena, 2020
Luin ~ 13.7.2020

Kuvaus: 

 

Kommentti:

-
(207 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Neidonkenkä

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Otava, 2009
Luin ~ 9.7.2020

Kuvaus:

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan viides osa.
Jatkosodan aikainen Kuopio sinnittelee eteenpäin nälkätalven jälkeen. Venäjä hengittää yhä raskaasti niskaan idän metsien takana.
Ravintola Tatran salissa viritellään soittimia, rakastuneet kohtaavat puistossa. Alkukesän huumaavat päivät saavat ihmiset ammentamaan tulevaisuudenuskonsa tästä hetkestä.

Kommentti:
Kuvaus on lähes runollista, ja ehdottomasti hyvässä mielessä. Pidän erityisen paljon Kähkösen kielestä, joka on niin rikasta ja runsasta ja kuvailevaa ja kuitenkin tiivistä.
Tapaamme edellisistä osista tutut henkilöt, mutta tämä kirja menisi kyllä jälleen ihan itsenäisenäkin teoksena. Onneksi kuitenkin olen lukenut edellisetkin osat, koska henkilöiden taustat tuntevana tästä saa niin paljon enemmän irti!
Uusiakin henkilöitä on tullut mukaan, sopivasti tuomaan lisäväriä ja uusia näkökulmia myös tuttujen henkilöiden elämään.
Yllättävän monipuolisesti kotirintaman erilaisia tunnelmia ja eri-ikäisten ihmisten tilanteita kuvataan tässä romaanissa, jonka kaikki tapahtumat keskittyvät yhteen ainoaan kesäpäivään vuonna 1942.
Vaikuttavaa on etenkin lasten ja naisten näkökulma.
Mietin tässä nyt, luenko koko sarjan loppuun saman tien, vai vieläkö yritän tässä välissä lukea jotain muuta - lähinnä vain säästelläkseni tätä sarjaa, ettei tämä liian pian loppuisi.



(358 sivua.)

Vehkoo, Anneli: Kaikki ne hetket kun olet yksin

Anneli Vehkoo: Kaikki ne hetket kun olet yksin
Karisto, 2020
Luin ~ 27.6.2020

Kuvaus: (takakansi)

Kaksi eri-ikäistä kertojaa, mies ja nainen, eri elämänvaihe, eri ongelmat, eri tavoitteet, sama halu elää, elää enemmän. "Pelkureille ei tapahtu mitään. Eläminen on uskaltamista."
Mitä on mielekäs elämä? Eronnut freelancer-suomentaja Elina kaipaa päiviinsä muutakin sisältöä kuin käännöstyöt, aikuiselle tyttärelle skypettämisen ja vierailut iäkkään isän luona hoitokodissa. Isosisko Mariannen esimerkki seesteisestä arjesta koirien, viinin ja mausteyrttien kasvattamisen parissa ei houkuttele Elinaa, ja aika rientää... Kiireisiä ruuhkavuosia elävä perheenisä Arno puolestaan on väsynyt rutiiniarkeen ja liittonsa lähes olemattomaan avioseksiin ja etsii nettideitistä halukasta naista. "Avioliitto ei estä näkemästä ulkomaailmaa eikä ihastumasta muihin, parisuhde on monimutkainen yhtälö, kun sitoutuu yhteen ihmiseen saa kieltäytyä paljosta." Kun Arnon ja häntä huomattavasti vanhemman Elinan tiet kohtaavat, sen on tarkoitus olla vain tilapäinen seikkailu.
"KAIKKI NE HETKET KUN OLET YKSIN on ranskalaisen elegantti, kauniisti hengittävä kertomus kohtaamisesta, ihmissuhteista ja halusta kokea olevansa elossa. Se kuvaa tarkkanäköisesti avioliiton haasteita, toisen ihmisen tuntemisen vaikeutta ja kosketuksen kaipuuta." (Karisto)

Kommentti:

Pidin kirjasta. Sattumalta katsoimme eilen Vaarallinen suhde-elokuvan, joten syrjähyppyaihetta on nyt ilmassa. Kirjassa ovat kertojina vuorotellen Elina ja Arno. Kun he kuvaavat välillä omilta kanteiltaan myös samoja tilanteita, ne avaavat kyllä hienosti sen, miten me ihmiset koemme ja muistamme ja sanoitamme samat tilanteet joskus todella eri tavoin.
Välillä seksikohtauksia kuvattiin aika paljonkin, mutta toisaalta sehän tässä oli aiheenakin. Silti myös taustoja ja päähenkilöiden sivusuhteeseen johtaneita elämäntilanteita oli hyvä avata, koska niinhän me ihmiset tulemme ihmissuhteisiin monista eri suunnista ja taustoista, kuten myös erilaisin toivein ja odotuksin.
Aika lempeästi tässä päähenkilöitä kohdeltiin, onneksi myös kipakkaa särmää löytyi lähipiiristä ja heidän suhtautumisestaan asiaan.
(189 sivua.)

Lagerkvist, Pär: Barabbas

Pär Lagerkvist: Barabbas
Barabbas, 1950
WSOY, 1962 (4. painos)
Suom. Lauri Hirvensalo
Luin ~ 26.6.2020

-

Kuvaus:

Kirja kertoo kuolemaantuomitusta ryöväri Barabbaasta, joka vapautettiin samana pääsiäisenä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin. Kirja kertoo siitä, miten Barabbas seuraa Jeesusta Golgatalle, ja mitä hänelle myöhemmin tapahtuu. Miten tuo ristiinnaulitseminen seuraa häntä hänen elämänsä loppuun asti.

Kommentti:

Kirja todellakin kertoo Barabbaasta, vangista, rikollisesta, joka vapautettiin kun Jeesus ristiinnaulittiin.
Mielenkiintoinen asetelma. Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme vuoksi. Ja konkreettisesti hän kuoli juuri Barabbaan puolesta. Barabbas oli se, joka vapautettiin, "vapaaksi päässyt".
Olen aina hyvin varautunut, kun päähenkilönä on oikea historiallinen henkilö ja kun aletaan tulkita oikeasti eläneen ihmisen ajatuksia ja tekoja.
Elokuvissa tämä ei niin häiritse, jotenkin hyväksyn paremmin sen, että vähän oikaistaan juonessa jne. Mutta kirjassa, kun henkilölle laitetaan ajatuksia päähän ja sanoja suuhun, se on helposti häiritsevää.
Mutta kyllä tämä toimi. Vanhahtava teksti ja suomennos toimi hyvin, vei kauas menneisyyteen.
Hyvän ja pahan teema tässä nousi esiin, samoin elämän ja kuoleman teema. Kun Barabbas pääsi pois kaivostyöstä, hän pääsi pois "tuonelasta". Hänet oli sidottu kahleella toiseen kaivosorjaan ja miten heidän tiensä yhtyivät ja erosivat, sisältää myös symboliikkaa.
Kyllä tämä oli lukemisen arvoinen teos, samalla tuli luettua klassikko ja Nobel-kirjailijan teos.

(180 sivua.)

Fagerson, Vappu-Tuuli: Special edition

Vappu-Tuuli Fagerson: Special edition - erikoispainos
BoD - Books on Demand, 2018
Luin ~ 21.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

"Olen kaukana nerosta. Se vika usein on vammaisena olemisessa, että ollakseen hyvä jossakin, pitää olla ilmiömäisen hyvä: Forrest Gump juoksee kuin riivattu, Sademies laskee kortit pokeripöydässä ja Stephen Hawking löytää mustat aukot. Normaali tietotaitotaso ei riitä mihinkään."
"Monet myös liittävät pyörätuolien käyttäjät laitosmaailmaan ja pukevat nämä mielikuvissaan ilmeettömiin kaapuihin. Ei ihme, jos paljaan dekolteen vilahtaminen aiheuttaa reaktioita."
Vappu nauttii elämästään ilmaisjakelulehden toimittajana ja elämäntaitoluennoitsijana. Jouduttuaan hyvin ahtaalle eräässä hississä hän laatii bucket listin, jonka toteuttamiseen pomon antama tilaisuus debytoida lehden kolumnistina luo ainakin hyvää nostetta. Eikä pidä unohtaa ystävien seuraa! Nettideittailukin alkaa olla menneen talven historiaa, kun luottoystävä Sami hautoo ajatuksia muustakin kuin pelkästä ystävyydestä. Tai siltä se ainakin näyttää...
Matkan varrella törmätään kirjavaan joukkoon muita ihmisiä sekä yhteen eksoottiseen sirkkaan. Vapun nelipyöräinen elinkumppani, pyörätuoli, on menossa pelkkä sivuseikka.


Kommentti:

Jess! Tällaisia kirjoja tykkään lukea. Chic litiä parhaimmillaan. Kevyttä jutustelua, nasevaa kielenkäyttöä, tilannehuumoria, mutta silti synkkiäkin sävyjä ja todella tärkeitä pointteja mietittäviksi. Monia vammaisuuteen liittyviä asioita tuli esille erilaisten käytännön tilanteiden kautta, joten kirja välttää luennoimisen. Mutta asioita ei silti voi olla huomaamatta. Tämä kirja pitäisi kaikkien lukea!
JOs muistan, niin pyydän tilaamaan tämän kirjan meidänkin kirjastoomme, itse varasin tämä seutuvarauksena Tampereelta. Mutta kirja saisi kyllä kuulua joka kirjaston hyllyyn.

(254 sivua.)
(tarkista, onko esikoiskirja)

Strout, Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
My Name Is Lucy Barton, 2016
Suom. Kristiina Rikman
Tammi, 2018
Luin ~ 20.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton osuu äidin ja tyttären suhteen ytimeen alicemunromaisella tarkkuudella.
Romaanin päähenkilö Lucy Barton toipuu newyorkilaisessa sairaalassa pitkään. Vakava ja mietteliäs Lucy kaipaa perhettään, mutta aviomies ei pidä sairaaloista eikä ehdi viikkoihin paikalle. Sen sijaan eräänä päivänä sairaalasängyn vieressä istuu Lucyn äiti.
He eivät ole tavanneet vuosiin, ja menneisyydessä on paljon sellaista, mitä ei voi sanoa ääneen. Niinpä he puhuvat muista asioista, ja niiden tarinoiden välistä lukija näkee Lucyn ankeaan lapsuuteen köyhässä ohiolaisessa kylässä. Äidin ja aikuisen tyttären välillä on jännitteitä mutta myös rakkautta, jota ei voi tavallisin keinoin ilmaista.
Elizabeth Strout kertoo Lucy Bartonin tarinan vaatimattomista oloista newyorkilaiseksi kirjailijaksi kirkkaalla, niukalla tyylillä, joka paljastaa enemmän kuin peittää.

Kommentti

Vihdoin sain luettua tämän paljon mainostetun kirjan. Joskus on ihan mahtavaa, kun voi lukea lähes keskeytyksettä kirjan alusta loppuun. Tämä kirja olisi toki kestänyt hitaammankin lukemisen.
Pidin oikein paljon. Samallahan sitä tulee pohtineeksi niin omaa äitisuhdettaan kuin suhdetta omiin lapsiin ja erityisesti tyttäriin.
Niin paljon on asioita, joita ei oikein voi lasten kanssa jakaa ennen kuin he ovat riittävän vanhoja. Sitten he jo ovatkin paljon poissa, eikä asioita enää tule otettua puheeksi.
Puheeksiottaminen kyllä kannattaa. Molemmin puolin. Eiväthän lapset voi tietää vanhemmistaan paljoakaan, jos heille ei kerrota. Eikä aikuinen voi tietää, mitä kysymyksiä lapsilla on, tai mitä he ajattelevat joistain lapsuuden olosuhteista tai tapahtumista, jos ei kysy.


Tammen Kultainen kirjasto nro. 490
(163 sivua.)

Velling, Hanna: Kirjosieppo

Hanna Velling: Kirjosieppo
Bazar Kustannus Oy, 2018
Luin ~ 19.6.2020

Kuvaus (kustantajan)

Parisuhteissa eläneille ja muuten suhteisiin sotkeutuneille.
Hanna Vellingin esikoisromaani Kirjosieppo kuvaa lämpimän realistisesti selviytymistä sokkierosta.
Make tarjoaa Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen, joka muuttaa Annan koko elämän: ”Mä muutan tästä pois.”
Jäljelle jäävät Anna, taaperoikäinen lapsi, koira, vuokra-asunto, putkiremppa, hyvää tarkoittavat ystävät, työpaikka Sirkun kauneushoitolassa, yt-neuvottelut ja äiti, joka vaihtaa huulipunan sävyä vuodenaikojen mukaan. Ruhjoutunut sydän, eikä minkäänlaista varasuunnitelmaa. Silmänräpäyksessä Annan on kasvettava elämän moniottelijaksi, jonka on selätettävä tuhat vastustajaa sisäisistä demoneista besserwisserneuvojiin.
Hanna Vellingin Kirjosieppo kuvaa lämpimän realistisesti selviytymistä sokkierosta. Kaikki tunteet, myös kipeät ja rumat, ovat mukana ihastuttavan noloina, anteeksi anelematta. Annan raiteiltaan suistunut elämä herättää myötätuntoa mutta ei jätä murehtimaan, sillä Velling kuvaa arjesta selviytymistä ja ahdistavia tilanteita niin raikkaan suorin sanakääntein, ettei turhalle synkistelylle jää tilaa.

Anna-lehden kirjailijahaastattelu Hanna Vellingistä täällä.

Kommentti:

Huippukirja! Lämmin, realistinen, huumorilla höystetty selviytymistarina. Tavallaan tämä on kevyttäkin, mutta harkitusti ja tummiakin sävyjä sisältäen.
Ihminen voi oppia kaikenlaista elämänsä aikana, eikä säröt ja suoraankulkeminen vain aina onnistu. Joskus - usein - vastoinkäymisten kautta oppii itsestäänkin paljon uutta. Uskon niin vahvasti siihen, että monet vastoinkäymisetkin on tarkoitettu tapahtumaan - jopa niin, että ilman noita vastoinkäymisiä emme olisi samoja ihmisiä, joiksi niiden myötä kasvamme.
Ja sitten tämä on surullinen, sydäntäsärkevä kirja, koska tämä kertoo siitä, miten kauheata on tulla jätetyksi. Kenellekään ei toivoisi vastaavaa tilannetta, ja silti tätä tapahtuu.
Tällaisen kirjan (vieläpä huumorilla höystettynä) pystyy kirjoittamaan vasta, kun shokkierosta on riittävän pitkä aika.
(252 sivua.)

Suomela, Laura: Silmänkääntötemppu

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Karisto, 2018
Luin ~ 19.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)

16-vuotiaat Alma ja Sofia ovat parhaat ystävät. He ovat tunteneet toisensa alakoulusta asti ja tietävät jo katseesta, mitä toinen ajattelee. Ystävät jakavat toisilleen kaiken, kunnes Alma eräänä iltana kuntosalilta tullessaan näkee jotain, mitä ei todellakaan olisi halunnut. Ei tällaista voi salata parhaalta ystävältä, mutta jos Alma kertoo, mitä näki, hajoaako lukiosta jo valmiiksi stressaantunut Sofia aivan palasiksi? Missä menee toisen suojelemisen ja rehellisyyden raja?
Silmänkääntötemppu on koukuttava nuortenromaani salaisuuden kantamisesta, omien ääriviivojen löytymisestä sekä perhe-elämän tsunameista. Elämässä kaikki ei ole mustavalkoista, ja oikean ja väärän erottaminen on joskus vaikeaa. Samalla kirja kuvaa koskettavasti sitä, miltä ystävyyden katkeaminen tuntuu.

Kommentti:

Nuorten aikuisten (ja nuorten!) tasokas kirja. Hienosti kuvattu nykynuorten ystävyyttä ja ystävyyteen tulevia säröjä. Aluksi kyllä ajattelin, että lähteekö tarina vähän lapasesta, kun päähenkilön reaktio salaisuuden paljastumiseen tuntui jopa hieman epäuskottavalta.
Mutta ei se sitten haitannut, kun luki eteenpäin. Tykkäsin siitä, ettei ilmaan jätetty erityisiä roikkuvia juonenpätkiä. Joskus nimittäin tuntuu siltä, että kun kirja on nuorten (tai nuorten aikuisten) kirja, tapahtumia tai henkilöitä on niin paljon, ettei kaikkea ehdikään johdatella sivumäärän puitteissa kunnialla loppuun asti ja siinä sitten vedetään vähän (juonellisia) mutkia suoriksi. Toki se on sitten kirjailijan oma ratkaisu, mutta tässä nyt tosiaan tykkäsin siitä, että moneen eri suuntaan lähteneet ihmissuhdekiemurat hoidettiin ihan uskottavasti jonkinlaisiin ratkaisuihin, tai niille näytettiin suuntaa. (Pyrin välttämään spoilausta, siksi tällaisia kiertoilmaisuja. :D )
Tykkään aina, kun kirjasta voi oppia jotain joko suoraan tai vaikka rivien välistäkin, ja tässä nyt tuli hyviä ratkaisumalleja mutkikkaille ihmissuhteille, etenkin nuorten näkökulmasta.
Kirjan miljöö oli mukavasti Tampere!


(208 sivua.)

Seethaler, Robert: Kokonainen elämä

Robert Seethaler: Kokonainen elämä
Ein ganzes Leben, 2014
Suom. Raimo Salminen
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2020
Luin ~ 16.6.2020

Kuvaus: (takakansi, kustantaja)

Hienosyinen ja elegantti romaani, jossa yhden miehen elämä avaa näkymän koko Eurooppaa muuttaneeseen vuosisataan. Vähäeleinen kertomus piirtää lukijan silmiin Alppien laaksot ja jyrkänteet ja koskettaa syvältä.
Saapuessaan syrjäisään laaksoon Andreas Egger on vasta nelivuotias – tai niin arvellaan, sillä kukaan ei tiedä hänen tarkkaa ikäänsä. Laaksosta tulee hänen kotinsa loppuelämän ajaksi. Andreas on vahva ja neuvokas ja hänestä kasvaa arvostettu sekatyöläinen, joka sodan jälkeen raivaa laaksoon tietä junaradalle, sähkölle, valolle ja äänelle. Laakson suojissa koittaa myös päivä, jona Egger seisoo ensi kertaa Marien, elämänsä rakkauden, edessä. Ja se jona Marie onkin poissa.
Eggerin kautta lukija todistaa siirtymän maatalousyhteiskunnasta sodan kautta nykyaikaan.

Kommentti:

Yhden miehen elämä kerrottuna 130 sivulla, mutta silti hyvin koskettava. Samalla kirja kuvaa koko 1900-lukua, sillä mullistukset maailmalla koskettavat myös päähenkilön elämää, niin syrjäisellä paikalla kuin hän elääkin.
Tykkäsin, hieno, tavallaan vähäeleinen kertomus, joka sanoo paljon myös rivien väleissä.
(130 sivua.)

Kesken jäi tätä ennen Rosa Clay.
En saanut ensimmäisten sivukymmenien aikana selvää kirjan tapahtuma-ajankohdasta. Kielen perusteella kuvittelin sen olevan hyvin lähellä 1900-luvun loppua. Kiinnostuin sen verran, että googlasin henkilöitä, joista löytyi kyllä tietoa. Sen jälkeen minua häiritsi liikaa fiktio oikeasti eläneistä henkilöistä, ja siirsin kirjan mahdollisesti myöhemmin luettavaksi.

Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Otava, 2007
Luin ~ 14.6.2020

Kuvaus: (kustantajan)
Sodan sattumanvaraisuuteen pakotetut naiset pyrkivät lakanasiivin nousemaan arkensa yläpuolelle, irti sodan kahleista.
Heinäkuun ensimmäisen päivän helteisenä aamuna tunnelma Kuopiossa on epätodellinen. Yöt ovat ilmahälytysten ja kuumuuden takia pirstoutuneet eikä epätietoisuus miesten kohtaloista jätä rauhaan. Keskipäivällä sireenit alkavat vonkua. Vihollisen pommikoneet sytyttävät Mertasen lautatarhan palamaan ja kaupunkilaiset pyrkivät maalle.
Annan lapset ja Helvin Mari ovat sotaa paossa maalla, ja Anna on suunnitellut lasten hakemista kotiin, mutta pommitus sotkee kaiken. Helviin ihastunut poliisi on edennyt riiauksessa niin pitkälle, että haaveilee kihloista ja ostaa Helville lahjaksi hirvittävän kalliin tomaatin. Mutta Helvi haaveilee yhä Karjalasta.
Juuri kaupunkiin saapunut tanssijatar Mizzi ja hänen pieni tyttärensä jäävät kaaoksen jalkoihin. Rouva Lehtivaaran sotakasvatti Juho Tiihonen tekee oman ratkaisunsa ja päättää karata. Mukaansa karkumatkalle hän saa Mizzin pikku tyttären. Sirpa Kähkönen kuvaa romaanissaan sitä ainoaa päivää sotakesänä 1941, jolloin Kuopiota jatkosodan aikana pommitettiin.


Kommentti:

Ällistyttävää. En ole koskaan ymmärtänyt, miten kirjailija voi kirjoittaa 400-sivuisen kirjan yhdestä ainoasta päivästä. Hieno ratkaisu, joka toimi! Tuli monta näkökulmaa niin sotaan, pommitukseen kuin ihmiseloonkin. Koska suurin osa henkilöistä oli jo tuttuja, heidän taustojensa tietäminen auttoi näkökulman ymmärtämisessä. Mukaan tuli myös uusia henkilöitä, mikä toi tietysti uusiakin näkökulmia. Ihmiset myös muuttuvat, monin eri tavoin. Poikkeusoloissa vielä enemmän.

(398 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Jään ja tulen kevät

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Otava, 2004
Luin ~ 8.6.2020

(ei löytynyt samaa kantta, vaihdan, jos löydän )

Kuvaus:

Sirpa Kähkönen kertoo eläytyvästi ja herkästi pienen työläisperheen elämänehdoista.
Talvella 1940–1941 ja sitä seuraavana keväänä Saksa näyttää voittamattomalta ja Suomessa ajatellaan, että on yksimielisesti mentävä uuteen Eurooppaan.
Tuomen pihapiirissä tapahtuu: Anna pääsee töihin ravintola Tatraan, sotapainajaisistaan tointunut Lassi yrittää osansa perheen eteen, Hilda etsii paikkaansa. Karjalan-siirtolainen Helvi Martiskainen palaa tyttärensä Marin kanssa.
Äkkiä kaikki on toisin. Saksa rynnistää kohti itää, ja Suomi liittyy rintamaan. Uskotaan, että kaikki on selvää muutamassa viikossa ja miehet pääsevät kotiin satoa korjaamaan. Mutta talvi tekee jo tuloaan kesän alla.


Kommentti:

Kuopio-sarja jatkuu. Todella mielenkiintoinen ja lämmin kuvaus 40-luvun talvisista olosuhteista ja ihmisistä. Murretta ei käytetty tässä kirjassa niin paljon kuin aiemmissa, mutta huomasin sen oikeastaan vasta nyt jälkeenpäin.
On mielenkiintoista lukea nämä kirjat näin peräkkäin, vaikka kirjat ovat alun perin ilmestyneet hyvin pitkän ajan kuluessa.

(382 sivua.)

Saraspää, Seppo: Ministerivierailu

Seppo Saraspää: Ministerivierailu
Karisto, 2014
Luin ~ 2.6.2020

Kuvaus: (takakansi)

80-vuotias Kuuno Kopra, entinen rajavartija, joutuu vanhainkotiin. Hän on muistamattomuuttaan ollut vähällä polttaa rivitaloasuntonsa. Lähiomaisia Kuunolla ei ole - joissain kaukana vain pojanrenttu Marko, johon Kuunolla on tulehtuneet välit. Kun isä ja poika tapaavat, sovinnonteko on kaukana, mutta silti Marko toteuttaa isänsä omituisen toiveen. Tutun sairaanhoitajan teinipoikaan, Juriin, sen sijaan rakentuu yllättävä, ikäerot ylittävä ystävyyssuhde.
Vanhustenhuoltolaitos on Kuunolle pahempi kuin vankila. Päivät ovat pitkiä, ja kauna kasvaa kasvamistaan. Kun pitkään valmisteltu sosiaali- ja terveysministerin vanhainkotivierailu on vihdoin käsillä, Kuuno on valmis sanomaan vielä kerran viimeisen sanan - tavalla, jolla saa virkavallan kimppuunsa.

Kommentti:

Mukavaa humoristista sanailua ja tilannehuumoria. Tykkään, kun suomen kieltä käytetään luovasti ja kuvailevasti, kuten tässä.
Kirjahan on melko lyhyt, joten juonenkehittelyn ja henkilöiden esittelyn jälkeen toimintaosuus oli aika nopea ja loppuhuipennus tuli ehkä vähän yllättäen.
Loppuratkaisun vuoksi jäi tunne, että tässä oli jotain nuortenkirjamaisuutta hyvin vahvasti, vaikka kuitenkin sen verran tymäkkää aikuisten asiaa, etten tätä kuitenkaan kovin nuorille lukijoille suosittelisi.
Oikeastaan tästä jäi vähän sellainen olo, että paitsi vanhainkotiherrojen, myös Markon ja Jurin tarinoita olisi voinut lukea vähän enemmänkin.

(144 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Rautayöt

Sirpa Kähkönen: Rautayöt
Otava, 2002
Luin ~ 30.05.2020

Kuvaus: (kustantajan)

"Oli tulossa kirkas päivä huomiseksi. Lentosää. Se ajatus istui tiukassa, se välähti mieleen vaikka rauha oli jo tullut. Anna silitti lapsensa päätä. Rauha, mukamas."
Kuopiolaisen pihapiirin ihmiskohtaloissa kuvastuvat vuoden 1940 kuuman kesän tapahtumat. Talvisota on tuoreessa muistissa ja uudesta sodasta huhutaan. Anna on kaksosvauvojen äitinä sidottu kotiin, vaikka apuna onkin käly Hilda. Aviomies Lassi ei tahdo kestää sotamuistojaan, eikä hänestä ole perheen elättäjäksi. Lapset on silti ruokittava joka päivä, vanhasta anopista huolehdittava. Osuusliikkeen ravintolan tarjoilijatar Helvi tuo Annan elämään uusia tuulia. Mutta onko hänellä vaihtoehtoja?
Sirpa Kähkönen kertoo lämpimästi, tarkasti ja myötäeläen historian suurista käänteistä sellaisina kuin ne näkyvät pienten ihmisten kuvastimessa. "Sujuva kieli, tärkeä historiallinen aihe, kyky herättää suuria tunteita... Kellään ei pitäisi olla valittamista!" - Demari kirjoitti Kähkösen romaanista Mustat morsiamet.

Kommentti:

Sujuvasti jatkui Annan tarina. Tässä oli murretta vähän vähemmän kuin edellisessä osassa, mutta ripaus siellä täällä kuitenkin.
Tämä kirja on siis jatkoa Kähkösen Mustat morisamet -kirjalle ja toinen osa hänen Kuopio-sarjassaan.
Taitavasti ja jälleen hyvin lempeästi on tässä kerrottu naisen arjesta pienten lasten äitinä ja sukuun naituna miniänä.
Miten monenlaisia ajatuksia siinä arjen pyörityksessä äidillä onkaan. Miten tuntuu, että se oma itse hukkuu kaikkien niiden roolien alle, joita äitinä, kälynä, miniänä, vaimona toteutat. Ja toisaalta se suuri rakkaus lapsia kohtaan, vaikka juuri ne imeväiset imevät (siltä joskus tuntuu) sinusta kaiken muunkin kuin maidon.
Kirjaaa lukiessa sitä ei edes ajatellut, mutta näin jälkikäteen ei voi olla ihailematta sitä luontevuutta, millä Kähkönen kuvaa aika syviäkin tuntoja, vaikka näennäisesti kuvaileekin "vain sitä tavallista arkipäivää".
Miiten ajattomia nuo tuntemukset ovatkaan.

(280 sivua.)

Kähkönen, Sirpa: Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Otava, 1998
Luin ~ 27.5.2020

Kuvaus:

Anna muuttaa maalta suureen ja kiehtovaan Kuopion kaupunkiin töihin ja suunnittelee itselleen tyytyväistä pientä elämää. Rakastuminen ja avioliitto tummasilmäisen Lassin kanssa siirtävät hänet kuitenkin outoon, hallitsemattomaan maailmaan.
Mustat morsiamet on ensimmäinen, itsenäinen osa Sirpa Kähkösen kiitetyssä Kuopio-romaanisarjassa.

Kirjasta on hyvä esittely täällä.

Kommentti:

En ole aiemmin lukenut Sirpa Kähköstä, mutta tämä Kuopio-sarja on ollut tiedossa ja arvelin sen sopivan ns. kesälukemiseksi. Yhtäkkiä tajusin, että nythän tässä on kesä käsillä (olen koko toukokuun ollutkin jo kesälomalla), joten olisiko aika aloitella, kun kirjastoonkin taas pääsi tekemään ja hakemaan varauksia.
Tästä minä tykkään. Pienen ihmisen tarina jotenkin ystävällisesti kerrottuna, mielenkiintoista ajankuvaa 20- ja 30-luvun Suomesta vielä kaupan päälle.
Murteen käyttäminen sopivassa määrin tuo oman mukavan särmänsä ja toisaalta myös lempeytensä kerrontaan. On lauseita, jotka eivät kerta kaikkiaan kuulosta samalta kirjakielellä. Murre on aivan mahtava tehokeino, kun sitä osaa käyttää!!
Vaikka olen suunnitellut tämän sarjan lukemista jo jonkin aikaa, ei oikeastaan haittaa, että alan lukea tätä sarjaa vasta nyt. Eipä ainakaan tarvitse odotella sarjan seuraavaa osaa pitkiä aikoja.

(288 sivua?)

Klingberg, Eeva: Syvän maan juuret

Eeva Klingberg: Syvän maan juuret
Gummerus, 2020
Luin ~ 24.5.2020

Kuvaus: (kustantajan)

Kirjoittamisen kanssa kamppaileva newyorkilaiskirjailija Ernest Gray palaa isänsä kuoleman jälkeen synnyinseudulleen Alabamaan. Paahteisen auringon alla pienen kaupungin pinnan alle lakaistut salaisuudet palaavat vainoamaan hänen mieltään. Mitä kaupungissa tapahtui neljä vuosikymmentä sitten? Mihin päättyivät nuoruuden viattomuuden päivät?
Syvän maan juuret vie lukijan menneiden vuosikymmenten Yhdysvaltoihin. Se on kertomus kirjailijasta, joka etsii suurta tarinaa, ja perheestä, jota valheet pitävät kasassa. Romaani, jonka lukemista ei voi lopettaa kesken.
Hyvä esittely täällä:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/syvan-maan-juuret/

Kommentti:

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Lukujaksot ovat aika lyhyitä ja tämä hyppely häiritsi omaa lukemista. Olen niitä lukijoita, jotka eivät vaan tykkää aikatasoissa pomppimisesta, joten eihän se kirjailijan vika ole. (Tosin juuri edellisessä lukemassani kirjassa tämä toimi!)
Tuntui, ettei ehtinyt kunnolla tutustua kirjan henkilöihin, kun taas hypättiin toiseen aikaan. Menin myöskin henkilöissä välissä sekaisin enkä lopulta jaksanut kauheasti painaa niitä mieleenkään. Olisi pitänyt suorastaan tehdä muistiinpanoja.
Ymmärrän toki kirjailijan ratkaisun, näin saatiin tarinaa vähä vähältä avattua ja olihan se jännittävää, kun aina uusia kuvioita paljastui tapahtumista ja ihmisistä.
Kirja myös käsitteli tärkeitä, isojakin asioita, mutta jotenkin en tästä mitään kovin uutta sanottavaa löytänyt. Harper Leen "Kuin surmaisin satakielen" tuli vahvimmin mieleen.

Omaa lukukokemustani latistivat melko yllättävät kirjoitusvirheet. Tiedän toki olevani niistä liiankin tarkka.
Jotenkin minulle jäi vaikutelma, että kirjassa oli valtavasti aineksia ja juoni ja sen paljastukset oli hiottu niin taitavasti, että tulos jäi vähän liiankin puhtaaksi.
Lopulta kaikkein hämmentävintä oli ehkä se, miten aikoinaan tapahtuneita murhia selvittävän päähenkilön oma osuus menneisyydessä ohitettiin lopulta aika kevyesti.
Tätä voisi käsitellä vähän lisääkin, mutta en halua tehdä taaskaan juonipaljastuksia, koska sellaiset kyllä vesittäisivät kirjan idean aika pahasti.
Jos en olisi jo lukenut tämäntyyppisiä kirjoja jo monia aiemmin, olisin ollut ehkä vaikuttuneempi.
(Edit. muokkasin kommenttiosiota vähäsen 28.5.-20)

(472 sivua.)

Lähteenmäki, Laura: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade
WSOY, 2020
Luin ~ 17.5.2020

Kuvaus: (kustantajan)


Olemme osallisia toistemme tarinoissa – halusimme tai emme.
Psykologisesti nerokas romaani perhesuhteista, ystävyydestä ja luopumisesta.
Terapeutti Paula kuuntelee asiakkaiden suruja, vaikka hänellä olisi jo omissaan tarpeeksi: puoliso on kuollut ja välit parhaaseen ystävään poikki. Eikä Paula ymmärrä tytärtään, joka erosi pitkästä, hyvästä liitostaan. Rakkaat katoavat ympäriltä.
Nuori nainen Ojo joutuu luopumaan paitsi perheestään myös kotimaastaan. Hän lähtee pitkälle, vaaralliselle matkalle ja päätyy espanjalaiseen turistikaupunkiin. Siellä hän tapaa ystävällisen, kalpean rouvan, joka ottaa hänet luokseen asumaan. Heillä molemmilla on menneisyys, josta on parempi vaieta.

Kommentti:

Uusi lempikirjailijani. Oivaltavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä.
Teksti sujuu ja kertoo paljon ja mielenkiintoisesti. Myös se, mitä ei kerrota, kertoo jotakin. Mielenkiinto säilyy tarinassa koko ajan, vaikka kertoja vaihtuukin. Lukijana arvostan suuresti sitä, että kertojanvaihdokset ovat selkeitä. Joskus harmittaa se, miten kertojan ja tapahtumapaikan vaihdos katkaisee hyvän uppoutumisen, mutta tässä mielenkiinto todellakin säilyi koko ajan. Vaihdokset myös lisäsivät kiinnostusta siihen, milloin ja miten tarinat limittyvät toisiinsa. Lukijan annettiin toki arvata yhteys vähitellen, eikä se ollut liian osoittelevaa. (Toisinaan kömpelöt vihjaukset tuntuvat lukijan aliarvioimiselta, tässä viitteet pikemminkin vaikuttivat lukijan arvostamiselta.)
Pääkertojia ovat Paula ja Ojo, mutta kaikki kirjan naiset saavat oman huomionsa. Tarina on siis monikerroksisempi kuin miltä se päällepäin vaikuttaa. Hieno tarina!

(317 sivua.)

Nousiainen, Lasse: Itärajatapaus

Lasse Nousiainen: Itärajatapaus
Aula & Co, 2019
Luin ~ 13.5.2020

Kuvaus: (takakansi)

Suomalaiset eivät todellakaan ole sukua keskenään.
Helsinkiläisperhe lähtee automatkalle iloiseen Itä-Suomeen, jossa lämpenevät sekasaunat ja sukukaunat. Paikallisradio raikaa ja takapenkillä kommelluksia havainnoi Sami, joka näkee ja kuulee ihan kaiken, eikä ole itsekään aivan viaton.
Lasse Nousiaisen romaanissa itäsuomalainen naapuriviha ja sukukateus iskevät yhteen helsinkiläisen ulkokultaisuuden kanssa hulvattomalla tavalla.


Kommentti:

Ehkä vähän hitaasti käynnistyvä, mutta toisaalta myös mukavan leppoisa kuvaus tapahtumarikkaalta sukulaisvierailulta. Kertojan "henkilöllisyyden" paljastuminen oli tietysti kiva lisämauste. Itse tajusin jipon aika aikaisessa vaiheessa ja mietinkin, miten kirjan sytyttävyyteen mahtaa vaikuttaa se, miten ehkä vähän eri vaiheissa lukijalle kuvio paljastuu. Tykkäsin tästä kyllä.
(188 sivua.)

Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti

JOanne Harris: Pieni suklaapuoti
Chocolat, 1999
Suom. Arja Gothoni
Otava, Seven (pokkari), 2001
Luin ~ 10.5.2020

- KUVA -
(ei löytynyt vielä pokkarin kannessa ollutta kuvaa)

Kuvaus: (kustantajan)

Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä.
Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo saavat monet purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaa-festivaali on kylän papille sentään liikaa!
Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.


Kommentti:

Tykkäsin kirjasta, vielä paljon enemmän kuin elokuvasta. Aikoinaan elokuva teki jo vaikutuksen ja katsottiin se viime talvena pitkästä aikaa uudestaan. Muistan, että keskusteltiin elokuvan jälkeen aika paljon sen nostamista aiheista.
No, kirjassahan on tietysti ihan omia taustoja ja tarinoita paljon laveammin, joten kyseessä on melkein kuin eri tarina.
Taidan jatkaa tarinan seuraavilla osilla, oli jotenkin tämän kevään fiilikseen sopivaa luettavaa.
Tänä keväänä olen ollut kauhean hidas lukija. Nytkin, kun olen lomalla ja lukuaikaa on aika runsaasti, lukeminen edistyy todella hitaasti. Mutta tämän kirjan kanssa se ei haitannut, tarina pysyi hyvin mielessä.
(413 sivua / pokkari)