Pohjalainen, Soili: Valuvika

Soili Pohjalainen: Valuvika
Atena Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 1.7.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kannipaali. Rinsessa Tesiree. Ne olivat Arttu-vaarin lempinimet ainoalle lapsenlapselleen Marialle, joka vietti lapsuudenkesiään mummon emännänjakkaralla ja vaarin puupinon varjossa.

Kun Pohjois-Karjalasta soitetaan, että Arttu on seikkaillut kalsareissaan pankissa, Maria patistetaan apuun. Ja niin Maria jättää miehensä espoolaisen ulkoilualueen parkkipaikalle ja kaasuttaa kohti itärajaa. Ruokkoamaton mökki on täynnä muistoja: vaari on tehnyt jääräpäisyydestä hyveen, ja mummo seurasi miehensä metkuja tyynenä kuin Englannin kuningatar mutta viihdytti itseään taidokkaalla piilo­vittuilulla. Isovanhempien avioliiton yksityiskohdat upposivat pienen Marian mieleen noustakseen nyt pintaan.

Kun raskaustestin näyttöön ilmestyy kaksi viivaa Joensuun Hesburgerin vessassa, Marian suunnitelmat menevät uusiksi. Artun luona asuessaan hän huomaa, että Pohjois-Karjalan kääntöpiiriltä katsottuna vatulointi vähenee. Jos avioliiton ongelmia ei osaa selittää niin, että pirtinpöydän toisella puolella kossuaan latkiva leskimies ne ymmärtää, ongelmia ei oikeasti ole.
Karhean humoristinen Valuvika asettaa vastakkain kaksi sukupolvea, joiden elämät törmäävät toisiinsa sukutilan ruohottuneella pihamaalla. Artun elämänviisauksista ei saa syvällisiä aforismeja, mutta joskus paras roolimalli onkin karvalakkimalli.

Kommentti:

Vaihteeksi vähän hilpeämpää luettavaa. Joskus on tosi kiva lukea kirjaa, joka saa hörähtämään ääneen nauramaan. Meinasi ihan aamukahvit purskahtaa lakanoille, kun vapaapäivän kunniaksi luin tätä aamulla sängyssä.
Joskus mulla oli aikomuksena siteerata hyvää kohtaa kirjassa, joten tulkoon tämä nyt ikuistetuksi tähän:
- Mennään yhdelle Keno-kioskille, yhteen vaatekauppaan ja yhteen ruokakauppaan.
- Ettei sitte muualle? Tullaan sitten kotio?
- No mihin muualle me mentäis? Saa#na lentopalloa pelaamaan? kysyn.

Ei tässä nyt mitään elämää suurempia asioita käsitelty, mutta hyvinkin elämänkokoisia ja -makuisia! Murrettakin oli käytetty juuri sopivasti sanomista tehostamaan.
Tämä kirja sopi juuri tähän väliin ihan täydellisesti.

(250 sivua.)

Sehlstedt, Kicki: Älä silmä pieni

Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni
Sweet Lolita, 2018
Suom. Petri Stenman
Like Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 30.6.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Monivivahteinen rikosromaani verkon vaaroista.

Tukholmalaiset koulutytöt Matilda ja Amanda etsivät netin seksisivustoilta hyväksyntää, rakkautta ja rahaa. Aikuiset miehet tarjoavat heille jotain aivan muuta. Pian vaaralliset leikit muuttuvat hengenvaarallisiksi. Nuoriin tyttöihin kohdistuviin rikoksiin perehtynyt tutkija murhataan, ja tutkiva journalisti Aida Svantesson ja kriminologi Kajan Berglund alkavat selvittää tapausta. Tukholman yöstä ja pimeästä verkosta paljastuu maailma, jossa hallitsee vahvimman laki.

Kommentti:

Kyllä oli kauhea kirja. Koko aihepiiri on niin ällöttävä ja kuvottava ja surullinen. Pahinta tietysti on se, että tätä oikeasti tapahtuu. - Kuten kirjassa ilmenee, sitä on ollut ennenkin, mutta jotenkin tuo nettimaailma tuntuu tekevän siitä (jos mahdollista) vielä raaempaa ja raadollista ja yhä ammattimaisempaa?.
Kurjemmaksi koko lukukokemuksen teki pöyristyttävän huono suomennos. Miksi näin ajankohtaisen kirjan käännös oli tehty niin ala-arvoisesti?
Kirja meinasi moneen kertaan jäädä kesken juuri suomennoksen virheiden ja kökkömäisyyden takia, mutta silti halusin jatkaa. Kirjan juonenkehittely tietysti kärsi myös epätarkasta ja suorastaan virheellisestä käännöksestä. Tästä kirjasta on vaikea lopulta sanoa mitään, niin paha mieli tuli kaikkien asianosaisten puolesta.

Hämmentävää on sekin, miten vähän aikuiset voivatkaan tietää lastensa asioista. Vai eivätkö he halua tietää? Jos, niin miksi? Miksi aikuiset uppoutuvat omiin (työ)asioihinsa niin tyystin, että eivät jaksa kiinnostua omien lastensa (13-vuotiaita!) todellisisista kuulumisista. Ymmärrän toki senkin, että nämä asiat tuntuvat niin kamalilta, ettei niitä voi oikein uskoa todeksi oman lapsen kohdalla.
Toki lapset ja nuoret osaavat todella hyvin salata sen, mitä eivät halua aikuisten saavan selville. Mutta silti.
(Tarkoituksena oli pohtia tätä kirjaa vähän lisää, mutta hämmentää kyllä vieläkin. lisäsin pari lausetta ed. kommenttiin kyllä. 1.7.2019)

(359 sivua.)

Roine, Linda-Maria: Mercedes Bentso

Linda-Maria Roine (kirjoittaja, haastateltava), Venla Pystynen: Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään
Johnny Kniga Kustannus (WSOY), 2019
Luin ~ 27.6.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Yhdenkin ulkopuolisen tuki voi kääntää solmuun menneen elämän suunnan.
Nuoren naisen selviytymistarina huumehelvetistä.
Naisnäkökulmasta kerrottu tositarina Helsingin huumepiireistä ja musiikin pelastavasta voimasta. Kertomus siitä, miten yksikin välittävä ihminen voi pelastaa elämän. Kun helsinkiläinen Linda-Maria Roine on 16-vuotias, hän tapaa sattumalta juuri vankilasta vapautuneen narkomaanin ja alkaa seurustella tämän kanssa. Tyttö ajautuu huonoon seuraan. Hyvinvointivaltion syrjäkujilla Linda-Maria tutustuu ihmisiin, jotka ovat tippuneet kaikkien turvaverkkojen läpi.
Naiset kärsivät jatkuvasta hyväksikäytöstä, vaientamisesta ja väkivallasta. Kun poikaystävä lähes tappaa Linda-Marian kamapäissään, tyttö saa repäistyä itsensä irti huumemaailmasta.


Kommentti:

Omalta lukumukavuusalueelta loikkaaminen kannatti. Kyllä tuntui tärkeltä lukea tämäkin kirja, vaikka karua kerrontaa onkin.
Monilla on ankeat lähtökohdat elämässä ja kun mukaan tulee koulukiusaamista, arvottomuudentunnetta, ulkopuolisuuden tunnetta ja huonoa seuraa, putoaminen voi tapahtua todella helposti ja äkkiä.
Hyvä asia on se, että hyväksikäyttämisestä sentään nykyään puhutaan. Ei vaan voi olla miettimättä, miksi lasten ja naisten (ja miestenkin, toki) hyväksikäyttöä tapahtuu niin paljon? En vaan tajua!
Huumeiden käytössä karua on se, että vaikka saisikin ihmeen kaupalla lopetettua, alttius vaanii koko ajan. Aineiden himo jo sinänsä on aina piilemässä - tai jos elämässä tulee tilanteita, jolloin joutuu käyttämään vahvoja särky-, mieliala- tai rauhoittavia lääkkeitä.
(317 sivua.)

Morris, Heather: Auschwitzin tatuoija

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
The Tattooist of Auschwitz, 2018
Suom. Pekka Tuomisto
Aula & Co, 2019
Luin ~ 24.6.2019

Kuvaus: (kustantajan)

”Tatuoin numeron hänen käsivarteensa. Hän tatuoi nimensä sydämeeni.”
Lale Sokolov on Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vanki, joka saa tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin. Työ leirin tatuoijana tarkoittaa, että Lale on muihin vankeihin nähden varsin turvassa. Leirillä Lale todistaa kauheita tapahtumia – mutta myös urheita tekoja ja myötätuntoa, ja oman henkensä uhalla käyttää asemaansa auttaakseen muita vankeja. Vuonna 1942 Lale kohtaa tatuointijonossa uuden vangin, Gitan, ja rakastuu saman tien. Lale vannottaa Gitaa pysymään hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin.
Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista.

Lale Sokolov uskaltautui kertomaan tarinansa vasta vaimonsa Gitan kuoleman jälkeen vuonna 2003, sillä hän pelkäsi että heidät leimataan natsien kätyreiksi. Hän uskoutui käsikirjoittaja Heather Morrisille, joka Sokolovin luvalla päätti kirjoittaa tarinan romaaniksi. Morris haastatteli Sokolovia lukemattomia kertoja neljän vuoden aikana. Lale Sokolov kuoli vuonna 2006 Australiassa.
Kirjailija ja käsikirjoittaja Heather Morris on kotoisin Uudesta-Seelannista ja asuu nykyään Australiassa. Vuonna 2003 hänelle esiteltiin iäkäs herrasmies, jolla ”saattoi olla kertomisen arvoinen tarina”. Päivä jona hän tapasi Lale Sokolovin muutti heidän kummankin elämän. Heidän ystävyytensä kasvaessa Lale lähti itsetutkistelun matkalle ja uskoi Heatherille elämänsä syvimmät yksityiskohdat holokaustin ajalta. Heather kirjoitti Lalen tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja muokkasi siitä esikoisromaaninsa Auschwitzin tatuoija.

Kommentti:

Nämä tarinat täytyy kirjoittaa ja näitä täytyy lukea, ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi uudestaan.
Oli aika hämmentävää lukea ja välillä jo mietin, voiko tarina pitää paikkaansakaan. Mutta miksipä ei. Ihmeellisintä on, että keskitysleireiltä sittenkin pelastui ihmisiä. Sehän oli aivan sattumasta kiinni, kuka vielä sodan loppumisen jälkeenkin sai surmansa tai ei vain jaksanut enää paeta - tai elää.
Tätä tarinaa ei toisaalta voinut kertoa aiemmin.
(286 sivua.)

Kilpi, Eeva: Sininen muistikirja

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
WSOY, 2019
Luin ~ 23.6.2019

Kuvaus:

Rakastetun kirjailijan päiväkirjamerkintöjä 20 vuoden ajalta. Riipaisevan kaunis teos on täydellinen lahjakirja.
Elämä on jännitystila. Onni on unelma siitä että se jännitys edes ajoittain hellittäisi.
Pojantytär antaa jouluna 1999 mummolle sinisen muistikirjan, jonka hän on itse sitonut.
Eeva kirjoittaa muistikirjaan ajatuksiaan, päiväkirjamerkintöjä, aforismin kaltaisia oivalluksia. Sinisen muistikirjan sivut täyttyvät olemassaoloa, rakkautta, luontoa, vanhuutta ja yksinäisyyttä koskevista pohdinnoista.

Kommentti:

Pieni suuri kirja.
Tämä olisi kyllä hyvä lahjakirja, koska näin läpilukemalla moni kirjan oivallus unohtuu. Vaikka tekstit ovat (vain) lyhyitä muistiinpanoja, niissä nousee paljon pohdittavia asioita esille.
Oikeastaan kirjaa pitäisi lukea vain lyhyt pätkä kerrallaan ja antaa sitten tekstin painua mieleen ja antaa sen nostaa omia ajatuksia.
(Mutta kirjastokirjan laina-aika tikittää ja kirja pitää viedä seuraavalle!)

(103 sivua.)

Bradley, Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
The Weed that Strings the Hangman´s Bag, 2010
Suom. Laura Beck
Bazar Kustannus Oy, 2014
Luin ~ 21.6.2019

Kuvaus:

Flavia de Lucen tarkoituksena ei ollut tutkia enää yhtään uutta murhaa. Mutta eipä marionettitaiteilija Rubert Porsoninkaan ollut tarkoitus kuolla.
Kun nukketeatterin pakettiauto hajoaa Bishop's Laceyssa, päättää taiteilija laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolla. Porsonin hurmaava avustaja Nialla, joka Flavian mielestä on kovin altis oudoille mustelmille ja pitkille yksinäisille itkusessioille hautausmaalla, näyttelee Hanhiemoa samalla kun Porson saa kuolettavan sähköiskun. Ollakseen onnettomuus sähköisku on turhan hyvin suunniteltu...
Flavia alkaa kaivella idyllisen kotikylänsä kauan sitten haudattuja salaisuuksia. On aina mahdollista, että Rubert Porsonin pakettiauto ei hajonnutkaan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa. On aina mahdollista, että poliisi ei ole riittävän kekseliäs ratkaistakseen Porsonin tapausta. Ja on aina myös mahdollista, että juuri murhaaja opastaa Flaviaa tapauksessa, joka menee yli 11-vuotiaan ymmärryksen.

Kommentti:
Toisaalta tykkään tästä sarjasta (tämä oli nyt toinen kirja aika pian edellisen perään), ja joku tässä vähän häiritseekin. Ehkä yhdistelmä siitä, että amerikkalainen (?) kirjoittaa brittimiljööstä ja sitten tämä 10-vuotias tyttö tekemässä rikostutkimuksia ja kemiallisia kokkauksiaan... Ja toisaalta silti ihan kivaa luettavaa.
Olisi helppo jatkaa sarjaa, kun henkilöt ja ympäristö on tuttua, mutta ehkä etsin sittenkin vielä jotain kiinnostavampaa sarjaa..
(389 sivua.)

Tontti, Jarkko: Perintö

Jarkko Tontti: Perintö
Otava, 2018
Luin ~ 10.6.2019

Kuvaus: (kustantajan / takakansi)

Kuolleen äidin päiväkirjoista löytyy salaisuus, joka saa riitaisat sisarukset näkemään koko perheen uusin silmin.
Aikuiset sisarukset Henrik ja Anna-Leena eivät vuosiin ole tulleet toimeen. Anna-Leena on ollut äidin uskottu, Henrik taas perheen kapinallinen. Isän varhainen kuolema on jättänyt molempiin omanlaisensa jäljet. Erimielisyys kiteytyy riitaan kesähuvilasta, joka eri perheenjäsenille merkitsi eri asioita.
Sitten äitikin kuolee ja jättää jälkeensä päiväkirjat, jotka paljastavat tyrmäävän salaisuuden. Henrik ja Anna-Leena joutuvat miettimään uusiksi käsityksensä koko perheensä tarinasta, myös toisistaan.
Puhutteleva romaani tutkii sitä, mikä meidät yhdistää toisiimme.

Kommentti:

Taas hyvä uusi tuttavuus ja vieläpä suomalainen mieskirjailija, josta tykkäsin kyllä heti.
Tykkäsin aiheesta ja sen suorasukaisesta käsittelystä. Sisarusten vuorottelevat näkökulmat kuvasivat hyvin (ja selkeästi, koska aina tiesi, kumpi oli kyseessä, eikä tarvinnut arvailla!) sitä, miten samatkin tapahtumat tuntuvat jopa perheen sisällä erilaisilta. Siksi ne myös muistetaan tosi erilailla riippuen siitä, kuka muistelee. Tämä olisi hyvä muistaa ja tiedostaa ja etenkin se, että toisen muistikuva tilanteesta ei välttämättä ole väärä, vaikka se olisikin erilainen kuin oma muistikuva. Me vain koemme (ja tulkitsemme) asioita niin eri tavalla!
Loppuratkaisuun olisin ehkä kuvitellut vielä jotain särmää enemmän, mutta hyvä se oli näinkin.
(Tämän kirjan luin loppuun hotellissa ennen aamulentoa Roomaan.) :)

(251 sivua.)

Bradley, Alan: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea
The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009
Suom. Maija Paavilainen
Bazar Kustannus Oy, 2014
Luin ~ 7.6.2019

Kuvaus: (takakansi)

Eletään vuotta 1950. Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja salakähmäisten arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa.
Eräänä päivänä kartanolta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökätty ikivanha postimerkki. Kun Flavia sitten kohtaa kurkkupenkissä kuolleen miehen, on selvää että linnunraato oli mitä huonoin enne. Poliisin saapuessa Buckshawiin Flavia päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen omin neuvoin. Kenen kanssa isä riiteli työhuoneessaan myöhään illalla? Kuka tai mikä on Ulsterin kostaja? Ja kuka kumma söi palasen rouva Mulletin vaniljapiiraasta?

Kommentti:

Kokeilin, josko tästä dekkarisarjasta saisi uuden seurattavan, kun se arkeologisarja alkoi vähän toistaa itseään. Kyllä tässä aineksia on, vaikka kieltämättä päähenkilön ikä keikkuu vähän uskottavuuden rajamailla. Voisiko oikeasti (etenkin 1950-luvulla, vaikka pikkuvanhoja silloin joskus oltiinkin) 11-vuotias tyttö selvitellä tällaisia juttuja ja tietää kemiasta ja esim. kirjallisuudesta näin paljon.
No, ei se kauheasti häirinnyt lukemista, ja seuraavassa osassa henkilöt on jo esitelty, joten kyllä tästä ihan mukava luettava dekkarisarja saattaa tulla.

(388 sivua.)

Mattila-Laine, Satu: Myyty tyttö

Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö

Warelia, 2019

Luin ~ 1.6.2019

Kuvaus: (kustantajan)

"Lempin oli astuttava eteen. Lempi kuunteli kuin unessa, kun hinnasta sovittiin: kolmekymmentä, kaksikymmentäviisi, kaksikymmentä markkaa. Jokaisen tarjouksen Lempi joutui nieleskelemään, jotta olisi pysynyt kuivin silmin. Eikä hän ihan pystynyt olemaan itkemättä."
Orpo Lempi joutuu huutokauppaan. Hänet myydään ylläpidosta vähiten rahaa vaativalle Lassilan isännälle.
1910-luvun Suomessa huutolaisen arki on puurtamista, mutta Lempi pääsee kuitenkin kouluun kuuntelemaan Amanda-opettajattaren kertomuksia. Kirjojen tarinat tuovat Lempin elämään hetken helpotuksen.
Lassilan talossa raataa myös toinen huutolainen, komea poika Aarne. Kova työ ja epäoikeudenmukainen kohtelu kalvavat erityisesti Aarnea. Ne johtavat peruuttamattomaan konfliktiin isännän ja huutolaisten välille.

Kommentti:

Koitan olla lukematta liian tarkkoja juonipaljastuksia ennen kirjan lukemista. Tällä kertaa olisi varmaan ollut hyötyä siitä, että olisin muistanut (huomannut) kirjan olevan nuorille suunnattu. Kirjan iso teksti ja tyyli toki viittasivat siihen, mutta en silti tajunnut asiaa ja se ehkä vähän häiritsi lukemista. Lukiessa mietin, onko tämä lapsen kirjoittama vai lapselle tarkoitettu, sen verran selkokielinen ja vähän satumainenkin kirja oli, nykykielinen Anni Swan-tarina.
Etukäteen ajattelin, että tässä tulee vähän painavampi paketti huutolaisilmiöstä, mutta sitä kirja ei suinkaan ollut. Voi suositella lapsille ja nuorille!
(147 sivua.)

Eilittä, Anna-Maria: Kun olen poissa

Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa
Atena Kustannus Oy, 2019
Luin ~ 30.5.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Ei rakkautta jaeta vaan kerrotaan.
Ihmiset eivät suotta suojele toisiaan salaisuuksiltaan, miettii Ilona, 45 vuotta, kuollut.
Ilona on perheenäiti, vaimo ja äidinkielenopettaja, joka joutuu suojatiellä auton töytäisemäksi. Hän lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee välittömästi. Itse tapahtumasta Ilona ei muista paljoakaan, mutta muistikuvat ruumiinavauspöydältä lähtien ovat hämmentävän kirkkaat.
Ilonan tie vie ruumishuoneelta öiseen kaupunkiin ja lopulta kotiin rakkaiden luo seuraamaan näiden elämää. Ilonan on vaikeaa päästää irti, kun hän on saanut eläessään niin paljon. Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin häiritä: Miksi hän ei pääse eteenpäin? Jäikö jotakin kesken?
Välitilassa näkee kahteen eri suuntaan. Oikeastaan näkee enemmän kuin haluaisi mutta ei voi enää sanoa rakkailleen sanaakaan. Kaikki on jo sanottu ja tehty – vai onko sittenkään?
Ilona osaa olla kiitollinen siitä, mitä elämä hänelle antoi. Hän ymmärtää iloita myös jatkoajastaan ja mahdollisuudesta tutustua läheisiinsä silloin, kun he eivät tiedä hänen katselevan. Mutta toisaalta: Onko lohdullista vai loukkaavaa huomata rakkaiden suojelleen häntä? Onko surullisempaa nähdä heidän kaipaavan häntä vai jatkavan tyytyväisinä elämäänsä?
Kun olen poissa on Anna-Maria Eilitän esikoisteos. Se on herkkä, haikea mutta myös lämpimän humoristinen romaani ihmisistä, jotka välittävät toisistaan.

Kommentti:
Aika erikoinen näkökulma ja aluksi kyllä oudoksutti lukea. Tykkäsin kuitenkin kirjan lempeästä, ehkä hiukan unenomaisesta, hypähtelevästäkin kerronnasta, joka sopi tähän kuolemanjälkeiseen välitilaan.
Lopulta näkökulma alkoi tuntua vähän samantapaiselta kuin mikä tahansa elämän muisteleminen jälkikäteen. Tykkäsin siitä, miten kirjaan oli saatu kristillinen(kin) näkökulma sitä liikaa alleviivaamatta.

(237 sivua.)

Sankari, Annikki: Mullassa elämän voima

Annikki Sankari: Mullassa elämän voima

WSOY, 1991

Luin ~ 26.5.2019

Kuvaus: (takakansi)

Romaani kertoo kaupungin lähimaaseudun ihmisten keskinäisistä suhteista, rakkaudestakin. Seutu on vanhastaan vaurasta, on hyvät, viljavat maat, elämänkuviot valmiiksi rakentuneet, ja ylituotannon aiheuttamiin sääntelyihin on yritetty alistua ja asettaa tavoitteet sen mukaan. Rakennemuutos on tuonut monen maahan sitoutuneen nuoren elämään tuotantorajoituksiakin vaikeamman pulman: Talo on, mutta isännän ei ole helppo löytää itselleen vaimoa ja työkumppania.
Tarinan päähenkilöt tekevät mitä on tehtävissä ottaakseen kohtalon omiin käsiinsä. Mies, äitinsä kanssa kotitalossa elävä Timo, löytää nuoren naisen, jolla on samanlainen maalaistausta kuin hänelläkin. Nuorten ystävyys syvenee rakkaudeksi. Heille näyttää aukenevan yhteinen tulevaisuus.
Mutta Timon äiti suhtautuu epäluuloisesti kaupungista tulevaan naiseen. Hän on ollut emäntänä lähes viisikymmentä vuotta. Hänen voimansa ovat vähentymässä, mutta hän kokee silti itsensä syrjäytetyksi uudessa tilanteessa. Ratkaisu on tehtävä, vaikka kipeäkin.

Kommentti:

Olipa erikoinen lukukokemus, meinasin kyllä jättää keskenkin jo alkuunsa. Hämmentävää, miten muusta, muinaisesta maailmasta kotoisin olevalta tuntuu 1990-luvulla, 1980-lukuun sijoittuva kirja.
Tuntuu oudolta, että tuollaista aikakautta on itsekin elänyt ja pitänyt senaikaisia ilmiöitä ihan normaaleina. Uutisissa mm. seurattiin Taivaallisen aukion tapahtumia Kiinassa, Tsernobylin pamahdus oli tuoreena muistissa. Silloin ilmeisesti myös pohdittiin luonnon riistämistä ja ihmisen pahuutta ja roskaamista, siis hyvin ajankohtaisia asioita. Maatalouden tehotuotanto oli jo alkanut ja rakennemuutos kiihtymässä.
Ihmisten asenteet olivat hämmästyttävän rasistisia ja naisten asema oli vielä aika takapajulassa tuolloin. Mutta eniten hämmensivät päähenkilöt. Heidän melkoisen suoraviivainen seurustelunsa ja parisuhteensa tuntui kyllä välillä suorastaan epäuskottavalta. Ja lopuksi luulin, että kirjaan olisi löytynyt jatko-osa, niin kesken tuntui asiat jäävän. Ehkä silloin ei sitten vielä (?) niin painotettu keskustelun tärkeyttä parisuhteessa, kun varsin isoja asioita jäi vallan käsittelemättä. Anopin käytöskin olisi mielestäni vaatinut jonkinlaisen selvityksen...
Mielenkiintoinen sukellus 80-luvulle, mutta kyllä jäi aika hämmentynyt olo.

(360 sivua.?)

Mankell, Henning: Comédia infantil

Henning Mankell: Comédia infantil

ruotsinkiel. Comédia infantil, 1995

Suom. Päivi Kivelä

Otava, 2005

Luin ~ 21.5.2019

Kuvaus (lainattu)

Kaunis ja vakava ”lapsellinen näytelmä”, katulapsi Nelion tarina sellaisena kuin poika itse sen kertoo ennen kuolemaansa.
Yksinäinen mies hoitaa haavoittunutta poikaa teatterin katolla afrikkalaisessa satamakaupungissa. Poika kertoo yhdeksänä yönä riipaisevan tarinansa. Sitten hän kuolee. Nelio on vasta kymmenvuotias, mutta jo vanha ja viisas. Järjetön väkivalta on ajanut hänet kotiseudultaan kaupungin kaduille. Neliosta tulee katulasten johtaja, joka hoitaa tehtävää vastuullisesti ja tovereistaan välittäen. Elämä ei ole onnetonta, vaikka niin luulisi, vaan työteliästä, järjestelmällistä ja toiveikasta – mutta myös hyvin vaarallista.
Henning Mankell taikoo outoa optimismia tähän koskettavimpaan ja itselleen läheisimpään Afrikka-romaaniinsa.
Pieni Nelio on myyttinen hahmo: profeetta, hyvä paimen ja lunastaja, joka uhrautuu muiden takia. Elämän perimmäisiä kysymyksiä, ihmisen julmuutta ja hyvyyttä käsittelevä tarina tunnetaan myös kansainvälisenä elokuvana, jossa esiintyjinä oli muun muassa mosambikilaisia katulapsia.

Kommentti:

Tämän kirjan kanssa kävi valitettavasti niin, että kirjan esittely sekä kirjan kertojaminän valitsema ennakkoon erityisyyttä lupaileva teksti söi itse lukukokemusta. Niinhän se menee elokuvienkin kanssa; jos joku oikein kauheasti hypettää jotain kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi, suuret odotukset saattavat "pilata" tai ainakin vahvasti laimentaa omaa katsojakokemusta.
Tämä oli siis ihan hieno ja koskettava tarina, mutta olisi koskettanut varmaan enemmän, jos sitä ei olisi niin vahvasti tarinankin aikana painotettu ja ennakoitu.
Elokuvan voisi kyllä katsoa. (286 sivua.)

Page, Libby: Pinnalla pysymisen taito

Libby Page: Pinnalla pysymisen taito

The Lido, 2018

Suom. Natasha Vilokkinen

Otava, 2018

Luin ~ 11.5.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kaksi eri-ikäistä naista yhdistävät voimansa maauimalan pelastamiseksi.
Sydämeenkäypä romaani sukupolvet ylittävästä ystävyydestä hurmaa aitoudellaan. 86-vuotias Rosemary on asunut Etelä-Lontoossa koko elämänsä, mutta nyt kaikki hänelle tuttu on muuttumassa: kirjasto on suljettu, vihanneskaupasta on tullut trendikäs baari ja hänen aviomiehensä on kuollut.
Kate, 26, on juuri muuttanut kaupunkiin ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Hän on aloittanut toimittajana paikallisessa lehdessä ja on innokas etenemään urallaan. Kun paikallinen maauimala aiotaan sulkea, Kate tarttuu juttuun loistaakseen ammatillisesti.
Yhteistuumin naiset päättävät osoittaa, että uimala on enemmän kuin uimapaikka: se on koko yhteisön sydän.

Kommentti:

Oikein sympaattinen kirja ystävyydestä ja ehkä myös elämän tarkoituksesta ja sen etsimisestä.
Tarinan käänteet olivat kieltämättä aika ennalta-arvattavia, mutta ei se minua oikeastaan haitannut. Tässä tarinan ohessa kuitenkin käsiteltiin myös vakavampia aiheita, paniikkihäiriötä, yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta, puolison kuolemaa ym.
Mielestäni kirja kuvasi hyvin suurkaupungin mahdollistamaa suurta yksinäisyyden tunnetta, mutta myös sitä, miten on mahdollista löytää sieltäkin ystäviä tai merkitseviä tuttavuuksia. Ja miten tärkeätä on, että ihmisellä on toisia ihmisiä, jotka välittävät ja huolehtivat - sekä ihmisiä, joista voi itse välittää ja huolehtia!
(333 sivua.)

Laakso, Päivi: Sääskenpyytäjät

Päivi Laakso: Sääskenpyytäjät
Myggfangerne, 2016
Suom. Outi Menna
Like Kustannus Oy, 2019

Luin ~ 8.5.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Pieni kertomus suuresta pohjolasta
Tornionjokilaaksossa iäkäs pariskunta elää ehtoovuosiaan. Koko ikänsä sairastellut emäntä joutuu yllättäen huolehtimaan huonoon kuntoon menneestä miehestään. Puolison käytöskin muuttuu – lompakko saattaa löytyä uunista, ja lääkärireissuista tulee todellisia seikkailuja.
Lämpimät muistot, lokoisat kahvihetket ja luonnon rauha keventävät parin arkea. Mutta kun sokea taluttaa rampaa, on vain ajan kysymys, milloin yhteinen vaellus käy liian raskaaksi.

Kommentti:
Kokoaan suurempi kirja; hyvin tiivistetty kertomus erään pariskunnan ja perheen elämästä sen loppuhetkien näkökulmasta.
Tavallaan leppoisa alku, ja mielenkiintoinen näkökulman vaihto lopuksi. Tykkäsin.
(133 sivua.)

Barak-Ressler, Aliza: Itke, tyttö pieni

Aliza Barak-Ressler: Itke, tyttö pieni

engl. Cry Little Girl, A Tale of the Survival of a Family in Slovakia, 2000

Hepreankielisestä alkuteoksesta suom. Virpi Leino

Päivä Osakeyhtiö, 2017

Luin ~ 6.5.2019

Kuvaus:

Järkyttävässä ja ihmeellisessä kirjassaan Aliza Barak-Ressler kertoo, miten hänen perheensä selviytyi Euroopan juutalaisvainoista 1940-luvulla.
Slovakiassa syntynyt Aliza Barak-Ressler kertoo muistelmissaan, miten hänen perheensä selviytyi Euroopan juutalaisvainoista 1940-luvulla. ”Itke, tyttö pieni, itke!” kehotti isä 11-vuotiasta Alizaa, kun oli saanut lahjottua slovakialaisen lääkärin leikkaamaan tämän. Tyttö oli aivan terve eikä olisi tarvinnut minkäänlaista leikkausta, mutta isä toivoi, että turhan leikkauksen avulla koko perhe pelastuisi eikä joutuisi karkotetuksi itään. Tyttö teki työtä käskettyä. Hän alkoi itkeä, ja hänet leikattiin, ja niin koko perhe pelastui karkotukselta.
Tuo dramaattinen tapaus on vain yksi tuskallisista tapahtumista Aliza Barak-Resslerin menneisyydessä. Hänen vanhempiensa ensisijaisena tavoitteena oli saada pelastettua kolme tytärtään, jotka he toimittivat salaa Unkariin. Vuoden 1944 talvi pakotti perheen hakemaan uutta turvapaikkaa. Onneksi he saivat osakseen myötätuntoa erään kylän asukkailta ja papilta, joka saarnasi kuulijoilleen armollisuuden ja laupeuden osoittamisesta vainotuille juutalaisille.
Perheen kärsimykset eivät päättyneet siihen, mutta isän harvinaisen neuvokkuuden ansiosta kaikki selvisivät kuin selvisivätkin hengissä.

Kommentti:

Joskus mietin itsekin, miksi luen näitä Holokaust-kirjoja yhä, mutta kyllä taas näistä kahdesta viimeksi luetustakin olen oppinut lisää.
Edellinen kirja (tästä aiheesta siis, Näkymätön silta) kertoi unkarilaisten nuorten aikuisten miesten työpalveluleireistä, joista en aiemmin muista kuulleeni, varmaankin, koska huomio on niin kiinnittynyt keskitysleireihin ja niiden uhreihin.
Tässä kirjassa puolestaan kerrottiin perheestä, joka piileskeli, pakeni, asui maanalaisissa luolissa ja pakeni uudelleen.
Perheen tyttäret lähetettiin sukulaisten luokse Unkariin, yhdelle tytöistä tehtiin aivan turha leikkaus ja paljon muuta järkyttävää edelsi heidän pelastumistaan. Kyllä, uusia näkökulmia ja myös vastauksia kysymyksiin, eivätkö ihmiset koskaan auttaneet juutalaisia.
Kirja on muistelmateos, jossa isoäiti kertoo lapsenlapselleen, mitä hänen perheelleen tapahtui.

(253 sivua.)

Mäkeläinen, Mika: Kimlandia

Mika Mäkeläinen: Kimlandia:
Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa

Atena, 2019

Luin ~ 1.5.2019

Kuvaus:

Kim Il-sung kääntyisi mausoleumissaan jos tietäisi miten Pohjois-Korea nykyisin toimii
Maailman suljetuin valtio on kiehtova arvoitus. Kaiken nähneelle länsimaalaiselle turistille matka Pohjois-Koreaan on meriitti, mutta diktatuurikin hyötyy rahakkaista seikkailijoista. Ulkomaalaisille työläisten paratiisista esitellään kuitenkin vain ­siloiteltu julkisivu. Toimittaja Mika Mäkeläinen paljastaa Kim­landiassa todellisuuden kulissien takana. Miten tavalliset pohjoiskorealaiset sinnittelevät alle euron kuukausipalkalla? Miksi valtavat markkinatorit on piilotettu turistien katseilta sivukujille? Miten Pjongjangissa asuva järjestelmälle uskollinen eliitti elää ja juhlii?
Kimlandia on ajantasainen kuva murroksessa olevasta maasta. Kommunismin mallivaltiossa kapitalismin henki on nyt päässyt pullosta, mikä on pelastanut maan romahdukselta. Sosialismi on jäänyt iskulauseisiin, korruptio rehottaa ja ihmisten elämänkulun määrännyt kastijärjestelmä murenee.
Pohjoiskorealaiset ottavat nyt uteliaina oppia muusta maailmasta. He eivät saisi kuunnella eteläkorealaista musiikkia, mutta kielletty viihde leviää muistitikkujen avulla yhä laajemmalle. Poliisivaltio on silti vielä voimissaan: diktaattori Kim Jong-un johtaa maata raa’alla otteella, rajoja valvotaan entistäkin tiukemmin ja internet on harvojen etuoikeus.
Kommentti:

Aloin jossain vaiheessa seurata Ylen toimittaja Mika Mäkeläisen raportteja Kiinan ja Pohjois-Korean suunnalta. Sieltä myös bongasin tiedon tämän kirjan tekemisestä ja laitoinkin heti kun se oli mahdollista varauksen vetämään kirjastoon. Taisin olla peräti ensimmäisenä jonossa, joten onpa uunituore kirja tämä!

Oli kyllä hyvin mielenkiintoinen, asiapitoinen kirja. Olenhan jo lukenut useammankin kirjan Pohjois-Korean loikkareista, mutta tämä oli nyt suomalaisen toimittajan näkökulma ja vieläpä hyvin tuore. Viimeisimmästä Mäkeläisen Pohjois-Korean vierailusta taitaa olla nippa nappa vuosi aikaa.
Tämä kirja siis kertoo ja analysoi melkoisen paljon sitä, mitä Pohjois-Koreassa on juuri viime vuosina tapahtunut. Toki paljon jää kertomattakin, kun eihän nyt esim. niille vankileireille ketään toimttajia päästetä, saati että niistä jotain edes mainittaisiin.
Ei ole ollut tylsää Mäkeläisen retkillä!
(279 sivua.) + lähdeluetteloita ym. lähes 50 sivua.

Ratinen, Suvi: Matkaystävä

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Otava, 2019

Luin ~ 28.4.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Purevat havainnot ja lämmin huumori yhdistyvät esikoisromaanissa, joka kuvaa lestadiolaisyhteisössä kasvamista ja siitä irrottautumista.
Uutinen entisen luokkakaverin katoamisesta järisyttää nuorta naista, joka on rakentanut itselleen uuden elämän Helsingissä. Miksi vanhat tutut soittelevat ja kyselevät kadonneesta?
Nainen palaa pitkään piilottelemiinsa muistoihin, lapsuusvuosiin kahden maailman ristivedossa. Herää kaipaus turvattuun elämänpiiriin, johon kuuluivat suviseurat, marssikasetit, Marimekon vahakangasliinat sekä serkun puhki katsottu häävideo, jolla hymyili maailman komein mies.
Missä ovat nyt päivit ja markot, lapsuuden rakkaat matkaystävät? Miksei elämä taviksena ota luonnistuakseen?


Kommentti:

Tämäpä oli hieno uusi tuttavuus. Taitaa mennä ihan kärkeen tähän mennessä lukemistani "lestadiolaiskirjoista". Ns. maailman ja uskonyhteisön erilaisuuksien ja samankaltaisuuksien havainnointi on osuvaa ja tarkkanäköistä, siitä saa paljon irti etenkin, jos asioissa on itselle tuttuja juttuja. Lopun siirto vielä aivan erilaiseen ympäristöön on hyvä ja tarkkanäköinen veto sekin.

Ennen kirjan lukemista mietin, mikä minua näissä tietyissä aihealueissa jaksaakaan aina kiinnostaa. Sekin, voiko esim. tästä aiheesta enää saada irti mitään uutta ja rakentavaa, vai alkavatko tarinat jo toistaa itseään. No, tässä oli juuri löytynyt se hieman erilainen näkökulma, josta todellakin pidin!
Edit. 29.4.: Kuten arvata saattaa, kirjailijalla oli tähän asiaan omakohtaista kokemusta, sen kyllä huomasi. Entiseen ihastukseen liittyvä jälkiepisodi oli ehkä vähän epäuskottava. Erityisesti tässä kirjassa tietysti kolahti se, miten 80-90-lukija oli kuvattu. Kyllähän siinä omakin teini-ikä ja nuoruus palasi elävänä mieleen, niin hyvin osuivat kuvaukset sen ajan muoti-ilmiöistä.
Vahvan ulkopuolisuuden tunteen muistan myös.
(346 sivua.)

Ala-Heikkilä, Minna: Eikä sinua enää ole

Minna Ala-Heikkilä: Eikä sinua enää ole

Lapsensa menettäneet kertovat
Päivä Osakeyhtiö, 2019

Luin ~ 23.4.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kirja kertoo surusta ja kaipauksesta mutta myös suuresta rakkaudesta, lohdutuksesta ja elämän viriämisestä uudelleen. Kahdeksan lasta, kahdeksan vanhempaa, kahdeksan kuolemaa, kahdeksan tarinaa.
Kirjaa varten haastateltujen vanhempien lapset ovat kuolleet eri syistä, eri-ikäisinä.
Kaikkien vanhempien kokemuksista kuultaa kuitenkin läpi toivo ja elämänvoima. Suurimmastakin surusta ja särkymisestä voi selviytyä.
Näillä elämäntarinoilla on paljon annettavaa niillekin, joilla ei ole henkilökohtaista kosketusta kirjan aihepiiriin.

Minna Ala-Heikkilä on palkittu journalisti. Häneltä on aiemmin ilmestynyt kirja Ei mitään hyvää minulle, joka kertoo syömishäiriöön sairastuneen pojan äidin tarinan

Kommentti:

Tätä kirjaa olen lukenut tarina kerrallaan pääsiäisen aikana.
Kirja, jota ei oikeastaan haluaisi lukea, koska kenenkään lapsen ei kuuluisi kuolla.
Minna Ala-Heikkilä on aiemmin toiminut paikallislehtemme päätoimittajana ja olen lukenut hänen aiemmankin, syömishäiriöstä kertovan kirjansa.

Tämä kirja sisätää vain surullisia tarinoita, sillä kertojina ovat vanhemmat, joiden lapsi on kuollut. Ei voi kuin rukoilla heidän puolestaan, että suru jossain vaiheessa helpottaisi.
Uskon, että tämä kirja on kuitenkin toiminut tärkeänä mahdollisuutena käydä läpi asioita ja kertoa rakkaastaan siinä vaiheessa, kun raastavin järkytys, suru ja kaipaus on alkanut hälvetä. (169 sivua.)

Orringer, Julie: Näkymätön silta

Julie Orringer: Näkymätön silta

The Invisible Bridge, 2010

Otava, 2011

Suom. Kristiina Savikurki

Luin ~ 23.4.

Kuvaus:
Syvästi humaani romaani juutalaisten kohtaloista toisen maailmansodan Euroopassa, veljessiteistä ja rakkaudesta, taiteen mahdista katastrofien keskellä.
Nuori unkarinjuutalainen Andras Lévi saapuu vuonna 1937 Budapestistä Pariisiin opiskelemaan arkkitehtuuria. Mukanaan hänellä on salaperäinen kirje, jonka hän on luvannut toimittaa annettuun osoitteeseen.
Andraksen opiskelijaelämän alkua varjostaa Euroopassa leviävä antisemitismi, eikä hän saakaan Unkarista luvattua stipendiä. Samaan aikaan Andraksen vanhempi veli aloittaa lääketieteen opinnot Italiassa ja nuorempi liittyy teatteriseurueeseen. Kun Eurooppa alkaa vääjäämättä ajautua kohti sotaa, heidän kaikkien elämä saa uuden suunnan.
Kirje sinetöi myös Andraksen kohtalon. Se johdattaa hänet merkilliseen, kaikennielevään rakkaussuhteeseen naisen kanssa, jonka menneisyyttä varjostaa synkkä salaisuus.

Kommentti:

Tässäpä oikea kunnon tiiliskivi luettavaksi. Uskalsin aloittaa kirjan vapaana viikonloppuna ja kyllähän tämä imaisi heti mukaansa. Lukutahti hidastui kirjan puolivälissä, koska olin pääsiäisen (ja jo sitä ennen) tosi tiiviisti töissä.
Oikeastaan hidastuminen ei haittaa, koska näin ehdin vähän paremmin pureskella kirjaa ja kyllä tämä kirja ansaitsi ihan joka päivän, joka tätä lukiessa kului. Hieno tarina ja todellisuuspohjaakin löytyy. Tietysti Unkariin ja Budapestiin sijoittuva tarina on erityisen mielenkiintoinen, kun olen siellä itsekin jokusen kerran vieraillut.
Tykkäsin siitä, että vaikka tämä toisen maailmansodan juutalaiskuvaus onkin, myös sotaa edeltävää aikaa kuvattiin pitkään. Ihmiset ja heidän tarinansa ja taustansa tulivat tutuiksi, toki sodan epäreiluus ja kammottavuus tuntui sitä rankemmalta.
(764 sivua.)

Rous, Emma: Au pair

Emma Rous: Au pair

engl. Au Pair, 2018

Minerva Kustannus Oy, 2019

Suom. Sisko Ylimartimo

Luin ~ 4.4.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Samana päivänä, kun kaksoset Seraphine ja Danny Mayes syntyvät, heidän äitinsä heittäytyy kuolemaansa talon takaiselta kalliojyrkänteeltä ja kaksosten isoveljeä hoitanut au pair, Laura, katoaa.
Kyläläisten keskuuteen jäävät elämään huhut mustakaapuisista hahmoista, vaihdokkaista ja varastetusta lapsesta.
25 vuotta myöhemmin Seraphine käy veljineen läpi tapaturmaisesti kuolleen isänsä jäämistöä, kun heidän käsiinsä osuu kaksosten syntymän päivänä otettu valokuva. Kuvassa poseeraavat onnellisen näköiset vanhemmat, isoveli Edwin – ja vain yksi vauva.
Seraphine ei pääse irti epäilyksestä, etteivät hän ja Danny todellisuudessa olekaan kaksosia, ettei hän itse olekaan se, joka on luullut olevansa, ja että heidän äitinsä kuolemaan liittyy enemmän, kuin mitä hänelle on kerrottu.
Kuka on kuvassa oleva lapsi, ja mitä talossa tuona yönä tapahtui? Vain yksi henkilö tietää vastaukset, ja Seraphine on päättänyt löytää hänet.
Au pair on tiheäjuoninen mysteeri synkistä perhesalaisuuksista. Arvoitus, joka pitää hellittämättä otteessaan yllättävään loppuratkaisuun saakka.

Kommentti:
Tämä kirja oli positiivinen yllätys. Odotin ehkä kaameampaa murhamysteeriä, mutta tarina oli juuri sopivan jännittävä meikäläisen makuun. menneisyyden ja nykyisyyden välillä pysyi juuri sopivasti arvoituksina keskeiset juonenkäänteet, joten oli hyvin koukuttavaa luettavaa. Kun salaisuus sitten ratkesi, meinasin kyllä vähän mennä sekaisin.... vaan pysyinpä kärryillä kuitenkin. :)

( 383 sivua.)

Suomalainen, Valtteri: Sauna Syyriassa

Valtteri Suomalainen ja Marianna Wallinheimo (toim.): Sauna Syyriassa

Gummerus, 1995

Luin ~ 27.3.2019

Kuvaus:

Kerronnan kohteena ovat Valtteri Suomalaisen kokemukset YK-joukkojen palveluksessa Syyriassa. Hauskat, tosipohjaiset jutut valottavat YK-miesten arkea ja juhlaa vauhdikkaasti.
Lukija pääsee tutustumaan niin syyrialaiseen saunaan kuin Arabien aritmetiikkaankin, islamilaiseen oikeudenkäyntiin ja "helposti" hankittuihin autoihin sekä moniin muihin eksoottisessa ympäristössä YK-joukkojen tielle osuviin erikoisuuksiin. Mainion kokonaisuuden kruunaavat tekijän isän, professori Kari Suomalaisen piirrokset.

Kommentti:

No, YK-joukot ovat aina kiinnostaneet, mutta lähelle asia tuli, kun vanhempi poikamme suoritti armeijansa kansainvälisissä valmiusjoukoissa ja lähti sen jälkeen vielä Libanoniin 4 kuukaudeksi.
Kirjan takakannen ja suosittelujen perusteella odotin tästä varsinaista huumoripläjäystä, mutta täytyy sanoa, että 20 vuodessa jutut ovat kyllä hieman haalistuneet.
Sinänsä ilmiö on todella mielenkiintoinen, miksi jotkut teokset (kirjat, elokuvat) vanhentuvat, haalistuvat ja miksi toiset kestävät niin hyvin aikaa.
Onneksi on niitäkin kirjoja ja elokuvia, jotka eivät vanhene, vaan suorastaan paranevat aikojen kuluessa!
Huumori tuntuu olevan usein herkästi vanhenevaa sorttia. Ei paljon naurata vanhat telkkarin huumorisarjatkaan enää. Monissa on niin rasistisia tai muuten (nykyaikana) kyseenalaisia juttuja, että melkein hävettää, miten niille on joskus naurettu!
Toisaalta riittävän vanha (ja viaton?) huumori kyllä puree, ajatellaan nyt vaikkapa Ohukaista ja Paksukaista.... :)

Tiesin, että Valtteri Suomalainen on Kari ja Lippe Suomalaisen poika, mutta sitä en tiennyt, että hän on kuollut jo v. 1995. Google ei kerro kuolemansyytä, mutta hän on ollut tuolloin vasta 38-vuotias.

(176 sivua.)

Moyes, Jojo: Kuinka painovoimaa uhmataan

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan

The Horse Dancer, 2009

Suom. Heli Naski

Gummerus, 2019

Luin ~ 26.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Lontoon salaisessa kolkassa Henri Lachapelle opettaa lapsenlastaan Sarahia ja tämän hevosta uhmaamaan painovoimaa, aivan niin kuin hän itse teki Ranskassa viisikymmentä vuotta aiemmin. Mutta kun Henri joutuu yllättäen sairaalaan, 14-vuotias Sarah joutuu yhtäkkiä selviytymään maailmassa omin voimin.
Huostaanotettujen lasten tapauksia hoitavan asianajaja Natasha Macaulayn elämä näyttää menneen aivan pieleen: hän joutuu jakamaan asunnon karismaattisen mutta mahdottoman ex-aviomiehensä kanssa, ja töissä hänen koko harkintakykynsä on asetettu kyseenalaiseksi. Kun Natashan ja Sarahin polut risteävät, Natasha näkee mahdollisuuden panna asiat takaisin raiteilleen. Mutta hän ei tiedä, että Sarahilla on iso salaisuus, joka tulee muuttamaan heidän kaikkien elämän peruuttamattomasti.

Kommentti:

Taattua Jojo Moyesia. Joskus sitä oikein ihmettelee, mistä ne kirjailijat näitä tarinoita keksii :D. Tässäkin oli kyllä niin ovelasti monimutkaiseksi punottu juoni, ettei paremmasta väliä. Hieman ehkä uskottavuuden rajoillakin pyörittiin Sarahin ratsastusretken osalta, mutta olipahan mukaansa tempaava tarina taas kerran.
Hevosmaailmasta en mitään tiedä enkä ymmärrä, mutta eipä aika silti käynyt pitkäksi niissäkään kohdissa.
Onneksi näitä aiemmin suomentamattomia Jojo Moyesin kirjoja nyt suomennetaan!
(540 sivua.)

Griffiths, Elly: Jyrkänteen reunalla

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

The House at Sea's End, Iso-Britannia, 2011

Tammi, 2018

Suom. Anna Lönnroth

Luin ~ 18.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)
Elly Griffithsin Jyrkänteen reunalla paljastaa salaisuuden toisen maailmansodan ajoilta.
Armoton meri kaivertaa Norfolkin rantoja vuodesta toiseen, ja eräänä päivänä jyrkänteiden alta paljastuu luita. Poliisi kutsuu arkeologi Ruth Gallowayn paikalle, ja pian käy selväksi, että kyseessä ei voi olla onnettomuus. Jäljet johtavat toisen maailmansodan vuosiin, jolloin Britanniassa pelättiin natsi-Saksan maihinnousua. Mitä Norfolkissa tuolloin tapahtui, ja miksi se on haluttu kätkeä ikuisiksi ajoiksi? Ja voiko joku asiaan sekaantuneista olla vielä elossa?
Mysteeri vetää äitiyslomalta palaavaa Ruthia vastustamattomasti puoleensa, vaikka yhteistyö poliisi Harry Nelsonin kanssa ei sujukaan ongelmitta.

Kommentti:

Täytyy tunnustaa, että en oikein itsekään tiedä, mikä näissä Griffithsin dekkareissa vetää. Juoni ei ole kovin omaperäinen, tässä kolmannessa on jo aika lailla toistoakin. Edes päähenkilöiden keskinäinen vetovoima ei mielestäni nouse mitenkään erityiseksi. Oikeastaan tuo perheasetelma suorastaan vähän ärsyttää, samoin kuin se, miten sokea Ryth Galloway tuntuu olevan häntä uhkaaville vaaroille. Onhan se nyt aika epäuskottavaa, että hän ties monennenko kerran joutuu suoranaiseen hengenvaaraan näissä luututkimuksissaan.
Mutta jotenkin vaan oon jäänyt koukkuun ja kai se kolmaskin jo ilmestynyt täytyy lukea tähän perään. Kahta seuraavaakin kun luvataan :).
Ja olihan se nyt ihana tapa viettää vapaapäivää; lukea sujuvatekstinen dekkari kannesta kanteen ja kutoa yhdet villasukat siinä ohessa!
(348 sivua.)

Kärki, Katja: Jumalan huone

Katja Kärki: Jumalan huone

Bazar Kustannus Oy, 2019

Luin ~ 17.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Hyvästi koko perkeleen suku! Elsa on päättänyt lähteä kodistaan ja omistaa koko elämänsä synnin tekemiselle. On lähdettävä, sillä ahdasmielisen suvun mielestä Elsa on aivan liikaa kaikkea. Pinkkiä siilitukkaa ei saa survottua siihen muottiin, johon nuoren naisen pitäisi mahtua. Hyvästi isä ja äiti, hyvästi pikkusisko ja etuoikeutetut veljet! Elsa maksaa kuskille setelillä ja istuu tyhjälle ikkunapaikalle bussin keskiosaan.
Katja Kärjen Jumalan huone kertoo kolmen naisen kautta pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan. Suvun kaapeissa piilotellaan rumia luurankoja, tekoja, joita ei voi antaa anteeksi ja joista ei puhuta, mutta jotka koko ajan äänettömästi huutavat olemassaoloaan piinatessaan jokaisen mieltä.
Kärjen monisärmäisessä esikoisteoksessa kuuluu vahvan ja vivahteikkaan kertojan ääni, joka herättää pohtimaan naiseutta, menneiden sukupolvien selviytymistä ja anteeksiantoa.

Kommentti:

Tämä kirja pääsi yllättämään. Kerrankin sai lukea uuden (esikois-) kirjan ilman ennakko-odotuksia, ja kylläpä yllätyin positiivisesti.
Tavallaan vähän jo kulumaan päin oleva aihe, onhan aiemmin vaietusta lestadiolaisuudesta viime vuosina kirjoitettu useitakin kirjoja. Tämä nousi heti top-listalle.
Uskomattoman hienosti, monipuolisesti eri henkilöiden näkökulmasta kirjoitettu kirja. Vaikka tässä vielä hypittiin ajassa edes- ja taaksepäin (jota siis yleensä lähes inhoan) pysyin vallan hyvin kärryillä henkilöistä ja ajankohdista.
Kaikki aikahyppelyt olivat myös todella perusteltuja, yllätyksiä aukesi matkan varrella sopivasti. Tykkäsin siitäkin, että riittävän pitkään ja jopa perusteellisesti kuvattiin kaikkien kolmen päähenkilön kannalta asiat, joskus samatkin tilanteet uudelleen eri näkökulmasta. Hienot henkilökuvat! Ajankuvaus oli myös mielestäni todella onnistunutta ja se varmaan auttoi henkilöiden ja ajanjaksojen hahmottamisessa.
Vähän vilkaisin muiden arvioita tästä ja ainakin jonkun mielestä Elsan ns. opiskelijaelämän kuvaus meni jopa vähän överiksi. Olihan se aika rankkaa, mutta omasta mielestäni hyvinkin realistista. En kokenut sitäkään kuvausta mässäilynä, sillä kirjoittaja onnistui kuvaamaan kaikkia henkilöitään sympaattisesti, ymmärtävästi ja lämmöllä.
Tässähän olisi moniakin tasoja pohdittavaksi, sekin, miten sota ja sen jälkeinen aika on miehiin, naisiin ja lapsiin vaikuttanut. Kirja ei kuitenkaan liikaa selitellyt tai avannut asioita läpeensä, vaan jtti lukijalle juuri sopivasti omaa pohdittavaa.
Ehkä pidin kirjasta erityisen paljon siksi, että koin voivani samaistua oikeastaan jokaiseen päähenkilöön. Kuvaus lestadiolaisyhteisöstä oli mielestäni riittävän rehellistä ja aidontuntuista; ei kaunistelevaa, mutta ei myöskään rienaavaa. Toki asioista puhuttiin hyvin suoraan ja kriittisesti, mutta ei mielestäni tarkoituksella ilkeästi. Tätä arvostan!
(262 sivua.)

Griffiths, Elly: Januksen kivi

Elly Griffiths, Januksen kivi - Ruth Galloway-mysteeri osa 2.

The Janus Stone, 2010

Suom. Anna Lönnroth

Tammi, 20117

Luin ~ 11.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Arkeologi Ruth Galloway joutuu jälleen mukaan rikostutkintaan Elly Griffithsin suositun brittidekkarisarjan toisessa osassa. Norwichilaisen talon purkutyömaalta löytyy lapsen luita kynnyksen alta. Talo on aiemmin ollut katolisen papin johtama lastenkoti, mutta kuinka vanhoja luut ovatkaan? Luita tutkiva Ruth tietää hyvin, että muinaiset roomalaiset muurasivat uhrinsa ovenpieliin ja kynnyksiin lepyttääkseen Janusta, alkujen ja loppujen kaksikasvoista jumalaa. Etsivä Harry Nelson uskoo kuitenkin syyllisen löytyvän nykyhetkestä. Ja Ruthillakin on salaisuus, jota hän ei haluaisi paljastaa.

Kommentti:

Jatkoin näin nopeasti tätä dekkarisarjaa, koska on mukava lukea sarjaa niin, etteivät päähenkilöt välillä unohdu. Ongelmana on, että sarja ei kauheasti kiinnosta muuten kuin päähenkilöidensä osalta. Tekisi mieli kuulla, mitä Ruthille jatkossa tapahtuu, mutta en ole varma, kiinnostaako se niin paljon, että viitsisin lukea tätä sarjaa enempää. Ehkä jatkan kesällä.
Vaikka arkeologiympäristö on mielenkiintoinen, jotenkin noiden vanhojen tarinoiden ja noituuksien ym. mukaan ottaminen ei oikein jaksa kiinnostaa.

(335 sivua.)

Toivio, Marja: Lapsilta kielletty

Marja Toivio: Lapsilta kielletty

Arktinen Banaani, 2018

Luin ~ 7.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kolmevitonen Taija Hurme elää lapsiperhearkea eikä aavista, että hänen kansanedustajamiehensä on ajautunut kyseenalaisille nettisivustoille. Asianajaja Mirja Paananen puolestaan järkyttyy kuullessaan 14-vuotiaan tyttärensä Essin lähettäneen paljastavia kuvia itsestään netin deittisivustolle ja chattailleen intiimisti aikuisten miesten kanssa. Essi myös seurustelee netistä löytämänsä itseään vanhemman opiskelijapojan kanssa. Äitinä Mirja joutuu pohtimaan, ovatko suojaikärajat kohdallaan. Itsekin hän on löytänyt netin seuranhakupalveluista uuden ajanvietteen.
Mihin nettikontaktit pahimmillaan ja parhaimmillaan voivat johtaa? Rikosilmoitukset niistä ovat lisääntyneet, silti moni löytää verkosta kumppanin. Entä mikä on aikuisen vastuu, jos lapsi valehtelee ikänsä?
Lapsilta kielletty on asianajajana työskennelleen Marja Toivion viides romaani. Häneltä aiemmin ilmestyneet, kiitosta saaneet Lastani et tapaa, Lain yläpuolella ja Kuka lasta varjelee -teokset sijoittuvat nekin kaunokirjallisuudessa harvoin kuvattuun suomalaiseen asianajajamaailmaan ja käsittelevät kipeitä päivänpolttavia teemoja.

Kommentti:

Todella ajankohtaisesta aiheesta hyvin kirjoitettu kirja. Aihetta käsiteltiin monen eri henkilön kannalta ja henkilöhahmot olivat mielestäni uskottavia. Ei oikeastaan haitannut sekään, että henkilöiden tiet ristesivät niinkin (lähes epäuskottavan) läheltä, se sopi tämän tarinan sanomaan mielestäni varsin hyvin. En haluaisi spoilata juonta, mutta Taijan kirjoittama juttu ja miten sille käy, on hyvä esimerkki siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Joitakin pieniä korvaan särähtäviä juttuja oli repliikeissä ja inssikaveri tarkoitti ehkä inttikaveria - mutta ei mitään olennaista.
Flunssapäivän kirjana hyvä, koska teksti oli sujuvaa, mukaansatempaavaa ja riittävän kevyttä, eikä rankoilla asioilla mässäilty.
Tämä oli myös toiveikas kirja.
Vaikkei tämä nuortenkirja olekaan, voisin kyllä suositella omalle 15-vuotiaallenikin luettavaksi.
(304 sivua.)

Liptrot, Amy: Reunalla

Amy Liptrot: Reunalla

The Outrun, 2016

Viisas Elämä Oy, 2016

Suom. Heidi Nieminen

Luin ~ 5.3.2019

Kuvaus:

Säälimätön ja runollinen kertomus riippuvuudesta, toipumisesta ja linnuista.
Kolmikymppinen Amy palaa yli kymmenen Lontoossa vietetyn vuoden jälkeen takaisin lapsuutensa maisemiin, karunkauniille saarelle Pohjois-Skotlantiin. Hän palaa, koska haluaa jättää taakseen alkoholismiin luisuneen elämän Lontoossa. Hän tietää, ettei hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, jos hän haluaa päästä jaloilleen.
Amy pakeni teini-ikäisenä Orkneyn tylsää elämää Lontoon sykkeeseen. Elämä lammastilalla vaihtui jatkuviin bileisiin ja villiin menoon. Lopulta alkoholi valtasi Amyn koko elämän, ja hän menetti työnsä, asuntonsa ja poikaystävänsä. Nyt hän palaa takaisin Skotlantiin isänsä luo ja yrittää saada elämänsä järjestykseen.
Kuvauksiin varhaisista aamu-uinneista hyisessä valtameressä ja saaren luonnosta lomittuvat kuvaukset Lontoon yöelämästä, villistä ja viinanhuuruisesta elämästä.
Reunalla on kirja siitä, minkälaista on, kun sekä hiljainen, yksitoikkoinen elämä luonnon läheisyydessä että meluisa ja houkutuksia täynnä oleva kaupunkielämä vetävät puoleensa.

Kommentti:
(Kirjan sisäsivulla alkuteos oli The Ourtun, lienee kirjoitusvirhe.)
Tämä on hyvin suora ja avoin kuvaus alkoholismista ja siitä irrottautumisesta. Tykkäsin kirjan tyylistä, sillä vaikka se oli hyvin realistinen, alkoholismin aiheuttamilla ongelmilla ei varsinaisesti mässäilty.
Uskon, että toipuminen on ollut mahdollista juuri tuon suoruuden ansiosta, kirjoittaja on (lopulta) kohdannut ongelmansa silmästä silmään ja todella halunnut paitsi päästä alkoholismistaan ja siihen liittyvästä elämäntyylistä ja ongelmista eroon, myäös selvittää pintaa syvemmältä sen syyt. Näin vaikuttaa siltä, että hänellä on oikeasti mahdollisuudet olla sortumatta enää uudelleen. Kurkistin kirjoittajan instgram-tiliä ja hän näyttää edelleen asuvn jollain karulla paikalla, ja nykyään hän on n. 1-vuotiaan pienen pojan äiti.
Hieno selviytymistarina, tässä voi vain toivoa hänelle kaikkea hyvää elämässä.
(303 sivua.)

Griffiths, Elly: Risteyskohdat

Elly Griffiths: Risteyskohdat

The Crossing Places, Iso-Britannia, 2009

Tammi, 2017

Suom. Anna Lönnroth

Luin ~ 3.3.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Uusi tunnelmallinen brittidekkarisarja.
Elly Griffithsin huippusuosittu ja odotettu Ruth Galloway -sarja alkaa! Luvassa on oivasti punottuja juonia, kohtaamisia menneisyyden kanssa sekä terävä ja inhimillinen päähenkilö.
Arkeologi Ruth Gallowayn akateeminen elämä järkkyy, kun poliisi ottaa yllättäen yhteyttä: muinaisen paalukehän liepeiltä on löytynyt ihmisen luita. Onko kyseessä kymmenen vuotta aiemmin kadonnut tyttö vai historiallinen löytö? Etsivä Harry Nelson ei suostu luovuttamaan, vaikka jäljet ovat kylmenneet kauan sitten. Kun toinenkin tyttö katoaa, muuttuu Ruthin neuvonantajan rooli vaaralliseksi. Dekkaristi Elly Griffithsin menestyksen salaisuus on itsenäisen ja älykkään Ruthin, sitkeän poliisin ja Norfolkin rikkaan menneisyyden yhdistelmässä."Ensiluokkaiset henkilöt ja kylmäävä tarina pitävät otteessaan viimeiselle sivulle saakka."

Kommentti:

Luen tosi vähän dekkareita nykyään, mutta silloin tällöin on hauska haukata vähän jännitystäkin. Tässä sitä jännitystä oli sopivasti ja juoni oli juoheva ja helppolukuinen. Odotukset oli toki aika korkealla, kun tätä niin hypetettiin, joten olin varautunut ehkä vielä karmivampiinkin loppukäänteisiin. Kantaaako Ruth Gallowayn persoona kovin montaa kirjaa peräkkäin, se jää nhtäväksi, mutta ainakin näitä on nyt liuta suomennettu. Pari kirjaa ainakin on ilmestymässä tänä vuonna. (305 sivua.)

Kuokka, Pauliina: Kevätjää

Pauliina Kuokka: Kevätjää

Kirjapaja, 2014

Luin ~ 28.2.2019

Kuvaus:

Jo pienenä tyttö ihmettelee, miksi olo on niin ulkopuolinen ja miksi hänestä tuntuu, ettei tiedä läheisistään kaikkea. Hän syö välillä tuhdisti, rukoilee kirkkoa vierastavasta perheestään huolimatta, ihastuu saavuttamattomaan poikaan. Kun elämä kolhii rankasti, miten siihen voi suhtautua? Masentumalla, addiktoitumalla ruokaan tai juoksemiseen, ripustautumalla milloin mihinkin tai kehenkin. Tai hankkimalla lentolupakirjan. Nuori nainen myös opiskelee papiksi, mutta miten 2000-luvun kirkko suhtautuu lampaisiinsa?
Pauliina Kuokan kieli on kaunista, jopa lyyristä, ja taitava itsereflektiivinen, läpirehellinen kerronta koukuttaa lukemaan.

Kommentti:

Olipa mielenkiintoinen kirja, joka meinasi kuitenkin jäädä lukematta. Lainausaika alkoi käydä vähiin, kun sen Järvelän kirjan kanssa meni niin pitkään. Onneksi en palauttanut, vaan luin kirjan epäilyksistä huolimatta. Jossain nettikirjoituksesta nimittäin osui silmiini Kuokan arvostelu luterilaista kirkkoa kohtaan, joka mietitytti. Haluanko lukea arvostelua omasta työpaikastani? Mutta tässäkin (niin tyypillistä!) asiayhteydestään erotettuna asia kuulosti hyvin erilaiselta kuin miltä se kuulosti kirjassa ja asiayhteydessään.
Tosi hyvä kirja, suosittelen lukemaan ja ajattelemaan!
Kehityskertomus, joka laittaa pohtimaan monenlaisia asioita yleisemmin ja myös oman elämän osalta.
Tykkäsin Kuokan kirjoitustyylistä, vaikka välihuomautuksiin ja sulkuihin totutteleminen vei aikansa. Tyyli toimi hurjan hyvin ja imaisi kyllä mukaansa.
Kiitos tästä kirjasta.
(277 sivua.)

Kinsella, Sophie: Yllätä minut

Sophie Kinsella: Yllätä minut

Surprise Me, 2018

WSOY, 2018

Suom. Kaisa Kattelus

Luin ~ 26.2.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Kun enimmin – ja kipeimmin – yllättää se kaikkein tutuin.
Sylvie ja Dan yrittävät pitää vakaan ja onnellisen avioliittonsa tuoreena, mutta saavat huomata, etteivät he sittenkään tiedä toisistaan kaikkea.
Avioarki sujuu saumattomasti: on kaunis koti, ihanat lapset ja hyvät työpaikat, ja puoliso on tuttu ja turvallinen. Mutta kun lääkäri ennustaa Sylvielle ja Danille vielä ainakin 68 yhteistä elinvuotta, iskee hätäännys: miten ihmeessä liiton saisi pidettyä kiinnostavana seitsemän vuosikymmenen ajan? Pariskunta päättää taistella tylsyyttä vastaan järjestämällä toisilleen jännittäviä yllätyksiä, mutta esiin sukeltaakin menneisyyden salaisuuksia, jotka järkyttävät heidän suhteensa perustaa.

Kommentti:
Ei voi lakata kummastelemasta, miten joku teksti vie mennessään ja joku toinen voi taas olla älyttömän hidasta luettavaa. Tämä oli nyt sitä nopeaa ja ahmittavaa. :) Toki myös hitaasti lukeminen on joskus hyvä asia, kun tekstiä tekee mieli pureskella ja maistella ja sisäistää jne.
Mutta välipalaksi sopi tähän saumaan nyt täydellisesti tällainen Kinsella-iloittelu. Kevyttähän tämä oli, mutta se tuntui kyllä nyt varsin hyvältä.
(378 sivua.)

Järvelä, Jari: Kosken kahta puolta

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Tammi, 2018

Luin ~ 23.2.2019

Kuvaus:
Kaksi mummia – kaksi totuutta kansalaissodasta.
7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää v. 1977, kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan, mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918.
Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella, toinen valkoisten. Mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia. Ja saivat pojan.
Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Leikkitoverina pihassa on Vilho-poika, joka vuonna 1918 sai reiän vatsaansa. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha, katossa kristallikruunu ja seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta.

Kommentti:

Tärkeä kirja, tosi mielenkiintoinen (lapsen) näkökulma ja vielä oma kotipaikkakunta tapahtumapaikkana.
Odotin kirjalta paljon, ehkä liikaa.
Itselleni kirja jäi nimittäin etäiseksi ja kovin sekavaksi, en oikein missään vaiheessa päässyt kirjaan sisälle. Koska kirja ei oikein vetänyt, sitä tuli luettua pienissä paloissa ja imu jäi senkin takia saavuttamatta.
(200 sivua.)

Salminen, Sally: Pitkä kevät

Sally Salminen: Pitkä kevät

Den långa våren

Suom. Aukusti Simojoki

Otava, 1940 (2. painos ehkä?)

Luin ~ 11.2.2019

Kuvaus:
Sally Salminen ei ole antanut sen maailmanmaineen, jonka hän Katriinallaan saavutti, häikäistä itseään, vaan, on pysynyt uskollisena omalle kertojalaadulleen, jolle on ominaista rehellinen koruttomuus ja elävien, aitojen yksityiskohtien runsaus.
Tällä taiteellaan hän on antanut muodon niille ihmiskuville ja kohtaloille, jotka ovat kasvaneet hänen elämäntuntemuksestaan ja taiteilijanmielikuvituksestaan.
Pitkä kevät on hänen uuden ahvenanmaalaisromaaninsa nimi. Sen ympäristönä on Ahvenanmaan maanviljelysseutu, missä kauniit hakamaat ja metsät saartavat keskikokoisten talonpoikaistalojen kumpuilevia peltoja ja meren sininen selkä välkkyy taustassa.

Tapaamme päähenkilön, Marianan, kirjan ensimmäisellä sivulla katselemasta pikku tyttösenä vakavissa mietteissä kotituvan ikkunasta ja jätämme hänet viimeisellä lehdellä kypsyneenä naisena puolisonsa rinnalla silmäilemään tyynenä kevätpäivänä oman talon aaltoilevia peltosarkoja. Ja väliin mahtuu lapsuus- ja nuoruusvuosien vaihtelevien kokemusten ja elämysten pitkä sarja, arkielämän pieniä tapahtumia, joista kerääntyvät elämän suuret suuntaviivat.
Sally Salminen ei pelkää tarttua arkeen, vaan osaa ammentaa juuri siitä suurimmat totuudet. (Takakansiteksti)

Kommentti:

Olipa todella vanha kirja ja vanha suomennos. Toisaalta tekstissä kuulsi vanha ahvenanmaalainen ruotsinkieli. Kerronta oli todella verkkaista, mutta tarina oli hieno. Nuoren työtön kasvukertomus, jossa joka vaiheelle annettiin aikaa ja tilaa. Todella myös arkipäivän rehtiä ja korutonta kuvausta.
(431 sivua.)

Kirjan lukemisen loppuaikana tapahtui todella surullisia asioita lähipiirissä. Mutta aika parantaa.

Faye, Gaël: Pienen pieni maa

Gaël Faye: Pienen pieni maa

alkup. Petit pays, 2016

Suom. Einari Aaltonen

LIKE Kustannus Oy, 2018

Luin ~ 4.2.2019

Kuvaus:
(kustantajan)

Vavahduttava esikoisromaani lapsesta kahden maailman välissä
10-vuotias Gaby elää perheineen pienessä idyllissään Burundissa. Lapsuuden huolettomat päivät saavat julman lopun, kun naapurimaa Ruandan verilöyly hajottaa ranskalais-afrikkalaisen perheen. Väkivallasta tulee osa arkea, ja eloonjäämisen hinta on kova. Lopulta Gaby sisarineen onnistuu pakenemaan Ranskaan. Mutta kadotetun paratiisin haikeus ei päästä otteestaan.

Gaël Faye (s. 1982) on ranskalais-burundilainen muusikko ja kirjailija, joka pakeni perheineen Ruandasta levinneitä väkivaltaisuuksia Ranskaan 1995. Pienen pieni maa on hänen esikoisromaaninsa, ja se on voittanut useita ranskalaisia kirjallisuuspalkintoja. Teoksen käännösoikeudet on myyty 29 maahan.

Kommentti:

Niin, taas yksi surullinen sotakuvaus. Lapsen näkökulma on tietysti vielä erityisen riipaiseva. On niin epäreilua, miten aikuisten sodat ja väkivalta vievät niin monilta lapsilta sekä lapsuuden, että tulevaisuuden.

(217 sivua.)

Ihonen, Essi: Ainoa taivas

Essi Ihonen: Ainoa taivas

WSOY, 2018

Luin ~ 27.1.2019

Kuvaus: (kustantajan)

Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä.
Aino pukeutuu maanläheisiin väreihin ja peittää pitkät, letitetyt hiuksensa huivilla. Hän on 17-vuotias, eikä ole koskaan pitänyt ketään poikaa edes kädestä, mutta on jo suostunut Armon kosintaan. He kuuluvat molemmat seurakuntaan, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikkeen on selkeä vastaus. Vaikka Armon kiinnostus hivelee itsetuntoa, Ainoa kauhistuttaa ennalta määrätty elämänpolku – ja yhtäkkiä hän ei ole varma enää mistään.
Kestääkö usko asioiden kyseenalaistamista vai sortuuko kaikki? Askel vapauteen on samaan aikaan kaikkein houkuttavin ja pelottavin.

Kommentti:

Tajusin oikeastaan vasta kirjan loppuvaiheessa, että tämä oli nuortenkirja. Muuten tekstin loppupuolen jonkinlainen "selkokielimäisyys" olisikin ehkä alkanut häiritä.
Erikoista oli se, että tämä kirja kertoi täsmälleen samasta aiheesta kuin edellinen lukemani nigerialainen kirja. Teemana näissä molemmissa on tiukka ja ankaran uskonnollinen isä ja hänen vaikutuksensa koko perheen elämään.
Ikäväähän se on, miten eri puolilla maailmaa uskonnoilla, myös kristinuskolla ja sen tulkinnoilla on vuosisatojen kuluessa sorrettu muita ihmisiä. Sortaminen on kohdistunut muihin kuin uskoviin, mutta se, että sillä ahdistetaan myös omia perheenjäseniä on jo karmivaa. Ja surullista. Miksi uskonto ja usko ( tai siis ihmisten tulkinnat niistä) kieltää niin usein ilon ja rakkauden. Tai pahimmassa tapauksessa antaa aiheen rakkauden osoittamiseen suorastaan väkivaltaisesti. Joko fyysisesti tai henkisesti.
Siinä sitä riittää pohdiskelemista.
Hyvä kirja tästä aiheesta, vaikka ehkä hieman armollisempaa näkökulmaa vanhempien suhteen olisin toivonut, ainakin jälkeenpäin. Hehän ovat kuitenkin myös uhreja. Oman kasvatuksensa, olosuhteiden jne. (edit.)
(239 sivua.)

Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

engl. Purple Hibiscus, 2003

Suom. Kristiina Savikurki

Otava, 2010 (Otavan kirjasto nro 214.)

Luin ~ 25.1.2019

Kuvaus: (kustantakan)

Valloittavan tarinankertojan värikylläinen kuvaus nuoren tytön kasvusta ristiriitojen repimässä Nigeriassa
15-vuotias Kambili Achike ja hänen veljensä Jaja elävät yltäkylläistä mutta onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isän varjossa. Alistava Papa on maailman silmissä kunnioitettu vapaustaistelija, mutta kotona väkivallan varjo on jatkuvasti läsnä.
Kambilin elämä mullistuu, kun yliopistossa opettava, vapaamielinen Ifeoma-täti kutsuu nuoret luokseen toiseen kaupunkiin. Tädin puutarhassa kukkivat aistilliset, purppuranpunaiset hibiskukset, ja yhtäkkiä koko maailma on täynnä ääntä, iloa ja tunteita, jollaisia Kambili ei ole koskaan uskaltanut edes kuvitella.

Kommentti:

No tätä kirjaa suosittelen kyllä! Onneksi en sentään palauttanut tätä, vaikka laina-aika alkoikin jo huveta. Hieno (kasvu)tarina, todella mielenkiintoisessa ympäristössä. Rivien välistä jäi monenlaista pohdittavaa.

(328 sivua.)

Keyes, Marian: Enkelit

Marian Keyes: Enkelit

Angels, 2002

Suom. Liisa Laaksonen

Tammi, 2005

Luin ~ 20.1.2019

Kuvaus:
(kustantajan)
Suomennettu lyhentäen. “Saavumme hetken kuluttua Los Angelesiin. Olkaa hyvä ja varmistakaa, että istuimenne on pystyasennossa, että painatte alle 50 kiloa ja että teillä on erinomaiset hampaat.”
Toisin kuin muu perheensä Maggie Walsh on aina toiminut järkevästi, soveliaisuussääntöjä noudattaen. Aina siihen asti, kunnes hän jättää miehensä ja vaihtaa esikaupunkilaiselämän aurinkoiseen Los Angelesiin.
Los Angelesissa ei pynttäytymisellä, poseeraamisella ja juhlimisella ole mitään rajaa. Jopa palmut ovat siellä laiheliineja. Maggien paras ystävä Emily ottaa hänet luokseen asumaan ja johdattaa hänet Hollywoodin elokuvamaailman pyörteisiin. Maggie löytää itsensä tekemästä asioita, joista ei olisi ennen voinut uneksiakaan, ja seurustelevansa ihmisten kanssa, jotka ovat entuudestaan tuttuja vain valkokankaalta. Uusiin tuttavuuksiin kuuluu mm. Troy, mies, joka tunnetaan myös nimellä Ihmisteflon.
Marian Keyesin kuudes romaani on valloittava tarina naisesta, joka vähitellen ymmärtää, mitä hän elämältä haluaa ja miksi hän halusi ottaa lomaa avioliitostaan.
Kommentti:

Tämä on itsenäinen jatko kirjoille Naura, Claire, naura ja Rachelin loma. Siis kertoo Walshin perheen sisaruksista, nyt vuorossa on Maggie. Meinasin kyllä totaalisesti tympääntyä kirjan köykäisyyteen, vaikka kevyttä lukemista väliin kaipasinkin. Luin kuitenkin loppuun asti, koska näissä Keyesin kirjoissa on usein rivien välissä vakavaakin pohdintaa. Kirja on suomennettu lyhentäen ja mietinkin välillä, mitä kohtia oli jätetty pois. Miten tuo lyhentely on mahtanut vaikuttaa tarinaan...



(400 sivua.)

Shute, Nevil: Viisi mustaa kanaa

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa

A Town Like Alice, 1952

Suom. Tuovi Järvinen

Gummerus, 1982 (3. painos)

Luin ~ 12.1.2019

Kuvaus: (takakansiteksi, sisältää juonipaljastuksia)

Kun maailmansota puhkeaa Malakan niemimaalla, joukko englantilaisia jää evakuoimatta. Mukana on Jean Paget, nuori nainen, melkein tyttö, ja hän joutuu muitten naisten ja lasten joukossa vaeltamaan sijoituspaikasta toiseen japanilaisten sotavankina. Pitkän marssin surkeuteen tuo inhimillistä lämpöä australialainen Joe Harman, jota kohtaa kuitenkin kammottava rangaistus kanavarkaudesta.
Vuosia myöhemmin perittyään vähän rahaa Jean palaa takaisin itään ja saa kuulla Joen selvinneen hengissä. Australian takamailla heidän tiensä vihdoin kohtaavat ja viiden mustan kanan varkaus saa hyvityksensä.

Kommentti:

Tämä on jo vanha kirja, klassikko suorastaan ja olin ihan satavarma, että olen joskus lukenut tämän kirjan. Miten voi olla, että mitään en muistanut? Eikä missään vaiheessa alkanut tuntua tutulta.
Mutta onneksi nyt luin, sillä olipahan varsinainen seikkailu. Tämä perustuu löyhästi ja muunnellen tositapahtumiin, ainakin vangittujen naisten sodanaikainen "marssiminen" on tapahtunut, vaikkakin vähän eri paikassa.
Suosittelen todellakin lukemaan! Aivan mahtava tarina, mukavasti vanhanaikaista kerrontaa ja ajankuvaa.

P.s. (25.1.) Varo juonipaljastusta!!!!
Vanhanaikaisuutta oli mielestäni sekin, että päähenkilöiden suuri rakkaustarina ei noussut kovin suureksi kohokohdaksi. Toki heidän tavattuaan uudelleen siinä oli romanssi, mutta myöhemmin heidän suhdettaan kuvattiin aika käytännöllisesti ja hyvin suureen rooliin nousi vaikuttaminen pienen kylän nostamiseen eläväksi keskukseksi. Rakkaustarinana tavallaan - ja nykymakuun - kuivahko. Olisihan siinä ollut aineksi vähän hehkutteluunkin ;).
Tästä on kauan sitten tehty ilmeisesti minisarja, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä, jos se jostain joskus löytyy.
(341 sivua.)

Kaarlehto, Elli: Oli talo ja torppa

Elli Kaarlehto: Oli talo ja torppa

Otava, 1965

Luin ~ 8.1.2019

[ei kuvaa]

Kuvaus:
Elli Kaarlehdon romaani on viehättävä, eloisa kertomus menneiden sukupolvien ihmisistä ja elämänkohtaloiden moninaisuudesta. Se kertoo rakkaudesta ja rakkauden puutteesta, inhimillisestä lähentymisen tarpeesta ja itseensä käpertymisestä.
Teoksen tapahtumat ja henkilöt on sijoitettu viime vuosisadan lopun hämäläisen kyläyhteisöön. Mustanpohjan vauraan kestikievarin ja läheisen Pilkottimen torpan vaiheet ovat aina jotenkin kummallisesti kietoutuneet toisiinsa. Sen huomaa ennen pitkää talon Mikko-renki, josta tulee torpan vävy ja isäntä. Poikkeukselliset suhteet näiden tilojen asukkaiden välillä jatkuvat.
Kievarin mahtava isäntä Joonas kantaa tunnollaan raskasta salaisuutta, jonka vain emäntä ja Mikko tietävät, Mikko on hyvä mies ja perheensä eteen uurastava, mutta hänen vaimonsa elämän on silti täynnä nimetöntä ahdistusta ja tuskaa. Ehkä pelkoa tyttärten puolesta. Vanhin, Hilma, kokee kohtalonsa yhden kesän ja talven aikana. Pirteä sinnikäs Milja ei halua kulkea sisarensa jälkiä, hän kaipaa valoa ja onnea, mutta Mustanpohjan suunnalta kurkottuvia tummia varjoja on vaikea väistää.
Näitä Suomen maaseudulla varhemmin niin tuttuja naiskohtaloita kirjailija erittelee syvää mielenkiintoa, psykologista naisen sielun ymmärtämistä ja olojen tuntemusta osoittaen.
Kirja on kiitoksenosoitus elämää eteenpäin vieneille, arkipäivän aherruksessa itsensä unohtaneille esiäideillemme.
Kommentti:


(289 sivua.)

Zalite, Mara: Viisi sormea

Mara Zalite: Viisi sormea

Pieci pirksti, 2013, Latvia

Suom. Hilkka Koskela

Arktinen Banaani, 2018

Luin ~ 2.1.2019

Kuvaus: (kustantajan)
Māra Zālīte syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa 1952. Perhe palasi Latviaan 1956. Zālīte aloitti kirjallisen tuotantonsa runoilijana 1970-luvulla. Hän on Latvian kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija, tunnustettu kulttuurielämän auktoriteetti, tuottelias ja monipuolinen kirjailija, joka on julkaissut runojen lisäksi näytelmiä, lasten ja nuorten kirjoja sekä esseistiikkaa. Suursuosion Zālītelle toivat musikaalien ja rockoopperoiden libretot, joiden säkeistä monet ovat nousseet modernin kansanlaulun asemaan.
Omaelämäkerrallisessa romaanissaan Viisi sormea Māra Zālīte kuvaa kyyditetyn perheen kotiinpaluuta sekä latvialaisen maalaiskylän elämää lapsen silmin. Viisivuotiaan pikkutytön maailmassa moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa. Miksi vanhemmat jähmettyvät uuden matkustajan tullessa junavaunuun? Miksi Siperiasta ei saa sanoa sanaakaan? Miksi lantakasasta löytyy nahkakantisia kirjoja?
Zālīte esittelee kirjavan tyyppigalleriansa rakentamalla tehokkaita kohtauksia näytelmäkirjailijan ammattitaidolla, synkistelemättä ja huumoria viljellen. Elämäniloisen ja uteliaan pikkutytön kautta avautuvat neuvostoajan maalaiskylän sosiaaliset valtasuhteet. Lapsen katse on vilpitön, lahjomaton ja tarkka. Kerronta on kursailematonta, dialogi hykerryttävää. Rivien väliin kätkeytyy riipaisevia ihmiskohtaloita, joiden karmaisevat käänteet jysähtelevät aikuisen lukijan tajuntaan täsmäiskuina.
Viisi sormea valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi. Kiinnostus teosta kohtaan on ollut niin suurta, että kirjan tapahtumapaikoille järjestetään tutustumiskäyntejä.
Kommentti:

Tässä oli kyllä hyvin käytetty lapsen näkökulmaa kerronassa. Tosin henkilöt jäivät hieman irrallisiksi ja etäisiksikin, koska lapsen kerronta kohdistui enemmän hänen omiin kokemuksiinsa, tekeimisiinsä ja tietysti kovin lapsenomaisiin käsityksiinsä asioista. Sen vuoksi tämä tarina ei varsinaisesti lähtenyt viemään mennessään.
(Olisin nyt lomapäiville kaivannut jotain tosi vetävää, mutta muutama viimeisin kirja on nyt ollut vähän väkinäistä luettavaa. Seuraavaksi otan kyllä jotain TOSI kevyttä!
(348 sivua.)


Oikein hyvää uutta vuotta lukijalleni! :)