maanantai 17. elokuuta 2020

Sjöholm, Emmi-Liia: Paperilla toinen

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

*Kosmos, 2020
Luin ~ 17.8.2020


Kuvaus:

Paperilla toinen on aseistariisuvan avoin kirja naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta.

Toimittaja Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin. Paperilla toinen on Sjöholmin esikoinen. Hänen tyylinsä on niin ilmavaa ja vaivatonta, että tekstiä melkein ennemmin hengittää kuin lukee.

Emmi-Liia Sjöholm on freelancetoimittaja, joka kirjoittaa mm. Me Naisiin ja Helsingin Sanomiin. Paperilla toinen on hänen ensimmäinen kirjansa.


Kommentti:

Tämä oli todella mielenkiintoinen kirja ja ainakin itselleni varsin iso hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle. Alun kuvaukset melkoisen vauhdikkaasta nuoruudesta ja etenkin sen seksikokemuksista laittoivat totisesti miettimään, jaksanko/ haluanko edes lukea kirjaa loppuun asti. 
Onneksi jatkoin, koska lopulta pidin kirjasta todella paljon. 
Avoimuudessaan (no, autofiktiota siis) kirja kyllä antoi paljon ajattelemisen aihetta. 
Lyhyet luvut pitivät kerronnan jännällä tavalla kevyenä, vaikka aiheet olivat myös kipeitä. Allekirjoitan tuon esittelytekstin sanan ilmava, mutta ei tämä todellakaan mitään chic litiä ollut.
Tämä oli kasvukertomus, joka puhutteli ainakin minua.

(187 sivua.)

Ei kommentteja: